Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 040 333
  • 5 672

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti Jokipojat nousisivat takaisin mestikseen

Jokipoikien nousu olisi toivottavaa ja itse uskon, että Jokipojat palaa jälleen ensi kaudeksi mestikseen. Mestikseen nousijat valitaan kabinetissa ja urheilullisella menestyksellä ei ole mitään vaikutusta valintojen suhteen.

Jääkiekkoliitto on toimittanut Suomi-sarjan seuroille Mestis-lisenssin hakuohjeet. Suomisarjan kaikki seurat ovat tiettävästi ilmaisseet alkusyksystä halukkuutensa hakea Mestis-paikkaa ensi kaudeksi. Varsinainen haku käynnistynyt kuitenkin vasta joulukuun lopulla, ja seurojen on jätettävä anomuksensa 15. tammikuuta mennessä.

Jääkiekkoliiton mukaan lopulliset lisenssinhakijat julkaistaan viimeistään 20. tammikuuta. Tämän jälkeen lisenssikomitea arvioi hakijat ja pyytää tarvittaessa lisäselvityksiä.

Lisenssinhaussa seuroja arvioidaan seuraavin kriteerein: talousmittarit ja tase, liiketoiminta ja liikevaihto, junioritoiminta sekä yhteistö emoseuran ja junioriorganisaation välillä, olosuhteet ja niiden kehittämissuunnitelmat, liiketoimintasuunnitelma, seuran organisaatio ja resurssit sekä muut seurakohtaiset erityispiireet.

Jääkiekkoliiton mukaan urheilullinen menestys vaikuttaa päätöksentekoon vain siinä tapauksessa, että hakijat ovat muuten tasavertaisia.

Mestikseen saatetaan nostaa ensi kaudeksi jopa kolme joukkuetta Suomi-sarjasta. Jääkiekkoliiton mukaan tavoitteena on, että päätökset saataisiin tehtyä ainakin Suomi-sarjan finaaleihin päässeiden joukkueiden osalta ennen kauden loppua. Näin ollen mahdollista nousua voisi juhlia kauden viimeisen ottelun jälkeen.

Jääkiekkoliitto aikoo palauttaa Mestiksen ja Suomi-sarjan välille karsinnat, mikäli Mestiksessä pelaa ensi kaudella 12 joukkuetta.

En ole kyllä seurannut lainkaan Suomisarjaa, mutta voisi kuvitella, että Suomisarjan kärkikolmikko FPS, Jokipojat ja Hermes ovat kaikki vahvoilla kabinetissa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ruotsin Mestiksen, Hockey Allsvenskanin, yleisökeskiarvoja liitteessä. Ihan suht samaa tasoahan nuo kuin Mestisessä.. tai no ei ehkä ihan. Ruotsin avoimilla sarjoilla, karsinnoilla ja oikealla urheilullisuudella ei tietenkään ole mitään tekemistä noin ison eron kanssa, eihän?
 
Liitteet

  • Hockey all.jpg
    Hockey all.jpg
    66,2 KB · kertaa luettu: 465

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Selittyy aika pitkälle myös sillä, että maassa on 4 miljoonaa ihmistä, silti pääsarjassa on vähemmän joukkueita kuin meillä.
Lisäksi tuossa Allsvenskanissa on "epäterveesti" Malmön ja AIK:n tapaisia suuria seuroja, jotka siellä kamppailee taloudellisissa ongelmissa.

Sinällään tuossa ajatuksessa on kyllä todella hienoja piirteitä, kun on urheilullista kilpailua ja vetämällä sen puolen vihkoon kärsii talouskin. Tähänhän ei suomessa ruveta, vaan vannotaan vapaan markkinatalouden nimiin ja puhutaan isoimmasta mahdollisesta liiketoiminnasta, joka onkin protektionismiä.
Onhan suljetun liigan etuna se, että taloudellisia riskejä on helpompi ottaa hallitusti ja näin pitää sarja kovatasoisena. Toisaalta flopanneet joukkueet myyvätkin tähdet pois ja taso paperilla laskee.
Enemmän ne hyödyt liittyvät siihen, että varman paikan kanssa, myös pelinulkopuolisiin asioihin uskalletaan ja voidaan panostaa enemmän.

Ja viimeiseksi kyllä sanon, että kun on oikeat karsinnat, niin se lisää ruotsalaisten sarjojen kiinnostavuutta. Tottakai panoksellisia pelejä sitä katsoo mielummin, kuin jonkun "tepsin" pelejä kauden lopulta, kun viimeset 20 peliä ovat heille täysin panoksettomia.
 
Enemmän ne hyödyt liittyvät siihen, että varman paikan kanssa, myös pelinulkopuolisiin asioihin uskalletaan ja voidaan panostaa enemmän.
Kyllä – vaikeaa myydä sponsoreita jos ei tiedä pelaako ensi kaudella vai ei. Kun tietää että varmasti pelaa, niin voi myydä mainokset pahviläpsyttimiin, jäähän ja paitoihin vaikka kerralla kolmeksi vuodeksi. Jos ei päästä pleijareihin, niin voi myydä pelaajatkin.

Tämän sivutuotteena syntyvä pieni katsojien kaikkoaminen ei sinänsä ole kuin pieni haaste, sillä ainahan voi hakea kassavirtoja parantamalla tuotetta eli lisätä runkosarjaan pelejä, laajentaa pleijareihin pääsevien joukkueiden määrää, pystyttää kaukalon laidalle mainoksia vielä yhteen tasoon, nostaa kuralagerin/kioskivuokran hintaa taas hieman ja pyörittää mediakuutiolla vähemmän hidastuksia ja enemmän mainoksia.

Kyllä tää on ammattimaista urheiluviihdepisnestä, rahantuloa ei voi estää ja hyvin meillä menee, kysykää vaikka (näiden pisnesmiesten kädestä syövästä) lajiliitosta.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ruotsin Mestiksen, Hockey Allsvenskanin, yleisökeskiarvoja liitteessä. Ihan suht samaa tasoahan nuo kuin Mestisessä.. tai no ei ehkä ihan. Ruotsin avoimilla sarjoilla, karsinnoilla ja oikealla urheilullisuudella ei tietenkään ole mitään tekemistä noin ison eron kanssa, eihän?

KooKoon noustessa kaudella 1986-87 edellisen kerran liigaan KooKoon yleisömäärät pyörivät I-divarissa 3000-6000 katsojan välillä. KooKoolla ei ollut yhdessäkään ottelussa kauden aikana alle 3000 katsojaa ja yleisökeskiarvo oli liki 4000 katsojaa/ottelu. Hienoja yleisömääriä on kyllä Ruotsin Hockey Allsvenkanissa, kun vertaa, että mestiksessä 2000 katsojan yleisökeskiarvoon yltää ainoastaan KooKoo.

Selittyy aika pitkälle myös sillä, että maassa on 4 miljoonaa ihmistä, silti pääsarjassa on vähemmän joukkueita kuin meillä.

Missä maassa on 4 miljoonaa ihmistä?
Ruotsissa on 9,6 miljoonaa asukasta ja Suomessa 5,4 miljoonaa asukasta vai tarkoititko, että Ruotsissa on 4 miljoonaa asukasta enemmän kuin Suomessa? Eihän nämä Ruotsin ja Suomen yleisömäärät ihan vertailukelpoisia ole, koska Ruotsissa asuu tosiaan yli 4 miljoonaa asukasta enemmän kuin Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

Steus

Jäsen
Minusta olisi melko mukavaa, jos joku suostuisi kerrankin esittämään taloudellisesti, urheilullisesti ja valtapoliittisesti realistisen ratkaisuehdotuksen ongelmaan, sen sijaan että kertoo ongelman olemassa olosta sadannen kerran. Esittäkää vaikka joku sarjajärjestelmämuutos, joka ei romuta seurojen tämänhetkisiä 3-5 -vuotissuunnitelmia pikaisuudellaan, ja joka takaa suomalaiseen sarjakiekkoon kohdistuvan kiinnostuksen jatkuvuuden (ja tasaisen kasvun) Suomessa aikajänteellä 2015-2025! Pidän itseäni suht luovana, mutten osaa esittää ratkaisua tähän pähkinään. En kuitenkaan näe syytä kalastella selkääntaputtelijoiden pisteitä tuomalla saman ongelman esiin kerran kuussa. Toivottavasti joku teistä osaisi minua paremmin.

Kouvolassa MYPA on tällä hetkellä konkurssikypsä ja kerää rahaa kaikin mahdollisin keinoin (mm. yritysten ja yksityisten lahjoituksin - ilman rahankeruuoikeutta) saadakseen toimintansa jatkumaan. Jos se onnistuu kerran, niin seuraavana vuonna ollaankin taas sormi suussa tämän ongelman kanssa. Äyskäri heiluu, mutta tulppaa ei ole. Sama homma on mielestäni mestiksessä eräällä pääkaupunkiseudun joukkueella, joka on ollut viime vuosina mm. helsinkiläisten, espoolaisten ja korealaisten neekereiden kourittavana vuorotellen.
 
Tällä hetkellä Mestiksessä ei ole kuin KooKoo, joka pystyy pyörittämään plusminus-nolla bisnestä jotenkuten, mutta eiköhän tästä kaudesta tule jokatapauksessa takkiin. On ihan absurdi tilanne koko suomalaisessa urheilussa, että lähes jokaisella seuralla on hirveät kasat velkaa, mutta kun halutaan pysyä isojen poikien kerhoissa, niin silloin täytyy maksaa enemmän, että saadaan tuotteesta houkkutelevampi.

Kouvolassakin Kouvot ja KPL olivat jo yhdessä vaiheessa konkurssikypsiä, nyt taas ulkopuolisella rahalla saatu hommaa tasapainoitettua. MYPA on nyt samassa tilanteessa, että pitää lyödä budjetti divaritasolle ja maksella velkoja pois ulkopuolisella rahalla. KooKoollakin oli konkurssi lähellä 90-luvun alussa.

Helppo ratkaisuehdotus: palkat pienemmäksi -> kulut pienemmäksi. Tietyt pelaajat menetetään, mutta ei pelaajamassaa. Jossain vaiheessa vaan hommat menee isommillakin vituiksi ja nytkin esim. HPK:t ja Ilvekset ovat jo ihan naurettavan velkaisia.
 
Näin se menee, name of the game. Tuloksena jalkapalloviihteen maksimaalinen markkinaehtoinen kysynnän sanelema tarjonta valtakunnan tasolla, mittarina vaikkapa nyt pelaajapalkkiot tai pöhinä toimistoilla. Toki mikäli palloliittoa johdettaisiin rautakanslerin ottein ja veikkausliigaseurat saisivat suhmuroida senkin kiinni omaksi edukseen, se sinun MYPAsi säästyisi. Mutta se ei olisi pelaajien eikä katsojien eikä siten lajin etu suuressa kuvassa valtakunnan tasolla.

Mitkäköhän 3-5-vuotissuunnitelmat mahdollisesti romuttuisivat mikäli sarjat vain avattaisiin vanhaan malliin, ja olisiko näiden suunnitelmien romuttuminen sitten huono asia? Nythän suunnitelmat ovat romuttuneet nimenomaan sulkemisten ansiosta, enää ei seuroissa sen pitkäjänteisemmin tarvitsekaan suunnitella, sen kun myydään mainoksia ja pääsylippuja, ostetaan ja myydään pelaajia ja puuhastellaan. Kokeillaan voittaa kanada-malja. Tai sitten lämmintä kättä jos kyse on alemmista sarjatasoista. Helvetin hyvin vedetty, kiekkoliitto. Bravo.
Tällä hetkellä Mestiksessä ei ole kuin KooKoo, joka pystyy pyörittämään plusminus-nolla bisnestä jotenkuten, mutta eiköhän tästä kaudesta tule jokatapauksessa takkiin. On ihan absurdi tilanne koko suomalaisessa urheilussa, että lähes jokaisella seuralla on hirveät kasat velkaa, mutta kun halutaan pysyä isojen poikien kerhoissa, niin silloin täytyy maksaa enemmän, että saadaan tuotteesta houkkutelevampi.

Kouvolassakin Kouvot ja KPL olivat jo yhdessä vaiheessa konkurssikypsiä, nyt taas ulkopuolisella rahalla saatu hommaa tasapainoitettua. MYPA on nyt samassa tilanteessa, että pitää lyödä budjetti divaritasolle ja maksella velkoja pois ulkopuolisella rahalla. KooKoollakin oli konkurssi lähellä 90-luvun alussa.

Helppo ratkaisuehdotus: palkat pienemmäksi -> kulut pienemmäksi. Tietyt pelaajat menetetään, mutta ei pelaajamassaa. Jossain vaiheessa vaan hommat menee isommillakin vituiksi ja nytkin esim. HPK:t ja Ilvekset ovat jo ihan naurettavan velkaisia.

Täytyy ymmärtää, että velkaantuminen on urheiluseuran normaalitila. Seura on vain nimi, logo, ja perinteet tietyllä paikkakunnalla. Aina löytyy ihmisiä tässä maailmantalouden järjestyksessä joilla on ylimääräistä hynää leikkiä urheiluseuran omistajaa ja lopulta kuitata tappiot. Mitä suuremmat perinteet, sen helpommin. Välillä velat menee överiksi ja urheilullinen menestys kyykkää hetkeksi, kunnes uusi rahasampo haluaa perinteikkään soihdun kannettavakseen ja seura nousee tuhkasta ties kuinka monennen kerran. Se on asioiden normaalitila lähes kaikissa Euroopan palloilusarjoissa. Normaalitila.

Pelaajapalkkioiden pienentämiseen en näe ensinnäkään tarvetta eikä se toisekseen globaalissa toimintaympäristössä johtaisi kuin siihen, että taso laskisi entisestään eikä kotimaan sarjat kiinnostaisi senkään vertaa mitä nyt.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä en ole ihan varma tason vaikutuksesta yleisömääriin. Luulen että katsomossa on paljonkin ihmisiä, joille laadukas kiekkomatsi on sama kuin jännä matsi. Toisaalta laatua saa seurata todella halvalla telkkarista, joten sen kanssa ei pystyttäisi edes kilpailemaan. Pitäisi siis miettiä mikä olisi se meidän valtti. Tällä hetkellä on vaikeaa löytää mitään.
 
Steus

Jäsen
Mitkäköhän 3-5-vuotissuunnitelmat mahdollisesti romuttuisivat mikäli sarjat vain avattaisiin vanhaan malliin, ja olisiko näiden suunnitelmien romuttuminen sitten huono asia? Nythän suunnitelmat ovat romuttuneet nimenomaan sulkemisten ansiosta, enää ei seuroissa sen pitkäjänteisemmin tarvitsekaan suunnitella, sen kun myydään mainoksia ja pääsylippuja, ostetaan ja myydään pelaajia ja puuhastellaan. Kokeillaan voittaa kanada-malja. Tai sitten lämmintä kättä jos kyse on alemmista sarjatasoista. Helvetin hyvin vedetty, kiekkoliitto. Bravo.

Täytyy ymmärtää, että velkaantuminen on urheiluseuran normaalitila. Seura on vain nimi, logo, ja perinteet tietyllä paikkakunnalla. Aina löytyy ihmisiä tässä maailmantalouden järjestyksessä joilla on ylimääräistä hynää leikkiä urheiluseuran omistajaa ja lopulta kuitata tappiot. Mitä suuremmat perinteet, sen helpommin. Välillä velat menee överiksi ja urheilullinen menestys kyykkää hetkeksi, kunnes uusi rahasampo haluaa perinteikkään soihdun kannettavakseen ja seura nousee tuhkasta ties kuinka monennen kerran. Se on asioiden normaalitila lähes kaikissa Euroopan palloilusarjoissa. Normaalitila.

Pelaajapalkkioiden pienentämiseen en näe ensinnäkään tarvetta eikä se toisekseen globaalissa toimintaympäristössä johtaisi kuin siihen, että taso laskisi entisestään eikä kotimaan sarjat kiinnostaisi senkään vertaa mitä nyt.
1. Sitä koitin tavoitella, että miten joku onnistuisi vakuuttaamaan ison nipun seuroja, jotka kehittelevät kahden vuoden välein viisivuotissuunnitelmia (vrt. Ilveksen Viiri Viidessä Vuodessa, TuTon kolme vuotta ja liigaan, SaiPa/Tirkkonen jne). Miten saat näille myytyä ajatuksen, että sarjat on auki ja putoaminen mahdollista vaikkapa kahden vuoden jänteellä, kun joku saattaa NHL:mäisen rebuildin nimessä tankata nuoria pelaajia pidemmillä suunnitelmilla? Itse en, ikävä kyllä, usko seurojen antavan siimaan tämän suhteen.

2. Näinhän se toimii, mutta onko se oikea tie? Otetaan nyt esimerkkinä Jokipojat: seuralta jää paikkakunnan PK-yrittäjille kymmeniä / satoja tuhansia maksamatta, keräillään hetki rippeitä kasaan alemmalla tasolla ja yritetään uudestaan ylös. Pärjätään jokunen vuosi, jonka jälkeen jonkun laskin tekee taas tenän ja jäädään 700.000e velkaa vähän joka suuntaan, saadaan taas osa anteeksi ja lähdetään kerrosta alemmas hakemaan nousua.

3. Tällä muutoksen hetkellä (liigan laajennus) on aika lailla pelaajan markkinat, joten palkkaa saa pyytää surutta muutaman napsun ylimääräistä, tämä puolestaan saa seurat kuseen. KHL:n kaatuessa ollaan taas seurojen markkinoilla, joka olisi suhteellisen toivottavaa näiden taloutta silmällä pitäen. Tason laskusta palkkoja laskemalla olen samaa mieltä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
nytkin esim. HPK:t ja Ilvekset ovat jo ihan naurettavan velkaisia.
Ilveksen velat nyt on lähinnä VM:lle, joten pelkkiä numeroita bittiavaruudessa. HPKn veloista ei kyllä taida kellään organisaation ulkopuolisella olla sen enempää faktaa, kuin KooKoonkaan veloista, koska Ry Tähän saakka.

Tuossa joku väänsi Suomi - Ruotsi-asetelmia. Kannattaa muistaa, että ainakin vielä pari vuotta sitten, todennäköisesti edelleen Ruotsissa saa urheiluseuralle suunnatut sponssirahoituksen vähentää verotuksessa. Tästä syystä siellä pelailee kaiken maailman Röglet ym pikkukylätkin aika kovilla panoksilla.

Asiasta viidenteen. Ei liity tähän ketjuun muutoin mitenkään, mutta kun sivuttu. Harmittaa kyllä kympillä toi MYPAn tilanne. Toivottavasti saavat asiansa kuntoon, mutta taitaa olla fakta vaan, että näin nopeasti seinä pystyssä. Aika monta potkupalloseuraa tulee vielä perässä ja on saattohoitotilassa. Taitavat ainoastaan HJK ja VPS olla ainoat kuivilla seilaavat seurat. Että ei ole pelkästään Mestiksen ja kiekon ongelma tässä Soviet-Finlandissa tämä kurja taloudellinen tila. No, se siitä. Menee jo OT.

Harmi kyllä Mestiksen kannalta, kun Sport lähti jo ja KooKoon lähdön jälkeen tilalle jää aivan älytön aukko paikattavaksi. Jotain tarttis tehdä ja nopeasti!
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kyllähän sen pitäisi urheilullisesti mennä.. vaikkapa niin, että Liigan viimeinen tippuu suoraan ja toiseksi viimeinen karsii.
Mestiksestä sitten tietenkin voittaja nousee ja kakkonen karsii.
Jääkiekko Suomessa vaan ei ole yksi laji muiden joukossa, vaan siitä on noussut instituutio jossa pyörii kohtuullisen kovat rahat. Ainakin verrattuna muihin lajeihin. Valitettavasti tälläistä hissiliikettä Liigan ja Mestiksen välillä ei voida toteuttaa...
Sitten on vielä tämä osakeyhtiö rakenne, jossa Liigapaikka pitäisi aina ostaa isolla rahalla..siis sen urheilullisen nousun lisäksi.
Jonkinmoinen sekaliigarakenne voisi toimia, että siis Mestiksen parhaat pelaa jonkin pätkää Liigan heikoimpia vastaan. Puolesta välistä kautta esim. tehtäisiin jako. Liigan parhaat jatkaa keskenään ja heikoimmat Mestiksen kärkijoukkueiden kanssa. Tai jotain vastaavaa.. tämä toisi ainakin mielenkiintoa ja katselijoita. Ja sitä urheilullisuutta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kiva kun kävit kertomassa tuon. Ei me Mestiksen seuraajat olisi sitä itse ymmärtäneetkään.
Vaihteeksi sulta todella rakentavaa keskustelua. No, mitä meidän Liigan seuraajien sitten pitäisi sanoa?
Kyllähän tämä tiedetään, mutta mitään ei silti asialle tehdä. Ei yhtään mitään!

Kun Sport jätti Mestiksen, kuinka monta juttua on ollut esim. valtakunnallisissa medioissa Mestiksestä pl. KooKoon nousu? Ei yhtään! Asialle ei edelleenkään eikä Mestiksen kehitykselle tahi vetovoimalle ei ole edes yritetty tehdä yhtään mitään.

Miten sarja voi tästä KooKoo-Sport-niskalaukauksesta nousta, kun kaikki seisoo kädet munissa ja pelkästään nirisee ja narisee. Harmillisinta on, että edes Jukureiden Toivakka ei ole tehnyt sarjan elinvoimaisuuden eteen käsittääkseni enää yhtään mitään. TuTon kuulapää nyt jatkaa hamaan tappiin saakka pelkästää maalaamaan maailmanlopunkuvia, mutta että Jukuritkaan ei tee enää asioiden eteen yhtään mitään. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Kyllä tämä saa jääkiekkoilun ystävän mielen apeaksi ympäri maan, vaikka ilmeisesti Penaz toisin haluaa ajatella.
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Uskokaa nyt jo että Mestis muutetaan juniori/akatemiasarjaksi, ja tämä on jo ajat sitten päätetty. Ei kai kukaan päättäjä yritä mitään kehittää kun homma etenee juuri niin kuin pitääkin.

Itse en paljon jaksa tätä keskustelua käydä, vaan menen Suomen jääkiekon osalta päivä kerrallaan. Mutta jos on pakko keskustella, niin jättäkää nyt hyvät ihmiset jo se Mestis-nimisen laivan lattian äyskäröinti; kuula on ammuttu ja MS Mestis kyllä uppoaa. Tämän sijaan se energia pitäisi suunnata siihen viereiseen laivaan, jonka pitäisi kaiken inhimillisyyden mukaan pelastaa halukkaat seurayhteisöt ja pitää huolta siitä, että järjestelmä toimii jatkossa.

Pieni, mutta iso ero siinä, yrittääkö pelastaa Mestistä vai sen seuroja.
 
Steus

Jäsen
Kun Sport jätti Mestiksen, kuinka monta juttua on ollut esim. valtakunnallisissa medioissa Mestiksestä pl. KooKoon nousu? Ei yhtään!
-Räty
-Kärppien junnut Hokissa
-Pärssinen TuToon
-Tuohilampi-Åsten
-KooKoon valmentajaspekulointi & muuta settiä joukkueesta

Nuo tuli ekana mieleen, mutta varsin kertaluontoisiahan nekin ovat. Ei kuitenkaan voi sanoa ettei mistään ole puhuttu. Seuraavaksi sarjaan tarvitaan homo tai pikimusta neekeri (ei siis mitään maitosuklaita).
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Uskokaa nyt jo että Mestis muutetaan juniori/akatemiasarjaksi, ja tämä on jo ajat sitten päätetty. Ei kai kukaan päättäjä yritä mitään kehittää kun homma etenee juuri niin kuin pitääkin.

Se on juurikin ihan tasan tarkkaan kuten kirjoitit. Ja jottei alempana, Suomisarjassa, alkaisi yksittäiset seurat kehittymään liiaksi ja jopa jonkulaisiksi haastajiksi tietyssä mielessä, niin nostellaan sieltä tarvittaessa jo uponneeseen mestislaivaan parhaita joukkueita ja näin pystytään pitämään mestis pohjamudassa tukevasti ja Suomisarja ankkureissaan tiukasti kiinni.

Kädet ristissä toivon ettei Suomisarjaan koskettaisi lainkaan, nyt on hyvä ja pysykööt ainakin nykyisellään. Hermestä sieltä ei saa viedä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Kädet ristissä toivon ettei Suomisarjaan koskettaisi lainkaan, nyt on hyvä ja pysykööt ainakin nykyisellään. Hermestä sieltä ei saa viedä.
Jos Suomi-sarjasta pitää kerta 3 nostaa (vieläpä 100% auditoituina ja urheilullisella menestyksellä on merkitystä ainoastaan jos auditissa olisi joukkueet samanarvoisia), niin veikkaukset sisään että mitkä sieltä nousee? FoPS, RoKi ja Hermes olisi oma arvaus (täysin ilman minkäänlaista tietoa miten tämä kausi on mennyt, tai millaiset taloudelliset edellytykset noista kellään on Mestistä pelata).
 
Minor

RoKi ja Hermes kyllä, mutta kolmantena olisi ehdottomasti Jokipojat. Jos vain talous kestää auditoinnin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
En minäkään ymmärrä miksi jollekin 3-5 vuoden suunnitelmille pitäisi sarjajärjestelmän kautta antaa rauha. Kuka saa normaalissa liike-elämässä rauhan toteuttaa 3-5 suunnitelmia ns. ilman riskejä - oikeastaan vain monopolit.

Valitettavasti tulee täällä toistettua samoja mantroja, koska mitään muuta mallia en paremmaksi tunnusta kuin aidosti avoin sarja pienemmällä joukkuemäärällä. Asioiden yksinkertaistaminen on se mihin tarvitsee pyrkiä, ei sarjajärjestelmään jossa on lisää "paitsi"-"jos"-"kun"-"mutta"-"poikkeuksena"-"voi hakea" tyylisiä termejä kuvauksessa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Valitettavasti tulee täällä toistettua samoja mantroja, koska mitään muuta mallia en paremmaksi tunnusta kuin aidosti avoin sarja pienemmällä joukkuemäärällä.

Joukkuemäärä olkoon isompi tai pienempi tai nykyinen tai mikä vaan, kunhan tuo nouseminen ja putoaminen tapahtuu pelaamalla kaukalossa joukkue joukkuetta vastaan. Vituttaa tälläinen holhoaminen liigaseuroja kohtaan. Jos sieltä joku putoaa, kun ei kaukalossa pärjää, niin sitten putoaa. Jos se joukkue sen takia menee nurin, niin sitten menee. Se on niiden huonoutta se, kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella. Sama koskee Mestis-seuroja. Jos joku vetää riskillä ylivarojensa ja ottaakin sitten kuokkaan karsinnoissa, ja tällä vetää taloutensa kuralle, niin se on niiden hölmöyttä. Tippumiset ja nousut kuuluvat kilpaurheiluun. Suojatyöpaikat, kuten liigaseuroilla nyt on, ei.
 
Fordél

Jäsen
En minäkään ymmärrä miksi jollekin 3-5 vuoden suunnitelmille pitäisi sarjajärjestelmän kautta antaa rauha. Kuka saa normaalissa liike-elämässä rauhan toteuttaa 3-5 suunnitelmia ns. ilman riskejä - oikeastaan vain monopolit.

Ei liike-elämässä, mutta julkiselta puolelta tulee mieleen kuntaliitoskunnat. Tosin kuten olemme huomanneet, järjetön päätös sielläkin jäädyttää tilanne viideksi vuodeksi henkilöstön osalta.
 
Eikös se tarvittava homo ole jo Mestiksessä. Vielä tämän kauden loppuun. Ainakin jos nimimerkki Melametsän viestiä on uskominen.
Jos Melametsän viestejä uskoisi vuoden ajan, niin normaali ihminen olisi jo hypännyt sillalta.

Kyllähän täälläkin nyt jaksetaan kertoa kokoajan mitä pitäisi tehdä ja kenen pitäisi tehdä, mutta jos nyt aidosti asiaan haluaisi vaikuttaa, niin se täytyy tehdä muualla kuin täällä tai somessa omaa virtuaalipippeliään kasvattaen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Mestis-joukkueiden surkea taloudenpito johtaa siihen, että sarjasta tulee täysin akatemia-sarja. Tähän vaikuttaa myös Liigakarsintojen puuttuminen, mutta karumpi asia on se, että puolet joukkueista ei pelaisi Mestiksestä Liigassa vaikka heidät maksettaisi sisään sinne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös