Mestiksen karsintasarja 2012

  • 62 964
  • 213

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tämä sarja oli sitten tässä, aika ennalta arvattava sarja oli. Näissä ratkaisee joukkueen leveys, tahtotila ja puolustus pelaaminen nousee esille. Koovee yhtä vaisu kuin SS:n lopussa, KeuPan maalintekokilpailutaktiikka ei näissä toimi. HCK ja LEKI odotetusti klaarasi. Leki oli hyvä ja hoiti rutiinilla. HCK:n halu mennä eteenpäin ja levein kalusto vei jatkoon. Onnittelut, mekin halutaan viimestään enskaudella.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
LeKille onnea sarjapaikan uusimisesta. Karsintasarja on kova paikka jossa on vain hävittävää, mutta nyt on ensi kauden sarjapaikka varma.

HCK on nyt erittäin vahvoilla ja todennäköisesti pelaa ensi kaudella Mestistä ellei kummia satu viimeisellä sarjakierroksella. Yksikin piste riittää. Jos HCK häviää suoraan ja KeuPa voittaisi suoraan, niin silloin pelattaisiin vielä uusintaottelu, mutta en usko näin käyvän. Toivottavasti Keravalla vain rahkeet riittävät Mestikseen, KJT:n/Haukkojen yms. saman alueen joukkueiden kohtalot ovat vielä muistissa.

Näin TuTon näkökulmasta on tietysti mukavampaa, että Mestikseen tulee ns. ihmisten ilmoillekin joku Mestis-joukkue, jonne vierasreissujen teko on käytännöllisempää ja mahdollisempaa kuin mihinkään susirajalle tai käymättömien korpimaiden taakse (susirajaa ja käymättömiä korpimaita väheksymättä). Kerava on sentään siedettävän lähellä.

Toki tietysti ennen Mestikseen nousua Mestis-lisenssien laatijoilla lienee sanansa sanottavana.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko niin, että tämä HC Keski-Uusimaa on Keravalta? Jos on niin minkälainen jäähalli Keravalla on? Kapasiteetti? Tarkempaa tietoa HCK:n kotiareenasta? HCK:ssa näköjään pelaa myös KooKoon riveissä aikaisemmin esiintyneet Miikka Lindholm ja Jesse Uronen. KooKoon kannalta HCK:n nousu mestikseen on siinä mielessä positiivinen asia, että saadaan taas yksi vastustaja suhteellisen lähelle Kouvolasta.
Kouvola-Kerava välimatka 120 km.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Oliko niin, että tämä HC Keski-Uusimaa on Keravalta? Jos on niin minkälainen jäähalli Keravalla on? Kapasiteetti? Tarkempaa tietoa HCK:n kotiareenasta?

Keravalla pelataan. Halliin mahtuu ehkä 1400 katsojaa (natiivit tarkentakaa) ja se on sellainen vanhan ajan, yksipuoleinen halli. Jotenkin tuo mieleen Järvenpään hallin, paitsi että näkyvyyttä haittaavat pilarit puuttuvat. Muistuttaa Heinolan tai Kajaanin hallia.

Onnittelut HCK:lle, näin pääkaupunkiseudulta ponnistavana TuTo-fanina olen erittäin tyytyväinen karsintasarjan todennäköiseen lopputulokseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
HC Keski-Uusimaa eli lyhyemmin HCK pelaa pelinsä Keravalla. Halliin mahtuu 1500 istumaan suorille siisteille puupenkeille. Suomi-sarjassa yleisömäärä vaihteli 300-500 rajoissa eli tilaa on aina myös vierasjoukkueen kannattajille. Parkkipaikka on hieman ahdas, joten kannattaa saapua aina ajoissa. Jos HCK nousee Mestikseen, niin tervetuloa kaikki vierasjoukkueiden kannattajat huutamaan kilpaa.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hö. Se oli sitten jo siinä. LeKi piti pintansa karsinnoissa hyvin. Hyökkäysvoima näytti olevan yksinkertaisesti liikaa Suomi-sarjan joukkueille. Vaikka peräpää välillä vuotikin, niin olihan siellä karsijaissarjan paras maalivahti Mikko Pätsi. HCK:n tv-sarja ei päättynyt flopiksi. Kaikkiaan tasainen joukkue. Mielenkiintoinen tapaus Mestikseen. Eiköhän sitä tule ensi kaudella Keravallakin piipahdettua. Matka Heinolaan on sopivan lyhyt. KeuPan hyytyminen on ollut suurin pettymys. Vaikea käsittää tuon luokan romahdusta. Ainut järkevän kuuloinen ajatus näin ulkopuolisena tuntuu olevan, että Keuruulla on pähkäilty Mestis-kelpoisuuden kanssa ja tämä jollain tapaa rassannut pelaajien pääkopan syövereissä ja näkynyt tuloksissa jäällä. En tiedä onko vai eikö näin, mutta Mestis-paikka jäi nyt jokatapauksessa ottamatta.
 
Jawested

Jäsen
Keravalla pelataan. Halliin mahtuu ehkä 1400 katsojaa (natiivit tarkentakaa) ja se on sellainen vanhan ajan, yksipuoleinen halli. Jotenkin tuo mieleen Järvenpään hallin, paitsi että näkyvyyttä haittaavat pilarit puuttuvat. Muistuttaa Heinolan tai Kajaanin hallia.

1500 taitaa olla maksimi kiekkopeleissä. Tosiaan Järvenpään halli on melko samanlainen. Keravalla kuitenkin jonkunlaista remonttia on ilmeisesti alkamassa heti kun jäät loppuvat. Toisaalta remontti maksaa ja kaupungin maksuhalukkuudesta ei ole tietoa, eivät halunneet maksaa uuden, syksyllä valmistuvan, harjoitushallin kustannuksista senttiäkään. Kahviot ym oheissetti peleissä on juoksusuoralla, eli melko ahdasta tuppaa olemaan, jos 1000 katsojaa on pelissä. Halli kaipaa muutenkin hiukan remontointia, kuitenkin 14 vuotta vanha ja kovin paljoa ei ole kohennettu.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos HCK nousee Mestikseen, niin tervetuloa kaikki vierasjoukkueiden kannattajat huutamaan kilpaa.

Kiitoksia kutsusta. Ilman muuta tulen katsomaan kaikki HCK-KooKoo pelit Keravalle, jos ja kun HCK nousee. Kuten jo mainitsin, on erittäin hienoa asia KooKoo-fanin näkökulmasta, että uusia mestispaikkakuntia tulee noin 100 kilometrin säteelle Kouvolasta. Tervetuloa myös kaikki HCK-fanit Kouvolaan seuraamaan KooKoo-HCK matsia.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Haloo

Ei tässä vielä hirveesti todellakaan kannattaisi juhlia ja julistaa yhtään mitään. HCK otti tänään todella tärkeän voiton KOOVEE:sta, mutta ainoat asiat, jotka tänään varmistuivat olivat Leki säilyminen sarjassa ja KOOVEE:n tippuminen nousukarsinnoista. Lauantaina pelataan näin HCK:n kannattajan silmin todella tärkeä peli, josta kelpaa ainoastaan voitto ja halli tulee olemaan täynnä sen uskallan jo nyt sanoa. Kotiyleisön edessä höntsäpelejä ei kyllä pelata vaan haluan nähdä kun HCK ottaa sen tarvittavan voiton KOOVEE:sta. Viimeksi KOOVEE:n vierailu päättyi 1-3 tappioon, joten helppo peli ei ole tulossa.
Lekillä ei kuitenkaan riitä intoa enää tuohon viimeiseen peliin, joten Keupalla on täysi mahdollisuus hoitaa Lempäälästä täydet kolme pistettä.
Kyllä tässä tulisilla hiilillä vielä jonkun aikaa ollaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Siksipä laitoinki omaan tekstiin että JOS hck nousee...

No, mulla on jo lippu taskussa ja tuun huutamaan niin maan p*rkeleesti paikan päälle. Luotan ja uskon että edes yksi piste tarttuu kotijoukkueelle.
 
Jawested

Jäsen
HCK tarvitsee siis pisteen lauantaina varmistaakseen kakkospaikan. Kotikenttä, täysi tupa, kova itseluottamus ja loistava fiilis saavat joukkuuen pelaamaan täysin hurmoksessa. 11-2 lähti jo nyt tulosveikkaus. Kotijoukkuuen ainoat uhkatekijät on jännitys tai ylilatautuminen, joka purkautuu vääriin asioihin. Rosterissa on kuitenkin sen verran kokeneita pelaajia,jotka osaavat tilanteen käsitellä ja raahaavan myös muuta joukkuetta tarvittaessa, joten uskon kotijoukkueeseen 145 prosenttisesti.
Päivän pelissä mukava huomata, että Niko Toivosen paluu nelosketjuun sai ketjun tekemään muutaman häkin. Jesse Nuutisen ja Lauri Lehvosen peliaika kolmanessa erässä 0.00? Voisiko joku paikalla ollut valaista, että miksi näin?
 
PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Jos tällä hetkellä olisi suurta uhkapeliviettiä asian tiimoilta, veikkaisin kaikki rahani HCK:lle. LeKin tuskainen kausi päättyy lauantaina kotiyleisön edessä ja voisin veikata usean LeKi-legendan pelaavan viimeisen ottelunsa Kisan paidassa, joten luulen Kisan pelaavan kauden vapautuneimman ottelunsa sitten marraskuun. Jos esimerkiksi Jose Nippalan yli 300 Kisa-peliä kattava ura päättyy lauantaina, voitaneen odottaa joukkueelta asian mukaista paneutumista itse otteluun. KeuPalle en siis veikkaa suurta menestystä lauantaina.

HCK:n mahdollinen nousu olisi kyllä piristävä juttu Mestikselle. Viime lauantain kamppailu oli siitä hyvä osoitus, kun kaksi pienen paikkakunnan jengiä kohtasi Lempäälässä. Mukavasti yleisöä ja molemminpuolista äänekästä kannustusta persoonallisine kohtaamisineen itse kaukalossa.
 
Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Kyllä lämpö alkaa nousta, reilu vuorokausi.
Teoreettinenkin mahdollisuus homman ryssimiseen ei ole suuri, mutta pakko odottaa.
Hain oman lippuni jo eilen. Pitäis varmaan soittaa Hjallikselle, että siirtäis oman ottelunsa sunnuntaille, saatais jonkin verran väkeä lisää.

Entäpä sitten mestis-lisenssi, JOS HCK saa huomenna pisteen, taikka KeuPa pisteen menettää, HCK:lle aukeaa mahdollisuus kirjoittaa liitolle anomus.

Noh, kuinkas sitten Rannanjärvi, mitä kaikkea ja millä aikatauluilla muutoksia halliin pitää tehdä ja miten kaupunki asiaan suhtautuu?
Sitten vielä nämä huhut Viron maajoukkueen halusta tulla mestikseen, eihän siinä liiton tarvitse, kuin evätä jollain perusteella (niitä varmasti löytyy) HCK:n anomus ja avata siten Eestin pojille portti.
On tässä vielä isot asiat odottelemassa.

Kuitenkin huomenna HCK ottaa 3 p ja kiittää KooVeeta hyvästä vastuksesta.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Hain oman lippuni jo eilen. Pitäis varmaan soittaa Hjallikselle, että siirtäis oman ottelunsa sunnuntaille, saatais jonkin verran väkeä lisää.

Eiköhän porukkaa nytkin ole yllin kyllin paikalla. Onkohan olemassa riskiä että liput loppuvat kesken?

Noh, kuinkas sitten Rannanjärvi, mitä kaikkea ja millä aikatauluilla muutoksia halliin pitää tehdä ja miten kaupunki asiaan suhtautuu?

Kerran hallissa käyneenä en kyllä keksi mitä muutoksia tarvittaisiin. Ei halli nyt Mestiksen hienoin ole, mutta hakkaa kyllä varsinkin Lempäälän ladon mennen tullen.

Tervetuloa Mestikseen, HCK!
 
Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Kuka onneton Jatkoajan toimituksessa laiskottelee? JAn Mestis sivuilla viimeisin artikkeli on (14.3) että Sport on jälleen Mestis-mestari, tosi UUTINEN ! Koko ajan käydään mestis-karsintoja, joissa on mukana myös mestis-seura (LeKi) ja pelit pelataan mestis säännöillä ja tulokset löytyvät liiton mestis-sivuilta. Lapsellista ylemmyyden tunnetta Jatkoajalta.

Huomenna viimeiset ? karsintapelit, ? siksi, että KeuPalla on mahdollisuus ottaa lauantaina LeKiltä 3p, eikä ole mahdotonta, etteikö KooVee vie Keravalta 3p, jolloin HCK ja KeuPa ratkaisevat nousu-ehdokkuuden keskenään Keravalla.
 
Not gonna happen, sorry man. LeKi hoitelee huomenna kotiyleisön edessä KeuPan ja moni pelaaja hyvästelee sinimustat. LeKi ja HCK huomenna Mestikseen, piste.
 
ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Tilanne on semmoinen, että minäkin teen come-backin.
Lippuja oli eilen ainakin Keravan uimahallilla paksuhko nivaska jäljellä.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Tilanne on semmoinen, että minäkin teen come-backin.
Lippuja oli eilen ainakin Keravan uimahallilla paksuhko nivaska jäljellä.

Tervetuloa takaisin! Oman lipun kävin hakemassa Intersportista :)
Toivottavasti saadaan hyvät bileet aikaiseksi..
 
KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kerava ansaitsee nousunsa jo pelkästään tolla karsintasarjan yli 1000 katsojan keskiarvolla. Potentiaalista kiinnostusta riittää toisin kuin esimerkiksi Lempäälässä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kuka onneton Jatkoajan toimituksessa laiskottelee? JAn Mestis sivuilla viimeisin artikkeli on (14.3) että Sport on jälleen Mestis-mestari, tosi UUTINEN ! Koko ajan käydään mestis-karsintoja, joissa on mukana myös mestis-seura (LeKi) ja pelit pelataan mestis säännöillä ja tulokset löytyvät liiton mestis-sivuilta. Lapsellista ylemmyyden tunnetta Jatkoajalta.
Häh!? Hyvinhän Jatkoaika on peljä raportoinut. Käypäs katsomassa vaikka tuolta, rullaa sivua reilusti alaspäin niin löytyy kaikki jutut.
Mestiksen karsintasarja 2012 – Kaksi paikkaa tarjolla - kolumnit - Mestis - www.jatkoaika.com
Jatkoaika ei laiskottele, esim. Keravalalla pelatusta KeuPa pelistä oli jo ennen klo 22 raportti netissä Jatkoajalla.

Itse todellakin paikalla huomenna, lippuni hain jo keskiviikkona päivällä Intersportista.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Not gonna happen, sorry man. LeKi hoitelee huomenna kotiyleisön edessä KeuPan ja moni pelaaja hyvästelee sinimustat. LeKi ja HCK huomenna Mestikseen, piste.

Luulen, ettei HCK saa kyllä yhtään Lekiltä tähän leikkiin apuja. Lekin miehillä on jo kesälaidun mielessä ja toivottavasti edes osalla pelaajilla olisi näyttöhaluja tuleville vuosille, että saataisiin jonkunlainen ottelutapahtuma aikaiseksi.
HCK:n on kyllä tänään otettava voitto, mikäli haaveet halutaan toteuttaa. HCK:n kotisivuilla otsikoitiin, että tänään on "kaasu auki" ja todellakin toivon sitä, sillä rusettiluisteluun ei tänään ole varaa.
Kohta se nähdään.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Häh!? Hyvinhän Jatkoaika on peljä raportoinut. Käypäs katsomassa vaikka tuolta, rullaa sivua reilusti alaspäin niin löytyy kaikki jutut.
Mestiksen karsintasarja 2012 – Kaksi paikkaa tarjolla - kolumnit - Mestis - www.jatkoaika.com
Jatkoaika ei laiskottele, esim. Keravalalla pelatusta KeuPa pelistä oli jo ennen klo 22 raportti netissä Jatkoajalla.

Itse todellakin paikalla huomenna, lippuni hain jo keskiviikkona päivällä Intersportista.

Tämä päivän otteluennakko on ainakin aika keponen. Viimeisimmät ottelu on listattuna (klo 12.15) ja eipä muuta. No peli ei tämän takia peruunnu.
 
Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Häh!? Hyvinhän Jatkoaika on peljä raportoinut. Käypäs katsomassa vaikka tuolta, rullaa sivua reilusti alaspäin niin löytyy kaikki jutut.
Mestiksen karsintasarja 2012 – Kaksi paikkaa tarjolla - kolumnit - Mestis - www.jatkoaika.com
Jatkoaika ei laiskottele, esim. Keravalalla pelatusta KeuPa pelistä oli jo ennen klo 22 raportti netissä Jatkoajalla.
Kiitos Mårten linkistä.
Tuosta mestiksen alkusivuilta ei mitään, pienintäkään linkkiä löydy, pitää mennä artikkeleiden 3 sivulle ja sieltä löytää 7.3 ! päivätty artikkeli "Mestiksen karsintasarja 2012 – Kaksi paikkaa tarjolla", sitten vielä pitää etsiä sieltä linkki pohjaan asti.
Eikä tuo etusivulta löytyvä tämän päivän ennakko edusta journalismin huippua, LeKi - Keupa ottelussa sentään on yritystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös