Liigan kurinpitopäätökset 2016–2017

  • 217 505
  • 1 493
Peliä edistävä taklaus ei ollut kyseessä ainakaan. Teknisesti saattoi olla puhdas. Ajatushan tuossa oli vaan vetää KalPan ykköspakki levyiksi, vaikka kiekkoon ei ollut mitään saumaa.
Päinvastoin... KalPalla on tapana omassa päässä pitää kiekkoa koko ajan hallussa ja kovin helposti ei kiekosta luovuta purkamalla sitä ns. pleksin kautta keskialueelle. Kun pelaaja tietää, että koko ilta tulee niin helpommin siitä kiekosta luovutaan. Varsinkin silloin kun pelaaja tietää, että näitä taaveja on siellä karvaamassa...
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minä hyväksyn rangaistuksen, mikäli tuo osui päähän. Mutta mistä videoleikkeestä Liusjärvi sen on päätellyt, sillä tuolta kurinpidon videosta sitä ei näy? Sen lisäksi tuntuu perin omituiselta tuo kolmantena pelaajana tulemisen korostaminen kahteen kertaan, kun hyvin tiedetään, ettei sitä ole otettu huomioon toisissakaan tapauksissa.

Ja kyllä se Liusjärven mukaan nimenomaan vaikuttaa pelikiellon määrään. Hän on ottanut huomioon taklaustilanteen kokonaisuudessaan harkitessaan pelikieltoa ja korostaa, että Taavi tuli ns. kolmantena pelaajana. Oliko tämä nyt taas jokin ennakkotapaus, joka päätettiin yhtäkkiä tehdä Vartiaisen kohdalla?

Huonot perustelut varsinkin tuon videomateriaalin perusteella, mutta näillä mennään.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Peliä edistävä taklaus ei ollut kyseessä ainakaan. Teknisesti saattoi olla puhdas. Ajatushan tuossa oli vaan vetää KalPan ykköspakki levyiksi, vaikka kiekkoon ei ollut mitään saumaa.

Miltähän videonauhalta tuo näkökulma "kiekkoon ei ollut mitään saumaa" mahtaa olla peräisin?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eikös tuossa päätöksessä nimenomaan korostettu tuota ylöspäin kohdistuvaa liikettä, joka loppujen lopuksi ratkaisi pelikiellon? Siihenhän oli oikein käytetty ylimääräistä grafiikkaa havainnollistamaan mistä on kyse ja sitten esimerkki, minkälainen taklaus on sallittu...
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä kyllä, että vedetään selkeä linja predator -meiningille, jossa nevöhöödien ainoa tehtävä on ottaa vastustajan avainpelaajat kohteekseen. Tästä on hyvä jatkaa.
Miltähän videonauhalta tuo näkökulma "kiekkoon ei ollut mitään saumaa" mahtaa olla peräisin?
No, täytyy varmaan katsoa uudelleen. On tuosta kuitenkin jo pari päivää aikaa, kun tuli tuo nähtyä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän Pelicans tuossa voittaja on. Taavi on joukkueelle pelkkä täytemies, jonka rooli on kiekollisesti olemattoman pieni. Mikkola taas on KalPan tärkein puolustaja ja pudotuspeleihin sopiva fyysinen luuta. Siinä mielessä minusta aivan turha itkeä pelikiellosta, kun oletettavasti Mikkola huilaa pidemmän tovin.

Taavi varmasti tietää roolinsa, eikä ollut varmasti sattumaa, että rajun taklauksen kohteena oli juuri KalPan ykköspakki. Eikä tuossa mitään suurempaa käskytystä tarvita,ottelupalaverissa varmasti mainitaan, ketä paikan tullen pitää ottaa hieman kovempaa. Taavi roolipelaajana tekee sen, mitä joukkue pyytää.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Ihan ok tuomio ja perustelut, eli ylöspäin kohdistuva liike ratkaisi.

Mutta silti tuntuu vähän että eri pelaajille on erisäännöt.
Päähän saa taklata kunhan sen suorittaa teknisesti oikein ja sääntöjen mukaan, niinkuin olemme näissä Finleyn tapauksissa nähneet.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Mikkola pelaa mahdollisesti jo huomenna, ainakin Mullikan mukaan. Lahden reissulta jäi pois Kilpeläisen tavoin tarkkailuun. Vähän kyllä epäilen että pelaisi.

Näinhän tuo on nykylinjalla helppi tehdä. Nostat jonkun turhakkeen pelaamaaa ja sanot et ajat kaiken mikä liikkuu etenkin näitä herroja. Sama mitä itsellesi käy. Se ei ole suoraa käskyttämistä. Samaahan Sport harrasti runkosarjassa Yonkman noutoineen ja muine temppuineen.

@Raúl no jopas. Taasko ihan vahingossa Pelicans pelaaja on vastustakan taklannut sääntöjen vastaisesti ja heitä sorretaan/nostetaan framille. Kumma homma minustakin, että sama joukkue näistä joutuu aina kärsimään.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
@Raúl no jopas. Taasko ihan vahingossa Pelicans pelaaja on vastustakan taklannut sääntöjen vastaisesti ja heitä sorretaan/nostetaan framille. Kumma homma minustakin, että sama joukkue näistä joutuu aina kärsimään.

Kuinka niin taasko? Minä olen sanonut jo, ettei tuollaisia Taavin taklauksia tarvita. Mutta perustelut eivät ole mielestäni hyvät, koska pääkontaktia on ensinnäkin liigan sivujen materiaalista mahdoton havaita, eikä kolmantena miehenä tulemista ole ennen korostettu näissä rangaistukseen vaikuttavana, vaikka niin onkin tapahtunut.

Hieman alkaa usko tasapuolisuuteen horjua, kun muistaa vielä Bloodin tuomion, jossa perustelut eivät olisi oikeuttaneet edes yhteen peliin. Samalla toiset saavat taklata päähän ilman seuraamuksia ja Ilmari Pitkänen selviää täysin selvästä tilanteesta kolmella pelillä. Mutta otetaan tämä ja jatketaan.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Ihan ok tuomio ja perustelut, eli ylöspäin kohdistuva liike ratkaisi.

Mutta silti tuntuu vähän että eri pelaajille on erisäännöt.
Päähän saa taklata kunhan sen suorittaa teknisesti oikein ja sääntöjen mukaan, niinkuin olemme näissä Finleyn tapauksissa nähneet.

Kylläkyllä. Kysy vaikka Sailiolta:) On tämä kevät upeaa.
 
Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Pelikielto varmaan ihan ok, mutta mielellään näkisin sen kuvakulman jota Liusjärvi on käyttänyt päätellessään aukottoman päähän kohdistuneen taklauksen.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Pelikielto varmaan ihan ok, mutta mielellään näkisin sen kuvakulman jota Liusjärvi on käyttänyt päätellessään aukottoman päähän kohdistuneen taklauksen.
Kannattaa katsoa se video siinä on ihan piirroksilla näytetty mitä eroa tuolla oli esim. Hodgman-Finley tilanteeseen siitä selviää ero.
Eli siis Vartiainen kohdistaa taklauksen ylös kun pumppaa lisää tehoa Finley taas laskee omaa asemaansa eikä pumppaa tehoa ylöspäin siinä on se suurin ero.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mut olihan Pelicans tämän tilanteen voittaja. Ei tullut 5min jäähyä, saatiin kärkipakki ulos ja omista ulos täysin turhake muuten. Ainut millä voi mehustella (tämän Viru Valgean lisäksi) että luonto tuli apuun jo otti vähemmän kyrvemmän Tyrväisen pois.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Ihan ok tuomio ja perustelut, eli ylöspäin kohdistuva liike ratkaisi.

Mutta silti tuntuu vähän että eri pelaajille on erisäännöt.
Päähän saa taklata kunhan sen suorittaa teknisesti oikein ja sääntöjen mukaan, niinkuin olemme näissä Finleyn tapauksissa nähneet.

Opetetaankohan jossain päin maailmaa suorittamaan taklaus ilman ylöspäin suuntautuvaa liikettä? En usko. Toivottavasti ei.
 
Vexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kurinpidon video osoittaa vain ylöspäin kohdistuvan liikkeen, mutta "taklaus kohdistuu vartalokontaktin lisäksi Mikkolaa päähän" ei näy videolla. Kukaan tuomareista ei tuota nähnyt, joten kenen lausunnon perusteella tuomio on annettu? Jos pääkontakti näkyy jossain videossa, miksi sitä ei julkaistu?

Puoliksi huumorilla lopputulos on sama kuin on todettu jo monta kertaa tällä kaudella, eli taklaavalle Pelicansin miehelle annetaan varmuuden vuoksi pelikieltoa ja taklattavana olevaa Pelicansin miestä saa ottaa miten tahtoo ilman tuomiota. Enkä kritisoi tuota Hodgmaniin kohdistunutta taklausta. Aika monta selvempää tilannetta on ohitettu, eikä tilanteet ole päätyneet edes kurinpidolle asti.

Liigan kurinpito on linjattomuudellaan täysin vitsi.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Opetetaankohan jossain päin maailmaa suorittamaan taklaus ilman ylöspäin suuntautuvaa liikettä? En usko. Toivottavasti ei.

Ilmeisesti Lahdessa opetetaan taklaamaan aina ylöspäin, vai kuinka. Normaali taklaus tapahtuu vertikaalitasossa.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Kylläkyllä. Kysy vaikka Sailiolta:) On tämä kevät upeaa.
Kyllä tuo Sailion taklaus oli ihan selkeä päähän kohdistunut josta olisi pitänyt tulla jotain sanktiota, tiiä sitten miksei tullut...
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Ilmeisesti Lahdessa opetetaan taklaamaan aina ylöspäin, vai kuinka. Normaali taklaus tapahtuu vertikaalitasossa.
Jaa ... noh, osataan sitä teilläkin. Jukka Peltola osoitti oivallisen hyppytaklauksen Hannes Björniseen syksyllä. Sampon hyväveli-systeemi kukoistaa. Sampolle kenkää.
 
Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Kurinpidon linjauksen mukaan jokaisen joukkueen tulee siis hankkia riveihinsä 2.10 pitkä mörkö, joka voi "puhtaasti alaspäin suunnaten" halutessaan kolata kaikkia päähän.
Voi morjens!!! Nyt lurahti Sampolla kauhallinen märkää housuun. En tykkää!!!
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kurinpidon linjauksen mukaan jokaisen joukkueen tulee siis hankkia riveihinsä siis 2.10 pitkä mörkö, joka voi "puhtaasti alaspäin suunnaten" halutessaan kolata kaikkia päähän.
Voi morjens!!! Nyt lurahti Sampolla kauhallinen märkää housuun. En tykkää!!!
Mikkola 194 nyt on kuitenkin lähes 10cm pitempi kuin Vartiainen 187 niin ei se käsi vahingossa tuossa osu päähän.
Lisäksi tuossa nyt tehdään selväksi se mikä on ollut useimmille selvää tähänkin asti päähän kohditunut taklaus tarkoittaa sitä, että se taklaus lähtee ylöspäin kohti päätä kuten nyt Vartiainen teki vaikka olisi ollut mahdollisuus taklata puhtaasti kroppaan.
Tätä Vartiaisella ei ollut kuitenkaan halua tehdä vaan piti pumpata taklaus toisen päähän se on sitä tahallista vahingoittamista ja taklauksen kohdistamista päähän.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta silti tuntuu vähän että eri pelaajille on erisäännöt.
Päähän saa taklata kunhan sen suorittaa teknisesti oikein ja sääntöjen mukaan, niinkuin olemme näissä Finleyn tapauksissa nähneet.

Hyvä logiikka. Toisilla on eri säännöt koska eivät saa rangaistuksia kun taklaavat sääntöjen mukaan. Jepjep... Monelle Finleynkin taklauksista meuhkaaville tekisi hyvää ihan oikeasti lukea mitä säännöissä päähän kohdistuvista taklauksista sanotaan.
 
Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Mikkola 194 nyt on kuitenkin lähes 10cm pitempi kuin Vartiainen 187 niin ei se käsi vahingossa tuossa osu päähän.
Lisäksi tuossa nyt tehdään selväksi se mikä on ollut useimmille selvää tähänkin asti päähän kohditunut taklaus tarkoittaa sitä, että se taklaus lähtee ylöspäin kohti päätä kuten nyt Vartiainen teki vaikka olisi ollut mahdollisuus taklata puhtaasti kroppaan.
Tätä Vartiaisella ei ollut kuitenkaan halua tehdä vaan piti pumpata taklaus toisen päähän se on sitä tahallista vahingoittamista ja taklauksen kohdistamista päähän.
Tuosta videosta kun en hyvällä(enkä pahallakaan) tahdolla näe kontaktia päähän. Jos osui, niin sitten ihan ok tuomio, mutta ylöspäin suuntautuva liike ja siihen liittyvä spekulaatio, "kyllä se varmaankin päähän tuli", näyttelee mielestäni tässä tuomiossa turhan suurta roolia. Mikäli Sampolla on asiaan liittyen parempaa videomateriaalia, niin miksei julkaissut sitä?
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Haista vittu Liusjärvi. Näin heiluu linja ja linja heiluu näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös