Itse olisin, ehkä pelipaikastani johtuen, sijoittanut Tanskan Nasse-sedän eli Peter Schmeichelin listalle, mutta tämän joutuessa tyytymään kunniapaikkaan valintani näistä loistavista pelaajista ja persoonista on Eric Cantona, joka oli molempia. Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä ja Gallian Kukko on tästä hyvä esimerkki, virkamiestouhusta ei tietoakaan eikä pahimmat vihaajatkaan voi sanoa kaveria ainakaan tylsäksi tai harmaaksi.