Menetettyjä lahjakkuuksia

  • 245 867
  • 392
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU,MIFK
Viestin lähetti MC61
Seurusteli vielä jonkun näyttelijänhempukan kanssa.

Eikä ihan kenenkä tahansa kanssa vaan muistaakseni ainakin tapaili myös Pamela Anderssonia, että kaveri on pelimies muuallakin kuin kaukalossa.
 

Groucho

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Nämä nyt tulivat äkkiseltään mieleen

Viestin lähetti Tepsin Miäs

Vanhemmista nimistä tulee mieleen Janne Kareilus, joka aikanaan pelasi junnumaajoukkueissa, mutta ura liigassa ei kummemmin urjennut. Satuin kerran osumaan miehen juttusille. Hän totesi lakonisesti, että ura tepsissä katkesi lähinnä Jortsuun.

Ei se Kareliuksen TPS-ura Jortikkaan katkennut vaan siihen tosiasiaan, että TPS:n kuusi pelaavaa pakkia olivat liigan tiiviimmän puolustuksen muodostaneet Kari Harila, Petteri Lehto, Heikki Leime, Jouko Narvanmaa, Hannu Virta ja Jukka Virtanen. Kareliuksella ei ollut käytännössä pienintäkään tsäänssiä ohittaa hierarkiassa ketään edellä mainittua.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Virginialainen
Eikä ihan kenenkä tahansa kanssa vaan muistaakseni ainakin tapaili myös Pamela Anderssonia, että kaveri on pelimies muuallakin kuin kaukalossa.
Joo ja Alanis Morrisetten biisi "You oughta know" kertoo juurikin tuosta Alaniksen ex-poikaystävä Daiglesta. Sanat ovat aika mielenkiintoiset...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Virginialainen
Eikä ihan kenenkä tahansa kanssa vaan muistaakseni ainakin tapaili myös Pamela Anderssonia, että kaveri on pelimies muuallakin kuin kaukalossa.

Joku ilkimys voisi sanoa, että pelimies kaikkialla muualla paitsi kaukalossa. En tiedä kyllä kuka tuollaista uskaltaisi väittää...
 

Analysoija

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Eskolan Eskot, KPV, Öja-73
Juha Korhonen

Mihin katosi 90-luvun puolessa välissä mies nimeltä Juha Korhonen?

Pelasi 19-vuotiaana KooKoossa divaria 40 matsia tehoin 11+5
ja seuraavana kautena A-junioreiden divaria 8 ottelua tehoin 8+8.

Eli ei erikoisemmat statsit mutta luulisi pelipaikan irronneen edes jostain noilla tehoilla.

Eikös ollut mukana joissain junnumaajoukkueissakin?


Onko tietoa mihin tämän jälkeen, 21-vuotiaana?
 
Viimeksi muokattu:

Pakarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tapparan nelosvitja syksy 94

Meiltähän löytyi 1976-syntyneiden ehkä kyseisen vuosikerran lupaavin hyökkäystrio:

Miikka Kemppi-Juha Vuorivirta-Marko (Teron veli) Toivola

Eritoten Kempistä oli odotukset korkealla. Näistä Vuorivirta kuitenkin teki kohtuullisen SM-liigauran. Marko näköjänsä jatkaa uraansa Norjassa.

Nähty kokonaisuus oli sinänsä, ikänsä puolesta, jopa nelosketjuksi, harvinaisuus.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Re: Juha Korhonen

Viestin lähetti Analysoija
Mihin katosi 90-luvun puolessa välissä mies nimeltä Juha Korhonen?


Onko tietoa mihin tämän jälkeen, 21-vuotiaana?

Käsittääkseni lopetti kiekon pelaamisen ja siirtyi harrastamaan Jehovan todistamista. En ole satavarma, mutta näin muistan tapahtuneen.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
HIFK:sta tulevat mieleen Marco Poulsen ja Veli-Pekka Kautonen. Molemmat tekivät ihan ok uran, mutta Poulsenin taitoja hehkuteltiin aikoinaan kovastikin. Joitain ajoittaisia välähdyksiä lukuunottamatta ei Poulsen koskaan vakuuttanut.

Kautonen oli IFK:n näköinen pelaaja viimeiseen asti, mutta yhtä hienoa kautta (muistaakseni Kapasen valmennuksessa) lukuunottamatta ei äijä lunastanut koskaan kaikkia odotuksia.
V-P varattiin mm. korkeammalla numerolla kuin esim. Pavel Bure.

Jukka Seposta voisi sanoa samaa. Huippupeluri, joka olisi voinut olla aivan mitä tahansa. Kokoa ja taitoa oli, motivaatio ehkä puuttui?
 
Suosikkijoukkue
D-Kiekko, Teräs-Kiekko, Eka-Kiekko
Viestin lähetti kristian

Jukka Seposta voisi sanoa samaa. Huippupeluri, joka olisi voinut olla aivan mitä tahansa. Kokoa ja taitoa oli, motivaatio ehkä puuttui?

Seppohan varattiin Philadelphiaan varsin aikaisin, oiskos ollut numerolla 23 tjsp...kävikö monasti edes leireilläkään?

Jonkinlaista kulltimainetta muistelen Sepon IFK- kannattajien keskuudessa nauttineen. Sepollahan oli myös eväitä koviinkin otteisiin, Levosen jahti lienee moinilla edelleen mielessä, ja taisipa uransa viime vaiheessa niistää myös Nykoppin nyrkkimatsissa.
 

hessuhoponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Jokipojat
Viestin lähetti Hän, joka tietää
Eikös Eskelinen Henry valittu 18-vuotiaiden EM-turnauksen parhaaksi mokeksi 87/88-huiteissa?

Jäi divarijyräksi Jokipoikiin ja viimeiset pelit Kuhmon Kivan kakkosdivarissa?

Loukkaantuminen sotki miehen uran.....
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Jonkinlaista kulltimainetta muistelen Sepon IFK- kannattajien keskuudessa nauttineen. Sepollahan oli myös eväitä koviinkin otteisiin, Levosen jahti lienee moinilla edelleen mielessä, ja taisipa uransa viime vaiheessa niistää myös Nykoppin nyrkkimatsissa. [/B][/QUOTE]

Ei tainnut niistää Nykoppia, vaan veteli selkeästi turpiin. Seppo oli erityisesti Tuton ensimmäisellä kaudella halutessaan pitelemätön. Muodosti Jari Hirsimäen kanssa liigan ehkä taitavimman, mutta ailahtelevimman parivaljakon. Kolmantena ollut Vesa Karjalainenkin teki yli 30 teharia. Koivu oli tuolloin viimeistä kauttaan Tepsissä ja paikallispeleissä Seppo halusi näyttää kuka on Turun kovin sentteri. Jukilla olisi ollut kaikki eväät olla suomalainen kiekkotähti, mutta tyytyi löysäilyyn ja keskinkertaisuuteen.

Eräs suurimpia,ellei suurin menetetty lahjakkuus on jo edellä mainittu Mauri Eivola. Itse Viktor Tihonov sanoi suuruutensa päivinä Eivolan olevan lahjakkaimpia nuoria kiekkoilijoita mitä on ikinä nähnyt. Maurin kotona kuningas alkoholi näytteli isoa osaa ja varsin nuorena Mauri kävi "teit isäin astumaa". Kävi Mave Bostonissakin jossa oman keromansa mukaan ryyppäili jonkun mustan kaverin kanssa paikallisissa kuppiloissa, kieltä ei ymmärretty, mutta hauskaa oli. Tamminen haki, tullessaan Tepsin valmentajaksi, vielä Maven Aurajoen rannoilta joukkueeseen mukaan ja taisi Mauri vierailla Ässien lisäksi Jokereissa esittelemässä urheilijanuorukaisen mallia. Hannu Virta osaisi vertailla Eivolan lahjakkuutta, kun on pelasi Maven kanssa läpi nuoruuden ja pääsi pelaamaan myöhemmin vielä nuoren Sakun kanssa. Ei Maven taidotkaan toki tyhjästä tulleet, muiden ollessa koulussa Eivola vietti aikansa ulkojäillä, usein iltamyöhään asti.
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Viestin lähetti korkki
Joo ja Alanis Morrisetten biisi "You oughta know" kertoo juurikin tuosta Alaniksen ex-poikaystävä Daiglesta. Sanat ovat aika mielenkiintoiset...

Hmm.. Onko tosiaan? Eikö biisi ole hieman vanhempi kuin em. pariskunnan suhde? Daiglen ura kyllä hakee vertaistaan näistä menetetyistä lahjakkuuksista. Omasta jengistä (IFK) nostaisin juuri aikaisemminkin mainitun Jukka Sepon, joka teki halutessaan melkein mitä vain kaukalossa. Toisaalta jos Jukkaa ei kiinnostanut niin peli oli aikamoista surffailua. Pari ekaa vaihtoa yleensä kertoi mikä on illan teema Jukalla.

Mitä lie olisi käynyt jos olisi uskaltautunut lähtemään Pohjois-Amerikkaan ja olisi siellä oppinut harjoittelemaan tai suhtautumaan peliin vähän enemmän tosissaan. Koripallossahan olen kuullut, että Klingaa pyydettiin vähän joka yliopistoon mutta kaveri ei oikein uskaltanut/halunnut lähteä yrittämään.
 

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo muistan Jukan lapsuus-/nuoruusvuosilta kun pelasin sitä vastaan jalkapalloa Vaasassa. Oli jo silloin erittäin lahjakas, fyysinen, loistava pelaaja jalkapallossakin. Motivaatio oli sitten välillä mitä oli. Ties mitä olisi Jukastakin vielä voinut tulla vaikka jalkapalloilijana jos olisi jatkanut..
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti korkki
Joo ja Alanis Morrisetten biisi "You oughta know" kertoo juurikin tuosta Alaniksen ex-poikaystävä Daiglesta. Sanat ovat aika mielenkiintoiset...
Jaa,

Snopesin mukaan kappaleen kohdetta ei ole määritelty ja petolliseksi ex-poikaystäväksi on veikkailtu eniten näyttelijä Dave Coulieria .

On tosin totta, että Alanis Morrisette on daittaillut Alexandre Daiglea. Myös Mike Peluson alasuojat ovat tulleet kanadalaislaulajattarelle tutuksi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti SergeiK
Jaa,

Snopesin mukaan kappaleen kohdetta ei ole määritelty ja petolliseksi ex-poikaystäväksi on veikkailtu eniten näyttelijä Dave Coulieria .

On tosin totta, että Alanis Morrisette on daittaillut Alexandre Daiglea. Myös Mike Peluson alasuojat ovat tulleet kanadalaislaulajattarelle tutuksi.
Ei sitten kai pitäisi uskoa painettuun sanaan. Tuon oman väittämykseni olen lukenut Soundista tai Rumbasta tai vastaavasta...
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti korkki
Ei sitten kai pitäisi uskoa painettuun sanaan. Tuon oman väittämykseni olen lukenut Soundista tai Rumbasta tai vastaavasta...

Muistaakseni HFBoardsilla väiteltiin asiasta myös aikoinaan. Taisin jopa itse aloittaa ko. ketjun kun Petteri Lehto tuosta Morrisette/Daigle -kuviosta JKL:ssä kirjoitti. Vaikka Alanis kanukkien mielestä on "puck bunnyn" maineessa, niin tää Dave Whatshisname ilmeisesti oli oikea syyllinen.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
En jaksanu kahlata koko ketjua läpi, mutta kaksi pelaajaa tulee heti mieleen. Omista miehistä tulee mieleen heti Miro Haapaniemi. Miroon uskottiin hyvin paljon, mutta eipä tullut herrasta edes keskitason liigapeluria. Mitäköhän Miro Timon poika mahtaa tällä hetkellä touhuta? Toinen on Ahlroosin Kimi. Kimi oli yhdessä Ponde Poulsenin kanssa parivaljakko, jonka uskottiin tuovan ilon hetkiä HIFK:lle vuosiksi eteenpäin. Ilon hetket jäivätkin vain yhteen kauteen v.93-94 jolloin herrat pistettiin yhteen sairastuvamme ollessa ääriään myöten täynnä. Tehoja herroilta löytyi n. 10 kierroksen verran, mutta sitten tuli raja vastaan. Kimi taisi vielä toissa kaudella pelailla Englannin liigaa. Tällä hetkellä ei mitään tietoa herran liikkeistä. Yksi herra, joka takoi myös kohtuu tehoja junnuissamme, mutta eipä herra päässyt Suomi-sarjaa korkeammalle. Kyseessä on Olavi Pallari. Motivaation katoamisen myötä tulevaisuus kaatui täysin. Samoin herran koko rajoitti varmaan osaltaan. Herrasta voi sanoa, että oli jopa pienempi kuin meidän Sakke. Ja se on paljon. Viimeisen kauden Olavi pelasi Pitassa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Viestin lähetti ruoska
Toinen on Ahlroosin Kimi. Kimi oli yhdessä Ponde Poulsenin kanssa parivaljakko, jonka uskottiin tuovan ilon hetkiä HIFK:lle vuosiksi eteenpäin. Ilon hetket jäivätkin vain yhteen kauteen v.93-94 jolloin herrat pistettiin yhteen sairastuvamme ollessa ääriään myöten täynnä. Tehoja herroilta löytyi n. 10 kierroksen verran, mutta sitten tuli raja vastaan. Kimi taisi vielä toissa kaudella pelailla Englannin liigaa. Tällä hetkellä ei mitään tietoa herran liikkeistä.
Pelaa Englannissa vieläkin Notingham Panthersin joukkueessa.

http://www.panthers.co.uk/playerprofile.asp?PlayerID=25
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Viestin lähetti Frankie
Pelaa Englannissa vieläkin Notingham Panthersin joukkueessa.

http://www.panthers.co.uk/playerprofile.asp?PlayerID=25

Tattista vaan tiedoista. Kimi on näköjään jämähtäny sinne sitten. No kai tämäkin voidaan kysyä täällä menetettyjen lahjakkuuksien puolella. Eli vieläkö muuten Ahlroosin Kimin faija touhuu jollain tasolla meidän organisaatioissa mukana? Keklun aikanahan hän hoiteli markkinointipuolta. Onko tietoa?
 

Analysoija

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Eskolan Eskot, KPV, Öja-73
Korhonen

KPL:
Käsittääkseni lopetti kiekon pelaamisen ja siirtyi harrastamaan Jehovan todistamista. En ole satavarma, mutta näin muistan tapahtuneen.


Tuosta en tiedä, mutta pelaa edelleen :), kertoo eräs keskustelupalsta.
Katsokaapa www.acahockey.com ja sieltä hyökkääjät, eikös tuo ole sama Korhonen, ainakin ikä ja KooKoo passaa.



Analysoija
 

matokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Viestin lähetti Läski-Salonen
Kahden divarikauden jälkeen Palosaari pelasi viiden ottelun ja kahden joukkueen kauden briteissä, jonka jälkeen vielä yhden kauden Tuusulassa kakkosdivisioonaa. Eli näiden pohjalta haluaisin kuulla, mitä tapahtui varatulle Palosaarelle, kun joukkuevalinnat olivat vähintäänkin yllättäviä?

Käsittääkseni jonkinlaisiin loukkaantumisiin Palosaaren ura hiipui. Nuo BHL keikan vähäiset pelimäärät myös viittaisi mielestäni loukkaantumisiin. Toissa vuonna Palosaari oli GrIFK:n junnujen valmentajana ja sitä ennen valmensi EPS:n junnuja. Tamba Bayn takki ja kärppien lippis päässä se heilui Espoon halleilla. Nykyään Essi toimii johtotehtävissä Porvoo golfissa.
 
Viimeksi muokattu:

The Analyser

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Toverit.
Ei vielä menetetty, mutta...

Lauri Korpikosken tilanne näyttää mielestäni suhteellisen uhkaavalta, vaikka viime draftin ykköskierroksen varaus ja ns. top prospect onkin. Kaverilla on asenne nimittäin sen verran "pissa noussut päähän"-luokkaa nykyisin, että oksat pois. Olen tuntenut Korpikosken tässä kolmisen vuotta ja tuo liigajoukkueen mukaan pääsy taisi tapahtua liian helpolla. Kaverin ego kun ei enää mahdu edes koulunsa ovesta sisään, kuulemma.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Re: Ei vielä menetetty, mutta...

Viestin lähetti The Analyser
Olen tuntenut Korpikosken tässä kolmisen vuotta ja tuo liigajoukkueen mukaan pääsy taisi tapahtua liian helpolla. Kaverin ego kun ei enää mahdu edes koulunsa ovesta sisään, kuulemma.

Että tunnet kaverin ja sitten kuitenkin huhuasteella pitää levittää tämmöstä juttua. Elikkäs mahdatko kuitenkaan oikeasti kaverista juurikaan muuta tietää kun nimen.
Lähes tulkoon kaikki nuoret on ylimielisiä, mutta jos jaksaa tehdä harkoissa sen mitä pitää ja omalla ajalla vähän extraa, niin ei ole mitään hätää.
Tuskin tänä päivänä enää missään lätkäjoukkueessa pidetään ylimielisiä kakaroita vaan jonkun korkean nhl draftin takia joukkueessa, jos pelaaja ei jaksa tehdä töitä harkoissa ja peleissä joukkueensa eteen.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Re: Re: Ei vielä menetetty, mutta...

Viestin lähetti repe_joke

Lähes tulkoon kaikki nuoret on ylimielisiä, mutta jos jaksaa tehdä harkoissa sen mitä pitää ja omalla ajalla vähän extraa, niin ei ole mitään hätää.
Samaa muistan esim. Saku Koivussa nuorena poikana. Nykyään tuskin kukaan voi väittää Koivun olevan menetetty lahjakkuus.
 

#15

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lappeenrannasta

Nostaisin kaksi nimeä esille. Eniten odotettiin Veli-Pekka Nutikalta, joka tosin pelasi kunnioitettavan uran SM-liigassa, mutta ei kyennyt koskaan lunastamaan korkeita odotuksia. Mies pelaili 1995 nuorten MM-kisoissa 7 ottelua tehoilla 6+1

Toisena nimenä nostaisin Matti Viitakosken . Mies oli nostamassa SaiPaa liigaan, mutta sen jälkeen miehestä ei ole kuulunut mitään. Mielestäni omasi kyvyt liigatasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös