Matkakohteenne

  • 2 422 087
  • 14 418

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskoakseni tuossa aika selvästi lukee, että tämä ja ensi vuosi kokonaan.
Olisi kyllä selvemmin ilmaistu tuo esimerkiiksi sanomalla pisteet ovat voimassa lahjakortin ostopäivästä kuluvan vuoden loppuun + vuosi.

Tai ihan yksinkertaisesti ostopäivästä seuraavan vuoden loppuun.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt kyllä aavistuksen vituttaa. Tapahtui itäisessä Puolassa sadan tuhannen asukkaan kaupungissa. Booking.comista majapaikka perushotellista keskustasta. Miksipä noita etukäteen maksamaan varsinkin, kun ei ollut ihan täyttä varmuutta tuleeko edes mentyä. Nimenomaan erikseen katsottiin, että vain varaus ja maksu paikan päällä.

Respan tytölle raha kelpasi ja homma sillä hyvä. Nytpä sitten kuitenkin on tililtä veloitettu se sama summa mikä käteisellä maksettiin. Eivät suostu korvaamaan, kun ei ole kuittia siitä käteismaksusta.

Mitään taloudellista merkitystä tällä ei ole, mutta miten voi mennä näin. Sitä myös haluaisi uskoa respan tytön tehneen vain erheen vai kusettiko tahallaan. Täytyy vielä laittaa sinne kyselyä ja ihmettelyä, mutta nämä on näitä taisteluita mitä ei voi voittaa.

Eikä ole luottokortilla eli sitä kautta ei saa myöskään mitään. Tässä on taas osoitus siitä, että ei oikeasti off seasonilla kannata mitään varata etukäteen. Sen kuin menee respasta kysymään ja mikään hotelli ei koskaan ole täynnä.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@pernaveikko Euroopassa on usein kallista varata huone tiskiltä. Mulle on respa pari kertaa suoraan sanonut, että mene nettiin ja tee siellä varaus, saat huoneen puoleen hintaan. Eivät saa myydä samaan hintaan tiskiltä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
@pernaveikko Euroopassa on usein kallista varata huone tiskiltä. Mulle on respa pari kertaa suoraan sanonut, että mene nettiin ja tee siellä varaus, saat huoneen puoleen hintaan. Eivät saa myydä samaan hintaan tiskiltä.

No joo, tuo on toki totta. Englannissa ainakin törmäsin tuohon. Halusin jäädä vielä yhdeksi yöksi ja saman huoneen sai pitää, mutta netistä piti varata. Taisi tyttö vielä siinä selvitellä onnistuisiko tästä omalta koneelta, mutta ei.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No joo, tuo on toki totta. Englannissa ainakin törmäsin tuohon. Halusin jäädä vielä yhdeksi yöksi ja saman huoneen sai pitää, mutta netistä piti varata. Taisi tyttö vielä siinä selvitellä onnistuisiko tästä omalta koneelta, mutta ei.

Kaverin polttareissa kävi vähän samalla tavalla joitakin vuosia sitten. Oltiin päädytty Tallinnaan eikä majapaikkaa ollut. Kysyttiin huoneita vanhan kasinon respasta eikä vapaata ollut. No, kaveri sitten varasi huoneen ipadillaan ja respa antoi avaimet.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Oon joskus itsekin miettinyt noita hintaeroja netistä ja suoraan tiskiltä. Mihin se perustuu?

Nettisivujen mainostajat maksavat osan huoneesi hinnasta niin kummallista kuin onkin. Itse olen ihmetellyt miksi ero on niin suuri, ei kai noista mainoksista ihan noin paljoa sivuille makseta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nettisivujen mainostajat maksavat osan huoneesi hinnasta niin kummallista kuin onkin. Itse olen ihmetellyt miksi ero on niin suuri, ei kai noista mainoksista ihan noin paljoa sivuille makseta.

Kai yksi syy voi olla sekin, että ei haluta liian halvalla myydä. Jos sinne porukkaa tulee illalla laukun kanssa, niin useimmat varmaan maksavat aika lailla sen mitä pyydetään.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Kai yksi syy voi olla sekin, että ei haluta liian halvalla myydä. Jos sinne porukkaa tulee illalla laukun kanssa, niin useimmat varmaan maksavat aika lailla sen mitä pyydetään.
Just näin. Lisäksi hotellissa sisään kävelevää asiakasta pidetään lähtökohtaisesti ongelmana. Hän on tullut sinne tehdäkseen huorin, bilettääkseen läpi yön tai tehdäkseen itsemurhan. Jälkimmäisestä syystä ei monikaan hotelli edes ota asiakkaita, jotka ovat paikkakuntalaisia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Just näin. Lisäksi hotellissa sisään kävelevää asiakasta pidetään lähtökohtaisesti ongelmana. Hän on tullut sinne tehdäkseen huorin, bilettääkseen läpi yön tai tehdäkseen itsemurhan. Jälkimmäisestä syystä ei monikaan hotelli edes ota asiakkaita, jotka ovat paikkakuntalaisia.

Tosiaan, aikoinaan eksoottisessa Lahdessa en päässyt hotelliin. Olin kaverilla, mutta hän ei sitten jaksanut lähteä pubiin ja fiksusti en kuitenkaan ottanut avaimia. Pakkasta oli parikymmentä astetta, mutta en ollut sen kummemmin siihen varautunut, kun oli sisätiloissa tarkoitus olla. Luonnollisesti kaveri oli sammuneena sohvalla, kun soitin pilkun jälkeen tule avaamaan alaovi. Pitkään hortoilin ulkona ja sitten alkoi olla ihan todella niin jäässä, että oli pakko päästä mihin tahansa. Asuin pääkaupunkiseudulla tuolloin ja olisihan sinne taksilla päässyt, mutta ajattelin kuitenkin mennä läheiseen hotelliin.

Kyllähän sitä aika narkkarilta varmaan näytti, kun tärisi kylmyydestä ja ihan suoraan sanoi ukko meillä on täyttä. Aivan varmasti ei ollut joskus tavallisena tammikuisena yönä, mutta helpompaahaan se hänelle oli. Kaveri lopulta soitti ja homma ratkesi sillä, mutta mitähän olisi ukko ajatellut, kun Iltalehti olisi kirjoittanut "Hotelliin pyrkinyt mies löytyi kuolleena Lahdesta".

Hostelleissa on toki normaalia, että sinne lappaa hippejä kaikkina kellon aikoina ilman varauksia. Kaikilla ei ole 24h respaa, mutta yleensä ne sitten herää sieltä jostain takahuoneesta, kun kolkuttelee. Joskus on jätetty avainkin sovittuun paikaan.
 

teppana

Jäsen
Just näin. Lisäksi hotellissa sisään kävelevää asiakasta pidetään lähtökohtaisesti ongelmana. Hän on tullut sinne tehdäkseen huorin, bilettääkseen läpi yön tai tehdäkseen itsemurhan. Jälkimmäisestä syystä ei monikaan hotelli edes ota asiakkaita, jotka ovat paikkakuntalaisia.

Tuo kyllä on ihan järkeenkäypää. Itse ollaan kyllä euroopan ulkopuolella matkustettu useinkin ilman varattuja hotelleja, mutta kyse on ollut kuitenkin jos ei nyt aivan turistirysistä niin paikoista joissa turismi on yksi iso elinkeino.

On sitä kai joskus Suomessakin tullut mentyä hotelliin suoraan yökerhosta ja tämä ainakin on onnistunut. Ainakin Kotkassa kerran painelin niin kännissä sokokseen että sopotin kotipaikkakunnakseni Tohmola vaikka aivan eri kylässä tuolloin asuin (Tohmolassa en ole koskaan edes käynyt). Mutta muistaakseni ottivat silloin rahat etukäteen eli sen verran epäluottamusta olen herättänyt.
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
@FutureHockey

Nämä siis ensikertalaisen "pakko nähdä" juttuja - sivukujilta löytyy paljon, paljon muuta. Mutta ne ei liene noin nuorien (?) ja ensikertalaisten juttuja.
Ainiin, se kauppakeskus/elokuvateatteri/akvaariojuttu heti Ramblan rannassa. Jättäkää väliin.

Olympiapuisto ja se akvaariojuttu, älkää jättäkö väliin ainakaan ensimmäistä...
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Olympiapuisto ja se akvaariojuttu, älkää jättäkö väliin ainakaan ensimmäistä...
Kiitokset kaikille kirjoittaneille vinkeistä :) Listausta on tehtynä ja google on tullut lisäksi tutuksi kaikkia mahdollisia paikkoja vilkuillessa. Vielä saa heittää tietysti jos jotain über-kohteita tulee mieleen, juuri esimerkiksi shoppailun suhteen. Emäntä suosii etenkin Adidasia (Se outlet-kauppa on jo listalla) sekä Nikea. Itsellä taas yksi kohde on se maailman suurin fudiskauppa.
 

Pausima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Wild
Mää olen nyt lauantaina lähdössä Leipzigiin ja itellä ei ole kaupungista mitään kokemusta ja kuulemma siellä asusteleva emäntäkin tietää sieltä vaan sen mistä baarista saa halpaa tequilaa. Joten osaisiko täällä joku kertoa kaupungin ns. must see -juttuja?
 
^

Joo, näin olisi tarkoitus. Rauen nimikkopaikka näyttäisi olevan kiinni, kun mestoilla olemme. Noita suosituksiahan on toki netti pullollaan, joten mennään niillä, jos täältä ei mitään spesifiä pian tule.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Aika halavalla lentää Norskin aprillitarjouksella Osloon. Otin pois kuleksimasta kaksi meno-paluuta 76 euron hintaan. Myös Oulu ja Kemi olivat tuohon 19€/matka tarjoukseen ympätty, jos joku meinaa vaikkapa sukuloida tässä kevään ja alkukesän aikana. Taisi yltää peräti heinäkuullekin nuo hinnat.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Toronto, Kanada?

Onko kävijöitä ja millaisia mietteitä paikasta? Me ollaan vaimon kanssa haluttu pitkään matkata uudelle mantereelle ja eilen saatiinkin päähämme että mitä jos mentäiskin USA:n sijasta Kanadaan - jotenkin vain alkoi tuntua "omemmalta" mestalta. Kohteina pyöriteltiin Montrealia ja Torontoa ja ensimäinen suljettiin pois ranskankielisyyden takia, ok - jos argumentteja tulee sen puolesta että ehdottomasti mielummin Montreal kuin Toronto niin otetaan harkintaan. Karttaa katsoessa huomasin että Niagaran putoukset USA:n puolella eivät kovin kaukana ole. Pääseekö Torontosta sinne kätevästi junalla tai bussilla päiväretkelle? Ja noin niin kun yleisesti mitä kaikkea siellä kannattaisi about viikon pituisena aikana tehdä ja nähdä?
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja noin niin kun yleisesti mitä kaikkea siellä kannattaisi about viikon pituisena aikana tehdä ja nähdä?
CN Tower & Niagaran putoukset... Ja Hockey Hall of Fame tietysti. Luultavasti tuonne putoksille pääsee julkisillakin tai jollakin ryhmämatkalla, me vuokrattiin auto siihen tarkoitukseen. Käytiin oikeastaan parinakin päivänä siellä putouksilla, ensimmäisellä kerralla ajeltiin Niagara Fallsiin autolla ja pyörittiin päivä siellä. Pysyttiin koko ajan Kanadan puolella, luultavasti tuosta olisi hauska piipahtaa myös USA:n puolelle putousta. Toisena päivänä ajeltiin lentokentälle, josta oli helikopterikierroksia putousten pää'lle. Se helikopterimatka oli oikein mieleenpainuva kokemus myös.

Muuten Torontossa aika normaali suurkaupunkihengailua, hyviä ravintoloita löytyi, Chinatown yms. Toronto Islands jäi käymättä aikataulusyistä, mutta on kuulemma käymisen arvoinen paikka. NHL matsiin voi olla vaikea päästä, me oltiin kesällä joten ei ollut edes mahdollista. Laadukasta baseballia on tietty kesällä tarjolla, jos sellainen kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Putouksethan ovat rajalla ja itse asiassa hienommat Kanadan puolelta, joten Jenkkilään ei niiden takia kannata mennä. Torontosta pääsee julkisillakin, mutta auton saa vuokrattua halvalla, liikenne on sujuvaa ja parkkitilaa löytyy. Toronton keskustassa sompailu saattaa toki olla turhauttavaa. Niagara by the Lake on kiva kohde, jos omalla autolla putouksille ajelee, tyylikäs pikkukaupunki.

CN Towerissa kannattaa tosiaan käydä ja ostaa lippu sinne Skypodiin saakka. EdgeWalk jäi itsellä kokeilematta, mutta varmaan hieno jos ei huimaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuossa nuo tulivatkin. Niagara Falls -nimisiä kaupunkeja sijaitsee molemmilla puolilla rajaa, ja tuo Kanadan puoli on näistä ehdottomasti parempi paikka niin maisemien kuin tekemisen suhteen. Noh, Jenkkilän puolen Niagara Fallsissa en edes käynyt, mutta en oikein keksinyt siihen syytäkään. Onhan se Kanadan puoli melkoinen turistirysä, mutta kyllä siellä tekemistäkin keksineet.

Torontossa olin vuonna 2006, eli tietoni eivät kovinkaan tuoreita ole. CN Tower ja Hockey Hall of Fame lienevät ne pakolliset. Toronton China Town oli varsin pieni, mutta ihan näkemisen arvoinen. Toronton edustalla on joitain saaria, jotka ovat suosittuja retkikohteita. Itse en siellä käynyt, mitä jälkikäteen vähän harmittelin. Kaupunki kun on varsin komean näköinen sieltä katsottuna, ainakin kuvista päätellen.

Itse vietin tuolloin pari viikkoa reissussa. Ensin kolme yötä Torontossa, sitten pari Niagaralla. Siitä bussilla rajan yli Buffalon, missä onneksi vain muutama tunti - kaupunki kun ei ollut mitenkään erityisen viehättävä. Buffalosta otin sitten yöbussin New Yorkiin, jossa meni muutama päivä. Sieltä sitten taas yöbussi takaisin Torontoon, ja paria päivää myöhemmin lento kotiin...

Oli aika rankka reissu, eikä enää täällä iällä jaksaisi ryhtyä moiseen.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noh, Jenkkilän puolen Niagara Fallsissa en edes käynyt, mutta en oikein keksinyt siihen syytäkään.
Joku on keksinyt: 5 Things to do in Niagara Falls, USA

Itse ajattelin lähinnä sitä että jos ei ole ikinä käynyt USA:ssa, tuossa se olisi helpohkoa... en tosin tiedä miten helpot/vaikeat rajamuodollisuudet siinä on.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Reilu viisi vuotta sitten käytiin avovaimon kanssa Torontossa. Niagaralle mentiin päiväretkibussilla. Oli halpa ja helppo homma. Sisälsi buffetruokailun Hiltonin yläkerrassa.

Pistäydyimme samalla reissulla pariksi päiväksi Montrealissa junalla. Montreal oli kyllä kaupunkina kiinnostavampi. Ihan kaksikielinen paikka, ei siellä ranskaa tarvitse osata. Eurooppalaisen kaupungin näköinen, toisin kuin Toronto betoni- ja pilvenpiirtäjätyylisenä.

Junamatka oli todella edullinen jopa ykkösluokassa, kun otti lipun ilman peruutusoikeutta. Lämmin ruoka alkoholeineen sisältyi, jatkuvasti tarjottiin kahvia, leivonnaista ja suolapalaa. Molemmissa päissä oli lounge. VR voisi ottaa mallia.
 
Montreal oli kyllä kaupunkina kiinnostavampi. Ihan kaksikielinen paikka, ei siellä ranskaa tarvitse osata. Eurooppalaisen kaupungin näköinen, toisin kuin Toronto betoni- ja pilvenpiirtäjätyylisenä.

Ja jos haluaa olla P-Amerikassa niinkuin olisi Euroopassa, kannattaa matkustaa Quebec Cityyn. Kaunis ja tunnelmallinen kaupunki, joskin selvästi Montrealiakin pienempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös