Ma 15.5.2017 Otteluseuranta (11. kisapäivä)

Tila
Viestiketju on suljettu.

Raspatin

Jäsen
Oliko 2014, kun sai ihan tosissaan jännittää jonkun Sveitsin ottelua, kun siinä päätettiin Suomen kohtalo? Ja olihan se 2010 myös lähellä, kun pelattiin vielä 4 joukkueen lohkoissa: Suomen ja USAn lohkon päätöspelissä voittaja meni pudotuspeleihin, häviäjä karsintasarjaan.

Kuten sanoit. Ennenkin on ollut vaikeaa. Mutta niin on KalPallakin, silti sitä pitää kannattaa :D
Eikös vuonna 2011 ollut myös aika lähellä, kun välisarjassa voitettiin saksa ja venäjä rankuilla ja slovakia vain yhdellä maalilla varsinaisella.
 
Minun päähäni ei mahdu se, että miksi Tanska huomioidaan tuohon putoamistaistelun vertailuun mukaan, vaikka ei voi edes pudota? Slovakia olisi jo jatkoaikavoitollaan Italiasta kuivilla. Nyt on ratkaisu ilman panosta pelaavien juuttien käsissä, vaikka toki nyt omakin ottelu on vielä jäljellä. Aivan älyttömältä tuntuu.
 
Espen

Jäsen
Venäjä oli yhdestoista kotikisoissaan vuonna 2000. Erittäin nimekkäällä joukkueella.

Unohtui, Latvian ja V-Venäjän hienot ottelut heitä vastaan.

Hyvästä drivesta huolimatta näissäkin kisoissa top-6 painelee puolivälierissä. Minun puolesta voidaan pelata 8 joukkueella jatkossa kisat.
 
Minun päähäni ei mahdu se, että miksi Tanska huomioidaan tuohon putoamistaistelun vertailuun mukaan, vaikka ei voi edes pudota? Slovakia olisi jo jatkoaikavoitollaan Italiasta kuivilla. Nyt on ratkaisu ilman panosta pelaavien juuttien käsissä, vaikka toki nyt omakin ottelu on vielä jäljellä. Aivan älyttömältä tuntuu.
Onhan tuossa sinansakin panosta etta tippuja voi olla myos BLR, menee maalierotouhuksi parhaimmillaan/pahimmillaan. "The overall bottom ranked two teams will be relegated to the 2018 IIHF Ice Hockey World Championship Division I Group A." Eli ei valttamatta Slovenian pariksi paady kumpikaan ITA eika SVK
 
Knap

Se olisi epäreilua esimerkiksi Saksaa kohtaan, ja monia muita kuten Latvia tai Ranska. Sanoppa tässä nyt, kumpi on parempi Saksa vai Slovakia? Ranskakaan ei tuurilla ole näin korkealta, vaan sillä maalla on paljon laatupelaajia. Da Costat, Fleuryt, Hardy, Roussel, Bellemare ja Auvitu näin ihan kärkeen. Latviakin tuppaa nykyään olemaan aika korkealla näissä, Tanska on myös laatujoukkue jos saa parhaimmistoansa mukaan.
 
Nyt hävettää, mutta olen aina luullut putoajien olevan molempien lohkojen viimeiset.
 
Nyt hävettää, mutta olen aina luullut putoajien olevan molempien lohkojen viimeiset.
Tanskan kisaisannyys ja surkeat esitykset sotkee pakkaa, ymmarrettava vaarinkasitys tuo on. Alla viela koko pudotus- ja nousuhassakka:

Relegation format
The overall bottom ranked two teams will be relegated to the 2018 IIHF Ice Hockey World Championship Division I Group A.

The 2018 IIHF Ice Hockey World Championship will consist of 16 teams including the team of the organizing member national association, thus Denmark cannot be among the two relegated teams.

The teams promoted to the 2018 IIHF Ice Hockey World Championship will be the top-two teams of the 2017 IIHF Ice Hockey World Championship Division I Group A.
 
Espen

Jäsen
Se olisi epäreilua esimerkiksi Saksaa kohtaan, ja monia muita kuten Latvia tai Ranska. Sanoppa tässä nyt, kumpi on parempi Saksa vai Slovakia? Ranskakaan ei tuurilla ole näin korkealta, vaan sillä maalla on paljon laatupelaajia. Da Costat, Fleuryt, Hardy, Roussel, Bellemare ja Auvitu näin ihan kärkeen. Latviakin tuppaa nykyään olemaan aika korkealla näissä, Tanska on myös laatujoukkue jos saa parhaimmistoansa mukaan.

Palataan asiaan sitten kun top-6 joukue putoaa kahdeksan joukosta, tai jopa kaksi top-6 joukkuetta jäisi puolivälierien ulkopuolelle. Vuodesta 1998 kisoja on pelattu 16 joukkueella ja kolme kertaa on top-6 joukkue jäänyt kahdeksan parhaan ulkopuolelle. Laji ei vain ole tarpeeksi kilpailtu, vaikka kehitystä on tapahtunut. Ja mieluummin katselisin tasokkaat B-kisat, kuin tylsiä top-6 joukkueita.
 
Hardt naulaa juutit johtoon pari minuuttia ennen loppua.
 
Mane

Jäsen
Minun päähäni ei mahdu se, että miksi Tanska huomioidaan tuohon putoamistaistelun vertailuun mukaan, vaikka ei voi edes pudota? Slovakia olisi jo jatkoaikavoitollaan Italiasta kuivilla. Nyt on ratkaisu ilman panosta pelaavien juuttien käsissä, vaikka toki nyt omakin ottelu on vielä jäljellä. Aivan älyttömältä tuntuu.

Siksi, koska tuossa pelataan sarjataulukkosijoituksesta eikä suoranaisesti mistään "putoamistaistelusta". Sarjataulukkosijoituksen määrää tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäiset ottelut. Sarjataulukkosijoituksen seuraus voi toki sitten olla putoaminen.

Tanska ei myöskään pelaa ilman panosta vaan voitolla MM-kisojen lopullinen sijoitus voi olla jopa 11., tappiolla taas pahimmillaan 16. Aiemminkin jo kirjoitin, että mailla jotka eivät mitalisijoista kuitenkaan pelaa on paljonkin merkitystä sillä onko loppusijoitus "9. vai 13."

Nythän tämä meni sikäli oikein, vaikka Slovakian putoaminen olisi hieno tilastollinen kuriositeetti ollut, että Italia on lohkon selvästi huonoin joukkue ja sen jatkuva putkahtaminen takaisin A-sarjaan on paras argumentti kisojen 14 joukkueeseen supistamisen puolesta.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös