Liigajoukkueiden rosterit kaudella 2015–2016

  • 102 453
  • 344
H

Hidas_ja_kankea

Kärpät ovat loistaneet poissaolollaan rosterin osalta. Yhden rotaatiopuolustajan (kukas se olikaan?) sopimus on jonkin verran herättänyt ansaittua mielenkiintoa. Kokoonpano on lainattu joukkueen omasta osiosta eilisen avoimien harjoitusten jälkeisestä keskustelusta.

Kärpät 2015-2016 Runkosarjan osalta
Pyörälä-Pirnes-Junttila
Huml-Niemi-Puljujärvi
Aho-Aaltonen-Ikonen
Suoranta-Keränen-Mäenalanen

Kukkonen-Masuhr
Laatikainen-Hakanpää
Nutivaara-Niemelä

Tarkki/Aittokallio

Rotaatio ja Kajaanin Hokissa peliaikaa
Puolustajat: Pentikäinen, Siikaluoma, Ronkainen
Hyökkääjät: Kalapudas, Anttila, Kestilä

Spang ei ollut edes mukana harjoituksissa, josta voi tehdä omat päätelmät.

Kolme laadukasta hyökkäävää ketjua ja hyvä nelosketju. Kotimaisuusaste ihailtavan hyvä tällä kertaa.
Pistepörsissä ei aivan kärkipaikoilla olla peliajan jakaantuessa tasaisesti. Odotettavissa kohtuu pörssisijoituksia: Niemi, Huml ja Aho. Pentikäinen voittaa sisäisen jäähypörssin, jos pelaa kauden loppuun.

Runkosarjassa ollaan kahden parhaan joukossa. Toisen mielipiteen omaava voi kutsua vedonlyöntiin. En viitsi itse noin selvästä asiasta vetokutsua tehdä.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
SaiPa

hankinta1 - David McIntyre - hankinta2
Ville Järveläinen - Matti Järvinen - Tommi Jokinen
Sami Venäläinen - Ville Koho - Tomi Leivo
Valtteri Virkkunen - Ville Hämäläinen - Mikael Kuronen
Ville Vainikainen - Adam Zboril - Joni Suutari
(Joona Jääskeläinen, Janne Kettunen)

Sam Lofquist - Simo-Pekka Riikola
hankinta3 - Johan Larsson
Simon Backman - Kalle Maalahti
Lasse Lappalainen - William Mäkinen
(Miika Huhtanen)

Jussi Markkanen
Jani Nieminen

Kolme pelaajaa on vielä tulossa. Yksi saattaa olla Chad Rau, jonka kanssa on ilmeisesti puhuttu jatkosta. Toisen hyökkääjähankinnan tekeminen saattaa mennä lähemmäs syykuun alkua, koska SaiPa on monesti odottanut sinne asti viimeisen ulkkarihankintansa kanssa.

Yksi pakkihankinta on vielä tulossa, ja onkin jännä nähdä, millaista pelaajaa Tuomenoksa ja Tirkkonen lähtevät hakemaan. Salcidon tonttihan tuo on, mutta toisaalta yhtä puhdassa kiekollista pakkia ei ehkä ole välttämätöntä hankkia, sillä Lofquist tuo ylivoimalle jo pelotteen, ja Riikolalla, Larssonilla ja Maalahdellakin on kiekollista taitoa. Voikin ehkä olla, että hankitaan kaveri, jonka vahvuus onkin oman maalinedustan siivoamisessa, Jos löytyisi siis uusi Kudroc, olisi pakistomme aika täydellinen.

Yllä kesäkuussa kirjoittamani SaiPan rosteriluonnos. Yllätys olikin se, että puhutun kahden sijaan tuli kolme hyökkääjää (Nokelainen, Rau ja Strömberg). Ainoa puuttuva palanen on siis enää tuo oman pään isännäksi toivottu puolustaja. Eli SaiPa tulee näyttämään about tältä:

Chad Rau - David McIntyre - Petteri Nokelainen
Ville Järveläinen - Matti Järvinen - Tommi Jokinen
Sami Venäläinen - Ville Koho - Kim Strömberg
Valtteri Virkkunen - Ville Hämäläinen - Tomi Leivo
Ville Vainikainen - Adam Zboril - Mikael Kuronen
(Joona Jääskeläinen - Janne Kettunen - Joni Suutari)

Sam Lofquist - vahvistus
Simo-Pekka Riikola - Johan Larsson
Simon Backman - Kalle Maalahti
Lasse Lappalainen - William Mäkinen
(Miika Huhtanen)

Jussi Markkanen
Jani Nieminen

Näin SaiPa-fanina on kyllä varovaisen tyytyväinen olo. Erityisesti sentteriosastomme (McIntyre, Nokelainen, Koho, Järvinen, Hämäläinen) on kovempi kuin koskaan ja joku senttereistä joutuukin pelaamaan laidassa. Ilahduttaa myös se, että ulkkareista Rau, McIntyre, Lofquist ja Larsson pelasivat Lappeenrannassa jo viime kaudella, eli ovat arpojen sijaan aika varmoja kortteja, kun tuntevat liigan, joukkuekaverit ja valmentajan pelitavan. Tästä on hyvä lähteä kauteen.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit

Täytyy sanoa, että tuo todella näyttää suhteellisen hyvältä, kun valmennus on myös vakaissa käsissä. SaiPassa on potkua enempään kuin kesän veikkailut ovat antaneet ymmärtää. Etenkin jos tuohon tulee todellakin ykköspariin kuuluva pakki lisää. Toisaalta parasta olisi varmaan kiinnittää huomioita siihen etteivät kaikki pelaajat ole koko ajan rikki :) Samoin mietityttää missä kunnossa Nokelainen on. Jos on kunnossa, niin kelpaisi tietysti mihin tahansa joukkueeseen Suomessa.

Hyvän näköisiä roostereita tässä alkaa rakentua vähän joka puolella. Tässähän alkaa taas odottaa kauden alkua.
 
KooKoo tällä hetkellä: (mahdollisesti yksi hyökkääjä tulossa)

Anthony Guttig - Jarkko Malinen - Teemu Rinkinen
Matt Watkins - Josh Green - Petri Lammassaari
Toni Hyvärinen - Juuso Rajala - Jan Mikael Juutilainen
Mikko Alikoski - Aki Kangasmäki - Mika Koivisto
Olli Julkunen - Tomi Peltonen - Mikko Virtanen
(Tuomas Kinnunen - Sami Tamminen)

Ryan O'Connor - Ari Vallin
Julius Nyqvist - Ossi-Petteri Grönholm
Mikko Lehtonen - Mikael Kurki
Marlo Koponen - Markus Västilä
(Tuukka Laakso)

Juha Järvenpää
Frederic Cloutier

Laituriosastolle haluaisin vielä vahvistusta, mutta muutenhan tuo näyttää sarjan pienimmällä budjetilla operoivalle joukkueelle ihan hyvältä, sekä ennen kaikkea huomattavasti paremmalta kuin esim. Sportilla viime kaudella.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Boldaus oma. Järkyttävä tarve koko ajan nostaa omaa jengiä framille ja nokitella Vaasan suuntaan. No eipä siinä. Pianhan me taas jo päästään käymään näitä mittelöjä palstan sijaan kaukalossa.

Toki olen itsekin samaa mieltä tuosta mitä sanoit, mutta ei sitä nyt tarvi joka ikisessä viestissä erikseen korostaa. Jotain antipatioita?
 
Boldaus oma. Järkyttävä tarve koko ajan nostaa omaa jengiä framille ja nokitella Vaasan suuntaan. No eipä siinä. Pianhan me taas jo päästään käymään näitä mittelöjä palstan sijaan kaukalossa.

Toki olen itsekin samaa mieltä tuosta mitä sanoit, mutta ei sitä nyt tarvi joka ikisessä viestissä erikseen korostaa.
No näinhän se vain on, eikä sitä voi olla toistamatta. Huikeaa duunia tehty toimistolla.

Toki Sportilla nyt on jo vuoden etumatka, mutta katsotaan saadaanko se jäällä kurottua kiinni.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan hyvältä näyttää nousijaksi tuo jengi mutta Sporaan vertaamisessa ei ole mitään järkeä kun Sporalla oli paljon vähemmin aikaa rakentaa ja tuskin KooKoo olisi esim. Malista joukkueeseen saanut jos keväällä olisi vasta päästy kyselemään.
 
Sportin Liiga-sopimus oli jo varma ennen kauden alkua, joten eipä sitä aikaa nyt hirveästi vähempää ollut. Tämä asia on kuultu suoraan Jääkiekkoliitosta.

Pakkohan se on vertailua Sportiin tehdä, koska Sportin kanssa lähtökohtaisesti jumbosijoista taistellaan.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportin Liiga-sopimus oli jo varma ennen kauden alkua, joten eipä sitä aikaa nyt hirveästi vähempää ollut. Tämä asia on kuultu suoraan Jääkiekkoliitosta.
Eipä siitä paljon ole hyötyä, vaikka päätös olisi tehty 5 vuotta sitten, jos sitä ei kerrota seuralle. Mielestäni KooKoon joukkueen pitääkin olla kovempi kuin Sportin viimevuotinen. Muuten siellä olisi epäonnistuttu aika törkeästi.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eipä siitä paljon ole hyötyä, vaikka päätös olisi tehty 5 vuotta sitten, jos sitä ei kerrota seuralle. Mielestäni KooKoon joukkueen pitääkin olla kovempi kuin Sportin viimevuotinen. Muuten siellä olisi epäonnistuttu aika törkeästi.
Juuri näin. Ja vaikka tuo asia olisikin ollut tiedossa, se on paha lähteä pelaajamarkkinoille retostelemaan kassakaappisopimuksen kanssa, että "tulkaa pelaan meidän jengiin ensi vuonna, pelataan muuten Liigaa mut shhhh ei saa kertoa kenellekään."
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK:n hyökkäysketjut tänään kauden ensimmäisessä harjoituspelissä.
Polak – Manninen – Miettinen
LeBlanc – Hahl – Holland
Liedes – Jasu – Karevaara
Arkiomaa – Paajanen – Koivisto

Aika hyvät ainakin näin kerho fanin silmin. Parempi kuin oli viime kaudella tähän aikaan. Sen jälkeen toki tuli Hamill ja Saarinen pelasi yli odotusten. Nyt on kuitenkin kaksi selkeästi hyökkäävämpää ketjua ja kaksi hyvillä roolimiehillä olevaa jarruketjua. Lisäksi paljon nuorten maajoukkuemiehiä kärkkymässä peliaikaa.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
KooKoo tällä hetkellä: (mahdollisesti yksi hyökkääjä tulossa)

Anthony Guttig - Jarkko Malinen - Teemu Rinkinen
Matt Watkins - Josh Green - Petri Lammassaari
Toni Hyvärinen - Juuso Rajala - Jan Mikael Juutilainen
Mikko Alikoski - Aki Kangasmäki - Mika Koivisto
Olli Julkunen - Tomi Peltonen - Mikko Virtanen
(Tuomas Kinnunen - Sami Tamminen)

Ryan O'Connor - Ari Vallin
Julius Nyqvist - Ossi-Petteri Grönholm
Mikko Lehtonen - Mikael Kurki
Marlo Koponen - Markus Västilä
(Tuukka Laakso)

Juha Järvenpää
Frederic Cloutier

Jos nyt kuitenkin puolueettomasti ja vähän enemmän realistisesti arvioidaan, niin:

Guttig - täydellinen arpa. Bertrandin kaltaisia superläpimurtoja ei tule joka kausi, eikä varsinkaan pelkän kansalaisuuden vuoksi. Hyvä Mestiksessä mutta onko hyvä Liigassa? Viimeksi epäonnistui täysin Morassa, Allsvenskanissa, kun piti ottaa suurempaa roolia tehollisesti hyvien, alemmilla tasoilla pelattujen otteluiden jälkeen. Ja Mora tosiaan pelasi Allsvenskania, joka on tasoltaan jossain Mestiksen ja Liigan välimaastossa. Ei muuten tuolloinkaan ollut mikään ihan poika enää.

Malinen - Kova kiinnitys eittämättä, mutta kannatteleeko joukkueettaan sittenkään? Toivoa sopisi, mutta itse uskon lähinnä Jarkko A. Immosen kaltaisiin suorituksiin, en niinkään harppauksiin EHT-tasolle.

Rinkinen - Liigatasolle arvoitus, eikä lähtökohtaisesti pitäisi olla asiaa top 6-hyökkääjistöön, kun ei mahtuisi sinne edes Sportissa.

Watkins - Arvoitus. AHL:ssä keskinkertainen, Itävallassa keskinkertainen. Liiga on näitä sarjoja kovempi sarja.

Green - Top 6? Arvoitus rooliin nähden. Ehkä jopa todennäköisempää että pelaa paljon alivoimaa ja tippuu Rajalan tieltä peliajoissa tasakentällisin? Ei tule tekemään tarpeeksi pisteitä, jos minun pitäisi veikata. Tarpeeksi peilaten siihen millaisia pisteitä KooKoo tarvitsisi kakkossentteriltään välttääkseen jumbosijan.

Lammassaari - Olisi kyllä mahtunut tulosyksiköihin Sportissa jos näytöt olisivat olleet sinne kelpuuttavia. Eivät olleet. En usko mihinkään "vielä yhteen tulemiseen". Nämä korkeintaan saman yön aikana jonkun paikallisen yhärimutsin kanssa joukkueen saunaillan päätteeksi.

Bottom six:istä Rajala on semi-varteenotettava pelaaja Liigaan, mutta ei hänkään mikään varma onnistuja. Hyvärinen on hyvä ärsyttäjä, muista ei mitään sanottavaa ja ehkä se kertookin tarpeeksi. Ovat varmaan ihan ok pelaajia vastaavissa rooleissa, tai vähän paremmissa sellaisissa, Mestiksessä.

Pakistossa O'Connor ja Vallin pelannevat hyvät kaudet, mutta ei ole takeita että kumpikaan heistäkään tekisi tarpeeksi pinnoja. Oikeastaan muuten pakkien kohdalla "tasaisen vauhdin kaudet" ovat omasta mielestäni varsin harhaanjohtavia käsitteitä, etenkin kun peilaa tähän ajankohtaiseen kontekstiin jossa tuleva peliympäristö on materiaaliltaan paria-kolmea luokkaa vaatimattomampi kuin mitä se oli O'Connorilla Espoossa. Ei ole sanottuakaan että KooKoo mitenkään ruhtinaallisen paljon ylivoimaa pelaisi tulevalla kaudella suhteutettuna toisessa päässä pelattavaan miesalivoimaan, joten mitään kolmeakymmentä pinnaa sieltä ei takuulla tule vain siksi että teki Bluesissa 3+4 kuuteentoista otteluun. Vallin voi myös olla liian uusiutumiskyvytön muuntautumaan aidoksi profiilipakiksi, siis sellaiseksi jota KooKoo hänessä tarvitsisi.

Ossi-Petteri Grönholm kakkosparissa? On omasta mielestäni aliarvostettu pelaaja, mutta luokkaa vahvemmassa Kerhossa viime kaudella 38 ottelua, 2+2 ja toistakymmentä pakkasella. Ei urakehitys OPG:lla 33-vuotiaana nyt ainakaan suoraan indikoi mitään huikaisevia otteita. Saako itsensä liikkeelle tukevimmilla minuuteilla? Entä palautuminen otteluruuhkissa?

Julius Nyqvist on kakkospariin lähtökohtaisesti todella vaatimaton pelaaja. Mikko Lehtosen kehitys polkee paikallaan, varmasti infektoitunut ympäristö vaikeutti liigatasolle sopeutumista Turussa mutta ei todellakaan lunastanut ainoatakaan häneen kohdistunutta odotusta männä kaudella - edes ,saadessaan kunnolla peliaikaa kauden alussa. Kurki, Koponen, Västilä aika nobodyja Liigaan hekin.

Veskariosasto on Järvenpään muodossa hyvä. Loukkaantumisiin ei minkäänlaista varaa tällä osastolla, kuten ei ole kenttäpelaajistonkaan osalta.

Viime kauden Sportiin vertaaminen on, kuten todettua nimenomaisesti lähtökohtiin nähden, turhaa. En itse tuosta mitään erikoista nippua saa. Onnistujia voi toki olla helvetisti jos aivan kaikki taivaankappaleet osuu kohdilleen, mutta epäonnistujia on miltei todennäköisemmin paljon enemmän. Siis näiden onnistujiksi povattujen joukossa.

Kaikkea hyvää silti KooKoolle, itse ainakin odotan mielenkiinnolla uuden sarjatulokkaan otteita sekä tulevia pelireissuja Kouvolaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Näin SaiPa-fanina on kyllä varovaisen tyytyväinen olo. Erityisesti sentteriosastomme (McIntyre, Nokelainen, Koho, Järvinen, Hämäläinen) on kovempi kuin koskaan ja joku senttereistä joutuukin pelaamaan laidassa. Ilahduttaa myös se, että ulkkareista Rau, McIntyre, Lofquist ja Larsson pelasivat Lappeenrannassa jo viime kaudella, eli ovat arpojen sijaan aika varmoja kortteja, kun tuntevat liigan, joukkuekaverit ja valmentajan pelitavan. Tästä on hyvä lähteä kauteen.

Senttereistä ei pitäisi tosiaan SaiPan menestyksen jäädä kiinni. Myös Chad Rau pelasi viime kaudella ainakin yhden ottelun keskellä, ja hoiti homman erinomaisesti. Toisaalta Raun ensijainen paikka on ehdottamasti laidalla maalipaikkoja nuuskimassa.

Viime kaudella Chad teki SaiPan paidassa 13 maalia, ja kaikki olivat joko ohjauksia tai maalin kulmalta rääpittyjä irtokiekkoja. Vastaavan tasoista maalivainua esitti viime kaudella Raun ohella vain Vladimir Putin.

Linkit johtavat Youtube-videoihin, jotka demonstroivat Chad Raun ja Vladimir Putinin ylivertaista maalivainua.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rinkinen - Liigatasolle arvoitus, eikä lähtökohtaisesti pitäisi olla asiaa top 6-hyökkääjistöön, kun ei mahtuisi sinne edes Sportissa.

Miksi pidät Rinkistä liigatasolle arvoituksena?

Jos tarkoitat, että on epävarmaa pärjääkö kärkikentissä, niin hyväksyn selityksen saman tien. Sen sijaan "liigatasolla" Rinkinen on jo näyttönsä antanut. Melkein 300 liigapeliä ja pistekeskiarvo runkosarjasta 0,38. Parhailla kausilla 24 pinnaa ja saanut aina jotain aikaiseksi. Pelaajatyypiltään sopii myös kolmos-neloskenttiin.

Arvoituksia KooKoon jengissä on toki paljon. Guttigilla varmasti suuri potentiaali, mutta ehdottomasti myös suurin floppivaara. Rinkistä pitäisi kuitenkin ns. varmana arpana, eli vähintään kelpo pelimies liigaan. Roolin näkee sitten myöhemmin.
 
Jos nyt kuitenkin puolueettomasti ja vähän enemmän realistisesti arvioidaan, niin:

...
Green
- Top 6? Arvoitus rooliin nähden. Ehkä jopa todennäköisempää että pelaa paljon alivoimaa ja tippuu Rajalan tieltä peliajoissa tasakentällisin? Ei tule tekemään tarpeeksi pisteitä, jos minun pitäisi veikata. Tarpeeksi peilaten siihen millaisia pisteitä KooKoo tarvitsisi kakkossentteriltään välttääkseen jumbosijan.
...
Olisi suorastaan hölmöä tuhlata Greenin resursseja alivoimalla. Tasakentällisin ja ylivoimaa - on kuitenkin tähän liigaan todella kova, ellei kovin, maalineduspelaaja ylivoimalla. Maskin teko isona miehenä, ohjurit ja riparit, kaikki onnistuu. Lisäksi antaa oivan mahdollisuuden saada ylivoima heti käyntiin aloitusvoitolla. Alivoimalle taasen on ehkä turhan raskasliikkeinen ja tosiaan typerää olisi energiaa kuluttaa siihen, kun varmaan muitakin löytyy kiekon eteen.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi pidät Rinkistä liigatasolle arvoituksena?

Jos tarkoitat, että on epävarmaa pärjääkö kärkikentissä, niin hyväksyn selityksen saman tien. Sen sijaan "liigatasolla" Rinkinen on jo näyttönsä antanut. Melkein 300 liigapeliä ja pistekeskiarvo runkosarjasta 0,38. Parhailla kausilla 24 pinnaa ja saanut aina jotain aikaiseksi. Pelaajatyypiltään sopii myös kolmos-neloskenttiin.

Juu, juurikin noin eli kärkikenttiin arvoitus ja lainaamani kirjoittaja sijoitti miestä ykkösen laitaan. Pistekeskiarvo 0,38 ja kausiennätys pisteiden muodossa 24, ei ehkä ihan sitä mitä jumbosijaa välttelevä nousijajengi tarvitsee. Mutta ymmärtänet yskän, oma tekstini Rinkisen osalta kyllä antoi tuolla mainitsemallasi määritelmällä väärää signaalia.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi suorastaan hölmöä tuhlata Greenin resursseja alivoimalla. Tasakentällisin ja ylivoimaa - on kuitenkin tähän liigaan todella kova, ellei kovin, maalineduspelaaja ylivoimalla. Maskin teko isona miehenä, ohjurit ja riparit, kaikki onnistuu. Lisäksi antaa oivan mahdollisuuden saada ylivoima heti käyntiin aloitusvoitolla. Alivoimalle taasen on ehkä turhan raskasliikkeinen ja tosiaan typerää olisi energiaa kuluttaa siihen, kun varmaan muitakin löytyy kiekon eteen.

Pointti selkeä kun asian noin hyvin muotoilee, mutta en KooKoon alivoimille löydä kahta muuta potentiaalista sentteriäkään.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pointti selkeä kun asian noin hyvin muotoilee, mutta en KooKoon alivoimille löydä kahta muuta potentiaalista sentteriäkään.

Malinen oli ainoa alivoimaa pelannut sentteri Tapparassa, mutta KooKoossa pitäisi tietysti jaksaa vielä ylivoimatkin isolla vastuulla, joten tuskin samanlainen roolijako on mahdollinen Kouvolassa. Green ei kuitenkaan aloitustaitojaan lukuunottamatta kovin hyvin sovellu alivoimalle. Tasaviisikoinkin hän oli ajoittain pulassa puolustussuuntaan.
 
Tämä tekee hankinnasta sitten omaan silmääni vähän auttavamman sillä kahta miestä pätevämpää oman pään sentteriä (uran, ei pelkästään Tappara-otteluiden perusteella) ei KK ole onnistunut hankkimaan. Pitäisin itse outona ellei JG pelaisi ollenkaan alivoimaa.

Tarvittaessa käy voittamassa aloituksen ja heti vaihtoon, eli ei jää pelaamaan alivoimaa, ellei tilanne siihen pakota. Sen suurempaan alivoimavastuuseen en usko - ellei valmentaja ihan pölkkypää ole.

Samat sanat kuin ylle. Mikä on sinun mielestäsi realistinen skenaario sarjanousijan sentteröinnin osalta ottaen huomioon tasaviisikoin pelaamisen lisäksi erikoistilanteet?
 
...
Samat sanat kuin ylle. Mikä on sinun mielestäsi realistinen skenaario sarjanousijan sentteröinnin osalta ottaen huomioon tasaviisikoin pelaamisen lisäksi erikoistilanteet?
Uskoisin Malisen pelaavan yli 20min per peli, molempia erikoistilanteita ja tasaviisikoin. Green ja Rajala varmasti ylivoimaa tasakentällisten lisäksi. Alivoimalla ei tosiaan tarvitse sentteriä aina, kun lennosta voi vaihtaa nopeastikin laituriparin tilannetta hoitamaan.
Kangasmäen ja Peltosen tasoa ja osaamista en osaa arvioida.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös