Liigan otteluohjelma 2015–2016

  • 58 748
  • 256

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Jos Blues jatkaa Liigassa niin eiköhän lohkoista luovuta. Silloin joukkueita on 16 ja kun jokaista vastaan pelaa neljä peliä, tulee se 60 ottelua täyteen.

Samalla voisi sementoida pelipäiviksi: tiistain, torstain ja lauantain. Tietenkin se mestarien liiga sitten aiheuttaa sen, että tuo liigan vakiopelipäivät eivät aina toteudu ellei sitä mestarien liigaa sitten pelata vain sunnuntaisin.

Liigan otteluohjelma kaudella 2015-2016 on kyllä ollut sellainen, että se on vähentänyt katsojien lukumäärää otteluissa eli liiga on siinä kussut kintuilleen. Liigahan on osakeyhtiö ja sen olisi kyettävä tekemään jo oman etunsa vuoksi katsojaystävällisempi otteluohjelma. Tästä pääsen sittenkin offtopiccina sarjajärjestelmään.- siinäkin liiga on mielestäni aiheuttanut itselleen vahinkoa.

Sarjahan on suljettu. Eli suljetussa järjestelmässä ollaan menty se pää edellä, että sillä sarjan sulkemisella ollaan tapettu urheilullisuus. Kukaan ei voi tippua sarjasta ellei sitten ajaudu taloudellisesti mahdottomaan tilanteeseen. Jos käytössä olisi 1970 luvulla ollut systeemi, jossa silloisen liigan kaksi heikointa ja silloisen divarin kaksi parasta pelasivat kaksinkertaisen sarjan ja sen sarjan kaksi parasta pelasivat seuraavalla kaudella liigassa, niin tämäkin palvelisi liigan bisnestä, sillä merkityksellisien otteluiden lukumäärä kasvaisi ja se aiheuttaisi tietenkin sen, että liigassa kävisi enemmän katsojia.

Jotenkin noista turhista otteluista tulisi pyrkiä eroon, sillä eivät katsojat kaipaa jokakeväistä tyhjennysmyyntiä, kun sijoilla 13-15 tyhjentävät pajatsojaan. Ideaalilukumäärä mielestäni joukkueille olisi 12. 10 parasta pudotuspeleihin ja kaksi heikointa pelaamaan karsintasarjaa mestiksen kahden parhaan kanssa. Ei olisi turhia otteluita. Jotta päästäisiin siihen 60 ottelun määrään, niin välisarjoja tarvittaisiin. Sehän on selvä asia.

Pitäisi mennä koko sarjasysteemisssä urheilupää edellä, niin siitä hyötyisi liigan bisneskin. 12 joukkueen liiga nostaisi mestiksen tasoakin - siitä hyötyisi koko suomalainen jääkiekkoilu. Ehkä tuo systeemi edellyttäisi sitä, että mestiksen ja liigan pitäisi yhdistyä osakeomistajuudessa jollakin tavalla vaikka siten, että mestisosake olisi halvempi kuin liigaosake.

Nyt liigassa pelataan miten sattuu ja koko ajan joukkueilla on eri määrä otteluita pelattua paitsi viimeisen runkosarjaottelukierroksen jälkeen. Pelipäiviä on miten sattuu. Olisi mielenkiintoista nähdä se tilasto, missä olisi kerrottuna kunkin ottelupäivän keskimääräinen katsojalukumäärä.
Minimivaatimuksia järkeistämiselle on mielestäni kaksi asiaa: parillinen määrä joukkueita liigassa ja vakiopelipäivät.
 
444

Jäsen
Tämän estämiseksi mielestäni parempi vaihtoehto olisi aikaistaa siirtorajan ajankohtaa. Esimerkiksi KHL:n tapaan jo puolivälin tiimoille, vaikka vuodenvaihteeseen.
Tämän huono puoli toisaalta sitten on varhainen ajankohta. Nykyisellään seuroilla on puolitoista kuukautta enemmän aikaa reagoida esim. loukkaantumisiin. Siis nimenomaan sen puolentoista kuukauden aikana tapahtuviin loukkaantumisiin. Harvalla joukkueella on varaa pitää reservissä tekijämiehiä ihan vain varmuuden vuoksi, mutta parin kuukauden sopimuksiin on rahaa tarpeen niin vaatiessa.
Ei nää tyhjennysmyynnit ole hyvä asia, mutta siirtorajan aikaistaminen olisi mielestäni aika huono lääke.
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miten siirtorajan aikaistaminen auttaisi jos muualla Euroopassa sarjat olisi auki helmikuulle? Pelicans ainakin tyhjenteli viime kaudella Paakkolanvaaraa, Repikiä ym. muualle kuin Liigaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Nyt kun koko kauden kiimaisin aika on koittanut, tekisi mieli joka päivä kattoa lätkää. Tää että puolivälieräparit pelaavat kaikki samana päivänä, on kyllä aika perseestä. Itse kun seuraa pelkästään yhtä paria, menee kaikkien muiden pelit ohi, vaikka mielellään niitäkin katsoisin. Ruotsista vaan mallia.

Jännä tämäkin että Lügassa pelattiin puolivälieriä perjantaina ja lauantaina ja pelit jatkuvat sitten taas tiistaina. Mestiksessä sitten vedettiin perjantaina ja lauantaina, mutta pelejä jatketaan jo maanantaina. Ainakin kun miettii tota Hokin ja Tuton välistä sarjaa, kun bussissa istuttuja kilometrejä ja tunteja tulee neljässä päivässä aika helvetisti.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Liiga saisi unohtaa edes pudotuspeleissä tämä "pelipäivät". Pudotuspelit saataisiin pelata niin, että joka toinen päivä on pelit.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu runkosarjassa saisi olla niin, että pelataan ti, to ja la, mutta playoffeissa ehdottomasti niin, että pelataan vaikka joka päivä. Mielellään katselisi muitakin ottelupareja.

Kauheaa tuskaa taas odotella tuonne tiistaille pelejä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Toistan taas itseäni, mutta eiköhän kysymys ole siitä, että jokaisen seuran johto haluaa isännöidä pelejä viikonloppuisin. Jos puolivälierät olisivat alkaneet perjantaina kahdella ottelulla ja jatkuneet lauantaina kahdella muulla parilla, olisi neljä seuraa jäänyt ilman viikonloppupeliä, mikä näkyy taatusti myynnissä. Toisaalta arkena pelit voisivat mennä niin, että tiistaina pelataan kaksi peliä ja keskiviikkona kaksi, minkä jälkeen pelit olisivat voineet jatkua perjantaina ja lauantaina, mutta seuroissa on varmaan laskettu pääsiäispyhien sotkevan asioita.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Nyt kun koko kauden kiimaisin aika on koittanut, tekisi mieli joka päivä kattoa lätkää. Tää että puolivälieräparit pelaavat kaikki samana päivänä, on kyllä aika perseestä. Itse kun seuraa pelkästään yhtä paria, menee kaikkien muiden pelit ohi, vaikka mielellään niitäkin katsoisin. Ruotsista vaan mallia.

Jännä tämäkin että Lügassa pelattiin puolivälieriä perjantaina ja lauantaina ja pelit jatkuvat sitten taas tiistaina. Mestiksessä sitten vedettiin perjantaina ja lauantaina, mutta pelejä jatketaan jo maanantaina. Ainakin kun miettii tota Hokin ja Tuton välistä sarjaa, kun bussissa istuttuja kilometrejä ja tunteja tulee neljässä päivässä aika helvetisti.
Siinä on yksi ongelma, jos vaikka puolivälieräpelejä ripoteltaisiin eri päiville. Toiset joukkueet saisivat enemmän lepopäiviä kuin toiset ennen välieriä. Siksi nykyinen systeemi on hyvä ja ainoa mahdollinen eli pelataan samana päivänä koko pudotuspelikierros kerrallaan.

Jos on kovasti jääkiekkokiimainen, niin maksukanavien kautta voi nähdä haluamansa ottelut. Itse parhaillaan katson ottelua TPS - Kärpät uusintana. Tilanne 0-2 tällä hetkellä - uusintana.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Siinä on yksi ongelma, jos vaikka puolivälieräpelejä ripoteltaisiin eri päiville. Toiset joukkueet saisivat enemmän lepopäiviä kuin toiset ennen välieriä. Siksi nykyinen systeemi on hyvä ja ainoa mahdollinen eli pelataan samana päivänä koko pudotuspelikierros kerrallaan.
Eihän joukkueet pelaa välttämättä muutenkaan samaa määrää pelejä, joten ei tuolla yhdellä päivällä ole mitään merkitystä. Ruotsissahan neljällä joukkueella on mahdollinen 7.peli 28.3 ja lopuilla 29.3. Välierät alkavat toisen parin osalta 1.4 ja toisessa 2.4. Mielestäni tuo on juuri täydellinen tapa viedä playoffit läpi, että joka päivälle olisi jotain katsottavaa. Sarjan näkyvyys paranisi huomattavasti, kun joka päivä oltaisiin esillä.
 
juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Minusta kanssa nykyinen systeemi on hyvä. Jo ihan siitä syystä että jos haluaa mennä paikanpäälle katsomaan välierä ottelua niin olishan se ärsyttävää kun ei tiedä kumpi päivä se on, kun oma joukkue pelaa. Esim jos TPS sattuisi menemään välieriin niin toinen ottelu turussa on la 2.4 ja se on varma. Mutta toinen on joko 6.4 tai 7.4 niin se tuo omat haasteensa sille että pyytää sen päivän vapaaksi tai aamuvuoron sille päivälle. Mutta kummalle? :)

Tosin nyt sattui käymään hyvä tuuri että sattuu olemaan molempina päivinä aamuvuoro, joten kumpi tahansa käy.

Tietenkin jos se menee niinku ajattelen menevän että runkosarjan parhaiten sijoittuneen peli on toi 6.4 ja sitten se toinen 7.4. Eli käytän yhä Tepsiä nyt. Jos he sattuu pääsemään välieriin niin vastaan tulee Hifk, jolloin se on varmaan juuri toi 6.4. Näin mä sen ajattelisin. Mutta kun eihän siitä varma voi olla.

Mutta siis parempi että pelit on samoina päivinä niin ei tarvii miettiä kumpi päivä sattuu olemaan juuri sen oman joukkueen peli :)
 
Ralph

Jäsen
Siinä on yksi ongelma, jos vaikka puolivälieräpelejä ripoteltaisiin eri päiville. Toiset joukkueet saisivat enemmän lepopäiviä kuin toiset ennen välieriä.
Voi kauheaa. Pitäisikö kaikki ottelutkin pelata samassa hallissa, kun toinen joutuu ensimmäiseen välierään matkustamaan enemmän kuin toinen? Voittaisivat oman sarjansa suoraan 4-0, niin tulee paljon lepopäiviä. Yleisöystävällisin tapa olisi laittaa joka päivälle kaksi ottelua. Eli seuraavalla tavalla, mainittuna kullekin päiville kotijoukkueet.

Pe - HIFK & Tappara
La - Kärpät & JYP
Su - Pelicans & Lukko
Ma - TPS & SaiPa
Ti - HIFK & Tappara
Ke - Kärpät & JYP
To - Pelicans & Lukko
Pe - TPS & SaiPa
La - HIFK & Tappara
Su - Kärpät & JYP
Ma - Pelicans & Lukko
Ti - TPS & SaiPa
Ke - HIFK & Tappara
To - Kärpät & JYP
 
Apheu

Jäsen
Siinä on yksi ongelma, jos vaikka puolivälieräpelejä ripoteltaisiin eri päiville. Toiset joukkueet saisivat enemmän lepopäiviä kuin toiset ennen välieriä. Siksi nykyinen systeemi on hyvä ja ainoa mahdollinen eli pelataan samana päivänä koko pudotuspelikierros kerrallaan.

Eipäs ole ainoa mahdollinen, kun välierissäkin pelataan "vain" G1 ja G2 sekä mahdolliset G6 ja G7 samoina pelipäivinä. G3, G4, G5 ovat eri sarjoissa eri päivinä. Samaan tapaan olisi voinut hyvin tehdä puolivälierätkin.

Jos viikonloppupelit halutaan säilyttää, niin kaksi paria olisi sitten voinut vetää Ma-Ke-Pe, ja toiset tuon mikä nyt kaikilla on Ti-To-La. Samoin kun on välierissä tulee olemaan.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Hauskaa puuhastelua tämäkin Liigalta, kun nyt sitten puolivälieriä ei voida pelata eri päivinä. Sen sijaan runkosarjassa sitten pelataan miten sattuu ja pelipäivät kellonaikoja myöden ovat hyvinkin vaihtelevat.

Runkosarjaan kiinteät pelipäivät esim. Ke, Pe ja La tai vastaavaa (Su esim. yksi peli, joka näkyisi Neloselta viikon pelinä). Pleijarit sitten voisi ripotella ainakin edes osittain eri päiville.
 
Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Eli seuraavalla tavalla, mainittuna kullekin päiville kotijoukkueet.
Tällä tavalla jotkut joukkueet eivät saa lainkaan perjantaina tai lauantaina kotiottelua. Se on epäreilua se! Tai jos ajatellaan toisella tavalla niin runkosarjan sijoituksen merkitys kasvaa ja näin ollen paremmin sijoittuneet saavat myös todennäköisesti viikonloppupeleistään enemmän rahaa. Mutta sitten taas tuossa esimerkissäsi huonommin sijoittunut TPS saa perjantaipelin, mutta paremmin sijoittunut Lukko ei.

Jos munat halutaan tasan niin kaksi ensimmäistä ottelua pelattaisiin juuri näin kuin nyt aloitettiin. Eli:

Pe - HIFK, Kärpät, Tappara, JYP
La - Pelicans, TPS, Lukko, SaiPa
Su - Ei pelejä, ketä nyt haluasi jotain aamupäivällä alkavia pleijaripelejä?
Ma - Tappara, JYP
Ti - HIFK, Kärpät
Ke - Lukko, SaiPa
To - Pelicans, TPS
Pe - Tappara, JYP
La - HIFK, Kärpät
Su - Ei pelejä
Ma - Lukko, SaiPa
Ti - Pelicans, TPS
Ke - HIFK, Kärpät, Tappara, JYP
 
Ralph

Jäsen
Runkosarjaan kiinteät pelipäivät esim. Ke, Pe ja La tai vastaavaa (Su esim. yksi peli, joka näkyisi Neloselta viikon pelinä). Pleijarit sitten voisi ripotella ainakin edes osittain eri päiville.
Mikä siinä runkosarjassa on niin tiukkaa, että pitää aina olla samat ottelupäivät? Mielummin runkosarjassakin olisi joka päivä joku peli, mutta joukkuemäärästä johtuen se ei ole ihan järkevää. Mutta neljästä viiteen ottelupäivää viikossa kylläkin olisi hyvä, joskus kuusikin.

Tällä tavalla jotkut joukkueet eivät saa lainkaan perjantaina tai lauantaina kotiottelua. Se on epäreilua se!
No voi herranlettas sentään. Tuolla kaavalla myöskään kaikki eivät saa pelata kotipelejä HIFK:iä vastaan, joten sekin on epäreilua. Jos pudotuspelit eivät sytytä yleisöä kuin vain viikonloppuisin, ansaitsee se joukkue pelata vain maanantai- ja keskiviikkopelejä.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Tällä tavalla jotkut joukkueet eivät saa lainkaan perjantaina tai lauantaina kotiottelua. Se on epäreilua se! Tai jos ajatellaan toisella tavalla niin runkosarjan sijoituksen merkitys kasvaa ja näin ollen paremmin sijoittuneet saavat myös todennäköisesti viikonloppupeleistään enemmän rahaa. Mutta sitten taas tuossa esimerkissäsi huonommin sijoittunut TPS saa perjantaipelin, mutta paremmin sijoittunut Lukko ei.

Ja sitten kun otat tämän vuoden kalenterin tuohon rinnalle, niin huomaat että ensi torstaina on kiirastorstai eli "perjantai" ja muutenkin nuo pääsiäisviikonlopun pelit helpottavat kummasti katsojien elämää.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mikä siinä runkosarjassa on niin tiukkaa, että pitää aina olla samat ottelupäivät? Mielummin runkosarjassakin olisi joka päivä joku peli, mutta joukkuemäärästä johtuen se ei ole ihan järkevää. Mutta neljästä viiteen ottelupäivää viikossa kylläkin olisi hyvä, joskus kuusikin.
Varmaan tässä haettiin sitä, että joukkueilla olisi aina sama tai lähes sama määrä pelattuja otteluita. Esim. tällä kaudella oli vielä neljä kierrosta ennen loppua kolmenkin pelin eroja joukkueiden välillä. Itse pyrkisin siihen, että perjantaina ja lauantaina pelattaisiin aina täydet kierrokset jolloin syntyisi vähemmän tilanteita, joissa toinen joukkue pääsee pelaamaan levänneenä. Arkipelejä voi sitten jakaa ainakin tiistaille ja keskiviikolle. Joitakin viikonlopun pelejä voisi pelata myös sunnuntaisin, koska itse ainakin pidin tuota kokeilua onnistuneena.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
No voi herranlettas sentään. Tuolla kaavalla myöskään kaikki eivät saa pelata kotipelejä HIFK:iä vastaan, joten sekin on epäreilua. Jos pudotuspelit eivät sytytä yleisöä kuin vain viikonloppuisin, ansaitsee se joukkue pelata vain maanantai- ja keskiviikkopelejä.

Seurajohdoistahan tämä on kiinni, ja he eivät halua luopua viikonlopun kotipeleistä. On siis turha parkua nimimerkki Thompsonille, kun asia on juuri niin kuin päättäjät haluavat. Mikäli pelit ripoteltaisiin eri päiville ja jotkut eivät saisi viikonloppuun kotipeliä, haukuttaisiin täällä tyhjiä katsomoita. Ei seuroja kiinnosta pätkääkään, miten he saavat enemmän televisiokatsojia, vaan miten saada enemmän maksavia katsoja jäähallien palveluja käyttämään. Mieluummin siis samat pelipäivät ja täydet hallit kuin lisää arkipelejä ja puolityhjiä halleja.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Jos peliä ripottelee eri päiville, mutta yrittää pitää ottelumääriä mahdollisimman tasaisina, pitäisi vetää siihen tyyliin, että tiistain ja keskiviikon aikana kaikki joukkueet pelaavat kerran ja sitten torstain ja lauantain välillä kahdesti.

Ns. CHL-viikoilla voidaan sitten ensimmäiset pelit vetää ke (vain ei-CHL-joukkueita) + to ja loput pelit sitten pe-su.
 
Ralph

Jäsen
Harvinaisen paskan otteluohjelman ovat luoneet finaaleihin. Viiden päivän sisällä vain yksi ottelu. Kuka siitä nauttii, että finaaleita pelataan niin heikkoa tahtia, että mitään hyvää sähköä ei saada jengien välille luotua.

Ja syynäkin kun vaan on se, että molemmat joukkueet saavat lauantaipelit. Ihan kuin finaaleihin ei muutenkin saada täyttä yleisöä.
 
Nynoamous

Ei se yleisömäärä itsessään, vaan myös sen yleisön suorittama oheistuotteiden kulutus, joka luonnollisesti on viikonloppuisin kovempi, ihan jo pelkästään alkoholinkin takia (kun toiset eivät arkisin halua/voi nauttia ollenkaan), mutta myös muutenkin viikonloppuisin ollaan vähän hövelimpiä.
Mutta noin muuten olen toki kanssasi täysin samaa mieltä, että tunne ja kiima tällä järjestelyllä vain tapetaan.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Harvinaisen paskan otteluohjelman ovat luoneet finaaleihin. Viiden päivän sisällä vain yksi ottelu. Kuka siitä nauttii, että finaaleita pelataan niin heikkoa tahtia, että mitään hyvää sähköä ei saada jengien välille luotua.
Olen kuvitellut, että playoffien pitäisi olla vähän niin kuin turnauskuntoa koetteleva. Onhan tämä todella naurettavaa, että finaaleja pelataan harvempaan tahtiin kuin runkosarjaa missään vaiheessa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Joo en mäkään nyt oikeen ymmärrä tota ohjelmaa. Paras systeemi (omasta mielestä) olisi pelata jokatoinen päivä finaaleissa.... sen kummemmin kikkailematta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös