Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 061 886
  • 13 895

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En siis ole ainoa, joka ei näe loukkaantumisen johtuvan huitomisesta, kuten Hodgman uskottelee.

Oletko tosissasi sitä mieltä, ettei Hodgman erota laidan väliin puristumista mailan iskusta? En tiedä maikkarin lähteitä, mutta "laitataklauksessa" ei sulje pois mailan iskua käteen.

Uhriutumista tuosta ei silti saa kääntämälläkään.
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Varmaan Hodgman erottaa. Hän saattaa kuitenkin osata valehdella. Näin hän voisi yhtyä valitukseen, että Pelicansia on sorrettu ja jatkuvasti sorretaan. Mailaniskustahan olisi pitänyt tuomita jäähy - ehkä jopa ulosajo. Lisäksi hän saa itsensä ja Pelicansin uhrin asemaan. Näin hän saa keskustelun pois siitä, että jatkoi peliä loukkaantuneella kädellä. Hyötyä voisi tulla siitäkin, jos saa luotua tuomareille painetta viheltää vastustajille helpommin jäähyjä.

Kyllä otsikon "laitataklauksessa" sulkee pois mailan iskun. Olisihan otsikossa pitänyt olla "mailaniskusta" tai "käsille lyömisestä", jos syy on se.

Luotan omiin silmiini enemmän kuin Hogdmanin puheisiin. Edelleen muistutan, että kaipasin parempia videoita tapahtuneesta. Jos sellainen video löytyy, josta lyöminen näkyy, niin olen valmis myöntämään olleeni väärässä. Esillä olleesta klipistä näkyy se, mitä on Maikkarin uutisessa: käsi puristui laitaa vasten.

Erotuomaritoiminnan kehittämisen kannalta olisi hyvä, että valmentaja voisi kerran pelissä käyttää videotarkistusoption. Tämäkin tilanne olisi voitu katsoa videolta, jos Pelicans siinä jotakin väärää näki. Näin tuomariparka ei olisi joutunut muutamassa sekunnin kymmenyksessä päättämään, mitä tilanteessa tapahtui.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Varmaan Hodgman erottaa. Hän saattaa kuitenkin osata valehdella.
Toki osaa valehdella ja hyvin osaakin. Minä olen nähnyt tuon mammanpojan tekeytyneen likkumattomaksi jäälle. Minä olen nähnyt, kuinka hän ottaa alkulämpöä Raksilan käytävillä niskatuen kanssa, vain pelataakseen kohta kokonaisen pudotuspeliottelun ilman ongelmia. Ihan pelle jätkä tuossa mielessä, loistava pelaaja tosin.

Voisi helposti ajatella, että minä olisin Hodgmania täällä tuomitsemassa, mutta en ole. Tällä kertaa mies puhuu ihan asiaa. JYP-pelaaja lyö aivan selvästi kaksin käsin Hogmania käsille taklauksen loppuvaiheessa, siis aivan selvästi. Olen taipuvainen uskomaan, että loukkaantuminen syntyy tuon huitaisun seurauksena, aivan kuten Hodgman sanoo.

Tuon tilanteen pystyy huomaamaan, jos seuraa JYP-pelaajan kädenliikkeet taklauksen päättyessä. Vaati keskittymistä, mutta selkeä tilanne. Ei tuomarit tuollaista helposti huomaa, joten heitä en syytä. Ihmettelen vain, miksei näistä jälkikäteen rangota. No, ei ole uutta tämä.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Varmaan Hodgman erottaa. Hän saattaa kuitenkin osata valehdella. Näin hän voisi yhtyä valitukseen, että Pelicansia on sorrettu ja jatkuvasti sorretaan. Mailaniskustahan olisi pitänyt tuomita jäähy - ehkä jopa ulosajo. Lisäksi hän saa itsensä ja Pelicansin uhrin asemaan. Näin hän saa keskustelun pois siitä, että jatkoi peliä loukkaantuneella kädellä. Hyötyä voisi tulla siitäkin, jos saa luotua tuomareille painetta viheltää vastustajille helpommin jäähyjä.

Juu, kyllähän tämä selkeästi haisee sala liitto -materiaalilta..

Olisiko vielä niinkin, että Hodgman olisi itse murtanut ranteensa pelin jälkeen tai joukkueen lääkäri olisi sen organisaation pyynnöstä tehnyt. Voiko nimittäin olla että murtuneella ranteella olisi muka pystynyt yhden kokonaisen erän pelaamaan??????
 
NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Eikös se ole nyt ihan sama mitä lääkäri on mahdollisesti sanonut tai miten paljon hra Hodgman ja Pelicans aina valittavat turhasta ja tekeytyvät uhreiksi. Ja aivan varmaa on, että myös Pelicansin pelaajat ovat syyllistyneet huitomisiin. Mutta syyllistämällä uhreja viedään keskustelu pois itse ongelmasta. Vai voiko jääkiekossa olla uhreja, onko se silloin "uhriutumista"?

Eikös tärkeämpää olisi miettiä, voisiko tähän jotenkin puuttua? Otsikossa puhutaan erotuomaritoiminnassa, mutta minä katsoisin laajemmin kurinpidon suuntaan. Oma käsitykseni on, että otteluvalvojilla on hyvinkin paljon valtaa siinä, mitä viedään eteenpäin. Ja linja ei ole ollenkaan sama eri paikkakunnilla. Mikäli seura haluaa viedä jotain sitten eteenpäin otteluvalvojasta huolimatta, maksaa tämä sen 5000 euroa. Tämän takia ei kai usein maksa vaivaa. Siten nämä nyt jäävät täysin huomioitta.
 
The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Mikä siinä nyt oikeasti on, että sitä haastoa ei saada toteutettua ja tuotua nopealla tahdilla Liigaan?
Selkeä enemmistö valmentajista ja seuroista sitä kuitenkin puoltaa.

Tänäänkin Tepsiltä vietiin aivan selkeä maali jo toisen kerran tällä kaudella Kuopiossa ja lopputulos olisi (huom olisi) voinut olla Tepsille 1-2 varsinaisella peliajalla. Mutta ei.

Harmittaa oikeasti aivan älyttömästi. Jokainen piste on tärkeä ja TPS sekä Kalpa molemmat taistelevat runkosarjan top-2 sijoista, joille on luvassa esim. suora CHL paikka. Playoff vastustajista puhumattakaan.
 
Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Toi huitominen on kyllä sellainen elementti jonka voisi kärsiä kylmästi pois tästä sarjasta, mitään lisäarvoa se ei peliin tuo vaan aiheuttaa joka kausi ihan turhia loukkaantumisia ja tietysti heikentää pelin tasoa suoraan hakkaamisena ja välillisesti loukkaantumisten muodossa. Hakkaamiselle nollatoleranssi, kiitos.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Kärpät jatkoi noususuhdannettaan – "SaiPa, Suomen paras häviäjä!" - 07.01.2017 - Kärpät - SaiPa - LIIGA - Otteluraportti - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Tästä kirjoituksesta silmiini pisti eritoten Suikkasen kommentti, jossa hän mainitsee: "Tuomaritoimintaa en kommentoi. Ennen kauden alkua Rönnin Jyrin kanssa on sovittu, että tuomareita ei kommentoida."

Voiko tämä pitää paikkaansa, että tuomarit on nostettu ennen kauden alkua jonkinlaisen pyhän lehmän asemaan, joiden toimintaa ei missään nimessä saa arvostella? Vai onko tämä sopimus tehty vain Rönnin ja Suikkasen välillä? Tietysti pelien jälkeen kierrokset käyvät vielä korkeina ja sieltä voi tulla kaikenlaisia kommentteja, mutta eihän tämä voi näinkään mennä. Kaikkea muuta peliin liittyvää kyllä saa ja pitääkin arvostella, mutta joskus ne kaikista näkyvimmät henkilöt pitää sitten jättää huomiotta, vaikka aihetta olisi.
 
Minusta olisi mahtava uudistus. Valmentajat ja muut toimijat pakotettaisiin puhumaan pelistä ja tarkastelemaan tekemistään. Tämä edellyttää luonnollisesti sitä, että tuomareille päin pitää olla jokin toimiva vuoropuhelu toimijoiden kanssa.

Tällä tavalla annettaisiin aidosti tuomareille työrauha kehittyä, eikä vain hyppiä eri valmentajien moitteiden mukaan linjasta toiseen. Viime vuosina on ottanut päähän se, että lähes jokainen hävinnyt valmentaja motkottaa tuomareista. Sen sijaan voisi joukkueet aidosti miettiä, että millaista tuomarilinja halutaan. Sitä nuo vitun pässit eivät selvästi tee.
 
Toi huitominen on kyllä sellainen elementti jonka voisi kärsiä kylmästi pois tästä sarjasta, mitään lisäarvoa se ei peliin tuo vaan aiheuttaa joka kausi ihan turhia loukkaantumisia ja tietysti heikentää pelin tasoa suoraan hakkaamisena ja välillisesti loukkaantumisten muodossa. Hakkaamiselle nollatoleranssi, kiitos.

Olisi helvetin helppoa karsia samalla koukkiminen pois. Nostat mailan vastustajan vyötärötason yläpuolelle kontaktina häiritsemistarkoituksessa, niin heti jäähylle. Loppuisi melko nopeasti eikä tarvitsisi arvata milloin oli koukkaamista, milloin huitomista, milloin mitäkin. Toki 100% ei päästäisi silloinkaan, mutta ei tarvitsisikaan.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikä siinä nyt oikeasti on, että sitä haastoa ei saada toteutettua ja tuotua nopealla tahdilla Liigaan?
Selkeä enemmistö valmentajista ja seuroista sitä kuitenkin puoltaa.

Tänäänkin Tepsiltä vietiin aivan selkeä maali jo toisen kerran tällä kaudella Kuopiossa ja lopputulos olisi (huom olisi) voinut olla Tepsille 1-2 varsinaisella peliajalla. Mutta ei.

Harmittaa oikeasti aivan älyttömästi. Jokainen piste on tärkeä ja TPS sekä Kalpa molemmat taistelevat runkosarjan top-2 sijoista, joille on luvassa esim. suora CHL paikka. Playoff vastustajista puhumattakaan.
Tässä haastossa olisi jäänyt tyhjä arpa käteen. Kontakti maalivahtiin hieman ennen laukausta vaikutti tuomariston mielestä torjuntatyöhön hylkäämisen arvoisesti. Jossain hidastuksessa näkyi selkeästi ja suurimmassa osassa kiinnitettiin huomiota ainoastaan siihen oliko tepsin ukko maalivahdin alueella maalin syntymisen jälkeen. Tässä vaiheessa kädet oli jo levitetty, mikä ei tietysti hirveästi näyttänyt kiinnostavan maaliaan juhlivaa tepsiä.

Mutta itse haastot olisivat tuomareidenkin kannalta ok, ainakin karkeimmat virheet saisi pois. Ja liiga voisi myydä haastotimeout mainoksia katkoilla. Vituttaa nuo liigatimeoutit jo sen verran ettei lisäviivästykset tunnu enää missään, jos ne auttavat kohti oikeudenmukaisempaa lopputulosta.
 
Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mieleen juolahti eilisestä P. Laineeseen kohdistuneesta taklauksesta, että olisi mielenkiintoista nähdä, miten Liigassa tuollaiseen reagoitaisiin. Jos siis vaikka A. Tyrväinen vetäisi esimerkiksi Haapalan tai Savinaisen tuolla tavalla kylmäksi. Puhtaasti, mutta rajun näköisesti.
Olisiko a) tuomareilla munaa olla viheltämättä b) kurinpidolla olla pokkaa puuttumatta asiaan?
 
vilho

Ei ole toki suoraan verrannollinen, mutta Sorsapuistossa pelatussa Ilves-IFK matsissahan Finley ajoi kovaa, mutta puhtaasti Jokisen ja siitä ei tuomittu jäähyä, mikä oli aivan oikein. Siinä ja siinä oliko se taklaus myöhässä, omasta mielestä ei.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Ei liigassa nyt sentään puusilmiä olla vaikka siltä välillä näyttääkin. En usko, että liigassa tuosta mitään isoa rangaistusta olisi vihelletty. Ehkäpä joku tuomari olisi voinut hätäpäissään 2 minsaa ryntäyksestä antaa.
 
Kärpät jatkoi noususuhdannettaan – "SaiPa, Suomen paras häviäjä!" - 07.01.2017 - Kärpät - SaiPa - LIIGA - Otteluraportti - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Tästä kirjoituksesta silmiini pisti eritoten Suikkasen kommentti, jossa hän mainitsee: "Tuomaritoimintaa en kommentoi. Ennen kauden alkua Rönnin Jyrin kanssa on sovittu, että tuomareita ei kommentoida."

Voiko tämä pitää paikkaansa, että tuomarit on nostettu ennen kauden alkua jonkinlaisen pyhän lehmän asemaan, joiden toimintaa ei missään nimessä saa arvostella? Vai onko tämä sopimus tehty vain Rönnin ja Suikkasen välillä? Tietysti pelien jälkeen kierrokset käyvät vielä korkeina ja sieltä voi tulla kaikenlaisia kommentteja, mutta eihän tämä voi näinkään mennä. Kaikkea muuta peliin liittyvää kyllä saa ja pitääkin arvostella, mutta joskus ne kaikista näkyvimmät henkilöt pitää sitten jättää huomiotta, vaikka aihetta olisi.
Itse pidän hyvänä uudistuksena, että joka pelin jälkeen ei tunteiden tuoksinnassa ei kritisoida kaikkia tuomareiden tekemiä ratkaisuja, kuten vielä pari kautta sitten tehtiin. Tilanteista ja sääntötulkinnoista/linjauksista on hyvä ja pitääkin keskustella, mutta pelin kehittämisen kannalta media on parempi pitää ulkona kauden aikana näistä keskusteluista. En kuitenkaan pidä täysin nollalinjaa parhaana vaihtoehtona, vaan suuresti keskustelua herättäneiden asioiden kanssa on hyvä tulla median eteen, kuten Rönni onkin muutaman kerran tehnyt.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Rönnin mukaan tulon jälkeen erotuomariorganisaation toiminta on muuttunut merkittävästi, ja tuomareiden koulutukseen panostetaan entistä enemmän ja vaatimustaso on noussut etenkin fyysisellä puolella. Kyllä tuomariorganisaation sisällä kaikki pelit käydään lävitse ja peleissä olleista tilanteista keskustellaan ja niistä otetaan opiksi. Muun muassa pelin aikana ottelunvalvoja ottaa pelissä olleista tilanteista klippejä videopalautejärjestelmään, joita sitten käydään läpi pelien jälkeen. Ja tuomarit tietenkin katsovat myös muiden pelien klippejä eikä ainoastaan omien pelien, jotta myös muut voivat ottaa tilanteista opiksi ja täten muun muassa sääntötulkintoja pystytään yhteinäistämään. Esimerkkinä vaikka taklaustilanne, niin käydään läpi a) oliko tilanteessa rikettä b) miten tuomari näki tilanteen kentällä c) miten tuomari oli sijoittunut ( d)jos tuomari ei nähnyt tilannetta tai näki sen huonosti, niin miksi, ja miten olisi pitänyt sijoittua, jotta tilanteen olisi nähnyt paremmin).
 
Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43

Eikös tämä kielto kommenteista tuomareita kohtaan ole ihan kansainvälisestikin jo normaalia puuhaa. Ylitse lajirajojen katsomalla, ainakin valioliigassa taitaa olla esimerkiksi nollatoleranssi ja mutulla voisin väittää että niin on änärissäkin. Eipä niitä tuomareita taideta julkisesti arvostella päävalmentajien toimisesta p-amerikassakaan.

Kun kaikki muut jäällä olevat on ammattilaisia, niin eikö joku voisi kaivaa viimeiset arvostuksen rippeet kotimaista liigaa kohtaan ja investoida myös ammattituomareihin.
 
Juurikin näin, muun muassa KHL:ssä ja änärissä on usean kauden ajan jaeltu sakkoja dumarien julkisesta arvostelemisesta. Suomessa pelien jälkeisestä mollaamisesta syntyi tapa etenkin hävinneiden joukkueiden osalta, mutta tosiaankin onneksi siitä on päästy eroon.

Ammattituomareiden palkkaaminen olisi Liigan arvostuksen kannalta tärkeä investointi niin kuin sanoit, mutta ne perunat pitäisi vielä hankkia jostain. Täytyy toivoa, että Kallioniemi onnistuu tehtävässään paremmin, kun Rannisto ja ne perunat kaivetaan jostain.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät - TPS pelissä mailalla puolustamien sai jo kohtuutomia muotoja. Minusta Liigan pitäisi aika nopeasti tehdä tuomarilinjaan muutoksia, kohta ollaan palattu 90-luvulle.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Ässät - TPS pelissä mailalla puolustamien sai jo kohtuutomia muotoja. Minusta Liigan pitäisi aika nopeasti tehdä tuomarilinjaan muutoksia, kohta ollaan palattu 90-luvulle.

Allekirjoitan tämän. Ymmärrettävää on toki, että kevättä kohden "saa" pelata vähän kovemmin ja käyttää mailaakin enemmän, mutta nyt rajan yli on menty jo liian paljon. Huitomiset ja päähän kohdistuneet taklaukset ovat ne, mitkä pitäisi saada kitkettyä pois, mutta mitään ei tapahdu. Esimerkiksi Lahdessa tänään Riskan taklauksesta ei tullut mitään, vaikkakin video lähetettiin jo eteenpäin. Markus Kankaanperä koitti myös ajaa Ben Bloodia päänseudulle ensimmäisessä erässä, mutta tätäkään ei nähty. Edelleen ihmettelen, miksi tuomarit on asetettu kaiken arvostelun yläpuolelle. Pelien taso kärsii tästä aivan selkeästi kun tuomareiden otteita ei saa kommentoida julkisuudessa. Tokihan he varmasti keskustelevat asioista sisäisesti ja eri tahojen kanssa, mutta tämä systeemi ei ole mielestäni toimiva. Lahdessa otettiin tänään myös myllyt, jonka jälkeen minun mielestäni peli siistiytyi huomattavasti...
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mikä siinä nyt oikeasti on, että sitä haastoa ei saada toteutettua ja tuotua nopealla tahdilla Liigaan?
Selkeä enemmistö valmentajista ja seuroista sitä kuitenkin puoltaa.

Tänään haastolla olisi mennyt yksi kauden upeimmista maaleista. JM Aaltosen 3-1-maali paitsi ratkaisi pelin, niin oli myös paitsio. Toisaalta Kärpät ei olisi edes haastoa ansainnut.

Tällä hetkellä suurin ongelma on kuulemani mukaan tekniikka.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Allekirjoitan tämän. Ymmärrettävää on toki, että kevättä kohden "saa" pelata vähän kovemmin ja käyttää mailaakin enemmän, mutta nyt rajan yli on menty jo liian paljon. Huitomiset ja päähän kohdistuneet taklaukset ovat ne, mitkä pitäisi saada kitkettyä pois, mutta mitään ei tapahdu. Esimerkiksi Lahdessa tänään Riskan taklauksesta ei tullut mitään, vaikkakin video lähetettiin jo eteenpäin. Markus Kankaanperä koitti myös ajaa Ben Bloodia päänseudulle ensimmäisessä erässä, mutta tätäkään ei nähty. Edelleen ihmettelen, miksi tuomarit on asetettu kaiken arvostelun yläpuolelle. Pelien taso kärsii tästä aivan selkeästi kun tuomareiden otteita ei saa kommentoida julkisuudessa. Tokihan he varmasti keskustelevat asioista sisäisesti ja eri tahojen kanssa, mutta tämä systeemi ei ole mielestäni toimiva. Lahdessa otettiin tänään myös myllyt, jonka jälkeen minun mielestäni peli siistiytyi huomattavasti...
Toi mailalla hakkaaminen ja roikkuminen on ihan järjetöntä, eikä ihme, että siitä pelaajatkin vaahtoavat julkisesti. Viime Ässät HIFK matsissa Juhamatti Aaltonenkin yritti niittää käsiä kuin heinää. Juhis saa varmasti keppiä matsien aikana enemmän kuin omaksi tarpeekseen, ei se ihme jos vähän harmittaa.

Mutta ei näistä mun mielestä kannata tuomareita lähteä syyttelemään, näin yleisesti mainitsemiisi tilanteisiin kantaa ottamatta. Tuomarit ovat tämän nykylinjan kanssa ihan mahdottoman tehtävän edessä. Jäähyjä vihelletään vain satunnaisesti ja siksi niissä ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Vaikeahan se tuomarien on mutuilla sitä tilannetta, että jokohan mun pitäis tästä antaa jäähy, vai vasta sitten seuraavasta.
 
Edelleen ihmettelen, miksi tuomarit on asetettu kaiken arvostelun yläpuolelle. Pelien taso kärsii tästä aivan selkeästi kun tuomareiden otteita ei saa kommentoida julkisuudessa. Tokihan he varmasti keskustelevat asioista sisäisesti ja eri tahojen kanssa, mutta tämä systeemi ei ole mielestäni toimiva.

No miten on mielestäsi tähän mennessä toiminut, kun valmentajat huutavat lehdistötilaisuuksissa kuorossa vittusaatanaa tuomareista? Saatiinko ihan hirveästi siistittyä peliä?
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Toi mailalla hakkaaminen ja roikkuminen on ihan järjetöntä, eikä ihme, että siitä pelaajatkin vaahtoavat julkisesti. Viime Ässät HIFK matsissa Juhamatti Aaltonenkin yritti niittää käsiä kuin heinää. Juhis saa varmasti keppiä matsien aikana enemmän kuin omaksi tarpeekseen, ei se ihme jos vähän harmittaa.

Mutta ei näistä mun mielestä kannata tuomareita lähteä syyttelemään, näin yleisesti mainitsemiisi tilanteisiin kantaa ottamatta. Tuomarit ovat tämän nykylinjan kanssa ihan mahdottoman tehtävän edessä. Jäähyjä vihelletään vain satunnaisesti ja siksi niissä ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Vaikeahan se tuomarien on mutuilla sitä tilannetta, että jokohan mun pitäis tästä antaa jäähy, vai vasta sitten seuraavasta.

Ongelma onkin juuri tämä. Yhteistä linjaa ei mielestäni ole ollut enää vähään aikaan. Tokihan kaikille tulee huonoja vihellyksiä se on aivan selvä asia, mutta viime aikoina niitä on ollut mielestäni enemmän kuin aikaisemmin. Tokihan pelkästään tuomareiden arvostelu on väärin, koska selkeästi systeemissä on jotain vikaa. Tällä hetkellä eletään pikkusikailun kulta-aikoja, pieni huitaisu käsille tms. Jää joko näkemättä tai sitten sitä ei vihelletä. Kevät voi tuottaa vielä paljon mielipahaa joukkueen kuin joukkueen kannattajille. Eikä ole sattumaa, että kärkiäijät ovat lasaretin puolella enemmän ja vähemmän.

No miten on mielestäsi tähän mennessä toiminut, kun valmentajat huutavat lehdistötilaisuuksissa kuorossa vittusaatanaa tuomareista? Saatiinko ihan hirveästi siistittyä peliä?

Jos tähän kauteen vertaa niin onhan se aikaisemmin mennyt paremmin, kun on saanut julkisuudessa kommentoida miten asiat on nähty omasta mielestä. Tämän kauden hyssyttelylinjaus ei selkeästikään toimi kun joka kierroksen jälkeen saa kommentoida tapauksia toisensa perään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
No miten on mielestäsi tähän mennessä toiminut, kun valmentajat huutavat lehdistötilaisuuksissa kuorossa vittusaatanaa tuomareista? Saatiinko ihan hirveästi siistittyä peliä?
Myös pelaajat raivoavat naamat punasina tuomareille n. jokaisen vihellyksen jälkeen. Kenties kannattaisi oikeasti yrittää nostaa niitä tuomareita vähän enemmän arvostelun yläpuolelle, jospa heidän olisi helpompi keskittyä oman työnsä tekemiseen, jos koko ajan joku ei haukkuisi paskaksi.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Tänään haastolla olisi mennyt yksi kauden upeimmista maaleista. JM Aaltosen 3-1-maali paitsi ratkaisi pelin, niin oli myös paitsio. Toisaalta Kärpät ei olisi edes haastoa ansainnut.

Tällä hetkellä suurin ongelma on kuulemani mukaan tekniikka.
Mihin tuossa haastossa muuten vedetään raja? Jos tulee vaikka paitsio joka jää viheltämättä ja sen jälkeen pelataan pari minuuttia päästä päähän ilman katkoja kunnes aikaisemmin paitsion tehnyt joukkue tekee maalin. Voiko toinen joukkue silloin haastaa tuon pari minuuttia sitten tulleen paitsion jotta maali hylättäisiin ja palattaisiin A-pisteellä kello pari minuuttia takaisin käännettynä?
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös