Mäkihyppykausi 2016–2017

  • 20 878
  • 120
Ihan sen kunniaksi avaan ketjun, kun sain luettua Janne Ahosesta kertovan Kuningaskotka-kirjan.
On se kyllä ihmeellistä, kun hän oli A-maajoukkueessa jo syksyllä 1992 eli 24 vuotta sitten. Ja nytkin sai nuoren urheilijan apurahan 5000 euroa kotikisoihin valmistautumiseen. Hyvä ettei lopettanut silloin 2008, piti vain muutaman kuukauden taukoa.
Hauskaa kun ihmiset luulivat Ahosen palanneen kun oli rahat loppu, jotain ulosotossa ja kiihdytysajotoiminta oli tappiollista. Mutta eiköhän sillä ole aika paljon rahaa pankissa ja urheilijarahastossa, mistä voi sitten nostella joka vuosi sinne vuosien varrella kertyneitä palkintorahoja. Aika hyvin tuo kirja selventi myös raha-asioita ja muutenkin mielenkiintoista juttua.

Kävin muuten joku aika sitten Kaipolan hyppyrimäellä. Oli kyllä nostalginen paikka. Ei tullut seurattua mäkihyppyä vielä 1994 kun siellä hypättiin viimeiset hypyt, mutta joskus Youtubessa katselin videoita kun Kaipolassa hypättiin yli sataa metriä. Aika jylhä mäki, kun alastulorinnettäkin oli rakennettu 60-70 metriä betonipylväiden varaan, kun rinne ei muuten olisi riittävän jyrkkä.
Pitkävuori – Wikipedia
 
Aika kylmää kyytiä Lahdessa, kun vuonna 2013 rakennettu jäälatu on olevinaan alitehoinen, ja pitäisi uusia 450 000 eurolla.
”Olen ihan sanaton” – 450 000 euron yllätyslasku hyppyrimäestä kuumensi tunteet Lahdessa - Mäkihyppy - Ilta-Sanomat
Sama juttuhan se oli Rukalla, että tehokkaampi jäälatu vaaditaan ja on luvattu hankkia, jotta maailman cupin järjestäminen jatkuu.

Viiden viime vuoden aikana Lahdessa on käytetty yli 10 miljoonaa urheilukeskuksen parantamiseen. Mitenhän voikin olla, että tuomaritorni ja siihen liittyvä joku silta voi maksaa neljä miljoonaa euroa. Aika ison omakotitalon tai teollisuushallin saisi sillä hinnalla, ja jäähalli taitaa maksaa 1-1,5 miljoonaa, samoin urheilukentän rakentaminen.
Ja normaalimäen korjaamiseen on käytetty 3,5 miljoonaa. Sitä olen ennenkin ihmetellyt, miten voi hyppyrimäet maksaa niin paljon. Luulisi ettei paljoakaan maksa, kun tasoittaa rinteen ja rakennuttaa tornin. Ei ne tornit kuitenkaan niin hirveän paljoa rautaa tai betonia tarvitse. Mutta toki jos hissit rakennetaan ja laitetaan muovit ja kastelujärjestelmä ja ladun jäähdytys ja lämpimät sisätilat, niin kai se sitten maksaa.
Onpahan nyt sitten mäet kunnossa.

Jyväskylässähän herätti myös hieman ihmettelyä, kun mäen kunnostaminen maksoi miljoonan ja harrastajia on viisi, jotka hyppää niin isosta mäestä.
Ja se Vuokatin mäen tilanne on vähän epäselvä, että onko se vielä hyppykunnossa vai ei...
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sinällään jännä kuinka paljon rahaa sitä saadaan palamaan noihin kunnostamisiin, pitäisiköhän noita kilpailuttaa jollain firmalla ja tehdä kimppakorjaukset useamman kaupungin kanssa eikä pistää miljoonia sinne tänne 2 kilpailijan takia? toki siinä päästään monesti varmaan siihen että kannattaako kaikkia mäkiä edes kunnostaa vaan rakentaa uusi tilalle jossa nykyaikaiset profiilit ja tekniikka. Ei kai yhden tornin rakentaminen voi niin montaa miljoonaa maksaa? olettaen että paikka on jotakuinkin valmis ettei hirveästi tarvitse raivata metsää ja mäkirinnettä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Rune Velta lopettaa uransa motivaation puutteen takia. Velta keskittyy hyppyuran jälkeen opiskeluihin.

Ei ollut kovinkaan yllättävä ratkaisu, kun muistetaan se että viime kaudella mies kiersi lähinnä Continental Cupia. Mukavan uran ehti Veltakin luoda voittamalla Falunin MM-kisojen kaikista mäkikisoista mitalin ja vielä henkilökohtaisen MM-hopean lentomäestä 2012.

http://yle.fi/urheilu/3-9066007(Linkki Ylen uutiseen asiasta)
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
http://www.mtv.fi/sport/hiihtolajit...nninen-palaamassa-yhdistetyn-kisoihin/6025540

Laitetaan vaikka tänne. Linkissä oleva Maikkarin uutinen kertoo Hannu Mannisen paluuaikeista.

Upean uran ja jo kertaalleen comebackin tehnyt Hannu Manninen on palaamassa yhdistetyn kisoihin, joskaan paluu ei ole vielä sataprosenttisen varma. Mahdollisen paluun tapahtuessa 38-vuotiaan Mannisen päätavoite olisi nähdä, että missä nuoremmat yhdistetyn hiihtäjät menevät ja että mihinkä se oma meno tällä kertaa riittää.

En jaksa uskoa Mannisen menestysmahdollisuuksiin, koska mies on ollut yli viisi vuotta poissa yhdistetyn kansainvälisiltä kentiltä, mikä on hirveän pitkä aika. Mutta PR-mielessä tämä olisi loistava veto ja muulle joukkueelle Manninen olisi hyvä mentori sekä "ukkosenjohdatin" Herolalle. Mannisen palatessa kun Suomella olisi kaksi yhdistetyn hiihtäjää, joiden tekemiset kiinnostaisivat suurempaakin yleisöä. Eli Herola ei jäisi sikäli yksin.

Mutta odotellaan toki se lopullinen päätös ensin!
 
Kai se Manninen siis on palaamassa. Ei kai sitä kunnon harjoittelua voisi vasta elo-syyskuussa aloittaa, vaan töitä on tehty koko kesä. Tosiaan pr-mielessä hyväksi lajille ja eiköhän hänet nähdä Lahdessa, jos niin päättää.
ihan hyvään hiihtokuntoon varmaan pääsee, mutta mäkihyppy voi olla hankalampaa, kun hän ei mikään liidokki ollut aiemmin urallaankaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kai se Manninen siis on palaamassa. Ei kai sitä kunnon harjoittelua voisi vasta elo-syyskuussa aloittaa, vaan töitä on tehty koko kesä. Tosiaan pr-mielessä hyväksi lajille ja eiköhän hänet nähdä Lahdessa, jos niin päättää.
ihan hyvään hiihtokuntoon varmaan pääsee, mutta mäkihyppy voi olla hankalampaa, kun hän ei mikään liidokki ollut aiemmin urallaankaan.

Eikös Manninen tuossa viime keväänä kisannut SM-kisankin yhdistetyssä, taisi jäädä niukasti ulos pronssilta taivalkosken SM-kisoissa jos en väärin muista, että on jo nyt varmaan nykykunnossa Suomen maajoukkueen tasoa ja tehnyt varmaan hommia selkeesti jo pitemmän aikaa paluun suhteen.

Taitaa rahat olla mäkihypyssä ja yhdistetyssä loppu kun näitä vanhoja jääriä raahataan takaisin, toisaalta jos halutaan saada sponsoreita ja näkyvyyttä muuta ei taida olla tehtävissä. Jotenkin voisi kuvitella että ilman kunnon rahoitusta ei manninenkaan lähtisi touhua enää tekemään. Sinällään jännä nähdä mihin Ahonen, Manninen ja miksei jopa Toni Nieminen yltää. Nykyinen taso on sen verran alhaalla kummassakin lajissa että en näkisi ainakaan täysin mahdottomana että kaikki kolme nähdään Lahdessa.

EDIT: pitäisi kai eka lukea uutinen jossa mainittiin tuosta viimekauden kisasta :)
 
Aika mielenkiintoista juttua kirjoitti Santtu Silvennoinen tuolla Iltalehden sivuilla mäkihypystä.

Vancouverin olympiakisojen hiihtolajit miteltiin Whistlerin vuoristossa. Hiihdon, mäkihypyn ja ampumahiihdon suorituspaikkojen rakentaminen maksoi noin 155 miljoonaa euroa.



Mäistä ei hypätty olympiakisojen jälkeen kahteen vuoteen yhtään, kunnes maaliskuussa 2012 pidettiin Kanadan mestaruuskilpailut. Yhtään maailmancupin tai kakkoskategorian Continental-cupin osakisaa olympiamäissä ei vuoden 2010 jälkeen ole järjestetty.

Salt Lake Cityssä on ollut kaksi mäkihypyn Continental-cupia, joista viimeisin oli vuonna 2003.

Olisihan se mukavaa, jos Suomessakin voisi panostaa 155 miljoonaa mäkihyppy- hiihto- ja ampumahiihtokeskukseen. Ja Sotshin kisoja varten tehtyihin hyppyreihin meni 194 miljoonaa. No, voihan nuo Whistlerin ja Salt Laken suorituspaikat olla harjoituskäytössä kuitenkin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
tuolla n. 150-200M taidettaisiin saada Suomessa jo peruskorjattua kaikki mäkihyppytornit mitä vielä on olemassa :) Mutta olisihan se huikeeta saada edes yksi kunnon mäkihyppykeskus tänne tai edes uusi :)

Tässä tuota oman kaupungin Jyväskylän tilannettakin miettinyt, annettiin melkein nykäsen mäki ränsistyä kokonaan, taidettiin kuitenkin nyt kunnostaa osittain talkoovoimin se, mutta voisihan tuossa olla jopa aika paljonkin potentiaali nykyiseen laajavuoreen rakentaa kunnon kilpailukeskus, piristäisi varmaan koko alueen liiketoimintaa kummasti, laskettelukeskusta ja hoteleita. Mutta taitaa toki aika epätodennäköistä että esim. kaupunki osallistuisi kustannuksiin yhtään joten ei taida edes ajatuksen tasolla onnistua vaikka mäkihyppy olisi Suomessa voimissaan.
 
tuolla n. 150-200M taidettaisiin saada Suomessa jo peruskorjattua kaikki mäkihyppytornit mitä vielä on olemassa :) Mutta olisihan se huikeeta saada edes yksi kunnon mäkihyppykeskus tänne tai edes uusi.
Ei saata herua valtiolta paljon avustuksia hyppyrimäkiin lähiaikoina, kun harrastajia on niin vähän eikä hyppääjät pärjää kv. tasolla ja kisoja on peruttu tuulen takia ja luntakaan ei välttämättä ole. Ja kun on panostettu Lahteen jo niin paljon.
Eihän siitä niin kauan ole, kun kovasti visioitiin lentomäkiä ja sisätiloihin rakennettavaa mäkihyppykeskusta...

Vaikka sanotaan, että Suomessa mäet alkaa olla profiileiltaan vanhanaikaisia, niin eiköhän sitä edelleen pysty ponnistamaan maailman huipulle. Kerran Lahdessa on remontti tehty mäkiin, tai voi vaikka muuttaa Kuusamoon ja hypätä kesät talvet isosta, 140-150 metrin mäestä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Se Hannu Mannisen paluu on nyt selvä asia. Manninen lähtee kauteen puoliammattilaispohjalta, eli harjoitukset tehdään työn salliessa. Hannu oli mukana kesä-SM-kisoissa tullen kolmantena maaliin, mutta jäi sijoituksetta kilpailukarenssin takia.

Kyllähän tässä kädet syyhyten odotellaan yhdistetyn kauden alkua sekä suomalaisten edesottamuksia. Olisiko Herolasta ihan vakinimeksi kärkitaisteluihin? Miten Mannisen paluu onnistuu? Ovatko eerohirvoset ja jimhärtullit lähentyneet pisteitä?

http://yle.fi/urheilu/3-9190221
Linkki Ylen uutiseen Mannisen kuvioista.
 
Harri Ollilla ei sitten ole asiaa maajoukkueeseen tuon sponsorikiistan takia. Eipä ollut Mika Kulmala yhtä tomeraa toimaria kun Iivo Niskanen heilutteli tölkkiä ja kulautteli liian pitkiä Red Bull -hörppyjä. Mutta Niskanen olikin olympiavoittaja, Olli taas ongelmatapaus josta päästään näin kätevästi eroon.
No, ehkä Olli saa palata maajoukkueeseen myöhemmin. Jos hypyt siihen antavat mahdollisuuden. Tuolla muovimäen SM-kisoissa vasta sijalla 13.

Mielenkiintoista nähtävää oli se joku aika sitten televisiosta tullut dokumentti Matti Nykäsestä. Sellaista 70- ja 80-luvun materiaalia mitä ei moni ole nähnyt.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harri Ollilla ei sitten ole asiaa maajoukkueeseen tuon sponsorikiistan takia. Eipä ollut Mika Kulmala yhtä tomeraa toimaria kun Iivo Niskanen heilutteli tölkkiä ja kulautteli liian pitkiä Red Bull -hörppyjä. Mutta Niskanen olikin olympiavoittaja, Olli taas ongelmatapaus josta päästään näin kätevästi eroon.
No, ehkä Olli saa palata maajoukkueeseen myöhemmin. Jos hypyt siihen antavat mahdollisuuden. Tuolla muovimäen SM-kisoissa vasta sijalla 13.

Toisaalta Ollikin tainnut olla lähellä sitä top 4 hyppääjissä viimekaudella ja omaa paljon potentiaalia, että en tiedä onko mäkihypyssäkään yhtään varaa menettää yhtään urheilijaa jos taso heikkenee maajoukkueessa ja sitä että mikä mahdollisuus ja potentiaali hyppääjältä löytyy. Saattahan se olla että on jo menetetty tapaus Olli, mutta toisaalta siinä voi olla yksi urheilija joka saattaisi hyötyä siitä että pääsee ammattimaisesti harjoittamaan hyppäämistä, tosin koko maajoukkueen taso on ollut niin heikkoa että varmaan hyvän yksilövalmentajan kanssa maajoukkueen ulkopuolella on paremmat saumat saada hyppy kulkemaan, mutta se vaatisi jostain rahaa, joltain vedonlyöntiyhtiöltä ei välttämättä montaa tonnia vuodessa saa.
 
Jarkko Määttä täysin ylivoimaiseen SM-mestaruuteen. Taakse jäi mm. viime kaudella TOP 10 maailmalla hypännyt Noriaki Kasai reilulla erolla.

Näin vaikka Määttä joutui hyppäämään lopussa räntäsateeseen. Myös Asikainen löi Kasain että myös Ahosen.
 
Ahonen tänään läpäisi karsinnan helposti ollen parhaana suomalaisena peräti 23. Jos Mitterin aikana Suomi saa Lahdessa mitalin mäkihypystä minun puolestani Mitter voisi saada vaikka puoli valtakuntaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Jarkko Määttä täysin ylivoimaiseen SM-mestaruuteen. Taakse jäi mm. viime kaudella TOP 10 maailmalla hypännyt Noriaki Kasai reilulla erolla.
Määtän piti olla alkukauden paras suomalainen, mutta mitäs kävi?

Tuli supersulaminen ja sinne karisi Määtän itseluottamus yhdellä hypyllä. Määttä ei päässyt karsinnasta edes kilpailuun, kun kilpailuun pääsi 40 parasta ja Määttä oli 41. Määttä hävisi pienimmän mahdollisen tappion eli 0,1 pistettä norjalaiselle Joachim Hauerille, joka oli siis sijalla 40 ja pääsi karsinnasta läpi. Lievästi sanottuna Määttää saattaa vähän vituttaa. Määtän tuulirako saattoi olla koko karsinnan huonoin, mutta kyllä huonoihin tuuliinkin pitäisi pystyä hyppäämään. Harjoituksissa hän hyppäsi 139m (ekan kierroksen toiseksi pisin hyppy ja 6. sija) ja 136,5m (tokan kierroksen 17.) ja karsinnassa 106,5 metriä. Käsittämätön sulaminen.

Samoin suli myös Ville Larinto, mutta ei läheskään yhtä pahasti.

Ahonen oli karsinnassa paras suomalainen ja hänen edellään ei ollut tänään kuin viisi puolalaista ja kolme japanilaista.

Suomalaiset olivat tänään sijoilla 1, 4, 6, 8, 10, 18, 29 ja 36. Tosin tuloslistan toisesta päästä luettuna.

Loppuun voidaan ottaa vertailun vuoksi Noriaki Kasai. Molemmilla harjoitushypyillä 133 metriä ja sijoitukset 4. ja 7. Kasai näytti suomalaisille, että miten sitä mäkeä pitää hypätä, kun siirrytään oikeisiin kilpailuihin. Todella kova äijä!
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän tuo tilanne huonolta välttämättä näytä jos pisteitä tulee suomalaisilta kisasta, toki kun kisaan yritti 8 suomalaista niin olisi muutaman enemmän olettanut edes karsinnan läpäisevän, sitä voisi pitää jonkinlaisena minimitavoitteena kuitenkin niiden osalta ketkä on A-maajoukkueen mukana. Katsoo tuota tuloslistaa niin varmaan Toni Nieminenkin olisi muutaman hyppääjän pystynyt ohittamaan jos olisi osallistunut...
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Harmillinen takaisku tuo Määtän tipahtaminen kisasta, mutta ei nyt pistetä vielä koko kautta pakettiin yhden huonon tuuliraon vuoksi. Eiköhän sieltä Määtälle vielä kukkapuskaa työnnetä kouraan jonkun kisan jälkeen tällä kaudella. Sen verran hyvin on harjoituskausi mennyt ilmeisesti.

Määtän lisäksi kovat toiveet kohdistuu Niko Kytösahoon, josta pitäisi tulla mäkihypyn Patrik Laine. Rukan tulokset valaa vähän jäävettä niidenkin toiveiden päälle, mutta nuori poikahan on vielä kyseessä.

Muut Suomen mäkihyppääjät nyt on joko liian vanhoja enää suurtekoihin, tai potentiaalia ei vaan tunnu olevan tarpeeksi. Joten aattelin keskittyä noiden kahden seuraamiseen.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Määtän lisäksi kovat toiveet kohdistuu Niko Kytösahoon, josta pitäisi tulla mäkihypyn Patrik Laine. Rukan tulokset valaa vähän jäävettä niidenkin toiveiden päälle, mutta nuori poikahan on vielä kyseessä.

No ehkä tuota Kytösahoa on hehkutettu vähän liikaa. Oikeastihan hän on liki valovuoden päässä slovenialaista ikätoveriaan Domen Prevciä, jota voi pitää lajin todellisena superjunnuna.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Rukan kisa on käynnissä ja taso on huima. 20 hyppääjää jäljellä ja jo 8 äijää on hypännyt yli 140 metriä! HS-piste on 142 metriä. Ihan järjetön taso.

Ahosen ihan hyvä 130,5 metrinen ei valitettavasti riitä toiselle kierrokselle. Asikaisen 117 metriä taitaa antaa sijan 49/50.

Suomen mäkihypyn mitalihaaveet taitaa olla kaadettu lopullisesti.

Jarkko Määtän karsinnassa 0,1 pisteellä pudottanut norjalainen hyppäsi koko kisan lyhimmän hypyn 105 metriä, sekä hänet hylättiin väärälaisen hyppypuvun takia. Aika hassua.
Nyt katson ekaa kertaa moneen vuoteen ja kyllä nämä tuulikompensaatio jutut on ihan perseestä...
Entäs puomikompensaatiot?

Puomi yhdellä pykälällä alaspäin ja sen jälkeen riittää 4,5 metriä lyhyempi hyppy samoihin pisteisiin.

Nyt on ensimmäinen kierros hypätty.

Ei voi kuin hymyillä.

Peter Prevc veteli harjoitushypyt, karsinnat ja jopa kesä-gp:n ihan vasemmalla kädellä.
Nyt, kun tosikilpailut alkoivat, niin Peter veti ensimmäisellä hypyllä kaikille jauhot suuhun todella komealla hypyllä.
Viime kausi oli jäänyt muistiini, kerroin oli aivan liian iso ja nyt vetokassa kiittää. Prevc ei nimittäin tule tänään häviämään kenellekään.
 
Viimeksi muokattu:

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt katson ekaa kertaa moneen vuoteen ja kyllä nämä tuulikompensaatio jutut on ihan perseestä...
 

Salama44

Jäsen
Suomalaisten ohiponnistukset alkoivat.

Ahosta lukuunottamatta suomalaisten esitykset ovat aivan hirveitä. Maallikkokin näkee että ohi menee monta metriä. Tyhjän päältä on turha rimpuilla.

Miten ne vetävät harjoituksissa 20 metriä pitemmälle, mutta kilpailussa heti alkaa nakertaa korvien välissä?
 

Salama44

Jäsen
Eihän tuo tilanne huonolta välttämättä näytä jos pisteitä tulee suomalaisilta kisasta, toki kun kisaan yritti 8 suomalaista niin olisi muutaman enemmän olettanut edes karsinnan läpäisevän, sitä voisi pitää jonkinlaisena minimitavoitteena

Ei tullut yhtään pistettä eka kotikisasta Suomelle.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika hyvät kisat noin yleensä ja suomalaisnäkökulmastakin Rukalla. Uudet tuuliverkot osoittautui vissiin toimiviksi kun kisa saatiin vietyä läpi ilman häslinkejä. Nähtiin komeita pitkiä hyppyjä ja Kuusamon talviluonto näytti parhaat puolensa. Eiköhän näillä näytöillä Rukan mäkikisa pysy mc-ohjelmassa jonkin aikaa.

Tuo kisoja täältä ikuisuuteen dominoiva slovenialainen veljespari on kanssa aika sympaattinen. Kuulemma lahjakkain veljeksistä jäi vielä kotiin, koska ei toipunut ajoissa siitä nöyryytyksestä, että perheen sisäisessä karsintakilpailussa isoäiti hyppäsi pidemmälle.

Suomalaiset mäkimiehet suoriutuivat ihan kohtalaisesti lähtökohdat huomioon ottaen. Tästä on hyvä jatkaa kohti suurta tavoitetta, toisen kierroksen paikkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös