Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

  • 226 013
  • 647

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänäyönä Rantanen näyttää ainakin jatkavan samojen kaverien kanssa nimellisessä ykkösketjussa.

Kyseessä lienee puhdas ajatuskatkos, mutta sanotaan väärinkäsitysten välttämiseksi, että Avsin ykkösketjun muodostavat Gabriel Landeskog, Nathan McKinnon ja Alex Tanguay Rantasen pelatessa nimellisessä kakkosketjussa Iggyn ja Duchenen kanssa. Sinänsä olisi kyllä mielenkiintoista nähdä mitä Mikko saisi aikaiseksi ykkösen reunalla Landeskogin tilalla, mutta tätä tuskin kovin äkkiä tulemme näkemään. Olisihan se hienoa nähdä Rantasta ylivoimallakin, mutta eiköhän tärkeintä ole näin alkuun vakuuttaa valmentaja ja joukkuekaverit siitä, että Mikko Rantanen on tullut joukkueeseen jäädäkseen.

Sanoin aiemmin ja sanon taas, että eihän se mahdollinen AHL-siirto Rantasen NHL-uran kannalta huono ratkaisu olisi. Toki jos rahkeet riittävät ylhäällä pelaamiseen, niin aina parempi. Jos vaihtoehtoina olisivat AHL-komennus tai paluu vuodeksi Suomeen, valitsisin valmentajana ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon, TPS-kannattajana tietysti jälkimmäisen.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
En myöskään usko Tepsiin tulevan. Rantanen ei mielestäni ole tippumassa ylhäältä, mutta mikäli näin on, näkisin että AHL on ainut vaihtoehto, koska mies olisi moisessa tilanteessa ensimmäisten joukossa myös siirtymässä takaisin ylöspäin, uskon siis että hänet halutaan pitää lähellä organisaatiota silti vaikkei ylhäällä pelaisikaan.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Ykkösketjuheitto oli ihan puhtaasti nhl.comin otteluennakon perusteella heitetty, jossa tuo Duchenen kenttä oli tällä kertaa merkitty ykköseksi. Termistä samojen kavereiden kanssa kävi varmasti ilmi, että jatkaa nimenomaan Duchenen ja Iginlan kanssa. Sillä nyt ei varmaan suurta merkitystä ole mikä kenttä on mikäkin nimellisesti. Tosin olihan tuo Duchenen kolmikko jäällä, kun ottelun aloituskiekko tippui jäähän. :)

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin ELC-sopparissa vuodet säilyy ihan yhtälailla riippumatta siitä, heivataanko nuori pelaaja AHL:ään vai johonkin muuhun liigaan. Sopimusasiat eivät siis anna mitään ylimääräistä kannustinta lähettää Rantasta AHL:n sijasta liigaan, jos lopullista paikkaa NHL-kokoonpanosta ei löydy. Pelillisten asioiden oppimisen kannalta AHL taas on aika paljon luonnollisempi vaihtoehto.

Paikallismedia spekuloi myös sillä asialla, että mikäli Avsin pelillinen taso ei alkukauden perusteella riitä playoffpaikasta ja menestyksestä todelliseen taistelemiseen, niin Rantasen tulokassopimuksesta ei kannata vuotta polttaa. Tätäkin kautta joukkueen menestys saattaa siis vaikuttaa Rantasen kohtaloon.

Mutta eilen ihan ok peli Rantaselta, minusta on mennyt koko ajan eteenpäin. Puolustussuuntaan vakaampi esitys, peitti paremmin laukauksia ja sijoittui omassa päässä muutenkin fiksummin. Hyökkäyspäässä oli näkyvä etenkin ottelun alkupuolella, järjesti heti ensimmäisessä vaihdossa pari paikkaa ketjukavereille b-pisteen kaarelta. Syötti myös yhden avopaikan maalin eteen. Pelasi kaikki ketjunsa vaihdot toisen ja kolmannen erän viime hetkillä tulleita vaihtoja lukuunottamatta, jolloin Rantasen tilalla oli Skille. 5vs5 pelissä tuo Duchenen kenttä oli mielestäni Avsin paras tässä ottelussa. Toki ottelussa oli taas aika paljon jäähyjä, joka söi Rantasen peliaikaa. Etenkin kun ketjukaverit pelaavat sekä yli- että alivoimaa, jolloin välittömästi erikoistilanteiden jälkeenkin jäällä ovat muut miehet Duchenen ja Iginlan kaivatessa lepoa.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ykkösketjuheitto oli ihan puhtaasti nhl.comin otteluennakon perusteella heitetty, jossa tuo Duchenen kenttä oli tällä kertaa merkitty ykköseksi.
Ok, eli oletettuun väärinkäsitykseen puuttumiseni oli väärinkäsitys, haen takkini. En tosiaan mitään ennakkoja katsellut, vaan ajattelin ketjujen menevän kuten ne tähän asti (?) ovat menneet. En Coloradon peliä eilen jaksanut valvoa, mutta mukava kuulla, että Rantasen peli on kulkenut.
 
En myöskään usko Tepsiin tulevan. Rantanen ei mielestäni ole tippumassa ylhäältä, mutta mikäli näin on, näkisin että AHL on ainut vaihtoehto, koska mies olisi moisessa tilanteessa ensimmäisten joukossa myös siirtymässä takaisin ylöspäin, uskon siis että hänet halutaan pitää lähellä organisaatiota silti vaikkei ylhäällä pelaisikaan.

Mutta haluavatko siinä tapauksessa polttaa Rantasen tulokassopimuksesta ensimmäisen vuoden joidenkin satunnaisten farminostojen vuoksi? Siis Rantasen pelaamiselle loppukaudella AHL:ssä on hyvät todennäköisyydet, mutta ei siksi, että hän olisi ensimmäisenä nostettavissa ylös vaan siksi, että AHL nähdään paremmaksi kehitysalustaksi tässä kohtaa. Tietysti se ensimmäinen ja isoin kysymys Coloradon kannalta on se onko Rantanen tullut jäädäkseen joukkueeseen jo nyt. Jos on, niin mistään ottelurajoista on turha murehtia.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Onhan tuo Avsin nykyrosteri mielestäni sellainen, että Rantaselle on selkeästi pedattu paikkaa pysyä NHL:n puolella koko kausi. Tämä tietysti edellyttää, että omat otteet siihen oikeuttavat. Muuten korvaava kaveri löydetään vaikka jostain muusta joukkueesta treidin myötä.

Mutta Rendulic sai jo pari päivää sitten passituksen AHL:ään eikä pelaamissaan otteluissa pystynyt esittämään samankaltaisia positiivisia välähdyksiä, joita Rantaselta on nähty. Preseasonin perusteella Avsilla ei myöskään ole AHL:ssä laitahyökkääjiä, joita voisi sovitella tulosrooliin NHL:n puolella. Loukkaantuneiden joukossakaan ei taida olla tuohon rooliin pelaajia, Winchesterin pelaaminen ylipäätään näyttää aika epätodennäköiseltä.

6 peliä 0+0 tehoilla ja plusmiinuslukemalla -5, joten ei Rantanenkaan tietysti tilastojen valossa ole tällä hetkellä valmis (tulos)rooliin tässä liigassa. Tilastojen taakse kätkeytyy kuitenkin melko tavalla positiivista. Ennen kaikkea selkeää kehitystä, otteiden paranemista ja oppimista on tapahtunut jo noiden kuuden ottelun aikana, joissa Rantanen on kellottanut suunnilleen 10min peliaikaa ottelua kohden. Tästä voi kehittyä vielä joku hiukan Rantasen toistaiseksi viimeistä TPS-kautta muistuttava tarina, mikäli sopivasti näyttöpaikkoja ja vastuuta tulee kauden aikana tarjolle. Toisaalta ihan yhtä hyvin Mikko voi seuraavan kolmen pelin jälkeen olla matkalla San Antonioon.
 
Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Kyllä Rantasen olisi tarkoitus tulla takaisin Turkuun näillä näkymin. EHT;eet ja World Cupit silmällä pitäen vastuuta ja niitä kovia pelejä alle. Mentorit Turussa myös kunnossa. Tämän hepun kohdalla AHL on ymmärtääkseni pois suljettu vaihtoehto.
 
Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62

Onko sinulla tähän olemassa luotettava tietolähde, vai onko vain omaa mutuilua?
 
Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä Rantasen olisi tarkoitus tulla takaisin Turkuun näillä näkymin. EHT;eet ja World Cupit silmällä pitäen vastuuta ja niitä kovia pelejä alle. Mentorit Turussa myös kunnossa. Tämän hepun kohdalla AHL on ymmärtääkseni pois suljettu vaihtoehto.
Olisi kyllä aivan helvetin kova vahvistus tuohon rosteriin. Mestaruuden jälkeen olisi hyvä lähtee valloittamaan änäriä.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, ei ole tulossa.

Melkoista turhailua tänne luoda jotain positiivisia odotuksia yon kaltaisilla kommenteilla.
 
Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Tulee, tulee. Rantasesta ei haluta mitään kahdensuunnan puolustavaa jokapaikanhöylää vaan se röyhkeä sniperi joka mättää pinnoja ja tekee voittomaaleja. Turussa tapahtuu se lopullinen kasvu yhdessä kansainvälisten pelien ohella.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mutta haluavatko siinä tapauksessa polttaa Rantasen tulokassopimuksesta ensimmäisen vuoden joidenkin satunnaisten farminostojen vuoksi? Siis Rantasen pelaamiselle loppukaudella AHL:ssä on hyvät todennäköisyydet, mutta ei siksi, että hän olisi ensimmäisenä nostettavissa ylös vaan siksi, että AHL nähdään paremmaksi kehitysalustaksi tässä kohtaa. Tietysti se ensimmäinen ja isoin kysymys Coloradon kannalta on se onko Rantanen tullut jäädäkseen joukkueeseen jo nyt. Jos on, niin mistään ottelurajoista on turha murehtia.

En minä kyllä oikeastaan mitään ottelurajoja miettinyt. Ajattelin asian juurii niin että AHL olisi hänelle parempi paikka kuin Liiga ja lisäksi sieltä voisi miehen tarpeen vaatiessa kutsua takaisinkin, eikä välttämättä kyse olisi satunnaisista nostoista, eihän moisia voi ennustaa, hyvä alku farmissa voisi poikia vaikka koko loppukauden visiitin ylähäällä. Liigan jos mies tulisi olisi hänen tilannetta katsottava uudelleen Coloradossa aikaisintaan keväällä. En siis usko että Liigaan tulee oli alkup. pointtini, eikä se ole juuri muuttunut. Toisaalta aika turhaa spekulaatiota minun osalta, koska uskon että mies pelaa ylhäällä, koska otteet ovat olleet hyviä.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Ja tämä keissi ratkesi sitten jo tässä vaiheessa. No ehkä Mikko nähdään Turussa sitten joskus.
 
En minä kyllä oikeastaan mitään ottelurajoja miettinyt. Ajattelin asian juurii niin että AHL olisi hänelle parempi paikka kuin Liiga ja lisäksi sieltä voisi miehen tarpeen vaatiessa kutsua takaisinkin, eikä välttämättä kyse olisi satunnaisista nostoista, eihän moisia voi ennustaa, hyvä alku farmissa voisi poikia vaikka koko loppukauden visiitin ylähäällä. Liigan jos mies tulisi olisi hänen tilannetta katsottava uudelleen Coloradossa aikaisintaan keväällä. En siis usko että Liigaan tulee oli alkup. pointtini, eikä se ole juuri muuttunut. Toisaalta aika turhaa spekulaatiota minun osalta, koska uskon että mies pelaa ylhäällä, koska otteet ovat olleet hyviä.

Jos Avs päättää Mikon Ahl:än lähettää he eivät tällä kaudella enää Mikkoa ylös tule nostamaan! Syynä tähän on tuloks-sopimus josta palaisi ensimmäinen vuosi. Etenkin jos avs:n meno jatkuu samaa rataa mitä se nyt on, ei yhden vuoden polttamisessa olisi mitään järkeä.

Muistanko oikein että chicago lähetti Teräväisen Jokereihin kaudeksi vastaavassa tilanteessa. Ja näin teki myös pittsburgh Kapasen kanssa. Toki nämä ovat aina pelaaja ja tapauskohtaista asioita joten vaikea verrata keskenään.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minun mielestä ihan ok juttu laittaa farmiin kasvamaan. Tuo Royn peluutus ei oikein auennut minulle. Periaatteessa annettiin näyttöpaikka osaavien miesten ketjussa, mutta samalla ei annettu sekuntiakaan yv-aikaa, mikä tarkoitti pahimmillaan pitkiä pätkiä istumista penkin päässä, kun nämä muut ketjun jäsenet pelasivat ylivoimaa ja sitten yv:n jälkeen lepäsivät seuraavat vaihdot. Kehityksen kannalta parempi, että pääsee pelaamaan 16-20 minuuttia yv-ajan kanssa kuin tuo 7-10 minuuttia hajavaihtoja. Tsemppiä Mikolle San Antonioon!

Osaako joku Avsia tarkemmin seuraava kertoa San Antonion valmennusporukasta ja joukkueesta yleensä? Oman käsitykseni mukaan AHL:ssa tuo tekemisen laatu vaihtelee aika paljon. On ns. huippuorganisaatioita ja sitten vähän tuuliajolla olevia seuroja.
 
Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS

San Antoniostahan tuli vasta täksi kaudeksi Avsin farmijoukkue ja näin ollen vanhoille hommille siellä ei kannata antaa paljoa painoarvoa. Coloradon farmijoukkueena ennen toiminut Lake Erie Monsters ei koskaan mitenkään erityisen hyvin menestynyt, mutta onhan sieltä ihan kohtalaiseen tahtiin puskenut talenttia ylöspäin isompiin piireihin. Päävalmentajana toimii Dean Chynoweth, joka suht nuoresta iästään (46) huolimatta on toiminut päävalmentajana jo 13 kautta ja lisäksi välissä kolme kautta myös NHL:ssä apuvalmentaja. Chynowethin isä on muuten junnukiekkoon liittyvien ansioidensa takia HHOFiin valittu Ed Chynoweth. Jos geeneistä jotain voi päätellä niin Rantanenhan pääsee oikeinkin hyvään kouluun. Mainittakoon nyt vielä, että Chynowethilla on 241 NHL-ottelun kokemus myös omalta pelaajauraltaan.

Kaiken kaikkiaan, ei AHL mielestäni Rantaselle huono paikka ole. Ja Avs haluaa Rantasesta kuitenkin ennen kaikkea hyvän ja pitkäaikaisen NHL-pelaajan itselleen, jolloin he luonnollisesti haluavat valmistaa hänet NHL:ään. Ei heitä kiinnosta tulisiko Rantasesta parempi pelaaja Suomen maajoukkueelle jossain muualla.

Ja niin, entry-level sopimuksesta kuluu vuosi pois jos Rantanen pelaa 10 peliä tai enemmän. Eli kolme ottelua aikaa vielä vakuuttaa myöhemmässä vaiheessa kautta, että kannattaa vuosi polttaa pois.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Minun mielestä ihan ok juttu laittaa farmiin kasvamaan. Tuo Royn peluutus ei oikein auennut minulle. Periaatteessa annettiin näyttöpaikka osaavien miesten ketjussa, mutta samalla ei annettu sekuntiakaan yv-aikaa, mikä tarkoitti pahimmillaan pitkiä pätkiä istumista penkin päässä, kun nämä muut ketjun jäsenet pelasivat ylivoimaa ja sitten yv:n jälkeen lepäsivät seuraavat vaihdot.

Coloradon ylivoima oli ennen viimeisintä ottelua liigan toiseksi tehokkain, vaikka siinä todellisuudessa on suuria puutteita. Roylla ei siis ollut mitään syytä lähteä koittamaan sinne ylivoimalle uusia miehiä, kun vanhatkin saivat tuloksia aikaan. Nyt kuitenkin AHL:n puolella on sitä ylivoimaa tarjolla, kun Rantanen pääsee ykköseen Streetin ja Agozzinon kanssa pelaamaan.

Tältä sivulta kannattaa seurata uutisointia Rantasen otteista.

Linkki vie runningwiththeherd.com sivulle
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Jos Avs päättää Mikon Ahl:än lähettää he eivät tällä kaudella enää Mikkoa ylös tule nostamaan! Syynä tähän on tuloks-sopimus josta palaisi ensimmäinen vuosi. Etenkin jos avs:n meno jatkuu samaa rataa mitä se nyt on, ei yhden vuoden polttamisessa olisi mitään järkeä.
Itse en pitänyt tuota yhtä vuotta niin suuressa arvossa mitä se ilmeisesti siis on, kyllähän Ristolainenkin pelasi ensimmäisen kauden aikalailla 50/50 AHL/NHL, olisiko ne 9 peliä änärissä riittänyt samaan kehitykseen ja vuosi olisi säilynyt, mistä näistä tietää ja Buffalohan pelasi erittäin huonosti.
 
Josp

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS & Bolts
Jos Avs päättää Mikon Ahl:än lähettää he eivät tällä kaudella enää Mikkoa ylös tule nostamaan! Syynä tähän on tuloks-sopimus josta palaisi ensimmäinen vuosi. Etenkin jos avs:n meno jatkuu samaa rataa mitä se nyt on, ei yhden vuoden polttamisessa olisi mitään järkeä.

Muistanko oikein että chicago lähetti Teräväisen Jokereihin kaudeksi vastaavassa tilanteessa. Ja näin teki myös pittsburgh Kapasen kanssa. Toki nämä ovat aina pelaaja ja tapauskohtaista asioita joten vaikea verrata keskenään.
Mun ymmärtääkseni ainoa keino ettei tulokassopimuksesta kuluisi ekaa vuotta on se että Rantanen pelaisi kauden TPS:ssä. AHL:ssä se pelaa kuitenkin sillä samalla 2-suuntaisella tulokassopparilla kuin NHL:ssä.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Se on muistaakseni 9 peliä ylhäällä, niin kausi on todettu tällaisessa sopimuksessa alkaneeksi. Eli Rantasen mahdollisuudet ovat AHL, eurooppa tai sitten avs ottaa "riskin". Nämä tiedot siis Juha Hiitelän suusta sopimusasioita koskien, eivät siis välttämättä faktaa.
 
Josp

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS & Bolts
Kyllä se taitaa sittenkin niin olla, että vain NHL-pelit lasketaan. Alla suora lainaus NHL:n työehtosopimuksesta.

In the event that an 18 year old or 19 year old Player signs an SPC with a Club but does not play at least ten (10) NHL Games in the first season under that SPC, the term of his SPC and his number of years in the Entry Level System shall be extended for a period of one (1) year, except that this automatic extension will not apply to a Player who is 19 according to Section 9.2 by virtue of turning 20 between September 16 and December 31 in the year in which he first signs an SPC. Unless a Player and Club expressly agree to the contrary, in the event a Player's SPC is extended an additional year in accordance with this subsection, all terms of the SPC, with the exception of Signing Bonuses, but including Paragraph 1 Salary, games played bonuses and Exhibit 5 bonuses, shall be extended; provided, however, that the Player's Paragraph 1 Salary shall be extended in all circumstances.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Maalikooste Rantasen ensimmäisestä AHL-matsista: AHL Highlights & Game Replays | Watch American Hockey League Highlights & On-Demand Video

Koosteen perusteella avausmaali menee vastustajan maalivahdin piikkiin, mutta hyvin Rantanen oli tämän lisäksikin esissä. Pääsi muutamaan otteeseen hyödyntämään parasta vahvuuttaan ja haastamaan liikkeestä vastustajan puolustajia 1vs1 tilanteissa.

San Antoniolla 4 pelistä (3 vieraissa, yksi kotona) 3 voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Ilmeisesti jengin pitäisi olla sikäli hyvä kehittymisympäristö, että materiaali on tuohon liigaan kohtuullisen laadukasta, taustaympäristö stabiili ja vastuuta nuorille tarjolla paljon. Viime vuoden TPS:stä eikä alkukauden Avsista voi oikein kaikkea tuota sanoa, että sikäli Rantasella on nyt helpompaa.
 
Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Onko Rantasen loukkaantumisesta tullut lisätietoa? Polvi meni, mutta menikö niin pahasti, ettei ole mukana nuorten kisoissa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös