Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 449 540
  • 5 005

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Maltti on valttia ja, kun talous on kunnossa, voi sitä urheilullista menestystä lähteä rauhassa rakentamaan...

Tämä. Vaikka tulos on yllättävänkin kova, niin raakaa duunia täytyy Vaasassa edelleen painaa. Kaikenlaiset kannattajien kuittailut turkulaisille sun muut kannattaa nyt kuitenkin jättää vähemmälle ja keskittyä pitämään tulos edes lähellä tällaista tasoa. On ennenkin Sportilla huipputulos keikahtanut kuusinumeroiseksi pakkaslukemaksi, joten mikään ylpistelyn aihe tämä ei vielä vaasalaisille ole. Mutta jykevä osaamisen näyte kylläkin erityisesti talouspomo Jyrki Niemeltä. Tästä on hyvä jatkaa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
YLEn uutisen mukaan KalPan tappio viime kaudesta yli 300 000 €. Todella surkea suoritus, kun huomioidaan että urheilullisesti kausi kuitenkin meni ihan hyvin.

Linkki uutiseen: KalPan tulos jää miinukselle ennakoitua enemmän | Yle Urheilu | yle.fi
Ohhoh, KalPa tulossa kyllä ryminällä alaspäin. Nuin paljon tappiota kolmeen kauteen, mutta postiviitista on, ettei velkaa tai muuta rahaa muualta pyydetä. Mennään ns sillä mitä on. Jospa se tolkku hommiin tulisi nyt viimeistään.
 

Wolves

Jäsen
SaiPa on tekemässä TJ Kallioniemen mukaan "Maltillisen plusmerkkisen tuloksen".

Tilinpäätös on vielä kesken ja elokuussa julkistetaan tulos.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvä taloudellinen tulos käsite on vääristynyt. Millään muotoa en pysty käsittämään että taloudellinen tulos on ollut hyvä vaikka minkälaisen numeron edessä olisi miinus.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Hyvä taloudellinen tulos käsite on vääristynyt. Millään muotoa en pysty käsittämään että taloudellinen tulos on ollut hyvä vaikka minkälaisen numeron edessä olisi miinus.

Täytyy katsoa kokonaiskuvaa. Viime kausi oli äärimmäisen haastava, koska toissakaudella tappiota tehtiin 557 000 euroa. Tällä kaudella yleisökeskiarvo laski, ja kaikki vaikutti menevän taloudellisesti huonompaan suuntaan. Tämän vuoksi tämä tulos on ""hyvä tulos" ja hieno osoitus seuran taloudenhoidosta, tappiot on minimoitu. Näitä kausia ennen JYP taisi tehdä 5 kautta putkeen plussatuloksia, mukana mm 700 000 euron kausi.

Tervetuloa ammatilaisliigaan, Sport!
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Toivotaan, että KalPa pystyy ensi kaudella samaan. 3vuoteen tullut vissiin miljoona turskaa. No nyt onjo paremmat linjaukset vedetty niin eiköhän se yltiöpäinen riskinotto nyt lopu. Tuosta "hyvästä" tuloksesta niin eikö Sport ollut kanssa kovilla tappiolla tässä lähiaikoina? Nyt toki hieno tulos ja hienoa kuulla, ettei ole Liigaan nousu tuonut mitään lisäkuluka tai murheita talouteen.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Oli Sportilla 2009 jälkeen velkaa muistaakseni lähemmäs 500 tonnia ja talous oli erittäin heikko. Nyt tänä päivänä oma pääoma on reilut 200 tonnia plussalla ja viime kaudelta reilun 400 tonnin voitot sekä osinkoannilta lähes 300 tonnia. Todellakin olimme tyytyväisiä päästessämme liigaan koska Mestiksessä oli mahdotonta kasvattaa kassavirtaa. lov prospect ammattilaissarjassa todellakin pitäisi pystyä voittoa takomaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sportilla taitaa tämä ja ensikausi olla se suuntava antava kausi mihin tuo taloudellisti lähtee pyörimään. Budjetti kun tässä tainnut pikkuhiljaa nousta lähemmäksi muita niin tulovirtaakin pitäisi pystyä nostattamaan. Kuinka paljon ihmiset seisoo joukkueen takana ja käy peleissä jos jäädään toinen kausi putkeen juomboksi ym..
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Thanks! Meidän tulos oli kuulemma 400k plussalla. Kyllä Spora vielä tulee ku Tiger Tankki....do the math!
Sijoitutte viimeiseksi ja myitte kesken kauden kultakypärän pois. Helppoa suljetussa sarjassa. Hirveä vittuilu ja uho päällä, teot nollassa. Nousukin kabinetin kautta. Koska alkaa Sportin tyhjennysmyynti? Joulukuussa?
 

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sijoitutte viimeiseksi ja myitte kesken kauden kultakypärän pois. Helppoa suljetussa sarjassa. Hirveä vittuilu ja uho päällä, teot nollassa. Nousukin kabinetin kautta. Koska alkaa Sportin tyhjennysmyynti? Joulukuussa?

No mites jyppiläs... kahtena viimekautena puoli milliä turpaan. Sama suljettu sarja ja sijoituitte ylemmäs ja pelasitte pleijareita pitkälle kävääseen. Helppo se on huudella, että joku nousi kabinetissa... mitenkähän muutoin suljettuun sarjaan pääsee? Mitäs sitte ku teillä tulee se seuraava kausi jolloin menee huonosti ja ette pääse pleijareihin? Otetaan vitusti turpaan ja vittuillaan vaan muille kuinka te ootte tullu jostain mestiksestä?! Ei mitään jatka vaan rummuttamista :)

Ps. Sport ei myyny kultakupärää, Vaan teki sen kanssa jatkosopimuksen. Jyppi taisi päästää oman kultakypäränsä sekä pitkäaikasen seuraikonin kilpailevaan seuraan kyynelten täyteisessä lähdistötilaisuudessa... ja mistä syystä?! Varjellakseen omaan talouttaan..
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Sijoitutte viimeiseksi ja myitte kesken kauden kultakypärän pois. Helppoa suljetussa sarjassa. Hirveä vittuilu ja uho päällä, teot nollassa. Nousukin kabinetin kautta. Koska alkaa Sportin tyhjennysmyynti? Joulukuussa?
Mut hei. Olihan ne lähellä playoffeja kuiteski.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No mites jyppiläs... kahtena viimekautena puoli milliä turpaan. Sama suljettu sarja ja sijoituitte ylemmäs ja pelasitte pleijareita pitkälle kävääseen. Helppo se on huudella, että joku nousi kabinetissa... mitenkähän muutoin suljettuun sarjaan pääsee? Mitäs sitte ku teillä tulee se seuraava kausi jolloin menee huonosti ja ette pääse pleijareihin? Otetaan vitusti turpaan ja vittuillaan vaan muille kuinka te ootte tullu jostain mestiksestä?! Ei mitään jatka vaan rummuttamista :)

Ps. Sport ei myyny kultakupärää, Vaan teki sen kanssa jatkosopimuksen. Jyppi taisi päästää oman kultakypäränsä sekä pitkäaikasen seuraikonin kilpailevaan seuraan kyynelten täyteisessä lähdistötilaisuudessa... ja mistä syystä?! Varjellakseen omaan talouttaan..

No mites jyppiläs... Esim. viimeisen kuuden vuoden aikana ollaan reilusti plussalla ja voitettu kaksi mestaruutta ja muutama pronssi. Nousu tapahtui avoimen sarjan aikana...
Kaikesta teidän pitää vittuilla, jopa JYP:n taloudesta, meidän mielestä pikkuseuralta helvetin hyvin.
Totta on, että Perriiniin ei ollut enää varaa, mutta pelasi kuitenkin sopimuksen loppuun ja 5 peräkkäistä kautta JYP:ssä.

Tiukkoja aikoja eletään ja katsotaan miten käy, syksyllähän tuo nähdään kun kiekko tippuu jäähän. Budjetti todennäköisesti pienenee ja rahaa on käytössä vähemmän. Vaikka teittekin hyvän taloudellisen tuloksen viime vuonna ja vissiin urheilullisestikin onnistuitte, niin siltikään ei kannata joka suuntaan paukutella henkseleitä. Sinäkään et voi tietää, milloin täällä otetaan vitusti turpaan.
Hyvää alkaavaa kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Linkkaisitko muillekin, kun en itse ainakaan tällaisia lukuja löytänyt?

Kiekko Pohjalainen taisi olla kirjoittaja, vaan kuulostaa 2.2mio senverran pieneltä että ovatkohan puhuneet vuotta aikaisemmasta. My bad!
Otin kiukutteluviestini pois kokonaan, mutta otin siinä kantaa tähän Sporttilaisten käsittämättömään keulimiseen jatkoajassa, vailla mitään näyttöjä.
Se että viisastellaan vielä Jyväskylän suuntaan seuran talouden hoidossa on kaiken huippu. Mutta en enää ihmettele, sillä etsiessäni kaipaamaasi linkkiä törmäsin Kiekko Pohjalaisen juttuun Sportin osakeannista. Ja siinähän itse seura keulii että mestaruus kaudella 2018 jolloin pelaajabudjetti on jo suurempi tai yhtäsuuri kuin Kärppien ja HIFK:n. Tämän arvioitiin siis olevan noin 3 miljoonan euron pelaajabudjetti.

No eihän tässä voi ottaa kuin hattu päästä ja todeta että "mitäs nyt tehdään kun Sport tulee ja hoitaa Lügan aivan ylivoimaiseen näytöstyyliin. Ei auta. Vapise Tappara, vapise JYP, vapiskaa kaikki, sillä Sport tulee rakentamaan sellaisen dynastian että Kärpät alkaa farmiksi ja Spåra lähtee Jokereiden kanssa KHL areenoille. =)
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kiekko Pohjalainen taisi olla kirjoittaja, vaan kuulostaa 2.2mio senverran pieneltä että ovatkohan puhuneet vuotta aikaisemmasta. My bad!

Ja siinähän itse seura keulii että mestaruus kaudella 2018 jolloin pelaajabudjetti on jo suurempi tai yhtäsuuri kuin Kärppien ja HIFK:n. Tämän arvioitiin siis olevan noin 3 miljoonan euron pelaajabudjetti.
Mestisaikoina vedeltiin tuollaisella liikevaihdolla. Viime kaudella Sportin liikevaihto oli 4,8 miljoonaa.

Halli remontoidaan (toivottavasti) 2018 ja kun samoihin aikoihin lisenssinkin pitäisi olla maksettuna, niin odotan Sportin kykenevän nostamaan pelaajabudjetin ainakin 2,5m tasolle.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raumalta kuuluu mukavia uutisia.

Tappiota 700 000, mikä edellisvuoden 1,2 miljoonan turskaan oli varsin mallikas tulos. Liikevaihto kasvoi 4,8 prosenttia. Ehkä se suurin juttu on kumminkin se, että konserniavustus laski 500k, 800 000 euroon. Tavoitteena oli käsittääkseni laskea tuota avustusta sadalla tonnilla vuodessa, joten tuossa on onnistuttu todella hyvin. Ehkä vähän liiankin hyvin, jos pelaajahankintojen budjettikurin kanssa tuskailevalta Lukon kannattajalta kysytään.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestisaikoina vedeltiin tuollaisella liikevaihdolla. Viime kaudella Sportin liikevaihto oli 4,8 miljoonaa.

Halli remontoidaan (toivottavasti) 2018 ja kun samoihin aikoihin lisenssinkin pitäisi olla maksettuna, niin odotan Sportin kykenevän nostamaan pelaajabudjetin ainakin 2,5m tasolle.
Tuolla 2,5 miljoonan pudjetilla pelataan aina kirkkaimmista mitaleista, joten kyllä teillä riittävät suunnitelmat on. Tosin jokainen ilmoittaa pelaajabudjetit niin ja näin. Mutta esim. JYP:n tapauksessaa tuo 2,5 miljoonan pelaajabudjetti vaatii yli 7 miljoonan liikevaihdon, pysyäkseen plussan puolella.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Raumalta kuuluu mukavia uutisia.
Mukavia uutisia kyllä.

Eniten tässä huvittaa Twitterin seuraaminen kun puupäät lyövät päitään yhteen. Luulevat suurinpiirtein, että tätä menoa Raumalla ei Liigaa montaa vuotta enää pelata. Lisäksi Satakunnan Kansan otsikko "Lukko teki JÄTTITAPPIOT" naurattaa vuodesta toiseen.

Vetää myös hiljaiseksi, että Lukolla oli mahdollisuus nostaa konserniavustusta viime vuonna 1,5 miljoonaa, mutta käytti vain 800k. Tuolla 700k eurolla olisi saanut pari kovaa vahvistusta, mutta päätettiin aloittaa budjettikuri.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onhan tuo Lukon talous melkoista touhua. Ilman konsernia seura olis konkassa hyvinkin äkkiä. Kuinkahan kauan konserni meinaa jatkaa tötöilyjen paikkausta? Ei se ikuisuutta voi kestää ja tällöin on Raumalla otettava muutamia askeleita taaksepäin. Toivottavasti Vaasassa nyt halliremppa saataisiin aikaisemmin käyntiin kuten on vähän kuiskuteltu yksityisen rahan turvin niin saataisiin liikevaihtoa pikkusen nostettua ja sitä kautta pelaajabudjettia.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Onhan tuo Lukon talous melkoista touhua. Ilman konsernia seura olis konkassa hyvinkin äkkiä. Kuinkahan kauan konserni meinaa jatkaa tötöilyjen paikkausta? Ei se ikuisuutta voi kestää ja tällöin on Raumalla otettava muutamia askeleita taaksepäin.
Kerroppas, miksi RTK-konserni kokisi itse painetta laskea konseriavustusta?

RTK kun nyt ei ole mikään normaali sponsori, joka vetää piuhat kiinni.

Kärjistettynä - Sport myy makkaraa, Lukko RTK:ta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tuo Lukon talous melkoista touhua. Ilman konsernia seura olis konkassa hyvinkin äkkiä. Kuinkahan kauan konserni meinaa jatkaa tötöilyjen paikkausta? Ei se ikuisuutta voi kestää ja tällöin on Raumalla otettava muutamia askeleita taaksepäin. Toivottavasti Vaasassa nyt halliremppa saataisiin aikaisemmin käyntiin kuten on vähän kuiskuteltu yksityisen rahan turvin niin saataisiin liikevaihtoa pikkusen nostettua ja sitä kautta pelaajabudjettia.
Niin mikä tuossa nyt on melkoista? Luulisi nyt olevan kaikille lätkää aktiivisesti seuraaville selvää että RTK on nimenomaan Lukkoa varten. Ei se ole mikään tavallinen sponsori vaan ihan lähtökohtaisestikin pistetty Lukkoa varten pystyyn koko pulju.

Minun ajatusmaailmassani Lukko teki voitollisen tuloksen. Kateellisten höpötystä dissata tuota RTK-Lukko kuviota. Pikkukaupungin jengin täytyy olla luova varainhankinnassaan ja tuo Lukon RTK idea on aivan loistava ollut aikanaan ja kantaa hedelmää jatkuvasti.

Voisin lyödä vaikka vetoa että ennemmin Sport on nurin kuin Lukko.
 

Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Onhan tuo Lukon talous melkoista touhua. Ilman konsernia seura olis konkassa hyvinkin äkkiä. Kuinkahan kauan konserni meinaa jatkaa tötöilyjen paikkausta? Ei se ikuisuutta voi kestää ja tällöin on Raumalla otettava muutamia askeleita taaksepäin. Toivottavasti Vaasassa nyt halliremppa saataisiin aikaisemmin käyntiin kuten on vähän kuiskuteltu yksityisen rahan turvin niin saataisiin liikevaihtoa pikkusen nostettua ja sitä kautta pelaajabudjettia.

Olette te vaasalaiset kyllä ihme porukkaa. Lukko on tasan viimeinen seura joka tässä liigassa talouteen tulee kaatumaan. RTK-Palvelu pyörittää kevyttä +/- 100M liikevaihtoa, eli on isompi kioski kuin kaikki liigaseurat yhteensä. Lisäksi se on tosiaan perustettu tukemaan Raumalaista jääkiekkoilua, eli konserni kuittaa myös jatkossa Lukon mahdolliset/oletetut tappiot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös