Ilmoitukset

Nimimerkki Vellihousu kirjoitti aamulla Ässien osioon sen verran monta henkilökohtaista hyökkäystä ja räikeästi hyvän maun vastaista viestiä, että annamme hänelle näistä rikkeistä suoraan kahden kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki FASlapsi kirjoitti täysin turhan ja luokattoman viestin Jesse Puljujärven ketjuun ja hän kuittasi tästä kuukauden pelikiellon. Tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Blacktowhite on asetettu viikon pelikieltoon Liigan kurinpitoa käsittelevän ketjun sisällöttömästä onelineristaan.

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Mikael Granlund – seuraava suomalainen supertähti NHL:ssä?

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Tiedote, 08.01.2013 klo 04.25.

  1. Ostoskassi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
    Mikke se vaan tehoilee. Viime yönä taas 1+1. Tammikuussa nopeasti laskettuna 15 pistettä 13 otteluun. Joukkueen sisäinen pistepörssi myös Miken nimissä. Mukavastihan tuo etenee, mutta ei me valiteta. Edellisessä yhdeksässä pelissä myös pisteille, eli tasaisen hyvää menoa.

    Hienosti Granlund pelaa!
     
  2. Seesam Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NP#6
    Miken suurin vahvuus pelaajana on halu voittaa. Sen seurauksena hän on parhaimmillaan tilanteissa, joissa joukkue häntä eniten kaipaa. Lisäksi samasta syystä Mikke on valmis tekemään kaikkensa menestyäkseen.

    Ei sovi myöskään vähätellä hänen mentoriensa rooleja: Peltonen, Kojo ja Koivu. Noilta on tarttunut matkan varrelta valtavasti tietoa pääkoppaan.
     
  3. Ostoskassi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
    Kymppi täyteen! Kymmenen peliä putkeen Mikelle, kun mukaan on tarttunut pisteitä. Nyt Oilersia vastaan 0+1 ja +2. Vaihdot pysyivät myös mukavan lyhyinä, kun vaihtoja tuli saman verran kuin ennenkin, mutta peliaikaa hiukan vähemmän. Hyvä, että Granlundin vauhtia ei mitkään tähdistön tauot haittaa, vaan Mikke jatkaa siitä mihin jäi.

    Tuleva leijonakapteeni!
     
  4. Hakametsän Järkkäri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampereen Ilves, Veljekset Rask
    Hitto että tekee nasulia seurata Miken loistoa isossa liigassa hankalan alun jälkeen! Seuraavassa pelissä mahdollisuus ottaa omiin nimiin seuran pisteputkiennätys ja tällä kaudella mitä todennäköisimmin siirtyy seuran kaikkien aikojen pistepörssissä top kymppiin.

    Varsinkin viime aikojen maajoukkueturnauksissa on ollut häkellyttävän selvästi Suomen paras pelaaja ja nimenomaan ylempänä mainittu draivi voittaa on uskomattoman kova. En malta odottaa kevään playoffeja.
     
  5. Ändy78 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, keväisin ei sympatiaa muille
    Nostetaanpa ylös - nyt näyttää sille että otsikko ja pelaaja vastaavat toisiaan.
     
  6. Nashpre Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Liverpool, Finnesota
    Granlund oli sitten vähän liekeissä Vancouverissa; ensimmäistä kertaa kolme punalampun sytytystä, sekä ensimmäistä kertaa 4 pistettä pelissä.
    Ensimmäisen pääsi lyömään ylivoimailla Zuckerin laukauksen riparista.
    Toisessa Granlund hyökkäsi alivoimailla b-pisteen kaarelle ja laukoi tarkasti kilven alle. Siinä välissä maaginen esityö Koivun maaliin; Hämy laukauksen varjolla leikkuu keskelle, josta no-look -syöttö takatolpalle lipuneelle Koivulle.
    Kypärätempun täydentävä maali oli sitten merkki siitä että kun on tulessa niin kaikki onnistuu. Zucker taisteli vielä kiekonmaalille jonne Granlund ehti juuri saapua huitaisemaan kiekon ohi Millerin.
    17(5+12) pistettä tullut tässä 12 ottelun pisteputkessa, jonka turvin noussut kolkuttemaan top10 sijoija pistepörssissä. Tehotilasto myös kohentunut 11:sta plussan verran ollen tällä hetkellä +30.
    On se huimassa vedossa!
     
  7. Epätietoinen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät. Sievin Sisu
    Saapa nähdä kuinka korkealle Mikke sijoittuu koko NHL:n pistepörssissä. Juuri nyt näyttää aika hyvältä, hyvä Mikke!
     
  8. Robu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Minnesota Wild, Winnipeg Laine
    Pistepörssin 12. ja takana nobodyja kuten Ovechkin, Benn ja Tavares. Tänään tuli maalejakin ehkä vähän helpostikin. Ei toi skode ole mikään maaginen, mutta erityisesti vakuutti tuo syöttöpiste. Granlund tuo kiekon alueelle, vie itsensä keskelle ja syöttää samalle puolelle Koivulle, jolle edessä on puolityhjä maali. Erityisen komea syöttö.
     
  9. adolf Jäsen

    Kun katsoo minkälaisia nimiä siinä Granlundin edellä on enää pistepörssissä, niin pelkkiä NHL:n supertähtiä enää jäljellä. Aika näyttää pystyykö vakiinnuttamaan mikke itsensä tuolle tasolle. Tärkeintähän on että urheilija ei itse rupea miettimään tämmöisiä juttuja vaan pysyy kiinni vaan tässä päivässä.
     
  10. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko&Leijonat
    Mikke on ollut hurjassa liekissä 7.12. jälkeen, jonka aikana saldo on huikea 27 10+24=34 +24.

    70 pisteen raja toivottavasti tällä kaudella rikki. Ketjun peli on hienoa katseltavaa, luovat hyvin paikkoja 5vs5-pelissä ja ylioimmalla Mikke on todella vaarallinen oikealla laidalla päästessään pyörittämään.
     
  11. /dev/null Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Ja kun katsoo edellä olevia, Miken +30 on aivan huikea. Seuraavat yli +30 ovat Koivu (+30)ja Zucker (+33).
     
  12. Walkin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Pittsburgh Penguins, #3, #58, #71, #81, #87
    Lainaus:
    Toi on vakuuttavaa, koska Koivun ketjua jossa Mikkekin siis pelaa niin käytetään paljon vastustajan parhaita vastaan, toisin sanoen Koivun ketju ei pelkästään pimennä vastustajan parhaita pelaajia vaan iskevät myös todella tappavaan tahtiin maaleja näitä vastaan. Ei ihme, että Minnesota on toistaiseksi yksi tämän kauden joukkueista, ehkä jopa se paras.
     
  13. Jymäkkä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
    Lainaus:
    Tässä kohtaa on taas hyvä tunnustaa, kuinka vähän sitä jääkiekosta ymmärtää. Minnesota(tällä rungolla) ja Koivu oli allekirjoittaneen taholta tuomittu menetetyiksi tapauksiksi. Nyt voisi tietysti laittaa kaiken Yeon piikkiin, mutten viitsi, koska ehdin jo jonkun Tortorellankin lytätä.

    Mikestä vielä, että on niitä supertähtiä jo melkoisesti takanakin.
     
  14. /dev/null Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Mike Yeo = Glen Hanlon.
     
  15. muuttohaukka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, Wasa Royals
    Mikko Koivu deserves to win the Selke Trophy - Hockey Wilderness
    Tässä Hockeywilderness-sivuston (Wildin fanisivusto) artikkelissa perustellaan, miksi Mikko Koivu ansaitsee Selke trophyn. Pitkältihän nuo perustelut pätee myös Mikkeen. Ketju siis muun muassa aloittaa lähes 45% 5vs5 vaihdoistaan omassa päädyssä, silti päälle 70% kentällä tehdyistä maaleista syntyy vastustajan verkkoon. Lähes käsittämättömiä lukuja.
     
  16. sampio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Menestyvin, sympatiat muille hyville.
    Ei tarvitse kuin katsoa sitä parin kesän takaista kuvaa, jossa paidaton Mikke viettää vapaa-aikaa, ja jokainen vähänkään lajista perillä oleva tajuaa, että tämä nykyvire on vain tuuria.
     
  17. Turha Kaukalo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat, New York Jets
    Lainaus:
    Katsoin high lightsit. Ennen 3-1-maalia kelasin, että jaaha, nyt sitten Vancouver tasoittaa kun aloitus Minnesotan päädyssä. Vitut. Sieltä noustiin omista ja Granlund räppäsi 3-1. Nättinä poikana Granlund on lähempänä Selkeä kuin juro Koivu. Kuka olisi uskonut, että Granlundista kasvaa tuollainen pelaaja? Kaiken lisäksi viihdyttävä, upea se syöttö Koivun maaliin. Sara Sieppikin miettii että pitikö jakaa sille kanukille 2012.
     
  18. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    On kyllä hauskaa, miten Granlundin huippukausi on jäänyt jotenkin täysin unholaan, näiden muiden nuorten pelaajien keskustelun alle.

    Tyyris Tyllerö on kyllä vakuuttava valmentaja, vaikka playoffs-menestys puuttuukin. Vuosia Granlund hukattiin väärään valmennukseen, mutta Bruce osaa ottaa viimein ottaa hänen vahvuuksistaan parhaan irti.
     
  19. peruna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingfors IFK
    Lainaus:
    Voisiko tätä vähän avata?
     
  20. Red Label Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Jonathan Drouin, Seinen Rakastaja
    Lainaus:
    Seiskassa oli pari vuotta sitten kuva jossa Mikke istuu kesällä paidattomana jonkun jahdin kannella. Kuvan perusteella moni piti Mikkeä läskinä jolle treenaaminen ei maistu. Oli sen verran huono asento ja kuvakulma.
     
  21. Mac^ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
    Monta vuotta ollaan odotettu, että Mikke ottaa sen askeleen pari eteenpäin ja ottaa paikkansa NHL:n jos ei nyt supertähti-, niin ainakin tähtikaartista. Tämä kausi on ollut sen näköistä kuin maajoukkueotteistakin on voinut päätellä ja toivoa.

    Asiantuntijat ovat täälläkin lytänneet Miken keskinkertaiseksi NHL-pelaajaksi. Nyt on Mikke lyönyt sellaiset näytöt pöytään, että hyvää tekee. Mielenkiinnolla odotellaan, pystyykö Granlund vakiinnuttamaan tämän tason ja miten playoffeissa menee, vai vaipuuko takaisin vähän harmaampaan massaan. Juuri nyt tuon koko ketjun peli on upeaa seurattavaa.

    Wildillakin on nyt todellinen sauma mennä pitkälle. Innolla odotan kevättä.
     
  22. Tikiti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, BVB ja Arsenal
    Aika hurjaa tilastoa että Granlund on sijalla 2 koko NHL:ssä ykkös-syöttöjen määrässä (25). Edellä vain McDavid (26). Granlundin kaikkiaan tekemästä 33:sta syöttöpisteestä on hurjat 25 ykkös-syöttöjä! Ihan älytöntä kautta pelaa Mikke, kun pisteitä tulee ja pelaa niin av kuin yv-peliä. Lisäksi yleensä vastustajan parasta kenttää vastaan.
     
  23. jalperi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
    Lainaus:
    Niin ja Mikellä on kaikenlisäksi vähemmän pelejä kun McJeesuksella.
     
  24. Konnamuori Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Se mikä johtaa.
    Lainaus:
    Luojan kiitos Mikke otti itseään niskasta kiinni ja seuraavan kesän vietti toisin. Tuloksen huomaa nyt.
     
  25. godspeed Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves alkoi kiinnostamaan
    Jos ei otteet parane, niin AHL tai nelosketju kutsuu.