Mielipiteitä JYPin uudesta rätistä aka pelipaidasta

  • 155 664
  • 626

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Niin ei varmasti kolmospaitaa voida edes haaveilla, kun sama rättikin vuodesta toiseen ja kyllä mainoksien vaihtuminen ei tarkoita että paita olisi uudistunut, ei ainakaan minun käsityksen mukaan. Kuinkahan monta vuotta tuolla mallilla on jo menty? ihan pirun pitkään, toki fontti on vähän välillä muuttunut ja mustikkatahraa ollut ja uudelleen poistettu sekä mainokset vaihtunut, mutta silti malli ollut sama. Helppoahan se varustetoimittajalle on toimittaa joka kausi samalla mallilla uudet paidat, mutta seurajohdon toivoisi välillä tajuavan että pienikin muutos malliin toisi raikkautta. Ilmeisesti kukaan ei kuitenkaa varustetoimittajan suunnasta edes vaadi mitään uutta? mallejahan kyllä heillä riittää, niin vuodesta toiseen tuo sama paska rätti siellä on. Kolmospaidasta voidaan haaveilla mielestäni oikeasti vasta sitten, kun joskus kauniina päivänä meillä on oikeasti uudistunut pelipaita. (voi mennä vielä monta vuotta)

Oikeastaan olisi pistänyt vihaksi, ellen olis mielessäni jo varautunut, että JYP pettää aina. (Koskien pelipaitaa) Miten edes kehdataan sanoa, tule katsomaan uudistettu pelipaita, kun rätin ainoat uudistukset ovat vaihtuneet sponsorit ja sitten vielä nämä uudet pelipaidat ilmeisesti fanipaitoja, ei hyvää päivää.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Miten edes kehdataan sanoa, tule katsomaan uudistettu pelipaita, kun rätin ainoat uudistukset ovat vaihtuneet sponsorit ja sitten vielä nämä uudet pelipaidat ilmeisesti fanipaitoja, ei hyvää päivää.

Muuten astuttiinkohan tässä porukalla miinaan kun mainoksessa taisi lukea vain että uusi pelipaita, ei uudistettu. Täytyy siis lukea kuin piru raamattua seuran tiedotteita... Aika koijatuksi tuossa ittensä eilen kuitenkin tunsi.
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Muuten astuttiinkohan tässä porukalla miinaan kun mainoksessa taisi lukea vain että uusi pelipaita, ei uudistettu. Täytyy siis lukea kuin piru raamattua seuran tiedotteita... Aika koijatuksi tuossa ittensä eilen kuitenkin tunsi.
Tämä on kyllä totta ja mikäli asia näin on, niinkuin vaikuttaisi mielestäni aika ala-arvoista tämäkin seuralta. Onneksi kausi vaikuttaa muuten kiinnostavalta ja tämä vain yksi pieni osa-alue, mutta silti.. Ei tästä voi puhtaita papereita JYPille antaa.

Miksi oikeasti pitää mainostaa omana otsikkona uutta paitaa, jos ja kun se on samanlainen kuin aiemminkin. Hieman kusetettu olo. --> JYP ESITTELEE KAUDEN 2015-2016 PELIPAITANSA!
 
Viimeksi muokattu:

Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Miksi oikeasti pitää mainostaa omana otsikkona uutta paitaa, jos ja kun se on samanlainen kuin aiemminkin. Hieman kusetettu olo. --> JYP ESITTELEE KAUDEN 2015-2016 PELIPAITANSA!

Ikävähän se on todeta, mutta luulin että "majutason pelaajauutisia" ynnä muusta oikeistolaisesta "kusetetaan tyhmiä"-markkinoinnista olisi havaittu seuraukset ja otettua opiksi mutta näköjään toisinaan sitten taas ei. Kaippa sen joku markkinointivastaava tai seurapomo aikanaan huomaa että rehellinen ja suoraselkäinen markkinointi puree sittenkin toisenlailla kiekkokansaan.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
JYPin CHL-paita julki (ainakaan en ollut itse sitä vielä nähnyt). Linkki facebook

Mielestäni viime kauden paidat olivat tyylikkäämmät. Noista tulee mieleen lähinnä Saksan vanha lippu.
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
JYPin CHL-paita julki (ainakaan en ollut itse sitä vielä nähnyt). Linkki facebook

Mielestäni viime kauden paidat olivat tyylikkäämmät. Noista tulee mieleen lähinnä Saksan vanha lippu.
Komeemmathan nuokin on noin 1000x kuin liigapaidat, mutta pakko olla samaa mieltä että viime kauden paita miellytti enemmän silmää. Mukavaa kutitenkin, että malli vaihtelee, toki tämä tulee CHL:n puolelta ei JYPin. Semmoinen pieni huomio, että mikäli musta- ja punainen väri olisi laitettu paidassa toisinpäi, niin se karmea hihamerkki olisi saatu "peittoon". Kun paidoissa on kuitenkin puolet ja puolet värejä, niin näinpäin värien laittaminen on mielestäni suunnitteluvirhe. CHL:n puolelta tosiaan tulee muutama eri paitamalli, mistä joukkueet sitten valitsee mitä käyttää, samanlainen äänestys kuin Bluesilla ja oliko Lukolla tuosta CHL-paidasta olisi ollut kiva pikkuasia, ehkä ensi vuonna?

Mutta ihan kivat paidat kuitenkin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

On kyllä suorastaan rumat paidat CHL:ssä tällä kaudella. Mainoksettomuus ne pelastaa, mutta muutoin on menty pahasti metsään. Liigapaidat olisivat miljoona kertaa tyylikkäämmät, jos niissäkään ei olisi mainoksia.

Viime kaudella oli kyllä hienot CHL-paidat. Miksi ne piti vaihtaa ja sitten liigapaidalle ei tehty mitään, kun olisi ollut tarvetta?

Perkele.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Iltalehti uutisoi, että JYPin uusi pelipaita muistuttaa Natsi-Saksan lippua. Rautaristi hurrikaanin tilalle, niin menisi "kuin kaksi marjaa" -ketjuun.

Taas aikalailla menee "ammattitaidottomat toimittajat vauhdissa" otsikon alle kun tuota Keisarikunnan lippua pidetään Natsien lippuna(oli hetken käytössä natsiaikana kun Hindenburg vielä oli presidentti). Kai siellä kohta on juttu Kari Tynin ja Hitlerin yhdennäköisyydestä, onhan molemmilla sentään viikset.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Vittu mitä paskaa. Kyseessä on Saksan valtakunnan lippu 1919 ajalta ja myöhemmin toimi myös Wehrmachtin sotalippuna (tai osana sitä) , eikä mikään natsi-Saksan lippu. Iltapulutkin ovat pihalla kuin tamppoonin narut ja nykyään nähdään natseja kaikkialla..
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Keski-Suomen maakuntaviirin suunnittelijatkin ovat natseja eli koko Keski-Suomen on natsiaatteen kannattajia täynnä?

Uskomatonta, että joku saa palkkaa moisten juttujen kirjoittamisesta.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Minkähän vuoksi tuota paitaa ei suunnitella uusiksi? En voi käsittää.. Eikös JYP nyt aloita jonkun yhteistyön yliopiston kanssa? Jos sieltä tulisi jotain järkeviä ideoita ensi kaudelle..
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Jokos tähän on saatu joku päivystävä aate- ja oppihistoria desantti kommentoimaan?

Jokohan Timo Soinilta on pyydetty puoleen kantaa tuohon pelipaitaan? ;D
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minkähän vuoksi tuota paitaa ei suunnitella uusiksi? En voi käsittää.. Eikös JYP nyt aloita jonkun yhteistyön yliopiston kanssa? Jos sieltä tulisi jotain järkeviä ideoita ensi kaudelle..
Niinpä, ei kyllä pysty käsittämään. Uuden paidan suunnittelusta tuskin tarvitsisi hirveitä summia maksaa ja se voisi tuoda paljon uutta henkeä koko organisaatioon.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Minä pidän JYPin pelipaidasta/asusta. Poislukien tuo 60-luvun hippi (CHL) paita, olen aina vihannut raitapaitoja.
Miksi JYPin liigapaitaa pitäisi uudistaa? Uudistamisen ilostako?
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Miksi JYPin liigapaitaa pitäisi uudistaa? Uudistamisen ilostako?
Siksi että se on jäätävän ruma ihan paitamallina ja JYPin värit ei tuossa pääse oikeuksiin, jos mustaa ei lasketa. Liigassa toki ei voisi mitään 50-50% väriratkaisuja olla, kun säännöt ei salli. Mutta ei sen lisäkontrastin tuominen pahasta olisi, vaatisi toki sitten mainoksiinkin panostamista ettei hyvää mallia pilattaisi valkoisilla laatikoilla.

Ja kyllä pelipaitaa ihan uudistamisen ilostakin olisi aika-ajoin hyvä vaihtaa, miksikö? Lisää muuten fanimyyntiä aika rajusti kun porukka ostaa uudella kuosilla olevaa paitaa ja moni haluaa ostaa sen uusimman paitamallin. JYPin kannattajien ei olekaan tarvinnut noin kymmeneen vuoteen päivittää omaa rättiään.

Ylläolevan vuoksi toivoisin myös kolmospaitaa seuralle, toisi fanituote myynnissä rahoja kirstuun. Itse olen pelipaita harrastaja ja voin suoraan sanoa, että en ole vuosiin liigapaitoja ostanut, kun samanlaisia on jo monen vuoden takaa. Mikäli JYP vaihtaisi kuosia, niin ostaisin ehdottomasti uudella kuosilla olevan paidan. Tämä on kuitenkin sivuseikka, pääsyy miksi paitamallia pitäisi vaihtaa on sen rumuus. Ei tuo mustajätesäkki kovinkaan monen silmää miellytä, toki poikkeuksia näemmä löytyy kuten @Hurricane
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Minä pidän JYPin pelipaidasta/asusta. Poislukien tuo 60-luvun hippi (CHL) paita, olen aina vihannut raitapaitoja.
Miksi JYPin liigapaitaa pitäisi uudistaa? Uudistamisen ilostako?

No miksei siitä kannattaisi tehdä tyylikkäämpi? Itsellä on fanipaita ja "virallinen"'ja olisi mukava saada uusi. Kyllähän tuota voisi modernisoida juurikin vaikka mainosten taustoja muuttamalla ja paitamallikin kaipaisi muutosta parempaan suuntaan. Vaikka sitten kopio änäristä. Onhan noita valmistajia muitakin.. Jotenkin seura kaipaisi freesimpää ulkoasua vaikka itse muuten tykkään perinteistä.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Tyylikkäämpää ja 50/50 väriratkaisuja..
Ja millähän todennäköisyydellä se paita menisi parempaan suuntaan? Toisen jätesäkki on toisen mil-tec. 100% todennäköisyydellä uuden paidan julkistamisen jälkeen täällä olisi laumoittain vinkujia kuinka paska kötöstys uusi on. JYP on tullut tutuksi nykyisestä mustasta kotiasustaan. Mutta mikä se miellyttäisi DrMultihunterin kaltaista muotikriitikkoa että kelpaisi?
Ja jos logiikka on se että pelipaidat eivät mene kaupaksi koska edeltäjät ovat saman näköisiä, niin on mahtanut NY Rangersin pelipaitamyynti loppua jo puolivuosisataa sitten?

Sensijaan tuohon kolmospaita ideaan lämpenisin..
 
J.Shelley#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP,Toronto Maple Leafs.
Ite sytyn noille CHL-paidoille ihan kympillä. Todella tyylikäs kokonaisuus!

Huutonaurua Iltalehdelle. Mä häpeän.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Minä kuulun myös siihen ryhmään joka pitää JYPin peliasuja ainakin liigan osalta tyylikkäinä. Pieniä ja maltillisia parannuksia voi silti tehdä (esimerkiksi enemmän punaista). Vieraspaidan numerointiin takaisin se punainen kehys. Nyt numeron ympärillä on hopea kehys ja se ei näytä mielestäni nin upealta kuin vanha punainen "hehku".
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Ja millähän todennäköisyydellä se paita menisi parempaan suuntaan?
Vaikea todennäköisyyksiä sanoa, kun JYPin toiminta tällä osa-alueella on aika ammattitaidotonta.

100% todennäköisyydellä uuden paidan julkistamisen jälkeen täällä olisi laumoittain vinkujia kuinka paska kötöstys uusi on.
Varmasti, mutta pitääkö pysyä aina tutussa ja turvallisessa, jos pelkää uutuuden saavan kritiikkiä. Kaikkia kun ei voi koskaan miellyttää, silti pidän aika pienenä todennäköisyytenä, että JYP osaisi suunnitella nykyistä vieläkin rumemman liigarätin.

JYP on tullut tutuksi nykyisestä mustasta kotiasustaan. Mutta mikä se miellyttäisi DrMultihunterin kaltaista muotikriitikkoa että kelpaisi?.
Valitettavasti on, JYPin ja keskisuomen värit on kuitenkin musta, punainen ja valkoinen, itseasiassa JYPin värit järjestyksessä punainen, musta, valkoinen. Pidän aika loukkaavana ettei seura kunnioita omia värejään ja pelaa lähes koko mustassa, pienillä punaisilla viivoilla. Punainen on kuitenkin "ns" se pääväri, vaikka JYP on hyvin tämän tukahduttanut tuolla mustassa jätesäkillään. Niin ja mikä kelpaisi, no esimerkkinä vaikkapa viime kauden CHL-paidat ja ehkäpä ET-paidatkin, vaikka niissäkin aika vähän punaista oli. Eli sekä koti- että vieraspaidoissa olisi oikeasti kaksi tunnistettavaa väriä, kotipaidassa musta ja punainen, vieras paidassa valkoinen ja punainen. Niin ja jos joku huutelee, että näinhän se nykyäänkin on, ei ole. Nyt on musta ja valkoinen paita, missä menee yhdet punaiset viirut.

Paitamalleja on muuten todella paljon, joten valinnan varaa kyllä on ja periaatteessa onnistuuhan omankin malllin tuottaminen jos yhteydet valmistajaan on kunnossa, mielikuvitusta tämä vain vaatisi ja halua. Ei sen ihmeempää.

JJa jos logiikka on se että pelipaidat eivät mene kaupaksi koska edeltäjät ovat saman näköisiä, niin on mahtanut NY Rangersin pelipaitamyynti loppua jo puolivuosisataa sitten?
Heh, jotenkin huvittavaa että NHL-paidat nostit tähän. Et sitten ole tietoinen, että siellä on ehkäpä jonkin verran enemmän tuota ostajakanditaattia. En usko, että sielläkään on niin pölhöjä ihmisiä, että ostaisivat joka vuosi uudestaan ja uudestaan samalla kuosilla olevan paidan. Eiköhän siellä osteta sitten niitä kolmospaitoja jotka vaihtelee, sen jälkeen kun on se pääasu jo hankittu. Massaa vaan pirusti siellä, joilta paita aina puuttuu ja haluaa sen, niin kyllähän niitä myydään.

Itseasiassa kaveripiirissäni noin 20 henkilöä omistaa JYPin nykyisellä paitamallilla olevan fani/aidon tai GW-paidan ja he ovat sanoneet, samaa mitä itse tuossa jo aiemmin. Eli uuden paidan voisivat ostaa, mutta eivät osta koska paitamalli on sama mikä heillä jo nyt on. Kun jo omassa kaveripiirissä on noin paljon tuollaisia, kukin voi päätellä minkälainen tilanne on isossa kuvassa ja kuinka paljon JYP menettää fanituotemyynnissä eurojaan, kun pitää tuota sama rättiä vuodesta toiseen.

Sensijaan tuohon kolmospaita ideaan lämpenisin..
Hienoa, toivottavasti seurajohtokin alkaisi pikkuhiljaa lämmetä ja missä kolmospaitaa käytettäisiin? vaikka viikonlopun kotimatseissa.

E: Niin ja silloin kun JYP vaihtoi värinsä nykyisiin, niin JYPillä oli kolme tunnistettavaa väriä. Nykyään monet tunnistavat JYPin vain mustasta ja se on ongelma. Vaikka ne 90-lopun 00-luvun alun pelipaita materiaali oli todella skeidaa, niin itse mallit olivat parempia ja niissä oli myös kontrastia. Kotipaidassa enemmän punaista jne, kyllä te tiedätte.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienoa, toivottavasti seurajohtokin alkaisi pikkuhiljaa lämmetä ja missä kolmospaitaa käytettäisiin? vaikka viikonlopun kotimatseissa.
Olen jo pitkään toivonut kolmospaitaa, jota käytettäisiin lauantain kotimatseissa, kuten esimerkiksi Pelicans on ainakin joskus tehnyt.

Kolmospaitaan toivoisin ehkäpä punaista pääväriä ja vanhaa JYP HT -logoa (ei kuitenkaan alkuperäisväreissä). Logo voi kyllä olla uusikin, mutta muistelisin nähneeni vanhan logon uusilla väreillä jossain yhteydessä ja se näytti varsin hyvältä.
 
greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs

Riku Heleniuksen maskia HT-logo ainakin komisti: http://www.wallmask.fi/fi/galleria/image?view=image&format=raw&type=img&id=676 (linkki kuvaan Riku Heleniuksen maskista). Samaa mieltä että vanhaa logoa voisi hyvin käyttää koristeena vaikkapa paitojen olkapäissä, tai kolmospaidoissa ihan isompana versiona. Tosin No Smoking Team -tekstin joutaa poistaa.
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Kolmospaitaan toivoisin ehkäpä punaista pääväriä ja vanhaa JYP HT -logoa (ei kuitenkaan alkuperäisväreissä). Logo voi kyllä olla uusikin, mutta muistelisin nähneeni vanhan logon uusilla väreillä jossain yhteydessä ja se näytti varsin hyvältä.
Tämäpä, toinen kiinnostava vaihtoehto olisi alkuperäinen logo + sen mukainen värimaailma. Ajatuksen tasolla kumpikin olisi erittäin toimivia, Tyni tosin tarkka JYPin imagosta, joten tuo alkuperäinen logo+värimaailma ei tule kysymykseen. JyP HT + punamusta värimaailma, sensijaan voisi jopa Tynin mielestä toimia.

Punamustana tuo HT-logo on ollut myös hurrikaanisydämen tarroissa, tässä vielä nuo logot mistä puhuin - Original ja HT
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös