Ilmoitukset

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Marjamäelle kenkää!

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana Sörsseli, 28.04.2017 klo 16.05.

  1. mjr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet
    Lainaus:
    Petteri Sihvonen on näin saattanut välillä tehdäkin - puhun nyt kuitenkin siitä dominoivasta persoonallisuudesta "Johtavasta" (®).
     
  2. Ippenator Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi, Ilves, Winnipeg, Minnesota ja Carolina
    Lainaus:
    Olen kanssasi aika lailla samaa mieltä tästä sinänsä. Ehkä on turhaa loppujen lopuksi puhuakaan meidän pelistä. Itse näen nimittäin, että moni meidän peliä korostava haluaa ainakin täällä kommenteillaan kovasti omia kaikkea hyvin jääkiekossa toimivaa meidän peliin, niiden iänikuisten viivelähtöjen ja pelin jäädyttämisen ja hidastamisen seuraksi.

    Todellisuudessa monipuolista reagointia, erityistä aktiivisuutta, rohkeutta ja hyvää kiekkokontrollia sisältävää pelaamista on mielestäni sinänsä turha yrittää määritellä joksikin pelitavaksi, vaan silloin puhutaan tilannetajun ja luovuuden käytöstä eri systeemien ja reagointitapojen välillä.

    Voisin melkeinpä todeta, että eniten minua loppujen lopuksi harmittaakin tämä äärimmäisen pitkälle mennyt pelikirja-vouhotus. Siinä Sihvonen on pahin mahdollinen henkilö, joten nykyään en kyllä edes hänen komenttejaan jaksa enää lukea.

    Valitettavasti näille meidän peli-hurskastelijoille on tyypillistä se, mikä myös Sihvosessa on äärimmilleen korostunut. Eli korostetaan omaa älyllisyyttä ja ylivertaisuutta toisiin ja toisin jääkiekosta ajatteleviin nähden. Valtava ylimielisyys ja ainoan oikean ajatusmaailman korostaminen ja myöskin todellisuudessa jo pitkään jääkiekossa hyvin toimineiden lainalaisuuksien omiminen osaksi meidän peliä on myös mielestäni tympeä asia, jota täällä saa kovinkin paljon lukea.

    Minusta hyvässä jääkiekossa annetaan pelaajille mahdollisuus myös luovuuteen, eikä ylikorosteta pelikirjoja. Marjamäen kohdalla katson todellakin pelikirja-ajattelun kahlitsevan aivan liikaa hänen alaisuudessaan pelaavia pelaajia. Samaa tapahtui aluksi myös Jukka Jalosen kohdalla. Jalonen oppi kuitenkin virheistään, ja jätti kahlitsevan korostuneen pelikirja-ajattelun, jonka jälkeen alkoikin menestystäkin jo tulla.
     
    Viimeksi muokattu: 01.06.2017 klo 22.24
  3. mjr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet
    Lainaus:
    No, minusta Marjamäen maajoukkueet ovat toteuttaneet pelitapaa sangen epätasaisesti ja välillä hyvinkin huonosti - sitä on sitten vaikea arvioida, mikä se ongelma on tässä ollut, vaikka toki on erilaisia huhuja ja väitteitä esim. jostain ylivalmentamisesta ja pelinaikaisesta ylireagoinnista. Totuus on kuitenkin se, että hyvin monella maajoukkuevalmentajalla on ollut kivinen alku, enkä todellakaan vielä ole tuomitsemassa Marjamäkeä, jolla on aivan kiistämättömiä valmennuksellisia ansioita. Ja varmasti nykyaikainen viisikkopeli vaatii myös melkoista pelitavan hiomista ja kurinalaisuutta. Esim. Kanadan viime vuosien joukkueet ovat olleet häikäiseviä, mutta samalla pelanneet erittäin yhtenäistä ja tasapainoista jääkiekkoa.
     
  4. Ippenator Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi, Ilves, Winnipeg, Minnesota ja Carolina
    Siihen vielä kommentti, että Erkka Westerlund ja Karri Kivi olisivat olleet jotenkin selkeästi peluuttamassa ns, pelkistettyä meidän peliä. Tämä on kyllä aivan täyttä potaskaa. Westerlund on siitä ajattelusta kaiken kaikkiaan erittäin kaukana. Hänhän on yleisesti heittänyt valmentaessaan sellaisen orjallisen pelikirja-ajattelun roskakoriin. Hän on taitava taktikko toki, mutta hän pystyy reagoimaan vastustajiin ja pelitilanteisiin käyttämällä eri tilanteissa yksinkertaisia, mutta toimivia erilaisia systemaattista ratkaisuja, jotka antavat kuitenkin nopeasti riistojen jälkeen pelaajille enemmän vapautta, kuin kahlitsevat pelikirjavalmentajat.

    Karri Kivi ei myöskään ole missään tapauksessa mikään meidän peli-valmentaja, vaikka Sihvonen on onnettomassa meidän peli-kompleksissaan tätäkin yrittänyt väittää. Totta on toki, että Kivi on ottanut joitakin elementtejä ajoittain käyttöön ns. pelkistetystä meidän pelistä, mutta hän on kuitenkin alunperin käytännössä juuri Westerlundin tyylinen valmentaja, joka on ottanut joitakin vaikutteita meidän pelistä. Sanoisin, että Kivi suuntautuu pelifilosofiansa kanssa johonkin Westerlundin ja Jukka Jalosen välimaastoon, mikä ei sinänsä ole ollenkaan huono asia.

    Tapparaa vastaan tämän kauden pudotuspeleissä esim. Kivi lähti peluuttamaan Ilvestä äärimmäisen kovalla karvauksella ja jatkuvalla Tapparan paineistamisella. Peli vietiin Tapparan päätyyn niin nopeasti kuin mahdollista ja pyrittiin jatkuvasti juoksuttamaan Tapparaa omassa päässään pitäen siellä vahvasti kiekkokontrollia. Vastaavasti omasta päästä Ilves pyrki pääsemään lähes järjestään pois niin nopeasti kuin mahdollista, jotta Tappara ei saisi käyntiin omaa vahvaa kiekkokontrollipeliään. Tämä oli malliesimerkki Erkan tavasta peluuttaa omia joukkueitaan ns. kiekollisesti taitavampia joukkueita vastaan. Kivi lähes onnistui Tapparan päihittämisessä, mutta lopulta tulivat kuitenkin taitoerot ja erityisesti kuluttavan pelitavan aiheuttama väsymys vastaan. Katson kuitenkin, että noin pelaaminen oli todellakin Ilveksen ainoa mahdollisuus päästä materiaalillaan edes lähelle kyseisen sarjan voittoa. Eikä voitosta totisesti kauas jäätykään.

    Lisäksi Kivi on siinäkin mielessä äärimmäisen paljon Erkan kaltainen valmentaja, että hän uskoo todella paljon myös yksilön valmentamisen merkitykseen ohi fakkiintuneen pelikirjavalmentamisen. Hän ymmärtää sen, että ihmiset ovat yksilöitä joilla jokaisella on omat vahvuutensa, joita ei todellakaan kannata liikaa kahlita pelikirja-ajatteluun ja robottikiekkoon. Kivi on Erkan tavoin äärimmäisen hyvä pelaajien motivoija ja innostaja. Kivi on toki tulisieluisempi ja tunteikkaampi, mutta yhteistä molemmille on se, että he motivoivat pelaajia juuri vastuun antamisen, yksilöiden vahvuuksien hyödyntämisen sekä riittävän vapauden ja luovuuden mahdollistamisen kautta.

    Myös Jukka Jalonen meni maajoukkueuransa alun haparoinnin jälkeen monta askelta kohti tätä Erkan ja Kiven valmennustyyliä, ja oli todella merkittävästi ottanut tätä filosofiaa mukaan erityisesti nuorten mm-kultajoukkuetta valmentaessaan. Toki Jalosella oli myös melkoisen optimaalinen pelaajamateriaali näin valmentamiseen tuolloin. Erkka ja Kivi ovat kuitenkin osoittaneet, että kyseinen valmennusfilosofia voi tuoda menestystä vaikkei pelaajamateriaali olisikaan aivan parasta huipputasoa.

    Marjamäessä en näe valitettavasti minkäänlaista potentiaalia Westerlundin, Kiven tai Jalosenkaan kaltaisen pelifilosofian omaksumiseen. Hän on äärimmäisen pelkistetyn meidän pelin kannattaja, jolla ei ole yksilövalmentamiseen tarvittavaa asennetta tai persoonallisuuttakaan. Nihilismin perikuva, joka pyrkii minimoimaan riskejä pelin dynaamisuuden kustannuksella. Katsoin lähes kaikki Kärppien pelit kausilla 2014-2015 sekä 2015-2016 ja olen seurannut todella paljon Marjamäen edesottamuksia hänen haastatteluidensa ja kommentttiensa kautta, erityisesti siitä lähtien, kun hänet valittiin miesten maajoukkueen valmennustiimin mukaan. Valitettavasti mitä enemmän olen hänen sekä hänen valmentamiensa joukkueiden edesottamuksia seurannut, sitä huonompi kuva minulle on tullut hänestä, ainakaan Suomen maajoukkueelle sopivana valmentajana.
     
    Viimeksi muokattu: 02.06.2017 klo 00.16
  5. Aleksandros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Lainaus:
    Tämä viesti kuvastaa hyvin meidän keskustelumme ongelmallisuutta. Puhut jostain olkiukosta nimeltä "pelkistetty meidän peli", ja voisin aiempien ja tämän viestisi valossa todeta, että juuri tätä omaa olkiukkoasi sinä koko ajan haukut. Ei tällä sinun "pelkistetyllä meidän pelillä" ole mitään tekemistä itse Meidän pelin kanssa. Kuten monessa aiemmassa viestissäni olen todennut, sinä keskityt haukkumaan Meidän peliä, vaikka todellisuudessa mietit ja haukut koko ajan vain Lauri Marjamäen pelitapaa. Eli ensimmäinen asia olisi ymmärtää käsite Meidän peli. Sitten voisimme keskustella, oletko oikeasti sitä mieltä, että Meidän peli on paskaa. Vai oletkohan sittenkin sitä mieltä, että Marjukan pelitapa on huono ja Sihvonen mulkku. Todennäköisesti tämä "pelkistetty meidän peli" tarkoittaa sitä todellisuudesta irrotettua olkiukkopeliä, jossa joukkue ei tee mitään muuta kuin lähtee koko ajan hitaasti. Ei edes riistoista lähdetä nopeasti. Tällaista peliä vaan ei Suomi ole koskaan pelannut, vaikka Vesa Rantanen tai Juhani Tamminen näin väittäisivät. Jos nämä ovat pelikirja-ajattelusi esikuvat, niin olen pahoillani valintasi puolesta.

    Lisäksi mielikuvasi valmentajista on aika kiinnostava ja nähdäkseni paljon median juttujen muokkaama. Että Erkka ei valmenna orjallisesti pelitapaa, vaan on pelaajien valmentaja? Heh. Näinhän hän väittää, mutta jonkinlaista kriittisyyttä ja medialukutaitoa soisi ihmisten harrastavan. Peli näyttää jotain aivan muuta. Sikäli olen samaa mieltä, että Erkka ja ehkä myös Kivi ovat parempia poliitikkoja pelaajien suuntaan ja saavat ajatuksensa Jukka Jalosta ja Marjukkaa paremmin läpi. Ehkä... Kukapa meistä on siellä kopissa ollut mukana.

    Ja kyllä Kivi ja Erkka ovat Meidän pelin miehiä. Meidän peliin kuuluu mahdollisuus varioida peliä oman materiaalin, vastustajan yms. mukaan. Se ei suinkaan ole mikään staattinen, yhdenlaiselta aina näyttävä pelitapa. Kaikilla huippukoutseilla on omat, tilanteen mukaan muuttuvat variaationsa Meidän pelistä. Marjukalta näimme tänä vuonna kaksi eri versiota, tämän kevään passiivisen version ja World Cupin aktiivisemman version (Joka kehittyi harkkapelien ja turnauksen edetessä koko ajan lähemmäksi isosta kaukalosta tuttua Meidän peliä. Alkuun Marjukka haihatteli, kenties populistisesti, jotain nopeutettua sähläyskiekkoa, mutta ei vähemmän yllättäen saanut sitä toimimaan.) Kivi taas tänä keväänä oli (yhtenä esimerkkinä) oikein mestarillisesti organisoinut pakkiensa pelaamisen korkean karvauksen alta lähtevissä viivelähdöissä. Vuoden 2014 nuorten maailmanmestaruusjoukkueen peleistä saisi taas koottua jonkinlaisen ohjevideon siitä, miten Meidän pelin vaiheet käytännössä näkyvät jäällä, vaikka joukkueen materiaali on tasoa mikkihiiri muihin koviin verrattuna. Tai Erkan Torinon joukkueen pelitavasta voisi koota samanlaisen videon, vaikkei sen joukkueen täsmällisyys ollutkaan Jukka Jalosen joukkueiden luokkaa, varsinkaan finaalissa, jossa Suomi sortui jopa lähelle pystysuunnan kohkaamista.

    Sitten taas meillä on monia esimerkkejä valmentajista, jotka eivät ole Meidän pelin miehiä. Suikkanen (joka muuten vielä 2010 näytti tämän suhteen lupaavalta) on kääntynyt täysin vastarannan kiiskeksi. No, on menestyskin ollut vaatimatonta. Törmänen, joka on vaeltanut täydellisen kaaoskiekon ja Meidän pelin välimaastossa. Puhumattakaan sitten näistä Santasista ja Arvosista ja vastaavista. Tai Summasen Luontoäidin kiekosta HIFK:ssa.

    Tuossa sanoitkin aiemmin, että iso ongelma sinulle Meidän pelistä puhuttaessa on sen puolesta puhuvien ihmisten, kuten Sihvosen ja vaikka minun, oletetut persoonat. Toisaalta ymmärrän tämän, mutta toisaalta kertoo se sinustakin jotain, jos haukut jotain asiaa näin tunteellisesti varsin pinnallisin perustein. Karri Kiveä tunnut kuitenkin arvostavan, joten ehkä voisit uskoa hänen sanomisiinsa enemmän. Hänhän puhuu esimerkiksi Vesa Rantasesta ja Tuomas Nyholmista "viisikkovihaajina", ja että heillä on jokin "pelitapamörkö", kun tykkäävät kovasti korostaa vain pelaajien luovuutta ja vaistoja ja vähätellä jatkuvasti pelitapojen merkitystä.

    Ja ehkä vielä loppuun muistutus: En minäkään ole ollut Marjukan passiiviseen pelitapaan mitenkään ihastunut. Ei se silti Meidän peliä huonoksi peliteoriaksi tee, jos joku on valinnut siitä tällaisen passiivisen version. Meidän peli mahdollistaa myös jukkajalosmaisen raikkaan, hyökkäysvoittoisen ja jopa yltiörohkean pelin. Kyse on Meidän pelin teorian sisällä tehtävistä painotuksista.
     
  6. Aleksandros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Lainaus:
    Tympeästi lainaan tästä viestistäsi vain yksittäisen kohdan (muuta lainaamani viestin sisältöä olen ainakin jollain tavalla kommentoinut edellisessä viestissäni).

    Huomautan, että Meidän peli ei ole mikään tyhjästä nyhjäisty teoria, vaan siinä nimenomaan on lyöty kasaan jääkiekossa toimivaksi todetut asiat! On tunnistettu pelistä erilaisia rytmejä ja lyöty ne yhdeksi kehykseksi, josta aina pelitilanteen mukaan pelaaja voi valita sopivan rytmin pelille. Toki näitä valintoja pitää aktiivisesti harjoitella, jotta valinnat lopulta tulevat selkäytimestä. Siksi Meidän pelin kohdalla on aina syytä korostaa nopean ja aktiivisen vaihtoehdon ensisijaisuutta, ettei näitä tilanteita hukata. Toisaalta, Meidän pelin erottaa pystysuunnan kohkaamisesta juuri tuo pelin monirytmisyys. Aina ei mennä päälle eikä aina lähdetä nopeasti, jos se on tyhmää.

    Eli, kyllä! Meidän pelissä törkeästi omitaan kaikkea toimivaksi todettua (Palautukset, viivelähdöt ja muut ovat muuten usein aivan alunperin taktisesti parhaiden pelaajien pelistä poimittuja nyansseja. Parhaat pelaajat ovat aina tajunneet pelin rytmittämisen merkityksen luonnostaan. Voit huomata peliä katsomalla, että pelityhmät tai -sivistymättömät pelaajat (vaikka joku Hännikäinen tai minä aikoinani junnusalibandyssä) ovat hyvin yksirytmisiä. Usein tämä näkyy koohotuksena. Meidän pelikin on siis itse asiassa velkaa todella paljon luonnostaan taitavien pelaajien (punakoneen parhaat yksilöt, gretzkyt ym.) ratkaisuille.). En vain itse oikein ymmärrä, mitä pahaa tuossa "varastamisessa" on. Mieluummin kai Suomi pelaa toimiviksi osoitetuilla malleilla kuin jostain täysin pystymetsästä noudetuilla kuvioilla.

    Meidän peli ei ole arvovaltakysymys, vaan Suomen maajoukkueelle kehitetty, maailman mittakaavassa varsin poikkeuksellinen malli, jolla on jo saavutettu paljon hyvää rajallisesta ja kapeasta pelaajamassasta huolimatta.

    Itse en näe ongelmia itse Meidän pelin teoriassa. Sen sijaan sitä hieman pelkään, että valmentajilla ei riitä maltti opettaa riittävän kädestä pitäen esimerkiksi paineistetun viivelähdön toteuttamista, koska pelkäävät liikaa pelaajien vastarintaa tai oletettua kyvyttömyyttä oppia. Tässä suhteessa ongelma on pitkälti pedagoginen ja markkinointiin liittyvä. Erkka taitaa Suomessa olla tämän puolen jonkinlainen edelläkävijä. Ongelmaa lisännee myös pelaajien karkaaminen Pohjois-Amerikkaan jo junnuna, jolloin suomalaisen peli-identiteetin oppiminen ja tietynlainen kunnioitus saattaa yhä vähetä. Siksi luulen, että tulevaisuuden parempi pelaajamateriaali ei tule näkymään vastaavana kehityksenä menestyksessä. Jos pelitavasta oiotaan liikaa, hukataan materiaalista saatavaa kilpailuetua. Toisaalta menestystä saatetaan silloin tällöin saada myös heikommalla pelikirjalla, koska parempi materiaali toki paikkaa sen synnyttämiä aukkoja. Tällainen menestys sitten entisestään rapauttaa uskoa suomalaiseen identiteettiin. Toki itselleni menestys kelpaa muodossa kuin muodossa, mutta näen tässä jonkin verran uhkakuvia.
     
  7. Fiftie Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Minnesota Wild
    Tuossahan jo ylempänä sanottiinkin, että Karri Kivi tosiaan sanoin Rantasta ja Nyholmia viisikkovihaajiksi ja pelitapamörköiksi.
    Karri Kivi on kyllä todellakin kunnon pelikirjan nimeen vannova valmentaja.
     
  8. Ippenator Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi, Ilves, Winnipeg, Minnesota ja Carolina
    Lainaus:
    Karri Kiveä pelikirjahössöttäjäksi haukkuvat, lukekaapas oheisen linkin takaa hänen omia kommenttejaan. Kohta 4. erityispainotuksella...

    Karri Kivi: Näin mestaruus voitettiin | Yle Uutiset | yle.fi
     
  9. Ippenator Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi, Ilves, Winnipeg, Minnesota ja Carolina
    Huomionarvoista myös, että merkittävinä vaikutteiden antajina on mainittu mm. Westerlund ja Aravirta. Meidän pelistä, Jukka Jalosesta (Jalosta toki arvostan itse, varsinkin sen jälkeen, kun hän ymmärsi hylätä ensin itse kehittämänsä pelkistetyn meidän peli-hömpötyksen) saatika Petteri Sihvosesta ei mainittu sanallakaan...
     
    Viimeksi muokattu: 02.06.2017 klo 15.29
  10. Ippenator Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi, Ilves, Winnipeg, Minnesota ja Carolina
  11. Sörsseli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät, KHL Jokerit
    Lainaus:
    Meidän peli on ainakin täällä jatkoajassa niin saakelin laaja käsite, että oikeastaan sen hyvyydestä ja huonoudesta on turha keskustella. Tuntuu, että meidän pelimaisesti jääkiekko on jaettu kaksi vaiheisesti. On koohotushyökkäyspeli; täysillä kiekko heti kärkeen ja maalia kohti ja jos keinot loppuu kiekko päätyyn. Kaikki muu hyökkäyspeli on meidän peliä. Sitten on koohotuspuolustuspeli; kaikki lyö täysillä painetta kiekkoa kohti oli tilanne mikä hyvänsä. Kaikki muu puolustuspelaaminen on meidän peliä.

    Sitten tätä vielä korostetaan heitoilla, että esimerkiksi Marjamäen Leijonat suorittivat yksilöinä systemaattisesti kaikki samalla tapaa pelitapaa väärin. Kaikki virheet ovat yksilön huonoja ratkaisuja...

    Voisiko joku, vaikka @Aleksandros vahvistaa, että tarkoitetaanko meidän pelin reagointipelillä ja kaksivaiheisuudella sitä, että pelaajien tehtävä on tunnistaa tilanne ja reagoida, että karvataanko vai vetäydytäänkö trappiin ja hyökätäänkö nopeasti vai suoritetaanko hidas lähtö?

    Itse sanoisin aika paljon Kiven pelejä nähneenä ja haastatteluja kuunnelleena, että onhan hän aika tiukan pelikirjakiekon koutsi. Ja toki näillä kriteereillä, mitä tällä palstalla on meidän pelistä, niin ehdottomasti myös meidän pelikoutsi. Kivi on haastatteluissa sanonut mm. "Olen huomannut, että jos yksikään sooloilee viisikossa, se hajotta pelin." ja "Kyllä siinä hyökkäyspelaamisessa täytyy olla maltti ja perusasiat on pakko hoitaa, täytyy muistaa antaa se pakki pakki kun lähdetän liikkeelle.".

    Kivi kuitenkin ihannoi aktiivisuutta, luottaa pelaajien pelinlukukykyyn ja osaa vaatiakin sitä. Hän myös haluaa peluuttaa rohkeaa lätkää, ainakin altavastaajajoukkueilla, mikä on mun mielestä ainut järkevä vaihtoehto. Miksi hitossa kukaan haluaisi antaa paremmille yksilöille tilan ja ajan toteuttaa itseään vapaasti?

    Toi Kiven hyökkäysalueen trappi Tapparaa vastaan oli kyl huikee. Noin se kuuluukin toimia, pitää hyökätä ns. vastustajan kelkkaan heti, niin ehtii sitten ennen omalle maalille tulemista yrittämään vastustajan hyökkäyksen tappoa jo monta kertaa. Ja paineen lyöminenkin omalle alueelle tultaessa on hitosti helpompaa. Maalivahdinkin on helpompi lukea, mistä vastustaja päättää hyökkäyksen, kun todennäköisesti vastustaja saadaan usein pakotettua johonkin nopeaan ratkaisuun, missä ei ole paljoa vaihtoehtoja.
     
  12. Aleksandros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Lainaus:
    Juuri näin se on. Meidän peli on reagointikiekkoa, pystysuunnan kiekko taas siinä mielessä ei, että koko ajan lähdetään valmentajan käskystä pystyyn. Eli on kahlittu pelaajien tekemisiä tältä osin. Noiden valintojen lisäksi pelaajat toki reagoivat kentällä myös kuhunkin syntyneeseen tilanteeseen erikseen. Meidän pelissä pyritään esimerkiksi aina rakentamaan tilanne, jossa useampi syöttösuunta olisi auki, jolloin pelaajan on päätettävä, mitä suuntaa on järkevintä nyt hyödyntää.

    Toki näitä päätöksiä (vaihe, syöttösuunnat jne) pelaajien ei tarvitse nyhjäistä täysin tyhjästä, vaan näitä hiotaan tietysti videoiden että jääharjoitusten kautta.

    Mutta kyllä, pelaajat reagoivat aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Meidän peli antaa raamit ja vaihtoehdot. Lisäksi jokainen koutsi valmentaa hieman eri tavalla vaikka pakkien tai sentterien pelaamisen eri vaihtoehdot viivelähdöissä. Tai valmentaa omalla tavallaan träpin tai karvaustilanteet. Tai voi hieman Meidän pelin idean vastaisesti painottaa enemmän passiivisia pelivalintoja tai rohkeampaa kiekkokontrollia.
     
  13. EmeraldSapphire Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Pittsburgh Penguins
    Minusta kuulostaa, että näissä pelitapakeskusteluissa puhutaan toistensa ohi käyttämällä eri termejä seuraavista pelitavoista:

    1) kurinalaiseen viisikkopelaamiseen, aktiiviseen pelirohkeuteen ja tilanteen mukaan reagointiin perustuva kiekkokontrollipeli. Hyökkäyksiin lähdöt karkeasti yleistettynä: jos hyökkäyksiin voidaan lähteä ylivoimaisena tai tasavahvuisena, silloin lähdetään, mutta muuten on turha puskea alivoimaisena vastustajan puolustukseen, vaan ryhmittäydytään uudelleen omalla alueella.
    2) Marjamäen peluuttama passiivinen, pelokas, yltiövarovainen ja virheitä välttelevä pelitapa, jolla jopa pikkumaita vastaan lähdettiin pelaamaan ikään kuin altavastaajana.

    Kutsuisin vaihtoehtoa 1) "Meidän peliksi", ja saa korjata jos olen väärässä, mutta Aleksandros näyttää myös kuvailevan Meidän peliä vaihtoehdon 1) kaltaiseksi. Sen sijaan mm. Ippenator näyttää ymmärtävän, että "Meidän peli" tarkoittaa vaihtoehtoa 2. Tarkastelen maajoukkueen pelitapoja kolmen eri esimerkkivalmentajan kautta.

    1. Erkka Westerlund
    Jos oikein muistan, Suomi pelasi vaihtoehdon 1 mukaista peliä jo Erkka Westerlundin alaisuudessa, vaikka Erkka ei koskaan mainostanutkaan pelitapaa "Meidän pelinä". Menestystä tuli World Cupissa 2004 (jolloin Erkka oli apuvalmentajana), Torinon olympialaissa 2006, MM-kisoissa 2006 ja 2007, Sotshin olympialaisissa 2014 ja MM-kisoissa 2014. Noista kaikissa paitsi MM-kisoissa 2014 Suomen peli oli tasaista ja toimi hyvin. Erkan alaisuudessa oli vain kahdet pelillisesti heikot kisat: MM 2005 ja 2014. Vuonna 2005 oli NHL:ssä työsulkukausi, jolloin muut saivat joukkueensa täyteen supertähtiä, mutta Suomella oli hyvin heikko kokoonpano. Silläkin rosterilla saatiin aikaiseksi tasapeli Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan, ja Venäjälle hävittiin puolivälierissä rankkareilla. Vuoden 2014 rosteri oli samoin erittäin heikko. Jos Rinne unohdetaan, Suomella on saattanut olla EHT:n Karjala-turnauksissakin kovempi materiaali käytössä. Suurin ongelma Erkan pelitavassa oli mielestäni sen kuluttavuus. Joukkue oli monesti turnauksen lopussa väsynyt ja pelasi viimeisessä matsissaan yhden turnauksen heikoimmista peleistään, jos ei heikointa. Tästä esimerkkeinä Torinon finaali 2006, MM-finaali 2007 ja MM-finaali 2014.

    2. Jukka Jalonen
    Jukka Jalonen brändäsi 1. pelitavan Meidän peliksi. Peli näytti erittäin mallikkaalta MM-kisoissa 2009, mutta viiden minuutin nukahdus 2. erässä ja huono viimeistely johtivat puolivälierätappioon Yhdysvaltoja vastaan. Pelitapa toimi huonosti vuosina 2010 (sekä olympialaiset että MM-kisat) ja 2012, joskin sillä saatiin hieno voitto Yhdysvalloista puolivälierissä 2012. Voisiko @Aleksandros analysoida, mikä Jalosen pelitavassa meni vikaan näissä kisoissa? Mm. Teemu Selänne on kritisoinut Jalosen pelitapaa useaan otteeseen mediassa. Vuonna 2011 pelitapa toimi aivan mallikkaasti, ainoastaan viimeistely oli surkeaa koko alkusarjan. Vuonna 2013 pelitapa toimi myös hyvin, mutta joukkueen materiaali oli niin heikkoa, ettei sillä ollut välierissä mitään mahdollisuuksia Sedinien Ruotsia vastaan, ja pronssiottelu hävittiin USA:lle rankkareilla. Nuorten kisoissa 2016 Jalosella oli käytössä erittäin laaja hyökkäyskalusto, jolla pystyi pelaamaan aggressiivista maalintekokilpailua jopa Kanadaa, Venäjää ja Tsekkiä vastaan. Ruotsia vastaan Jalonen passivoitti pelitapaa jonkin verran, jolloin joukkue pelasi puolustuksellisesti parhaan pelinsä ja kaatoi Ruotsin välierissä 2-1.

    3. Lauri Marjamäki
    Kari Jalosesta minulla ei ole juuri sanottavaa, koska hän ei mielestäni peluuttanut Meidän peliä. Hänen pelityylistään jäi mieleen erityisesti virheitä välttelevä prosenttikiekko, varsinkin silloin, kun Rautakorpi toimi apuvalmentajana. Kari Jalosella oli käytössä yksi Suomen laajimmista hyökkäyskalustoista vuoden 2016 MM-kisoissa, mutta sen sijaan, että oltaisiin pelattu omilla vahvuuksilla, jopa Tanskaa vastaan lähdettiin voittamaan peliä sumputustaktiikalla. Minusta tämä lähestymistapa tarttui Marjamäellekin tämän vuoden MM-kisoissa. Laten puolustukseksi täytyy todeta, että tämän vuoden materiaali ei ollut lähelläkään viime vuoden vastaavaa, joten ehkä hän piti joukkuetta niin heikkona, että sen tarvitsee menestyäkseen pelata äärivarovaisesti ja passiivisesti. Jos lähdetään miettimään, miten pelitapaa voidaan parantaa ensi vuodeksi, niin ratkaisuna ei ole mielestäni pystysuunnan koohottaminen, vaan aktiivisempi ja pelirohkeampi tapa. Sinänsä olisi mielenkiintoista, jos Late saisi esimerkiksi Karri Kiven (tai Jukka Jalosen) apuvalmentajaksi, tuomaan lisää aktiivisuutta peliin.
     
  14. Aleksandros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Lainaus:
    Omaan makuuni varsin hyvä ja realistinen kuvaus asiasta. Selvästi olemme asioista aika lailla samalla sivulla.

    Sen verran oman muistini varassa korjaisin, että 2005 MM-kisoissa Erkka peluutti vielä aika vanhakantaista kiekkoa (Sihvonen runnutti Erkkaa noiden kisojen aikana rajusti) ja vasta Torinossa 2006 oli näkyvissä selviä Meidän pelin rakenteita. Onko finaaleissa sitten näkynyt väsymys? En tiedä. Jostain syystä tulos on silloin kuitenkin jäänyt piippuun. Ainakin 2006 Torinossa Suomi kuitenkin pelasi finaalissa surkeimman pelinsä pelitavallisesti, mentiin Erkan vielä silloiselle mukavuusalueelle, pystysuunnan pelaamiseen (samankaltaisesti kuin Antti Törmänen hylkäsi viime vuoden finaaleissa lopulta viivelähdöt vaikka juuri niitä peluuttamalla (ja siten peliä monipuolisemmin rytmittämällä) oli saanut Tapparan ahdinkoon). 2014 peli hävittiin surkeaan alivoimaan. 2007 Kanada vain oli paljon vahvempi. Tuon pelin pelitapaan en uskalla yht'äkkiä ottaa kantaa. Täytyisi nähdä peli uudelleen (nuo kisat ehdin muiden kiireiden takia seurata melko heikosti aikanaan).

    Jalosen aikana 2010 kisat olivat kaiken kaikkiaan aika nuhaiset. Kokoonpano ei ollut kummoinen, heti alkuun shokeeraava Tanska-tappio, niukka pelastuminen karsintasarjasta ja rankkaritappio Tsekille puolivälierissä. Tuossa matsissa Suomi vaikutti aidosti todella väsyneeltä ja Jalonen kritisoi kovin sanoin suomalaisten luistelua. Sen verran noista kisoista on aikaa ja ne ovat jostain syystä porautuneet mieleeni keskimääräistä huonommin, että tarkkaa pelitavallista analyysia en uskalla tehdä. Muistaakseni Suomi kuitenkin noissa kisoissa pyrki pelaamaan Meidän peliä aika orjallisesti. Paikkoja hukattiin paljon ja eniten laitan materiaalin heikkouden piikkiin tuon turnauksen lievää kyykkäystä.

    2012 Suomella oli varsin laadukas materiaali, olkoonkin että edellisten kisojen pig-ketju oli vain varjo edellisvuodesta. Näissä kisoissa suurimmat ongelmat liittyivät haparoiviin maalivahteihin (Lehtonen, Vehanen) ja ennen kaikkea aivan sekaisin olleeseen PAPP:iin, jossa miehet hukkuivat tuon tuosta. Peli oli toki Meidän peliä, mutta minusta koko kisojen ajan pelistä huokui lievä vaatimustason puute. Yksityiskohtien toteuttamista ei vaadittu riittävän tarkasti (esim. Jussi Jokinen ja Joonas Järvinen eivät tajunneet Meidän pelistä mitään ainakaan peliesitysten perusteella, vaan dumppasivat koko ajan kiekkoa ylöspäin). Puskettiin liikaa alivoimaisena nopeasti. Kaiken kaikkiaan joukkue vaikutti lepsusti valmennetulta, mistä myös PAPP:in isot ongelmat kielivät. Oma tulkintani on, että Jalosella oli hieman maha täynnä edelliskevään jälkeen eikä halua samanlaiseen "natsimeininkiin" pelitavan suhteen ollut kuin olisi pitänyt olla.

    edit. 2012 jenkkipuolivälierään Jalonen esikuntineen laittoi työhanskat käteen ja täsmävalmensi jenkkien "koulupoikaprässin" ohittamiseen tarkoitetut mallit ja esimerkiksi Jesse Joensuun ensimmäinen maali syntyi mestarillisella, muistaakseni Pihlströmin, ristipistolla. Suomihan oli hävinnyt jenkeille alkusarjassa 5-0, joten jotain oli toki tehtäväkin.
     
    Viimeksi muokattu: 05.06.2017 klo 04.58