Maalivahtien peliesitykset

  • 27 776
  • 68

Jip Pii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko Aittokalliosta siihen jo tänä vuonna?

Kuten Ilves-kasvatti Jarno Laitinen.
Eli Hiitelä nyt kiireesti soittelemaan Jypille, josko antaisivat "liigan tasoittamisen nimessä" Laitisen Ilvekselle ja optimitapauksessa vielä maksaisivat Laitisen palkan, jotta Ilvekseltä riittäisi pelin jälkeen käteen nakattu nakkipaketti? Ja sitten me herättiin.

Ilveksen pelin muut ongelmat ovat tällä hetkellä hautautuneet maalivahtikeskustelun alle. Toivottavasti valmennusjohto kuitenkin näkee metsän puilta, eikä keskity vääriin asioihin. Paras tapa saada Ilveksen maalivahti onnistumaan olisi joukkueen puolustuspelin petraaminen. Mitä vähemmän Ilveksen maalivahdilta vaaditaan niitä "gamesavereitä", sen paremmat mahdollisuudet molarilla on onnistua, on hän sitten kuka tahansa.

Aittokallio joutuu tänään mielenkiintoiseen paikkaan. Pikku hiljaa pitäisi jo niin maalivahdin itsensä kuin joukkueenkin kyetä voittamaan, tai seuraava peli on taas pykälän hankalampi molemmille. Vaikka suurimmat haukut keskusteluissa on ladattu Hurmeen niskaan, on fakta se, että Ilveksen maalilla heiluvaa Aittokalliotakin tarkkaillaan jo suurennuslasilla ja kaikki "virheet nähdään varmasti" ja tuodaan myös huolella julki. Niin kova on ilvesläisten tuska jo. Toisella kädellä näppäillään vielä tukea Aittokalliolle, mutta toisella jo vaaditaan Hiitelä &co:ta pelastamaan tämän kauden tulokset uuden maalivahdin avulla.

Toivotaan, että Aittokallion eväät riittävät onnistumiseen tilanteessa, jossa hänen pitäisi kannatella Ilvestä. Ja pelätään pahinta. Vaikka palstoilla kuinka kehutaan milloin Aittokallion urheilullista olemusta ja milloin mitäkin, niin aika epävarmalta hänkin valitettavasti vielä näyttää. Itseäni ei yhtään rauhoita katsomossa se, että maalissa on Aittokallio. Jotenkin tuntuukin siltä, että kun Hurme on tuomittu epävarmaksi, Aittokallio halutaan nähdä varmempana, vaikka se ei olisi koko totuus. "Hurme-kategorian" lipsuja on mennyt hänenkin taakseen, mutta vielä ne on kuitattu kuorossa "nuoruuden erehdyksinä". Kauanko kriittinen kannatajakunta antaa ne anteeksi?

Kinkkinen on tilanne. Toivotaan, että joukkueen puolutuspeli menee putkeen ja paikoista tehdään maalit. Voittojen myötä myös luottamus maalivahteihin palailee pätkittäin. Jos ongelma tai "ongelma" sitten päätetään ratkaista uuden maalivahdin hankinnalla, niin toivotaan viisautta seurajohdolle. Ruotsista ei ainakaan välttämättä kannata hankkia viime aikoina vähän pelaillutta entistä NHL-vahtia. Niistä on nimittäin huhujen mukaan huonoja kokemuksia. Kysykää vaikka tampereen Ilveksestä ;)
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Voi voi. Toivottavasti pelaa edes kohtuullisesti sen viikon niin päästään eroon. Hurme-Wiikman, aika jäätävä kaksikko. Vai onko Jani lähdössä pois?
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiköhän Hurmeen pelit ole Ilveksessä pelatut. Kaiken järjen mukaan Aittokalliota ajetaan sisään tulevaisuutta ajatellen.

Pistetään tähän vielä samat jorinat mitä Lukon puolelle:

Luultavasti Lukko maksaa suuren osan palkasta, joten tuskin tuossa Ilvekselle taloudellisesti mahdotonta riskiä. Hurmeen pelejä jonkun verran nähnyt ja kyllä Wiikman parempi maalivahti on, ainakin teoriassa. Uusi joukkue ja uudet kujeet, niin peli voi kyllä Miikallakin alkaa taas luistamaan. Pitkälti päästähän tuo on kiinni.

Aikoinaan Ilves hankki Lukossa flopanneen Häkkisen, joka pelasi hyvän kauden sitten Tampereella. Voihan tässä käydä nyt aivan samoin, niin toki toivotaan Miikan kannalta.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tsemppiä Wiikmanille vaan Ilvekseen. Alkukausi ei Lukossakaan mikään kamalan huono ollut, vaan ajoittaisista lipsahduksista huolimatta hän torjui Lukolle säännöllisesti voittoja. Sitten kun itseluottamus mureni niin tulos on tämä. En tiedä kun en ole asiantuntija että mitä hänen kanssaan olisi Lukossa pitänyt tehdä toisin, joka tapauksessa onnea matkaan.
 

Hirmumyrsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei Mitään Käyttöä Jätkät ja Märkä Uni Rosterit
Tsemppiä Wiikmanille vaan Ilvekseen. Alkukausi ei Lukossakaan mikään kamalan huono ollut, vaan ajoittaisista lipsahduksista huolimatta hän torjui Lukolle säännöllisesti voittoja. Sitten kun itseluottamus mureni niin tulos on tämä. En tiedä kun en ole asiantuntija että mitä hänen kanssaan olisi Lukossa pitänyt tehdä toisin, joka tapauksessa onnea matkaan.

Eikös sitä jo jokin aika sitten ollut huhua, että Wiikmanilla oli ja meni viimeinen mahdollisuus näyttää. Sen jälkeen Raanta otti enemmän sen torjuntavastuun ja taisi Miikalta loppua itseluottamus tai into pelata Lukolle. Toivotaan, että pääsisi takaisin tolpilleen Ilveksessä.
 

Fordél

Jäsen
Ihan ok haku tämä Wiikman kuhan tarkoittaa, että päästäisiin vihdoinkin eroon Hurmeesta, jota ei olisi koskaan pitänyt kiinnittää Ilvekseen. Itse olisin toivonut mielummin tosiaan Hostikkaa, mutta kaveri vetää ilmeisesti sen verran hyvin, että soppari tulee kouraan. Pääasia kuitenkin, että veskaosasto nosti nyt tasoaan ja uskon, että Wiikmanista on selkeästi enemmän iloa Ilvekselle kuin Hurmeesta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kyllähän tämä Ilveksen osakkeita nostaa kunhan Wiikman saa itseluottamuksensa kuntoon. Joka tapauksessa nykyisellä kaksikolla ei voi jatkaa, eikä uuteen molariin taida liikoja rahojakaan löytyä. Eli katsotaan viikon ajan mitä kaveri saa aikaan. Huonompaan suuntaan ei kuitenkaan voida mennä.
 

Bronco

Jäsen
Suhtauduin Hurmeen hankintaan viime kaudella optimistisesti ja olen koko ajan toivonut hänelle onnistumisia. Vaikka kyseessä onkin turkulainen, on ollut surullista seurata 2000-luvun alun suosikkivahteihini lukeutuvan jannun luhistumista. En tiedä millaisista vaivoista hän tällä hetkellä kärsii, mutta liigatasolle hänellä ei näytä olevan enää asiaa.

Aittokalliota kehutaan tosiaan joidenkin toimesta vähän siinä pelossa, että Pajuoja lukee heidän viestejään ja laittaa Hurmeen tolppien väliin mikäli ei löydä kehuja. Kahdessa asiassa Sami on kuitenkin (tervettäkin) konkaria parempi: liikkeessä ja mailapelissä. Kärpät-ottelun moka oli harmittava poikkeustapaus. Toivottavasti Aittokalliosta saadaan tulevaisuudessa vielä vakuuttava ykkönen Ipaan.

Wiikmanin otan tässä tilanteessa vastaan mielenkiinnolla. Toivottavasti osoittaa tukalassa paikassa olevansa ILVES. Tervetuloa!
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Jaa kyllä siellä toimistolla joku vielä töissä on.

Wiikman nyt ei tietysti Lukko-pestinsä myötä mitään riemunkiljahduksia herätä, mutta toisaalta Ilves on törmännyt kahdessa viime pelissä sellaisiin nimiin kuten Niko Hovinen ja Ville Hostikka. Jälkimmäinen ei SaiPassa juuri väläytellyt, mutta Kärpissä miehen torjuntaprosentti on jotain sata.

Eli kyllä Wiikmanilla ihan hyvät mahdollisuudet on Ilveksessä onnistua. Maalivahdin hommat on niin paljon korvien välistä kiinni, eikä Ilveksessä perinteisesti taida ihan helppoa olla. Yritetään nyt antaa Wiikmanille reilu mahdollisuus näyttää kykynsä ja katsotaan viikon päästä mikä on tilanne. Potentiaalia on, joten ei tässä kyllä juuri hävitä voi.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jahas, imurimestari Weakman dumpattiin sitten tampereelle. Toivottavasti ilves sai edes rahaa kylkiäisinä, sillä tätä kaveria ei voi kyllä kutsua ratkaisuksi maalivahtiongelmiin. Joukkueen on hankala pärjätä kun molari antaa joka pelissä 2-3 häkkiä vihulaiselle ilmaiseksi.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Joukkueen on hankala pärjätä kun molari antaa joka pelissä 2-3 häkkiä vihulaiselle ilmaiseksi.

No tämähän se on ollut Hurmeenkin tavaramerkki. Vaikea kuvitella, että saadaan tilalle mies, jolle sattuu enemmän näitä lipsahduksia ja valahduksia.

Uudet tuulet voivat tehdä Wiikmanille hyvää ja eikös miehessä pitäisi olla potentiaalia siihen, että sieltä kuoriutuu vielä kovan luokan kassari. Wiikmanhan on vielä nuori maalivahti.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hurmeen voittoprosentti on 47,62% ja Aittokallion 12,50%. Wiikman on tähän asti voittanut ottelut 60,00%:n todennäköisyydellä.

Jos hän pystyy edesauttamaan Ilveksen saavuttamaan hänelle edes tuon Hurmeen voittoprosentin, on hankinta kannattanut.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Melkoisen määrän reboundeja Wiikman koko ajan heittelee, mutta ensimmäisen laukauksen torjuntavarmuus on parempaa luokkaa kuin Hurmeella. Ehkäpä Wiikmanillakin on vielä Pohjois-Amerikan vaihde päällä ja hetki menee tottuessa siihen, että kiekot pitää liimata tai hoitaa pois parhaalta sektorilta, eikä vain pysäyttää. Samojen tottumisvaikeuksien kanssa paini syksyn myös Hannu Toivonen ja kevään peleissähän tämä olikin jo erinomainen.

Ihan tyytyväinen olen ollut nähtyihin otteisiin ja siksi olen tyytyväinen option käyttöön. Hurmetta Ilveksen ei kannattane enää roikottaa mukana vuodenvaihteen jälkeen, ellei Aittokallio loukkaannu nuorten kisoissa, vaan etsiä tälle uusi pelipaikka. Konkarivahdillekin luulisi löytyvän ottajia niistä joukkueista, joilla maalivahtiosasto on kapeahko ja tarkoitus olisi kisailla kirkkaimmista mitaleista.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Tietääkö joku onko Wiikmanin ja Lukon sopimus kokonaan purettu? Miikan sopimushan Raumalle oli mallia 1+1, eli siinä oli jonkin näköinen optio myös kaudesta 11-12. Osaatteko siis sanoa siirtyikö tämä optio nyt Ilveksen käyttöön vai katosiko se kokonaan universaaliin maailmankaikkeuteen Rauman Lukon Wiikmanille antaman epäluottamuslauseen myötä?

Tiivistettynä: Eikai Lukko voi kaapata Wiikmania Ilveksen nenän edestä kauden jälkeen jos Miika pelaa unelma kauden lopun ja vie Ilveksen esim. sääleistä neljän parhaan joukkoon ja vaikka pronssille?
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joskus kauan sitten muistan lukeneeni että tällaisessa tilanteessa mahdollinen optio raukeaa automaattisesti.
Sitä en osaa sanoa onko se virallisesti niin vai vaan ns. kirjoittamaton sääntö.
 

Kissa Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
We never give in
Se että tähän ketjuun ei kellään ole ollut asiaa yli kuukauteen on merkki siitä että Ilveksen maalivahtitilanne on vähintäänkin kohtuullisen hyvä. Wiikman on pelannut ihan mukavasti eikä Ipa-kannattajien ole tarvinnut kauhistella Hurmeen haparointia maalin suulla. Toki puolustuspelaaminenkin on parantunut kokonaisvaltaisesti, erityisesti alivoimapelin osalta. Mielenkiitoiseksi tilanne menee siinä vaiheessa, kun Hurme on tervehtynyt. Saako peliaikaa LeKissä? Toivottavasti ei vaan Aittokalliolle peliaikaa, sanon minä!

Erityisesti maalivahtiosaston puolelta mieltä lämmitti Juha Metsolan onnistunut kahden pelin visiitti Ilveksen maalin suulla. Näkisin hänet mielelläni ensi kauden Ilveksessä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Erityisesti maalivahtiosaston puolelta mieltä lämmitti Juha Metsolan onnistunut kahden pelin visiitti Ilveksen maalin suulla. Näkisin hänet mielelläni ensi kauden Ilveksessä.

Samaa mieltä koko tekstistä. Minulle ero Hurmeen ja Wiikmannin pelissä on se, että jokaista maalille mennyttä rääpäisyä ei tarvitse Wiikmannin kanssa pelätä. Hurmeelle kun saattoi upota ihan mikä tahansa hyvässäkin pelissä.

Metsolan esiintymiseen oli myös erittäin tyytyväinen ja toivottaisin minäkin hänet mielelläni takaisin Tampereelle. Tosin itseäni huolestuttaa puheet Toskalan paluusta. Mies oli ehdottomasti yksi suosikkipelaajistani lähtiessään maailmalle, mutta valitettavasti uskon hinta-laatu-suhteen olevan huono hänen kohdallaan. Veskulla on ollut monta enemmän tai vähemmän epäonnistunutta kautta pohjalla, ja vaikka niistä suurin osa onkin NHL:stä, niin häneen ei kovin suurta luottoa täältä löydy. Ennemmin ottaisin esim. Metsolan.

Toki jos Toskala Ilvekseen päätyy, niin hän toivottavasti todistaa pelkoni vääriksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös