Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 540 885
  • 7 169

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sopii ehkä paremmin tänne.

Väitän, että jokainen viime aikoina hankittu omakasvatti on vahvistanut joukkuetta. Kankikin sitä joukkuetta mihin tuli. Välillä tuntuu siltä, ettei aina ymmärretä puolin ja toisin pelaajan roolia. Esimerkkinä Jasu. Hän ei ole tulosylsikön sentteri, mutta puolustuspäähän Liigan parhaita. Valinta peruste ei tietenkään voi olla pelkästään raumalaisuus. Eipä noissa "hukatuissa" maalivahdeissakaan raumalaisuus ole painanut.

Yhteisöllisyydestä puhuttaessa merkittävä tekijä kuitenkin on se, että pelaaja on omakasvatti. Minulle ainakin on eri asia pelaako joukkueessa omakasvatti Heikkinen vai kärppäkasvatti Heikkinen.

Menestys edellä, unohtamatta omia kasvatteja jos joukkueesta heille löytyy oikea rooli.

Kanki vahvisti viime kauden joukkuetta hetkellisesti ja voisi mennä yhteistyöpelaajan tai maksimissaan nelosen roolissa nytkin, mutta jalka ei vaan tahdo valitettavasti riittää. Jasu kelpaisi heti takaisin, kuten myös Tommila ja Joonas Kalliolaakin ole katsellut että mahtaisiko rooli Lukon alaketjuissa kiinnostaa? Onneksi en kuitenkaan ole vastuussa joukkueen rakentamisesta. Jos nyt ajatellaan mitä omia kasvattteja tai entisiä pelaajia olisi ensi kaudeksi vapaana ja mahdollisesti saatavilla.

Engren
Setänen

Heikkinen
Tommila
Nordlund

Kalliola
Petruzalek
Gagnon

Jos näistä osa kotiuteltaisiin, Ilomäen, Keräsen ja Marttisen optiot käytettäisiin, niin ihan kivaltahan tuo näyttäisi.

Keränen-Ilomäki-X1
Koivisto-"Ramstedt"-Petruzalek
Vahalahti-"Tiivola"-Tukonen
Kalliola-Friberg-Liedes
Niemelä-Koivistoinen-Smedberg


Niskala-"Motin"
"Heikkinen"-Marttinen
Ahonen-"Tommila"
Sevänen
-"Mesikämmen"
Suistio

"Engren/Setänen"-Lehtinen

Tuossa on ihan kivasti oman juniori-myllyn läpikäyneitä nimiä ja nämä Keräset, Ilomäet, Tukoset ym. voi laskea melkein omiksi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jasu kelpaisi heti takaisin, kuten myös Tommila ja Joonas Kalliolaakin ole katsellut että mahtaisiko rooli Lukon alaketjuissa kiinnostaa?.

Tommila on hyvinkin mahdollinen paluumuuttaja. Mutta uskon myös, että kaveri käy tarkat neuvottelut roolistaan ja vaikkei kellekään mitään kiintiöpaikkaa voi luvata, niin mihinkään rotaatioon 7-8. pakin tontille ei Raumalle lähde. Sen verran hyvin Ässissä pelannut, että jos ei Porissa jatka, niin saa varmasti jostain Liigajoukkueesta pelipaikan lähtökohtaisesti pelaavasta kuusikosta.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tommila on hyvinkin mahdollinen paluumuuttaja. Mutta uskon myös, että kaveri käy tarkat neuvottelut roolistaan ja vaikkei kellekään mitään kiintiöpaikkaa voi luvata, niin mihinkään rotaatioon 7-8. pakin tontille ei Raumalle lähde. Sen verran hyvin Ässissä pelannut, että jos ei Porissa jatka, niin saa varmasti jostain Liigajoukkueesta pelipaikan lähtökohtaisesti pelaavasta kuusikosta.
Tommila ilman muuta pelaavassa kokoonpanossa lähtökohtaisesti. Tuossa omassa hahmotelmassa on melkein sama mihin järjestykseen nuo parit laittaisi. Kalliolasta lähinnä olen ajatellut, että kiinostaisiko häntä pelata Lukossa tuolla 3-4 ketjuissa. Vaikuttaisi kuitenkin olevan hyvä roolipelaaja.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mielestäni on aina hyvä, jos saadaan omia kasvatteja kotiutettua. Ratkaisevilla hetkillä se logo rinnassa ehkä "kasvaa" merkittävästi. Pitää kuitenkin muistaa, ettei pelaajalla välttämättä ole halua palata Raumalle muista elämän eteen tuovista syistä.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Jasu tällä kaudella 29 peliin tehot 8+5=13 ja peliaika ka. 18:41 min per ottelu Tapparassa.

Niin on ja eikös hän ollut junioreissakin tehnyt hyvin pisteitä. Liigassa kuitenkin puolustavassa roolissa pelannut. Olisiko hänestä sitten kehittymässä hyvä kahdensuunnan pelaaja. Ei mielestäni kuitenkaan tulosyksikön pelaaja.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Mike Siklenkan kuulumisia Iltalehdessä.

https://m.iltalehti.fi/smliiga/201712082200590508_sm.shtml

Vähän karskahti korvaan tuo Vanhatalon analyysi.

"Ehkä Siklenka oli liian raisu äijä taitokiekosta pitävän raumalaisyleisön mieleen."

Ei näitä pelikavereitaan puolustaneita pelaajia oli Lukossa liikaa ollut. Osasihan tuo siihen nähden pelatakin, että avut oli kyllä nyrkkien puolella.
 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
^^
No niin, olenkin joskus miettinyt mitä kaveri mahtaa nykyään touhuta.

Tuo Pikkaraisen ja Siklenkan välinen mylly on itselläkin hyvin muistissa. Pikkarainen meni omaan tyyliinsä kolmantena miehenä johonkin jo alkaneeseen kahinaan mukaan, josta Mike sitten kävi miehen poimimassa pois ja sen jälkeen kyyti olikin aika kylmää.

Ihan ok peluri, hyökkäyssuuntaan todella hyväkin. Olihan mies pelanut uransa alussa puhtaasti hyökkääjänä. Ja vaikka se oman miehen vartiointi välillä unohtuikin, niin olisin silti mielelläni nähnyt miestä pidempäänkin Lukossa.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mike Siklenkan kuulumisia Iltalehdessä.

https://m.iltalehti.fi/smliiga/201712082200590508_sm.shtml

Vähän karskahti korvaan tuo Vanhatalon analyysi.

"Ehkä Siklenka oli liian raisu äijä taitokiekosta pitävän raumalaisyleisön mieleen."

Ei näitä pelikavereitaan puolustaneita pelaajia oli Lukossa liikaa ollut. Osasihan tuo siihen nähden pelatakin, että avut oli kyllä nyrkkien puolella.

Lueppa juttu uusiksi. Se ei ollut Vanhatalon lainaus tai analyysi vaan toimittajan höperöä pohdiskelua. Siklenkaahan rakastettiin Raumalla ja Vanhatalo yritti värvätä miestä myöhemmin uudestaan.

Artikkeli jatkuu:
Hän pelasi pohjoisamerikkalaisen koodin mukaan, Vanhatalo hymähtää.

- Tietysti se tuntuu meistä (suomalaisista) vähän erikoiselta, mutta ei me (seurassa) sitä mitenkään pelästytty.

Vanhatalo yritti saada Siklenkan muutama kausi myöhemmin kevääksi Raumalle. Itävallasta kodin löytänyt Siklenka ei liikahtanut.

- Hän oli äärimmäisen kova, vimpan päälle äijä, Vanhatalo arvioi.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Huippujätkä.
Puolustaminen oli laiskaa, mutta brutaali pelimies ja teki pisteitä.
Pikkarainen taisi tirauttaa kyynelenkin selkäsaunan jälkeen.
Ei se häpeä muuten ole, mutta kaikkien sikailujen ja kovistelujen jälkeen hieman noloa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se koko hommahan alkoi siitä kun parhaat kaverukset Petri Lammassaari ja Ilkka Heikkinen hiukan tuuppivat toisiaan jomman kumman maalin edustalla. Siklenka ei oikein tykännyt siitä, kävi ensin Heikkistä tönimässä ja Pikkarainen tuli siihen mukaan minkä jälkeen Siklenka riepotteli sitä niinkuin luoja kerjäläistä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Entiset Lukon pojat, Eetu Koski ja Joni Nikko kiusaavat näköjään Ässiä Lappeenrannassa. Koskelle kauden ensimmäinen maali ja Nikkolle kolmas.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Joku toinenkin ketju varmaan olisi sopinut. Luulisi muuten että toimittajat edes vähän ottaisivat selvää. Serviss oli se jamppa joka Ketolan kanssa otti yhteen. Keskiympyrässä pitkään painivat. Olisiko lähtenyt siitä liikkeelle että hyppäsi Ketolan reppuselkään. Koomista kun iso ja pieni mies painivat. Allanhan oli suht rauhallinen ja otteli vain pirusti jäähyjä siihen nähden mitä sai peliaikaa(kakkosia siis).

Onko kovanaamainen Allan, 66, SM-liigan kaikkien aikojen väriläiskä? - ”Siellä se pelasi kaupoissa flipperiä mummojen kanssa”
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Aki Juusela TuTosta lainalle Ässään.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Aki Juusela TuTosta lainalle Ässään.

Ainakin TuTon uutisen mukaan eilinen peli oli vain sen pelin mittainen laina ja tänään jälleen TuTon riveissä. 11min sai Juusela eilen peliaikaa, kaksi laukausta ja yksi hävitty aloitus.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ihme ettei Juusela kelpaa Raumalle, tälle kaudelle kovat näytöt 29 pelissä 20 maalia....
Lähti jo B-junnuiässä Poriin parempien lihapatojen ääreen, joten en edes osaa laskea raumalaiseksi.

Ihme sinällään ettei saanut/ole saanut parempaa sopimusta nyt Ässiin, koska oli kuitenkin mestarijoukkueen kantavia voimia.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
TuTolla onkin näemmä tänään kasattuna kakkoseen täys raumalaistrio Näppi-Kangasmäki-Juusela.

En tiennytkään, että Kangasmäki pelaa vielä Mestiksessä ja TuTossa. Tuli mieleen haastattelu Kiekkoareenassa viisi vuotta sitten:

"- Enkä halua pelata kolmekymppisenä missään Mestiksessä. Kävisi koulua 18-vuotiaiden kanssa, saisi tonnin kuussa ja asuisi jossain hotellihuoneen yksiössä."

Kangasmäki täyttää keväällä 29 vuotta.
 

senilix

Jäsen
Lähti jo B-junnuiässä Poriin parempien lihapatojen ääreen, joten en edes osaa laskea raumalaiseksi.
.
Saivartelua, mutta oli jo A-ikäinen. Lähti samalla kertaa Ässiin kuin vuotta nuoremmat vielä B-ikäiset Koski ja Väkiparta Jokereihin. Olivat sitä mieltä, että Lukon A:ssa eivät saaneet ansaitsemaansa peliaikaa. No, kenenkään ura ei varsinaisesti ole auennut kirkkaammissakaan valoissa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Saarela taisi saada kutsun takaisin alas ja pelasikin jo viime yönä Charlotten paidassa. Krugerkin on jo pelikuntoinen. Saa nähdä mitä Ahon mahdollinen loukkaantuminen Allun kannalta tarkoittaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tommila jatkaa siis ainakin vuoden Ässissä vaikka joidenkin huhujen mukaan olisi ollut palaamassa ensi kaudeksi Raumalle.

No ehkä sitten myöhemmin, kuten Heikkinenkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös