Mark Fraser TPS:ään

  • 73 604
  • 272

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika huonosti tullut seurattua Tepsiä viime viikkoina joten pääsi yllättämään että sopimusta ei vielä ole? Luulisi olevan itsestään selvyys että tämä jätkä pidetään. Ensimmäisissä peleissä näytti vähän kankealta, mutta tänään oli jo paljon vetreämmän oloinen. Kyllähän tuollainen oman pään iso luuta on kullanarvoinen kaveri varsinkin keväällä. Tänäänkin ihan Tallenin tasoista isännöintiä.
 
Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy

Mitä tarkoitat, ettei ole sopimusta? Onhan miehellä täksi kaudeksi sopimus. Siihen sisältyi toki koeaika, mutta varmasti näillä näytöillä pidetään. Vai ihmetteletkö, ettei ole ensi kaudeksi soppari jo solmittu? Eiköhän Fraser tutkaile rauhassa mahdollisuuksiaan. Kyllähän miehellä rahkeita saattaisi KHL:ään asti olla, niin en ihmettele, jos odottelee, kuuluuko sieltä mitään.
 
Aa no hyvä juttu. Auran Aalloilla sain käsityksen että joku sopimus tai tryout olisi päättynyt tähän peliin mutta taisin ymmärtää väärin...
 
Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Aa no hyvä juttu. Auran Aalloilla sain käsityksen että joku sopimus tai tryout olisi päättynyt tähän peliin mutta taisin ymmärtää väärin...
– Sopimus kattaa loppukauden, mutta sisältää joulutaukoon asti ulottuvan koeajan, Niittymäki jatkaa. Tuossa lainaus Tepsin sivuilta.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erittäin hieno haku ja tärkeä pala joukkuetta. Joukkuepelaaja viimeisen päälle.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
– Sopimus kattaa loppukauden, mutta sisältää joulutaukoon asti ulottuvan koeajan, Niittymäki jatkaa. Tuossa lainaus Tepsin sivuilta.

Kiitos selvennyksestä. Ihmettelin vain kun Kaskinen ei vielä pressissä osannut sanoa mitään varmaan Fraserin jatkosta viitaten siihen että päätös ei ole hänen käsissään. Ei tässä luulisi olevan mitään epäselvyyksiä ainakaan Tepsin osalta.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä Mark Fraser on hyvää jatkumoa Morrisonnille, Nakladalille ja Mojzikselle (varauksin) ulkolaisena pakkivahvistuksena. Kesken kauden tulleissa taitaa olla jopa ihan ykkönen, etenkin kun muistetaan kiikari-McCarthy, MacNevin ja Preissing.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hmmm... Mitenköhän mahtaa olla, odotellaanko Fraserin kanssa tappiin asti eli Tallinderin ja Heikkisen lopullisia päätöksiä?

Jotenkin vaikea nähdä että noin kallista kolmikkoa peluutettaisiin ensi kaudella, vaikkei tässä business edellä ajellakaan. Fraser on vielä verotuksellisesti alle puolen vuoden mies tällä sopimuksellaan.

Toivon todella että Fraser jatkaa, mutta näillä mutuilla on vaikea nähdä että sopimusta julkistetaan ennen kesää/syksyä jos sellainen edes tehdään.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers

Eiköhän sieltä joululahja tule. Toki tuo Bonon tilanne hiukan pistää kysymysmerkkejä ilmoille. Se kuuluisa märkäuni olisi koko tuon kolmikon jatkopahvit mutta siihen joutuu kyllä lyömään dollareita niin paljon pöytään.
 
Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Jännä homma sattui eilen illalla. Fraser kiitti twitterissä Turkua saamastaan rakkaudesta ja oli iloinen jäädessään tänne. Parin minuutin jälkeen koko twiitti hävisi.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jännä homma sattui eilen illalla. Fraser kiitti twitterissä Turkua saamastaan rakkaudesta ja oli iloinen jäädessään tänne. Parin minuutin jälkeen koko twiitti hävisi.

Jos näin kävi niin tähän on nopeasti ajateltuna vain kaksi vaihtoehtoista selitystä:
1) Seuran joku asianosainen taho pyysi Fraseria poistamaan twiitin että TPS voi tiedottaa asiasta ensin (myös mahdollisesta jatkosopimuksesta tai muistakin jatkosopimuksista)
2) Väärinkäsitys pelaajan ja seuran välillä tryoutin lopputuloksesta ja sopimusta ei jatketa.

Uskon ja toivon että kohta 1. pitää paikkansa.
 
Suosikkijoukkue
TPS & NJD
Kuuluisa joku jo kerkesikin uutisen linkata ensin. Hieno homma tosiaan että saatiin vielä virallinenkin varmuus jatkosta! Keväällä tärkeä palanen isoissa peleissä.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivon todella että Fraser jatkaa, mutta näillä mutuilla on vaikea nähdä että sopimusta julkistetaan ennen kesää/syksyä jos sellainen edes tehdään.

Eipä tarvinnut kauan mutuilla. Loppukausi vahvistettiin odotetusti ja jatkosta ei mutulla ilmoiteta vielä pitkään aikaan jos ollenkaan.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jos joku asia oli varma, niin tämä. Tallenin lisäksi saatiin nyt toinen isäntä ja portsari, jonka rooli lienee joukkueen selkein. Tietää sen myös itse. Rautaisa ammattilainen.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Jes! #haba

Nyt saa kuivata kylmän hien otsalta. Ainoa oikea päätös tämä jatko. Oli kllä vuosis... ainakin vuosikymmenen ryöstö Antsalta tämä roikale. Jos/kun pappoja ei peluuteta puhki niin saa tulla kisut koittamaan ensi keväänä uudestaan. Suurin onnemme olisi siinä että nyt se puhkipeluuttaja seisookin vastustajan aitiossa..
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tärkeä ja toivottu sopimuksen jatko pudotuspelejä ajatellen. Kelpaisi ensi kaudenkin suunnitelmiin, mutta mahtaako hintalappu nousta turhan jyrkässä kulmassa? No, nautitaan tämä kausi ainakin!
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Vitun ilkeä ja vitun kova ja vitun iso nimi puhdisitamaan Tepsin maalinedustaa. Toivottavasti Antsa ja Turku kaupunkina vakuuttavat jäbän jäämään ainakin pariksi kaudeksi.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kannusta ku aletaan tappelemaan niin Markku tulee olemaan kova luu. Hieno pelimies ja mahtavaa tuo jatkopahvi.
 
Superper

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Perhanan Markku, kun vanhoja pelikavereita morottelemassa ja haistelemassa Tukholman ilmoja. Ei pitäisi Ruotsiin päästää ennen kuin on parin vuoden tps lappu kourassa.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kannusta ku aletaan tappelemaan niin Markku tulee olemaan kova luu. Hieno pelimies ja mahtavaa tuo jatkopahvi.

Asia on juuri näin. Kannusta emme kyllä tappele tälläkään kaudella kuin maksimisuorituksella semeissä. Silti miellyttää, että tarpeen vaatiessa joku ottaa senkan nenästä ja vikaan vaihtoon voidaan laittaa Jonne, Pikkarainen ja Fraser kysymään mikä täällä on tilanne Nordiksella.
 
esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Laitetaanpa nyt herran omaan ketjuun, että tämän päiväinen peli Fraserilta oli enemmän kuin olin toivonut!

Peli peliltä Markin luistelu ja pelaaminen on parantunut. Ja ai että kun lämmittää nähdä että tämän isännän ollessa kentällä, meidän maalin edessä ei oikeasti ole kuin makuupaikkoja. Tervetuloa Micke-Max!

Huomasiko muuten muut, että kun Fraser kerran ajoi Lukon maalille asti, niin yksikään Lukko pelaaja ei edes koskenut Fraseriin töniäkseen pois maalin edestä. Siinä kohtaa mulla tais hiukan värähtää...

Tämä kaveri voitaisiin suoraan sainata seuraaviksi kausiksi Tallenin jättämillä rahoilla.
 
Emu1

Kattelin ihan samaa. Jos joku Siiki tai Virta ajaa maalille niin heti tulee poikkaria mutta kun Fraser tuli niin oli ihan eri ääni kellossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös