Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 040 393
  • 5 672

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Kun Sport jätti Mestiksen, kuinka monta juttua on ollut esim. valtakunnallisissa medioissa Mestiksestä pl. KooKoon nousu? Ei yhtään! Asialle ei edelleenkään eikä Mestiksen kehitykselle tahi vetovoimalle ei ole edes yritetty tehdä yhtään mitään.

Muutama vuosi sitten vielä pänni, ettei Mestis saanut sen enempää näkyvyyttä - olihan meillä joskus 2010 vielä kiinnostava, molempiin päihin auki ollut sarja. Tämänhetkinen Mestis taas ei ansaitse tippaakaan ruutuaikaa. Miksi valtamedioita kiinnostaisi tuollainen ripuli? Joojoo, ihan viihdyttävää lätkää ja pari lupaavaa jannua, mutta sepä ei pitkälle kanna.

Paraspelaaja sanoi yllä osuvasti. Tällainen sekasikiösarja on nykyisessä murrosvaiheessaan aivokuollut laitos.

Kädet ristissä toivon ettei Suomisarjaan koskettaisi lainkaan, nyt on hyvä ja pysykööt ainakin nykyisellään.

Jep, Suomi-sarja on joensuulaisena kiekkoihmisenä ollut kovin mieluisa ympäristö ja roimasti kiinnostavampi kuin Mestis, mutta tässäkin tullaan samaan umpikujaan - mikä on se urheilullinen panos? Hakemuksilla tästä edelleen mennään ylöspäin, oli jengi kummassa päässä taulukkoa tahansa. Senhän pitäisi tulevalla kaudella palata karsintajärjestelmään, mutta mistäs näitä ikinä tietää.

Eipä ole Mestis kiinnostanut koko olemassaoloaikanaan niin vähää kuin tällä sesongilla. Tuloksia vilkuillessa rupeaa aina miettimään uudestaan ja uudestaan, miksi tätä pelataan. Surullista.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Jep, Suomi-sarja on joensuulaisena kiekkoihmisenä ollut kovin mieluisa ympäristö ja roimasti kiinnostavampi kuin Mestis, mutta tässäkin tullaan samaan umpikujaan - mikä on se urheilullinen panos? Hakemuksilla tästä edelleen mennään ylöspäin, oli jengi kummassa päässä taulukkoa tahansa. Senhän pitäisi tulevalla kaudella palata karsintajärjestelmään, mutta mistäs näitä ikinä tietää.

No, vastataan nyt noin sadannen kerran tuohon kysymykseen. Voittaa Suomisarja, olla Suomen paras avoimen sarjan seura tai vaikka paras puoliammattilaisseura Suomessa? Aina tullaan lopulta samaan 'umpikujaan', mitä se ei kumminkaan tässäkään tapauksessa sen enempää tai vähempää. Se, että jossain liigassa saa kiertopalkintoon nimensä, ei sen tavoittelussa yksittäisellä runkosarjaottelulla ole minkäänlaista merkitystä kuten nähtiin juuri ennen joulutaukoa liigapelien höntsämatseissa. On huomattavasti mukavampi seurata jääkiekkoa ja sitä omaa seuraansa kun perusajatuksena on mielessä tämä: Sarjan kuin sarjan voittaminen on aina tavoittelemisen arvoinen asia, ei siitä pidä kannattajien huolta pitää. Ainoa tärkeä asia on oma seura ja seuraava ottelu.

PE 9.1. klo 18.30 Hermes - FPS

... Tätä on odotettu. Kukaan ei ole tullut sanomaan että kabineteissa ratkaistaan nousijat riippumatta kyseisenkään ottelun lopputuloksesta, vaikka näin tosiasiassa varmuudella on. Siellä jäähallin tunnelmassa ei kenelläkään käy sellaiset edes mielessä, vaan siellä eletään siinä hetkessä ja todella vahvasti. Sen voi tulla aistimaan Kokkolan jäähalliin tänään.

Älkää hyvät ihmiset 'ressatko' kabinettijutuista vaan nauttikaa ottelusta!
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestiksen yksi ainut valttikortti taitaisi nykypäivä olla se että ottelut näkyisi jossain pääkanavalla ilmaiseksi ja näin saataisiin enemmän huomiota sarjalle ja media saattaisi kirjoittaa ainakin siitä TV- ottelusta jotain. Karsinnat jos meinaisi saada käyntiin niin pitäisi mestiksellä olla jotain tarjota edes liigalle, jos se ei ketään kiinosta niin turha odottaa että harkitaan edes karsintojen saamista. Tuo näkyvyyden lisäys taitaa olla ihan ainut keino millä voisi jotenkin yrittää pelastaa, joku veikkaus tv on vähän kuin ihminen olisi letkuruokinnassa ja se letku on jo puoliksi tukossa. En vain tiedä sitten onko YLE ainut vaihtoehto ja kuinka helpolla sinne saisi sitten pelejä näkymään.. Saisi edes vaikka pudotuspelit ja finaalin edes näkymään näin alkuun.
 
Lätkä

Jäsen
Kummolaa haasteltiin Vaasassa ja keskustelussa sivuutettiin myös liigakarsintoja. Kaiken tietävä ja kaiken päättävä Kummola vastasi tuttuun kyyniseen tapaan jotensakin näin..." itä-suomalaiset tässä ovat pitäneet karsintojen puuttumisesta suurta melua. Muualla ollaan sen sijaan oltu nykyjärjestelmään tyytyväisiä. Näiköhän totuus on? Tunnetusti mieleltään täysin tunteeton ja muiden mielipiteiden suhteen korvaton Kummola uskoo ainoastaan omia sanomisiaan. Hänelle ei faktat ja muiden mielipiteet paina mitään.

Tunnen lukemattomia etelä-suomalaisia liigapelaajia ja heidän mielipiteensä on suurelta osin liigakarsintojen palauttamisen puolella. Tiki viimeisimpänä ulostulollaan. Ilmeisesti Kummolan silmissä Esa Tikkanenkin on itä-suomalainen? No...Kummola nyt on yhden asian mies ja kun se tulee hänen omasta päästä, niin se on oikea mielipide. Vastaavasti, jos kriittisen mielipiteen lausuu vastapuoli, niin Kummola taitavasti nolaa "opponentin" jäänrakoon vastaväittelijän ammattitaidottomuuteen/tietämättömyyteen vedoten. Erikoista yhtäläisyys sinänsä, mutta moni diktaattori käyttää samoja metodeja lannistaessaan vastustajat.

No...vuosi tuota kyseistä Kammolaa täytyy vielä sietää, mutta pahaa pelkään, että sinä aikana hän järjestää seuraajakseen itsensä "kloonin". Ensimmäisenä tulee mieleen Rannisto. Hänhän toimii paljolti samoin ajatuksin ja toimintamallein, kuin oppi-isänsä Kummola...erona ainoastaan, että Rannisto on vuosikymmeniä nuorempi, kuin Kummola. Jos tämä kauhuskenaario toteutuu ja Rannistosta tehdään Kummolan käskystä hänen perijänsä, niin silloin helvetti repeää! Sen jälkeen liigakarsinnat voi unohtaa lopullisesti.

Huolestuttavaa, eikö totta...
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kummolaa haasteltiin Vaasassa ja keskustelussa sivuutettiin myös liigakarsintoja. Kaiken tietävä ja kaiken päättävä Kummola vastasi tuttuun kyyniseen tapaan jotensakin näin..." itä-suomalaiset tässä ovat pitäneet karsintojen puuttumisesta suurta melua. Muualla ollaan sen sijaan oltu nykyjärjestelmään tyytyväisiä. Näiköhän totuus on? Tunnetusti mieleltään täysin tunteeton ja muiden mielipiteiden suhteen korvaton Kummola uskoo ainoastaan omia sanomisiaan. Hänelle ei faktat ja muiden mielipiteet paina mitään.

Sen verran korjaan kyllä tätä, että haastattelussa kummolalta kysyttiin että "Sportin nostaminen liigaan herätti aika paljon juttua niin mitä mieltä hän itse oli?". Siihen Kummola vastasi että "olihan se vähän väkinäinen mutta oikea ratkaisu ja se on ollut piristysruiske koko liigalle ja ainoa alue missä se aiheutti juttua oli itä-suomi" itseasiassa karsinnoista koko haastattelussa ei puhuttu mitään.
 
Suosikkijoukkue
KK

Niin eihän Turussakaan kukaan mitään ko asiasta puhunut. Oliko Ikakin aivan hiljaa?!
 
K

Kiekkokatsoja

Erinomainen järjestelmä Liiga-Mestis karsintamalliksi. http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/nyt-lyödään-sarjajärjestelmä-uusiksi-tulee-niin-paljon-savua-korvista/165301 Linkki vie jatkoajan sivulle.

Mutta.. Uudistuksia ei haluta. Liigapäättäjät ovat vanhoja jääriä, ja oman edun tavoittelijoita. Yleisön kiinnostus Liigaan ja varsinkin Mestikseen heikkenee. Voi olla, että jos Venäjän pakotteet/ruplan arvo eivät parane, niin liigaan saadaan hetkellisesti tasokkaampia pelaajia. Ja kiinnostus hetkellisesti nousee.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Täyttä asiaa nuo podcastit! Miten helvetissä liigan, mestiksen ja jääkiekkoliiton hallituksissa voidaan olla niin saatanan tyhmiä että nykyinen järjestelmä on runnottu läpi? Nuo argumentit noissa podcasteissa on aika hankala todistaa vääriksi. Toivottovasti kiekkopäättäjät edes kuuntelevat nuo.
 
Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nuo argumentit noissa podcasteissa on aika hankala todistaa vääriksi. Toivottovasti kiekkopäättäjät edes kuuntelevat nuo.

Ei ole lainkaan hankala todistaa vääriksi. Nuo karsintasarjan yleisömäärät ovat pelkkiä haaveita, eikä tuossa ole huomioitu karsintojen tuomia kuluja lainkaan.
En usko että päättäjät noita kuuntelee. Paluuta avoimeen sarjaan ei ole. Liigaa syytetään aivan aiheettomasti kun liitto itse tekee aivan älyttömiä päätoksiä. Esimerkkinä Suomi-sarja, josta ei käytännössä voi tällä kaudella edes pudota, pelutetaan jotain play outteja, jotka on erittän vähävaraisille seuroille pelkkää kulua.
 
K

Kiekkokatsoja

Nuo karsintasarjan yleisömäärät ovat pelkkiä haaveita..
Tottahan tuo on, että, yleisömäärät voivat olla ylimitoitettuja. Tonni pois liigajoukkueilta, toisaalta mestijoukkueilla saattaisi olla enemmänkin kuin tuo 2000 yleisöä.
Kuluja ei ole laskettu lukemiin, toisaalta laskelmista puuttuu ottelutapuhtuman myyntitulot, joten tuskin siitä pahasti tappiota tulisi.
Taulukko on suuntaa antava, ja hyvä esimerkki siitä, kuinka hyviä ideoita on olemassa.
Eihän tuollaiseen Liiga missään nimessä suostu, koska pahimmillaan Liigajoukkueet "menettäisivät kasvonsa", jos eivät pärjäisi kevyesti mestisjoukkueille. Tällä mallilla jäisi loppukauden avainpelaalien myynti pois (fanien pettäminen). Tosin rahatkin jäisi avainpelaajien myynnistä pois. Ehkäpä Liigajoukkueiden fanit haluaisivat nähdä kauden lopussa oman joukkueen voitto otteluita, niin ei jäisi paskanmaku kaudesta suuhun. Liigajoukkueet voisivat laittaa muutaman oman junnun hakemaan hyvää kokemusta kovista peleistä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Liigapäättäjät ovat vanhoja jääriä, ja oman edun tavoittelijoita...

Niin, siis nämä mystiset liigapäättäjät ovat seurat itse, jotka päättävät yhdessä, miten liigan tulevaisuutta suunnitellaan. Ehkä tämä sinulle olikin selvää, mutta aika usein saa lukea sellaisiakin viestejä, joissa kummolat, liigahallitukset ja liiton asiat ovat kaikki päällekkäin iloisessa sekamelskassa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jos tuollainen karsintasarja olisi, niin kyllä Mestiksen puolelta löytyisi helposti seurat, joilla tulisi yli 2000 yleisökeskiarvot. Joensuu palaa kuvioihin jossain kohtaa ja sielä olisi varmasti keskiarvot tuollaisessa sarjassa jossain ~3500. Ja kyllä ne liigassakin vetäisi enemmän porukkaa kuin nyt keväisin vailla panosta pelattavat höntsät budjetäärisesti kevennetyillä kokoonpanoilla, tästä olen aivan varma. Vaikka diepperi tunnetaan sokeana suljetun liigan kannattajana, niin tämän kieltäminen lähentelee sitten jo suljetun osaston tavaraa.

Paluuta avoimeen sarjaan ei ole. Eli että suljettu sarja on ikuinen? Saa ottaa tuon leikkeen talteen. Sen kyllä uskon, että liigan joukkueet eivät ala taaskaan äänestämään itseään vastaan vaan he vaalivat omaa etuaan sarjajärjestelmässä. Syytä olisi noita hyviä avauksia kuunnella, mutta heitä ei se toki kiinnosta. Valitettavasti siis jääkiekon etu Suomessa ei ohjaa liigan lisenssinhaltijoita. Mutta asiat voivat muuttua.

Aiemmin näin kaksi ajavaa visiota isolle muutokselle: kansainvälistyminen ja/tai talousasiat. Nyt voi sanoa, että KHL ei ole hetkeen uhka sille, että liigasta karkaisi lisää porukkaa sinne ja CHL:stä ei tule täysi(päinen)päiväinen sarja myöskään, joten kansainvälistyminen tuskin muuttaa liigan rakenteita. Mutta talous on edelleen isosti pelikentässä. Moni seura on jo nyt talouden kanssa tiukoilla ja yleisessä talouden tilassa ei näy käännettä parempaan, samassa TV sopimus on päättymässä ja tuo monille kriittinen tulolähde tuskin tulee pysymään samalla tasolla.

On hienoa, että KooKoo nousee. En voi sitä kiistää, siitähän on unelmoitu ikuisuus. Kuitenkin siltäkään en nyt tai koskaan luovu siitä mietteestä, että tuo sarjajärjestelmä on aivan syvältä sieltä ja sen puolesta esitettävät argumentit ovat aivan samasta suunnasta sekä vääristä lähtökohdista esitettäviä. Minun makuuni.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML

Niin siis sinun näkemyksen mukaan. Sinähän et halua edes toisenlaista mahdollisuutta pohtia, vaan toitotat tätä samaa virttä ketjusta toiseen.
Väite että paluuta avoimeen sarjaan ei ole on aivan järjetön. Mistä sinä tiedät tilanteen 5 vuoden päästä, tai sitäkin kauemmaksi mentäessä?
Todella ärsyttävä jankuttaja.
 
Voiko tulla yllätyksenä että keskustelupalstalla esittää oman näkemyksensä. Eikö se ole vähän niinkuin palstan idea. Haluan nähdä oman arvoni mukaan realistisia mahdollisuuksia. Avoin sarja ei ole mielestäni sellainen.

Se ärsyttääkö mielipiteeni on valintakysymys.
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Olen erittäin pahoillani etten ole jaksanut lukea viimeaikaista keskustelua, mutta menneiltä vuosilta mielipiteesi tämän asian suhteen on kyllä takaraivossa. Kyllähän sulla on oikeita asioita ollut, ja onhan Liigan sulkemisessa/akatemiasarjan perustamisessa hyviä puolia nimenomaan suomalaisen jääkiekon pelaajakehitykselle. Mutta se multa on nyt vähän jäänyt epäselväksi, että mitä ehdotat/olet ehdottanut niille parille seuralle, jotka uhkaavat jäädä muutostyön alle? Onko mielipiteesi se, että esim. Jukurit joka on liian hyvä Mestikseen mutta ilmeisesti liian huono Liigaan, saa kohdata elämän kovuuden ja lopettaa toimintansa kun sopivaa sarjaa ei löytynyt? Onhan se nyt helvetin surullista ja kertoo siitä, että joku tässä on kaikista hyvistä puolista huolimatta mennyt turvalleen ja rankasti.
 
K

Kiekkokatsoja

Outoa, että tänne kirjoittamani pidempi viesti katosi Bittiavaruuteen. Suodatin päällä?
Kyllä se menee niin, että on osattava sekä seurojen taloudenpito, nuorten pelaajien kehittäminen, että yleisön mielenkiinnon ylläpito Suomalaisessa jääkiekossa. Tämän vuoksi on vaihtoehtoja otettava esille, ja niitä jopa kokeiltava niitä.
 
Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mutta se multa on nyt vähän jäänyt epäselväksi, että mitä ehdotat/olet ehdottanut niille parille seuralle, jotka uhkaavat jäädä muutostyön alle?

Mielestäni on jääkiekkoliiton homma rakentaa järkevät, toimivat ja yleisöä kiinnostavat amatöörisarjat Liigan alapuolelle. Mestiksen alas-ajossa en näe järkeä lainkaan. En voi millään uskoa että Liigakarsinnat olisi se ainoa tekijä jolla alemmat sarjat saadaan toimimaan. Seurojen ja liiton toiminta pitää saada sille tasolle että homma toimii.

Ikävä sanoa kiekkoihmisenä, mutta laji on kasvanut tietyllä tavalla suuremmaksi, mitä tämän kokoisen maan resurssit edellyttää.
 
Totta helvetissä se on liiton homma, mutta kun kannatat nykyistä järjestelmää niin kerro miten se tapahtuu? Vai oletko niitä miehiä/naisia, jotka kyllä kannattavat tiettyä systeemiä, mutta lakaisevat maton alle mahdolliset ratkaisemattomat yhtälöt? Miten rakennat "järkevän, toimivan ja yleisöä kiinnostavan amatöörisarjan", kun joukkueina on 2 tavoitteellista seuraa ja loput farmeja?

Et myöskään ilmeisesti ymmärrä sitä, että nimenomaan Liigan sulkeminen ajaa ne "amatöörisarjat" alas. Se tiedetään liitossa varsin hyvin ja ratkaisu oli täysin tietoinen. Portit kiinni, alipaine hoitaa loput. Yritystoiminnassa on kyse selviytymisestä; pienet Mestis-seurat pystyvät tulevaisuudessa selviytymään farmi/akatemia-toiminnalla. Sitten on pari suurta, joiden liikevaihto on jo liian suuri ajettavaksi alas farmitoiminnan tasolle, mutta toisaalta (ilmeisesti) liian pieni sille urheilulliselle tasolle pääsyyn, jonka seura ansaitsisi.

Voitat maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 13 vuoden aikana 10 mitalia (5 mestaruutta), ja Diepen super-sarjajärjsestelmä tarjoaa paikan "amatöörisarjaan", jossa voi sitten seuraavat 50 vuotta pelailla kymmenen akatemiajoukkueen kanssa. Pitäkää kuule paskanne, sanon minä siinä vaiheessa.
 
Anteeksi että lainaus on noin pitkä, mutta puhelin temppuilee. Lainaan vain viimeistä osaa viestistäsi.

Liiga ei usko, Mikkelin talousalueen ja fanimäärän/yleisömäärän riittävän Liigaan. En usko, minäkään. Se, että jos/kun Jukurit Liigaan pääsisi ja Jukurit menisi konkurssiin on huonompi suomalaiselle kiekkoillu, kuuin se, että kaupungissa sentään kasvatetaan jonkinlaista jääkiekkoilijaa. Olette ikävä kyllä jäämässä kasvattajaseuraksi.

Mikkelissä ei Jukurit nappaa.
 
Mikä riittää ja mikä ei. Liigalle ei riitä mikään ja jokainen joka ei ole ihan puusilmä, näkee mihin se on johtamassa. Ahneella on paskanen loppu ja se tullaan lähivuosina näkemään myös Liigassa. Mikkelin talousalue on riittänyt siihen, että Jukurit on ollut 2000-luvun 15. menestynein jääkiekkoseura kotimaassamme. Sitä se tulee olemaan tänä vuonna ja sitä se tulee olemaan niin kauan kuin siihen mahdollisuus annetaan.

Jos sivutaan lyhyesti kabinettiasiaa, niin uskon Jukurien saavan Liigapaikan kaikesta perseilystä ja Liigan tilanteesta huolimatta. Tämän "ikävä kyllä olette jäämässä sinne ja tänne"-ajattelun sijasta minulta edelleenkin löytyisi huoli TUTOn tilanteesta. Ei tämä niin yksinkertainen asia ole.
 
Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Totta helvetissä se on liiton homma, mutta kun kannatat nykyistä järjestelmää niin kerro miten se tapahtuu? Vai oletko niitä miehiä/naisia, jotka kyllä kannattavat tiettyä systeemiä, mutta lakaisevat maton alle mahdolliset ratkaisemattomat yhtälöt?

Edelleen se on liiton homma, ei minun. Olen perustellut moneen kertaan, miksi suljettu sarja on mielestäni parempi. Liiton ja Mestis-seurojen tehtävä on tehdä tuotteestaan riittävän kiinnostava.

Et myöskään ilmeisesti ymmärrä sitä, että nimenomaan Liigan sulkeminen ajaa ne "amatöörisarjat" alas. Se tiedetään liitossa varsin hyvin ja ratkaisu oli täysin tietoinen.

Tämä on iso epäkohta keskustelussa. Kaikki ongelmat laitetaan suljetun sarjan syyksi, vaikka todelliset ongelmat ovat jossain ihan muualla. Tuo ongelma on erittäin monen Mestis-seuran taloudellinen tilanne, joka on sietämätön kulujen ja tulojen epäsuhteen takia. Ja toistan: Liigakarsinnat eivät poista tuota ongelmaa.

Myönnän että nykyinen tilanne on erittän vaikea Jukureille ja TuTolle. Mutta toisaalta kahden seuran hyvinvoinnin turvaamiseksi ei valitetavasti voi rakentaa koko sarjajärjestelmää.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mielestäni on jääkiekkoliiton homma rakentaa järkevät, toimivat ja yleisöä kiinnostavat amatöörisarjat Liigan alapuolelle. Mestiksen alas-ajossa en näe järkeä lainkaan. En voi millään uskoa että Liigakarsinnat olisi se ainoa tekijä jolla alemmat sarjat saadaan toimimaan. Seurojen ja liiton toiminta pitää saada sille tasolle että homma toimii.
.

Eihän tuossa ole järjen hiventäkään. Suljettu Liiga alasajaa Mestiksen, mutta et kannata Liigan avaamista. Koita nyt päättää. Suljettu Liiga ei ainostaan aja alas Mestistä vaan jääkiekkoa lajina. Ketä enään kiinnostaa kotimainen Liiga Liigapaikkakuntien ulkopuolella? Ei ketään. Ketä kiinnostaa Mestis? Ei juuri ketään edes Mestipaikkakunnilla. Jääkiekko menettää harrastajia muihin kiinnostavampiin lajeihin liigapaikkakuntien ulkopuolella joka ikinen päivä. Herätkää jo unelmistanne. Suomeen ei suljettu sarja sovi. Jos Mestiksen alasajossa ei ole järkeä, niin avataan ne saatanan sarjat ylimmästä alimpaan.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Tämä on iso epäkohta keskustelussa. Kaikki ongelmat laitetaan suljetun sarjan syyksi, vaikka todelliset ongelmat ovat jossain ihan muualla. Tuo ongelma on erittäin monen Mestis-seuran taloudellinen tilanne, joka on sietämätön kulujen ja tulojen epäsuhteen takia. Ja toistan: Liigakarsinnat eivät poista tuota ongelmaa.

Tässä olet toki osittain jäljillä. Karsinnat itsessään eivät poista ongelmaa, vaan vaihtuvuus pitäisi varmistaa. Mestiksen voittojan pitäisi nousta automaattiseesti mikäli täyttää lisenssiehdot. Liigan viimeisen pitäisi pudota automaattisesti. On totta, että karsintoihin jämähtäminen voi lähes tuhota Mestisseuran talouden. Sen takia karsinnat eivät ole mikään ratkaisu. Avoimet sarjat, joissa joukkueet vaihtuvat sen sijaan olisi.
 
Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mestiksen voittojan pitäisi nousta automaattiseesti mikäli täyttää lisenssiehdot. Liigan viimeisen pitäisi pudota automaattisesti.

Täällä on kuorossa huudettu urheilullisuuden perään. Sekö on urheilullisuutta että urheilullisesti parempi menettää paikan huonommalleen. Vaihtuvuus ei voi missään tapauksessa olla itseisarvo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös