Lentopallokausi 2016–2017

  • 20 456
  • 118

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Melkeen sanon ja sanonkin, että tuo Siltalan tulo kentälle tuolloin ratkaisi koko jatkoon pääsyn, Suomi oli nimittäin todella vaarassa henkisesti löpsähtää. Ei pelkästään Siltalan omat ratkaisut, mutta nimenomaan asenne jonka hän toi kentälle sai joka jätkän kasvamaan 10cm ja pelaamaan aggressiivisesti pelin loppuun asti.
Nimenomaan. Siltala tuo sitä henkistä kanttia joukkueelle todella paljon. Katsokaa vaikka tuo ylempää linkattu palloralli. Ei pelkästään se miten Siltala ratkaisi pisteen Suomelle yhden käden torjunnallaan vaan myös se miten sen jälkeen Siltala ottaa yleisön mukaan ja sen jälkeen luo taisteluhenkeä joukkueelle. Yhdellä iskulla kätevästi yleisö paremmin mukaan kannustamaan ja joukkueelle uskoa sekä taisteluhenkeä loppupeliin. Hieno mies on Siltalan Antti. Saisi Köpi peluuttaa Siltalaa jatkossakin enemmän.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Mestaruusliiga alkaa ensi viikolla. Alla oma veikkaus, kuinka tulee käymään.
Mestari : VaLePa
Hopeaa : Hurrikaani
Pronssia : Tiikerit

Tylsää, mutta mitalikolmikossa ei vaihtuvuutta ole. Järjestys tosin tulee muuttumaan. Loimu, Etta, Sampo ja ehkä myös Leka voivat haastaa hyvänä päivänä.
Lakkapää, Riento, Vantaa ja Isku ratkovat peräpään järjestyksen.
 
Pitääkin lukea tuo ylikerroin.comiin näppäilty 20-sivuinen ennakko. Sanomattakin selvää, että mistään ei löydä lähellekään samanlaista pakettia. Hetkisen vain vienyt tuon kirjoittaminen...
Ihmettelinkin joskus kun tämä kirjoittaja oli niin tarkkaan perillä eri maajoukkueista ja niiden pelaajista. Luonnollisesti kyseessä on joku entinen pelaaja, joka nykyään valmentaa esim. naisten sarjoissa tai miesten ykkössarjassa tai on jossain maajoukkuetoiminnassa mukana. Tai sitten on pelaaja-agentti tai lentopalloliitossa töissä. Tai sitten pelaaja joka pelaa tälläkin hetkellä ulkomailla ja voi lyödä vetoa Suomen mestaruusliigasta.
 
Viimeksi muokattu:
Mainio tapa aloittaa kausi. Jäähallipelit Porissa, katsojia 2300. Todella hyvä lukema tähän lajiin. Ja olihan hyvä että ne EM-karsintapelit oli saatu Helsingin jäähalliin muutama viikko sitten.
Olisihan tuota voinut katsella pitempäänkin kuin kolme erää, yllättävän laadukasta peliä kunnes VaLePa alkoi upota. Hyvää torjuntapeliä varsinkin.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Hurrikaanin peli oli yllättävän valmista Valepaa vastaan, tosin joukkuessakin vaihtuvuutta varsinkin Valepaan verrattuna huomattavasti vähemmän. Kunnarin Olli ainakaan tänään ei ollut vielä lähelläkään omaa tasoa, samaa voi sanoa myös Urpo Sivulasta. Hurrikaanin Aussi-passari vaikuttaa todella loistavalle hankinnalle.

Itseni on alussa yllättänyt Vantaan Ducks, meni cupissa heittämällä jatkoon Loimua vastaan ja avasi liigakauden murskavoitolla Joensuussa. Onko tässä Ankkalaumassa potentiaalia kauden yllättäjäksi.

Sampo voitti Savon herruuden Lekaa vastaan varsin helposti 3-1, toinen erä lipsahti kuopiolaisille mutta muut 3 erää Sampo vei näytöstyyliin. Esim. viimeisessä erässä Leka sai vain 10 pistettä. Sammon virolainen yleispelaaja Andurs Raadik latoi kovat tehot, 23/ +21. Hakalalla riittää hommia Lekassa nuoren joukkueen kanssa, tosin totesi myös että he tulevat parhaat pelinsä pelaamaan keväällä. Varmasti lähellä totuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Itseni on alussa yllättänyt Vantaan Ducks, meni cupissa heittämällä jatkoon Loimua vastaan ja avasi liigakauden murskavoitolla Joensuussa. Onko tässä Ankkalaumassa potentiaalia kauden yllättäjäksi.

Vantaan Ducks laittoi hallitsevan mestarin Kokkolan Tiikerit kotonaan pakettiin 3-1. Tervetulleita tuloksia Mestaruusliigaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kokkolan Tiikerit pystyi tänään suomalaismittakaavassa hyvin harvinaiseen nousuun kuilun partaalta.

Tiikerit hävisi Mestareiden liigan toisella karsintakierroksella Stroitel Minskille Minskissä erin 3-1 ja hävisi tänään kotiottelunsa ensimmäisen erän. Tuon jälkeen Tiikereiden oli pakko voittaa kolme erää peräkkäin ja sen päälle vielä neljäs eli kultainen erä. Nuo erät menivät Tiikereille 25-23, 25-20, 25-19, 15-13.

Seuraavalla kierroksella Tiikereille vastaan tulee Liberec.

Naisissa HPK kohtasi myös Minskin ja oli samassa neljän peräkkäisen voittoerän pakkotilanteessa. HPK voitti kotonaan kolme ensimmäistä erää, mutta hävisi kultaisen erän 10-15.
 
Positiivista kun nämä Mestareiden liigan suomalaispelit näytetään Yle Areenassa. Taisi olla niin, että VaLePa tulee mukaan tähän uusittuun Eurosysteemiin vasta joskus myöhemmässä vaiheessa.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Positiivista kun nämä Mestareiden liigan suomalaispelit näytetään Yle Areenassa. Taisi olla niin, että VaLePa tulee mukaan tähän uusittuun Eurosysteemiin vasta joskus myöhemmässä vaiheessa.
Eiköhän tuo ole nyt todellakin mestarijoukkueille vain. Valepa pelaa vanhaa tuttua CEV-cuppia tänäkin vuonna.
 
Hieman yllätyin kun luin Leka Volleyn sivuilta, että 5.11. tehtiin runkosarjan yleisöennätys (kaikkien aikojen siis). Kuopio-hallissa oli 3027 katsojaa ottelussa Leka - Pielaveden Sampo. Ei ainakaan raportissa eikä ennakossa mainittu että olisi ilmaispeli, mutta jotain sellaista siinä oli, että osa tuloista meni junioritoimintaan ainakin huutokaupan kautta. Ihme kyllä kun voi olla 3000 katsojaa lentopallopelissä, yleensä ne on 500 tai 600 jossain jumppasalissa. Savossa kyllä arvostetaan lentopalloa, ja hyvä huomata ettei tämä ole muuttumassa.

Eilen Oulun jäähallin tv-pelissä oli lähes 2700 katsojaa, mikä on sekin todellinen jättipotti. Hienoa tosiaan, että välillä pelejä viedään isommille areenoille. Kokkolan jäähallissa ei kylläkään ollut nyt Minskiä vastaan kovin paljon katsojia, verrattuna siihen mitä SM-finaaleissa on ollut. Keskiviikkona sitten kotipeli sitä Libereciä vastaan.
 

Ralph

Jäsen
Suomi pääsee EM-kisoihin isäntämaa Puolan ja Serbian lohkoon. Kaikista vaikein lohko taisi tulla Suomelle, toki neljäs joukkue uupuu.

Se neljäs on Viro.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Tiikerit parin erävoiton päässä Mestareiden Liigan lohkovaiheesta. Come on Tigers.

Kotoisessa Liigassa tylsää, Hurrikaani ihan ylivoimainen.

Sampo-Leka -matsin yleisömäärä selittyy, sillä että junnut myy liput peleihin ja kaikki tuotto alueen juniorituotantoon. Ei huono systeemi.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tiikerit parin erävoiton päässä Mestareiden Liigan lohkovaiheesta. Come on Tigers.

Kotoisessa Liigassa tylsää, Hurrikaani ihan ylivoimainen.

Sampo-Leka -matsin yleisömäärä selittyy, sillä että junnut myy liput peleihin ja kaikki tuotto alueen juniorituotantoon. Ei huono systeemi.
Välikysymys.

Miksi Tiikerit tarvitsevat kaksi erävoittoa, eli miksi Tiikereille ei riitä 3-1 tappio, kun voittivat 3-0 kotona?
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
3-0 tai 3-1 -voitot ovat ns. puhtaita voittoja. 2 erävoitolla saa pisteen. Käsittääkseni Euroopassa säännöt menee näin.
Hyvä tietää miten tuo menee. Kysyin tätä ihan siksi, kun jossain mediassa uutisoitiin 3-0 vierastappion jälkeen, että kotona pitää voittaa 3-0 jatkoon päästäkseen, mutta ilmeisesti tuo ei pitänyt siis paikkansa.
 

Ralph

Jäsen
Kysyin tätä ihan siksi, kun jossain mediassa uutisoitiin 3-0 vierastappion jälkeen, että kotona pitää voittaa 3-0 jatkoon päästäkseen, mutta ilmeisesti tuo ei pitänyt siis paikkansa.
Ei pitänyt ei. Näissä kaksiosaisissa taistoissa 3-0- ja 3-1-voitot tosiaan luokitellaan samanarvoisiksi, kuten Giba kertoi. Eli jos Liberec voittaa kotonaan 3-1, mennään jatkoerään.

Toki Tiikerit ei tarvitse kahta erävoittoa vaan yksi riittää, jos tämä yksi tulee siinä ratkaisevassa eli lisäerässä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Tiikerit parin erävoiton päässä Mestareiden Liigan lohkovaiheesta. Come on Tigers.

Kotoisessa Liigassa tylsää, Hurrikaani ihan ylivoimainen.

Sampo-Leka -matsin yleisömäärä selittyy, sillä että junnut myy liput peleihin ja kaikki tuotto alueen juniorituotantoon. Ei huono systeemi.

Hurrikaani on ollu kyllä aika kova liigassa, mutta kuten tääkin peli osoittaa, niin Tiikerit saattaa olla ihan kotoisessakin liigassa kova tänä vuonna. Hunt on vaan aika uskomaton kaveri omalla tontillaan! Herrerakin pääs liekkeihin tänään. Liberon pitää kyllä huomattavasti parantaa, en oo vielä ainakaan ollut vakuuttunu. Valmentaja Mäkihannusta on kyllä jääny tosi hyvä kuva. Vaikka ei ookkaan valmentanu aikasemmin liigassa, niin varmasti silti liigan kovimpia valmentajia!
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Jäi Tiikereille Mestarien liigan lohkovaihe haaveeksi. Tappio tuli Liberecissä 3-0 ja lisäerän tsekkiläiset veivät 15-10. Perkele.
 
Jäi näkemättä tuo peli, mutta harmi kyllä ettei lohkovaiheen pelejä nyt tulekaan. Olisihan noita mielellään katsellut.
No, tänään Yle Areenassa VaLePa - Etta.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Olipas Tiikereiltä kyllä huono peli eilen. Vastaanotto ei toiminut, sekä oma syöttö oli luokattoman huono. Steven Huntin peli myös ailahteli, eikä ollut kenestäkään ottamaan vastuuta. Viime kauden joukkueella tuosta ois kyllä menty jatkoon, mutta sitä nyt on turha tässä itkeä. Paljon on tehtävää edessä, että hinaavat itsensä finaaliin.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Hurrikaanin voittoputki päättyi tänään kotitappioon Valepaa vastaan 1-3. Sastamalalaiset samalla sarjakärkeen mutta ottelu vähemmän on Hurrikaanilla pelattuna. VeikkausTV näytti ottelun ja minä unohdin koko homman. Varsinkin 3. erä ollut huikea päättyen 35-37 ja siihen taisteluun taisi Hurrikaanin niskat naksahtaa. Viimeinen erä Valepalle 16-25.

Leka jatkaa taaperrustaan häviten tänään Iskulle suoraan 3-0. Tilastojen mukaan Iskusta Lekaan kaapatut maajoukkumiehet olleet aika kuutamolla Tampereella. Leka, jota minä ja moni muu veikkasi ennen kauden alkua 4 joukkoon, on nyt ottanut 3 voittoa ja hävinnyt 12 kertaa. Valmentaja Lauri Hakala joutui jäämään sairauslomalle noin kuukausi sitten, pari peliä penkin takana tai tarkemmin kentän laidalla valmentajana oli pelaaja Jukka Lehtonen. Sen jälkeen kokenut konkari Tapio Nissi otti valmennusvastuun. Kovasti nuori joukkue tuntuu vielä etsivän itseään. Oma veikkaus on, että nousua ei tämän kauden aikana tapahdu.

Pielaveden Sampo sen sijaan jyskyttää kärkikaksikon takana. 10 voittoa ja 3 tappiota. Jukka Tuovinen tekee edelleen loistavaa työtä Sammon peräsimessä. Virosta tullut Andrus Raadik on koko liigan pistetilaston ykkösenä, huikea ryöstö on ollut tämä kaveri. Pelaa 30-vuotiaana elämänsä lentopalloa, pistemäärät ottelusta toiseen kovalla tasolla, samoin +/- tilasto.

Tiikerit ainakin minun odotusten mukaan on ollut vaikeuksissa. Liikaa tähtipelaajien menetyksiä ja korvaajat eivät ainakaan vielä ole yltäneet tähtisuorituksiin. Uudella, "nimettömällä" valmentajalla on kova työsarka, jos meinaa Tiikerit taistella mitaleista. Euroopassa oli lähellä jättipotti mutta ei valitettavasti potku tai isku tai lyönti riittänyt.
 
Tiikerit ainakin minun odotusten mukaan on ollut vaikeuksissa. Liikaa tähtipelaajien menetyksiä ja korvaajat eivät ainakaan vielä ole yltäneet tähtisuorituksiin. Uudella, "nimettömällä" valmentajalla on kova työsarka, jos meinaa Tiikerit taistella mitaleista.
Kyllä Tiikerit varmastikin mitalin ottaa, ennemmin kuin Pielavesi. Vaikka Tiikereillä on ollut useita vähän heikompia pelejä, niin ihan hyvältähän se peli kuitenkin näyttää. ja materiaali on hyvä. Joku aika sitten kun VeikkausTV näytti Hurrikaanin ja Tiikereiden pelin, niin sehän meni Hurrikaanille vasta 5. erässä 15-13 ja Tiikereillä oli erä- ja ottelupallo 4. erässä.
En kyllä tietysti ole Pielaveden pelejä nähnyt.

Aika hyvin alkanut Tommi Tiilikaisen valmentaman joukkueen kausi Saksassa, 10 pelin jälkeen kolmantena.
 
Vähän kyllä yllätyin, miten aseeton kenties Suomen paras joukkue oli sitä Trentinoa vastaan. Ei minkäänlaisia mahdollisuuksia, paitsi välillä tietysti joku lyönti upposi. Suomen liigassa kun vielä on totuttu lähes pelkkään leijasyöttöön, mutta eilen tulikin sellaisia hyppysyöttöjä mitä kv. huipputasolla pitää ollakin. Todella selvä ero siinä, kun Hurrikaanin pelaajat olivat selvästi lyhyempiä ja laihempia.
Viime kaudella ihmettelin, miten jotenkin kesyn ja kankea oloinen oli se berliiniläinen Recycling Volleys, joka pelasi VaLePaa vastaan. Ihan eri kaliiberia oli tämä Italian sarjan kakkosena oleva joukkue, vaikka varmasti he pystyvät vielä parempaan peliin mitä eilen nähtiin. Arvelin että kyllä Hurrikaani yhden erän voittaa kun on niin hyvä joukkue, ja jos italialaisilla olisi vähän kylmä ja hämmentynyt tunnelma, tai muuten vähän löysäilevät. Mutta oli nopeasti ohi se peli, tunti 21 minuuttia.
Todellinen huippujoukkue ja kaukana suomalaisten joukkueiden tasosta. Mutta sellaista kai se on Euroopan huipulla. Voisikin selvittää, näkeekö jostain Eurosportilta tai streamilta näitä CEV cupin ja Mestareiden liigan ratkaisupelejä.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Suomen Cupin finaalihuipennus meneillään Hämeenlinnassa.

Naisissa HPK hoiti itsensä finaaliin vaikeimman kautta Kangasalaa vastaan. 0-2 tappioasemasta kuitenkin aika vakuuttava nousu voittoon, viides erä peräti 15-4. Vanha tuttu LP Viesti finaalissa vastassa hoidettuaan Oriveden puhtaasti 3-0.

Miesten puolella nähtiin ensimmäisessä välierässä huikea ottelu. Valepa-Hurrikaani 3-2 ja sastamalan poijjatt finaaliiin. Oli draamaa ja ryskettä. Päätuomari Kenneth Aron tuomiot eivät olleet ainakaan Hurrikaanin valmentajan Lauri Rantasen mieleen, Rantanen paineli punaisten ja keltaisten korttien saamana pukusuojaan tai minne nyt lienee mennytkään. Vissiin lentopallossa on sääntö, että moisten korttien jälkeen pitäisi jäädä johonkin "rangaistustuoliin" jäädä istumaan loppupelin ajaksi??? Tämä ei Rantaselle maistunut, vaan lähti niin sanotusti vittuun koko hommasta. Puoluettomien lasien takaa katsottuna, tuomiot menivät kiistatilanteissa oikein. Siitä taas en ole tippaakaan samaa mieltä, että Aro olisi toiminut noiden korttien kanssa oikein. Aika herkkähipiäinen kaveri tuntuu olevan. Heh, itse huomasin saman asian joissain opiskelijoiden SM-turnauksessa. Tämmöinen alle 180-senttinen kaveri onnistui painamaan ohi tuon jättiläisen torjunnan kerrasta toiseen ja vielä pelin päättänyt torjunta osui kohdalleni. Tuuletus oli kova, ja Aro meinasi tulla vielä pukuhuoneen puolelle kyselemään, että mikä naurattaa. Illalla ei enää jatkoilla tavattu.

Toinen välierä päättyi tätä viestiä kirjoittaessa klo 22:30. Pielaveden Sampo finaaliin Valepaa vastaan. 5 erää Tiikereitä vastaan ja 15-13 ratkaisuerä. Mahtavaa työtä Sammolta. Loistava kausi suht nimettömällä joukkueella. Tosin kauden aikana moni yksilö on tehnyt nimeä. Jukka Tuovinen sai ensimmäsitä kertaa moneen vuoteen joukkueen kasaan jo alkukesästä, nyt nähdään työn hedelmät.

Huomenna siis naisten finaali HPK- LP viesti, joka päättynee 3-0. Hämeenlinnalaisilla selkeä yliote myös Europelien tuomien voittojen suhteen.

Ja huomenna myös miesten finaali. Valepa-Sampo. Sampo päätti oman välieränsä noin klo 22:30 ja Valepa muutamaa tuntia aiemmin. Ketähän tässä palvellaan, kun palautumisaika on minimaalinen? Ja toivon koko sydämestä, että Sampo vie koko paskan!!!
 
Yllätykselliset oli ensimmäisen kierroksen pelit. Ei jatkoon menijöiden osalta, vaan siksi kun Etta hävisi Pielavedelle suoraan 3-0, eikä voittanut kuin kaksi erää. Olisi kyllä odottanut enemmän Ettalta. Samoin Tiikerit hävisi suoraan 3-0. En vieläkään ymmärrä, miksi Tiikereillä oli jotenkin nihkeä kausi niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä. Televisiosta tuli yksi peli ja euro-ottelut näkyi Yle areenasta, ja olisi luullut että sillä Tiikereiden tasolla sentään Suomen liigassa pärjäisi. Kun ulkomaalaisiakin on lähes koko kentällinen.
Yllättävää oli myös Hurrikaanin kaksi niukkaa 3-2 voittoa Korsosta. Ei oikeastaan lupaa hyvää finaaleja ajatellen.

Kai se vähän näkyy joidenkin seurojen taloustilanteessa, kun kaikki sarjat meni 3-0.

Vähän ihmeellistä kun huomasin, että Italian A1-liigan pelejä voi katsoa ilmaiseksi internetissä. Samoin kuin Mestareiden liigan pelejä. Ja kuvanlaatu on hyvä. Tasokasta palloilua se on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös