Markus Kankaanperä HIFK:hon

  • 165 780
  • 522

lego

Jäsen
Älkääs nyt. Ainakin Tapparassa Kanki oli monta vuotta putkeen joukkueen parhaita puolustajia playoffseissa. Kyllä kokemus ja kovuus on edelleen valttia siellä, vaikka jalka ei vanhaan malliin liikkuisikaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ehkä tässä eniten hämmentää tämä hankinnan luonne. Olin aikas varma, että Tobias kiertää "kanget" kaukaa, ja tuo jonkun ihan muun ja ihan muualta tänne.

Mutta jos se saa tammikuun aikana vaikka Joonas Järvisen houkuteltua (poffeista ilmeisesti ulos jäävästä) Kunlunista, niin Kanki voi olla hyväkin lisä nykyjengiin omassa roolissaan. Mutta jos Kankaanperä jää ainoaksi hankinnaksi alakertaan, niin on kyllä kova pettymys nuo uuden urheilujohtajan ensimmäiset kuukaudet.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Odotukset on aika lähellä nollaa, toivottavasti on avuksi. Kyllähän Kanki voi olla ihan hyvä tekijä oikeassa roolissa ja hyvän parin kanssa, joka paikkaa Kangen puutteita.
Voiko tuo boldaamani kohta tarkoittaa esim. sitä, että ei varsinaisesti pelaa lainkaan, mutta vahtii, etteivät joukkuekaverit livahda baariin keskellä peliviikkoa? Tarjoaa sitten pientä hivutusta, jos tällaista on havaitsevinaan. Siihen rooliin voisikin sopia. Toki pelkona on, ettei ehdi sinnekään paikalle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
4.11 julkistettiin, että Laakso ei jatka. Koko ajan on ollut pakkipulaa. Heiskasen mentyä junnukisoihin, on rosteri ollut suorastaan karmaisevan heikko. En pidä yhtään Kangen nykytasosta, mutta jollain tavalla olisin voinut hyväksyä hänen hankintansa, jos se olisi tapahtunut esim. marraskuun lopussa. Nyt on mennyt liikaa aikaa.

Tähän vahva sama. Todella toivon, että Tobias kommentoi tämän olevan vain tilapäinen laastari, kun Finleyn paluu viivästyy/ei toteudu tällä kaudella ja todellista vahvistusta ("terve Laakso vm. 201x") saadaan punanuttuun tammikuun lopulla ("Olemme tehneet jo aiesopimuksen, joka vaatii vielä lääkärintarkastuksen ja yksityiskohtien viimeistelyn KHL-joukkueen ja HIFKn välillä.").
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
4.11 julkistettiin, että Laakso ei jatka. Koko ajan on ollut pakkipulaa. Heiskasen mentyä junnukisoihin, on rosteri ollut suorastaan karmaisevan heikko. En pidä yhtään Kangen nykytasosta, mutta jollain tavalla olisin voinut hyväksyä hänen hankintansa, jos se olisi tapahtunut esim. marraskuun lopussa. Nyt on mennyt liikaa aikaa.

Kyllähän tämä vahvasti haiskahtaa siltä, että sainattiin Kanki kun ei muita saatu. Kankikin varmasti tajuaa, että hän oli ns. last resort.

Peukku tälle hankinnalle. Aina yks "kanki" mahtuu omaan jengiin luutimaan. Roolipelaaja!

Pujottelukeppi?
 
Viimeksi muokattu:

FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Onko tietoa, miksi Kanki on pelannut vain 17 ottelua tällä kaudella?
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen sainaus. Kanki on kuitenkin jo 37-vuotias romuluinen puolustaja, jonka vahvuuksiin ei ole koskaan kuulunut liike. Voi olla, että kiire tulee olemaan melkoinen?

Henkilönähän Kanki on loistava. Huippu jätkä. Mutta pelitaidoilla tänne pitäisi hankkia pelaajia, ei pelkällä habituksella. Ei tyrmätä ihan heti, mutta oletusarvoisesti Tobias heitti rahaa sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
 

Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Juuri nuo Arposen tyyppiset twiitit sun muu nega saattaisivat olla kipinä Kangelle näyttää vielä kerran. Pakko toivoa ainakin näin, kun jengissä nyt kuitenkin on. Aprillipäiväänkin on kolme kuukautta.
 

Kekkos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoinen sainaus. Kanki on kuitenkin jo 37-vuotias romuluinen puolustaja, jonka vahvuuksiin ei ole koskaan kuulunut liike. Voi olla, että kiire tulee olemaan melkoinen?

Henkilönähän Kanki on loistava. Huippu jätkä. Mutta pelitaidoilla tänne pitäisi hankkia pelaajia, ei pelkällä habituksella. Ei tyrmätä ihan heti, mutta oletusarvoisesti Tobias heitti rahaa sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
Ihan viimekäden tietoa ei ole kun ei nuo Sportin pelit ole liiemmin kiinnostaneet, mutta tuosta hidastumisesta alkoi näkymään jo pahoja merkkejä viimesellä Tapparakaudella ja aiheutti ajoittain kylmää hikeä höystettynä kirosanoilla. Oli toki loistopelaaja ja tykkään kanssa persoonasta, mutta nyt tuntuu et kilometrejä alkaa olla hiukkasen liikaa mittarissa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kankaanperä tuo tuonne pakistoon juuri sitä mitä sieltä puuttuu nyt eli kovuutta ja vääntövoimaa omiin. Finley on ainut toinen pakki meidän jengistä jolta tätä ominaisuutta löytyy, mutta mies kun on rikki niin ei paljon iloa hänestä ole. Parhaimmassa tapauksessa Kanki pelaa täällä ok tasolla omilla vahvuuksillaan ja myöhemmin saadaan oikeasti kova pakki jostain ja keväällä Kanki pelaisi sitten pienemmillä minuuteilla, nyt varmaankin on vastuuta luvassa yli omien rajojensa.

Mielestäni ihan hyvä veto Salmelaiselta tässä välissä ja tuskin on kovin kallis vuokraus kyseessä.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä on vielä sekin riski että ajaa jonkun kylmäksi ja istuu sitten pelikiellossa loppukauden. Toivottavasti ei ollut kallis. Tässä tietysti tulee ne tarpeelliset nyrkit. Voi olla huipun veljeksille räksyttävillä karvan verran ikävämpää.

Muoks: kyseessä siis uutisen mukaan VUOKRA?? mitvit...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Juuri nuo Arposen tyyppiset twiitit sun muu nega saattaisivat olla kipinä Kangelle näyttää vielä kerran. Pakko toivoa ainakin näin, kun jengissä nyt kuitenkin on. Aprillipäiväänkin on kolme kuukautta.

Tottakai sitä toivoo, että maisemanvaihdos piristäisi, mutta kyseisen asiallisen twiitin yhteydessä tilastojen valossa ei hyvältä näytä. En ole seurannut Vaasan pelejä yhtään enkä tiedä voiko Selinin sapluuna sopia paremmin Kangelle. Lähtökohtaisesti Selinin jengit pelaavat nopeasti ja pakeilta vaaditaan edes auttavaa pelin avaamiskykyä. Ensimmäisenä Kangea ei yhdistä näihin, mutta pelaahan siellä toisaalta moni taitojensa ylärajoilla (esim. Salmi), joten ehkä hänelle on luvassa sopiva pieni rooli.

Hankinta ok, jos oikeat vahvistukset / Laakson todellinen korvaaja vielä tulossa. Muutoin liian suuri toivotaan-toivotaan tapaus eikä tässä vaiheessa kautta sekä kahden kuukauden etsinnän perusteella anna Salmelaisesta vahvan joukkueenkokoajan leimaa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikea arvioida kaverin otteita, kun ei ole paljon nähnyt pelaavan. Haluaisin kuulla Vaasalaisten mietteitä Kankaanperän pelaamisesta?

Kyllähän Kankaanperä siinä mielessä helpotusta pakistoon tuo, että jatkossa roolittaminen tulee olemaan helpompaa. Saadaan selkeästi stay at home pakki ja kiekollinen pakki jos ja kun sairastupa tyhjenee edes Finleyn verran. Tuntuu vain, että Finleyn kohdalla se 2-4 viikkoa on vain ja pysyy vaikka viikot vierii.

Kävin lueskelemassa Sportin ketjua ja tämmöisiä:

Olisi loistava uutinen. Kankaanperä on ollut suoraan sanottuna surkea tällä kaudella. Eihän toki ollut hyvä viime kaudellakaan. Kapteeni, jonka kovuus on kaukana menneisyydessä. Hyvittyjen kaksinkamppailuiden määrä maalin edessä varmasti Sport-pakeista suurin. Tästä veljestä ei kannata ainakaan esimerkkiä ottaa.

Kankaanperä jotenkin alleviivaa Valtosmaisuutta. Peliesitykset ei enää puolla peliaikaa, mutta niin vain kävelee kerta toisensa jälkeen kokoonpanoon. Tyhmiä pelikieltoja, joiden määrä toki nykyrangaistussysteemin vuoksi on suuri.
Rukouksemme on kuultu!

No ei mutta eihän kangen panos jäällä vastannut ollenkaan odotuksia.. ainakaan jos vertaa palkkapussiin... tiedä sitte jään ulkopuolella mutta muuten ihan hyvä jos löytyy ottaja muualta
 

scholl

Jäsen
Ihan viimekäden tietoa ei ole kun ei nuo Sportin pelit ole liiemmin kiinnostaneet, mutta tuosta hidastumisesta alkoi näkymään jo pahoja merkkejä viimesellä Tapparakaudella ja aiheutti ajoittain kylmää hikeä höystettynä kirosanoilla. Oli toki loistopelaaja ja tykkään kanssa persoonasta, mutta nyt tuntuu et kilometrejä alkaa olla hiukkasen liikaa mittarissa.

Minulla on sama muistikuva niistä Tappara-peleistä mitä näin. Muistaakseni kävi vieläpä niin, ettei miehellä ollut sen kauden jälkeen ylipäätänsä helppo löytää paikkaa, missä voisi jatkaa liigauraansa. Nyt ei sitten tahdo mahtua Sportiin. Aika erikoinen kuvio, että pelaaja joutuu jäähdyttelemään pikkuseuraan, kun ei ikänsä puolesta enää mahdu suurseuroihin. Sitten kun ei enää pärjää sielläkään, niin suurseura tulee ja pelastaa hänet. Vaikka pelaaja onnistuisi kuinka, niin seuran toimintatavat ovat omituiset. Samalla miettii valmentajaakin. Onko tämä muka Selinin mielestä ok? Enpä usko, että joku Guardiola ottaisi Man Cityyn vaikkapa jotain Crystal Palacen penkkimiestä. Niin erikoinen hankinta, että se menee suoraan Spede Showhun. Jos tämä hankinta onnistuu hyvin, on kyseessä pikemminkin juopon tuuri kuin joku analyysin perusteella oletettavissa oleva tilanne.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tyypillistä edari-meininkiä."tuttu ja turvallinen".Eli sieltä mentiin missä aita on matalin.

Niin sitoutunut ja motivoitunut oli ehkä se mitä itse hain takaa, mutta ei sille voi mitään jos väkisin haluaa maalaa omaa kuvaansa. Tuttu ja turvallinen on eirttäin tervetullut tässä tilanteessa kun puolustus on repaleisena.

Kanki on muuten ottanut tällä kaudella 4 kertaa 2 minuutin jäähyn kun joku heitti, että päästään harjoittelemaan alivoimaa.
 

Hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli miten oli, niin Salmelainen onnistui mielestäni oman visionsa toteuttamisessa.

"Haemme johtajuutta, varmuutta ja kovuutta. Tarvitsemme koppiin ja jäälle luonnetta sekä kokemusta, Salmelainen luettelee Ilta-Sanomille."

Hidas on kuin Saatana ja kaikkea muutakin, mutta johtajuutta, varmuutta ja kovuutta tuli.

Kanki on kevään hienoin mies.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK-legenda on siis back. Legendan tuomitseminen etukäteen ei ole mielestäni kovin sivistynyttä. Eli annetaan Kangelle reilu mahdollisuus ja uskon, että Nordis sen antaa. Kuuluu pelin henkeen.

Samalla täytyy myöntää, että kauniissa kielessämme ei taida olla sanaa, joka kuvaisi uuden UTJ.n ensimmäisen hankinnan aiheuttamaa tunnetilaa. Lähimmäksi kai voisi päästä: epäuskoinen ällistys. Toivotaan ja uskotaan parasta.
 

scholl

Jäsen
Samalla täytyy myöntää, että kauniissa kielessämme ei taida olla sanaa, joka kuvaisi uuden UTJ.n ensimmäisen hankinnan aiheuttamaa tunnetilaa. Lähimmäksi kai voisi päästä: epäuskoinen ällistys. Toivotaan ja uskotaan parasta.

Se tunnetila on sellainen, mikä tapahtuu, kun vetää nahkarotsin niskaan ja sanoo: hei, mua ei huimaa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos halvalla saatiin, niin ihan hyvä stuntti Finleylle, josta ei todennäköisesti kauheasti hyötyä joukkueelleen tule tällä kaudella olemaan. Silti se ykköskorin puolustaja, sanotaan vaikka sitten Laakson korvaaja, puuttuu edelleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös