Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

  • 108 889
  • 408

444

Jäsen
Tuossa vain monella paikkakunnalla taitaa olla ongelma että sunnuntaisin pitäisi joillekin työntekijöille maksaa enemmän kuin arkipeleistä. Liigalla taisi muutama vuosi sitten olla näitä perhesunnuntai otteluita ja niissä kävi ainakin Jyväskylässä ihan hyvä määrä porukkaa, mutta olisiko sitten esimerkiksi juuri tuo kulupuoli se miksei noita jatkettu sitten vai mikä, ei ainakaan isoja romahduksia katsojamäärissä missään olla silloin. Se mikä ehkä liigassa jollain tapaa puuttuu on juuri perinteiden kunnioitus, kokeilaan eri asioita mutta ei voida sitten jatkaa sitä muutamaa vuotta ja katsoa miten se toimii. Toki saattaahan se olla että seurojen puolelta tullut ettei sunnuntaisin pelata.

Ainakin sunnuntaisin näkisin sen että silloin saadaan perheet houkuteltua, etäkannattajille tulee mahdollisuus matkustaa otteluihin, lisäksi todenäköisesti varsinkin tammikuussa tipattoman aikaan esimerkiksi kaljamyynti tippuu normaalista sen verran jo muutenkin, että esimerkiksi perjantaiotteluja varmasti pystyisi siirtämään osan sunnuntaiksi. Esimerkiksi JYP haalii yleensä paljon perjantaipelejä ja tammikuussakin niitä muutama tulossa, ehkä silloin olisi ainakin yksi sunnuntaiottelu voinut pelata. Jollain tapaa sunnuntait on perinteitä ja niitä pystytään markkinoimaan perheille varsinkin. Kohderyhmänä kuitenkin äärinmäisen tärkeä vaikka katsojat ei tulisi kun sen kerran vuodessa halliin, mutta se on vähän kun pistäisi rahaa pankkiin. Silloin luodaan niitä uusia Ilves ja JYP faneja lisää liigaan vaikka suoraan ei rahaa toisikaan enempää heti.
Pelaajille voidaan maksaa kymmenien tuhansien kuukausiliksoja, mutta sunnuntaikorvaukset kympin tuntipalkkalaisille kirpaisevat? En tiedä, minkälainen käytäntö muissa halleissa on, mutta esim. Nordiksella ravintolatoimintaa pyörittää Restel, jolloin IFK:n ei pitäisi olla lainkaan kiinnostunut ravintolahenkilökunnan palkoista. Ja toisaalta Restelin ei pitäisi olla aikatauluneuvotteluissa edes mukana.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mun mielestä pe, la ja su pelipäivät ovat kaikista parhaat johtuen viikon työkiireistä ja omista harrastuksista. Ehkäpä aika monella muulla on sama juttu, ja arkipeleissä on sen takia yleensä vähemmän porukkaa kun viikonloppuna.

Sunnuntai olisi kyllä kiva lisä pelipäiväksi ihan vakituisesti. Sillon kerkiää hallille yleensä oikein hyvin.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Mun mielestä pe, la ja su pelipäivät ovat kaikista parhaat johtuen viikon työkiireistä ja omista harrastuksista. Ehkäpä aika monella muulla on sama juttu, ja arkipeleissä on sen takia yleensä vähemmän porukkaa kun viikonloppuna.

Sunnuntai olisi kyllä kiva lisä pelipäiväksi ihan vakituisesti.
Tarkistin tuolta otteluohjelmasta muutaman joukkueen kohdalta, että miten monta kotipeliä on pe-la, niin HIFK:lla ja Tapparalla 12 peliä koko kauden aikana ja esimerkiksi Kalpalla 19 peliä. Aika hemmetin iso ero noissakin, kun miettii että pe-la pelit ovat satavarmasti ne kaikkein tuottoisimmat päivät.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tarkistin tuolta otteluohjelmasta muutaman joukkueen kohdalta, että miten monta kotipeliä on pe-la, niin HIFK:lla ja Tapparalla 12 peliä koko kauden aikana ja esimerkiksi Kalpalla 19 peliä. Aika hemmetin iso ero noissakin, kun miettii että pe-la pelit ovat satavarmasti ne kaikkein tuottoisimmat päivät.

Juuri näin, hyvä huomio, ja itse kirosin otteluohjelmaa aika huolella taas. 12 on toooodella vähän.

Ei se ohjelma ainakaan itselle yhdentekevä ole, koska ma-to hallille pääseminen ei tosiaan ole niin helppoa kun pe-su. Asun vaan n. 1,5km päässä Nordikselta, joten ei se maantieto niinkään vaan ihan muut jutut.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen siinä käsityksessä, että yritykset mielummin vuokraavat aition viikkopeliin kuin viikonloppupeliin runkosarjassa. Aika monet yritykset kestitsevät yritysvieraitaan. Olettaisin että aika paljon helpompaa on yrityksen saada asiakkaitaan paikalle viikolla kuin viikonloppuna. En tiedä paljonko aitiot tuottavat liigajoukkueille rahaa pääsylipputulojen lisäksi mutta takuulla goodwilliä ainakin joka saattaa heijastua joukkueen sponsorointiin.

17.1.2016 Tapparan sunnuntain perhepäivän aikataulu
Tappara.fi kirjoitti:
Liigan perhepäivä rantautuu Tapparan kotiotteluun ensi sunnuntaina 17. tammikuuta, kun Tappara kohtaa Liigassa HPK:n. Jo klo 15 alkavan pelin lisäksi halliin mahtuu muutakin koko perheen hommaa. Päivä alkaa klo 13 yleisöluistelulla Hakametsän ykköshallissa, jatkuu toimintapisteillä hallin käytävillä, ja vielä pelin jälkeen Tapparan joukkue jakaa nimikirjoituksia!
Ainakin Tapparalla oli viimekaudella sunnuntain perhepäivä.
Koodi:
Aikataulu

Klo 
12.45 Saapuminen yleisöluisteluun pelaajaluiskan kautta (ei tarvitse lippua peliin)
13.00 Hallin lipunmyynti aukeaa
13.30 Hallin AC-ovi auki, tapahtumapisteet auki
  Game Corner
  Pomppulinna ja pallomeri
  Onginta
  Valokuvausseinä
  Kasvomaalaus
  Puuhanurkka
  Kanada-malja nähtävissä
13-14 Yleisöluistelu Hakametsän ykköshallissa (kypäräpakko, ei mailoja)
  Klo 13.40-13.50 jäällä mukana viisi Tapparan Liiga-pelaajaa
  Poistuminen luiskan kautta, luistimet yms. autoihin (ei saa tuoda halliin)
  Peliin tavallisesti oven kautta ottelulipulla
14.00 Hallin kaikki ovet auki
15.00 Liiga-ottelu Tappara-HPK
Pelihän oli surkea näin kotijoukkueen kannattajan näkökulmasta. Muuten oivallinen tilaisuus kun peli alkoi jo klo 15:00.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Piti kaivella liigan viimekauden sunnuntain katsojamäärät:

Su 11.10.2015 15:00 JYP - Tappara 3750
Su 18.10.2015
15:00 Blues - KalPa 4568
15:00 HPK - JYP 3102
15:00 Sport - Kärpät 3730
15:00 Ässät - TPS 5305

Su 1.11.2015 16:00 HIFK - Pelicans 6504

Su 22.11.2015 15:00 Kärpät - JYP 5486
15:00 SaiPa - Pelicans 3428
15:00 TPS - Lukko 5350

Su 3.1.2016 15:00 KooKoo - Blues 3434
15:00 Lukko - TPS 3531
15:00 Pelicans - KalPa 3108
17:00 Ilves - SaiPa 7300

Su 17.1.2016 15:00 KalPa - Sport 2617
Tappara - HPK 5012
Su 31.1.2016 15:00 HPK - HIFK 3466

Pikaisesti katsottuna kalpa taisi olla ainut joka pisti näissä matseissa riman hirveän alas katsojamäärissä, mutta sitten esimerkiksi Ilves sai matsin loppuunmyytyä. Enemmän ehkä näissäkin pitäisi luoda perinnepäiviä jolloin pelattaisiin sunnuntaina jolloin edes ei tarvita erillistä mainosta vaan ihmiset alkaa odottaan näitä matseja, tyyliin perinteisesti heti uudenvuoden jälkeinen sunnuntai tai jotain. Tipattoman aikaan varmasti kaljamyyntikin pienempi perjantain otteluissa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarkistin tuolta otteluohjelmasta muutaman joukkueen kohdalta, että miten monta kotipeliä on pe-la, niin HIFK:lla ja Tapparalla 12 peliä koko kauden aikana ja esimerkiksi Kalpalla 19 peliä. Aika hemmetin iso ero noissakin, kun miettii että pe-la pelit ovat satavarmasti ne kaikkein tuottoisimmat päivät.

Joo tosin monessa hallissa taitaa tapahtua muutakin ja näin sen takia otetaan myös paljon arkipelejä, esim. Blues taisi jättää tarkoituksella monet viikonloput vapaaksi jos saisi buukattua ohjelmaa halliin muutakin. Tosin en tiedä sitten varsinkin jos sunnuntaisin pelattaisiin että mahdolistaisiko se enemmän myös sen että pe-la se voisi olla enemmän muussa käytössä, esim. perjantaina jonkun konsertin pitää niin hyvin voi sunnuntaina pelata, saadaan käyttöastetta isommaksi.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
esim. Blues taisi jättää tarkoituksella monet viikonloput vapaaksi jos saisi buukattua ohjelmaa halliin muutakin.
Näin jälkiviisaana voisi ajatella, että olisi saattanut olla Bluesille ehkä jonkilainen hätäapu jos pelejä olisi ollut enemmän viikonloppuisin.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
17:00 Ilves - SaiPa 7300

Pikaisesti katsottuna kalpa taisi olla ainut joka pisti näissä matseissa riman hirveän alas katsojamäärissä, mutta sitten esimerkiksi Ilves sai matsin loppuunmyytyä.

Ei vaikuta mihinkään isossa kuvassa, mutta tuohon Ilveksen otteluun oli ilmainen sisäänpääsy, joten halli oli luonnollisesti tästä syystä täynnä. Kyseessä taisi olla jokin hyväntekeväisyystempaus ellen väärin muista.
 
Ei vaikuta mihinkään isossa kuvassa, mutta tuohon Ilveksen otteluun oli ilmainen sisäänpääsy, joten halli oli luonnollisesti tästä syystä täynnä. Kyseessä taisi olla jokin hyväntekeväisyystempaus ellen väärin muista.

Halli oli kyllä ihan jotain muuta kuin täynnä...

Mutta joo, 7300 yhteistyökumppaneille myytyä lippua. Ja eikös tuossa joku hyväntekeväisyyspottikin kerätty?

---

Ja tänään sitten veikkausliigalukemia:

Hämeenlinna.....3131
Kuopio..............2802
Lappeenranta....2783
Turku................4005
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Olen siinä käsityksessä, että yritykset mielummin vuokraavat aition viikkopeliin kuin viikonloppupeliin runkosarjassa. Aika monet yritykset kestitsevät yritysvieraitaan. Olettaisin että aika paljon helpompaa on yrityksen saada asiakkaitaan paikalle viikolla kuin viikonloppuna. En tiedä paljonko aitiot tuottavat liigajoukkueille rahaa pääsylipputulojen lisäksi mutta takuulla goodwilliä ainakin joka saattaa heijastua joukkueen sponsorointiin.

17.1.2016 Tapparan sunnuntain perhepäivän aikataulu

Pelihän oli surkea näin kotijoukkueen kannattajan näkökulmasta. Muuten oivallinen tilaisuus kun peli alkoi jo klo 15:00.
Minä uskallan ihan pokkana väittää että tälle tuottelle olisi todellakin kysyntää, jahka se nyt vain saataisiin vakiintumaan sellaiseksi, että sana leviäisi.

Nämä kokeiltiin kerran ja lopetettiin jutut on pahinta mahdollista "dataa" siitä mikä toimii ja mikä ei. Sitten kun siellä on saatu ne lapset käymään ja ne innostuu ja kertoo kavereilleen, että menee kyllä varmasti seuraavalla kerralla ja ne olisi tulossa (vanhempineen tietysti), niin sellaista peliä ei enää olekkaan.
 
Oma veikkaukseni on, että nuo "sunnarit" lopetettiin pelaajien pyynnöstä. Ainakin Kärppien viime kauden sunnuntaipelit vaikutti jotenkin asennevammaiselta neppailulta. Kato sunnuntai, ei kiinnosta. Ollu aina ennenki vapaa. Hymiö.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
En itse päässyt työkiireiden takia eiliseen peliin mutta näyttäisi siltä että Turussa on tehty jonkin sortin ennätys. :( Kuulutettu on 3700 mutta kuvamateriaalin perusteella näyttäisi olevan alta 1500 paikalla. Jotain tarttiis tehä.

TPS:n ottelussa hurja yleisökato – toimitusjohtaja: ”Purjehduskausi jatkuu” - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Toki C-katsomo oli aika täynnä ja ihan mukavasti porukkaa D-päädyssäkin, joka perinteisesti on tyhjin katsomo. Periaatteessa juttu on MV-tasoista klikkijournalismia. Leikataan tarkoituksellisesti kuvasta täysimmät katsomot ja tehdään kohuvau-otsikointia. Ei silti ottelussa oli varmaan se reilut 3000 paikan päällä mikä on heikko yleisömäärä millä tahansa mittarilla. Toki otteluun ei mitään lippuja jaettu puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi.
2016_09_27 TPS-JYP-44.jpg Kuvassa näkyy D-pääty. Toki kuva on toisesta erässä, jolloin katsomossa, jonkin verran seisomapaikkalaisia.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotain tarttiis tehä.

Helpommin sanottu kuin tehty. Ensin tarvittaisiin vähän tutkimusta siitä, että millaisia ovat lähdön esteet. On erittäin vaikeaa "mututuntumalla" arvioida, mistä yksittäisen pelin heikko yleisömäärä johtuu. Markkinoinnissa täytyy keskittyä ihan perusasioihin ja yrittää vähän tehdä taustoittavaa tutkimusta asiakkaiden parissa, että millaisia ovat:

-lähdön esteet = mistä syystä peli jätetään väliin
(esimerkkejä lähdön esteistä voivat olla mm. seuraavat: hinta, pelitapahtuman aika, kulkuyhteydet, vaihtoehtoinen tarjonta (voin katsoa pelin esim. Ruudusta) vuorotyö, treffit, yleinen vähäinen kiinnostus vastustajaan)
-> jos seura saa selvitettyä edes yhden asiakassegmentin lähdön esteitä, se pystyy iskemään oikeanlaisella markkinoinnilla juuri oikeaan kohtaan ja kohdistamaan markkinointinsa oikein. Ellei ole tietoa, ei voi kuin arvailla ja jos voi vain arvailla, ei voi kuin onnistua satunnaisesti)

-lähdön syyt = miksi hallissa olleet katsojat olivat saapuneet paikalle
(mielenkiintoinen vastustaja, halpa lippu, helppo pääsy, hyvä ajankohta, seura, sosiaaliset kontaktit)

Sitten, kun päästään vertailemaan näitä niin voidaan tehdä jotain yhteenvetoa siitä, mitä tilanteelle oikeastaan voi tehdä. Pelitapahtuma on tapahtumana sinänsä yhtäältä yksilöllinen ja yksittäinen tapahtuma, mutta yhtäältä se on myös korvattavissa oleva tapahtuma eli asiakas voi myös ajatella, että tulee seuraavaan peliin, joka on paremmalla ajankohdalla. Haitariliike yleisömäärissä on normaalia arkea SM-liigassa ja vaikka media haluaakin nostaa asian esille, syy-seuraus -yhteydet ovat usein seuroille edelleen sattumien summia.

Ihmisten vapaa-aika on yksinkertaisesti niin kilpailtua, että vaihtoehtoista tekemistä on lähes aina ja kannattaa muistaa, että jääkiekkopelillä on aika isot vaihtoehtoiskustannukset. Kaikella meinaan on vaihtoehtoiskustannus: kun käytät 2,5h aikaasi yhdessä paikassa, se tarkoittaa, että et voi käyttää aikaasi muualla. Yksi tällainen ajatus esim. itsellä on, että vieraspelit katsotaan ruudusta, koska se on a) helppoa b) saan "saman" fanina halvemmalla kuin lähtemällä paikalle. Se, miksi kiekko on parasta hallissa, vaatisi seuroilta ihan oikeita tekoja turhien toistettujen ja opittujen sanojen taakse.

Jotta asiakas lähtee halliin, hänen täytyy saada ENEMMÄN kuin silloin, kun hän jäisi hallista pois. Välillä on aika teknistä perustella itselle, miksi lähden halliin, kun voisin katsoa pelin myös kotona.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Blues taisi jättää tarkoituksella monet viikonloput vapaaksi jos saisi buukattua ohjelmaa halliin muutakin.
Se oli toinen syy. Se toinen syy oli se että Espoossa priorisoitiin yritysasiakkaita/aitioiden myyntiä. Tosin sitten aika huonolla prosentilla tota hallia myytiin viikonloppuisin ja siellä sitten oli tarjolla yleisöluistelua.

Näin jälkiviisaana voisi ajatella, että olisi saattanut olla Bluesille ehkä jonkilainen hätäapu jos pelejä olisi ollut enemmän viikonloppuisin.
Näinhän se oli. Varsinkin kun osa noista yritysasiakkaista sitten siirtyi KHL-Jokerien asiakkaiksi ja loppuaikaan matseissa kävi vain fanit. Kuitenkin muistini mukaan yleensä noin 1000 katsojaa oli enemmän lauantaipeleissä kuin arkipeleissä. Ei se mitenkään sattumaa ole että Kärpät joka haalii lauantaimatseja tekee hyvää taloudellista tulosta. Ihmiset tulee hallille kun niillä on vapaa-aikaa, ja sitä on entinen tarjolla viikonloppuisin.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Ihmisten vapaa-aika on yksinkertaisesti niin kilpailtua, että vaihtoehtoista tekemistä on lähes aina ja kannattaa muistaa, että jääkiekkopelillä on aika isot vaihtoehtoiskustannukset. Kaikella meinaan on vaihtoehtoiskustannus: kun käytät 2,5h aikaasi yhdessä paikassa, se tarkoittaa, että et voi käyttää aikaasi muualla. Yksi tällainen ajatus esim. itsellä on, että vieraspelit katsotaan ruudusta, koska se on a) helppoa b) saan "saman" fanina halvemmalla kuin lähtemällä paikalle. Se, miksi kiekko on parasta hallissa, vaatisi seuroilta ihan oikeita tekoja turhien toistettujen ja opittujen sanojen taakse.

Jotta asiakas lähtee halliin, hänen täytyy saada ENEMMÄN kuin silloin, kun hän jäisi hallista pois. Välillä on aika teknistä perustella itselle, miksi lähden halliin, kun voisin katsoa pelin myös kotona.

Tässä on osuvia sanoja. Itselleni peliin meneminen on mukavaa ajanvietettä, sosiaalinen tapahtuma jossa näkee tiettyjä tuttuja ja kavereita, myös satunnaisia muita tuttuja. On kiva turista niitä ja näitä, analysoida peliä ja nähtyä (= kiroilla ja haukkua omat kaikki ja kaikki muukin) ja siinä sivussa särpiä olut jos toinen. Käydä syömässä jotain. Ennen kaikkea nähdä kannattamansa joukkueen peliä, jääkiekkoa livenä. Siinä on siis paljon sitä "ENEMMÄN" kuin mihin sitä vertaan omalta kohdalta.

Mutta tälle vastapainona kun alkaa olla nykyää 18€ lippu, melkein 7€ väljä/lämmin valmiiksi valutettu kalja muovituoppiin, lähes raa'at "lämpimät" makkispekkikset tahi pitsanslaissi joka jo 10m päähän tuoksahtaa niin etovalle että alta pois, niin on tosiaan nykyään jo nihkeän teknistä perustelua, miksi vaivautuisin.
Vaihtoehtona ei edes ole telkkarista pelin katsominen, kotimaisen kendo-liigan taso on niin mainio ettei sitä nyt helvet*** jaksa enää telkkarista kattoa jossei halliin tulekkaan mentyä. Silloin riittää kiekkoilta Puheelta / tulokset teksti-tvstä tahi urheilutuutista.

En tarvitse mitään hifiä, ja itseasiassa olen niiden harvojen joukossa joille nyky Kisapuisto kelpaa vallanmainiosti siihen mitä kiekkopelistä tarvitsen, mutta kun nuo hinnat alkaa nousta jo siihen kastiin, että tälläisen tavan yrittäjä/duunarin rahoilla ei enää oikein nappaa. Ja hinnan pitäisi tietenkin korreloida sen kanssa mitä sillä saa. Tunnetusti halpa ja hyvä tulee kahdessa eri paketissa. Ja kun huonoa aletaan myydä hyvän hinnalla, alkaa se oikeasti olemaan jo sietokyvyn rajoilla. Halvallahan se vielä huonohkokin maistuu.. Tietenkin sillä on se kolikon toinen puoli, jostain sinne joukkueen on rahaa saatava, mutta se tulee tämä toinen puoli sitten myös, jossain vaiheessa alkaa se rahantulo laihtua juuriki eo. tyyliin ja syystä, kun sitä koitetaan saada lisää.. ei se kasva puissa tässä tavan peruskäyttäjällekkään.

Visainen yhtälö.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se oli toinen syy. Se toinen syy oli se että Espoossa priorisoitiin yritysasiakkaita/aitioiden myyntiä. Tosin sitten aika huonolla prosentilla tota hallia myytiin viikonloppuisin ja siellä sitten oli tarjolla yleisöluistelua.

Tosin tuossakin taidettiin epäonnistua kun jossain pyöriteltiin talouslukuja niin taisi Blues saada muutama kymmentä tonnia aitiomyyneistä viimekausilla. Toki tilanne taisi myös olla ettei montaa varsinaista omaa aitoita olla mutta niitäkään ei saatu myytyä.

Oli miten oli niin vähän välillä myös tuntuu että välillä katsotaan liikaakin joissakin seuroissa esimerkiksi noita yritysasiakkaita, mutta varsinkin mainonta ihan peruskatsojille jää hyvin vajaaksi, vaikka tottakai suurin osa sisään tulevasta rahasta tuleekin yrityksiltä niin katsojat on kuitenkin sen seuran sielu vaikka sieltä ei tulisi niin paljon rahaa.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
varsinkin mainonta ihan peruskatsojille jää hyvin vajaaksi, vaikka tottakai suurin osa sisään tulevasta rahasta tuleekin yrityksiltä niin katsojat on kuitenkin sen seuran sielu vaikka sieltä ei tulisi niin paljon rahaa.

Mainostaminen on aika tehotonta yleisesti ottaen. Mainokset maksavat maltaita ja niiden suhteellinen vaikutus on aika pieni turhankin usein. Lähtökohtaisestihan suomalaisessa jääkiekossa asiat on vieläkin hyvin, mutta ehkä osittain kulurakenteet seuroilla ovat karanneet realismilta. Toiminnan pyörittäminen on todella kallista lystiä Suomessa ja tässä joudutaan varmaan pakonkin edessä "hankkimaan rahaa sieltä, mistä sitä on helpointa saada." Jos taas ajatellaan liiketoiminnan näkökulmasta niin olisi tärkeää tunnistaa asiakassuhteiden eri kehitysvaiheet ja miettiä, että milloin asiakassuhde on seuralle kannattavimmillaan.

Kausikorttilaisuus on jokaisen seuran ns. ultimaattinen tavoite ja se peruskatsojien kingi. En tiedä, mutta ainakin Tapparalla on aika vähän suoraa markkinointia kausikorttilaisille tai ainakaan se ei minulle asti tule, jos sitä on. Toki on erilaisia etuja, jotka on sidottu FANCLUBIN jäsenyyteen, mutta suoraan kausikortista on kovin vähän hyötyä. Toisinaan tulee jotain kampanjoita, että mamma mukaa kausikortilla ilmaiseksi, mutta siinä on sinänsä oikea pointti. Pääasiallinen tulo syntyy erityisen pienistä virroista ja jokaisen seuran olisikin tärkeää miettiä, että millaiset asiakassuhteet ovat sille pitkällä tähtäimellä tuottavimpia.

Ei vaadita rakettitiedettä, mutta jokainen varmaan ymmärtää, että kausikorttilaisilta sitä tuloa on käännettävissä kaikista eniten ja heidän määränsä maksimointi pitäisi olla jokaiselle seuralle keskeinen prioriteetti. Jääkiekossa myös kannattajana turhan usein asiakassuhde on kohtalaisen etupainotteinen eli asiakassuhteen alkuvaiheessa etuja on aika nihkäesti ja tässä vaiheessa, kun asiakassuhde on vasta alkutekijöissään pitäisi keskittää siihen erityistä energiaa, että se lähtökynnys siinä kohtaa olisi mahdollisimman matala. Pitäisi ajatella enemmänkin niin, että alkuvaiheessa tulisi paljon tarjouksia ja suoraa yhteydenottoa. Yksi yksinkertainen tapa olisi tunnistaa asiakas, joka on ostanut lipun ja lähettää hänelle esimerkiksi hieman kohdistettua tarjontaa: "huomasimme, että olet käynyt viimeisen kuukauden aikana neljä kertaa pelissä. Haluaisitko tulla ensi lauantaina tällä ja tällä tarjouksella sisään ja ottaa pari kaveria mukaan samaan hintaan?"

Tuolla tavalla se lähtökynnys asiakkuuden alkuvaiheessa etujen muodossa madaltuisi ja porukkaa saataisiin liikkeelle. Sitten, kun asiakassuhde alkaa aktivoitua korkeampaan frekvenssiin, alettaisiin tarjota kohdistetummin fanituotteita, lippupaketteja ja mahdollisesti viimeisenä sitten kausikorttia hyvällä tarjouksella. Sarjaliput olisivat myös kätevä homma, jota voisi hyödyntää enemmän ja pitkittää asiakassuhdetta keinotekoisesti ja liikuttaa halliin useammin; miltä kuulostaisi, jos samalla lipulla pääsisi ihan pariinkiin teemoitettuun matsiin?

Tätä kaikkea varten toki tarvitaan paljon paljon tietoa siitä, miten asiakas käyttäytyy, mutta tulot muodostuvat pääasiallisesti hyvin hoidetusta tuotteesta, joka on asiakkaalle mieluinen, mutta myös siitä kokonaistarjonnasta, mitä asiakas kokee saavansa. Asiakas haluaa tulla huomatuksi tai ei nyt ehkä jokainen, mutta suurin osa asiakkaista haluaa, että heität huomataan ja he kokevat olevansa tervetulleita uudestaan paikalle. Jääkiekkoinnostus aika harvoin tapahtuu nappia painamalla vaan kiinnostus herää hitaasti ja asiakassuhteen alkupuolella houkuttimia tarvitaan paljon enemmän kuin sitten, kun asiakassuhde on stabiloitunut ja edennyt pitkälle.

Kannataisi ihan oikeasti esimerkiksi hyödyntää useinkin tarjouksia, jotka liittyvät suoraan kausikorttilaisiin. Kausikorttilaisilla on ns. paras tuntuma itse tuotteesta, organisaatiosta ja about kaikesta, joka liittyy jääkiekkoon ja halliin. Yleensä kausikorttilaiset myös omaavat sosiaalisia verkostoja, joista on nostettavissa uusia kausikorttilaisia tai vastaavasti kausikorttilaiset voivat herättää ympäristössään innostusta myös omaan aktiivisempaan jääkiekkoharrastukseen. Kausikorttilaiset voivat siis tehdä organisaation työtä ihan itsestään ja houkutella muita ihmisiä paikalle, jos se vain on kausikorttilaiselle itselleen kannattavaa. Siitä voisi jakaa pieniä palkkioita. =)
 
Viimeksi muokattu:

SÖRKÄ HULLU

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning, Suomi

Kukko

Jäsen
Ei omasta mielestä 18€ ottelulippu ja 6 e hanajuoma ole kalliita. Myös kilpailevat vapaa-aika palvelut ovat nostaneet hintojaan, joten ainoa joka tuossa polkee hintoja on tuo ruutu palvelu. Opiskelijat, eläkeläiset halvemmalla, työttömät voi jäädä kotiin. Mikäli ihminen halliin saadaan, niin ehdottomasti pitää myös osata ottaa raha pois. Enemmän merkitystä on vastustajalla ja pelinlaadulla yleisesti. Lippujen hintojen ollessa luokkaa 5€, niin seuran on mahdoton kerätä mitään kunnon rahapottia, vaikka halli olisi täynnä joka ilta. Lisäksi tuohon ilmaiseen sisäänpääsyyn totutaan. Ilmaisliput minimiin ja lähtökohtaisesti heikoille pelipäiville teemaa ja alennusta. Tälläiseen tasapinoiluun pitäisi pyrkiä jatkuvasti, katsastaen jo pitkälle tulevaa kotiohjelmaa. Viikon päivä, vastus, vuoden aika, pelin tärkeys, kaupungin muut tapahtumat jne. Näin pyritään tulot maximoimaan. Raha kun kiertää, niin myös pelaajabudjetti kasvaa, josta taas parempi tuote ja parempi myynti = positiivinen kehä. Kaikella tällä keskitytään myös niihin maksaviin asiakkaisiin, tyhjä taskujen sopiikin jäädä pois hallilta, koska ei heillä ole mitään mitä antaa muutenkaan. Yrityksiin sitten erikoispanostus ja monenmoista erikoisjuttua pystyy toteuttamaan VIP:ille (pelaajahaastattelut jne).
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ei omasta mielestä 18€ ottelulippu ja 6 e hanajuoma ole kalliita.

Tämä tuskin on monelle mielipidekysymys.

Tietenkin hinta pitää suhteuttaa tuotteeseen, eikä minusta kuulosta mahdottomalta, että tiistaipeleihin nyt esimerkiksi olisi vaan halvemmat liput. Tällä hetkellä esimerkiksi SaiPa veloittaa kolme euroa ylimääräistä Jukureista (heh heh) myös tiistaipeleissä. Ihan vitun käsittämätöntä, eikä siinä ole mitään tuotteen laatua mietitty ollenkaan.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tietenkin hinta pitää suhteuttaa tuotteeseen, eikä minusta kuulosta mahdottomalta, että tiistaipeleihin nyt esimerkiksi olisi vaan halvemmat liput. Tällä hetkellä esimerkiksi SaiPa veloittaa kolme euroa ylimääräistä Jukureista (heh heh) myös tiistaipeleissä. Ihan vitun käsittämätöntä, eikä siinä ole mitään tuotteen laatua mietitty ollenkaan.

Tuotehan on ihan sama, oli sitten tiistai, perjantai tai lauantai. Siis jos ajatellaan tapahtumaa ja urheilua niin tuote voi olla "huonoimmillaan" lauantaina, jos esim. sattuu heikko vastustaja tai sitten omalle joukkueelle ns. ohipeli. Tuote on silti käytännössä päivästä riippumatta ihan sama. Tähän tarvittaisiin vähän tutkimusta, että mikä on keskivertoasiakkaan kokemus tiistaista pelipäivänä ja sitten, kun on tiedossa, millainen asiakkaan käsitys on tiistaista pelipäivänä niin sen jälkeen voidaan pureutua esim. oikeanlaisen kohdennetun mainonnan kautta muuttamaan asiakkaan käsitystä tiistaista pelipäivänä.

Lähtökohtaisesti asiakkaiden "kirjoittamattomat" luulot tai uskomukset tiistaista pelipäivänä ohjaavat koko pelipäivän kulkua ja tältä osin esim. käsitys siitä, että tiistaisin halli on tyhjä, vastustaja on väsynyt ja keskellä viikkoa on paljon muuta tekemistä pitäisi markkinoinnin toimien kautta pystyä kumoamaan. Yksi tällainen tapa kumota asiakkaan ennakkokäsityksiä on esim. kohdistaa tiistait opiskelijoille, eläkeläisille tai vuorotyöläisille, joiden viikonloppu voi olla "tiistaina." Tiistaipeli voi olla yhtä laadukas tai jopa laadukkaampi kuin lauantain peli, mutta yhteiskunta ei elä tiistaita ja tältä osin myös asiakkaat haluavat usein missata tiistait.

Jääkiekkotapahtumassa on monta erilaista "urbaania käsitystä" ja "legendaa", jotka pitäisi pystyä koko organisaation/liigan voimalla kumoamaan, jotta asiakkaat luopuvat hiljalleen ajatuksesta. Miten muuttaa "pelipäivänä tiistai supertiistaiksi" ja ketä tällä paradigman muutoksella voidaan houkutella. Hinta on yksi "set of tricks" mutta mielestäni paljon hintaa tehokkaampaa on muuttaa asiakkaan käsitystä tuotteesta tiistaina.
 
Tuote on silti käytännössä päivästä riippumatta ihan sama.

En ole mikään markkinointi- tahi pisneettimies, mutta tätä voisi hieman kyseenalaistaakin.

Voisiko se mennä niin, että periaatteessa tuote on ihan sama, mutta käytännössä ei. Johtuen juuri noista itse pelin ulkopuolisista jutuista. Lauantaina on (useimmilla) vapaapäivä. Lauantaina hallissa on enemmän väkeä ja parempi tunnelma. Lauantaina voi juoda kaljaa ja olla jopa humalassa. Lauantaina paikalla on vierasmobi. Lauantaina voi ottaa koko perheen mukaan. Jne.

Vanhoina hyvinä aikoinahan pelattiin täydet kierrokset torstaisin ja sunnuntaisin. Ja siinä se.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuotehan on ihan sama, oli sitten tiistai, perjantai tai lauantai. Siis jos ajatellaan tapahtumaa ja urheilua niin tuote voi olla "huonoimmillaan" lauantaina, jos esim. sattuu heikko vastustaja tai sitten omalle joukkueelle ns. ohipeli. Tuote on silti käytännössä päivästä riippumatta ihan sama.
...
Tämä ja palstatoveri @Nännimäinen :n (on muuten perseestä yrittääkään saada näppärästi tageja tekstin keskelle jos nicki vaatisi taivuttamista) viesti mielessäni vilkaisin päivän otteluohjelmaa ja siinä mielessä kotijoukkueilla on pieni etu "hyvän" matsin suhteen että back to back matsaajista kolme neljästä pelaa vieraissa (Tappara Helsingissä, SaiPa Jyväskylässä ja Ilves Mikkelissä, ainoastaan TPS:llä on tänään kotimatsi eilisen vieraspelin päälle), mikä lisännee hieman kotijoukkueiden voittotodennäköisyyttä noissa kolmessa ottelussa, etenkin kun eilisistä otteluista molemmat pelattiin pitkän kaavan kautta.

Mutta käytännön tasolla se kotijoukkueen ohipeli voi tulla milloin tahansa (jos on tullakseen) ja viikonloppuisin suurella yleisöllä on kuitenkin keskimäärin enemmän aikaa viettää harrasteiden parissa ja silloin on myös todennäköisintä pystyä touhuilemaan esimerkiksi koko perheen voimin (tai mikä jottei kaveriporukallakin). Jukurit nyt on luonnollisesti anekdoottimainen esimerkki (kuten mikä tahansa muukin joukkue 3-5 kotipelin otannalla), mutta tähän mennessä viikonloppukotipelien yleisökeskiarvo on ollut 4200 (täysi tupa avausviikonlopun pe-la otteluissa ja jatkunee tänäänkin) ja arkipäivien 3222 (eli se ainoa tähän asti pelattu arkimatsi toissatorstaina).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös