Mies, paistaako sisäkumi? Eli kaljuunnutko?

  • 26 239
  • 80
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Siinä vaiheessa, kun huomasin hiusrajan ohimoilla alkavan vetäytyä ajoin itselleni siilin. Olen tyytyväinen eikä tukan katoaminen haittaa. Faijallakin alkoi pinkfloyd-letti pudota jo alle kolmekymppisenä, eli onhan tähän ehtinyt ajatustasolla totutella monta vuotta. Turha kehitellä kaljuuntumisesta mitään draamaa, jos sitä on suvussakin.
 

super

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvissä kyttäysasemissa
Kaljuunnunko? Asiasta on sen verran monta kertaa kotona huomauteltu ja naureskeltu vaimon ja lapsien toimesta että ehkä hieman olen kaljuuntunut. Perheenjäsenten mielestä nahka paistaa ihan törkeesti. Luonnollisesti (mahdollinen) kaljuuntuminen alkaa keskeltä päätä. Itsehän en kaljuunnu eikä minulla nahka paista mutta mutta..

Jos nyt niin on käynyt että sieltä hieman jotain näkyy niin voihan perse! Pitäiskö tässä myöntää tilanne vai edelleen yrittää peittää (mahdollista) harvaa kohtaa?

Kotona ei juurikaan uskalla kumarrella niin että lapset näkee koska sitä riemua ei kestä kukaan. Poikanikin, 5-vuotta nauraa ja viimeksi totesi että "eihän isi sulla perkele kasva tukka yhtään" ja tämä vahvalla ärrä-vialla.

En myönnä että kaljuunnun ja perheeni on jälleen väärässä. Hiuksiani en uskalla harjata etten vaan kaljuunnu.

Vastaus aiheeseen: Ei paista enkä kaljuunnu tai perhe lähtee vaihtoon.
 

Carlos

Jäsen
Itse olen kaljuuntunut jos alkaen jostain parikymppisestä, nykyään pidän koko ajan lyhyttä siilitukkaa/kaljua, niin eipä menoa haittaa. Mutta, olen tässä samalla myöskin löytänyt yhden SYYN kaljuuntumiselle, nimittäin Benzoe-hapon. Useimmat shampoot sisältävät tätä Benzoe-happoa, ja itse aina suihkun jälkeen tunsin kuinka päänahka ja iho kutisi ihan hiukan. En kiinnittänyt siihen ikinä mitään huomiota, mutta äitini vaan joskus tuumasi että olenko kokeillut benzoe-vapaata shampoota.

No olen ruvennut käyttämään shampoota ja suihkusaippuaa missä tätä benzoe-happoa ei ole, ja kas kummaa, päälakeen kasvaa lisää hiuksia kuukausi toisensa jälkeen yhä lisää! Nyt on puolisen vuotta myöhemmin koko päälaki alkaa näyttää siltä että se on hiusten peitossa, vaikkakin vielä aika harvojen hiusten. Kuitenkin, ero on huima.

Tätä benzoe-happoa käytetään myös monessa ruoassa säilöntäaineena, ja usein esim. tupakassa. Että jos jollakulla on tätä kaljuuntumisongelmaa, kannattaa kiinnittää tähän huomiota ja kokeilla jos se vaikka auttaisi.

Syy-oire on ilmeisesti ihan tunnettu ilmiö, mutta kukaan ei sitä mainosta kun sillä ei voi tienata. Itsellä hiusten kasvun lisäksi muutenkin iho näyttää nyt paremmalta ja terveemmältä, eikä kutise. Which is nice.
 

hege

Jäsen
Kyllä fleda valitettavasti harvenee ja harmaantuu vauhdilla, tosin sytostaatilla lienee eninten vaikutusta asiaan (ainakin näin uskottelen aktiivisesti). Positiivinen puoli on se, että ainakin edellisella kierroksella sytostaatin pois heiton jälkeen loppui myös hiusten irtoaminen mutta tällä menolla voi kalju vaihe tulla ennen harmaantumista...
 

Jäässä

Jäsen
Tämä teoria on syytä ottaa vakavasti ja ryhtyä lisätutkimuksiin. Empiirisen näytön lähtökohdaksi ottaisin juuri tuon argumentin, että eihän tässä mitenkään yksin olla, sillä kaljuuntuminen on vauhdilla yleistyvä ilmiö 25-35 -vuotiaiden nuorten aikuisten miesten keskuudessa, ja kaljuuntumisesta kärsivät nekin, jotka eivät sivuunkirjoittaneen tavoin ole sitä osanneet odottaa. Hiusmassaa ei vaan enää ole monellakaan sen vertaa, ettäkö 80-luvun hiusmuotiin kuuluvat kunnon kuontalot olisivat nykyään mahdollisia. Tsernobylin onnettomuus siis tapahtui vuonna 1986, joten pitkäaikaisvaikutusten aikaa eletään nyt.

Mitä on sanottava naisten hiuslaadusta, on sekin mielestäni heikentynyt. Harva nainen onnistuu saamaan pitkiä ja paksuja hiuksia, jollaisia me miehet tahtoisimme naisillamme näkevän. Sen sijaan yhä useampi nainen tyytyy vetämään lettinsä lyhyeksi. Onko tähän kenties muitakin syitä kuin kiire ja käytännöllisyys? Tsernobyl?

Moi vastaan vanhaan viestiin! Teitkö tästä lopulta mitään tutkimusta. Mihin lopputulokseen olet tullut?
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Moi vastaan vanhaan viestiin! Teitkö tästä lopulta mitään tutkimusta. Mihin lopputulokseen olet tullut?

Moi!

Heh.. Päällimmäisenä ajatuksena on nyt sellainen mitä *ittua mä just luin, kun näkee omia vanhoja kirjoituksia tällä palstalla.

Mitään vertaisarvioituja tutkimuksia ei koskaan tehty, mutta propagandatarkoituksessa syytän takakumini paljastumisesta edelleenkin todennäköisemmin Tsernobyliä. Miten muuten olisi selitettävissä, että olen sukuni ensimmäinen mies, jonka takakumi on degenoiruvassa tilassani paljastunut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös