Mikä meni pieleen 2011–2012?

  • 8 961
  • 32

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pronssipeli on vielä edessä, mutta nyt tekee jo mieli alkaa ruotimaan tätä pettymyksen kautta.

Runkosarjan voitto ansaittiin melkein puolivahingossa, sillä pelilliset otteet olivat epävarmoja jo tammikuusta alkaen. Käännekohta oli se 14.1. ottelu Peliittoja vastaan, kun kotona jäätiin yhteen maaliin. Tarkkasilmäiset näkivät köhimistä jo muutamaa päivää aiemmin Vantaata vastaan, vaikka voitettiin 5-1. Tuon ajan jälkeen maalinteko oli useimmiten vaikeaa ja pelaajien itseluottamus tuntui olevan kadoksissa. Runkosarjan loppu meni sen verran komiikaksi erilaisten taktikointien vuoksi, etten niitä loppuratkaisuja tässä kommentoi.

Pleijareissa Vantaa oli vielä helpohko vastus, vaikka kaksi viimeistä peliä melko tahmeita olivatkin. Jokipojat oli sitten jo selkeästi parempi, eikä Jukurit pysynyt alusta alkaen mukana ollenkaan. Pike näki haastattelussa kolme kohtaamista tasaisina ja Jukurit jopa rakensi enemmän paikkoja, mutta olen toista mieltä.

Näkisin kauden suurimmaksi ongelmaksi joukkueen suuren vaihtuvuuden. Se taisi olla ennätysluokkaa koko seuran Mestis-historian ajalta. Joukkue ei lopulta hitsautunut riittävän hyvin yhteen ja alkukaudella vielä pärjättiin pelaajien henkilökohtaisilla taidoilla. Joukkue ei ehtinyt alkaa luottamaan tarpeeksi Piken pelitapaan ja ketjukaverit eivät tulleet riittävän tutuiksi. Hukassa olevaa systeemiä paikattiin kovalla liikkeellä ja sehän johti kahta kauheempaan säheltämiseen ja päättömiin laukauksiin vähän joka "paikasta" kun kiekko saatiin sinisen yli.

Pelaajapuolella sanoisin Lähteenmäen loukkaantumisen alkukaudella olleen myös henkisesti kova takaisku. Odotettinhan häneltä sarjan hallitsevana maalitykkinä suurta roolia myös tälle kaudelle. Lisäksi ykkösketju meni liian usein uusiin kuoseihin loukkaantumisten vuoksi. Hakkaraisen ketju pysyi ehjänä pitkään, mutta näkisin lähtökohtaisesti ongelmana Hakin paikan siinä, koska mies on enemmän kolmosen puolustava sentteri.

Pelaajahankinnoissa olisi tarvittu täsmäiskua, varsinkin kun Lähteenmäki jäi sivuun. Järvinen toi puolustukseen leveyttä, mutta ei lopulta ollut selkeä vahvistus. Nöyräsen hankintaa en täysin ymmärtänyt, vaikka mies ei lopulta pleijareissa joukkueen heikoimpia ollutkaan. Nikkilän rooli jäi kysymysmerkiksi. Mies pelasi välillä huippuvuosiensa tasolla, mutta helppojakin lipsahteli liian usein. Koko kautta ajatellen maalivahtipeli ei vastannut odotuksia.

Tässä pientä alustusta menneen kauden pohdintoihin ja tästä saa jatkaa. Pientä lohtua toisi pronssimitalit, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että tämä kausi oli pettymys.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Näin sivusta huudellen, pidän Seppäsen pois päästämistä virheenä. Jälki Savonlinnassa oli hyvää, parempaa kuin teidän kaksikon. Toki eihän se Teemun alkukausi mitään autuutta kyllä ollut Mikkelissäkään.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Näin sivusta huudellen, pidän Seppäsen pois päästämistä virheenä. Jälki Savonlinnassa oli hyvää, parempaa kuin teidän kaksikon. Toki eihän se Teemun alkukausi mitään autuutta kyllä ollut Mikkelissäkään.

Teemusta kirjoittelin jo aiemmin toiseen ketjuun, mutta laitetaan tähänkin. Seppänen on erittäin hyvä maalivahti, mutta tarvitsee jatkuvaa virettä, jotta niitä torjuntoja (joista osa parhaimmillaan todellisia haamuseivejä) saa aikaan. Jukurien pelityyli, joka tuntui tämän kauden loppupuolella perustuvan lähinnä näennäishallintaan, on pahin mahdollinen tuollaiselle energiselle kaverille. Pahimmillaan vastustaja päästetään laukomaan kerran erässä ja se kerta onkin sitten läpiajosta ja erittäin vaarallinen.

En ihmettele lainkaan että Teemu onnistui SaPKossa. Samoin mies onnistui Hokissa. Molemmissa tapauksissa joukkue hieman heikommaksi laskeskeltu (vaikka toki tälläkin kaudela miehekkäästi haastoivat puolivälierävastukset) ja torjuntoja tulee maalivahdille tasaiseen tahtiin ja verrattain paljon.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huhujen mukaan teillä alkaa vyönkiristäminen tulevalle kaudelle, eipä tarvi nimimiehiä enää haaveilla. Toisaalta voi olla ihan hyvä, heikommalla joukkueella on helpompi tulla puskista.

Teinä jännittäisin taloudellista tulosta enemmän kuin tulevaa pronssiottelua.

Kulttuuria ei voi ostaa, näin se vain on!

Jottanoin.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Pettymysten kausihan tämä oli Jukureille. Tavoitteena oli mestaruus, mutta pronssipelissä ollaan. Syitä tähän tulokseen on varmasti monia. Päällimmäisenä tulee mieleen maalinteon ongelmat. Alkukaudesta tehtiin hyvin maaleja ja vastustajat eivät onnistuneet omalla alueella pitämään Jukureiden hyökkääjiä kurissa. Kun tuli tammikuu ja vastustajat saivat luettua Jukureiden pelikirjan läpi ja onnistuivat luomaan taktiikan Jukureiden hyökkäystä vastaan, niin Jukurit oli ongelmissa. Pikkaraisen eväät oli syöty. Pikkarainen ei onnistunut luomaan uusia aseita, joten vastustajan oli helppoa pitää Jukurit poissa maalipaikoilta.

Maalivahtipelistä puhuttiin paljon kauden mittaan. Tommi oli mielestäni paras maalivahti tuosta kolmikosta. Selkä kuitenkin petti ja mies joutui jättämään toiseksi viimeisen matsin kesken ja ei pystynyt pelaamaan enää tänään. Tillanen ja Seppänen ei ollut sen tason veskareita mitä mestaruuteen pyrkivä joukkue tarvitsee. Ensi kaudelle pitää hankkia oikeasti voittava maalivahti.

Pikkaraisella on ens kaudella näytön paikka. Onnistuuko mies uusimaan pelikirjaansa, vai mennäänkö taas sillä tutulla systeemillä, jonka vastustajat pystyvät lukemaan viimeistää tammikuussa ja sitten ollaan taas ongelmissa. Ensi kaudelle vauhtia pois ja järkeä peliin. Myös ylivoima oli koko kauden luokatonta, siihenkin kaivataan muutosta. Pettymys on valtava, mutta katseet on pikkuhiljaa suunnattava kohti ensi kautta.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Joukkueelta puuttui selkeä yhtenäinen pelitapa. Viisikkopelaaminen ei ikinä noussut sille tasolle, kuin se joskus on ollut. Pikellä on peiliin katsomisen paikka joukkueen pelitavan kehittämisessä, joukkueen rakentamisessa sekä joukkueen valmistamisessa peliin. Kehitystä pitää tapahtua, jos mielitään jatkossa finaaleihin.

Tämän kauden joukkue ei ollut kasattu tasapainoisesti. Selkeä ykkösveskari puuttui jo kauden alkaessa. Hyökkäys oli nimekäs, mutta täynnä näperteljöitä ja neppailijoita. Edelleenkään niin maaleja ei tehdä siellä kulmissa pyörimällä.
Myöskään fysiikan lakeja ei voi kumota. Pieni kokoiset pelaajat eivät vaan pärjää kulmaväännöissä ja maalinedustalla.

Puolustus pelaaminen petti liian useasti ja korostuneesti epäonnistuttiin ratkaisupeleissä loppukaudesta. Runkopelaajat taantuivat, kun olisi pitänyt nostaa tasoa kevättä kohden.

Toivottovasti ensi kauden joukkueessa on sitoutuneita, fyysisiä pelaajia sekä aiemmista kausista kehittynyt valmennus.

Jukureista on tulossa Mestiksen Jokerit. Yritetään ostaa rahalla menestystä. Sen on jo Jokerit liigassa näyttänyt miten hyvin se toimii.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelaajapuolella sanoisin Lähteenmäen loukkaantumisen alkukaudella olleen myös henkisesti kova takaisku. Odotettinhan häneltä sarjan hallitsevana maalitykkinä suurta roolia myös tälle kaudelle.

Tämä on varmaan oikeasti iso syy. Usein menestyvässä playoff-joukkueessa nousee joku tärkeitä maaleja tekevä pelaaja esiin. Lähteenmäki sarjan parhaana maalintekijänä olisi hyvinkin voinut olla se tarvittava lisä Jukureille.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Huhujen mukaan teillä alkaa vyönkiristäminen tulevalle kaudelle, eipä tarvi nimimiehiä enää haaveilla. Toisaalta voi olla ihan hyvä, heikommalla joukkueella on helpompi tulla puskista.

Teinä jännittäisin taloudellista tulosta enemmän kuin tulevaa pronssiottelua.

Kulttuuria ei voi ostaa, näin se vain on!

Jottanoin.

Mistä tämmöisiä huhuja olet kuullut? Tuskin Pikkarainen olisi tänne jäänyt jos rahahanat pistetään kiinni. Joukkuuen tavoitteena on jatkossakin olla Mestiksen kärkiseura ja tulevaisuudessa liigajoukkue ja tuohon yhtälöön ei kuulu se, että budjettia pienennetään.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mahtipontiset mainoslauseet, vain voitto kelpaa. Ja pudotuspeleissä sloganina olikin jo vain mestaruus kelpaa. Mutta perseelleenhän se meni. Jukurit on Mestis-kauden suurin alisuorittaja.

Teemusta kirjoittelin jo aiemmin toiseen ketjuun, mutta laitetaan tähänkin. Seppänen on erittäin hyvä maalivahti, mutta tarvitsee jatkuvaa virettä, jotta niitä torjuntoja (joista osa parhaimmillaan todellisia haamuseivejä) saa aikaan. Jukurien pelityyli, joka tuntui tämän kauden loppupuolella perustuvan lähinnä näennäishallintaan, on pahin mahdollinen tuollaiselle energiselle kaverille. Pahimmillaan vastustaja päästetään laukomaan kerran erässä ja se kerta onkin sitten läpiajosta ja erittäin vaarallinen.

Nimenomaan näin. Sama juttuhan se oli Seppäsen kohdalla erityisesti viime kaudella, kun Jukurit esiintyi kauttaaltaan tätä kautta paremmin. Homma meni pieleen jo siinä vaiheessa, kun Teemu Seppänen hankittiin. Kiistatta hyvä, mutta vääräntyyppinen maalivahti.

Tosin. Pitää edelleen muistaa Seppäsen maaginen nollaputki, kun mies torjui KooKoon kahdesti nurin. Silti ymmärrän, että Jukurit teki siirtonsa ja hankki Tommi Nikkilän. Odotukset kaksinkertaisen kultavahdin kohdalla olivat varmasti suurempi kuin Seppäsellä, joka oli kuitenkin vielä kysymysmerkki pudotuspelejä ajatellen. Sääliksi käy Kai Tillasta, joka joutui paskamaiseen rakoon Nikkilän loukkaantumisen vuoksi.

Ensi kaudeksi tästä on Jukureiden otettava opiksi. Tasoero esimerkiksi Mikko Rämön hyväksi oli huikea.

Vaihtuvuutta en sinänsä näkisi ongelmana, kun Jukureissa joukkue on ennenkin mennyt rajusti uusiksi. Yhtenäisyyteen vaikuttivat varmasti loukkaantumiset, joita oli välillä hirveän paljon. Lähteenmäen menetystä ei sovi todellakaan väheksyä, sillä jo runkosarjassa Jukurit menetti paljon pisteitä, joita Lähteenmäki olisi ratkonut.

Rehellisesti sanottuna odotin kyllä joukkueelta paljon enemmän. Peli ei oikein missään vaiheessa lähtenyt sellaiseen lentoon, kuin materiaalin puolesta olisi voinut odottaa. Joukkue vaikutti pelaavan virkamieskiekkoa. Missä oli se röyhkeys, jolla pudotuspeleissä olisi murtauduttu niille todella hyville tekopaikoille ja hakattu irtokiekkoja sisään? Rutiinisuoritus riitti tuolla materiaalilla liian pitkälle.

Magnesian heittämät vyönkiristyspuheet nyt voi kuitata samana huuhaana kuin täällä jossain väitetyt ylimääräiset liiganousua varten säilytetyt varat. Tosin vaikea uskoa, että Jukurit kovinkaan hyvään tulokseen kykenisi. Vyönkiristys ei toki välttämättä olisi Jukureille edes pahaksi, sillä ehkä siinä vaiheessa alettaisiin viimeinkin ymmärtää oman juniorituotannon hyödyntäminen.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Suurin syy on mielestäni tämän kauden Jukureissa ollut se, että Jukurit ei ollut joukkue. Lisänimi Muukalaislegioona ei suotta ole ollut joukkueelle annettu. "Omien jätkien" puute vaikuttaa varmasti myös katsojamääriin, jotka ovat olleet todella kehnot koko kauden Mikkelissä. Omien jätkien puuttuminen vaikuttaa ehdottomasti buumiin mikä tuo joukkueen päivittäisiin kahvipöytäkeskusteluihin ja suuremman yleisön tietoisuuteen. Ostomiehillä ei vaan nykyajan mestiksessä pärjää, se on varmaan nyt tämän kauden aikana todettu. Mitä lie Mikkeliläisessä junnukiekkoilussa aikoinaan tehty väärin, kun sieltä ei Tillasta "parempaa" pelimiestä edustuksen joukkoihin ole tullut.

Ja Piken pelityyli vaatii todellakin niitä kulmavääntäjiä, jotka voittavat ne kulmaväännöt ja väsyttävät vastustajan puolustajia. Niitä ei juuri Jukureista tällä kaudella löytynyt. Ja myöskin Piken pelikirjan yksinkertaisuus on se asia, mihin muutamat joukkueet ovat hyvin iskeneet. Tämä Stigakiekko on helppo pelata ulos hyviltä maalipaikoilta. Myös ylivoiman heikkous on aina ollut Piken joukkueiden heikkous.

Palataanpa vielä noihin katsojamääriin. Onkohan kukaan Jukuripelaaja tällä kaudella sanonut, että saivat buustia ja voimaa siltä kuudennelta kenttäpelaajalta eli yleisöltä? Muutama hassu viuhkanläpsyttäjä päädyssä ei tuota paljoa ääntä. Muualta hallistahan ei edes niitä kuulu, tai jos ääntä tulee, se kohdennetaan vierasfanien suuntaan sen sijaan, että kannustettaisiin omia. Hiljaisella hallilla on väistämättä se vaikutus pelaajiin, että eipä tässä nyt kehtaa täysillä edes yrittää, kun ei ketään kiinnosta. Tämä oli nähtävissä monissa maalipaikoissa, joissa raivoisalla taistelulla maali olisi varmasti tullut, mutta niinpä se apinanraivo vain puuttui melkeinpä kaikilta pelaajilta.

Ja tuo, että kaikki kaatui yhden huippumaalintekijän loukkaantumiseen on paskapuhetta. Ei tuolla rosterilla pysty selittämään loukkaantumisten olleen suurin syy siihen miksi pelit päättyvät pronssipeliin. Siellä on rosterin puolesta kolmeen mestiksen tason ykkösketjuun jätkiä, joten jos vaikka kolme ratkaisuhyökkääjää loukkaantuu samanaikaisesti on käytössä vielä kuusi ykkösketjun tasoista jätkää. Mutta selittelyhän tuo loukkaantumis asia on, uskoo sen kuka haluaa. Minä en ainakaan.

Ja monia muitakin asioita meni varmasti tällä kaudella pieleen, mutta jätetään muillekin mahdollisuus kertoa mielipiteensä, nyt ei ole aikaa eikä halua keskittyä Jukureihin tämän enempää.

Toivottavasti ensi kaudella pääsette jo finaaleihin asti :)
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mistä tämmöisiä huhuja olet kuullut? Tuskin Pikkarainen olisi tänne jäänyt jos rahahanat pistetään kiinni. Joukkuuen tavoitteena on jatkossakin olla Mestiksen kärkiseura ja tulevaisuudessa liigajoukkue ja tuohon yhtälöön ei kuulu se, että budjettia pienennetään.
Tarkoista luvuista en tiedä enkä nyt jaksa kaivella, mutta maalaisjärki sanoo, että Mikkelin alueen sponsorieuroilla ja noilla yleisömäärillä ei tuon joukkueen menoja kateta. Joten ihan mielenkiinnosta ja vilpittömin mielin kysyn, että mikä on se taho joka Jukureiden toimintaa ilmeisesti varsin avokätisesti rahoittaa, ja mikä on sen sitoutumisaste noin niinkuin pitkällä aikavälillä? Varmaan tuo tieto jostain muusta ketjusta löytyisikin, mutten nyt viitsi kaikkia vanhoja ketjuja alkaa kahlaamaan.

Jos Jokipojat olisivat nyt Jukureiden asemassa, niin jännittäisi kauden jälkeiset talousluvut. Toivottavasti siellä on kuitenkin hoidettu laskuhommat paremmin kuin aikoinaan täällä. Ainakaan Jukurifaneja ei näytä asia suuremmin huolettavan, joten ilmeisesti homma menee jotakuinkin suunnitelmien mukaan?
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Tarkoista luvuista en tiedä enkä nyt jaksa kaivella, mutta maalaisjärki sanoo, että Mikkelin alueen sponsorieuroilla ja noilla yleisömäärillä ei tuon joukkueen menoja kateta. Joten ihan mielenkiinnosta ja vilpittömin mielin kysyn, että mikä on se taho joka Jukureiden toimintaa ilmeisesti varsin avokätisesti rahoittaa, ja mikä on sen sitoutumisaste noin niinkuin pitkällä aikavälillä? Varmaan tuo tieto jostain muusta ketjusta löytyisikin, mutten nyt viitsi kaikkia vanhoja ketjuja alkaa kahlaamaan.

Jos Jokipojat olisivat nyt Jukureiden asemassa, niin jännittäisi kauden jälkeiset talousluvut. Toivottavasti siellä on kuitenkin hoidettu laskuhommat paremmin kuin aikoinaan täällä. Ainakaan Jukurifaneja ei näytä asia suuremmin huolettavan, joten ilmeisesti homma menee jotakuinkin suunnitelmien mukaan?

Viime kaudella tehtiin positiivinen tulos, mutta tällä kaudella se voi olla vaikeaa kun yleisömäärät on ollut todella heikkoja. Nyt ei myöskään päästy finaaleihin, josta ois saatu isot lipputulot niinkuin viime kaudella saatiin. Tuskin kuitenkaan niin isoa miinusta tehdään kuin vaikka Sport teki silloin Tamin aikana. En tiedä onko tää optimismia, mutta uskon, että suurinpiirtein samalla budjetilla jatketaan myös ensi kaudella. Mitään varmaa tietoa suuntaan taikka toiseen ei siis mulla ole.

Ensi kaudeksi kyllä toivoisin näyttöpaikkaa omille junnuille. Tällä hetkellä ainoa mikkeliläinen joukkueessa on Tillanen, mutta kaveri tuskin täällä pelaa enää ens kaudella, joten omia junnuja on melkeimpä "pakko" nostaa rosteriin. Täysin vierailla voimilla ei voida pelata. Muutama A-junnu on saanut mahdollisuuden pelata miesten pelejä Oilereissa. Oiskohan noista edes joku valmis jo Mestispeleihin? Toivottavasti saavat treenata edustuksen mukana kesän ja saavat näyttöpaikan edes harkkapeleissä.
 

ventos

Jäsen
Kädettömät takaperin luistelevat junnut

Ensi kaudeksi kyllä toivoisin näyttöpaikkaa omille junnuille.
Ihanko totta pitäisi tämän hetken A junnuista nostaa omia pelaajia edustukseen? A junnut pelaa jotain vitun suomisarjaa ja ovat hävinneet melkein joka pelin tyyliin 8-1 ja näille taitoniekoille pitäisi antaa mahdollisuus pelata mestistä.. Nyt jumalauta se järkikäteen, kyllä pelaajan pitää osata muutakin tehdä kuin luistella takaperin.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Ihanko totta pitäisi tämän hetken A junnuista nostaa omia pelaajia edustukseen? A junnut pelaa jotain vitun suomisarjaa ja ovat hävinneet melkein joka pelin tyyliin 8-1 ja näille taitoniekoille pitäisi antaa mahdollisuus pelata mestistä.. Nyt jumalauta se järkikäteen, kyllä pelaajan pitää osata muutakin tehdä kuin luistella takaperin.
Osataanko A-junnujen suomi-sarjassa luistella takaperin? Tai jopa "sirklata" takaperin luistelussa?

Mutta tosiaan ilman vinoilua niin itseänikin kiinnostaa kyllä Jukureiden taloudellinen tulos. Joukkue on samaa tasoa rahallisesti kuin KooKolla oli, yleisömäärät runkosarjassa puolet pienempiä ja playoffeissa jäi "tosipelit" tulematta missä yleisömäärä olisi alkanut edes kakkosella.
 

Al Dente

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Jokipojat, HIFK
koko teksti

Aika hyvin mielestäni tässä tuli kaikki olennainen. Samaa mieltä lähes joka lauseesta (paitsi viimeisestä). Tuo Pikkaraisen pelityyli tuntuu omasta mielestä olevan se pahin ongelma. En enää muista miten muilla joukkueilla meni, mutta ainakin Tirkkonen löysi siihen lääkkeet jo viime kaudella. Sama meno jatkui tällä kaudella ja ainakin nämä lähemmin seuraamani joukkueet SaPKo ja Jokipo pystyi hyvin pimentämään Jukurien pelin. Ihmeenä pidän ettei Ika siihen pystynyt.

Paljon puhuttiin Mikkelissä että esim SaPKo syttyy erityisesti Jukureita vastaan. Varmasti totta, mutta ennenkaikkea mm Tirkkonen ja Haapakoski löysi sen pelitavan joilla Jukurit kaatuu.

Jukurit hallitsee peliä näennäisesti ja vetoja tulee paljon, mutta taitavasti ja kurinalaisesti pelaamalla vastustaja saa aika helposti pakotettua Jukurit ampumaan huonoista paikoista pitämällä keskustan tiiviinä. Uskon vahvasti että Pike ei ensi keväänä Jukureita valmenna jos ei löydy uusia työkaluja pakista.

Jos omista junnuista ei lahjakkuuksia ensi kaudelle löydy, niin sille ei mahda mitään. Toivottavasti kuitenkin jotain tehdään jo nyt nuorempien kanssa että heistä tulee ensin hyviä A- ja B-junnuja joista sitten aikanaan taas ylöspäin. Vähän olen kyllä ymmärtänyt että paineet Jukurien junnuvalmennuksessa (ainakin joissakin ikäluokissa) on tämän asian suhteen niin kovat että nuoret pelaajat ja niiden vanhemmat ei hommaa ihan hyvällä katso. Ja niin taas lahjakkaimmat valuvat fudiksen pariin.
 

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Poimin pari kommenttia tuolta keskustelun seasta oman tekstini tukijalaksi

Jukuri:
-Tillanen ja Seppänen ei ollut sen tason veskareita mitä mestaruuteen pyrkivä joukkue tarvitsee. Ensi kaudelle pitää hankkia oikeasti voittava maalivahti.
Jukurit ei todellakaan kaatunut tällä kaudella maalivahtipeliin. Maalivahdit pitivät enemmänkin joukkoja pystyssä. Jukurit itse sössi sarjan omalla tehottomuudellaan. Muutenkin olen pitkin kautta ihmetellyt tuota ihan älytöntä maalivahtien morkkaamista. Pomppaahan se kiekko Hasekillakin joskus, mutta yleisesti maalivahtiosasto on ollut ihan kunnossa läpi kauden.

MHbreik:
-Tuo, että kaikki kaatui yhden huippumaalintekijän loukkaantumiseen on paskapuhetta. Ei tuolla rosterilla pysty selittämään loukkaantumisten olleen suurin syy siihen miksi pelit päättyvät pronssipeliin.
Lähteenmäki on ollut poissa koko kauden ja on niin turhaa jossittelua vedota siihen, että hän olisi ollut pelastava lenkki. Olisihan Mikael Granlundkin tehnyt varmasti helvetin monta maalia, jos olisi pelannut Jukureissa tällä kaudella. Tai jos tätillä olisi munat, niin se olisi setä.

Isot virheet ratkaisupelien avaintekijöitä.

Sarjan jokaisessa pelissä tuli aivan karmeita hazardeja. Jos tälläisissä maalin peleissä syötetään oman maalin takaa vastustajalle pisteiden väliin lapaan, niin tekeehän se maalin. Ja sitten kun yhdestä virheestä joukkueen olkapäät putoavat, niin koko perkeleen korttitalo kaatuu. Jokipon tarkasta puolustuksesta huolimatta Jukurit pääsi riittävän usein maalipaikoille. Niin usein, että tuo sarja olisi pitänyt hoitaa. Hukka olisi pitänyt vain lopettaa - Mutta ei kelvannut!

Muutenkin pitkin kautta oli havaittavissa se tyly seikka, että kun eteen tuli virheestä tai mistä tahansa johtuva vastamäki, niin ei osattu nousta sieltä. Tuo vain korostui mitä pidemmälle kevättä mentiin. Mielestäni runkosarjassa nähtiin paljon parempi Jukurit kuin ratkaisupeleissä.

Jos nyt käy niin, että finaalisarjassa Jokipo sattuisi Sportin voittamaan (mitä en kyllä usko) niin liigakarsinnasta tulee tasan neljän pelin mittainen. Jokipo puuskutti jo jukuripyörityksessäkin puolikuolleena. Miettikääpä millä vauhdilla Mansesterilaiset tulevat. Liigajoukkueen ratkaisuhaut ovat jo ihan toista luokkaa. Enää ei yritetä kuljettaa kiekkoa maaliin vaan pyssy lähtee heti paikan tullen.

Eli tilanne jatkossa on ihan toinen. Jos Mestiksen voittaja lähtee pelaamaan samaa peliä karsintaan, niin liigajoukkue murhaa vastustajansa.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Jos nyt käy niin, että finaalisarjassa Jokipo sattuisi Sportin voittamaan (mitä en kyllä usko) niin liigakarsinnasta tulee tasan neljän pelin mittainen. Jokipo puuskutti jo jukuripyörityksessäkin puolikuolleena. Miettikääpä millä vauhdilla Mansesterilaiset tulevat. Liigajoukkueen ratkaisuhaut ovat jo ihan toista luokkaa. Enää ei yritetä kuljettaa kiekkoa maaliin vaan pyssy lähtee heti paikan tullen.

Tämä on huonoin lausunto, mitä täältä olen saanut aikoihin lukea. Nimenomaan Jokipoikien kuntopohja oli Jukureita (joilla se on myös erittäin kova) parempi. Missään vaiheessa joukkue ei väsynyt yhdessäkään ottelussa fyysisesti, vaan ensimmäistä ottelua lukuunottamatta paras fyysinen isku löytyi otteluiden loppupuolella. Jokipoikien kunto on asia, joka joukkueessa on selkeä vahvuustekijä myös finaaleihin. Tästä ei tarvitse keskustella edes enempää, Jukureiden pieleenmenneessä kaudessa piisannee ruotimista ilmankin.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ja tuo, että kaikki kaatui yhden huippumaalintekijän loukkaantumiseen on paskapuhetta. Ei tuolla rosterilla pysty selittämään loukkaantumisten olleen suurin syy siihen miksi pelit päättyvät pronssipeliin
Lähteenmäki on ollut poissa koko kauden ja on niin turhaa jossittelua vedota siihen, että hän olisi ollut pelastava lenkki.
Ei kai täällä kukaan ole väittänytkään, että kaikki olisi kaatunut Lähteenmäen loukkaantumiseen tai hän olisi pelastanut Jukurit maalinteko-ongelmalta.

Totesin avausviestissäni, että Lähteenmäen loukkaantuminen alkukaudella oli takaisku, myös henkisesti. Hän kuitenkin kantoi tiettyä maalintekijän viittaa ja oli lähtökohtaisesti ykkösketjun snaipperi, johon ei paikkaajaa löydetty/saatu koko kauden aikana. Maalinteko-ongelmiin oli monia syitä ja mainitsin nyt vain yhden pienen "lumipallon" sieltä alkukaudelta. Siihen en ota kantaa kuinka suureksi se lumipallo sitten kasvoi.

Loukkaantumisille ei kannata muutenkaan turhan suurta painoarvoa antaa, eikä se ole syy pronssipeliin päätymiseen. Jokaisessa joukkueessa oli kauden aikaan loukkaantumisia, enemmän ja vähemmän. Jukureissa ykkösketjun loukkaantumiskierre vaivasi koko kauden ja sillä saattoi olla joku syy siihen, ettei tehoja tullut odotetulla tavalla. Osittain asiaa voi muuten laittaa myös valmennus-/seurajohdon piikkiin, sillä osa näistä ykkösketjun pelaajista ei ollut kesällä (sopparia kirjoitettaessa) lähelläkään pelikuntoa eli olivat toipilaina.
Jukureista on tulossa Mestiksen Jokerit. Yritetään ostaa rahalla menestystä.
Tämä on mielestäni typerä vertaus. Mestiksessä pyörii niin pienet pelaajapalkkiot, että suurinta osaa pelaajista ei todellakaan rahalla liikutella. Jukureihin on aina Mestiksen aikana tultu kehittymään ja pelaamaan kiekkoa hyvin hoidetussa organisaatiossa. Hyvä maine tuo usein myös pelaajien hintalappua alaspäin, kun aletaan asettamaan vaakakuppiin muitakin asioita kuin tilipussin koko.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukureiden suurin ongelma oli loppukaudesta (eli sen jälkeen, kun kaikki muutkin Tirkkosen ja Haapakosken lisäksi olivat saaneet tavattua Jukurien pelikirjan läpi. Helppo urakka, kun siinä kirjassa ei ikävä kyllä kauheasti luettavaa ole) yllättäen maalinteko. Erittäin tuskainen hyökkäyspään puurtaminen aukaisi vastustajalla kovia maalipaikkoja, kun Jukurit yrittivät koko viisikon voimin puskea kiekkoa maaliin. Tämä ei suoranaisesti selitä loppukaudesta alkanutta avauksien vaikeutta, sillä alkukaudesta sentään avaussyötöt osuivat lapoihin ja purut saatiin pääsääntöisesti siniviivan yli.
Loppukauden ja pleijjarien peleissähän Jukureilla purkaminen oli lähes aina tuurista kiinni (Kallioiselta näin välierissä ehkä 2 kunnolla onnistunutta rystypurkua, vaikka ne ovat olleet kaverin bravuuri yleensä). Ilmeisesti tuo tuskainen hyökkäyspelaaminen sai nakerrettua niin pahan loven jätkien itseluottamukseen, että se puolestaan tuhosi myös alakerran pelaamisen ja sitä myötenhän peli onkin aika selvä. Henkistä johtajuutta porukka kaipasi ja sitä se jäi tällä kaudella ikävä kyllä vaille. Maalivahtipeliä ei voi tappioiden syyksi pistää, sillä joukkueelta ei romahdushetkien (esimerkkejä löytyy liiankin kanssa muunmuassa tästä välieräsarjasta) jälkeen enää tullut apuja mihinkään suuntaan ja melkeinpä vähiten maalivahdille.

Mielenkiinnolla odotan ensi kauden joukkueenrakennusta. Suuremmalla mielenkiinnolla ensi kauden pelityyliä.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Vyönkiristys ei toki välttämättä olisi Jukureille edes pahaksi, sillä ehkä siinä vaiheessa alettaisiin viimeinkin ymmärtää oman juniorituotannon hyödyntäminen.

Jos jätetään vuosien varrella olleet yksittäiset lahjakkuudet ja niin RD:n kuin muidenkin aikana käyttämättä jääneet yksittäiset pelaajat pois luvusta niin vanhimmat oikeasti pienestä saakka koordinoidusti ja suunnitelmallisesti harjoitelleet nimenomaan junnujoukkueet taitavat olla nuorempaa B ikäluokkaa.

Matka tuolta alajunnusarjoista mestisjoukkueeseen saati sitten mestiksen kärkijoukkueen ykköskentän vastuupelaajaksi on melkoinen niin vuosissa kuin harjoitus/pelimäärissäkin. Olisikin ehkä syytä unohtaa muutamaksi vuodeksi tuo jatkuva haikailu ja vikinä oman juniorituotannon perään. Laadukasta junnutoimintaa on, sitä ei kai kukaan kiellä ja pelaajia on tulossa, mutta se vie aikaa vielä vähintään sen viisi vuotta ennen kuin tulokset alkavat näkymään tulostaululla.

Yksittäisiä junnuja olisi omasta takaa jo aikaisemminkin, se vain vaatii muutaman vuoden päästä valmentajan, joka ottaa nämä nuoret edustuksen rinkiin ja antaa oikeasti aikaa ja mahdollisuuksia ottaa vastuuta ja roolia mestiksessä. Pikkarainen ei tuota halua/osaa tehdä.
 

hanttap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urpolan Kiekko, HIFK, MP
Otsikon kysymykseen voi vastata, että alusta lähtien on tehty kaikki väärin. Jäähalli on ihan siellä huitsin kuusessa eikä siellä ennenkään käyty kuin Siekkilästä. Jo tekojään avaamisen jälkeen meinattiin palata takaisin Pankalan kaukaloon. A- ja B-junioreita on väheksytty alusta lähtien. Eipä korjausehdotuksia pyydettykään. Toki tuosta pelikirjasta ja sen puutteesta voisi pakinoida enemmänkin. Laitisen Tapsan ohjeiden mukaan kaartamalla pääsi nopeammin eteenpäin, eikä vastustajakaan saanut kiinni. Hyökkäykset päätettiin muualle kuin nurkkaan tai päätyverkkoon. Vastustajalle jos syötti, otettiin housut pois.
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylimielinen tavoite varmana mestarina.
Typerän uhittelevat Sloganit: "Vain voitto kelpaa" ja "Vain mestaruus kelpaa"

Ja lisäksi; Pikkarainen, puolustus ja erityisesti pelastajaksi hankittu vahvistus Järvinen, Hyökkääjien koomailu ja tehottomuus, Lähteenmäen korvaaja(-t)

Ja ihan viimeiseksi; Koko kauden aikana Pikkarainen ei oikeasti keksinyt minkäänlaisia keinoja kaataa Jokipoikia.

Saatte potkut.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Typerän uhittelevat Sloganit: "Vain voitto kelpaa" ja "Vain mestaruus kelpaa"

En miä näitä teilais, ihan hyvä että annetaan ymmärtää ettei lähdetä nöyristelemään. Parempi slogan, kuin että "Teemme parhaamme", vaikka miltä kantilta katsoo. Toki tuollaiset sloganit pitäisi vielä pystyä lunastamaan ja siinä jäätiin tällä kaudella muun muassa noiden muiden mainitsemiesi juttujen takia (tosin Pablo oli mielestäni onnistunut pelaajana, vaikkei loppupeleissä sateentekijä ollutkaan).

Ei tässä oikeestaan oo muuta, kuin ens kauden odottelua. Huomenna vielä pronssimatsi, joka antaa kavereille mahdollisuuden näyttää vielä ammattimaisuuden taso ja sitten uutta matoa koukkuun ensi kaudella. Eiköhän sitä tunnelmaa saada nousuun taas Mikkelissäkin viimeistään siinä vaiheessa kun Ilves tulee ensimmäiseen vieraspeliin Kalevankankaalle :)
 

JR 27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Lukko, Port Vale
Mikä meni pieleen?

1. Rahalla ei koskaan voiteta mitään hienoa!!!!!! Tämän väitteen on nähty toteutuneen niin monta kertaa, etten edes luettele esimerkkejä.

Kaikki oli kunnossa tammikuulle saakka. Mitä tapahtui sitten? Saivatko parhaat pelaajat sopimuksen ensikaudesta(liigaan) ja mielenkiinto loppui siihen. Onhan tässä vuosien saatossa nähty kuinka huippupelaajan pelihalut loppuvat vuodenvaihteeseen kun säästellään, ettei vain tule loukkaantumisia. Tässä kohtaa varmaan astuu esiin "oman kylänpoikien" tarve. Omat kasvatit pelaavat kuitenkin sydämellään kotikaupungille loppuun saakka ja väitän, että "ostomiehellä" ei siihen ole niin suurta tarvetta. Jukureissa ei vain ole sitä materiaalia mitä edustukseen nostaa (ymmärrän tän ja ostoksia on pakko tehdä jos halutaan edes säilyä mestiksessä), kuin korkeintaan 1-2 pelaajaa. Näistäkin pelaajista/junnuista ei ole pidetty huolta mitenkään. Ehdottomasti ensi kauden joukkueeseen Laitinen, pylkkänen ja hiltunen jos herroilla on enää mitään mielenkiintoa Jukureihin. Herrat pelaamaan ja kehittymään 4. kenttään. En tunne tarkasti muuta junnutuotantoa, mutta jos potentiaalia on niin joukkueeseen mukaan vaan. Ei tämän suurempaa pettymystä voi tulla vaikka pelaisivat kuinka surkeasti.
Oman kylänpojiksi laskisin myös monta vuotta jo Jukureissa pelanneet pelaajat vrt Laakso ja Lehi.

2. Mikkeliläinen yleisö, voi vittu mitä porukkaa. Jukureilla on 1100 tosifania. Miltä pelaajista tuntuu, kevät ja pleijarit...jesss...pelaajan parasta aikaa. Pleijarit käynnissä ja yleisöä 1300max otteluista toiseen.....vittu jos ei mikkeliä kiinnosta, niin tarvitseeko pelaajaa kiinnostaa??? Tässä on markkinoinnilla VALTAVA työtaakka edessä. Itselläni pari ehdotusta ensi kaudelle. Radioselostukset takaisin, maksoi mitä maksoi. Sidi selostamaan vieraspelit! Joukkueen tulee näkyä ja kuulua muullakin tapaa kuin 1-2 lehtimainoksen muodossa ennen otteluita. Joukkue tarvitsee ja osa yleisöstä vaatii jonkun persoonan jolla veri kiehuu välillä. Vaikka itsekään en tappeluita kannata kaukaloon niin silti miehekäs persoona varmasti houkuttelee ns. uusia katsojia katsomon puolelle.

Jukureissa tehdään paljon hyvää työtä, josta ei saa luopua. Pelaajat viihtyvät täällä ja asiat hoidetaan hyvin. Tästä on tärkeä pitää kiinni. Meillä on hyvä valmennus nyt ja toivottavasti tulevaisuudessakin.

Tämä kausi on kaikilla mittareilla tappion kausi. Tästä vaan pitää oikeasti oppia ja jatkaa matkaa eteenpäin uudella innolla.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ylimielinen tavoite varmana mestarina.
Typerän uhittelevat Sloganit: "Vain voitto kelpaa" ja "Vain mestaruus kelpaa"

Minusta tälläiset sloganit on aivan oikeita ja pitää olla. Päinvastoin vielä kovemmin pitäisi tulla esiin, ja rummuttaa tulevaisuutta. Se saattaisi jopa herättää mikkeliläisiä. Hyssyttelyllä ei pitkälle pötkitä, kun tavoite on ylempänä. Tavoite pitää tuoda selvästi esille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös