Keskustelua Puolasta

  • 47 357
  • 240

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
mutta ihmettelen sitä että eikö tässä EU:n hajanaisuuden tilassa kansallismielisyyden kasvu ole Venäjän kannalta huono asia? Se hajoittaa toki seitinohutta epä-entiteettiä nimeltä EU, mutta luo voimakkaampia yksittäisiä toimijoita.

Itse näen asian siten, että vahva kansallismielinen valtio on Venäjän kannalta pienempi paha kuin EU.

Sotilaallisesti yksikään eurooppalainen valtio ei yksinään ole uhka Venäjälle, mutta Venäjällä on paremmat sotilaalliset keinot vaikuttaa yksittäiseen eurooppalaiseen valtioon. Vaikka kansallismieliset piirit pääsisivät valtaan esimerkiksi Saksassa tai Ranskassa, ei noista kumpikaan uhkaa Venäjän olemassaoloa. Venäjä on, taloudellisesta tilanteestaan huolimatta, sotilaallinen supervalta. Viimeistään ydinaseistus ja maan koko takaavat sen, että yksittäinen eurooppalainen valtio ei yksinkertaisesti pysty uhkaamaan Venäjää. Sen sijaan EU ja usean EU-maan NATO-sateenvarjo pystyy uhkaamaan Venäjää huomattavasti pahemmin jos tilanne äityy pahaksi. Samoin Venäjän kynnys käyttää voimaa on varmasti yksittäistä valtiota vastaan pienempi kuin tiiviimpää Unionia.

Taloudellisesti hieman sama asia. Iso EU pystyy sanelemaan Venäjälle pakotteita jos tilanne sitä vaatii, mutta yksittäinen pieni reunavaltio sitä ei uskottavasti ja turvallisesti pysty tekemään: nopeasti maahan voi alkaa tulemaan pieniä vihreitä miehiä, vähemmistökansat saattavat alkaa vaatimaan paluuta/yhdentymistä Venäjään ja vielä rajummat vastapakotteet saattavat sattua pahasti. Venäjän on vaikeampi ryhtyä tiukkoihin vastatoimiin kaikkia EU-maita kohtaan kuin vain yhtä tai muutamaa; Venäjälle vienti ja tuonti Euroopan kanssa on sen verran tärkeää, että nykyisistä vastapakotteista huolimatta se ei pysty kohdistamaan EU:ta vastaan samanlaista painetta kuin se pystyisi yhtä valtiota vastaan.

Mitä taas tuohon EU:n kankeuteen tulee, niin se kankeus vain lisääntyy mitä useampi maa alkaa vetämään omalla linjallaan. Mitä useampi voimakas toimija haraa vastaan, sitä kauemmin päätöksenteko kestää ja sitä enemmän kompromisseja täytyy tehdä. Näiltä osin Venäjälle olisi suorastaan painajainen, jos EU yhdentyisi entisestään: se vain lisäisi EU:n mahdollisuuksia toimia nopeasti, tehokkaasti ja yhtenäisesti vaikeissa tilanteissa.

Hajottamalla EU:ta Venäjä pystyy paremmin hallitsemaan omia "lähiulkomaitaan" EU:n sisällä tai EU:n rajaseuduilla. Venäjälle taas turvallisinta ja halvinta taitaa olla EU:n nakertaminen sisäpuolelta, toisin sanoen aiheuttamalla kitkoja eri EU-maiden väleille ja maiden sisälle. Poliittisia liikkeitä katsoessa taas mahdollisimman kansallismielinen taho on tehokkain vaihtoehto tätä toteuttamaan: jo lähtökohtaisesti noilla on suuntaus EU:ta vastaan, organisaatiorakenteet (vrt. täysin uuden luominen) valmiina ja varsinkin näinä vaikeina aikoina myös potentiaalia lisätä kannatusta merkittävästi.

Baltian kohdalla tilanne on juurikin mennyt Venäjän kannalta niin väärin kuin niissä olosuhteissa on voinut mennä. Maat olisivat Venäjälle suupala napata tai ainakin vahvasti hallita, mutta sotilaallinen uhkaaminen on jäänyt loppujen lopuksi vähäiseksi esimerkiksi Ukrainaan nähden. Jos EU ja NATO eivät olisi taustalla, olisi todennäköisesti Baltiaan kohdistunut jo vuosia takaperin kovempaa painetta kuin Ukrainaan on nyt kohdistunut: jo pelkästään väkiluku ja yksittäisen valtion puolustuskyky ovat Baltian maissa eri tasolla kuin Ukrainassa. Liittoutuminen on kuitenkin tehnyt Venäjälle vaikeaksi sen, että se pystyisi täydellä teholla hakemaan Baltiaa takaisin itselleen tai hallittavakseen satelliittivaltioiden tyyliin. Kääntääkseen kehityskulun toiseen suuntaan, olisikin Venäjän kannalta tehokkainta vaikuttaa siihen, että liittoumat taantuisivat/purkautuisivat laajemman liittoutumisen sijaan.

Jos esimerkiksi Unkaria tai Puolaa katsoo, niin tämä kaikki on realismia. Yksittäin kumpikin valtio on Venäjälle "turvallisempi" vaihtoehto mitä tulee vaikuttamiseen, tapahtui se sitten painostamalla sotilaallisesti, taloudellisesti ja/tai poliittisesti. Yhtä pienempää on helpompi hallita kuin usean pienen muodostamaa isompaa kokonaisuutta. Vielä kun ruokkivaa kättä ei mielellään purra, niin tuella on mahdollista "ostaa" liittolaisia liittolaisten näkemyksistä riippumatta. Tätähän muun muassa Hitlerin Saksa noudatti esimerkiksi Slovakian ja Kroatian kohdalla toisen kansainvälisen kovapanosammunnan aikana: kansallisia intressejä omaavia heikompia valtioita ei suoraan valloitettu, vaan alistettiin itsenäisemmiksi osiksi kalustoa pyörittämään.

Jos taas Suomea miettii, niin EU:n osana Suomi tietyiltä osin kärsii EU:n Venäjä-politiikasta. Jos eettiset ja moraaliset seikat unohdetaan, on Suomi kärsinyt suoraan Venäjän vastaisista pakotteista. Ne ovat haitanneet kaupankäyntiä, aiheuttaen näin ongelmia viennille, yritystoiminnalle ja liiketoiminnan kehittämiselle. Toisaalta jos Suomi olisi täysin itsenäinen toimija, pakotteiden tuomien haittojen sijaan meillä saattaisi toki vienti itään vetää, mutta helpommin meitä hallittaisiin Kekkosen aikakauden tyyliin. Pieni joutuu tekemään kompromisseja oman turvallisuutensa tähden ja näiltä osin Suomi ilman liittoumia joutuisi useammin toimimaan Moskovan tahtojen ja toivomusten mukaisesit, joko tietoisen tai tiedostamattoman valinnan kautta.

On kuitenkin muistettava se, että kylmän sodan tietty ilmapiiri on palaamassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen maailman yhdentyminen (Kiinan aktiivinen kaupankäynti, asevarustelun purku, Euroopan yhdentyminen, vapaakauppasopimukset, jne.) on kuitenkin kääntymässä siihen, että maailma taas moninapaistuu. Muun muassa Kiina on aktiivisesti alkanut ajamaan "omaa maailmaansa" tekosaarten ja poliittisen vaikuttamisen muodossa, Venäjä on ajautunut (ja osittain ajettu) taas erilleen lännestä ja islamilainen maailma on alkanut blokkiutua. Mikään täysin mahdoton ajatus ei mielestäni ole se, että kylmän sodan aikainen turvattomuus palaa taas maailmaan. Tässä maailmassa taas Venäjälle on edullisempaa hankkia liittolaisia tai "puolueettomia toimijoita" kuin olla napit vastakkain useamman vahvan tahon keskuudessa. Venäjä kuitenkin elää vahvasti voimapolitiikasta, joten todennäköisempänä näen halukkuuden rapauttaa "kilpailevia tahoja" ja muokata maaperää Venäjälle sopivaksi. Toki itlanne voi maailmanpoliittisesti päättyä toisin kuin tuossa uhkakuvassa, mutta Putinin Venäjää tunnutaan johtavan tietyiltä osin hyvinkin "neuvostohenkisin" ottein mitä tulee valtapiireihin ja ulkorajojen turvaamiseen.
 

gasp

Jäsen
Mielenkiintoisia lausuntoja Puolan ulkoministeriltä:

”Asia on niin, että maailmaa on muokattu marxistiseen malliin, jonka kehitys kulkee vain yhteen suuntaan – uudeksi kulttuurien ja rotujen sekoitukseksi sekä polkupyöräilijöiden ja vegaanien maailmaksi, joka käyttää vain uusiutuvaa energiaa ja taistelee kaikkia uskontojen muotoja vastaan”, puolusti Puolan ulkoministeri Witold Waszczykovski uutta lakia ”järkyttyneen” saksalaisen Bild-lehden toimittajan edessä."

Edellä mainittu malli ei Waszczykovskin mukaan sovi puolalaisiin arvoihin, joiksi hän on maininnut ”perinteet, tietoisuus historiasta, isänmaallisuus, uskonnollisuus ja normaali perhe-elämä aviomiehen ja -vaimon välillä”.

Uusi laki on saanut osakseen kovaa kritiikkiä. Euroopan komissio on kehdannut kutsua lakia ”hyökkäykseksi lehdistönvapautta vastaan”. Myös puolalaisista toimittajista muiden muassa useat valtiollisen television päälliköt ovat eronneet tehtävistään protestiksi 31. joulukuuta.

Jää nähtäväksi, kuinka suuri vaikutus uudella lailla Puolan mediakenttään loppujen lopuksi tulee olemaan; enemmistö ”puolalaisesta” mediasta on kuitenkin yksityisessä omistuksessa ja laki ei siten vaikuta tähän osaan mediaa mitenkään.

Lähteet: Bild, Patriootti
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Palkkataso on maassa alhainen, esimerkiksi hyvin tuntemani rouva on koulussa opettajana. Palkkaa hän saa käteen noin 2000 PLN kuussa. Vaihtokurssista riippuen 460-480 €. Hyvä ammattihitsari saa käteen yrityksestä riippuen 400-450 € kuukaudessa. Vaikka hintataso on suomalaisen mittapuun mukaan halpaa / edullista, ei noilla palkoilla niin hirveästi juhlita.

Maassa juuri työt aloittaneena olen tullut siihen käsitykseen, että Puola on erittäin kaksijakoinen tässä suhteessa. Monista tavallisista töistä ei makseta oikein mitään, mutta sitten on näitä "paremmin" palkattuja töitä mihin viitsii tarttuakin. Eihän juuri missään kehittyneemmässä maassa minun kaltainen perusapina tienaa kolmea kertaa sitä mitä vaikka opettaja.

Myös hintataso/halpuus on täysin siitä kiinni mitä sattuu tarvitsemaan. Maahan on itse asiassa erittäin kallis, jos mitään hankintoja tarvitsee tehdä. Toivottavasti nämä talvikengät kestäisivät vielä tämän talven, koska uudet maksavat saman verran kuin vaikkapa Suomessa, vaikka palkka on puolet mitä siellä tienaisi. Uuden puhelimen, läppärin ja tabletinkin tarvitsisi. Mistähän rahat sellaiseen, kun jostain gigantistakin saisi halvemmalla, täytynee tilata postimyynnistä.

Sen sijaan peruseläminen on halpaa. Ruoka ja juoma ovat käytännössä ilmaista vähemmänkin tienaavalle. Paikallisesta marketista voi ottaa mitä tahansa mukaan ja ihmettelee vain kassalla mitenköhän tämäkin säkki oli vain 23 euroa. Sitten joskus viikon päästä hakee lisää ruokaa.

Se olisi kiva saada selville miten nämä oikein asuvat, kun vuokrat kuitenkin äkkiä ovat jopa kolme sataa euroa ja palkkaa tosiaan monet saavat reilusti alle 500 euroa. Vanhempien luona asuminen on käsittääkseni melko yleistä.

Hieno maa ja toivottavasti tästä tulisi jotain yhtään pysyvämpää, ostovoima riittää erittäin hyvin tässä pyörimiseen ja Eurooppaa ristiin rastiin matkustaen. Se himoittu Thaimaan lomakaan ei ole mahdoton, mutta vaatii vain pidempää säästämisaikaa.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Myös hintataso/halpuus on täysin siitä kiinni mitä sattuu tarvitsemaan. Maahan on itse asiassa erittäin kallis, jos mitään hankintoja tarvitsee tehdä. Toivottavasti nämä talvikengät kestäisivät vielä tämän talven, koska uudet maksavat saman verran kuin vaikkapa Suomessa, vaikka palkka on puolet mitä siellä tienaisi. Uuden puhelimen, läppärin ja tabletinkin tarvitsisi. Mistähän rahat sellaiseen, kun jostain gigantistakin saisi halvemmalla, täytynee tilata postimyynnistä.
No juuri näin, ja tämä oikestaan pitää paikkansa kaikissa halpamaissa. Merkkituotteet kuten iPhonet, HP:n läppärit, Rossignolin sukset tai Canonin kamerat on tasan yhtä kalliita Thaikuissa ja Virossa kuin Suomessakin. Toki tuontikustannukset ja verot voivat tehdä pieniä eroja, mutta 600 euron iPhonea ei saa 60 eurolla Thaimaassa. Tämä monesti unohtuu kun hehkutetaan näitä halpoja maita. Halpoja siellä on paikallistuotteet ja palvelut (joka johtuu siitä matalasta palkkatasosta). Länsimaiset laatutuotteet eivät ole missään merkittävästi halvempia, tai jos ovat niin kyse on joko varastetusta tavarasta tai feikkituotteista.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Venäjän politiikka on selvä: se pyrkii hajottamaan EU:ta mm. tukemalla Euroopan alueen erinäisiä kansallisradikaaleja liikkeitä. Vaikea sanoa sinänsä, miten järkevää tämä on sen itsensä kannalta, mutta mitään kiistaa ei ole siitä, etteikö se näin tekisi.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
EU-komissio on aloittanut tutkinnan Puolan demokratian tilaan liittyen. Suomen ulkoministeri Soini kirjoitti tähän liittyen hämmentävän blogikirjoituksen, jossa kritisoi tutkintaa ja samalla käytännössä antoi tukensa Puolan nykyisen hallituksen touhuilulle. Valtiovarainministeri Stubb taas esitti päinvastaisen näkökulman, eli hän piti komission toimintaa oikeutettuna.

Ylen uutinen aiheeseen liittyen: Soini otti kantaa Puola-päätökseen: "EU pysyköön lestissään" – Stubb eri linjoilla | Yle Uutiset | yle.fi
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei kannata muuten aliarvioida kuinka vähän tavallista kansaa kiinnostaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Puolan johtajat ajavat täyttä aborttikieltoa – vastustajat lähtivät kaduille | Puola | HS

Terve meininki. Katolilaiset hihhulit haluavat muuttaa Puolan jo ennestään Euroopan tiukimpiin kuuluvaa aborttilainsäädäntöä yhä tiukempaan suuntaan. Jos suunnitteila oleva muutos menee läpi, jatkossa naisella ei ole oikeutta aborttiin edes siinä tapauksessa, jos raskaus on seurausta raiskauksesta tai insestistä. Ainoastaan siinä tapauksessa abortti olisi sallittu, jos naisen henki olisi vaarassa.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolan johtajat ajavat täyttä aborttikieltoa – vastustajat lähtivät kaduille | Puola | HS

Terve meininki. Katolilaiset hihhulit haluavat muuttaa Puolan jo ennestään Euroopan tiukimpiin kuuluvaa aborttilainsäädäntöä yhä tiukempaan suuntaan. Jos suunnitteila oleva muutos menee läpi, jatkossa naisella ei ole oikeutta aborttiin edes siinä tapauksessa, jos raskaus on seurausta raiskauksesta tai insestistä. Ainoastaan siinä tapauksessa abortti olisi sallittu, jos naisen henki olisi vaarassa.

Ei kannata muuten aliarvioida kuinka vähän tavallista kansaa kiinnostaa.

Eilen täällä oli joku pilipalijeesuspäivä ja kaupungilla järjestettiin abortinvastaisia mielenilmauksia. Toisin sanoen kolme tai neljä tyyppiä seisoi vilkkaalla aukiolla keräämässä kyseiseen lakialoitteeseen nimikirjoituksia. Mukana oli pari julistetta ulosrevityistä sikiöistä sekä matkakaiuttimista kuului julistusta jeesuksesta ja aborteista. Venailin spåraa reilut viisi minuuttia eikä yksikään pysähtynyt kirjoittamaan nimeään.

Suurinta osaa ihmistä ei todellakaan vittuakaan kiinnosta maan politiikka.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ai ihan siellä? Myös Suomessa vietetään helluntaita.

Oliko kaupat kuitenkin auki? Eipä olleet täällä ja yllätyksenä tuli, mutta toki nyt sentään sivistysmaasta kaljaa sai.

Googlaamalla selvisi, että kyseessä oli 50 päivää pääsiäisestä. Onko se sitten helluntai nimeltään, en tiedä. Olikohan tämä hulluus jo tältä vuodelta tässä.

Suurinta osaa ihmistä ei todellakaan vittuakaan kiinnosta maan politiikka.

Näitkö tuon uuden tutkimuksen? Kolmekymmentä prosenttia nuorista suunnittelee enemmän tai vähemmän vakavissaan ulkomaille muuttoa. Melko hurja luku. Koska ketään ei kiinnosta ja ihmiset kokevat, että ei tässä ole mitään järkeä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Oliko kaupat kuitenkin auki? Eipä olleet täällä ja yllätyksenä tuli, mutta toki nyt sentään sivistysmaasta kaljaa sai.

Vielä viime vuonna suuret päivittäistavarakaupat olivat helluntaina kiinni. Suomi on täynnä uskovaisia ryhmiä, meillä on valtionkirkko ja vielä toistaiseksi suurin osa kansasta kuuluu kirkkoon, joten en ampuisi Puolaa pyhäpäivien vietolla. Samanlainen meininki täälläkin olisi ilman luterilaisia. Euroopassa on muitakin katolisia maita, mutta silti näissä maissa homojen ja naisten oikeudet ovat edenneet.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
joten en ampuisi Puolaa pyhäpäivien vietolla. Samanlainen meininki täälläkin olisi ilman luterilaisia. Euroopassa on muitakin katolisia maita, mutta silti näissä maissa homojen ja naisten oikeudet ovat edenneet.

Yllättävän vähän tämä katolilaisuus näkyy. Lapsia kyllä tuntuisi olevan enemmän, tiedä sitten virallisia lukuja onko niin. Pyhäpäiviä on ihan normaali määrä, jotain toistakymmentä vuodessa. Ne aina vain vähän tuppaavat tulemaan puun takaa, kun ei voi tietää mitähän nyt tällä kertaa taas.

Googlehan nämäkin tietää eikä hulluus lopukaan. Ensi viikolla on näköjään yhdeksäs torstai pääsiäisen jälkeen. Miten tälläisen niin kuin voisi tietää, mutta nyt tiedetään. Ei tämä sentään mikään Filippiinit ole missä valkoihoisia työnantajia vituttaa, kun ne ovat koko ajan jollain jeesuspäivällä eivätkä hikipajassa raatamassa puolen vuorokauden mittaista vuoroaan.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitkö tuon uuden tutkimuksen? Kolmekymmentä prosenttia nuorista suunnittelee enemmän tai vähemmän vakavissaan ulkomaille muuttoa. Melko hurja luku. Koska ketään ei kiinnosta ja ihmiset kokevat, että ei tässä ole mitään järkeä.


(humblebrag warning @Radiopää ) Koreassa asuessani muuttohalukkuus ulkomaille oli vieläkin suurempaa. Siellä toki syy johtui epäinhimillisistä työajoista (useilla 12-14h) ja osittain naiivista mielikuvasta mitä tulee länsimaalaiseen elämään. Täällä Puolassa toki palkat ovat pieniä, mutta työn stressaavuuteen en ihan usko. Ainakin omalla työpaikallani duuniin saavutaan miten saavutaan ja avoimesti feisbuukkaillaan yms. Mistä lie se stressi sitten tulee, vai onko kyseessä vain länsimaalaistumisen askel, jossa pitää voivotella työn kauheutta pelkästä voivottelemisen ilosta...
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mistä lie se stressi sitten tulee, vai onko kyseessä vain länsimaalaistumisen askel, jossa pitää voivotella työn kauheutta pelkästä voivottelemisen ilosta...

Se stressi tulee siitä, että koskaan ei tiedä milloin saa kenkää. Joku työsopimus on vain pala paperia.

Ketään ei tosiaan kiinnosta mitä työpaikalla tehdään tai ei tehdä, mutta lopulta sitten joku länsimaalainen valkoihoinen pomo huomaa kuinka halvan työvoiman maassakin voi antaa kaikille kenkää. Ja sitten annetaan.

Ehkä isoissa kansainvälisissä yrityksissä on joku tolkku, mutta paikalliset varoittelevat kuinka ei kannata paikallisomistuksessa olevaan firmaan suostua töihin. Totuus lienee jossain siinä välissä niin kuin aina.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se stressi tulee siitä, että koskaan ei tiedä milloin saa kenkää. Joku työsopimus on vain pala paperia.

Ketään ei tosiaan kiinnosta mitä työpaikalla tehdään tai ei tehdä, mutta lopulta sitten joku länsimaalainen valkoihoinen pomo huomaa kuinka halvan työvoiman maassakin voi antaa kaikille kenkää. Ja sitten annetaan.

Ehkä isoissa kansainvälisissä yrityksissä on joku tolkku, mutta paikalliset varoittelevat kuinka ei kannata paikallisomistuksessa olevaan firmaan suostua töihin. Totuus lienee jossain siinä välissä niin kuin aina.

Miten tämä eroa Suomen YT-kulttuurista? Kenkää sielläkin tulee alasta riippumatta paitsi, että korvaavia töitä ei oikein löydä.

Mutta toki tuossa on pointtinsa. Pienissä ja isoissa firmoissa on omat ongelmansa. Varmasti hyviä työnantajia löytyy molemmista kuten myös niitä huonoja. Yksi yleinen asia täällä on se, että aika harvalla on oikeastaan minkäänlaista koulutusta/aiempaa osaamista näihin hommiin (pääasiassa taloushallinto ja IT-ala). Työpaikan saa puhtaasti kielitaidon perusteella, koska vieraiden kielien puhujista on huutava pula.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ja taas mennään: Puola kieltää kaikki viittaukset kommunismiin paikkojen nimissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uuden lain myötä kaikki viittaukset kommunismiin tai Puolan vuosien 1944-1989 hallintoon ovat kiellettyjä paikkojen nimissä.
Hmnjaa. Saksassa samoin laitonta viitata natsiaikoihin ja esimerkiksi Adolf Hitlersstrassea ei taida löytyä. Ihan hyvä vaan että myös toista Euroopan (ja lähialueiden) hirmuhallintoideologioista aletaan käsittelemään samalla lähestymistavalla. Toki hanurista että kommunistista despotiaa ei voi pahalla muistaa normaaleissa demokratioissa, vaan siihen tarvitaan oikeistonationalismilla ratsastava hallintojärjestelmä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hmnjaa. Saksassa samoin laitonta viitata natsiaikoihin ja esimerkiksi Adolf Hitlersstrassea ei taida löytyä.

Ei ole ei, missään maassa. Esimerkiksi Tallinnan nykyinen Narva maantee oli ennen ja luonnollisesti niitä löytyi ympäri Eurooppaa. Myös Puolasta, mutta ne on jo ajat sitten muutettu.

Mikäs siinä, jos loppujakin vähän poistaa. Sehän on ihan normaalikäytäntö monin paikoin, että katujen nimet muuttuvat. Sitten se on hankalaa turistille, kun eiväthän taksikuskit niitä uusia nimiä osaa ja turisti ei taas tiedä sitä vanhaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Puolan parlamentti on juuri hylännyt laajaa vastustusta herättäneen (käytännössä) abortin täyskiellon. Ehkä maalla on vielä toivoa, kun valtapuolue ei pääsekään huseeraamaan ihan miten hyvänsä.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolan parlamentti on juuri hylännyt laajaa vastustusta herättäneen (käytännössä) abortin täyskiellon. Ehkä maalla on vielä toivoa, kun valtapuolue ei pääsekään huseeraamaan ihan miten hyvänsä.

Suurimmissa kaupungeissa taisi olla myös aika massiiviset mielenosoitukset tuota vastaan.

Omien kokemusten mukaan Puolassa(kin) konservatiisisimpia ovat ne jotka asuvat maaseudulla. Kaupungeissa tilanne on sen sijaan arvojen puolesta jopa yllättävän lähellä länsimaita.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Omien kokemusten mukaan Puolassa(kin) konservatiisisimpia ovat ne jotka asuvat maaseudulla. Kaupungeissa tilanne on sen sijaan arvojen puolesta jopa yllättävän lähellä länsimaita.

Tähän ei tarvita mitään hillittömiä stipendejä, että saadaan joku tutkijaporukka selvittämään miten asia on asiasta mikä jo tiedetään. Mielenosoituksia oli ympäri maata isoissa kaupungeissa ja en ole koskaan sellaisista oikein perustanut, kun eihän ne toimi kuin Ranskassa, missä oikeasti ollaan lakossa niin kauan kuin tarvitsee olla.

Tässä kohtaa nyt kuitenkin taisi kansalaisten mielipide vaikuttaa, sen suuntaista juttua on kuulunut. Maalaisethan ei tietenkään ole edes kuulleet koko asiasta, mutta Puolan isoissa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa eletään aivan länsimaisesti, vaikka lastentauteja (kuvaannollisesti) vielä onkin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tässä kohtaa nyt kuitenkin taisi kansalaisten mielipide vaikuttaa, sen suuntaista juttua on kuulunut. Maalaisethan ei tietenkään ole edes kuulleet koko asiasta, mutta Puolan isoissa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa eletään aivan länsimaisesti, vaikka lastentauteja (kuvaannollisesti) vielä onkin.

Puolassahan äärioikeistolaisuus elää melko vahvana ja nämä "länsimaisten arvojen kannattajat" suhtautuvat hekin äärioikeistoon varovaisen hyväksyvästi, siellä kun vielä muistetaan mitä kommunismi oli ja on.

Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, etteivät puolalaiset mitään lampaita ole, joille voi sanella mitä tahansa. Rasismi ja juutalais- ja muslimiviha ovat tuolla ihan tavanomaisia, kunnioitettavia piirteitä, mutta omien kansalaisten ihmisoikeuksista siellä halutaan kyllä pitää kiinni.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Isot protestit menossa ja kansa kaduilla, mutta eihän se kiinnosta poliittisella palstalla missä puhutaan pelkästään Ameriikan politiikasta ja vapaa-aikana kysellään olisikohan NYC:ssa joku ravintola. Mistä saa vuokra-auton ja onko NHL.

Puola on niin kovin kaukana ja eihän sillä ole merkitystä mitä isossa EU-maassa tapahtuu, kun on Trump.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös