Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

  • 384 901
  • 2 227
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Joka tuutista toitotetaan, että Marjamäki on kehittyvä huippuvalmentaja. Hän opiskelee uutta ja soveltaa sitä. Yhtään en ole huolissani, etteikö hän pystyisi sopeutumaan KHL:ään. Varsinkin, jos kansainvälisen kiekon oppirahoja maksellaan jo Leijonissa, on se pois ensi kauden oppimiskivuista.

Eniten vituttaisi, jos Late onnistuisi Jokereissa mutta optiovuodet jäisi lunastamatta ja homma jäisi kahteen vuoteen. Se on suurin huoleni tällä hetkellä.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Eniten vituttaisi, jos Late onnistuisi Jokereissa mutta optiovuodet jäisi lunastamatta ja homma jäisi kahteen vuoteen. Se on suurin huoleni tällä hetkellä.
Mikä on se riski Marjamäen onnistumisen kohdalla? Ainoa Jokereita kovempi pesti suomalaiselle valmentajalle on maajoukkue ja vähän luulen ettei Latea heti kahden kauden jälkeen kysellä sinne takaisin. Liiga ei pysty maksamaan samaa liksaa tai tarjoamaan yhtäläistä haastetta ja muu KHL on viime vuodet satsannut venäläisiin valmentajiin.

Toi soppari on Jokereiden kannalta aika hyvä. Kaksi kautta vaaditaan kuitenkin jotta voidaan objektiivisesti arvioida koutsin onnistumista, eikä Latella tule olemaan parempiakaan tarjouksia jos Jokerit näkee tarvetta niille jälkimmäisillekin kausille. Neljän vuoden päästä loppuu sopivasti diili KHL:n kanssa, jolloin ihan kaiken voi taas sumplia uusiksi ilman että valmentajien diilit vaikuttaa kokonaisuuteen.
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mielenkiintoista en usko että Late jättää Oulun kontakteja hyödyntämättä, esim pelaaja 15.08.1991 missä pelaa ensi kaudella ?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Mielenkiintoista en usko että Late jättää Oulun kontakteja hyödyntämättä, esim pelaaja 15.08.1991 missä pelaa ensi kaudella ?
Niin; eikös Junttilaa meillekin huhuttu jo jollekin kaudelle? Piti olla jonkun iltapaskan mukaan ns. varma.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin; eikös Junttilaa meillekin huhuttu jo jollekin kaudelle? Piti olla jonkun iltapaskan mukaan ns. varma.

Jatkoaika.com 04.03.2016 10:13

Jokerit on Jatkoajan tietojen mukaan kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa SaiPan David McIntyren ja Kärppien Julius Junttilan.

Vaan eipä tullut sisäkumi eikä tullut Junttila.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä se enemmän on siitä taidosta, että asioita ei saada tehtyä laadukkaasti kovemmassa vauhdissa ja lyhyemmässä ajassa. Ei ne KHL- pelaajat nyt varmaan keskimäärin ole juuri nopeampia, jos ollenkaan.

Tässähän tuo on aika hyvin sanottu. Liigasta kyllä löytyy luistelunopeudeltaan riittäviä pelaajia vaikka kuinka paljon, mutta kun pitäisi saada pää, kädet ja jalat toteuttamaan samaan aikaan riittävällä nopeudella, loppuukin pelaajat Liigasta aika nopeasti.

Tuo mun kirjoitus perustui 2 huomioon: Harhaileva irtokiekko tyhjällä laidalla on huomattavati kauemmin vailla isäntää liigassa ja Niemen kehitys. Niemihän oli erinomainen liigapelaaja tullessaan narreihin, mutta eka vuosi hesassa oli lähes katastrofi. Tän kauden harjoituksiin tuli kuivan kesän oravan näköinen lommoposki. Ja kas kummaa, nyt Niemi ehtii kiekkoihin ja pärjää kulmaväännöissä. Sen verran on eroa, että viime kaudella olisi pitänyt antaa välittömät potkut ja nyt olisi tyytyväisyyttä jatkopahvista.

On toki mahdollista että hän pystyy ottamaan opikseen ja oppimaan uutta sekä mukautumaan liigan vaatimuksiin, mutta ainakin tällä hetkellä suhtaudun tähän mahdollisuuteen kohtalaisen pessimistisesti. On tietty hyvä jos hän onnistuu todistamaan huoleni vääriksi.
Tää on ihan päivänselvää. Jos ei pysty mukauttamaan pelitapaa liigan ja pelaajien mukaan, niin noutaja tulee kohelossa. Tällä hetkellä vaikuttaisi erittäin nopea suunnanmuutos olevan avain mahdollisuuteen menestyä ja vastaavasti runsailla viivelähdöillä kerää ikävyyksiä.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo mun kirjoitus perustui 2 huomioon: Harhaileva irtokiekko tyhjällä laidalla on huomattavati kauemmin vailla isäntää liigassa ja Niemen kehitys. Niemihän oli erinomainen liigapelaaja tullessaan narreihin, mutta eka vuosi hesassa oli lähes katastrofi. Tän kauden harjoituksiin tuli kuivan kesän oravan näköinen lommoposki. Ja kas kummaa, nyt Niemi ehtii kiekkoihin ja pärjää kulmaväännöissä. Sen verran on eroa, että viime kaudella olisi pitänyt antaa välittömät potkut ja nyt olisi tyytyväisyyttä jatkopahvista.

On varmasti noinkin. Onhan Liigassa kaikinpuolin hitaampi tempo peleissä kuin KHL:ssä ja joka paikassa se sekunti tai kaksi enemmän aikaa. Osittain syynä on varmasti keskiarvoisesti hitaampi pelaajien luisteluvauhti (KHL:ssä ei juuri huonoja luistelijoita ole, Liigassa niitä on paljon) ja toisaalta taas yleisen taktiikan ja reagointipelin hitaus. Niemi on tosiaan hyvä esimerkki pelaajasta, joka on pärjännyt keskinkertaisemmallakin luistelulla Liigassa, mutta KHL:ssä se ei riittänyt alkuunkaan. Löytyyhän Liigasta sitten myös niitä pikakiitureitakin tyyliin Joonas Rask, mutta kun ne kädet ja pää ei pelaa jalkojen kanssa lähellekään samalla nopeudella, niin ei sellaisella pelaajalla ole oikein mitään käyttöä KHL:ssä rotaatioroolia kummemmassa asemassa.

Asiasta toiseen liittyen Marjamäkeen:
Onko kenelläkään tietoa mikä on Marjamäen vetovoima pelaajamarkkinoilla? @Gags jo aikaisemmin maalaili mustia kuvia tulevaisuudesta pelaajien vetovoimaan liittyen, mutta missä menee edes jonkunlainen totuus tässä asiassa? Iso osa kieltäytymisistä maajoukkueeseen viime keväänä taisi olla osittain Marjamäestä johtuvaa, vaikkei sitä kukaan tainnut ääneen sanoakaan. Jalonen on ollut valmentaja, joka varmasti on toiminut myös hyvänä houkuttimena pelaajien suuntaan, mutta missä mennään Marjamäen kanssa? Toivotaan, että saa tällä kaudella mj-kuviot toimimaan, ettei sieltä jäisi ainakaan kenellekään enää paskaa makua suuhun valmennuksen toiminnasta.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Palaisiko Marjamäen avuksi kotiin Immosen Waltteri? En tiedä mitään sopimusasioista, mutta tulipa mieleen maajoukkueesta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Palaisiko Marjamäen avuksi kotiin Immosen Waltteri? En tiedä mitään sopimusasioista, mutta tulipa mieleen maajoukkueesta.
Niin, Wade on yksi vaihtoehto. Valitsee Late sitten kenet hyvänsä, niin siihen on luottaminen.

Saa nähdä viekö Jalonen Raipen ja Saarisen mukanaan maajoukkueeseen. Toisi ihan hyvää jatkuvuutta edes toinen näistä jatkaisi meillä. In Late we must trust...
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Saa rauhassa Marjamuki yllättää, kuten Jalonen on yllättänyt tällä kaudella. Epäilykset ovat silti suuret. Intohimoa varmasti löytyy, mutta näytöt maajoukkueessa ovat siksi karmaisevat, että pelko perseessä mennään ensi kauteen. Onneksi on sentään seurannut ja kommentoinut Jokereiden matseja tällä kaudella ja tietää mikä on taso ja millä pelityylillä nyt menestytään.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Korkea pelitempo ei määrittele pelin laatua, korkea pelinopeus sen sijaan määrittelee. Aktiivinen pelitapa niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan on modernin jääkiekon suuntaus ja meidän peli ylikorostetulla kiekkokontrollilla (josta Marjamäellä on mm. Liigavalmentajana näyttöä) on pelitapana lähes tai täysin käyttökelvoton korkean taitotason KHL:ssä. Kun lisäksi KHL ja erityisesti sen huippujoukkueet ovat kehittäneet pelitapaansa ja sen suorittamista sekä valmentajien valmius reagoida pelissä on vertailukelpoinen kehen tahansa suomalaiskoutsiin ei Jokerit saa merkittävää etua edes taktiikkataulusta. Siksi Jokereiden pelitavan nyanssien hiomiseen on päävalmentajan kiinnitettävä erityistä huomiota sekä joukkueen erityisesti siihen, että joukkue pelaa toisilleen, tekee hartiavoimin hommia viisikkona (puolustaa ja hyökkää tiiviisti) sekä suorittaa pelitapaa tinkimättömästi. Marjamäki on fiksu valmentaja. Fiksu erityisesti sellaisissa projekteissa, joissa pääsee pelaajiin käsiksi päivittäisen tekemisen kautta. Siksi mä en kanna huolta siitä, etteikö Late pystyisi rakentamaan pelitavalle sellaiset raamit jolla on mahdollisuus menestyä.
 

Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Toivotaan, että Marjamäki sitten tulevaisuudessa onnistuu Jokereissa. Kaikki me varmaan toivotaan, että Jokerit pelaa myös ensi kaudella aktiivista lätkää. Pelataan nyt kuitenkin tämä kausi alta pois. Muistetaan myös ettei tuomita sitten meidän tulevaa valmentajaa kovin hätäisesti. Se on nimittäin yleensä pitkä projekti, että uusi valmentaja saa joukkueen pelaamaan haluamallaan tavalla.

Nautitaan nyt kuitenkin vielä tästä kaudesta.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Palaisiko Marjamäen avuksi kotiin Immosen Waltteri? En tiedä mitään sopimusasioista, mutta tulipa mieleen maajoukkueesta.

Immosen Waltteri ei voi, eikä saa olla mitenkään mukana Jokerien KHL projektissa .

Piste.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Osittain syynä on varmasti keskiarvoisesti hitaampi pelaajien luisteluvauhti (KHL:ssä ei juuri huonoja luistelijoita ole, Liigassa niitä on paljon) ja toisaalta taas yleisen taktiikan ja reagointipelin hitaus.
Kyllä tuohon luistelunopeuden ja taktiikoiden sijaan on huomattavan paljon selkeämmin syynä ihan se perusasia, joka on pelaajien yleinen taitotaso.

Syötöt lähtevät lavasta huomattavan paljon kovemmalla voimalla, napsahtavat huomattavasti todennäköisemmin lapaan, ja vastaanottaja saa vaikeankin tykin huomattavan paljon todennäköisemmin otettua hallintaansa. Sieltä ne erot tulee. Keskimääräiseltä yksilötaitotasoltaan KHL -ei ole näissä asioissa kaukana edes NHL:stä.

Siellä toki jo isoilta osin pienen kaukalon lainalaisuuksien vuoksi tulevat esiin erityisesti pelaajat, jotka pystyvät menemään räjähtävästi start-stoppia, kun euroopan kaukalot valmistavat pelaajia enemmänkin pysymään jatkuvassa liikkeessä, vaikka sitten vähän laajemmillakin luistelulinjoilla.
 
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
Maajoukkueessahan Marjamäki ei ole pärjännyt ellei vielä tällä kaudella tule menestystä olympialaisissa ja/tai MM-kisoissa. World Cupissa peli oli välähdyksittäin vain kelvollista tasoa mutta pahimmillaan Suomi oli todella liemessä varsinkin Pohjois-Amerikan junnuja vastaan jossa nämä nuoret ajoivat kovaa maalille ja Suomen pakisto oli helisemässä eikä pelitavasta löytynyt lääkkeitä tähän. Vasta kun ottelun loppua kohden junnut löysäsivät kaasua niin Suomi oli pelissä näennäisesti mukana ja ei hävinnyt kuin 4-1 kun pahimmillaan ottelusta 1.erän perusteella olisi voinut tulla todella selkäsauna.

Edellä oleva kappale hieman pohjustuksena vaikkei se Jokereihin sinänsä liitykään mutta Marjamäkeen kyllä. Hän on hyvä valmentaja ainakin seuratasolla ja häntä on pidetty edistyksellisenä valmentajana joka ymmärtää pelikirjojen päälle. Jotakin arvostuksesta kertonee se että Marjamäki oli Erkan apuna Sotshin olympialaisissa valmennustiimissä. Uskon että Jokereissa Marjamäki voi saavuttaa tuloksia jos joukkueen rosteri on vähintään tämän kauden luokkaa ja työrauhaa tulee ainakin ensimmäinen kausi joka menee pelitavan hieromisessa ja pelaajien kehittämisessä. Kuitenkin Marjamäellä oli Kärpissä liigan kärkitason materiaali ja resurssit käytössään ja Jokereiden vastaavat eivät KHL:ä ole liigan kärkitasoa vaikka syyskausi onkin mennyt loistavasti lukuunottamatta pientä notkahdusta voittoputken katkeamisen jälkeen. Eli Marjamäen olisikin keksittävä jokin pelitapaetu vastustajien materiaalietua vastaan. Toivoisin kuitenkin ettei peli muuttuisi liikaa tästä kaudesta koska Arenalla on ollut ilo katsoa Jalosen Jokereiden yleisöönmenevää ja aktiivistä sekä tuloksellista peliä joka on aivan erinäköistä kuin viime kaudella. Arenalla on nähty tällä kaudella loistavaa lätkäviihdettä sekä faneille että minunlaiselle hyvän lätkän ystävälle ilman faniksi tunnustautumista. Toivon ettei Marjamäen joukkueen peli muutu passiiviseksi ja riskejä välttäväksi ja otteluiden viihdearvo kärsisi.
 
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
Jalonen teki sen jo.

Totta tosiaan. Eli isoja muutoksia pelitapaan ei kannata tehdä ensi kaudella olettaen että joukkueen runko säilyy pääosin samana mutta pelitapaa ehkä joudutaan muuttamaan jos lähtijöitä on paljon ja uudet pelaajat eivät ole aivan tähän nykyiseen pelitapaan sopivia. Mutta scouttauksessa kyllä pitäisi pyrkiä löytämään lähtijöiden tilalle vastaavan tyyppiset pelaajat jotta samaa pelitapaa voidaan pienin viilauksin jatkaa.
 

Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Arenalla on ollut ilo katsoa Jalosen Jokereiden yleisöönmenevää ja aktiivistä sekä tuloksellista peliä joka on aivan erinäköistä kuin viime kaudella. Arenalla on nähty tällä kaudella loistavaa lätkäviihdettä sekä faneille että minunlaiselle hyvän lätkän ystävälle ilman faniksi tunnustautumista. Toivon ettei Marjamäen joukkueen peli muutu passiiviseksi ja riskejä välttäväksi ja otteluiden viihdearvo kärsisi.

Erittäin hyvä kirjoitus @SouthernBoogieCat kokonaisuudessaan. Jalonen peluutti viime kaudella vielä 0-5 träpiä, jos ei päästy antamaan painetta, mutta tälle kaudelle se on muuttunut oikeastaan kokonaan tolppa-träpiksi, jos ei oteta huomioon muutamia 3.erän lopussa johtoasemassa pelattuja 0-5 träpejä. Lisäksi on pyritty myös enemmän ohjauspeliin, mikä ei tee pelistä niin passiivista. Omissa kiekkokontrollia on pyritty pitämään, pl. ne hetket kun vastustaja tulee viidellä päälle, silloin ei lavasta lapaan kiekotella, vaan pelataan kiekko keskialueelle.

Jalonen on myös ottanut jonkun verran paluuta vanhaan keskialueen pelissä riiston jälkeen, kun pakki saa kiekon omalla puolustussinisellä, niin viime kaudella vaihtoehdot oli heti pystyyn tai pakki-pakki ja pystyyn. Tällä kaudella on lisääntynyt kiekkokontrolliteot, kun pakit monesti vielä hidastavat pakki-pakin jälkeen vielä yhdellä syötöllä alaviistoon, eli pelataan pakki-pakki-pakki omalla sinisellä, jos tilaa ei pystytä aiemmin voittamaan. Vaikka kuulostaa hitaalta, niin se on paljon nopeampaa kuin hätäinen syöttö ja kiekonmenetys.

Loppupelissä ne on kuitenkin ne yksilöt jotka sen viihdyttävyyden tekee. Jos miettii vaikka Lokomo-ketjua, niin Erkan kurinalaisella viisikkopelillä yksilöt pääsi käyttämään luovuutta koska se pelitavallinen tuki oli vahva.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
mutta pelitapaa ehkä joudutaan muuttamaan jos lähtijöitä on paljon ja uudet pelaajat eivät ole aivan tähän nykyiseen pelitapaan sopivia.
Olet oikeassa, toki oman materiaalinkin pitää vaikuttaa. Oleellista tuossa nykyisessä pelitavassa on putken kulkeminen, hyvä moraali tehdä töitä alaspäin ja pelin lukeminen. Tuossahan vaihtelee sikamainen karvaus ja trappi varsin inhottavasti ja tilanteen mukaan. Ylös taas pointteja ovat nopea kääntö ja keskustan kautta pelaamien.
 

Subrosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä turha nosto tai sitten ei, mutta itselleni on hieman hyytävää, että Marjamäki puolustelee ennen EHT:n Suomi - Venäjä ottelua esitetyssä haastattelunpätkässä viivelähtöpeliä. Fine, sekin "kuuluu peliin", mutta toivottavasti Narreilla vasta kirkuen ja pakon edessä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Odotettu, mutta kieltämättä paljon vituttava valinta. Ei auta kuin toivoa, että Marjamäki kehittyy nopeasti joksikin muuksi mitä on. Jokereissa pitäisi ”Laten” peluuttaa hänen maajoukkuettaan viihdyttävämpää lätkää ja olla houkutteleva koutsi kokeneille pelaajille. Viihdyttävyys ja tähtipelaajien käsittely ei ole käsittääkseni ko. valmentajan vahvuuksia. (”Tekemisessä ei ole mitään eroa siinä valmennanko Bluesin junnuja vai A-maajoukkuetta” sanoi valmennusnero Marjamäki jossain haastiksessa.)

Toki, jos vastapainoksi tulee menestystä, niin Marjamäki kelpaa sellaisenaan. Minusta kuitenkin menestymisen edellytys Jokereilla on siinäkin, että edes valmennus on mahdollisimman paljon KHL-tasolla nimekkäitä pelaajia houkutteleva. Tämä etenkin siksi, kun veroasteessa ja farmijengin puutteessa joudutaan antamaan ryssille siimaa.
 

Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ehkä turha nosto tai sitten ei, mutta itselleni on hieman hyytävää, että Marjamäki puolustelee ennen EHT:n Suomi - Venäjä ottelua esitetyssä haastattelunpätkässä viivelähtöpeliä. Fine, sekin "kuuluu peliin", mutta toivottavasti Narreilla vasta kirkuen ja pakon edessä.
No tällä kaudella viivelähtöjä on pelattu ihan peliin kuuluvana osana ja paljon. En usko että ensi kaudella viivelähdöt lisääntyy tai vähentyy tästä kaudesta. Marjamäen puheet oli omiin korviin ihan järkeviä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Yksi peli vasta katsottu turnausta mutta paremmalta näyttää Marjamäen peli. On taidettu pelikirjaa päivittää?
 

Yx7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marjis on näemmä voittava koutsi : venäjä - Suomi 2-3
Ens kauden Jokerit ennuste helppo heittää, varmaa tietoo : varma voitto.
Tyylipisteitä ei jaeta.
 

Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Marjamäki tarvitsee parhaan mahdollisen apuvalmentajan rinnalleen. Tervetuloa aurinkokuningas Juhani Tamminen. Vai onko Don Tami nykyään aurinkojumala. Me halutaan sut Tami.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös