Lehtinostalgiat

[Luulajanpuisto]

Toisessa kierrätysosion ketjussa kyseltiin legendaarisesta urheilusarjakuvalehdestä nimeltä Buster. Edesmennyt julkaisu on kyseessä ja tästä omakohtaisestakin nostalgiasta löytyy osittainen motivaatio tälle ketjunavaukselle.

Eli ennenvanhaan oli sellaisia paperillepainettuja julkaisuja, joista osaa kutsuttiin kirjoiksi ja osaa lehdiksi. Nyt puhumme (sarjakuva)lehdistä, ja varsinkin niistä, jotka ovat vuosien, jopa vuosikymmenten jälkeen jääneet elämään Jatkoajan kirjoittajien mieliin.

 

[NDT665]

Kävin ihan urkkimassa. Tex Willereitä on ilmestynyt Italiassa jo vuodesta 1948 ja Suomessa 1953.
Jotenkin hankala unohtaa, kun sitä tuli luettua vuosikaupalla.

En kylläkään ole enää viimeiseen 25 vuoteen koskenutkaan niihin.

 

[Luge H]

Luonnollisesti sarjakuvalehti Myrkky on jäänyt elämään itselleni (-88) ja monille muille sukupolveni edustajille elävästi mieleen. Suhteeni tähän elämää opettavaan julkaisuun alkoi jo ennen Suomen maailmanmestaruutta löydettyäni enoni Myrkky-laatikon. Se kesäinen ilta opetti jo valtavasti kuvien muodossa sen mitä miehenalun tulee oppia suomalaisuudesta (vaikka stripit olivatkin valtaosin norjalaisia) ja siitä sielunmaisemasta mitä elämme. Ja tietenkin sen mitä aikuisten juoma on ja mitä sieltä tyttöjen vaatteiden alta löytyykään. Varmaan jokainen Suomessa 2000-luvun aikana julkaistu Myrkky on tullut selattua kymmeniin kertoihin ja muistan sen shokin kun Myrkky muuttui A3-kokoisesta A4-kokoon. Armon vuonna 2006 sitten ryhdyin kestotilaajaksi ja sitä iloa kesti vuoteen 2008. Olin käymässä kotona ja nappasin muoveissa olevan Myrkyn mukaani ennen kuin lähdin lampsimaan kohti dösäasemaa ja lomiltapaluuta. Seuraavana aamuna sitten vartiopäällikönapulaista leikkiessäni kaivoin lehden laukusta ja hymähdellen avasin paketin kuin lapsi karkkirasian. Sisältä tippui päätoimittajan kirjoittama ilmoitus että parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt kuukausittainen raamattujulkaisuni lopettaa ilmestymisen. Vaikka taso oli pudonnut jo usean vuoden ajan. oli lehti onnistunut naurattamaan minua ja muita. Paperi myös kertoi että julkaisu päättyy samantien ja lopputilaukseni ajan saisin Viivi & vitun Wagner-lehdenkotiinkannettuna. Ei naurattanut. TJ oli aivan saatanasti ja Aku Ankan ohella ainoa seuraamani julkaisu oli saapunut pääteasemalle.
RIP Myrkky. Kauniina kuollut.

Muistaako muut aikalaiset vielä Myrkyn talvispessun? Koko numeron joka keskittyi Fazer-liigan Tampereen kärkikamppailuun? Juti mussutti joka ruudussa ruokaa samalla kuin Pilves otti mittaa Papparasta? Ilmestyi luultavasti vuonna 2000. Naurattaa vieläkin kun muistelee miten Pasi Kuivalainen veti kuivat alueellensa samalla kun huutaa papparalaisia siivoaamaan maalinedustaa. Paskahuumorin klassikko.

 

[Pavlovin Koira]

Busteria tuli tilattua niin kauan kuin se ilmestyi. Lisäksi divareista tuli haettua isot pinot ainakin näitä:

- Hopeanuoli
- Korkeajännitys (+ Merten, Ilmojen, Lännen, Viidakon)
- Tex Willer
- Punanahka -sarja (iilmestyi muistaakseni kuusi albumia)
- Asterix
- Lucky Luke

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Pentuna kiikutin vähäiset säästöni usein divariin. Ne olivatkin odotettuja reissuja, sillä pienellä kotipaikkakunnalla ei tuollaisia liikkeitä ollut. Kotiin tuli varhaislapsuudessa Aku Ankka, jolla olikin merkittävä rooli lukemaan oppimisessa. Myöhemmin tilasin Korkeajännitystä, hetken aikaa Hopeanuolta ja varmaan paria muutakin lehteä. Divareista ostin varmaan eniten Korkkareita ja Tex Willereitä. Busteria en koskaan tilannut, kaveriltani lainasin toisinaan. Shokkeja onnistuin kerran löytämään paperinkeräystavaran joukosta aimo nipun, mutta tyhmyyttäni vein ne divariin. Niistä sai tuolloinkin aika hyvän korvauksen, kun lehti oli jo 80-luvulla keräilytavaraa.

Yhdellä sukulaismummolla oli kiva tapa tuoda meillä vieraillessaan minulle pieni nippu luettavaa. En milloinkaan oivaltanut mistä kaikkialta hän onnistui löytämään hienoja sarjisaarteita, joita ei voinut ainakaan kioskeista tai marketeista ostaa. Jumaliste, kerran se nainen toi 6 kpl ihan pakasta vedettyjä Cocco Bill -albumeita, ja normaali tuuman paksuinen Mustanaamio-nippu läjähti vielä päälle. Muistan lämmöllä vanhaa Almaa, tuo karjalaismummo tosiaan tiesi mistä narusta piti vetää.

Aikuisella iällä innostuin jostain syystä keräämään puolivaloilla Tex Willereitä. Tex tulee jopa tilattuna kotiin. Hyllyssä on ehjä sarja noin vuodesta 1973 alkaen, ja tätä vanhemmistakin löytyy useimmat. Lisäksi olen kerännyt kaikki Maxi-Texit ja Tex-suuralbumit.

 

[godspeed]

Shokkeja onnistuin kerran löytämään paperinkeräystavaran joukosta aimo nipun, mutta tyhmyyttäni vein ne divariin. Niistä sai tuolloinkin aika hyvän korvauksen, kun lehti oli jo 80-luvulla keräilytavaraa.

Nämä on muuten melkoisen kovaa tavaraa millä mittarilla tahansa, mutta en kyllä muista onko enää tallessa yhtäkään. Ylipäänsä on poikkeuksellista, että tällaista pääsi eetteriin, kun Suomi oli 80-lukulaisen pahuudelta varjelevan sensuurin kyllästämä takapajula. Tällaisia kulttuuriaarteita silti julkaistiin ja niitä pikkupoikana mökillä myöhäisinä syysiltoina katseli ihmeissään kaikenlaista b-luokan scifiä ja kauhua harrastaneen faijan jäljiltä. Ihmissudet, vampyyrit sun muut kuvattiin VERTA HYYTÄVÄSTI, kuten "värisevällä" fontilla kirjoitettu SHOKKI kantensakin voimin saattoi ilmoittaa. Monesti se aika elävästi ja yksityiskohtaisesti kauhistuttavia olentoja hyödykseen käyttänyt piirrostaide oli kiinnostavampaa kuin melko lyhyet ja merkityksettömät tarinat. Esteettisiä ja suoraan tajunnan hermoon iskeviä elämyksiä ennen kaikkea. Ehkä jopa liian pelottavia pikkupojalle.

Cocco Bill -albumeita

Näitä sitten onkin vielä useampia tallessa. Ylilyödyn karikatyyrinen, slapstickimäinen ja osin surrealistinen tyyli, noh, en tiedä miten sen ottaa. Ihan hauskoja sinänsä vaikka varsinaisia vitsejä ei sinänsä ollutkaan. Mielummin luin Asterixeja ja Lucky Lukeja, joista taitavat tätä vuosituhatta lukuun ottamatta kaikki olla jossain hyllyssä. Jotain hyviä vastakkainasetteluja ja stereotypioita, mutta tilannekomiikka viehättää lähinnä. Viimeksi lueskelin noita albumitolkulla kynttilänvalossa parisen vuotta sitten, kun mökillä ollessa meni sähköt. Mitäs muutakaan sitä silloin lukisi, kun pakotettiin muistelemaan vanhoja aikoja, jolloin näitä luki lähinnä öljylampun valossa.

Korkeajännitys oli omaan makuun aina liian sekavaa ja jotenkin pysähtynyttä tyyliltään. Tex Willer putoaa vähän samaan kategoriaan. Ehkä varsinaiset pokkarit eivät ole koskaan olleet mieleeni. Aku Ankkojakaan ei ole tullut lehtinä eikä pokkareinakaan keräiltyä enää tällä vuosituhannella, eikä niitä oikeastaan enää jaksa lukea.

Myrkky oli jokin välivaihe ennen kuin pornolehdet löytyivät.

 

[Musta Nuoli]

Shokki-tarinoita on viime vuosina julkaistu usean kovakantisen kokoelma-albumin verran. Kolme Creepy-kokoelmaa (juontajanaan karmaiseva Slemmy) sekä pari Richard Corbenin Shokki-tarinoita sisältävä teos. Osa vanhemmista on jo loppuunmyyty, mutta sitä vartenhan ovat suomalaiset julkiset kirjastot olemassa.

Minulla on kotona rapiat 3000 sarjakuvalehteä, -albumia ja -pokkaria, olen muun muassa täyttänyt valtaosan keittiön kaapeista sarjakuvilla ja poistanut joutavat keittiötarvikkeet tärkeämpien asioiden tieltä. Divariin en ole vuosikymmeniin myynyt mitään, lapsena tosin tuli tyhmänä tehtyä välillä sitäkin (vaikkakaan ei koskaan ns. ykköskategorian lehtien kohdalla).

Kaikkea ei voi ihminen kerätä eikä kaikesta niin kiinnostua, enkä minäkään ole aktiivisesti haalinut kuin tiettyjä lehtiä vaikka olenkin lukenut ja ostanut vuosien saatossa kaikenlaista.Irtonaisia lehtiä ja albumeita on vähän mistä sattuu, mutta täydempiä (tai täydellisiä) kokoelmia on vain tietyistä lehdistä

Esimerkiksi Cocco Billit olen lukenut, mutta niitä ei hyllyssä taida olla kuin pari. Bustereita luin satunnaisesti, mutta koska en lapsena ollut urheilun ystävä niin niitä ei ole hyllyssä, kuten ei juuri korkkareitakaan vaikka periaatteessa olenkin niiden ystävä, samoin kuin Tex Willerien. Veljeni kokoelmien myötä tuli Hopeanuolia, jota itsekin tilasin lehden loppuvaiheessa. Asterix- ja Lucky Luke -albumeita on kohtalaisesti, ei kuitenkaan kaikkia, kuten ei kaikkia Tinttejäkään. Myös Mustanaamiota tilasin vuodesta 1985 alkaen 1990-luvun alkuun, lopetin lehden sen takia, että se muuttui värilliseksi. Samalla lopetin yhden miehen alajaostoni vaikka säilytinkin kultajäsenyyteni. En voi sietää värillisiä Mustanaamioita, maailmankatsomukseni on tähän liian mustavalkoinen.

Myrkkyjä luin satunnaisesti, samoin Mad-lehteä. Huumorilehdet eivät koskaan oikein kiinnostaneet niin paljon, vaikka noissakin oli hetkensä. Minä olen kuitenkin pohjimmiltani supersankarimies, siksipä hyllyssäni onkin kaikki Hämähäkkimies-lehdet vuodesta 1980, kaikki Ryhmä-X -lehdet, kaikki Conan-lehdet, kaikki Marvel-lehdet, kaikki Sarjakuvalehti-sarjakuvalehdet ja niin edelleen. Sekä valtaosa Teräsmies- ja Batman/Lepakkomies-lehdistä 1970-luvun jälkipuoliskolta eteenpäin. Jokunen vanha Teris ja Lepis puuttuu, mutta ne maksavat nykyisin niin helvetisti, etten ole katsonut tarpeelliseksi kokoelmaa täydellistää. Sama pätee Frankenstein & Ihmissusi -lehteen ynnä muihin vastaaviin: niitä on satunnaisesti muttei kaikkia.

Nykyisin olen saavuttanut sen pisteen, että en enää erityisesti jaksa kiertää edes kirjamessuilla antikkakojuja ja metsästää yksittäisiä puuttuvia numeroita. Se ei enää tuota samanlaista iloa kuin ennen, eikä minulla ole halua eikä oikein varaakaan maksaa useita kymppejä, jopa toistasataa euroa per yksittäinen puuttuva lehti. Ja olennaisemmaksi on muuttunut itse tarinan lukeminen lehden omistamisen sijasta: tästä syystä hankin tietyistä lehdistä alkukieliset halpapokkari-uusintapainokset joista sain lukea puuttuvat tarinat sen sijaan, että pakkomielteisesti maksaisin maltaita jostain yksittäisnumerosta, jota olisi pakko säilyttää muovikuorissa lukkojen takana.

 

[finnjewel]

Kävin ihan urkkimassa. Tex Willereitä on ilmestynyt Italiassa jo vuodesta 1948 ja Suomessa 1953.
Jotenkin hankala unohtaa, kun sitä tuli luettua vuosikaupalla.

En kylläkään ole enää viimeiseen 25 vuoteen koskenutkaan niihin.

Tex Willer mainitaan usein näissä muisteluketjuissa, mutta ovatko liuskasarjikset Kapteeni Miki ja Akim, viidakon kuningas kokonaan unohtuneet?
Uusinta numeroa tuli joskus hartaasti kioskin ikkunasta tähyiltyä. Vanhat vuosikerrat olivat silloisissa divareissa kova sana. Lehtien pinen koon takia ne olivat yleensä sikinsokin isossa laatikossa.

 

[NDT665]

Meneeköhän tämä sitten kuinka off topic –osastolle?

Tex Willerin, Pecos Billin ja kenties myös Coco Billin kaveri oli Morgan Kane. Annoin kummipojalle rippilahjaksi hänen kinuaman kokoelman. Siinä oli 76 ensimmäistä Kane –pokkaria. Menetin varmaankin ison kasan euroja, mutta ainakin joku tuli onnelliseksi?

"Kuvaus Morgan Kanesta:
- Vaatetus: Käytännöllisyys ennen tyyliä. kaupungeissa suosii tummia pitkiä pukuja, jotka kätkevät aseet näkyvistä.
- Komea ulkonäkö, jossa erityisiä piirteitä.
- Iho: Parransänki ja auringon paahtama.
- Heikkoudet: Naiset, alkoholi, uhkapeli.
- Hermostunut, sulkeutunut, psykopaattisia piirteitä."
Vapaamuotoisen lainauksen lähde oli:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Morgan_Kane

Kuvauksen tunnuspiirteethän kylläkin sopii 2/3 jatkoaikalaisista?

 

[Roku]

Aku Ankka ja Nakke Nakuttaja olivat ne ihan ensimmäiset sarjakuvalehdet joita lueskelin ja ennen lukemaan oppimista kuuntelin kun isä tai äiti niitä mulle luki.

Jossain vaiheessa muistan lukeneeni myös Ola Fogelbergin eli Fogelin Pekka Puupää-albumeja, mutta niitä ei meillä kotona ollut vaan se taisi olla mummolassa kun niitä lueskelin.

Mummolassa luin myös siellä kesäänsä viettäneiden serkkupoikien lehtiä eli ensin Tarzania ja sitten eräänä kauniina kesäpäivänä käteeni osui Tex Willer-niminen lehti, eikä mikään enää ollut sen jälkeen entisensä. Tex iski tajuntaan vähintään yhtä kovaa kuin rangerin kivikova nyrkki jonkun saluunassa riitaa haastaneen känniläisen leukaan.

Vuosi oli -75 kun ensi kerran Texin käteeni sain. Paras lehti mikä olla voi ja sitten myöhemmin tietysti tilasin vuosikaudet Texiä, niitä aiemmin ilmestyneitä numeroita metsästin divarista kunnes kalja-, tupakka- ja bensarahaa saadakseni kannoin kerralla kaikki omistamani Texit takaisin divariin. Vain aloittaakseni muutama vuosi myöhemmin keräämisen uudelleen. Nyt se kerääminen on taas loppunut, mutta ehkä vielä jonain päivänä jatkan sitä, vanhoja Texejä en sentään nyt ole hävittänyt.

Lännensarjakuvista tutuiksi tulivat myös Lännentie ja Ken Parker. Lännentiekin oli aluksi ilmestymisensä alkuaikoina ihan hyvä lehti mutta enemmän silti tykkäsin Ken Parkerista. Luutnantti Blueberryn seikkailuista kertovia albumeja lueskelin myös, ylipäätänsä kaikki mikä liittyi Villiin Länteen kelpasi.

Buster oli tosiaan urheilu- ja jalkapallohullun mukulan suosikkilehti Texin ohella. Samoin Mustanaamiota luin mutta ei se koskaan samalla tavalla kolahtanut kuin Buster, enkä nykyäänkään sanomalehtien sarjakuvia silmäillessäni kiinnitä Mustanaamion touhuihin suurtakaan huomiota.

Korkeajännitys oli niinikään kova sana. Näitähän oli "tavallinen" Korkkari, ilmojen Korkeajännitys, merten Korkeajännitys, viidakon Korkeajännitys, aavikon Korkeajännitys ja olipa avaruuden Korkeajännityskin. Kaikki muut kelpasivat muttei avaruuden ja merten Korkkarit.

Agentti-Korkeajännitys oli sellainen Tex Willerin paksuinen lehti, eli reilut 100 sivua täyttä tavaraa. Yleensä niissä seikkaili vuorotellen kaksikko Barracuda ja Frollo sekä agetti Johnny Nero kauniin Jenny Bird-nimisen sihteerinsä kanssa. Vähemmän silti tuli näitä agenttisarjiksia lehteiltyä.

Asterix ja Lucky Luke olivat hyviä. Niistä minulla on melkein täydet kokoelmat molempia ja olen kyllä pienen gallialaiskylän puolella jos näitä albumeja paremmuusjärjestykseen pistetään.

Varmaan jotain muitakin sarjiksia nappulana lueskelin mutta eipä nyt tällä istumalla muita mieleen tule. Mutta semmoista se 70-luku ja miksei 80-luvun alkukin oli, silloin luettiin sarjiksia.

 

[omaha]

Anu ja Antti sekä siellä seikkailevat Koikkalainen ja Jeremias tulivat nyt mieleen 80-luvulta.

 

[Musta Nuoli]

Kai palstaveljissä on muitakin Karzanin suuria ihailijoita? Karzan oli viidakon panomiesten kuningas, joka omassa sarjakuvassaan nussi aivan kaikkea alkaen apinoista ja päättyen Janeen, joka oli Karzanin sisko. Tämä ei haitannut Karzania eikä Janeakaan, sillä niin iso oli Karzanin kulli. Karzanin seikkailuja minulla on useita, mutta valitettavasti ei kaikkia.

1970-ja 1980-luvut olivat sarjakuvalehtien ja ylipäätään lehtien kannalta kulta-aikaa, silloin tuli jos jonkinlaista aviisia ja ihmiset lapsista aikuisiin myös niitä lukivat. Nykyisin lehtien lukeminen ja sen myötä lukutaito tuntuu kuihtuneen, samoin kuin kirjoitustaito. Valtaosa lehdistä on lopetettu tai niiden levikit ovat naurettavan pieniä, ja perinteiset hahmot on korvattu jollain hevonpaskamangalla, vaikka japsien kyky kertoa tarinaa on ala-arvoisen huono ja hahmot sutaistuja karikatyyrejä, joilla ei ole mitään persoonallisuutta.

 

[Unkka]

1970-ja 1980-luvut olivat sarjakuvalehtien ja ylipäätään lehtien kannalta kulta-aikaa, silloin tuli jos jonkinlaista aviisia ja ihmiset lapsista aikuisiin myös niitä lukivat.

Jep, 70-luvulla ilmestyivät mm. Tarzan ja Tarzanin poika -lehdet. Ja paljon muita. Buster ja Mustanaamio olivat tuolloin lasten suosikkeja. Asterix-, Tintti-, Lycky Luke- ja Ahmed Ahne -albumit alkoivat ilmestyä muistaakseni 70-luvun alkupuolella. Itse aloitin noista keräilyn joskus 80-luvun puolivälissä. Albumien keräilyni on tuosta laajentunut ja jatkuu tänäkin päivänä. Myös Alix -albumit alkoivat ilmestyä 70-luvulla ja mukavaa on, että sarjan julkaisu jatkuu 2000-luvulla. Varsinaisista sarjakuvalehdistä ei Suomessa taida ilmestyä säännöllisesti enää kuin Aku Ankka ja Tex Willer. Aku Ankka jatkosarjoista on mieleen jäänyt parhaiten Vanhan linnan salaisuus.

 

[Musta Nuoli]

Jep, 70-luvulla ilmestyivät mm. Tarzan ja Tarzanin poika -lehdet. Ja paljon muita. Buster ja Mustanaamio olivat tuolloin lasten suosikkeja. Asterix-, Tintti-, Lycky Luke- ja Ahmed Ahne -albumit alkoivat ilmestyä muistaakseni 70-luvun alkupuolella. Itse aloitin noista keräilyn joskus 80-luvun puolivälissä. Albumien keräilyni on tuosta laajentunut ja jatkuu tänäkin päivänä. Myös Alix -albumit alkoivat ilmestyä 70-luvulla ja mukavaa on, että sarjan julkaisu jatkuu 2000-luvulla. Varsinaisista sarjakuvalehdistä ei Suomessa taida ilmestyä säännöllisesti enää kuin Aku Ankka ja Tex Willer. Aku Ankka jatkosarjoista on mieleen jäänyt parhaiten Vanhan linnan salaisuus.

Korkkari ilmestyy sentään säännöllisesti, vaikka suht harvakseltaan. Toki myös Hämähäkkimies vielä ilmestyy, saa nähdä kuinka kauan. Supersankarisarjakuvat on muuten haudattu ja kuopattu saunan taakse yksi toisensa perään.

Mustanaamio meni jo vuosia sitten, ilmestyttyään vuosikymmeniä. DC-sarjakuvista Teräsmies, Teräsmiehen poika, Lepakkomies, Batman, Salama ja muut kokivat aikoja sitten matkansa pään. Marvel-sarjakuvista Conan, Kostajat-bootleg, Ihmeneloset, Hulk, Marvel-sarjakuvalehti, Sarjakuvalehti-sarjakuvalehti ja pahimpana menetyksenä kaikista Ryhmä-X (kahdesti tapettuna) ovat myös vainajia. Tähän päälle sitten muiden kustantamojen sarjakuvat plus erilaiset pokkarit. Lännentie-sarjakuvaakin on välillä ikävä.

 

[Luulajanpuisto]

Näköjään aika lailla samanlaisia muistoja löytyy ketjuun kirjoittaneilta kuin minultakin.

Yksi monista taitaa kuitenkin vielä puuttua: Finnwest, eli "Härmän häjy lännessä". Painettua sanaa kuten Morgan Kanekin, mutta erikoismausteena suomalainen revolverimies, jonka kaksintaisteluissa "pudottamien" vastustajien haamut eivät meinanneet jättää miestä rauhaan. Kaverinaan Juho Kaaponpoika Helapäällä oli lännen ainoa musta seriffi ja kulkupelinään Antti-niminen muuli. Tätä sarjaa muuten kirjoitti välillä mm. nyttemmin jo edesmennyt kauhu-scifi-kirjailija/suomentaja Kari Nenonen.

Tex Willereistä on jäänyt mieleen mm. Texin arkkivihollinen, Mefisto. Nuo Mefisto-tarinat olivat jostain syystä suosikkejani.

Lännentiessä taisi olla vuosien varrella useampia erillisiä sarjoja vuorotellen. Niistä on parhaiten muistissa se sarja, jossa päähenkilöinä oli kaksi ratsuväen sotilasta, tunnollinen ja rohkea nuorempi kaveri sekä viinaanmenevä äkkipikaisempi soturi. Jätkien undercover-tehtäväkin oli mennä reisille, kun juopporetku paljasti kännipäissään todellisen identiteettinsä tutkinnan kohteena olevalle rikollisporukalle.

Varsinaisten piirrettyjen sarjisten osalta muuten Semicillä oli aika suuri markkinaosuus silloin 80-luvulla. Pyörittivät jotain kirjakerho-tyyppistä palveluakin noihin aikoihin. Kerran kuussa tuli kahden albumin lähetys, joista toinen yleensä joku Masi tai Harald Hirmuinen ja toinen jokin A4-kokoinen lituskaisempi ilmestys.

 

[Everton]

Mad-lehdessä oli yksi hyvä puoli. Elokuvaparodiat oli usein niin ajankohtaisia, että niiden avulla tiesi leffan juonen jo etukäteen kun se viimein tuli vuokrattavaksi ärrältä. Tai siis oli kyseisessä lehdessä muitakin hyviä puolia, jotkut sarjakuvat jaksaisivat ehkä naurattaa vieläkin, vaikka kaipa ne lähtökohtaisesti putosi kuitenkin paremmin viattomille 10-14 vuotiaille ja silloisessa internetittömässä maailmassa.

Myrkkyä tai Pahkasikaa en koskaan tilannut. Pahkasiassa oli Miihkalien ja Hemmo Paskiaisten ohella ihan liikaa pelkkää dadaa ja teekkarihuumoria, mutta silloin tällöin ihan viihdyttävää lukea. Myrkylle tuli kyllä naureskeltua monesti, mutta aika lailla siinäkin jutut toistivat itseään.

Bustereita kahmittiin divaristakin. Futis-jutut oli kovia; Pulla, Super-Mac, Harjumäen sisu ja toki Benny Kultajalka. Paini- ja formulasarjat olivat sitten vähän pakkopullaa.

 

[Fallossymboli]

Kai palstaveljissä on muitakin Karzanin suuria ihailijoita? Karzan oli viidakon panomiesten kuningas, joka omassa sarjakuvassaan nussi aivan kaikkea alkaen apinoista ja päättyen Janeen, joka oli Karzanin sisko. Tämä ei haitannut Karzania eikä Janeakaan, sillä niin iso oli Karzanin kulli. Karzanin seikkailuja minulla on useita, mutta valitettavasti ei kaikkia.

No just olin otsikon nahtyani tulossa Karzania mainostamaan mutta ei nakojaan amatoorit parjaa ammattilaisten kanssa samoissa kisoissa. Hienoja ja hammentavia muistoja kyseinen julkaisu yha herattaa. Jostain jos saisin edes yhden numeron hankittua niin kirjahyllyyn menisi kunniapaikalle, siihen haakuvan viereen.

edit: hartaan muistelohetken jalkeen tuli mieleen muitakin nostalgisia sarjiksia.
- Ilmojen korkkarin kanssa suosiosta samoilla evailla kamppaili Siivet.
- Saksalaista alkuperaa olivat sarjakuvakirjat (muistaakseni ihan kovakantiset), joissa seikkailivat Digedagit. Dig, Dag ja Digedag seikkailivat ainakin muinaisessa Amerikassa, hoyrylaivaseikkailuja Mississippilla jne.
- kloppi nimelta Alix seikkaili taas antiikin roomassa ja kahinoi karthagolaisten kanssa yms.
- keskiaikaan sijoittui Ritari Ardent, jossa paahenkilo pisteli turpaan vahan kaikkia kunhan oli ensin selvinnyt hankalasta tilanteesta

 

[pernaveikko]

Eksyin Turkuun ja divariin siinä ihan Kauppatorin vieressä, nimeä ei voi muistaa. Bustereita oli hyvä määrä ja siinä pääsi valitsemaan. Kuten aina, niin hän kertoili kuinka näitä ei todellakaan aina ole. Juteltiin siinä muutenkin tovit Busterista.

Kaikki muut olivat toki jatkosarjoja, mutta sain Dynamiitti Dannyn viimeisen ottelun. Älkää tarjotko, tuosta en luovu koskaan.

 

[pernaveikko]

Nostetaanpa tämä ketju ihan vain muuten vaan Derby-päivän kunniaksi ja muidenkin käynnissä olevien arvokisojen. Kyseessä on siis tietenkin Buster. Onko joillain ollut kohtaamisia viime aikoina.

Nuoriso-osastolle laitetaan varmuudeksi:

https://en.wikipedia.org/wiki/Buster_(sport_comic)

 

[Wiljami]

Nostetaanpa tämä ketju ihan vain muuten vaan Derby-päivän kunniaksi ja muidenkin käynnissä olevien arvokisojen. Kyseessä on siis tietenkin Buster. Onko joillain ollut kohtaamisia viime aikoina.

Nuoriso-osastolle laitetaan varmuudeksi:

https://en.wikipedia.org/wiki/Buster_(sport_comic)

Yksi repaleinen esimerkkikappale löytyy mökkisarjispahvilaatikosta. Harmillisesti taitaa Johnny Kultajalan seikkailu katketa paria sivua etuaikaisesti, sitä en muista mikä lätsäpekkaturhake oli alkutarinana josta pari ensimmäistä sivua puolestaan uupuu.

Mökkisarjispahvilaatikosta löytyy sen sijaan kokonaisia numeroita muun muassa Agentti X9 sarjakuvalehdestä, jossa on esimerkiksi Modesty Blaisea ja joku avaruusseikkailija kenen seikkailuihin liittyy poikkeuksetta isopovisia (mahdollisesti jopa useampipovisia) avaruusneitokaisia erittäin ohuissa tai suorastaan olemattomissa (avaruus)silkkikaavuissa. Lootassa on myös useampi kymmentä Korkkaria (Achtung! Sukeltakaa!), mutta suurimmat aarteet ovat täysin lukukelpoisina säilyneet 70-luvun Tex Willerit. Mefiston pahisteluja lukee ilokseen vaikka osaakin ulkoa kun joka kesä nuo on läpi kahlattava vähintään kerran.

 

[Peltinen]

Itselle lapsuudesta tulee mieleen ensimmäiseksi Jippo joka tuli itselle monta vuotta tilattuna, varmaan ihan alusta melkein loppuun asti. Siinä oli alkuaikoina aina jokin koottava härpäke mukana, myöhemmin ne jäivät pois. Lehdessä oli sitten ranskalaista sarjakuvaa, ainakin kivikaudella seikkaillut Tarzan-kopio Urho Tulitukka on jäänyt mieleen.

Divarista tuli sitten kannettua kotiin juurikin Busteria ja Korkkareita.

 

[Johnny B. Goode]

Action Force, eli Ameriikoissa G.I Joe, oli kyllä kovaa kamaa kakarana. Vieläköhän noita joissain divarinnurkissa pyörii? En juuri enää muista tarinoista mutta kuvitus oli kakara-Johnnyn mielestä tosi rock. Voi olla että jos nyt vilkaisi niin voisi olla että ei veetu mitä tuubaa sitä on joskus tullut luettua. Siivet-lehteä luin kanssa aktiivisesti pikkukossina ja teininä.

Pitäisikö olla muuten huolissaan veljistä kun jo 20+ viestiä eikä sanakaan Ratosta, Jallusta eikä Kallesta...?

 

[Uncle Leo]

Action Force, eli Ameriikoissa G.I Joe, oli kyllä kovaa kamaa kakarana. Vieläköhän noita joissain divarinnurkissa pyörii? En juuri enää muista tarinoista mutta kuvitus oli kakara-Johnnyn mielestä tosi rock. Voi olla että jos nyt vilkaisi niin voisi olla että ei veetu mitä tuubaa sitä on joskus tullut luettua.

Kyllä noita tulee välillä vastaan. Ja kyllähän omastakin kaapista löytyy. Muksut saavat tutustua timanttiseen tavaraan kunhan vähän vielä kasvavat.

Vieläkin olen katkera siitä yhdestä tarinasta missä yksi Cobran sotilas teloitti joukon antautuneita hyviksiä. Mm. Quick Kick ja Doc tuossa lahdattiin. Onneksi tuota ei löydy hyllystä, muuten traumat periytyisivät.

 

[Alfred E Neuman]

Huumorilehti Mad lopettaa uuden materiaalin tekemisen 67 vuoden jälkeen

 

[D.Santon]

Jotain Korkeajännityksiä saattaa jossain jemmassa olla. On mulla tallessa myös yksi vuoden -88 Jallu. On tosin jokseenkin lukukelvoton, sivut kun ovat jostain syystä tarrautuneet toisiinsa kiinni.