Lukko - HIFK pe 18.3.2005

  • 26 902
  • 139

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heti hallillle tallustellessa huomasin - niinkuin varmaan kaikki muutkin jotka pääsisäänkäynnistä tulivat - että ihan niinkuin Hannu Henriksson olisi nostettu narun jatkoksi käsiään heiluttelemaan, mutta kyllähän se Hannu siellä kaukalossa sitten kumminkin oli. Sisäpuolella hallissa oli oikein tarkastuskin, jottei omia juomia kenelläkään olisi sisääntullessa. Vuosi sitten minua kopeloi kaunis nainen niin että meinasin jäädä siihen ovenläpeen notkumaan koko illaksi, nyt oli vuorossa helvetin karvainen äijänkorsto joten jäi sekin ilo tänä vuonna kokematta.

Mutta itse peliin. Minä tykkäsin kuin hullu puurosta tästä play off-fiiliksestä, jonka aisti jo ennen pelin alkua. Jopa siellä meidän istumakatsomossa, jossa maan hiljaiset istuvat, oli ihan erilainen fiilis kuin yleensä, ja samaa näkyi olevan myös kaukalossa. Heti alussa kävi selväksi että Lukko on potkun edellä vastustajia, eikä kauaa tarvinnut odotella kun ensimmäinen Lukkolainen oli nokikkain Vokounin kanssa. Veto kuitenki osui veskarin käsivarteen ja meni maalin yli. Toporowski joutui jäähylle ilmeisestikin Vokounin murjomisesta, itse en kyllä siinä sellaista nähnyt mutta lähellä ollut tuomari näki. Ylivmalla HIFKin puolustukselle tuli kamala kämmi, ja Lukon mies tuli alivoimalla läpi. Takaa tullut pakki koukki hyökkääjän nurin, ja vaikka muiden mukana ponnistin perseeni tuolista ylös ja löin kädet pään päälle ristiin, niin olihan se yllätys että siitä rankkari tuli. Kakkonen kaatajalle olisi ainakin minulle riittänyt, mutta hyvä näin. Kun Toporowski istui jäähyllä, niin Pasi oli luonnollinen valinta vetäjäksi ja jäätävästi hän kiekon Vokounin haaroista upottikin.

HIFKin ylivoimaa oli tuolloin enää muutama sekunti jäljellä, eikä siinä ennen tuota takaiskuakaan HIFKin ylivoimaa juuri kehua kannata. Hiukan erän puolivälin jälkeen joutui Steve Larouche Jarkko Ruudun yliajamaksi, ja tästä Henriksson palkitsi Ruudun kakkosella, hetken kuluttua Jere Karalahti pamautti kovan niitin laidassa Lukkolaiseen ja joutui jäähylle, ja jonkin ajan kuluttua kolhi Marek Zidlicky maalinsa edessä Lukon hyökkääjää. Vaikka nuo kaikki kolme jäähyä aiheellisia olivatkin, niin varsinkin tuo Zidlickyn päähän kohdistama taklaus oli uskomattoman typerä, aivan tuomarin silmien alla tehty teko, eikä tilanne edes ollut sellainen että se sitä olisi välttämättä vaatinut.

Lukko ei tätä ylivoimaansa käyttämättä jättänyt, vaan Sami Torkki kiepautti pari kertaa maalin edessä ja ohitti lopulta hyvällä vedolla Vokounin: 2-0 Lukolle. Sitten peli rauhoittui hetkeksi, kunnes Toni Porkka joutui jäähylle. Jollen nyt ihan pieleen muista niin tämän ylivoiman aikana HIFK sai jo peliään pyörimään Lukon alueella, puolustus ja Roloson kuitenkin kestivät hyvin. Ja sitten Timo Pärssisen jäähyn aikana Lukko rankaisi kolmannen kerran, kun Janne Niskalan kova veto upposi Vokounin suojusten kautta maaliin. Joku keltapaita siinä edessä maskinakin loikki.

Avauserä oli kyllä yksi kauden parhaista Lukon eristä, ei siinä juuri HIFKillä sanomista ollut ja ihmettelenkin mistä tilastonikkarit Rolosonille 10 tai 11 torjuntaa löysivät.

Toisessa erässä Lukolla oli käynnistysvaikeuksia, toisaalta taas HIFK oli hiukan paremmin erässä mukana heti alusta saakka. Vaikka kyllähän siinä heti ensimmäisessä vaihdossa Toni Koivisto riisti kiekon Olli Jokiselta ja karkasi laidasta läpi, Jokinen kaatoi ja joutui jäähylle muttei Lukon ylivoima lähtenyt ollenkaan käyntiin. Hieman ennen kuin viisi minuuttia oli täynnä, Jarkko Ruutu taklasi Toni Porkan laitaan ja Porkka loukkasi hiukan itseään, ilmeisesti olkapäätään. Jonkin aikaa arvottuaan Henriksson heitti Ruudun suihkuun, itse hän ei kyllä mitään väärää tilanteessa nähnyt vaikka vierestä katsoi mutta ilmeisesti linjatuomari puhui Ruudulle suihkutuomion. Enää onkin vain epäselvää saiko Ruutu ottelurangaistuksen vai pelirangaistuksen? Kuulutuksesta sitä ei kuullut, kun hallissa oli niin kova meteli.

Lukko taisi pelästyä tätä tilannetta, sillä seuraavat 7-8 minuuttia olivat HIFKin täydellistä hallintaa, vaikka Lukolla oli siinä se viiden minuutin ylivoimakin. Minusta Lukko ei tuona vitosen aikana saanut yhtään vetoa kohti Vokounia. Pikku hiljaa Lukko pääsi erän loppupuolella peliin mukaan, mutta kokonaisuudessaan toinen erä oli HIFKin hallintaa. Kerran kiekko kolahti Kimmo Kuhdan laukomana jopa Lukon maalin tolppaan, taisi muuten olla juuri ennen tuota Ruudun taklausta.

Kolmas erä oli sitä varmistelua Lukolta, sellaista johtoasemassa pelaamista jota ehkä olisi pitänyt vastustajankin harjoitella, kuten Lukko teki mm. runkosarjapelissä SaiPaa vastaan. Lähempänä maalia oli Lukko, kun Pasi Saarela kilautti tolppaa mutta tärkeintä oli että HIFKiä ei päästetty maalintekopaikoille erän aikana. Ja jos jotain tuli, niin Roloson oli itse varmuus.

Semmoista. Lukosta ei ketään voi moittia, ja toisaalta juuri erikseen ei ketään kannattaisi mainita mutta Pasi Saarela on kyllä kurko. Nytkin: Lukko teki kolme maalia, Pasi napsi pinnat 1+2. Ottelun hahmo ilman muuta, ja kyllähän Roloson myös maininnan ansaitsee. Vaikkei 33 kohti tulleesta vedosta monikaan ollut paha torjuttava, niin onhan hän noissa lähitilanteissa torjujana ihan omassa luokassaan.

Ja sitten: 40-vuotias Erik Hämäläinen kurvaili kaukalossa kuin nuorena miehenä, tuli välillä Eepin harhauttaessa HIFKin karvaajia mieleen että kumpi noista se uransa loppumetrejä vetävä jätkä onkaan? Erik Hämäläinen pelasi tämän kauden parhaan pelinsä, ja minusta on suuri vääryys että hän jäi ilman palkintoa.

HIFKillä tosiaan näytti ensimmäisessä erässä menevän lataus hiukan yli. Tuli väkisinkin mieleen Lukko vuosi sitten, ensimmäisen pelin tappio hiukan kyseenalaisesti ja sitten toisessa pelissä tappiolle joutuminen polttaa pelaajien käämit. Voi olla ettei mistään tuommoisesta ole kysymys, mutta tuli vaan mieleen. Tuosta Vokounista pitää sanoa se, että nyt hän kyllä minusta oli koko pelin ajan kauhean epävarma, jatkuvasti kiekot putoilivat ja hän otti mailansa kanssa valtavia riskejä maalin takana, ensimmäisessä erässäkin ennen tuota Lukon avausmaalia hän menetti kiekon Koivistolle maalin takana, jonka syötöstä kuitenkaan kukaan ei maalia tehnyt. Tappioon Vokoun ei ollut syyllinen, vaikka kolmas maalin hiukan halvan näköisesti menikin.

Semmoista. Minä tykkäsin että oli hyvä peli, ja mikä parasta niin Lukko voitti. Nytpä menenkin syömään kalakukkoa ja kurpitsahilloa, ja huuhtelen ne alas en suinkaan Koffilla vaan Olvilla. Nam.
 

Morgoth

Jäsen
Re: Re: Re: Ramona-mies

Viestin lähetti Owen
- Vokounilla varmaan pleijareiden surkein torjuntaprosentti

Kaikki pelit olen nähnyt vain teksti-tv:stä, mutta tämä minua eniten ihmetyttää. Eikö HIFKlla nyt viimeinkin pitänyt olla kunnon "voittava" maalivahti? Eikös Vokoun kuitenkin NHLn playoffseissakin ole pelannut ihan kohtuullisesti? Jokisen ohella olisin luullut, että tämä näitä HIFK valtteja tällä kaudella. HIFKssa tuntuu oikeasti olevan joku kirous maalivahtien yllä.

Todella mielenkiintoista nähdä uskaltaa Ara laittaa Lundellin maaliin seuraavassa pelissä. Vokoun laittaminen luukkuvahdiksi olisi kuitenkin aika kova temppu. Viime kaudella Lundell kortti onnistui, mutta että toistamiseen...?
 
Re: Re: Re: Ramona-mies

Viestin lähetti Siren
Pahoittelut kuokkimisesta vieraisiin ketjuihin mutta tuo yleistys oli jo tasoa "neekerit ovat iloisia ihmisiä, joilla on hyvä rytmitaju".
Monin paikoin pahimmat "statilaiset" / "hesalaiset" löytyvät jokin aika sitten tänne muuttaneista, suurin osa lopuista tiedostaa kaupunkien olemassaolon Kehä III:n ulkopuolellakin.

Sanoinkin, ettei kaikki, siinä suluissa.
Meinasin kirjoittaa tuohon alkuperäiseen, lainaamasi viestiin, että nämä ovat kyllä usein itse muualta muuttaneita mutta en jaksanut sitten, koska sehän olisi aloittanut sudeettisavolaisten massahyökkäyksen minua kohtaan ;)
Joo, kyllähän nämä useamman polven stadilaiset ovat usein rentoa sakkia, itselläkin pari puolituttua siellä päin asustaa.

Eipä mitään, minä menen saunaan ja jatkan oluen juomista, no hard feelings.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
kylläpä olisi mieluisa ja piristävä yllätys jos HIFK tippuisi Lukolle. Pakko tunnustaa että toivon sitä vaikka Lukko ei koskaan lempijengejäni ole ollutkaan.

Pasi Saarela maajoukkueeseen! Kova jätkä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Sääksi
Porkka ei tullut enää kolmanteen erään.

Tämä jäi kyllä huumassa minulta ihan kokonaan huomioimatta.

Jos näin oli, niin ehkäpä hänet sitten toiseen erään tuotiin pikakomennuksella pukukopista jäälle, kun näytti tosiaan siltä että Lukon peli lamautui Tonton loukkaantumisesta ihan täysin. Näin muut näkivät että Tonto on pelikunnossa, joten ei hätää muillakaan...

Vaikkei Porkka kolmannessa erässä enää olisi pelannutkaan, niin tuskinpa kyse mistään vakavammasta vammasta on. Minusta hän tosiaan hiukan olkapäätään roikotti siinä pystyyn noustessaan, mutta saattoi olla että meni ilmatkin pihalle.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Tuuletin nähdessäni tuloksen teksti-TV:stä! Ihan vitun hyvä juttu! Daavid vastaan Goljat. Daavid johtaa. Lukolla on ihan helvetin hieno joukkue tällä hetkellä. Äijjämäistä touhua, jumalauta!
 

RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Heikkinen pelasi Porkan tilalla kolmannen erän.
Huomasiko joku muu erän puolivälin jälkeen tilnteen jossa Heikkisellä paloi täysin hihat Hifk- pelaajan töniessä vaihtoaition edessä? Huvitti kun Heikkinen oli menossa kimppuun nyrkit ojossa niin Lara otti paidasta kiinni ja saattoi pojan vaihtoaitoon isällisellä otteella : ) toivottavasti kertoi samalla että tuossa(kaan) vaiheessa ei kannata tehdä mitään tyhmää...
 

Jeffrey

Jäsen
Re: Re: Re: Ramona-mies

Viestin lähetti Make81
Joo, itsekin pelkäsin jo, että lumisade oli heikentänyt HELSINKILÄISTEN ajotaitoa ja että valtatie 12 olisi ollut täynnä toistensa kanssa kolaroineita Hifkin fanibusseja.

Sori, että nyt menee off-topiciksi mutta tää nyt on niin ajan kohtanen aihe, että mun on ihan pakko kommentoida tätä.

Eli. Mä en nähny eilen yhtään ketjukolaria HELSINGISSÄ, eikä todennäköisesti kovin moni muukaan. Haluun nyt sanoa, että nää kolarithan tapahtu nimenomaan sisääntulo väylillä. Eli ei Helsingissä. Ja todennäköisesti yksikään Helsinkiläinen ei ollut osallisina näihin. Eli jos vaikka Laitilassa tapahtuu ketjukolari niin pitäiskö meijän alkaa puhumaan, että raumalaiset ei osaa ajaa? Ketuttaa joidenkin ihmisten tietämättömyys..
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti Make81
Helsingin sanomien verkkoliite uutisoi asiantuntevasti:

Lukon Rolosin torjui Hifk:n Ämmänsuolla

:)

Eikös Ämmänsuo ole jokin kaatopaikka, vai sekoitanko johonkin toiseen?

Sihvonen puhuu analyysissään Lukon Mika Niskalasta...

Tosin Jannen otteet ovat kuulostaneet sen tasoselta että Sihvonen varmaan sekoitti miehen Bluesin Mika Niskaseen jolle hyvä päivä oli "vain" -2 +/- sarakkeessa matsin jälkeen...
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Re: Re: Re: Re: Ramona-mies

Viestin lähetti Jeffrey
ajan kohtanen
sisääntulo väylillä. Ketuttaa joidenkin ihmisten tietämättömyys..
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Lukaisin alkajaisiksi Rokun raportin ja kiitokset siitä! Viileä, objektiivinenkin näkemys. Tosi ikävä ilta jatkoajan mirjapyykkö -kerholle, joka kokoontuu päivittäin inisemään, että HIFK ei ole fyysinen eikä ylilyö ja meidän (täytä itse) Blues/Pelicans/Jukurit on oikeesti värikäs. Annanpa tässä julkisesti synninpäästön Rudylle ja olen iloinen, että hän pelaa meillä.

Sarja ei ole vielä ohi, Lukolle iso käsi ja onnittelut. Kun HIFKillä keittää, harva vastustaja jaksaa jauhaa voiton. Tukka-Jukalle iso sulka hattuun, Aralla on aika tyhjää päässä...siis krhm hatun paikalla. Se joukkue, joka vie 4 voittoa, ei vie niitä sattumalta. Siinä on pitkän sarjan tuska ja ilo samassa paketissa.

Sota jatkuu. Saarelalta viileä rankkari. Ja HIFKiltä komeita pommeja. Kuvanauhan kertomaa...
 

Miles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jokerit ja vielä kerran Jokerit
Ei voi kun propsit antaa Lukolle. Loistavaa työtä! Nyt sitten "petopaidat"(tai Tsekkien paidoilta ne "uudet" paidat enemmänkin näyttää") punnitaan. Runkosarjan loppu meni lentokelissä, muiden valmistautuessa tosipeleihin.(Jokerit,Kärpät ja HPK ottivat tyylipuhtaat voitot) Olisiko se runkosarjan viimeinen peli, sittenkin antanut niskalenkin Lukolle?

HIFK:lle elin tärkeää olisi saada se yksi pelaaja nyt järkiinsä, ja keskittymään olennaiseen. Ärsyttää saa, mutta se ei saisi samalla vaikuttaa omaan peliin. Valitettavasti näin on nyt Ruudun kohdalla käynyt.

OFF TOPIC:
Ja kaikki kattoo huomenna mielenkiinnolla Fan Clubin, kun Lähteenmäki pääsee kommentoimaan(kehumaan) ja kertomaan näkemyksiään.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tosiaan, HIFKillä oli uudet paidat. Ovatko ihan näitä pudotuspelejä varten teetetyt?

Ei sillä, ihan tyylikkäiltä näyttivät minusta.
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Re: Re: Re: Re: Ramona-mies

Viestin lähetti Lakaisija
Sanoinkin, ettei kaikki, siinä suluissa.
Meinasin kirjoittaa tuohon alkuperäiseen, lainaamasi viestiin, että nämä ovat kyllä usein itse muualta muuttaneita mutta en jaksanut sitten, koska sehän olisi aloittanut sudeettisavolaisten massahyökkäyksen minua kohtaan ;)
Joo, kyllähän nämä useamman polven stadilaiset ovat usein rentoa sakkia, itselläkin pari puolituttua siellä päin asustaa.

Eipä mitään, minä menen saunaan ja jatkan oluen juomista, no hard feelings.

No offence taken.

Harmittaa vaan oma kyvyttömyyteni huomata painotuksia viestistäsi, vaan noitähän sattuu.

Jätän off-topicin ja poistun(ellei oikeasti aihettasivuavaa sanottavaa ilmaannu).
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu, Jarkko Ruudun taklauksen näin HN-plussalla eikä se kyllä mitenkään älyttömän törkeä ollut. 2+10 on normaali tuomio tollasessa tilanteessa, PRK:n olisin jotenkin vielä hyväksynyt mutta OR tuosta oli liioittelua. Taisi kyllä nimi selässä painaa jonkin verran. Tähtinen taklasi eilen aivan identtisesti Mikko Lainetta ja sai kakkosen.

Marekin jäähy oli kyllä myös kummallinen. HIFK pelaa kahden miehen alivoimaa ja Henriksson pistää äijän tuosta istunnolle? Huhhuh. Ihan hyvä että munaa löytyy, mutta omituista että nyt lentää tuosta jäähylle kahden miehen alivoimalla kun eilen vastaavista ei saanut mitään edes tasakentällisin. Tosin eri tuomari ja selvää että linja on erilainen, mutta on suorastaan häkellyttävää että se koventuu 600% päivän sisällä.

Toivotaan ettei Henrikssonkan näitä enään vislaa vaan että Japa Levonen saa ottaa sarjan vastuulleen.

Älkää missään nimessä käsittäkö viestiäni väärin. IFK ei tuomarointiin hävinnyt. 0 tehtyä maalia ei riitä voittoon millään joten itseä tästä on pelkästään syyttäminen. Toivottavasti tuomaritoiminta kuitenkin paranee eikä yksikään ottelu siihen enään ratkea (eilinen virhe jatkoajalla oli ratkaiseva).

Ruudun arvostelijoille: Eilisestä Jakkea on aivan turha moittia. Äijä pelasi erittäin hyvän ottelun. Eilen sai kerran käytöskympin heppoisin perustein mutta kuittasi sen hommaamalla Gillille käytöskympin ja Tähtiselle kakkosen. Eli jäi periaatteessa kakkosen plussalle ja auttoi näin jengiä. Tämänpäiväisestä en tiedä, mutta ottelurangaistus oli väärä tuomio.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Nyt tuli katsottiua mtv3+:lta tämä Jaken taklaus. Missään nimessä se ei ollut mikään ryntäys, mutta kieltämättä siinä Jakke taklasi kyynärpää ylhäällä ja kun Porkka vielä lensi pahan näköisesti päin laitaa, oli ottelurangaistus ihan hyväksyttävissä oleva tuomio.

Muita havaintoja lyhyestä raportista:

- Marekin jäähy oli aivan idioottimainen teko.
- Se rankkari oli kyllä siinä ja siinä. Olli sai aika hyvin kaverin kiinni ja rankkari oli kyllä aika raju tuomio.
- Olli taisi olla joka maalin aikana kentällä
- Vokoun sekoili heti alussa maalin takana ja kaverilla tyhjä maali
- Lukon kolmas meni Vokounille taas helposti

Nyt on aika IFK:n alkaa pelaamaan omilla aseilla. IFK yritti ensin hakea voittoa pasiivisella playoff kiekolla, tuli turpaan. Nyt yritettiin hakea voittoa fyysisin keinoin, ja taas tuli turpaan. Mitäs jos IFK hyväksyisi sen että emme voita Lukkoa fyysisin keinoin, emmekä peruuttelemalla. Mitäs jos kokeiltaisiin pelata aktiivista kiekkoa maanantaina, eli aletaan viemään peliä jopa pienellä riskilläkin. Nyt kun IFK:lla on kerrankin jalkoja ja käsiä, niin on idioottimaista yrittää jotain muuta. Jokerit ja Kärpät kaatoivat juuri taidolla ja jaloilla tänään vastustajansa. IFK pystyy varmasti ainakin samaan, jos vaan haluaa.

Ja JHag: minäkin olen iloinen että Jakke on IFK:n mies, mutta olen myös iloinen että mies huilaa maanantaina. Nyt on Jaken herättävä ja lopetettava oma show ja näyttää mitä mies todella osaa. Jos Jakke keskittyy oikeisiin asioihin, hän on sekä fyysinen että taitava. Nyt Jaken rinnalla pelaavat ovat olleet kaksi peliä aivan tyhjän panttina. Muistaako joku että Jakke olisi saanut ekassa pelissä yhtään syöttöä omilleen? En ainakaan minä. Muistan kyllä pari aivan kädetöntä yritystä, jotka päätyivät pitkäksi. Hakki totesi radiossa juuri samaa, eli se Jakke show on ihan hyvää ja sillä saadaan kavereita kuumaksi, mutta kyllä Jakke osaa muutakin ja sitä muuta ei nyt ole nähty lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ihan melkein täysin objektiiivinen (aavistuksen kyllä symppaan Lukkoa tässä sarjassa, mutta silti) tv:n pohjalta tehty näkemys puhuttaneista tilanteista.

Rankkari. En tiedä, kuka se rikkonut pelaaja oli, mutta ei olisi päässyt rinnalle (ainakaan ilman muutamaa jumbopotkua) ilman ensimmäistä koukkua. Että sinäänsä rankkari oli aivan oikein tuosta. Toisaalta se eka koukku ei ollut se "näyttävin" rike, joten ihmettelin tuomiota, mutta nimenomaan sen vuoksi, että Mummo Ankka sen tuosta antoi.

Ruudun OR. Kyllä sitä pitää saada taklata. Mielestäni vitonen ja prk olisi riittänyt, alle vitonen olisi ollut Mummolle vaikea perustella. Muutenkin nuo tuollaiset tilanteet, joista ei varmasti pysty tahallista vahingoittamista näyttämään, olisi tuomarin kannalta "varmempi" tuomita vitosella ja pelirangaistuksella, koska otteluvalvojahan voi viedä tilanteet Muukkoselle ja vaikutus kentällä olisi molemmissa vitosen yv. Mutta siis en Maikkarin kuvasta nähnyt ottelurangaistuksen rikettä, vitosen ja prk:n kylläkin.

Muuten tämä sarja kyllä menee mielenkiintoiseksi. Aralla on aika paljon sinäänsä pelissä, että nyt hänellä olisi oikeasti mahdollisuus todistaa kykynsä valmentajana. Onko hän vain jeesjeesmies, vai löytyykö se viimeinen rutistus edes kerran uralla? Saa nähdä. Sinäänsä "harmi" omalta kannaltani, että Lukon penkin takana on JR - antipatiapersoona isolla aalla, koska muuten sympatiat olisi 100-0 Lukolle.

On se hieno kyllä oikeasti nähdä, että median hehkutukset jonkun sarjan "kuumuuden" suhteen menee kohdalleen. Pitäisikö sitä mahdolliseen viidenteen peliin mennä paikan päälle...
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Re: Re: Re: Ramona-mies

Viestin lähetti Make81
Joo, itsekin pelkäsin jo, että lumisade oli heikentänyt HELSINKILÄISTEN ajotaitoa ja että valtatie 12 olisi ollut täynnä toistensa kanssa kolaroineita Hifkin fanibusseja. Onneksi olin kuitenkin väärässä.

Itse ottelusta sitten: hyvin hyvin viihdyttävää jääkiekkoa. Ei kyllä lipun hinta tunnu missään, kun vertaa laatuun. Ensimmäinen erä oli kyllä täysin Lukon, mutta tuo nollan säilyminen oli kyllä sekä tuurin että Rolosonin ansiota. Esimerkiksi tuo 5min ylivoima oli Lukolta aivan avutonta räpellystä. Onneksi kuitenkin nolla pysyi. Kavennusmaalista olisi homma voinut lähteä käsistä...
Jotenkin ihmetyttää miksi Hifkin kaikki pelaajat (lukuunottamatta yhtä) ovat jotenkin niin näkymättömiä... Jokinen, Kuhta, Pärssinen ja muut... ei oikeastaan minkäänlaista peli-iloa tunnu löytyvän... harmi sinäänsä. Varsinkin Pirjetä tuntuu olevan aivan pimennossa...
Mutta kyllä se varmaan siitä, maanataina on edessä molemmilla joukkueilla se ottelu, joka lopullisesti näyttää tämän otteluparin suunnan. Saa nähdä miten käy...

Ei hyvää päivää sentään, onkohan tuo sinun kirjoittamasi ensimmäinen kappale nyt oikein viimeisen päälle harkittu ja oikein sopiva eilisen aamun tapahtumien johdosta? Kolme ihmistä menetti henkensä Helsinkiin johtavilla SISÄÄNTULOVÄYLILLÄ sattuneissa ketjukolareissa. Kolariuhrit olivat kotoisin TUUSULASTA ja Porvoonväylän kolareissa menentyneet PORVOOSTA. Oikein sopivasti valittu ja todella ajankohtainen ja helvetin hauska "alkukevennys", vai mitä? Nauratko sä muuten vammaisillekin? Eipä tullut itselleni hirveästi mieleen vitsailla sillä kuuden ihmisen hengen vaatineella onnettomuudella siellä teilläpäin/tai niiden kuskien ajotaidottomuudella. Got the point?

Ja aiheesta sitten, onnittelut Lukolle voitosta, onneksi sarja menee poikki neljästä voitosta, joten omiin löytyy vielä luottoa. Jäähyilemällä tämä sarja menee neljässä ottelussa poikki, mutta jos HIFK nyt viitsisi pelata "jääkuutiot kuupassa" seuraavat pelit, niin neljän pelin jälkeen sarja voi olla hyvinkin 2-2. Ja nämä muutamat alisuorittajat voisivat alkaa heräilemään pikkuhiljaa, muuten päästään lepäilemään turhan aikaisin. Ei vaan, seuraavassa matsissa on pakkovoiton paikka ja toisaalta, kun HIFK pelaa ns. veitsi kurkulla, niin turhat pelleilyt yms. manööverit jäänevät pois. Ja uskoisin tulostakin tulevan, kunhan ryhtyvät pelaamaan. Lukko on timantinkova, mutta henki pihisee vielä. Neljäs ottelu on kulminaatiopiste, sillä HIFK hoitaa kyllä maanantain kotiottelunsa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Owen
- Vokoun sekoili heti alussa maalin takana ja kaverilla tyhjä maali

On muuten Vokounin bravuuri tarjoilla tyhjä maali vastustajalle. Viime kaudelta muistan NHL'stä ainakin pari tapausta missä tarjoili tyhjää maalia vastustajalle ihan ns. vaarattoman oloisissa tilanteissa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jaahans,

Lukko tuli ottelun alkuun niin kuin Jukka lupasi ja itse veikkailin. Vauhti oli kovaa ja hifki oli heti alusta asti helisemässä. Oikeastaan avaus erän 3-0 tilanne mairittelee hifkiä, sillä topperi hukkasi läpiajonsa luokattomaan laukaukseen(olisi tullut meikäläistä otsaan ellei pleksejä olisi ollut), Toni ei saanut nousemaan jäissä olleen Vokonin yli ja Lukon nelonen vain pisteli bilistä kassarin ollessa jäissä. No aina ei voi osua,

Maaleista sen verran kun kaikki tuli avauserässä ja sai niitä katsella aitiopaikalta. Saarelan rankkari oli jäätävä veto tolpan juureen ja kassari ei ehtinyt edes reakoida kun kiekko oli verkossa. Torkki taas pisti kiekon YV:llä väkisin pesään Lukon vyörytyksen jälkeen. Niskalan 3-0 ei missään nimessä mennyt moken piikkiin, vaan Torkin oikea aikanen nousu maalille peitti vokounin näkäkentän ja taisi Toke siinä samassa kassaria vähän "tönäistä".

Ruutun pihalle ajon seurauksena tullut vitonen meinasi koitua Lukolle kohtalokkaaksi, sillä selvästi porukka tostesi että tämä peli on tässä. Taisisi Hifkin pahimmat tilanteet ottelussa tulla juuri tämän jäähyn aikana. Onneksi jalat ja asenne löytyi taas kolmanteen erään ja vastustajalle ei mahdollisuuksia annettu.

Jos kukaan ei vielä maininnut, niin hupan näköistä kun Vokoun syötti rolille juomapullon ja roli vaan viittoili ettei olisi tarvinnut kun kerran sinne olen tulossa. Vokounilta jäi jotenkin huomaamatta se, että ensin pelataan toisen erän loput sekat pois ja sitten vasta vaihdetaan puolia(toinenhan erä lopetettiin muutamia kymmeniä sekuntteja ennen loppua maalin hajottua).


Pidinkö pelistä, no Lukon ensimmäisen ja kolmannen erän otteet olivat hyvin viihdyttäviä. Mutta missä oli Hifkin äijämäisyys? Kovista taklauksista ja väännöistä pidän, mutta tuollaisesta poikkaria selkään linjasta en kyllä. Ämmämäistä touhua, joista parhaana esimerkkinä oli yllätys yllätys Ruutu. Täysin oikea tuomio heittää kaveri pihalle. Pleikkareissa pitää kyllä tökkiä ja hieroa nenää niin kuin Torekin teki Fagerstedtille, mutta kyllä tollaiset jatkuvat poikkarit selkään ja selvät sikailut pitäisi tuomarin pystyä karsimaan pois.

Hifkin kasetti ei meinannut millään pitää, mutta Ruutun ulosajon jälkeen tuli selkeää parannusta. Tämä on ehkä Lukon kannalta huono homma että ruutu on poissa, sillä saattavat seuraavassa pelissä nämä tähdet keskittyä jopa pelaamiseen, mikä olisi niiden paras ase Lukkoa vastaan.

Niin ottelun ratkaisu oli tuo Lukon hyvä liike ottelun alussa ja se ettei hifkin kasetti kestänyt, mikä näkyi myös jäähyjen määrissä.
 

Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
Joo naurattaa ihan helvetisti kun Hesalaiset nimittävät muita maalaisiksi ja samalla katsoi Hifk:n fanien kirjoa Raumalla...näyttivät jonkun peräkylän porukalta .... no samapa tuo.
Pelistä sen verran että oli kyllä viihdettä sata lasissa ja meininki oli muutenkin hallissa välillä korvia huumaavaa. Yllin ketju muuten pelasi taas hyvän pelin...Ja jumalaut jos maanantai Lukko tuo viel voiton kotiin niin johan nyt on perkeleeeees!!!!!!
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Viestin lähetti Miles
Ja kaikki kattoo huomenna mielenkiinnolla Fan Clubin, kun Lähteenmäki pääsee kommentoimaan(kehumaan) ja kertomaan näkemyksiään.

Tätä olen jo lähes viikon odottanut....

Reipas puoli vuorokautta ja Allu on irti.

Mitähän sieltä tällä kertaa tulee ?
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viestin lähetti Morgoth
Kaikki pelit olen nähnyt vain teksti-tv:stä, mutta tämä minua eniten ihmetyttää. Eikö HIFKlla nyt viimeinkin pitänyt olla kunnon "voittava" maalivahti? Eikös Vokoun kuitenkin NHLn playoffseissakin ole pelannut ihan kohtuullisesti? Jokisen ohella olisin luullut, että tämä näitä HIFK valtteja tällä kaudella. HIFKssa tuntuu oikeasti olevan joku kirous maalivahtien yllä.
Ei hätää, kun Lundell (viimeistään 0-3 tilanteessa) astuu maalille, voi seuraavat 4 voittoa selvästi kirjata IFK:lle. Taitaa Jan oikein odottaa taas omaa rooliaan...
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Loistofiilis loistotunnelmasta!

Olipahan hieno tunnelma tänään Äijänsuolla! Maaleissa tietysti, mutta varsinkin kolmannen erän viimisellä vitosella tunnelma oli aivan mahtava! Koko Äijänsuo kiehui! Päätykatsomo lauloi komeasti niin että kylmät väreet vain lävistivät kehoni. Ja se, että KOKO Äijänsuon yleisö (pois lukien HIFK:n kannattajat) taputti rytmikkäästi kannustustaan Lukolle monta kertaa pelin aikana, lämmitti erityisesti mieltä. Runkosarjapelissä tuollaista ei usein näe. Raumalaisuuden me-tunne tuntui tosi hyvältä!

Lukon tämäniltaisessa voitossa on sekin hyvä puoli, että sillä varmistui se, että kettujengillä on vielä ainakin 2 kotipeliä tällä kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös