Mielikuvia ja ennakkoasenteita eri paikkakunnista ja seuduista

  • 29 380
  • 132

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Erilaiset mielikuvat ja asenteet saattavat juurtua yhden kokemuksen perusteella hyvinkin lujaan meihin immeisiin. Oli kyseessä sitten automerkki, ravintola tai paikkakunta, muodostamme mielikuvat jopa jonkun yksittäisen ihmisen kertoman perusteella. Tampere-ketjun innoittamana villiinnynkin kysymään, notta minkälaisia erityisen voimakkaita mielikuvia teillä on joistain seuduista ja paikkakunnista Suomessa tai vaikka ihan ympäri mualiman?

Aloitan itselleni positiivisisen mielikuvan paikoista, joissa voisin kuvitella jopa asuvani:

Jyväskylä: Tämä kaupunki oli lukioaikoina pakopaikka arjen harmautta. Oli farkkuliikkeitä, pizzapaikkoja ja urheilukauppoja eri malliin kuin kotikaupungissa. Nykyään jykylässä asuu veljeni sekä muutama hyvä ystävä, joten mielikuva ei suinkaan ole huonontunut. Positiivinen imago on vain vahvistunut, kun olen kaupungissa vuosien varrella vieraillut.

Tampere: Myönnetään. Kyllä minäkin tästä paikasta pidän. Ei siellä tule vierailtua yhtä paljon kuin jykylässä, mutta ystävät ja hyvät muistot pitävät mielikuvan positiivisena aika selkeästikin. Hakametsä ja Ilves eivät merkitse paikkakuntakohtaisesti niin paljon, koska olen ollut kohta parikymmentä vuotta etäkannattaja.

Pohjanmaa: Lakeuksia ei voi olla rakastamatta lähinnä niiden mahtailevien alkuasukkaiden vuoksi. Jäyhän kuoren alla sykkii usein huumorintajuinen syrän, vaikka aina sitä ei uskoisi. Positiiviselle suhtautumiselleni on syynä varmaankin muutamat ystävyyssuhteeni tuolle seudulle sekä nuoruuteni vierailut Tuurin ihmemaassa. Viha-rakkaus -suhdehan tämä taitaa olla, mutta menee heittämällä kuitenkin positiivisen puolelle.

Usein vahvoja mielipiteitä herättävät Turku ja Helsinki ovat minulle hyvin neutraaleja paikkakuntia. Molemmat ovat hienoja kaupunkeja ja molemmissa minulla on tuttuja ja ystäviä, mutta en minä niistä silti syty. Sisämaan lapsena edes meri ei pelasta tilannetta. Hienoa niissä on vierailla, mutta siihen se jääkin.

Tältä istumalta minulle ei tule mieleeni kuin yksi selkeästi negatiivisen mielikuvan synnyttävä paikkakunta, Pori. Olin siellä ennen inttiä töissä komennuksella, jolla ei toiminut oikein mikään. Firman toilailut eivät tietenkään ole Porin vika, mutta minkä sitä mielikuvilleen mahtaa. Minulla vain kaikkinainen epämääräisyys ja epäjärjestys assosioituu Poriin, eikä tätä mielikuvaa ainakaan vähennä muutama tuntemani porilainen. Lisäksi siellä tuulee aina.

Raumasta minulla on hyvin positiivinen ennakkokuva. Ehkä lähden joskus katsastamaan paikan, vaikka sekin on merenrantakaupunki. Vanhat rakennukset ja pikkukahvilat vain saavat minun pääni sekaisin. Kai Raumalta löytyy kivoja kahviloita?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No, Suomen kyllä jakaa pohjalaiseen tyyliin melko yksinkertaisesti:

Etelä-Pohjanmaa = Ainua Oikia Paikka (mutta Suupohja, Kyrönmaa, Härmät ja Suomenselkä ovat todella outoja ja epäluotettavia alueita ja Järviseutu onkin jo sitten kiistanalainen rajamaa, jossa ei edes varsinaisia eteläpohjalaisia asu)

Kitu-Pohjanmaat = Keski-, Pohjois- etc. Suota ja lestadiolaisia, murteessa valtavasti itä-suomalaisia vaikutteita.

Muu Suomi = Yhtä harmaata möttöä jossa täysin minimaalisia paikallisia eroja (helsinkiläisillä on ässä-vika ja puhuvat nenän kautta venäläisvaikutteista slangia, tamperelaiset mukavia, mutta kommunisteja, turkulaiset ylimielisiä ja sulkeutuneita jne. jne.)

Itse satun asumaan Espoossa, joka on jonkinlainen Helsingin osa, joka taas on savolaisten Amerikka, jossa schollin esi-isät taistelivat henkeen ja vereen kellari-jääkäreinä parhaasta piilopaikasta.

Nyt sitten on täysin lukijan vastuulla mitä osaa tästä kirjoituksesta pitää huumorina...
 

brehme_

Jäsen
Suosikkijoukkue
prosenttikiekko
Tzadi

Tämä kaupunki, joka ansaitsisi oman lääninsäkin on todellinen pohjoisen pallonpuoliskon liike-elämän keskus. Tzadissa ihmisten onnellisuusaste on korkeampi kuin Disneylandissa ja elintaso on paitsi parempi niin myös vakaampi kuin missään muualla. Mitä tulee ihmisiin niin he ovat ystävällistäkin ystävällisempiä eikä konflikteja satu edes tiettyjen kiekkojoukkueiden kannattajien saati sitten pelaajien välillä. Koko muun Suomen lehdistö hehkuttaa kuinka hyvin asiat ovat Tzadissa ja kehäkolmosen ulkopuolinen kansa on valmis luopumaan omaisuudestaan päästäkseen asumaan tähän sivistyksen metropoliin, jossa jokainen ihminen on syntyessään multimiljardööri ja kadut on tehty kullasta...





...kaikki oululaiset on mulkkuja
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Jätän nyt oman kotikaupunkini kommentoimatta ja keskityn muihin. Aika paljon on Suomea tullut kierreltyä.

Helsinki: Helsingissä asuu tuttavia ja kavereita, joten siellä tulee suht usein vierailtua. Ihan ok kaupunki mielestäni ja jos en Turussa asuisi, niin mieluiten asuisin Suomessa Helsingissä. Helsinki on eloisa kaupunki, josta löytyy kokoajan jotain tapahtumaa. Helsinki on myös sopivan kokoinen kaupunki, ei suuri eikä ihan pienikään. Asuntojen hinnat ovat perseestä suhteessa esimerkiksi Turkuun.

Tampere: Tampereella on tullut käytyä vähemmän. Särkänniemessä tulee tietysti käytyä välillä ja kerran vietin työreissun merkeissä siellä viikonlopun. Kaupungin sijainti sisämaassa alentaa pisteitä meikäläisen silmissä. Ei kuitenkaan pahaa sanottavaa. Keskusta on suht selkeä ja kaikki palvelut löytyy. Tampesterilaiset ovat myös ihan nastaa hyväntahtoista vinoilua harrastavaa kansaa.

Porvoo: Sattuneistä syistä Porvoossa tulee vierailtua suhteellisen usein. Tykkään Porvoosta todella paljon ja varsinkin kesäisin kaupunki on uskomattoman kaunis. Jokirannassa oleva Paahtimo-niminen baari on meikäläisen suosikkeja koko Suomesta. Porvoossa on kiva käydä, mutta asumiseen se saattaisi olla turhan pieni meikäläiselle, umpi-kaupunkilaiselle. Talvella kaupunki nukkuu talviunta.

Kotka: Jos Suomessa on hienoja kaupunkeja, niin Kotka edustaa täyttä ääripäätä. Ihan uskomattoman ankea kaupunki, jossa haisee paska ympäri vuoden paperitehtaiden vuoksi. Paikallinen väestö väittää hajun olevan rahan haju, mutta paska se on mikä haisee. Kotkasta on helppo määrittää nuoren miehen ja naisen prototyyppi. Miehillä suomivaakuna-paita, kalju pää ja napeilla treenatut pään kokoiset hauikset. Nuorilla naisilta löytyy kaikilta tatuointi, he polttavat tupakkaa, ovat hoitoalalla ja seurustelevat näiden miesten prototyyppien kanssa.

Forssa: Jos Kotkassa on asiat pielessä, niin on kyllä Forssasakin. Holjilla päivillä tulee käytyä melkein vuosittain ja joka kertaa kaupunki osaa yllättää ankeudellaan ja harmaudellaan.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Aikas hyvänlainen ketjunavaus sampiolta. Tässä tulee muutamia omia näkemyksiäni Suomen eri seutuvilta.

Minäkin aloitan Jyväskylällä:

Jyväskylässä tuli oltua pidempi jakso ensimmäistä kertaa töiden takia loppukesällä 2002 (tuoreena reservipallukkana), ja uudemman kerran kesällä 2004. Ja positiivinen vaikutelma tuli välittömästi. En osaa sitä tarkemmin kuvailla, se vain oli sellainen kokonaiskuva, työkaverien, kaupungin, kaiken yhteisvaikutelma. Mikäli Tampereelta joskus muutan johonkin muualle kuin Poriin, kohde tod.näk. on Jyväskylä. Lisäksi huomasin, että jyväskyläläisten puhetyyli tarttui, tästä minulle vähän kuittailtiinkin. Jyväskylän kaupungin liikenne oli minulle uutuuttaan vaikeaa, mutta ei kovin sekavaa.

Tampereesta kerroin jo lyhyesti omassa ketjussaan, ohitan sen nyt.

Pori

Kotikaupunki (varsinainen kotikaupunki Ulvila oli tuolloin vielä kunta) on aina kotikaupunki, todellakin paikka, johon voisin milloin vain muuttaa takaisin, jos olosuhteet sen sallisivat. Uskon, että joskus vielä muutankin Poriin. Ystävät ovat joka kaupungissa asia erikseen, mutta muuten on kyllä sanottava, että Porissa ei yleisesti ottaen todellakaan olla kovin samanlaisia kuin Tampereella. Täällä voi sujuvasti jäädä turisemaan (joutavia) ihan tuntemattomankin kanssa, Porissa moista toimintaa katsotaan -tai on ainakin ennen katsottu- hieman pitkään, että ketähän tuokin on, kun noin tekee.

Porin murre puhtaimmillaan on kotoista kylläkin, mutta noin muuten ei-niin-kaunista kuultavaa. Tosin olen hieman jäävi asiasta sanomaan, sillä se on "äidinkieleni", joka vieläkin aika usein pulpahtelee pintaan. Esimerkiksi joku aika sitten luokkakavereideni kanssa puhuessa kysymyksen kuka/mikä tilalle tuli vaistomaisesti ketä, ja välittömästi sain kuittia porilaisuudestani. Molemmat kaverini ovat Lahden seudulta, ja toisella oli ollut kesätöissä työkaveri Porista.

Porissa autoilu ei ole minullekaan mikään miellyttävä kokemus, sillä liikenne yksisuuntaisineen on melko sekavaa. Ajokortti-ikään tulin vasta Tampereella, ja tutut vähän ihmettelevätkin, että miten voin olla välillä niin hukassa Porissa, mutta liikenteen sekavuus sen tekee hyvin pitkälti, sekä huono suuntavaistoni.

Helsinki

Helsingissä en todennäköisesti milloinkaan tule asumaan. Ja tämä jos mikä perustuu mielikuviin. Yksikertaisimmillaan mielikuvaan siitä, että minulle maalaisserkulle Tampere on tarpeeksi iso kaupunki, Helsinki huomattavan paljon liian iso.

Tuntemani helsinkiläiset/lähikuntien asukkaat ovat aivan loistavaa väkeä, mihinkään negatiiviseen kokemukseen ei voi vedota.

Turku

Turussa asuu veljeni ja muitakin tuttujani, mutta siltikin tämä kaupunki on vähän niitä, missä on mukava käydä, mutta ei sitten sen enempää. Ja sitäpaitsi, mikäli haluaa vastatuuleen, voi mennä Poriinkin. :)

Pohjanmaan kohdalla sampio aika hyvin toi samoja näkökulmia esiin, mitä itselläkin on mielessä. Huikeimmat tuntemani persoonallisuudet löytyvät lakeuksilta.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Pori

Kriminaalipesäke. Porissa käydessä tulee ilmeisesti vähintään ryöstetyksi. Nakkikioskin jonossa saa väistellä luoteja. Koskaan en ole Porissa itse käynyt, mutta aina kun on puhetta Porista ollut, niin liittyy jollain tavalla väkivaltaan ynnä muuhun yleiseen kriminalismiin.

Riihimäki

Saman tapaiset mielikuvat kuin Poristakin ja taitaa pitää jollain tapaa ihan oikeasti paikkansakin. Täällä olen itsekin käynyt.

Pohjoinen (Oulusta ylöpäin)

Ihmiset kuin Kuutamosonaatin päähahmoja. Baariin mennessä päät kääntyy ja murhaavat katseet toljottavat kohti "muukalaista". Kaikki miehet juoppoja ja naiset jakorasioita. Kaupungit syksystä/kevääseen pimeitä ja ankeita.

Joensuu

Oikein miellyttävä kaupunki. Viimeksi olen käynyt muutamia vuosia sitten. Ihmiset mukavia ja leppoisia (etenkin naiset) joukkoon mahtuu myös muutama skinikin.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tampere
Tampesteri on Helsingin jälkeen kivoin kaupunki Suomessa. Hyvä iltaelämä ja mukavaa porukkaa. Tänne muuttaisin, jos olis pakko lähteä stadista.

Turku
Turkkuusta ei tuu mieleen muuta kuin sisäänlämpiävä asukaskunta. Ei mikään kummonen paikka ja sinne tulee mentyä vain pakon edessä. Turgguussa on kyllä aimo annos historiaamme ja siihen liittyviä hienoja paikkoja.

Etelä-Pohjanmaa
Parhaat miehet tulevat täältä. Kyllä pohojalaasissa on sitä jotain, Iasus sentään!!

Itä-Suomi
Kaikki huono tuntuu tulevan Suomeen idästä. Savon murre kuullostaa ihan järkyltä. Ihmiset ovat hauskoja - omasta mielestään.

Lappi
Kylmää, pimeää, hiihtokeskuksissa kallista ja aina mitättömät rinteet Alppeihin verrattuna. Kesällä sietämättömästi itikoita. Työttömyyttä.

Jyväskylä
Erityismaininta ikävystyttävyydestä: kaksi katua ristissä, kuolettavan tylsä paikka.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Turku

Suomen sisällä oleva ahvenanmaa jonka voisi jotenkin irrottaa omaksi saarekkeeksi lätäkköön kellumaan. Aina kun olen turussa käynyt niin joku on tullut urputtamaan 'ootsä stadista vai hä mitävittuu'. Mikä ihme siinä on, että eri tavalla 'murretta' vääntävät ovat uhka. Ei minulle tulisi mieleen mennä huutelemaan turun murretta vääntävälle 'ootsätsätsä jostain turustatsitsi vaitsitisi'. Ihme paikka.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
PORI on ruma kaupunki, jossa asuu väkivaltaisia ihmisiä.

RAUMA sensijaan on aurinkoinen, lämminhenkinen, puutalokeskeinen pikkukaupunki, jonka mukavat asukkaat puhuvat omituista murretta.

HÄMEENLINNA viehättää hyvällä sijainnillaan ja hienolla kasarmialueellaan veden äärellä. Hämeenlinnalaiset pitävät itseään jostain käsittämättömästä syystä itseään kovinkin laadukkaana porukkana.

TAMPERE on ykkönen. Paikalliset ovat usein oikealla tavalla rock-henkisiä, leppoisia ja helposti lähestyttäviä. Tampereen murre kuullostaa mukavalle. Täällä on myös runsaasti erittäin tasapainoisia ravitsemusliikkeitä, mm. Suomen paras asemaravintola Semafori.

ESPOOta ja VANTAAta ei pitäisi olla olemassa. Kaupungit, joilla ei ole keskustaa ja joiden asukkaat kutsuvat itseään helsinkiläisiksi, eivät ansaitse tätä arvonimeä. Mistähän mahtaa johtua, että Helsingin ympäryskuntien suurimmat asutus- ja kauppakeskittymät ovat järjestäen heti Helsingin vastaisen rajan tuntumassa? Entäpä miksi espoolainen tai vantaalainen käsittää keskustaan menemisen Helsingin keskustaan menemisenä? Omituista.
 

Viljuri

Jäsen
uljas kirjoitti:
Joensuu

Oikein miellyttävä kaupunki. Viimeksi olen käynyt muutamia vuosia sitten. Ihmiset mukavia ja leppoisia (etenkin naiset) joukkoon mahtuu myös muutama skinikin.

Sehän on sitten melkein kuin Vantaa, tosin Vantaalla on enemmän skinejä, ja ihmiset ovat ahdistuneita ja kiireisiä (etenkin naiset).

;)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
sampio kirjoitti:
Aloitan itselleni positiivisisen mielikuvan paikoista, joissa voisin kuvitella jopa asuvani:

Pohjanmaa:
Johan pomppas, sanoi Bubi kun Meriluoto Suomen ennätyksen hyppäsi. Tuota pitää hiukan korjata kirjoittamassani. Eli lakeudet on ihan kiva paikka alkuasukkaineen, mutta en minä sinne olisi kovin halukas muuttamaan ilman erityisen hyvää syytä. Tampesteriin tai Nykäskylään sen sijaan voisin muuttaa ihan vain vaihtelun vuoksi. Notta sellaane ero.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Schwalbe kirjoitti:
ESPOOta ja VANTAAta ei pitäisi olla olemassa. Kaupungit, joilla ei ole keskustaa ja joiden asukkaat kutsuvat itseään helsinkiläisiksi, eivät ansaitse tätä arvonimeä. Mistähän mahtaa johtua, että Helsingin ympäryskuntien suurimmat asutus- ja kauppakeskittymät ovat järjestäen heti Helsingin vastaisen rajan tuntumassa? Entäpä miksi espoolainen tai vantaalainen käsittää keskustaan menemisen Helsingin keskustaan menemisenä? Omituista.

Tavallaan olet aivan oikeassa. Aikoinaan Espoolla ja Vantaalla on saattanut olla erilainen merkitys kauppapaikkoina, mutta koska ne ovat kehittyneet pääkaupungin viereen, niille ei luonnollisestikaan ole kehittynyt omaa keskustaa. Miksi olisi pitänytkään, koska ne muodostavat yhtenäisen talousalueen Helsingin kanssa? Kaupunkilaiset tuskin monikaan kutsuu itseään helsinkiläiseksi, PAITSI ulkomailla, jolloin se on n. 1000X helpompaa selittää, mistä on kotoisin, varsinkin kun käytännössä on samalta alueelta.

Helsingin ympäryskuntien suurimmat asutus- ja kauppakeskittymät eivät välttämättä todellakaan sijaitse Helsingin vastaisen rajan tuntumassa muuten, vaikka muutama näin tekeekin. Espoossa varsinkin Leppävaaran jälkeen (joka sopii hyvin luonnehdintaasi) tulee Espoonlahti, joka on jo paljon lähempänä jättimetropoli Kirkkonummea.

Keskustaan menemisellä tosiaan tarkoitetaan Helsingin keskustaa. Muuta keskustaahan täällä päin ei oikein ole. Ei kai siinä mitään omistuista ole. On vain asutuskeskittymiä. Kuntarajat voisi periaatteessa poistaa kokonaan, sillä ei niitä kukaan huomaa pk-seudulla liikkuessaan. Hallinnollisesti tärkeitä ne tosin ovat, sillä Espoo ei rikkaana kuntana välttämättä halua maksaa Vantaan ja Helsingin ongelmista. Itse asun Espoossa, opiskelen Vantaalla ja käyn töissä Helsingissä saman päivän aikana.

Onhan vastaavia alueita maailmassa pilvin pimein. Ei Helsingin seutu ole mikään poikkeus. Käytännössä katsoen vaikkapa Tapiolassa asuva on yhtä helsinkiläinen kuin jossain Maunulassa, vaikka kaupunki onkin eri. Tässä tapauksessa kyse onkin lähinnä etäisyydestä keskustaan. Muutoin Espoon ja Vantaan lähiöt ovat samaa kategoriaa Helsingin lähiöiden kanssa, kun lähdetään keskustasta poispäin.

Aina naurattaa nämä joidenkin pk-seudun ulkopuolella asuvien "piikittelyt": "Espooseen ei vie mikään tienviitta jne". :) Jos on näin heikko tietämys pk-seudun rakenteesta, en voi kuin olla pahoillani puolestanne. Sehän on melkein sama kuin ihmettelisi miksei Tampereella lue: "Pasila 180 km".
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Schwalbe kirjoitti:
TAMPERE on ykkönen. Paikalliset ovat usein oikealla tavalla rock-henkisiä, leppoisia ja helposti lähestyttäviä. Tampereen murre kuullostaa mukavalle. Täällä on myös runsaasti erittäin tasapainoisia ravitsemusliikkeitä, mm. Suomen paras asemaravintola Semafori.

Se on siinä, samaa mieltä. Tampereella on mukavaa porukkaa ja Raumalta muuttaisin miluimmin juuri Tampesteriin.

Turku on mukava paikka myöskin, tosin ihmiset tosiaan ovat vähän sisäänpäin lämpeäviä, etenkin nenäpystyssä kävelevät primadonnat, joita kuuden tunnin meikkussessioidensa jälkeen kyllä mukava katsella, mutta pesäähän niiltä ei varmasti saa.

Porissa on tullut useasti vierailtua, eikä minulla ole mitään hinkua muuttaa kyseiseen paikkaan. En tiedä sitten onko huono flaksi käynyt, mutta lähes joka kerta kun Porin yöeleämässä olen liikkunut, niin on tullut joko nähdyksi tai koetuksi tämä Porin nakkikioski kulttuuri. Kesti hetken, että ymmärsin vittuilun olevan Porilaisen käsitys small talkista. No offence.

Ai niin, Porilaisista naisista on kyllä varsin positiivisia kokemuksi, kai niistä ruoho on vihreämpää naapurissa, mene ja tiedä. Suosittelenkin kaikille tylsistyneille action iltaa Porissa, joka ohjelmistossa olisi: vedetään tukevat pohjat -> bileisiin -> hehkutetaan hameväkeä -> suihinotto -> lisää viinaa -> baariin -> hehkutetaan hameväkeä -> Elli mukaan -> tappelu nakkikioskilla -> pannaan silmä mustana Elliä ;D Who's with me?

Helsinki on jotenkin kaksijakoinen paikka. Pinnalta käsin ihmiset vaikuttavat suurkaupunki tyyliin kiireisiltä ja välinpitämättömiltä, mutta kunhan jäätä on vähän rikottu, niin ihan mukavaa poppootahan ne ovat. Töitä on pari kertaa täältä tarjottu, mutta en katsonut parhaaksi lähteä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Schwalbe kirjoitti:
ESPOOta ja VANTAAta ei pitäisi olla olemassa. Kaupungit, joilla ei ole keskustaa ja joiden asukkaat kutsuvat itseään helsinkiläisiksi, eivät ansaitse tätä arvonimeä. Mistähän mahtaa johtua, että Helsingin ympäryskuntien suurimmat asutus- ja kauppakeskittymät ovat järjestäen heti Helsingin vastaisen rajan tuntumassa? Entäpä miksi espoolainen tai vantaalainen käsittää keskustaan menemisen Helsingin keskustaan menemisenä? Omituista.

Täh?? Kukaan tuntemani Espoolainen ei todellakaan kutsu itseään Helsinkiläiseksi, päinvastoin täällä ollaan YLPEITÄ siitä että ollaan Espoolaisia eikä Helsinkiläisiä. Faktat kuntoon!
 
Itselleni on tutuin akseli Helsinki-Jyväskylä. Sen itä- tai läsipuolen seudut ovat jokseenkin vieraita, vaikka asumista siellä on kokeiltukin. J-kylän pohjoispuolella olen käynyt skimbaamassa.

Tampere on synnyinkaupunkini ja siksi rakas. Kymmeneen vuoteen en siellä ole asunut, joten siinä mielessä suhde ei enää ole hirveän läheinen. Keskustan kaupatkin ovat ihan muita kuin sillloin joskus. Mukava paikka vierailla.

Pk-seudulla olen asunut Espoossa ja Helsingissä. Espoosta en sano mitään, mutta Helsinki on asuinpaikkana oikein mukava. Tekemistä piisaa ja kauppoja kanssa. Itse olen kyllä sen koulukunnan miehiä, että jos Helsingissä asutaan, niin asutaan sitten kaupungissa - niin paljon Tullinpuomin sisäpuolella kuin mahdollista. Useimmissa pk-seudun lähiöissä - Espoo ja Vantaa kuuluvat kokonaisuudessaan tähän kategoriaan - on hinta-laatusuhde kaukana ideaalista. Samalla rahalla löytyy kivempia paikkoja muualta maasta. Enkä nyt tarkoita mitään radanvarsipitäjiä.

Jyväskylässä en ole asunut, mutta vierailuilla olen saanut kaupungista oikein miellyttävän kuvan. Akselin neljäs kaupunki Hämeenlinna on kodikas, mutta pirun hiljainen. Tiiriön markettikompleksia lukuun ottamatta. Keskusta olisi viihtyisä, jos siellä olisi pillurallaajien lisäksi sivistynyttäkin elämää. Luonnollisesti myös ko. kaupungin jääkiekkoileva yhdistys on melko sietämätön ja aiheuttaa suoraselkäisissä, yhteisiä pelisääntöjä noudattavissa kansalaisissa vilunväristyksiä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Espoon hintataso on tarkoituksella korkea jonka tarkoituksena on pitää kaikki onnenonkija kepulaiset maalta pois täältä.

Espoo on porvarillisen Suomen pääkaupunki, valitettavasti meidän itänaapurimmekin on pikkuhiljaa valunut punavihreille uuskommareille joiden tulokset tiedetään. Harry Bogomoloff yrittää urheasti puolustaa sinivalkoisia aatteita mutta kun maaseudulta tunkee kaiken näköisiä viherpiipertäjä sossu nuoria yliopiston kautta saastuttamaan Helsingin asennemaailmaa niin siinä ei yhden puolueen taisto riitä.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tosiasia on se, että Espoo on täyttä landea. Jos siellä pudotettais melkein mihin vaan niin vois hyvin luulla olevansa jossain Haukiputaan tai Luvian rivitalotaajamassa.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Turku- aina lämpimät tuntemukset ko.paikkaan. Asuttu erinäisiä vuosia kaupungissa. Hyvät baarit, ihmiset ihan kivoja kun vaan pääsee kosketuksiin. Sisäänlämpiävää meininki on. Kesällä aivan ehdoton kaupunki.

Tampere- mukava mesta. Ihmiset rentoja. Hyviä pubeja ja kauppoja.

Pori- Silloin tällöin tulee käytyä. Karua jengiä Porissa on. Silti ei mitään ongelmia esim.keikoilla, kyllä porilaistenkin kanssa toimeen tulee. Kesällä Jazzit kuuluvat aina omaan ohjelmaan.

Vantaa-Tylsä betoniviidakko. Pori on Hawaiji tähän paikkaan verrattuna.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Helsinki Aina on tuntunut, että tulee kotiin, kun Helsinkiin menee, johtuu varmaan lapsuuden vuosista asunut 64-72 tärkeät lapsuusvuodet Helsingissä.

Lappeenranta Välittömien ihmisten välitön kaupunki. Asuimme vajaan vuoden, mutta ihastuin ihmisten huolettomuuteen ja tuttavuuden hakuisuuteen, loistava paikka.

Vorssa Yksi maailman parhaista kaupungeista, 0202-90 Olkkun esikoinen syntyi kyseisessä kaupungissa siellä asustellessamme. Muuta historiallista siellä ei tiettävästi ole tapahtunut.

Pori Nuorempi poikani on syntynyt satakunnankeskussairaalassa, onneksi syntymäkotikunta on Nakkila.

Rauma Satakuntalaisen jääkiekon pyhättö, mukavien kavereiden ja kauniiden maisemien tyyssija.

Tallinna Paikka, jossa ihminen voi rentoutua mukavan kaverin ja viimeisimpänä kavereiden kanssa. Halpa paikka ostaa elämän välttämättömyyksiä:)

Nakkila Paikkakunta, jossa käydään nukkumassa ja saunomassa, välillä siellä voi ottaa pari oluttakin.
 

DeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Helsinki-Mukava paikka käydä. Paikallisten alkuasukkaiden, "stadilaisten" kanssa kun pääsee juttuun niin ihan ok porukkaa. Nämä muualta muuttaneet, lähialueella asuvat, wannabe-stadilaiset, on sitten juttu erikseen.

Tampere- Myös mukava paikka. Hitaiden hämäläisten kanssa tulee väkisin juttuun.

Pohojammaa- "Me oomma sitten niin leppoosia", "Kun on katto korkial ja seinät leviäl nii ei päätäkää krinnaa" Loistavaa seutua ja porukkaa.

Itä-Suomi on iloista seutua iloisine ihmisineen.

Pohjoisesta, Oulusta ylöspäin, ei oikein omakohtaista kokemusta, mutta siellä on oletettavasti pimeää, kylmää ja pirusti itikoita

Turku- Eikö joku voisi tosiaan sahata ko. aluetta irti ja lahjoittaa sitä vaikka Kongoon siirtomaaksi. Kummallinen puhetapa "surisiks jos mä kualisisi?", vastauksen saa lukija itsekseen miettiä.

Rauma-......... huoh............ Viha-rakkaus-suhde. Jos alkuasukkaan kanssa ei tarvitse puhua jääkiekosta niin pärjää, jos ymmärtää giält.

Rakkain paikka on Länsirannikon helmi, Lännen timantti, Pori. Kovin paljon ihmisillä on negatiivisia mielikuvia Porista mutta totuus taitaa olla se, että jos tarpeeksi vittuilee niin turpaansa saa vaikka Vatikaanissa
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Alamummo kirjoitti:
Tosiasia on se, että Espoo on täyttä landea. Jos siellä pudotettais melkein mihin vaan niin vois hyvin luulla olevansa jossain Haukiputaan tai Luvian rivitalotaajamassa.

And I love it.
Eräs aamu olin Helsingin keskustassa kun tulin Oulusta junalla. Noin kahdeksan aikaan. Alkoi välittömästi sattumaan päähän ja keuhkoihin. Kuka helvetti haluaa asua kerrostalobetonikeskittymässä jossa on tajuton ruuhka, hirveät saasteet ja käsittämätön määrä HÖLMÖJÄ ihmisiä pienen alueen sisällä?

Ei kukaan.

Espoolaiset ei todellakaan kutsu itseään helsinkiläiksi, Espoo on Suomen paras kaupunki ja Espoolaiset on parempia ihmisiä kuin helsinkiläiset. Tästä kaupungista sentään löytyy paljasjalkaisia espoolaisia, Helsingissähän suurin osa on näitä Kuopiosta ja muualta pöndeltä muuttaneita jotka luulevat olevansa stadilaisia kun ostavat HIFK-tarran autoonsa.

Otsikkoon liittyen täytyy mainita Oulu.
Erittäin lämmin kaupunki ja erittäin ystävällisiä ihmisiä.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaverini asui Oulussa (muualta muuttanut) ja sanoi että oli veemäistä asua kaupungissa josta on joka paikkaan vähintään kuuden tunnin ajomatka. Muutti pois.

Itselle Oulusta tulee mieleen yhden firman kaupunki, paikka joka elää tai kuolee Jorma Ollilan päivän fiiliksen perusteella.

Pori. Kaupungin viinakaupoissa myydään keskimääräistä enemmän rähinäviinaa. Mustalaisia. Pihlavan getto on käsite.

Turku. Lämpimät muistot nuoruusvuosilta. Naisilla korkeat korot ja kauniit naamat. Missejä ja ruotsinlaivoja. Vähän Lunta.

Helsinki. Paras tarjonta kaikessa. Mukava käydä, mutta aina kiva lähteä myös poiskin. Millä helkutilla sieltä pystyy tavallinen duunari ostamaan asunnon? Miten sillä metrolla kehtaa kukaan elvistellä? No ehkä just suomen oloissa.
 

Vincent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern München,Ottawa Senators, HIFK
Turku :

- Pari kertaa käynyt, 1. kerralla niin nuori,etten muista siitä mitään, mutta jälkimmäisestä reissusta muutaman vuoden takaa ei löydy juurikaan valittamista. Mukavat ja ystävälliset ihmiset, yrityksissä hyvä palvelu.

Tampere :

- kaksi kertaa käynyt, niissä kahdessa pubissa, missä kävin, niin oli mukavat ja ystävälliset, melkeinpä tuttavalliset ihmiset.

Helsinki :

- Täällä asunut vakituisesti reilut puoli vuotta... ensimmäinen negatiivinen palaute: täällä käytiin ensimmäisen kerran snagarin jonossa riveleihin kiinni (tosin sekin oli musta mies). Täällä kyllä pystyy elämään hieman lääkärin/lakimiehen tuloihin nähden vaatimattomallakin palkalla. Ihmisiä on moneen junaan, mutta suurin osa ihan ok. Tulee juttelemaan ja heille voi jutella. On niitä nirppanokkiakin.

Kuusankoski :

- Ulkopaikkakuntalaiselle henkilölle ehkä yksi turvattomimmista paikoista. Hyviä asioita... eh... no sanotaan nyt sitten vaikka paperitehtaat, jotka työllistää vähintään kolmasosan kaikista seudun työssäkäyvistä ihmisistä. Huonoin asia: Voikkaa, Paras: pois menevä tie...

Kouvola :

- Siellä käy juhlimassa kaikki ympäröivissä paikkakunnissa asuvat aikuiset,muka aikuiset,teinit ja kakarat. Käytännössä kaksi kuppilaa, jossa voi käydä. Ei poikkea Kuusankoskesta muuten, kuin asukasluvultaan. Kouvolahan on Kuusankosken ratapiha...

Joensuu :

- Rasismia(ko) ?
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kai tästä voisi pienen pientä johtopäätöstä vetää ainakin kahden kaupungin imagosta, Tampere kun kerää kehuja viesti toisensa jälkeen Porin saadessa lunta tupaan samalla teholla. Tai taisi siellä pari kehuakin olla omilta pojilta, mutta niistä peruspata on kaikin puolin kummallinen otus muutenkin, joten jätetään molemmat huomiotta.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
wild wild west kirjoitti:
Mustalaisia. Pihlavan getto on käsite.

Molemmat huomiot pitävät paikkansa, romaneja asuu verrattain paljon Porin alueella, ja Pihlava on kyllä sellaista seutua, ettei sinne ihan vähällä muuttaisi. Mutta eipä silti, meillähän on Tampereella Hervanta vähän vastaavanlaisena. Mutu-tuntumalla voisin heittää, että Hervanta on kuitenkin mainettaan parempi paikka, mutta pahoin pelkään, että näin ei ole Pihlavan kohdalla. Syrjässä ja monien syrjäytyneiden ihmisten asuinsija.

sampio kirjoitti:
Tai taisi siellä pari kehuakin olla omilta pojilta, mutta niistä peruspata on kaikin puolin kummallinen otus muutenkin, joten jätetään molemmat huomiotta.

Sampio, ei tuo ole mikään uutinen... :)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös