Manchester United FC 2016–2017 – Mourinho tuo menestyksen takaisin?

  • 111 021
  • 404

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Josehan yllätti oikein kunnolla, 9/11 samoja valintoja mitä itse olisin tehnyt. Schweinin nostaminen avaukseen oli positiivinen yllätys, joskin olisin mielummin nähnyt hänet Fellainin tilalla kuin Herreran. Nyt on käytännössä muutettu koko joukkue viime ottelusta, joten tuossakin on omat riskinsä olemassa. Tosin ei tässä nyt millään kakkosjoukkueella olla liikenteessä, joten kunhan asenne on kunnossa, niin ei Wiganista pitäisi olla hirveästi vastusta.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Hyvinhän se lopulta meni, vaikka eivät loppulukemat ihan koko totuutta kerro pelitapahtumista. Wiganilla oli myös omat paikkansa ottelussa, mutta loppua kohti heiltä alkoi loppua bensa tankista ja United pääsi vyöryttämään omaa peliään paljon vapaammin. Hienosti saatiin debyytit annettua sekä Tuanzebelle että veskari Pereiralle, ja Bastikin pääsi maalin makuun hallitulla sääripotkulla. Fosu-Mensah näytti, että hänellä on kaikki fyysiset ominaisuudet olla varsinainen tankki kentällä. Martial taas osoitti vaarallisuutensa toisella puoliajalla ja syötti kaksi maalia, joten olikohan siinä Joselle riittävästi näyttöjä Hull -ottelua varten?
 

Outsider

Jäsen
Jatkoon aivan kuten pitikin, mutta suurin jännitys kohdistuu siihen pääseekö joukkueen paras keskikenttäpelaaja viimein pois Josen koirankopista. Toki sama pätee myös Shaw:n kohdalla, jos mies alkaa olla loukkantumisen jäljiltä kunnossa.

Fosu-Mensahin pieni loukkaantuminen oli harmillinen, koska täydet minuutit olisi tehnyt hyvää, mutta toisaalta samalla se mahdollisti Tuanzeben debyytin, joten plussan puolelle jäätiin.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Martial ei kyllä vakuuttanut avausjaksolla 9:n roolissa. Heti kun alkoi pelata laidemmassa niin avautui 1 vs 1 tilanteita ja pääsi juoksemaan vauhdilla puolustusta vastaan. Sai tehtyä sitten niitä hyviä syöttöjä keskelle. Keskellä ollessaan ei päässyt palloon ja jos pääsi niin menetti heti. Ei ollut kyllä Zlatun paikkaajaksi siinä paikalla.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Onneksi tuo eilinen matsi ei tullut Viaplaylta, sillä ihan tarpeeksi v*tutti seurata tilanteen kehittymistä puhelimen sovelluksen välityksellä. Toki saumat neljän joukkoon ovat edelleen olemassa, koska ei tuo piste-ero niille sijoille ole kovin suuri ja otteluita on vielä se n. 15 jäljellä. Mutta jos kauden päätteeksi United löytää itsensä sijoilta 5-6 niin ei kyllä selittelyille jää yhtään sijaan, vaan joukkue ja valmennus voivat katsella pitkään ja hartaasti peiliin kun etsitään syyllisiä Mestareiden liigan ulkopuolelle jäämiselle. Todella turhauttavaa tällainen perseily selkeästi heikompia joukkueita vastaan. Vaikka se pääosin pelaajien vastuulla onkin laittaa pallo maaliin niistä paikoista mitä jokaikisessä ottelussa tällä kaudella on ollut, niin kyllä Mourinhoa pitää myös kritisoida siitä, että hän ei pysty organisoimaan hyökkäyspeliä yhtään tuon paremmin. Luulisi, että tuolla tasolla valmentaja kykenisi joukkueelle luomaan jonkinlaisen havaittavissa olevan hyökkäyspelitavan, mutta ainakaan itse en sellaista tämän joukkueen kohdalla havaitse. On itsestäänselvää, että vastustajat tulevat Old Traffordille pelaamaan pelkästään 0-0 tasuria, joten tähän pitäisi reagoida jollain tapaa taktisesti, eikä vain toivoa, että Zlatan tai Pogba taikoo sen maalin takapuolestaan jollain sirkustempulla. Kylläpä syljettää tuo tasuri edelleen vaikka yön on välissä jo nukkunut enkä ottelua edes katsonut. Pitänee ottaa pieni aikalisä Unitedin otteluista, kun näin tunteisiin menee itsellä.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
@Asbury Park; saman suuntaisia fiiliksiä minullakin. Leicester on rypenyt niin kauan alamaissa, että kohta on tapahduttava jotain, jotta Ranieri ei saa kenkää. Vieraspeli ja Jamie Vardy ovat paha yhdistelmä, vaikka Chelski anastikin joukkueen tärkeimmän pelaajan N´Golo Kanten kesällä. Hull-matsit tuntuivat kauhealta sonnalta, mutta samaan bussiin juuttuivat maksapuudelitkin, joten vika ei ole ollut yksin Moun pelisysteemissä.

Arsenal on pelannut todella heikkoja pelejä viime aikoina ja kun veskarikin alkaa lahjoitella pelejä vastustajalle kuten Fabregas sai havaita, Wengerin "parasta ennen" -päiväys tuntuu menneen ohi kauan kauan sitten.

Eli tiivistettynä: Top4 -paikka ja Herkkusieniliiga ovat omissa käsissä, mutta actionia pitäisi näkyä......
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Hieno voitto eilen.

Tänään sitten kunnioitetaankin vuonna 1958 Münchenin lentoturmassa kuolleita Busbyn babyja. Unitedin kotisivuilla hienoja 4 minuutin pätkiä turmaan liittyen. Kannattaa käydä katsomassa.

Flowers of Manchester, you will never be forgotten.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Tuli tässä Eurooppaliigan peliä katsellessa tieto, että finaali pelataan tänä vuonna Tukholmassa. Onko kellään mitään hajua, miten lipunmyynti tapahtuu? Itse nimittäin aluksi luulin, että UEFA.comin kautta olisi joku lippujen arvonta, mihin voisi osallistua. En tälläistä löytänyt nettisivuilta. Viagogo kumminkin myy jo nyt lippuja, mutta niitäkin oli erittäin vähän jäljellä. Olenko jo tässä kohtaa myöhässä, vai onko se UEFAn virallisten lippujen hommaaminen vasta myöhemmin? Tässä on minulla nyt vähän ristiriitaiset fiilikset, koska jonkun jutun olin katsovinani virallisilta sivuilta, että lipunmyynti alkaisi vasta viikko (!?) ennen finaalia, mutta se, että jotkut jo nyt lippujaan myyvät Viagogossa, on mielestäni vähän outoa.


Ei sillä, että juuri ManUn eteneminen finaaliin olisi jotenkin varma juttu, mutta pidän sitä kyllä erittäin mahdollisena. Eurooppaliigan finaali olisi joka tapauksessa hieno nähdä, nyt pääsisi ottelupaikkakunnalle vielä erittäin helposti, ja jos ManU siellä pelaa niin se tekisi reissusta aika unohtumattoman!
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappioton putki jatkuu liigassa ja Euroopassakin kulkee, ja Zlatan se vaan paukuttaa maaleja sen minkä ehtii ja on menossa taas kohti sellaista 20-25 liigamaalin ja kokonaisuudessaan 35 maalin kautta.

Kova äijä, ei voi muuta sanoa ja aivan mahtava että saa nähdä kyseisen pelaajan myös United-paidassa vielä ennen koneidensa alasajoa.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
United tänään:

Romero, Young, Smalling, Rojo, Darmian, Carrick (c), Herrera, Lingard, Mkhitaryan, Martial, Rashford

Subs: Henderson, Bailly, Shaw, Schweinsteiger, Pogba, Mata, Ibrahimovic
Ihmettelyn aihe boldattu.

En voi käsittää, miksi Mourinho peluuttaa tällaisessa ottelussa Youngin tasoista hylkiötä. Traffordilla en usko miehellä tulevaisuutta olevan, ja varmasti ihan hyvä niin. Rovers-peli on heittämällä loppukauden helpoin ja tietyllä tavalla merkityksettömin peli, mutta edes näistä lähtökohdista Mourinho ei anna Shawille tai junnuille kaivattua pelituntumaa.

Ymmärrän, että Mourinholla on tavoitteena kahmia heti 1.kaudellaan pokaaleja niin monta kuin mahdollista, mutta FA Cupin 6.kierros on UCL-paikan tavoittelun, EL-pelien ja Liigacup-finaalin rinnalla pieni asia. Puhumattakaan omien junioreiden sisäänajosta tulevaisuutta varten. Mutta Mourinho ei totutusti kauas tulevaan katsele.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
En voi käsittää, miksi Mourinho peluuttaa tällaisessa ottelussa Youngin tasoista hylkiötä. Traffordilla en usko miehellä tulevaisuutta olevan, ja varmasti ihan hyvä niin. Rovers-peli on heittämällä loppukauden helpoin ja tietyllä tavalla merkityksettömin peli, mutta edes näistä lähtökohdista Mourinho ei anna Shawille tai junnuille kaivattua pelituntumaa.
Young pelaa oikealla laidalla Valencian roolissa eli nousevana laitapakkina. Tuolloin vasemman pakin on Mourinhon maailmassa pelattava alempana mihin rooliin Darmian sopii ihan hyvin. Ehkä tässä on taustalla se, että taktinen systeemi on haluttu pitää mahdollisimman muuttumattomana, kun pelaajistossa on kuitenkin muutoksia tehty paljon. Toinen syy (kenties se todellinen) lienee se, että Shaw on tällä hetkellä samankaltaisessa koirankopissa missä Mkihtaryan ja Martial olivat aiemmin. Eli näytöt eivät riitä Mourinhon mielestä avauksen paikkaan ja Shawn pitää "todistaa" olevansa valmis taistelemaan pelipaikasta.

Eihän tuo Shawn tilanne hyvältä vaikuta tällä hetkellä ja huhuissa häntä ollaan jo viemässä pois Unitedista kesällä. En usko, että mitään tällaisia päätöksiä on vielä tässä vaiheessa tehty, joten loppukausi määrittänee sen onko Shaw osa Unitedin tulevaisuutta vai ei. Toivoa hänellä vielä on, sillä ei tuolla vasemmalla puolella oikein kukaan ole pelannut mitenkään erikoisesti.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Harmittava juttu tuo Mkhitaryanin loukkaantuminen. Takareisivammat harvemmin ovat mitään day-to-day vammoja, joten pahoin pelkään, että ainakin liigacupin finaali jää Midfield Armenianilta väliin. Toivottavasti ei mistään pidemmästä saikusta olisi kuitenkaan kyse, sillä Mkhitaryan on viime aikoina noussut erittäin tärkeäksi pelaajaksi Unitedille.

Mitäköhän tuosta Baillyn ulosajosta seuraa Europa League -säännöillä? Voisi kuvitella, että kaksi keltaista ei olisi yhtä rangaistava kuin suora punainen, joten selviäisiköhän tuosta yhden ottelun pelikiellolla? No varmasti tästä jotain lisäinfoa tulee mahdollisesti jo tänään, joten en jaksa asialla enempää spekuloida.

Sunnuntaina tosiaan EFL Cupin finaali edessä. Vastustaja tulee otteluun täysin eri lähtökohdista, mutta kyllähän United tuohon silti suosikkina lähtee. Pokaali olisi ihan kiva juttu näin keskellä kautta, mutta enpä ainakaan itse menettäisi yöunia vaikkei tuosta voittoa tulisikaan. Mourinho on kuitenkin todennut, että hänen valmentamansa United lähtee voittamaan jokaista pelaamaansa ottelua ja näinhän sen pitääkin olla.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Europa Leaguen seuraavalla kierroksella vastaan tulee venäläinen FC Rostov. Vastustajan tasoa on vaikea arvioida kun yhtään pelaajaa en nimilistasta tunnista, mutta ei kyseessä varmasti pahin mahdollinen vastustaja ole. Venäjälle ei mikään brittijoukkue mielellään matkusta, joten vaikea ja epämiellyttävä vierasottelu luvassa. Jälkimmäinen ottelu pelataan Old Traffordilla mikä on hyvä asia. Näiden otteluiden välissä pitäisi käydä maanantai-iltana kylässä Stamford Bridgella pelaamassa FA Cupin ottelu Chelseaa vastaan, joten vaikeita aikoja on luvassa kaikki matkustaminen ja tiivis ottelurytmi huomioiden. Mourinho ei varmasti Chelsean vieraaksi millään B-joukkueella lähde, mutta jos otteluiden tärkeyttä lähdetään priorisoimaan, niin kyllä tuo FA Cup on listalla viimeisenä.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
@Asbury Park; ihme mies tuo Zlatan Ibrahimovic. Ottelussa kolme paikkaa (kaksi vapaapotkua - yksi sisään sekä Herreran hienosta nostosta mahtava pusku keskeltä sisään). United pelasi huonosti, erityisesti puolustuksen Smallingilla ja Rojolla oli kovia vaikeuksia Saintsin laitureiden ja Gabbadianin yhteispelin kanssa. Romeu olisi pitänyt ehdottomasti heittää suihkuun kahdesti erikseen. Tolkuttoman kahden jalan koiville tulon lisäksi tuomaristolta jäi näkemättä kyynärpäällä lyönti Herreran ohimoon.

Southamptonilta vietiin täysin puhdas maali kuten totesit. Toisaalta useat sen vapareista syntyivät tolkuttomista hypyistä.

Ensimmäinen pysti kotona. Lauantaina jatkuu valioliiga kotona Bournemouthia vastaan ja seuraavalla viikolla taas jatkuu viiden ottelun tahdissa Euroliigaa Rostovissa, Chelsea FA-cupissa, Rostov kotona ja Boro vieraissa. Toivottavasti sairastuvalla olevia pelaajia saadaan sisään kierrätyksen onnistumiseksi.

Kevennykseksi linkki Zlatan-ylistyslauluun Youtubeen Skansenilta vuodelta 2006: "Who´s Da Man".

Elias feat. Frans - Who's Da Man (Live Allsång Skansen 2006) - YouTube
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Henkisesti todella iso voitto eilen ja ensimmäinen voitettu pysti Mourinhon aikakaudella, jos Community Shieldia ei laskea. Pelaajien olemuksesta ottelun jälkeen ja sosiaaliseen mediaan ladatuista kuvista ja päivityksistä pystyy helposti näkemään kuinka paljon tuo voitto merkitsi pelaajille. Varmasti myös paikan päälle matkustaneille United -faneille tuo finaali oli ikimuistoinen. Liigacupin voitto ei ehkä täältä Suomesta käsin tunnu niin isolta asialta, eikä se toki isossa kuvassa sitä olekaan, mutta noille paikallisille faneille uskoisin jokaisen voitetun finaaliin ja kilpailun olevan erittäin iso asia. Mourinho ei hirveästi voittoa tuuletellut, hän vaikutti jopa vähän tuskastuneelta juhlinnan keskellä, mutta eiköhän tänään viimeistään ole helpotus se päällimmäinen tunnetila Josellakin. Toki jos liigacup jää ainoaksi voitetuksi kilpailuksi tällä kaudella, niin kauden loppuarvosana ei voi olla kiitettävä eikä edes hyvä, mutta parempaan suuntaan tässä on nyt menty tasaisella tahdilla niiden alkukauden tasapelien jälkeen (poislukien 1.2. pelattu tasuri Hullia vastaan, joka korpeaa edelleen), joten kautta on hyvä jatkaa tästä eteenpäin. Tällä viikolla pelataan vain lauantaina, mutta sen jälkeen onkin melko hetkisiä aikoja edessä kun pelataan neljä ottelua kymmenessä päivässä.

Pakko vielä loppuun lisätä, että voi Zlatan sentään millainen pelaaja oletkaan. 26 maalia tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan laskien ja noin parikymmentä matsia vielä pelaamatta. Ei voi kuin toivoa, että Zlatu jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella, sillä olisihan se sääli jos tämä hupi jäisi vain yhden kauden mittaiseksi.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Mitä tähän voisi sanoa? Tuttu, itse kämmätty tasuri kotona. Ensimmäisellä puoliajalla avopaikkoja noin 4-5 maaliin. Peli kuitenkin 1-1. Puoliajan lopussa sitten Bournemouthin pelaaja astui törkeästi Zlatanin pään päälle tämän ollessa maassa ja ansaittu toinen keltainen ja ulos. Zlatanin hermo ei kuitenkaan tilanteessa pitänyt ja hetkeä myöhemmin pallontavoittelutilanteessa Zlatan löi Bournemouth-pelaajaa kyynärpäällä päähän. Zlatan selvisi ihme kyllä ilman keltaista ja ulosajoa tilanteesta. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että harmillisesti Zlatan ei lentänyt ulos, koska niin surkea oli ruotsalaisen esitys tänään. Toisella puoliajalla hukattu rankkari ruotsalaiselta.

Zlatan tulee varmasti saamaan ansaitusti kolmen ottelun pelikiellon tempustaan, joten niissä peleissä nähdään kuka ottaa vastuun maalinteosta.

Muutenkin Unitedilta jälleen surkea toinen puoliaika miehen ylivoimalla. Nämä kotitasurit todennäköisesti tulevat tällä kaudella kalliiksi UCL-paikan tavoittelussa.

@Asbury Park; Zlatanin ohimon päälle tahallaan astunut Bournemouth-pelaaja oli Mings, jota ei kuitenkaan heitetty ansaitusti pihalle. Oikean erotuomarin kentällä ollessa Cherriesiltä olisi lähtenyt kolme jamppaa suihkuun (kaksi kahdella keltaisella ja Mings) ja Unitedilta Zlatan kahdella keltaisella tai suoralla punaisella. Lisäksi Bournemouth-puolustuksen toinen käsivirhe rangaistusalueen rajalla => toinen rankkari Unitedille jäivät vislaamatta.

Unitedin peli oli aivan liian hidasta kuten aina otteluissa, joissa kentällä ovat Carrick ja Rooney samaan aikaan. Jonesia pitäisi peluuttaa loppukausi reserveissä ja nostaa nuoria tilalle. Taitaa olla Eurooppaliiga ensi kauden ilonamme, valitettavasti.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Kyllä ManU:n tuo peli omasta mielestäni olisi pitänyt hoitaa 1-2. Paikkoja kuitenkin oli, mutta jotain tuosta nyt puuttui. Toki vierasmaali on pääasia.

Kentän kunto huvitti, melkein Tammelan nurmen tasoa tuo.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Mielenkiintoinen tilanne huomiseksi. Rooney, Martial, Zlatan ja Rashford ovat ilmeisesti jokainen poissa laskuista peliin. Onko se sitten Lingardia kärkeen, Mataa piilokärjeksi vaiko mitä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Itse uumoilin jo jokin aika sitten, että tänään tulee FA Cupista lähtö, koska tällä hetkellä Valioliiga ja Eurooppa Liiga ovat vain yksinkertaisesti tärkeämpiä kilpailuja. Ja kaikkiin kilpailuihin ei vain tällä pelitahdilla pysty panostamaan täysillä.

Tänään vaan rohkeasti Fosu-Mensah, Shaw ja Young kentälle, jotta päästään mahdollisimman tuoreena loppuviikon koitoksiin.
Samaa mieltä tästä. FA Cup on vähiten tärkein kilpailuista, joissa United on vielä mukana. Eurooppa Liiga alkaa olla se todennäköisin reitti ensi kauden Mestareiden liigaan, vaikka nelossijaan Valjussa onkin vielä jotain mahdollisuuksia. En kuitenkaan usko, että Mourinho lähtee Chelsean vieraaksi millään tarkoituksellisella B-miehistöllä, hän on liian ylpeä siihen. Tosin jos hyökkäyksestä puuttuu Zlatan, Martial ja Rashford niin kyllähän joukkueesta se terävin kärki silloin puuttuu, ihan sama ketä keskikentällä tai puolustuksessa on. Mata tai Mkhitaryan aloittanee kärjessä, Lingardin peluuttaminen siellä on ihan tyhjä arpa, sen voi sanoa jo tässä vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mourinho taitaa laittaa bussin parkkiin tänään, sinänsä outo tilanne, kun tämä on tullut nähtyä Chelsean toimesta useampaan kertaan aikaisemmin. Conte tulee laittamaan kentälle parhaat ukot, näin uskon.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Conte tulee laittamaan kentälle parhaat ukot, näin uskon.

Ilman muuta tulee. FA-cup on Chelsean tavallaan tärkein tavoite loppukaudelle, no totta kai Valioliiga mutta johto on jo aika iso, mutta muutenkaan ei mitään otteluruuhkaa ole kun lähes koko kauden peli per viikko ollut joten mitään syytä ei olisi lepuutuksille esimerkiksi.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Tämän illan ottelussa myös sellainen erikoisuus, että varsinaisen peliajan jälkeen ei olekaan loppukättelyitä, vaan pelailut jatkuu jatkoajalle ja tarvittaessa rankkareille. Nyt ei siis enää pelata uusintaotteluita, vaan voittaja ratkaistaan kerralla. Otteluruuhkassa tämä jos mikä sopii Joselle, kun mietitään taktiikkaa peliin. Bussi parkkiin, 90min "all tactic-no fun" ja homma käännetään pilkuilla.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Otteluruuhkassa tämä jos mikä sopii Joselle, kun mietitään taktiikkaa peliin. Bussi parkkiin, 90min "all tactic-no fun" ja homma käännetään pilkuilla.

No tavallaan joo, mutta kyllähän tästä parista jatkoon menon suhteen tuo on kiistaton etu Chelsealla koska homma ratkaistaan tänään ja Chelsea saa siihen kotonaan potentiaalisesti 120 min aikaa pahasti vajaamiehistä Manua vastaan. Etukäteen ajateltuna parempi mahdollisuus Manulla jatkoon olisi päästä niin että tänään saisi 90 min aikana bussilla tasurin ja sitten ratkaisevan pelin kotiin (totta kai otteluruuhka olisi silloin melkoinen).
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Eli lähtenyt Mourinho bussilla matkaan. Oli varsin mielenkiintoinen taktiikka ja pelihän oli siihen ulosajoon asti viihdyttävää ja tasaista. Olisi saattanut tulla hyvä matsi jos Herrera olisi pysynyt kentällä. Sittehän se meni vajaalla busseiluksi ja Chelsean pyörittämiseksi, joka pelinä oli aika tylsää. Vaikka hienosti Chelsea pyörittikin ja piti peliä ylivoimalla hallussaan. Milloin viimeksi Mourinho on lähtenyt kolmen topparin linjalla?
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Joo, eipä tuo nyt pahemmin harmita. Hieman ehkä peliruuhka helpottaa, mutta kyllä silti huhtikuussa aikamoinen urakka on edessä.

Koskakohan on viimeksi FA-cupissa ollut noin kovatasoiset välierät? Kaikki välieräjoukkueet valioliigan kärjestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös