Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 061 655
  • 13 895

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
(- Se tilanne meni vihkoon tuomareilta. Kaikki tämä kiukku alkoi siitä, kun ensin ei vihelletty ja sitten vihellettiin. - Otteluvalvoja Rami Savolainen)

Tämä on muuten aina tämä mielenkiintoinen pulma, minkä edessä tuomarit usein ovat. Jos tuomari tekee yhden virheen (jättää jonkun rangaituksen arvoisen teon rankaisematta tai antaa heppoisen rangaistuksen), niin lähes kaikki ovat sitä mieltä, että vastaava tai lähes vastaava tilanne tulee tuomita toiselle joukkueelle samalla tavoin. Tämähän kuitenkin tarkoittaa sitä, että virhe paikataan toisella virheellä ja tosiasiassa silloin tehdään ns. hyvittelyvihellys tai -ratkaisu.

Kuvitellaan nyt tilanne, että meillä on vaikkapa HIFK - Blues -ottelu. Ensimmäisessä erässä HIFK:n pelaaja nappaa mailalla Bluesin veskaria kynsille, mutta jostain syystä tuomarilta jää tuo rankaisematta, vaikka olisi pitänyt. Tuomari teki siinä virheen ja tajusi ehkä itsekin hetkeä myöhemmin (liian myöhään kuitenkin antakseen sen rangaistuksen), että perhana, tuosta olisi pitänyt rangaista.

No, myöhemmin pelissä sitten Bluesin pelaaja näpäyttää HIFK:n maalivahtia kutakuinkin vastaavasti räpyläkäteen - miten tuomarin tulee toimia tilanteessa? Tasoittaa aiemmen tekemänsä virhe ja jättää rankaisematta? Ja tehdä siten toinen virhe. Vai antaa rangaistus rangaistavaksi kuuluvasta teosta? Jolloin Blues-pelaajat ja -fanit raivostuvat, kun nyt saakin rangaistuksen vaikka aiemmin ei saanut. Ja syyttävät tuomaria puolueelliseksi jne.

Yleisesti ottaen ollaan sitä mieltä, että hyvitystuomioita ei pitäsi tehdä. Eikä virhettä pitäisi paikata toisella virheellä, sillä näin toimimalla tehdäänkin yhden virheen sijaa kaksi virhettä. Ja toisaalta, linja pitäisi säilyttää. Mitäs sitten, jos ensimmäisessä ratkaisussa on tullutkin virhe, niin tuleeko linja säilyttää siitä huolimatta ja tehdä samanlaisia virheitä uudelleen vai mikä olisi se oikea tapa toimia?
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olipa tuomarityöskentelyä Tepsi-Ässät ottelussa. Laschia saa koukkia, hakata ja vetää nyrkillä päähän minkä kerkiää niin ettei Ässille tullut jäähyjä ja vastaavasti Tepsille jäähyt pienistä kipaisuista kun pelataan tilanteet loppuun ja yritetään laittaa kakkoskiekot sisään ja tietysti Riksmanin Jurkkamaisilla esityksillä.
Elomo kertoi lehdistötilaisuudessa että Tepsikin tulee pelaamaan otteluissa jatkossa linjaa minkä tuomarit sallivat. Ei ole vaikeaa päätellä mitä kentällä tapahtuu jatkossa jos Laschia tai jotakin muutakin pelaajaa hakataan sääntöjen vastaisesti. Pikkaraisella ja Karvisella saattaa olla tiedossa toisenlaisiakin töitä.
Toivottavasti kuitenkin keskityttäisiin olennaiseen ja tuomaritkin ottaisivat linjan jossa taitopelaajat saisivat pelata niin ettei koko ajan tarvitsisi miettiä mistä suunnasta keppiä tai nyrkkiä tulee.

Lasch ensin kaatui itsekseen jäähyä joka tilanteesta. Yhden onnistuneen filmin jälkeen olikin sitten maalitauluna pari kolme vaihtoa. Sitä sai, mitä tilasi, sanoisin. Ei Laschia näiden vaihtojen lisäksi mitenkään poikkeuksellisen paljon otettu kentällä. Hän vain meni nurin ilman kontaktiakin.

TPS-Ässät oli heikko esitys tuomareilta, mutta ei siitä tarvitse sen isommin päätä laittaa pensaaseen. Matka jatkuu, eikä TPS ollut niin suuri kärsijä kuin väitetään. Toki edelleen voittomaaliin johtanut jäähy oli heikko tulkinta.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mitä asioita nykyään tuomarit saavat tarkastaa videolta? Saako katsoa tarpeen vaatiessa vaikka nämä maalivahdin alueella seisomiset tai maalivahdin häirinnät?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä asioita nykyään tuomarit saavat tarkastaa videolta? Saako katsoa tarpeen vaatiessa vaikka nämä maalivahdin alueella seisomiset tai maalivahdin häirinnät?

Saa, mutta mielestäni tässä viime vuosina tuo sääntö on mennyt jotenkin tyhmäksi. Ennen oli mielestäni n. nolla toleranssi, eli suunnilleen vaikka peliin osallistumaton hyökkäävä pelaaja oli takakulmalla kymmenen senttiä maalivahdin alueella niin maali hylättiin. Nykyään tuntuu, että saa olla jopa maskissa maalivahdin alueella kunhan ei koske maalivahtia.

Tämä on taas yksi käsittämätön linjaus, mikä tekee tuomareiden työskentelyssä helvatan vaikeaa. Onko kaikkien sääntöpykälien perään lisätty tuomareille ohjeistus; jos tilanne ei mielestäsi tunnu kuitenkaan kauheen pahalta jätä viheltämättä, tai vihellä, tai kyl sä sit sen tajuut kun tilanne on päällä.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Saa, mutta mielestäni tässä viime vuosina tuo sääntö on mennyt jotenkin tyhmäksi. Ennen oli mielestäni n. nolla toleranssi, eli suunnilleen vaikka peliin osallistumaton hyökkäävä pelaaja oli takakulmalla kymmenen senttiä maalivahdin alueella niin maali hylättiin. Nykyään tuntuu, että saa olla jopa maskissa maalivahdin alueella kunhan ei koske maalivahtia.

Tuo nykyinen linjaus on mielestäni hyvä. Se alueella oleva pelaaja ei kuitenkaan saa häiritä maalivahdin työskentelyä joten, jos maalivahti kokee sen pelaajan haitalliseksi siinä edessä, niin ottakoon kontaktin sitten siihen ja kalastaa jäähyn tai aloituksen pois alueelta. Maalivahdin oma häpeä, jos sietää alueellaan majailevan pelaajan. Toki Liigassa maalivahti ei tietenkään voi olla varma, että tuomarit viheltävät tilanteen oikein.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitäs mieltä arvon palstaveljet muuten ovat seuraavasta:

Ässien utj Mika Toivola muisteli jokin aika sitten Ässien hopeakautta 2005-2006 Satakunnan Kansan haastiksessa. Toivola totesi pelin muuttuneen paljon niistä ajoista.

Toivola jatkoi, että se fyysisyys ja aggressiivisuus, jolla kevään 2006 Ässät pelasi, olisi nykyliigassa johtanut siihen, että puolet pelaajista istuisi pelikieltojaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuomareille tehdään koko hemmetin ajan asiat mahdollisimman vaikeaksi. Nyt jopa otteluvalvoja antaa nuhteita tuomarille totaalisen syyttä. Linkki iltasanomien juttuun asiasta.

Tuomarit vetivät kuulemma vihkoon kun eivät viheltäneet jäähyä tilanteesta, mikä näkyy tässä (linkki ruutu.fi sivuille) videossa ajassa 2:37:50. Olisiko tuosta voinut viheltää jäähyn? :D
 
Itäpuu

Jäsen
Jo tuosta Iltasanomien koosteesta tulee paha mieli. YV:llä Ässä-hyökkääjän estokamppi, tepsipakin poikkari maalin kulmalla ja TPS-hyökkääjän huitominen maalintekijän pohkeeseen olisi pitänyt viheltää jäähyksi. Noita ei tehtäisi jos niistä tulisi sääntöjen mukaiset jäähyt, ja peli olisi ihan eri näköistä. TPS pelaaja seisoi molarin alueella, ei haittaa. Riitti näytteeksi liigasta taas vähäksi aikaa... pitäkää...
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ennen oli mielestäni n. nolla toleranssi, eli suunnilleen vaikka peliin osallistumaton hyökkäävä pelaaja oli takakulmalla kymmenen senttiä maalivahdin alueella niin maali hylättiin. Nykyään tuntuu, että saa olla jopa maskissa maalivahdin alueella kunhan ei koske maalivahtia.

Hämmentävää on kyllä. Katselin tänään tuon TPS:n ainokaisen ruudusta, ja kyllähän siinä maskissa olevan pelaajan kummatkin luistimet näyttivät olevan maalivahdin alueella, oikea luistin kokonaan. Eipä tuota kyllä kukaa protestoinut, joten onko tässä nyt sitten joku tulkinta, josta en tiennyt?
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Maalivahdin alueella kyllä saa olla, mutta ei kauhean kauan.. Jos ei maalivahtiin osu tai muuten estä torjumista niin ihan hyväksyttävä maali on. Maalin saa myös maalivahdin alueelta tehdä. Kontaktia maalivahdin alueen sisällä ei saa tehdä ollenkaan.

Tuosta HPK:n tilanteesta on paha sanoa mitään, sillä Ruudun kuvasta ei todellakaan näy oliko Laurikainen maalivahdin alueella vai ei. Sanotaan nyt kuitenkin, että sillä ei ole merkitystä missä kerhon pelaaja oli, vaikka selostajakin niin väitti. Mikäli kontaktissa maalivahti on maalivahdin alueella maali hylätään.
 
peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Tänään nähtiin Ässät-Pelicans ottelussa varsin erikoinen episodi. Hedden ajeli jonkun Pelsun vaihtoaitioon, jonka jälkeen Repik alkoi vetelmään nyrkillä vaihdosta Heddeniä. Lopputulemana molemmille kakkonen väkivaltaisuudesta.

Selvenyksenä vielä, että Repik ei siis ollut ajeltu mies, vaan istui jo valmiiksi penkillä.

Käsittääkseni tuosta vaihtopenkiltä myllyttämisestä pitäisi aina lentää ulos, eli edes mahdollisuutta kakkoselle ei ole?
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Tappara - JYP pelissä oli tänään linjalta ja päätuomarilta erikoinen tilanne lopussa.

Tappara pelasi ilman maalivahtia, JYP pelaaja lähtee oikeaa, vaihtopuolten puoleista laitaa pitkin nousuun ja törmää ihan päin veetä sijoittuvaan linjaan. Tilanteessa toisella puolen mukana oleva Bonsaksen pääsee kiinni mieheen siten että linja on paniikissa siinä miesten välissä.

Tilanteesta tuomittiin kakkonen Bonsaksenille koukkaamisesta?

Koukkua siinä tilanteessa ei ollut, ehkä jos olis jostain pitänyt viheltää niin estämisestä tuomarille tai norjalaiselle kiinnipitämisestä kun yritti tarrata kiinni JYP pelaajaan tossa tilanteessa siinä vaiheessa kun tuomariin oli jo törmännyt.
 
SjV

Tapparalaisen maila on Hännikäisen kainalossa jo ennen linjuriin törmäämistä, http://www.istv.fi/liigamaalit/vid-1417787580187.html , Ruudun koostevideon kohdasta 5:20 alkaa hidastus. Joten kun kerran tuo oli tuomarin mielestä rike, niin suurin virhe on 2min tuomio. Tuo olisi pitänyt tuomita maaliksi, koska Tappara pelasi ilman maalivahtia ja Hännikäinen oli oman sinisen paremmalla puolella, eikä kiekon alla ollut enää valkopaitoja (533d, vanha s-kirja, vai onko tuo muuttunut uudessa). Ilman linjuriin törmäämistä läpiajo olisi ollut selvempi.
 
Viimeksi muokattu:

axe

Katsopa vielä kuinka se Bonsaksenin maila sinne Hännikäisen kainaloon joutuu.
 
SjV

Jäsen
Katsopa vielä kuinka se Bonsaksenin maila sinne Hännikäisen kainaloon joutuu.
Tossa puolustussinisellähän se jää, kiekkoon kurotus yrityksen jälkeen, kun Hännikäinen sen vielä sinne "kaappaa". Kuten aiemminkin kirjoitin, että kun tuo kerran tuomarin mielestä oli rike, niin tuomion toteutuksessa tapahtui myös vielä toinen virhe.
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Tapparalaisen maila on Hännikäisen kainalossa jo ennen linjuriin törmäämistä, http://www.istv.fi/liigamaalit/vid-1417787580187.html , Ruudun koostevideon kohdasta 5:20 alkaa hidastus. Joten kun kerran tuo oli tuomarin mielestä rike, niin suurin virhe on 2min tuomio. Tuo olisi pitänyt tuomita maaliksi, koska Tappara pelasi ilman maalivahtia ja Hännikäinen oli oman sinisen paremmalla puolella, eikä kiekon alla ollut enää valkopaitoja (533d, vanha s-kirja, vai onko tuo muuttunut uudessa). Ilman linjuriin törmäämistä läpiajo olisi ollut selvempi.

Itse ehdin jo toivoa että tuomari näyttäisi keskelle mutta oli ilmeisesti liian kaukana maalista.

T:nimimerkillä +2 risti pitkävetolapussa.
 
SjV

Jäsen
Itse ehdin jo toivoa että tuomari näyttäisi keskelle mutta oli ilmeisesti liian kaukana maalista.

T:nimimerkillä +2 risti pitkävetolapussa.
Vanhassa suomenkielisessä versiossa mainitaan, että kiekon asema on merkittävä. Kiekon tulee olla kokonaan puolustusalueen siniviivan yli, jotta RL tai maali voidaan tuomita. Uudesta englanninkielisetä en tuota pikaisesti löytänyt.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tuosta hybridipitkästä ei tunnu tulevan lasta eikä paskaa. Idea hyvä, mutta linjurit eivät osaa sitä oikein viheltää. Parempi siis palata vanhaan.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Käsittääkseni tuosta vaihtopenkiltä myllyttämisestä pitäisi aina lentää ulos, eli edes mahdollisuutta kakkoselle ei ole?
Näin mäkin asian olen ymmärtänyt, mutta Läski-Timppa ei sitten uskaltanut arpoa muuta kuin säälittävän pikku kakosen. Jatkoseuraamuksiakaan ei taida olla tiedossa kun ei asiaa ole vissiin eteenpäin viety. Linja pitää.
 
Tuamas

Jäsen
Olipa tuomarityöskentelyä Tepsi-Ässät ottelussa. Laschia saa koukkia, hakata ja vetää nyrkillä päähän minkä kerkiää niin ettei Ässille tullut jäähyjä ja vastaavasti Tepsille jäähyt pienistä kipaisuista kun pelataan tilanteet loppuun ja yritetään laittaa kakkoskiekot sisään ja tietysti Riksmanin Jurkkamaisilla esityksillä.

A) Laschin kannattaisi tehostaa rikkeitä ina vähemmän, niin ehkä niitä vihellettäisiinkin enemmän.
B) Smolenak veti ne isoimmat jurkat kun itse luisteli päin Riksmanin mailaa.
C) Tilanteen jälkeen huitominen molarin räpylään on aina kakkosen arvoinen.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuosta hybridipitkästä ei tunnu tulevan lasta eikä paskaa. Idea hyvä, mutta linjurit eivät osaa sitä oikein viheltää. Parempi siis palata vanhaan.
Ja NHL:ssähän tuo opittiinkin ihan samalla sekunnilla, kun se otettiin käyttöön? Toki nopeammin, koska siellä on ammattituomarit. Itsestä tuo on ihan hyvä, virheitä tulee nyt, mutta eiköhän ne kauden lopussa ole jo lähes kokonaan hävinneet.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
A) Laschin kannattaisi tehostaa rikkeitä ina vähemmän, niin ehkä niitä vihellettäisiinkin enemmän.

Laschiin voisi kommentoida, että on se ihme kaveri. Monta peliä olen tepsiltäkin katsonut tällä kaudella ja Laschin kaatuilu on tietyissä peleissä ollut surkuhupaisaa. En nyt muista oliko sportia vai mitä joukkuetta vastaan, mutta siinä Lasch sai kiekon vastustajan maalin vierustalla ja oli lähdössä kiertämään maalia. Joku siinä sitten yritti kirvesiskua käsille ja huitaisu osui Ryania hauiksen seudulle lavan kärjellä ja Lasch vetää nurin. Siis monia aivan saman tyylisiä tilanteita olen nähnyt ja niistä 90% on ollut selviä jäähyjä, mutta on se nyt kumma ettei tuo kaveri pysy luistimilla pystyssä vaan aina pitää tehostaa sitä rikettä kaatumalla.

Kyllä, Lasch on pienikokoinen pelaaja, mutta rajansa kaikella. Kaverilla on hyvä laukaus ja maaginen pelisilmä ja siksi tuo pistää vielä enemmän vihaksi, että silti täytyy pitää tuota kaatuilua arsenaalissa. Ihan helposti on liigan top-3 helpoiten katolleen vetävä pelaaja ja hyvin usein liigan tuomarit viheltävät nimenomaan kaatumisen perustella.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ja NHL:ssähän tuo opittiinkin ihan samalla sekunnilla, kun se otettiin käyttöön? Toki nopeammin, koska siellä on ammattituomarit. Itsestä tuo on ihan hyvä, virheitä tulee nyt, mutta eiköhän ne kauden lopussa ole jo lähes kokonaan hävinneet.

Tuo on tämän hetken fiilis. Puoli kautta tuota linjatonta hybridiä on nyt katseltu. Josko se siitä.
 
Ralph

Jäsen
Ei mitenkään vaikuttanut Kuopiossa ottelun lopputulokseen (toki 3-1 vaihtui 4-1, mutta kuitenkin kaikki pisteet olisi mennyt KalPalle), mutta silti pakko täällä mainita. KalPa heittää pitkän kiekon ja ottaa aikalisän. Aikalisän jälkeen kultakypärä Birner hyppää vaihdosta kentälle, vaikkei ollut kentällä pitkän kiekon aikana ja lopulta iskee ratkaisun. Miten tuomari voi mennä noin kahville tilanteessa, ettei huomaa kultakypärän tulevan ylimääräisenä kentälle?

Vai onko Liigassa tässä suhteessa eri säännöt kuin NHL:ssä? NHL:ssä, kun kiekko lähtee pelaajan lavasta kohti pitkää kiekkoa, sen jälkeen ei saa vaihtaa. Saako Liigassa vaihtaa siihen asti, kunnes tilanne on vihelletty? Jos näin on, Birner saattoi ehtiä kentälle tulemaan.
 
Titans

En ko. tilannetta ole nähnyt, mutta linjureilla pitäisi olla ja on selkeä toimintamalli näihin. Tässä tilanteessa on pahemman kerran siis nukahdettu.
Kun samalla katkolla tulee sekä pitkä että aikalisä, ottaa linjatuomari blogin käteen ja numerot ylös. Sitten kun peliä taas aloitellaan tsekataan onko oikeat äijät kehissä. En tiedä sitten miksi näin ei ole tehty, mutta todennäköisesti tilanne on täysin unohtunut.

Paha virhe kieltämättä tuomareilta. KalPa onnistui kusettamaan tuomareita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös