Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2014–2015

  • 1 198 873
  • 3 230

Migufutuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Hernesaaren Näädät, Blackhawks, Lugu
Oma tutina on, että Hifk ja Jyp jäävät kutosen ulkopuolelle. Jyppi on aikamoinen tuuliviiri tällä hetkellä, mikä ei tietenkään ole hyvää kun tasaisuutta vaadittaisiin ja Hifkin kevätkausi on ollut aikamoinen pannukakku.
Omat hekumalliset pudotuspelien ekat parit olisivat tätä tasoa:

Kärpät-Hifk
Tappara-Jyp
Blues-Lukko
Kalpa-Saipa
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Kyllä hyvä ennustaja saa olla jos nyt osuu oikeaan. Veikatessaan sijat 2-7.

8 peliä jäljellä kaikilla. Kuntopuntari ei kerro kaikkea ja sen pohjalta ennustaminenkin on haastavaa kun viiden tai kymmenen pelin otannassa parikin tappiota vaikuttaa paljon.
Liigassa kun ei myöskään ole yhtään helppoa tai varmaa voittoa riippumatta ketävastaan pelaa joten siitäkään ei voi liian suuria johtopäätöksiä tehdä.

Minulle on tähän asti ollut yllätys Kalpan ja Bluesin hyvät esitykset ja kumpikin voi olla yllättävän pahoja vastuksia pleijareissa. Itsellä vielä muistissa viime kevään Lukko -Blues sarja joka meni game 7iin.

Hurmos ja hyvä vire oikeaan aikaan johon liittyy kuuma maalivahti ja tehokas ylivoima niin resepti on hyvä.

Mielenkiintoista ja näin sen pitääkin olla...
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien ongelma on suhteellisen ylivoimainen pistejohto taulukossa ja sen mukanatuoma paineettomuus. Kärpät voivat kokeilla erilaisia variaatioita ja pisteitä ei ole niin pakko hankkia kuin muiden. Varmasti vaikuttaa jollain tapaa mentaalipuolella. Tämä on sekä hyvä että huono puoli, mutta nähtäväksi jää lopulta kumpi painaa enemmän. Eniten huolettaa otteiden ailahtelevaisuus etenkin puolustuksen osalta.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kärppien ongelma on suhteellisen ylivoimainen pistejohto taulukossa ja sen mukanatuoma paineettomuus. Kärpät voivat kokeilla erilaisia variaatioita ja pisteitä ei ole niin pakko hankkia kuin muiden. Varmasti vaikuttaa jollain tapaa mentaalipuolella. Tämä on sekä hyvä että huono puoli, mutta nähtäväksi jää lopulta kumpi painaa enemmän. Eniten huolettaa otteiden ailahtelevaisuus etenkin puolustuksen osalta.

Kanssasi samaa mieltä. Tapparalla oli viime kaudella jossain vaiheessa se hetki, kun todettiin, että ollaan varmistettu sija 2 runkosarjassa, mutta Kärppiä ei enää saada kiinni, jolloin joukkueessa alkoi "kokeilu." Sen kokeilun tuloksena sitten playoffien alussa alettiin käytännössä alusta, kun tuntu, että koko punainen lanka pelaamisesta oli haihtunut johonkin ja oltiikin ihmeissään, että Pelicans pystyi todella haastamaan Tapparan. Tapparalla oli viime kaudella TODELLA paljon tuuria, koska jos sieltä olisi tullut esim. HPK vastaan (peli kulkee runkosarjan lopussa ja playoffeissa tippuu Jokerit) Tappara olisi todennäköisesti lähtenyt lauluun ekalla kierroksella. Jotenkin siinä playoffien varrella saatiin peliä sitten uudestaan parsittua kasaan, mutta kaikkea kanssa se hyvää ollut runkosarjan lopussa ja playoffien alussa.

Oikein käsiteltynä ja ammattimaisesti hoidettuna tuo kokeilu ja paineettomana pelaaminen voi toimia hyvin, mutta toisinaan se kääntyy itseä vastaan. Ruvetaan luulemaan ja keskittyminen katoaa johonkin itse pelistä, josta se kaikki hyvä sit tulee, jos tulee. Itse arvelen, että Kärpät dominoi playoffeissa nimenomaan sen takia, että Marjamäki ei ottanut edes selkeässä runkosarjan johdossa missään vaiheessa jalkaa pois kaasulta vaan joukkue pelasi tyylikkäästi alusta loppuun eikä varmistellut mitään ja sama jatkoi playoffeissa. Sillä tavalla HPK ja Saipa olivat loppujen lopuksi ainoastaan vastaantulijoita Kärpille. Tappara löysi Kärppä-sarjassa kadonnutta peli-identiteettiään jonkin verran, mutta ei riittävästi voittoon asti.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Edellä on kirjoitettu juuri oikeita asioita Kärppien tilanteesta. Mitä joukkueessa tällä hetkellä todella tapahtuu? Onko esille nostettuja kokeiluja menossa? Onko sarjajohto syynä mentaalipuolen löysyyteen ja otteiden ailahtelevaisuuteen? Jotain on joka tapauksessa vaiheessa ja oleellista onkin, saadaanko todellinen laadukas läpi pelin kestävä tekeminen taas päälle, kun tosipelit alkaa. Siinä on avasukierroksen vastustajan paikka iskeä. Kärpillä voi olla hankaluuksia löytää peliään heti kärkeen, jos tämä koomailu jatkuu runkkiksen loppuun. Maalivahtipelin yskähtely on ehkä kriittisin tekijä. Sillä osastolla kun maalin pelit lopulta ratkaistaan.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Liigan alemmassa kastissa runkosarjan loppurypistys on ollut erikoinen. Nimittäin pleijaritaiston tyhjennysmyyntien muodossa lopettaneet Pelicans ja TPS ovat juosseet varsin hyvässä laukassa jo pitkän tovin. Kalliiden vierastyöläisten ulostaminen näyttää molemmilla nostaneen joukkuehenkeä ja sitoutumista, vaikka kevät joka tapauksessa tulee loppumaan runkosarjaan. Sport sen sijaan romahti kuukausi takaperin täysin - monien mielestä sinne oikealle materiaalinsa mukaiselle tasolleen.

Mutta mitä tekee Ässät ja HPK!? Näillä jengeillä pitäisi olla täysi hööki päällä ja kova kisa voitoista toisiaan vastaan, vaan ei ole näyttänyt säälipaikkakaan kunnolla kiinnostaneen. Erikoista sammaltamista tässä vaiheessa kautta.

Yläkastissa HIFK:n rämpiminen on myös yksi kauden romahduksia. Tosin Stögön juonista ja käärmekeitoista ei koskaan voi täysin tietää. Ehkä HIFK tulee vielä ja tosissaan haastaa Kärpät kannusta. Saa nähdä mihin Stögön eväät Liigan keväässä riittää. Bluesille on pakko nostaa hattua noususta ylempään kastiin. Kova on ollut vire heikon syksyn jälkeen, jolloin Blues oli niin heikko etten lainkaan ihmetellyt ettei Sportiakaan voittanut.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Kärppien ongelma on suhteellisen ylivoimainen pistejohto taulukossa ja sen mukanatuoma paineettomuus. Kärpät voivat kokeilla erilaisia variaatioita ja pisteitä ei ole niin pakko hankkia kuin muiden. Varmasti vaikuttaa jollain tapaa mentaalipuolella. Tämä on sekä hyvä että huono puoli, mutta nähtäväksi jää lopulta kumpi painaa enemmän. Eniten huolettaa otteiden ailahtelevaisuus etenkin puolustuksen osalta.
Juuri näin. On vaikeaa pelata tosissaan, jos ei tarvitse pelata tosissaan. Probleema syntyy siitä, että pitäisi pystyä kääntämään virkamiesmoodi pois päältä ja aloittaa pudotuspeleissä taisteleminen. Juuri tähän perustuu nämä yllätykset, kun sääleistä tulee veitsi kurkulla jo kuukausia pelannut jengi ja vastassa on runkosarjan voiton tai kakkossijan jo hyvissä ajoin varmistanut jengi. Toisaalta 2001 taisi Jokerit hävitä seitsemän peliä putkeen ennen pleijareita ja voittivat kuitenkin mestaruuden. Mielestäni Kärppien iskukykyä ei pysty tällä hetkellä oikein arvioimaan, sillä heidän ei tarvitse pelata yhtään tämän paremmin. Onnistuuko tason nosto potentiaalin edellyttämälle tasolle pleijareissa? Hyvin mahdollista, mutta se ei tapahdu automaattisesti.
Kärpät on mestaruuspörssissä edelleen selkeä ykkönen, Tappara kakkonen ja oma suosikkini Blues kolmonen. Tällä hetkellä nämä kolme ovat muita edellä kannusta kisatessa.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän tässä on pakko tiputta Jypiä omissa papereissa nyt alaspäin. Joukkue kisaa elintärkeistä sijoituksista ja otteet on kyllä välillä aivan katastrofaalisia. Jos lipsahtavat sääleihin, niin ei voi paljoa povata. Toki meidän kannalta katsottuna voi tulla mielenkiintoista, jos sääleistä on tarjolla niin IFK:ta kuin Jyppiäkin. Kovan potentiaalin omaavia nippuja. Aikalailla avoimeksi menee peli, kun ennakkoasetelmat ei tunnu nyt oikein pitävän. Tokihan tämä on erittäin tervetullutta. Mutta katellaan nyt nämä loputkin runkosarjan pelit. Kestääkö Bluesin ja KalPan vire? Jos kestää, niin nehän on molemmat neljän joukossa lopulta.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Jännitys tiivistyy.

Siinä ois sijat 2-6 kahden pisteen sisällä toisistaan. Eikä IFK ja SaiPakaan siinä ole kuin 3 pojon päässä. Toki helsinkiläisillä on vähän tahmeampi vaihde menossa, mutta uskon että IFK kampeaa itsensä sinne 6 sakkiin. KalPa on tapellut yv/maalinteko-ongelmien kanssa jo tovin eikä siihen tunnu lääkettä Virta löytävän. Pelicansin voinee jo laskea ulos tuosta säälitaistelusta.

Onnittelut Kärpille runkosarjan voitosta. Itse elättelin vielä ennen tätä kierrosta toiveita kiristä mutta tuo Lukko-tappio päätti sen pyristelyn.

Torstaina jatketaan.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jännitys tiivistyy.

Siinä ois sijat 2-6 kahden pisteen sisällä toisistaan. Eikä IFK ja SaiPakaan siinä ole kuin 3 pojon päässä. Toki helsinkiläisillä on vähän tahmeampi vaihde menossa, mutta uskon että IFK kampeaa itsensä sinne 6 sakkiin. KalPa on tapellut yv/maalinteko-ongelmien kanssa jo tovin eikä siihen tunnu lääkettä Virta löytävän. Pelicansin voinee jo laskea ulos tuosta säälitaistelusta.

Onnittelut Kärpille runkosarjan voitosta. Itse elättelin vielä ennen tätä kierrosta toiveita kiristä mutta tuo Lukko-tappio päätti sen pyristelyn.

Torstaina jatketaan.
Joo kyllä runkkari on tapulteltu. Luultavasti vaikka Kärpät häviäisi kaikki loput pelinsä, ei kukaan saisi kiinni.

Alkais jo playoffit.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Joo kyllä runkkari on tapulteltu. Luultavasti vaikka Kärpät häviäisi kaikki loput pelinsä, ei kukaan saisi kiinni.

Alkais jo playoffit.

Kärppien osalta runkosarja voi olla taputeltu mutta muiden osalta kaikkea muuta. Jos Tappara olisi tänään hävinnyt varsinaisella peliajalla olisi sijoitus nyt 7. Kun kolmen pisteen voitto kuitenkin nihkeän esityksen jälkeen otettiin on sijoitus 2. Aivan helvetin tasainen sarja loppuun asti.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien osalta runkosarja voi olla taputeltu mutta muiden osalta kaikkea muuta. Jos Tappara olisi tänään hävinnyt varsinaisella peliajalla olisi sijoitus nyt 7. Kun kolmen pisteen voitto kuitenkin nihkeän esityksen jälkeen otettiin on sijoitus 2. Aivan helvetin tasainen sarja loppuun asti.
Olet aivan oikeassa. Katsoin runkkaria puhtaasti Kärppien kannalta. Ja voiton.

Muutoin on kyllä huiman tasaista.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olet aivan oikeassa. Katsoin runkkaria puhtaasti Kärppien kannalta. Ja voiton.

Tuohan ei toki ole ketään enää vähään aikaan kiinnostanut, sillä en ainakaan itse muista liigaseurantani aikana näin tasaista rykelmää tässä vaiheessa kautta nähneeni. Siellä voi ihan mikä tahansa jengi vielä napata toisen sijan (!) runkosarjassa vaikka olisi muutamaa kierrosta ennen pudotuspelejä ulkona kuuden sakista. Erikoista, ja aika hauskaa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tuohan ei toki ole ketään enää vähään aikaan kiinnostanut, sillä en ainakaan itse muista liigaseurantani aikana näin tasaista rykelmää tässä vaiheessa kautta nähneeni. Siellä voi ihan mikä tahansa jengi vielä napata toisen sijan (!) runkosarjassa vaikka olisi muutamaa kierrosta ennen pudotuspelejä ulkona kuuden sakista. Erikoista, ja aika hauskaa.

En kyllä muista että tässä vaiheessa runkosarjaa pakka olisi näin levällään, so. lähes kaikki paitsi ykköspaikka on auki. Tapparan kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää että Lukko ja Blues pystyttäisiin välttämään puolivälierissä. Erittäin vaikeasti voitettavia ja inhottavia vastustajia.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuohan ei toki ole ketään enää vähään aikaan kiinnostanut, sillä en ainakaan itse muista liigaseurantani aikana näin tasaista rykelmää tässä vaiheessa kautta nähneeni. Siellä voi ihan mikä tahansa jengi vielä napata toisen sijan (!) runkosarjassa vaikka olisi muutamaa kierrosta ennen pudotuspelejä ulkona kuuden sakista. Erikoista, ja aika hauskaa.
Mistäs sinä tiedät mikä minua kiinnostaa. Minäpä kerron. Minua kiinnostaa runkosarjan osalta vain sija 1. Muut sijoitukset ovat merkityksettömiä, kunhan kausi ei lopu runkosarjaan. Mielellään kuuden joukossa.

Edit: Tulipas provosoivaa, ei ollut tarkoitus.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Pientä provokaatiota ehkä luvassa. Mutta. Joko te nyt uskotte, IFK:n kupla on puhkeamassa, ellei se jo puhjennut. Syksystä asti ihmetellyt, miten noin keskinkertaisesti pelaava joukkue raapii voittoja. No, keväällä ovat tuloksetkin alkaneet näyttää karua kertomaa. Ei vaan riitä. Pisteiden valossa vielä on mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta tuo nivaska lähtee joka tapauksessa ensimmäisestä lauluun poffeissa, tapahtuu se sitten Ässiä, Ilvestä, SaiPaa, KalPaa, Lukkoa, Tapparaa, JYPiä tai Bluesia vastaan.

Lukko se sentään vielä jaksaa roikkua mukana.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Pientä provokaatiota ehkä luvassa. Mutta. Joko te nyt uskotte, IFK:n kupla on puhkeamassa, ellei se jo puhjennut. Syksystä asti ihmetellyt, miten noin keskinkertaisesti pelaava joukkue raapii voittoja. No, keväällä ovat tuloksetkin alkaneet näyttää karua kertomaa. Ei vaan riitä. Pisteiden valossa vielä on mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta tuo nivaska lähtee joka tapauksessa ensimmäisestä lauluun poffeissa, tapahtuu se sitten Ässiä, Ilvestä, SaiPaa, KalPaa, Lukkoa, Tapparaa, JYPiä tai Bluesia vastaan.

Lukko se sentään vielä jaksaa roikkua mukana.

Ja jos saa arvailla, tulee roikkumaan mukana melko pitkään. Kuten jo aiemmin kirjoitit, tuota joukkuetta tulee vältellä play-offeissa kuin ruttoa. Mutta jos päätyyn asti halutaan mennä joskus nekin on kohdattava. Parempi myöhään.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ainakin eilen Lukko "roikkui" KalPaa vastaan erittäin hyvin. Sumputti keskialueen täysin, oli parempi molempien maalien edessä ja dominoi erikoistilanteissa. Näillä eväillä yleensä ollaan playoffeissa vahvoilla. + Zapolski oli perusvarma.

Tosiaan onhan Lukko pelannut ailahtelevasti, silti puksuttaa tuossa 2-6 välillä jatkuvaan. Sama kuin KalPakin. Lukko tuntuisi silti juuri semmoiselta joukkueelta, jota en missään nimessä haluaisi playoffeissa vastaan. 4 voittoa lyhyeen aikaväliin Lukkoa vastaan on varmasti kaikile suuri haaste. Ennemmin ottaisin vaikka Bluesin, Kärpät tai Tapparankin. No kaikki sitä on kuitenkin vietävä jos mielii ns päätyyn asti. Tokkopa KalPa sinne yltää, mutta aina kaikki on mahdollista.

Hifkin kuplan puhkeamisesta on ollut puhetta jo tovin. Tämä näyttää siltä osin jo käyneen ja tiukkaa tekee heillä kuuden sakkiin. KalPalla on kanssa ollut nyt hyvä vaihde päällä, mutta uhkakuvat ovat nähtävillä. Ok omiin menee se 0-2 pelissään yleensä, eilinen poikkeus. Sitä ennen 1kk sitten mennyt 3 omiin. Mutta mutta.. kun itsekkin tehdään pelissään se 0-3 niin aika tukalaa on ja tulee olemaan. Maalintekijöitähän tuo jengi huutaa edelleen ja siihen voi tämä toistaiseksi hieno kausi loppua. Kapanen on sulanut jo täysin, Birner ja Voutilainen räppää silloin tällöin. Keränen tekee aika ryppäissä maaleja, mutta on henkkoh syistä jo toista peliä poissa. Rissanen, Ruohomaa ja Kubalik sekä Ilomäki ovat enemmän taiteilijoita kuin maalitykkejä. Loput on mitä on. Kaikki avaimet ovat pitkälekkin, mutta jostain olisi maalintekijöiden nyt kevään korvalla noustava esiin. Pakistosta ei ole paljon tulivoimaa odotettavissa kuin Riikolalta tai Lyytiseltä harvakseltaan. No kaikki on vielä omissa käsissä, niil ootellaan rauhassa tämä runkosarja loppuun ja katotaan kuka sieltä vastaan tulee.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Vähemmän Liigaa on tälläkaudella tullut seurattua, mutta sivusta on tullut katsottua Bluesin ja eritoten Hirscovitsin ja co ylösnousemusta. Toivottavasti ryminäpronssi tulee ja sitäkautta saadaan espoolaiset sinne minne ne kuuluukin, eli hallille paikanpäälle tukemaan tuota liigan pikkujättiläistä. Muutenkin tasanen sarja on näin sivustakatsojana paljon makeempi setti, tosin betsit ovat kusseet koko kauden ajan hyvällä prosentilla. Hyvä Blues! Olen bandwagonissa.

edit. Tulikohan edes oikeeseen ketjuun.
 

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Tuli lauantaina kirjoiteltua hieman sisäliittimen viestistä provosoituneena Lukon mahdollisuuksista tällä viikolla, mutta vastoin odotuksiani hyvää viikkoa siellä pelataan. Kaatakaa nyt vielä tuo Tappara tosta! Ja tutuin numeroin 3-0
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien ennakkosuosikin asema murenee hiljalleen pala palalta. Juu ei ole panosta, juu ei jakseta innostua. Mutta kun. Meille tuli pari "vahvistusta" ja mitä he ovat joukkueeseen tuoneet? Kaspar on ollut tyhjä kortti, Maxwell pikkasen parempi. Joukkue sen sijaan on jatkanut valumistaan suorituksellisesti alaspäin ja nimenomaan suhteessa niihin, joilla kulkee. Ei vahvistunut joukkue ei.

Tässä sarjassa rakennetaan näillä kierroksilla asemia ja etenkin sitä suorituksellista tasoa, jolla tosipeleihin lähdetään. Tällä menolla Kärpillä jää käteen vain asemat. Saa Late keitellä käärmekeittojaan saadakseen tuon lauman voittavaan kuntoon kevääksi. Tällä hetkellä on liikaa luuloja ja liian vähän tekoja. Meillä on nimet paperilla ja pisteitä sarjataulukossa, niiden varaan rakennellaan. Pahommat kilpailijat rakentaa tekojen varaan ja siinä on pieni ero.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jotenkin edelleen todella vaikea nähdä KalPan menevän hirvittävän pitkälle keväällä. Tänään pelattiin Porissa aika intensiivinen ja kevään kiekkoa muistuttava lätkämatsi ja KalPallahan luistin kyllä liikkui etenkin pari ekaa erää, mutta jotenkin tuo ei näytä sellaiselta fyysiseltä ja räjähtävältä, mitä pitkälle meneminen vaatisi, vaikka sitten runkosarjassa hyvä sija onkin tulossa.

Ässät tietysti ei ollut tässä edes pahin mahdollinen mittari kuopiolaisille.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Samaa "totuutta" olen toistellut koko kauden mitä MustatKortit tuossa ylempänä. Pari kertaa on päätä tullut pyöriteltyä, kun on Kalpan peliä katsonut ja äärimmäisen agressiivisesti pelaava joukkue suurinpiirtein tappaa yhden Kalpan pelaajan kunnon pommilla.

Jo nyt pleijarihenkiseksi taantunut tuomarilinja vain vaikeuttaa vielä edelleen Kalpan pelaamista, koska Kolehmainen ja Jokela taitavat olla ainoita pelaajia, jotka nyt ylipäätään käyttävät kroppaansa. Kapanen sentään kerkiää alta pois, mutta tuostakin oli hyvä esimerkki viimeksi Kuopiossa pelatussa ottelussa mitä tapahtuu kun ajaakin miinaan. Pelin lopussa Kapanen yritti ominaiseen tyyliinsä luistella koko kentän läpi noin kahteen kertaan, kunnes hyökkäyssinisellä Sammalkangas täräytti kaverin täysin puhtaasti levyksi laitaan. Sitten jäätiin makoilemaan ja katselemaan ympärille (tuomareita? kavereita?) ja noin viiden sekunin jälkeen vasta alkoi pelaamaan. Peliä oli kuitenkin noin minuutti jäljellä, että jos hra. Kapanen haluaa siellä NHL:ssä pelata, niin tuollainen esitys saattaa olla viimeisiä asioita mitä shown puolella saat esittää. Toisaalta myös, jos Sammalkangas ehtii sut vetämään levyksi, niin aika heikoissa kantimissa ollaan :)

No en avaudu enempää. Samoilla linjoilla tosiaan vain kanssakirjoittajan kanssa noista Kalpan pleijarimahdollisuuksista. Väärässäkin saatan olla, ja varmaan olenkin, kun näin itsevarmasti asiaani ilmaisen.

P.S Mitä se susi-jussi huutaa aina vieraspeleissä sen 60min. putkeen? Kuulen aina jotain: "köölp-lööp-klööp" ja tuota siis repeatilla. Ei siinä mitään, kovat on keuhkot kaverilla, mutta selvää en kyllä tuosta monotonisesta sekamelskasta saa :)
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Minun mielestä Kärpät on ollut erikoisen haavoittuva koko kauden. Vaikka se hoitaa runkosarjan kohtuullisen selvästi tai ainakin käytännössä varmisti sen voiton suhteellisen aikaisin, ei se mielestäni ole ollut vakuuttava koko kaudella. Frölundaa vastaan se näytti helvetin kovalta porukalta, mutta sitä auttoi se tosiasia, että Frölunda pelasi, eikä sumputtanut ja pelannut estopeliä. Kärpillä tulee olemaan todella vaikeaa pudotuspeleissä, jos se ei saa nostettua itseään vähintään kahta astetta kovemmalle tasolle. Jo viime vuonna HPK ja Saipa pistivät sen lujille ennen Tapparaa, ja silloin maalinteko ei ollut niin vaikeaa kuin tällä kaudella. Se vaikeutui huomattavasti pleioffeissa silloinkin ja vaikeutuu tälläkin kaudella. Mistä löytyvät ne ratkaisijat jotka vaikka hampailla ohjaavat kiekot maaliin. Kuka tahansa Kärppiä vastaan tuleekin niin sieltä tulee 110% voitontahto vastaan. Uskon kyllä, että se puolivälierät selvittää vaikka sitten seiskan kautta, mutta välierissä voi tulla jo noutaja.

Tämän kertainen runkosarjan voiton vievä Kärpät on mielestäni heikoin Kärppäjoukkue, joka on runkosarjan voittanut. Ei vakuuta minua oikein mitenkään. Mestaruus on toki mahdollinen, mutta se vaatii hirveää tasonnostoa osastolta Davis, Kaspar ja Maxwell; sekä pientä tason nostoa Pirnekseltä, Pyörälältä ja Humlilta. Kemppaiset tekevät sen saman työn lähes aina ja nelonen on nelonen, joskaan se ei ole erikoisen kova nelonen, ei taida olla liigan kärkikastia. Lisäksi puolustuksen pitävyys ei vakuuta.. Sekin on haavoittuva. Sinne olisi pitänyt Kukkosen (ja kenties Laatikaisen) kaveriksi hankkia yksi jämäkkä oman pään pakki. Nämä Glennit, Spangit ja Vallinit eivät todellakaan vakuuta omassa päässä.

Epäilisin kannun menevän pitkästä aikaa Raumalle. Näin saataisiin taas uusi joukkue 2000-luvulla mestariksi, johan tässä HPK, Jyp ja Ässätkin ovat omansa saaneet. Tasainen on kyllä kannun metsästyksessä oleva poppoo, kun periaatteessa kaikki top8 joukkueet sen voisivat unelmakeväällä voittaa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kärppien paljon hehkutettu kolmosketju maaottelutauon jälkeen yhteensä:

27 peliä, 6+13=19, —7

Vertailun vuoksi Tapparan ei lainkaan hehkutettu kolmonen yhteensä:

24 peliä, 9+12=21, +13

Ja tietysti pitää myös mainita ansaitusti kehuttu Bluesin kolmonen, jolla:

21 peliä, 10+8=18, +18

Tästäkin nähdään oikein kivasti, että Kärpissä, jossa kolmonen on ns. tulosyksikkö, homma sakkaa, kun kolmosella sakkaa. Sitten taas toisaalta hyvävireisten Bluesin ja Tapparan menestyksen tärkeä lenkki on kärjen taustalta tulevat onnistumiset. Kärppien on vaikea voittaa pelejä niin kauan, kuin joukkueen kärkijätkät häviää oman osansa. Bluesilla on esim. ihan huikea voimavara, että kolmosketju tarjoaa käytännössä plusmaalin per peli.

E: Poistettu ylimääräinen konjunktio
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös