Matkakohteenne

  • 2 435 509
  • 14 467

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ainakin Luxemburg Cityn kupeessa on hautausmaa, jonne on haudattu panssarikenraali Patton. Itse en omalla päivän visiitilläni ehtinyt tuonne, mikä harmitti jälkikäteen.
Tuolla jenkkihautausmaalla juuri kävin. Pattonin en tiennyt tuolla lepäävän ikiuntaan, siinä kuljeskellessani vain huomasin yksinäisen ristin, joka seisoi miestensä edessä, ja kah, panssarikenraalihan se siinä. Mutta puhutteleva paikka, kuten hautausmaat monella tapaa muutenkin. Sotilashautausmailla vain se touhun mielettömyys nousee niin voimakkaasti esiin. Siinä suhteessa vieressä sijaitseva ja huomattavasti karumpi saksalaisten hautausmaa on vielä puhuttelevampi, kun vierekkäin saattaa maata talven 1944-45 taisteluihin revittyjä nuoria sekä nostoväkeä. Olen kyllä usein viettänyt hiljaisia hetkiä hautausmailla ja muistomerkeillä, mutta tuolla se touhun mielettömyys sai niin väkevästi kiinni, että alkoi roskaa puskea silmään ihan väkisin.

Panssarikenraali.
Martin Halbinger ja Johann Lechtenberg.

@Pausima Tässä kuva myös sieltä Viandenin köysiradan päätepisteen kahvilan terassilta - olipa monta genetiivia - eli kannattaa ottaa kyyti.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Ulkomailla kannattaa vaikka lyhyestikkin tsekata paikallinen hautausmaa. Monesti se kertoo paljon kyseisestä yhteiskunnasta. Sellainen on kansa kuin se huolehtii haudoistaan. Sanonta "niin makaa kuin petaa" saa aivan uuden ulottuvuuden.
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tulevana torstaina vaimon kanssa ensimmäistä kertaa Prahaan. Kaikenlaiset vinkit otetaan vastaan. Hotelli on aika ytimessä, joten liikkuminen taitaa sujua aika pitkälti kävellen. Kentältä keskustaan - ravintolavinkit - shoppailut, bongailut, jne - mitä suosituksia, mitä kannattaa välttää?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Bonus: Perjantai on Dubaissa tärkeä päivä gastronomisille elostelijoille. Silloin kymmenien huippuhotellien ravintoloissa tarjoillaan perjantaibrunssi. Kiinteällä hinnalla saa syödä vaikka överit. Idea on sama kuin missä tahansa seisovassa pöydässä, mutta tarjolla on poskettomat määrät mitä mielikuvituksellisempia herkkuja. Kohtuusummalla pääsee aterioimaan kuin rappioajan roomalaisissa orgioissa.
Ollaan lähdössä tyttöystävän kanssa Dubaihin tässä lähipäivinä ja tällainen brunssi kuulostaisi mainiolta. Onko muilla kokemuksia ja onkohan tämä malli vielä voimissaan paikalla?

Toinen näppärä vinkki minkä Dubaihin liittyen huomasin, niin Aquaventure puistoon, niin siellä saa ilmaisen sisäänpääsyn jos sattuu synttärit siihen lähipäiville.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Tulevana torstaina vaimon kanssa ensimmäistä kertaa Prahaan. Kaikenlaiset vinkit otetaan vastaan. Hotelli on aika ytimessä, joten liikkuminen taitaa sujua aika pitkälti kävellen. Kentältä keskustaan - ravintolavinkit - shoppailut, bongailut, jne - mitä suosituksia, mitä kannattaa välttää?
Vähän Prahan ulkopuolella Sedlec Ossuary eli Church of bones.
Sedlec Ossuary - Wikipedia, the free encyclopedia
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ollaan lähdössä tyttöystävän kanssa Dubaihin tässä lähipäivinä ja tällainen brunssi kuulostaisi mainiolta. Onko muilla kokemuksia ja onkohan tämä malli vielä voimissaan paikalla?
Perjantaibrunssi on koko lailla pysyvän luonteinen instituutio Dubaissa. Suosittelen vilkaisemaan esim. TimeOutDubain suosituksia. Tuolta löytyy tietenkin vain pieni osa kaupungin brunssitarjonnasta, mutta otos on kuitenkin edustava.

Myös Zomato on listannut Dubain perjantaibrunssipaikkoja. Tältäkin listalta löytyy vaihtoehtoja moneen lähtöön, ja ehkä vähän enemmän edullisen pään brunsseja kuin TimeOutDubain katalogista.

Jos Dubain reissu pitää sisällään vain yhden perjantain, niin silloin suosittelen panostamaan esim. jonkin viiden tähden hotellin brunssiin. Luvassa on ylenpalttinen ja näyttävä kattaus, jota on mukava muistella myöhemmin. Hinta tulee olemaan brunssihaitarin kalliimmasta päästä, mutta rahalle saa myös hyvin vastinetta. Noissa paikoissa brunssin saa lisähintaan myös alkoholijuomilla, samppanjaoptio on aika tavallinen. On aika vaikea suositella mitään erityistä paikkaa, kun huippuhyviä ja vieläkin parempia brunsseja on runsaasti. Viimeksi kävin Deiran rannassa sijaitsevan Hyatt Regencyn Al Dawaar -ravintolan pe-brunssilla, hyvää oli. Ylensyömisen riski on noissa paikoissa melkoinen, pitää ymmärtää lopettaa kun vielä pystyy kävelemään.

Myöskään edullisia vaihtoehtoja ei pidä suoralta kädeltä tyrmätä. Pariskunta voi nauttia kelpo brunssin 200-300 dirhamilla, jopa halvemmallakin, jos ei välttämättä halua kokea jonkin ison hotellin megalomaniaa. Kokemus voi silti olla roimasti plussan puolella.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
@Pisin Kääpiö 186cm kiitos neuvoista. Pitää ottaa ainakin vakavaan harkintaan nämä brunssit kun kuulostaa melko hyvältä kokemukselta ja kyllähän hyvä ruoka on lähes aina hintansa väärti.
 

Ligget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olisi lähtö puolaan Gdanskiin 16.1 kolmeksi yöksi. Vinkkejä? Ruokailut, nähtävyydet jne. Esimerkiksi parhaat purilaiset, huippuravintolat ja laajan valikoiman olutravintolat. Vanhasta kaupungista asunto ja mielellään kävellen liikutaan.

Sitten mites noi keskitysleirit? Sattuuko siinä lähellä olemaan ? Kiinnostaisi tosi kovasti käydä mutta ei oikein tietoa noista.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@Ligget Stutthofin leiri on lahden toisella puolella. Sillä oli jopa sata alaleiriä, mutta nähtävää tuolla on nykyään vähän. Ja silloin kun kävin, oli lähes kaikki tekstit puolaksi (silloin kun Islannissa vuori räjähti, jäi mieleen kun olikin yllättäen ilman kyytiä). Kävisin ennemmin Westerplattella, missä 2. ms alkoi. Se on ihan kaupungin kupeessa oleva niemi, jonne pääsee mukavasti vesibussilla tai bussilla. Stutthofin keikkaan menee koko päivä. Bussilla sinnekin mennään.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kävisin ennemmin Westerplattella, missä 2. ms alkoi. Se on ihan kaupungin kupeessa oleva niemi, jonne pääsee mukavasti vesibussilla tai bussilla. Stutthofin keikkaan menee koko päivä. Bussilla sinnekin mennään.

Tosin ei Westerplattellakaan sillä lailla ole oikeastaan yhtään mitään, mutta sehän riippuu mistä tykkää. Esimerkiksi omasta mielestäni Suomenlinna on Helsingin turhin nähtävyys, mutta kovasti sitä kehutaan ja suositellaan.

EDIT:

Mietin ihan muuten vain onko siellä pakolaisia? Maan sijainnista ja oletettavan pienistä tuista johtuen siellä ei varmaankaan sen näkyvämmin ole.
 
Viimeksi muokattu:

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@pernaveikko Elokuussa olin kymmenen päivää Puolassa siellä sun täällä, niin eipä omiin silmiin heitä osunut. Ja juu, ei siellä Westerplattella ihmeitä ole. Varuskunnan rauniot ja muutama muistomerkki. Mutta sinne meno laivalla on hieno, näkee sataman ja kaikenlaista muutakin. Ja oli se mulle vähän myös "bongaus".
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Gdanskista ei ole kovinkaan pitkä matka (junalla 45 minuuttia) Malborkiin, jossa sijaitsee hieno teutonilinna, pinta-alaltaan taitaa olla peräti maailman suurin linna. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, linna itsessään on jo vaikuttava näky ja siellä pääsee melko vapaasti hortoilemaan ympäriinsä, ja lisäksi alueella on kaikenlaista näyttelyä ja museota ja ravintolaa sun muuta.

Gdansk&Sopot | Meanwhile in Longfield.. tuolta löytyy vähän juttua Gdanskista ja viereisestä Sopotista. Tuostakin visiitistä näköjään on jo nelisen vuotta aikaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisi lähtö puolaan Gdanskiin 16.1 kolmeksi yöksi. Vinkkejä? Ruokailut, nähtävyydet jne. Esimerkiksi parhaat purilaiset, huippuravintolat ja laajan valikoiman olutravintolat. Vanhasta kaupungista asunto ja mielellään kävellen liikutaan.

Sitten mites noi keskitysleirit? Sattuuko siinä lähellä olemaan ? Kiinnostaisi tosi kovasti käydä mutta ei oikein tietoa noista.

Westerplattea suosittelen minäkin. Ja ehdottomasti risteillen menoa, sillä massiivinen telakka-alue jää siinä sivulle ja on näkemisen arvoinen. Toinen mainitsemisen arvoinen nähtävyys on solidaarisuusliikkeen museo, joka on ihan keskusta-alueella. Ja Malborkin linnaa voisin itsekin kehua. Toki sinne menemiseen menee aikaa, ja visiitti kannattaa tehdä vain siinä tapauksessa, että Gdanskista on nähty ja koettu jo riittävästi.

Ruokailusta sanoisin niin, että Puolassa on niin hyvä hinnan ja laadun suhde (ainakin kun väittää pahimmat turistirysät), että kannattaa suosiolla unohtaa hampurilaiset. Niille on aikansa ja paikkansa jossain muualla. Paikallinen ruoka on loistavaa!

Ravintoloista ja olutpaikoista kirjoittelin aikanaan tähän ketjuun näin: Matkakohteenne? | sivu 215 | Jatkoajan keskustelupalsta
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaan ei keskitalvella Sopotiin. Ei sillä, että olisin ollut muuten kuin heinäkuussa, mutta täytyyhän sen kesäpaikan olla todella ankea talvella.

No joo, me käytiin siellä heinäkuussa myös, mutta silloin satoi ja oli kylmempi päivä, eikä siellä mitään silloinkaan tehnyt. Laiturin kävi tsekkaamassa ja sitten sen happopäissä tehdyn talon, ja sit pois. Talvella ei tosiaan oo varmaan mitään järkeä sinne lähteä, näinköhän koko ranta-alueella on silloin mitään auki edes.
 

RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Ruokailusta sanoisin niin, että Puolassa on niin hyvä hinnan ja laadun suhde (ainakin kun väittää pahimmat turistirysät), että kannattaa suosiolla unohtaa hampurilaiset. Niille on aikansa ja paikkansa jossain muualla. Paikallinen ruoka on loistavaa!

Periaatteessa samaa mieltä, mutta Original burgerin setit ovat kyllä kokeilun arvoisia. Yhdet parhaista mitä on tullut vastaan. Original Burger. Burger Restaurant in Gdansk.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No joo, me käytiin siellä heinäkuussa myös, mutta silloin satoi ja oli kylmempi päivä, eikä siellä mitään silloinkaan tehnyt.

Todettakoon varmuudeksi, jos joku lähempänä kesälomasuunnitelmien tekemistä myöhemmin ketjua lukee, että minulle sattui aurinkoinen hellepäivä ja meno oli sen mukaista. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos sellainen meno sattuu kiinnostamaan. Sitä en sattuneesta syystä muista oliko siellä mitään tyypillisesti turistien hakemia nähtävyyksiä. Mahdollisesti joku.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Reissu Singaporeen edessä, mitäs siellä pitää tehdä / ottaa huomioon? Siis purukumin ja ei vasemmalla kädellä syömisen lisäksi...
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Reissu Singaporeen edessä, mitäs siellä pitää tehdä / ottaa huomioon? Siis purukumin ja ei vasemmalla kädellä syömisen lisäksi...

Hassu yhteensattuma, tulin juuri äsken Singaporesta, mutta olin siellä vain muutaman tunnin siellä asuvaa suomalaista kaveria moikkaamassa vaihdon aikana. En siis varsinaisia vinkkejä osaa antaa, mutta lakia ja järjestystä kannattaa noudattaa. Mikään poliisivaltio se ei ole, purukumijutut ovat urbaanilegendaa, vaikka sitä ei siellä myydäkään. Ketään ei kiinnosta millä kädellä syöt. Todella kallis paikka.

Olin kuullut etukäteen lukuisia raportteja, että myös se maan siisteys on aivan kaupunkitarinaa ja näin sen omin silmin. Ei se nyt tietenkään mikään kehitysmaahelvetti ole, mutta lähiöissä on enemmän paskaa kuin vaikka Vantaalla. Varsinkin tupakantumppien suuri määrä kaikkialla on silmiinpistävää, kun aasialaiset tykkää polttaa. Kaveri on johtotehtävissä toimiva eli asuu paremmalla alueella, millaistakohan siellä köyhissä lähiöissä on.

Luonnollisesti täysin turvallinen maa, koska rangaistukset on niin kovia, että kukaan ei uskalla tehdä mitään väärää.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ensimmäistä kertaa Suomessa vajaaseen kolmeen vuoteen. Suoraan Espooseen nauttimaan alkoholia eli ei vielä tarkempaa tietoa miten maa makaa. Joka puolella on kuitenkin uusia rakennuksia mitä ei ennen ollut, mutta Alepa ja K-kauppa toimivat samalla tavalla kuin ennenkin. IFK-tuoppeja oli useita myynnissä ja ostin omani. Ehkä hienoinen pettymys, että siitä lopulta tulikin bulkkitavaraa mitä saa mistä tahansa.

Tuo lentokenttäjuna ei sen sijaan täytä minkäänlaisia kansainvälisiä standardeja. Luulin, että sinne joutui menemään bussilla viereiselle asemalle alkuvaikeuksien ja rakennustöiden viivästymisen takia. Näinhän asia ei ole vaan se lopullinen asema ei ole lentokentällä vaan ihan todella siellä kaukana. Se on rakennettu maan alle, niin miten sitä ei ole saatu kaivettua lähemmäksi kenttää? Miksi se on onnistunut sivistysmaissa?

Hieman ennen kolmea hyppäsin junaan, pari pirivieteriä siinä mölysi ja toinen päätti hypätä kesken matkaa pois soittaakseen jonnekin. Toinen jamppa ei halunnut jättää kaveriaan ja juoksi perään. Kyseessähän on hidas paikallisjuna mikä pysähtyy kaikilla asemilla ja pikku hiljaa se täyttyi, vaikka työmatkaliikenne ei ollut vielä kunnolla alkanut. Vaihdoin Huopalahdessa ja siellä joku juoppo veti omaa sirkustaan.

En tiedä kenelle tämä yhteys on rakennettu, mutta ei ainakaan yhtään parempaa palvelutasoa vaativalle aasialaiselle. Myös monet perusturistit voivat olla ihmeissään. Lipunmyynnistä tai siis sen sekoilusta ja puutteesta olin kuullut etukäteen, niin en järkyttynyt. Sen todistaminen livenä sai kuitenkin ihmettelemään kuka tästä on vastuussa ja missä palaverissa asiasta on päätetty. Joku ihan oikeasti on päättänyt mennä tällä varustelulla tuotantoon.

Toisesta ketjusta olin myös huolissani lukenut kuinka feissaaminen ja tyrkyttäminen on räjähtänyt Suomessa käsiin ja siitä tuli heti omakohtainen kokemus. Montaa metriä ei tarvinnut tavarakärryä työntää tullin jälkeen, kun noin 25-vuotias mies tunki Hesarin kouraan. Mikäs siinä, mielelläni otin vastaan, johan oli lennoilla riittävästi luettu muiden maiden paikallislehtiä. Hän kysyi olisiko aikaa vastata muutamaan kysymykseen. Myönnän, menin helppoon, mutta vittu mitä paskaa. Luulin osallistuvani lukijatutkimukseen, mutta mitä vielä.

Sitä aina kuulee kuinka kannattaa käydä ulkomailla ja sen jälkeen tajuaa kuinka hyvä maa Suomi on. Voihan sitä halutessaan noinkin ajatella, mutta liikoja ei kannata kuvitella tästä hyvin keskinkertaisesta maasta.
 
Tuo lentokenttäjuna ei sen sijaan täytä minkäänlaisia kansainvälisiä standardeja. Luulin, että sinne joutui menemään bussilla viereiselle asemalle alkuvaikeuksien ja rakennustöiden viivästymisen takia. Näinhän asia ei ole vaan se lopullinen asema ei ole lentokentällä vaan ihan todella siellä kaukana.

Onko tämä ihan faktaa? Finavian sivuilla lukee näin:
Heinäkuusta alkaen Helsinki-Vantaan lentoasemalle voi matkustaa myös junalla.

Helsinki-Vantaan rautatieasema avataan kahdessa vaiheessa: aluksi käytössä on Tietotien sisäänkäynti, jonka edustalta on ilmainen bussikuljetus terminaaleihin. Suora yhteys terminaaliin avataan myöhemmin syksyllä 2015.

Onko tuo "suora yhteys" jo käytössä, ja miten pitkä matka kävelymatka terminaaleihin on?

Sitä aina kuulee kuinka kannattaa käydä ulkomailla ja sen jälkeen tajuaa kuinka hyvä maa Suomi on. Voihan sitä halutessaan noinkin ajatella, mutta liikoja ei kannata kuvitella tästä hyvin keskinkertaisesta maasta.

Pistä lisää vaan raporttia tulemaan. Näitä tarinoita siitä, miten perseestä Suomi on, on aina mukava lukea. Tulee vähän Umayya Abu-Hanna ja muu intelligentsia mieleen. On sieltä Helsinki-Vantaalta tosin joku tainnut joskus selviytyä ulos ainakin melkein hyvillä mielin:
The World's Top 100 Airports in 2015
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei ole käytössä, viimeisimmän tiedon mukaan ensi vuoden alussa aukaistaan.

Seison korjattuna. En ollut kuullutkaan tästä eli toivoa on vielä saada saada homma hilattua lähemmäksi mitä sen pitää olla. Silti siihen jää käveltävää, mutta se on sitä suuren maailman tyyliä. Ei tietenkään mikään Airport Express lähde saapumisportin vierestä, mutta niihin pääsee rennosti kävellen opasteita seuraten.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Joo, vuoden alussa aukaistaan. Se on sitten toinen asia, kuinka järkevää oli avata koko Kehärata ennen kuin se on kokonaan valmis. Tällä hetkellä kävelymatkaa kertyy tuolle lähimmälle asemalle 700m, joka ei omasta mielestäni nyt mikään kauhea matka ole. Niille jotka ei kävellä jaksa eivätkä halua ensin bussilla matkustaa tuolle asemalle, löytyy myös vaihtoehtoja. Bussi 615 (vaikka onkin ollut linjana helvetin huono kehäradan avautumisen jälkeen.) sekä myös Finnair City Bus, joka on vain euron kalliimpi kuin normi seutulippu. Ei tarvitse ainakaan mieltänsä pahoittaa juopuneista ihmisistä junassa.

Sekin ihmetyttää, että Suomea haukutaan keskinkertaiseksi maaksi mm. sen takia, että joku tekee työtänsä ja yrittää myydä hesaria. Mielenkiintoista myös, että missään ei ole puhuttu siitä, että juna-aseman lopullinen sijainti on tuolla Tietotiellä vaan joka paikassa on mainittu, että suora yhteys terminaaliin on tulossa. Toki kun kyseessä on suomalainen ja puhutaan Suomesta, ensimmäinen ajatus on se negatiivisin ja taas on huijattu pientä ihmistä.

edit. Sanotaan nyt sen verran vielä, että ei ollut ihan nyt täysin pernaveikkoa suuntaan tämä avautuminen. Vituttaa yleisesti suomalaisten negatiivisuus Suomea kohtaan. Paljon on parannettavaa tässä maassa, mutta kyllä täällä on helvetisti myös hyvää.

Ja tuosta juna-asemasta vielä. 2B tuloaulan ulostulosta matkaa aseman sisäänkäyntiin n. 200m. Ei mitenkään kauhean paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös