Michael Keränen Jokereihin

  • 85 306
  • 337

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siellä on Mäkistä tarjota tilalle. Eilen Keränen sai maalin ja yhden syötön omille. Tuo jälkimmäinen tilasto ei oikein tyydytä.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mun tekisi mieli jopa hiukan puolustella Kerästä, koska jos joku kuvitteli kaverin olevan huippupelaaja KHL:ään sen yhden liigakauden perusteella, josta on kulunut pari kautta ja samalla ohittanut ajatuksissaan parin edellisen kauden pistesaldot AHL:ssä, niin ei voi kuin itseään syyttää.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huippupelaaja ja pistelinko olis toki mannaa, mutta kun tää Keränen ei saa edes kahta helppoa syöttöä omille samassa pelissä, niin tuo ei olisi vahvistus nykyisessä vireessään edes mestiksessä. Eikä mahtuisi siellä kokoonpanoon, onneksi Jokereissa asiat on toisin ja kaikki pelaa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Mun tekisi mieli jopa hiukan puolustella Kerästä, koska jos joku kuvitteli kaverin olevan huippupelaaja KHL:ään sen yhden liigakauden perusteella, josta on kulunut pari kautta ja samalla ohittanut ajatuksissaan parin edellisen kauden pistesaldot AHL:ssä, niin ei voi kuin itseään syyttää.

Ei niillä pisteillä ja itseluottamuksellakaan itselleni niin väliä. Kyllä 0+0:aa vetävästä kaveristakin kuitenkin päin helvettiä pelatessaankin pystyy ainakin väläyksin näkemään minkälainen kaveri on miehiään. Keränen ei näytä yhdelläkään osa-alueella olevan kyvykäs pelaamaan tätä sarjaa. Kehitystä pitäisi tapahtua aivan helvetisti edes sellaiseksi perus 0+0 mieheksi. Mäkisen veljekset vääntävät häntä paremmin jokaisella pelin osa-alueella, selkeästi.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
joo, tuo on totta. Jos peliaika jaettaisiin näyttöjen perusteella, niin Keränen olisi viltissä ja Mäkinen tilalla.
 

Vahamestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit sekä suomalaiset änärissä
Hauska nähdä kuinka mankelissa M.Keränen on tänään, kun vastus on kovinta A-luokkaa. Syötöt ja syöttöjen vastaanotto on ollut luvallasanoen surkeeta näkemissäni peleissä. Tuntuu, että aamupuurot ei ole mennyt ainakaan ranteisiin, kun kovemmat syötöt ei jää lapaan
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Keränen taisi pelata tänään. Ei minun silmiini tehnyt kardinaalimunauksia, mutta siinäpä se illan anti taisi ollakin.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Keränen taisi pelata tänään. Ei minun silmiini tehnyt kardinaalimunauksia, mutta siinäpä se illan anti taisi ollakin.

Edit: @Masculine vinkkasi namusyötöistä ylivoimalla, joiden antajan, Keräsen, missasin. Eli pakitan hieman, mies ei ollut näkymätön, minun virheeni.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Ei erottunut tänään oikein mitenkään, ja kun ei erottunut negatiivisesti, niin se tarkoittaa että pelasi aivan ylivoimaisesti parhaan pelinsä. Hyvä!
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Tyypillinen Virmasen teksti-tv hankinta kyseessä, yksi ainut hyvä kausi liigassa ja ei kun sopimus kouraan! Ei ole esittänyt mitään miksi pärjäisi KHL:ssä. Kaiken huippuna 2 vuoden sopimus, voi luoja.
 

Gemondo

Jäsen
Alkaa kyllä pikkuhiljaa loppumaan omakin usko Keräsen tekemisen suhteen, varsinkin tasakentällisin pelatessa. Mitään peliä edistävää ei tunnu tapahtuvan silloin kun kiekko sattuu Keräsen lavan löytämään 5vs5 pelissä. Näyttäisi ikävästi siltä että KHL:ssä ei vain ole tarpeeksi aikaa ja tilaa Keräselle.

Ylivoimassa sensijaan on tullut luovia ja hyviä ratkaisuja jo monessa pelissä peräkkäin, mutta nekään eivät ole realisoituneet maalien muodossa koska kukaan muu ei ole ollut samalla aaltopituudella Keräsen kanssa.

Pelkästään ylivoimaosaamisen ei kuitenkaan mielestäni pitäisi riitää vakituiseen pelipaikkaan koska anti muulloin on mitätöntä tai jopa negatiivista joukkueelle.

Alan luopua toivosta Keräsen suhteen vaikka odotukset kaveria kohtaan olivat ennen kauden alkua melko suuret.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisko ketään Ilveksen ja narrien pelejä seurannutta, joka osaisi arvioida Kerästä pidemmällä perspektiivillä?

Keräsen pelistä tulee yksi sana mieleen ja se on ulkopuolinen. Kun katselee Keräsen tietoja, niin ensimmäisenä ei tule ajatuksiin se, että ominaisuudet ei riittäisi edes kohtuuliseen peliin KHL:ssä. Mut nyt saadaan vaan pellaamista. Oliko reissu rapakon taakse niin kova kolaus, että voisi siirtyä suoraan aimoihin?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
"Keränen is a skilled offensive minded forward. A fast and flashy dangler who likes to challenge the opponents."

Kovin montaa haastoa en ole kyllä nähnyt. Eikä juurikaan dängläämistä... Keräsen itseluottamus on tällä hetkellä hukassa. Jos Keränen saa itseluottamuksen kohdillee, on kyseessä ihan huikea pelimies, mutta tällä hetkellä lisäarvo joukkueelle on ehkä prosenttien luokkaa siitä, mitä Keräsellä olisi tarjota. Sinällään hankala pelaajatyyppi. Itseluottamuspelaaja.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
huikea pelimies, mutta tällä hetkellä lisäarvo joukkueelle on ehkä prosenttien luokkaa siitä, mitä Keräsellä olisi tarjota. Sinällään hankala pelaajatyyppi. Itseluottamuspelaaja.
Kaverilla yksi hyvä liiga kausi ja sitten semmoinen ookoo kausi AHL:ssa. Ei vielä pitäisi puhua ehkä ihan huikeasta pelimiehest kun ei taso ole vakiintunu. Terveisin Jesse Niinimäki (Kylläkin Jessellä useampi hyvä kausi toistaiseksi, mutta potentiaali vs. esitykset. )
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinällään hankala pelaajatyyppi. Itseluottamuspelaaja.
Jääkiekossa on pohjimmiltaan kyse itseluottamuksesta ja ominaisuuksista. Keränen lienee sen verran herkempi persoona, että itseluottamus heiluttaa peliesitystä todella paljon. Valmennusjohto osoittaa kärsivällisyyttä ja luottoa. Vaan olisko aika pistää Keränen vieraskiertueen ajaksi kallonkutistajalle parsimaan kolhittua sieluaan ja Mäkistä tilalle? Se tosin voisi tuhota kok äijän niin pahasti, että ei pysyisi enää luistimilla pystyssä...

O'Neil kävi todella syvällä vieraskiertueen lopuksi/kotipelien aluksi, mutta on saanut päänsä läjään. Keränen voisi ottaa mallia. (Toki odotan Nelliltä vielä parempaa, suunnanmuutos oli selvä.)
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mä veikkaan, että Keräsen joukot eivät halua purkaa sopparia, koska tämän hetken näytöillä sopimustarjouksia tulee lähinnä Mestiksestä...
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kyllä Jussilta pätäkkää tuohon löytyisi, muuten en osaa kommentoida koska eeuu ei oo mun juttu.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Keräsen kannalta Jormakan loukkaantuminen tuli pahaan paikkaan, sillä miehen pelikin oli heräämässä Jormakan ja Niemen tehoiluiden myötä. Tänään nähtiinkin sitten tutumpaa koheltamista ja pahimpana mokana tuo rysty"lätty" vastustajan lapaan hyökkäyssinisellä. Jollain ihmeen ilveellä saanut silti jo 4 pistettä kasaan tältä kaudelta.
 

Masentaja

Jäsen
Tää on niin Jokeria. Kuinka monta pelaajaa Jokereissa on dumattu jotka onkin ollut sit vähän enemmän kuin "ihan ok"? Ensimmäisinä tulee mieleen Tim Stapleton ja Steve Moses. Molemmat haukuttiin alimpaan hekvettiin, paskakasoiksi joilla ei ole mitään käyttöä. Nyt molempia haaveillaa (tai on haaveiltu) jengiin kun tulikin se suonenveto just Jokerinutussa. Antakaa pojalle aikaa. Pelaa kuitenkin toisiks kovimmassa sarjassa, jengissä jossa koko porukan suoritukset nyt ei päänsilityksiä ansaitse muutenkaan. Katotaa tuonne joululle ja dumataa sitten.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ensimmäisinä tulee mieleen Tim Stapleton ja Steve Moses. Molemmat haukuttiin alimpaan hekvettiin, paskakasoiksi joilla ei ole mitään käyttöä.
Milloin Moses on haukuttu alimpaan helvettiin? Jengi haukkoi kollektiivisesti henkeään ensimmäiset puoli vuotta Moseksen suoritusten edessä. Sitten tuli se tehoslumppi, mutta ei silloinkaan mitään helvetin alimpia kerroksia koluttu, vaan lähinnä pohdiskeltiin, oliko kaikki Moseksen suoritteet Karlssonin vaikutusta. Myöhemmin voitiin todeta, etteivät olleet.

suonenveto just Jokerinutussa.
Ei! Ei todellakaan, ei missään tapauksessa! Moseksen kausi ei todellakaan ollut mikään suonenveto, vaan siinä näkyi hänen luontaisten ominaisuuksiensa lisäksi erittäin määrätietoinen harjoittelu ja onnistunut roolitus joukkueessa, joka oli kaiken lisäksi mahtavasti rakennettu. Moses toisinsanoen toteutti itseään joukkueessa ja sarjassa, joka sopi hänelle valtavan hyvin. NHL-trippi teki Mosselle hallaa, mutta vielä viime kaudella Moses näytti omalta tutulta itseltään. Nyt hän on ollut loukkaantuneena, joten vaikea sanoa missä mennään.

Keräsellä ei näyttäisi olevan mitään päämäärää tai mitään luontaisia ominaisuuksia. Hän näyttää kentällä pääasiassa eksyneeltä, eikä ole varsinaisesti löytänyt syötöillään omia kuin ylivoimilla. Kädet ja jalat ovat jäässä. Pää on jäässä. Pre-seasonilla tuo laukoi hanakasti, mutta tehottomasti. Nyt ei enää tee edes sitä.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Keräsen tyyppisistä pelaajista pitäisi nähdä edes väläyksiä hyvistä asioista, jos niitä on odotettavissa. Posia voi hakea monella tavalla, pisteet ovat vain yksi osa tätä. Keränen voisi hakea parempaa fiilistä luisteluvauhdilla, tekemällä tilaa muille, karvaamalla aggressiivisesti, taklaamalla. Jotain. Juuri nyt en näe oikeastaan mitään taistelua oman jengin puolesta hänen suunnaltaan. Toki ajan kanssa peli saattaa asettua uomiinsa, mutta se näyttää vaativan todella paljon aikaa sekä lisäksi paljon vastuuta. Jokereilla vaan ei ole oikein varaa odotella kauhean pitkään, kun muutama muukin kärkiketjuihin suunniteltu kaveri hakee vielä sitä parasta tällä hetkellä. Hishon on selkeästi alkanut löytämään omaa parastaan, samoin Salminen. O'Neillin ja Keräsen heräämistä tai edes väläyksiä paremmasta en ole vielä huomannut. Jos juuri nyt pitäisi lyödä vetoa, sanoisin että molemmat näistä herroista eivät päätä kauttaan Jokereissa. Toki loukkaantumistilanne vaikuttaa aina, samoin markkinoilla olevat vaihtoehdot, mutta tämän hetken fiilis on tuo.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensimmäisenä vuotena Mosse oli ekat 40 peliä hyvä ja suli loppukaudeksi.. Toinen vuosi oli hiljaista, 12 maalin floppi. KHL startissa Mosse sai THE suonenvedon ja palkinnoksi 1 suuntainen ja sittemmin purettun sopparin NHL:ään sekä sen jälkeen isot rahat rotalta. Ennen KHL:n alkua esim minä olin hyvin epävarma, että riittääkö eväät. No riittihän ne, kun oli unelmaketju. Nyt ei tahdo saada peliaikaa, kun ketsuppipullo ei valtoimenaan ruiskua. Mut saapahan eläkerahat ja se on hyvä.

Steve ei ole ihan niin hyvä kuin jengi haluaa muistaa, mutta kelpaisi toki mun jokereihin.

Keränen on valmennuksen erityissuojeluksessa. Muussa tapauksessa tuo olisi jo rotaatiossa ja alimmilla askelmilla. Jalonen nähdäkseni yrittää kaivaa esiin sen pelaajan, jonka uskoo piilottelevan Keräsen sisällä, antamalla rajattomasti luottamusta. Mikään muu ei selitä rankkarin antamista Keräsen hoideltavaksi. Kun ei ole mitään mielikuvaa Keräsestä tupsukorvista, niin paha kommentoida, että etsiikö virvatulia vai timanttia.

Yksi asia on varma: Jokerit on antanut Keräselle todella ylettömän reilun mahdollisuuden ja toistaiseksi ei ole kelvannut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös