La 5.12.2009 Tappara - TPS

  • 5 140
  • 20
Kokoonpanoja sun muuta voi laitella huomenna kun ne tulevat Liigan sivuille, mutta syy miksi tämän nyt tein on seuraava: ajattelin huomenna lähteä Tampereelle katsomaan peliä mutta lipunosto tuottaa vaikeuksia Hakametsästä tietämättömälle.

Mikäköhän katsomo olisi sellainen jossa ei välttämättä ole aina hirveästi porukkaa, joka on hiukan kauempana Tapparan kannattajaporukasta ja josta silti näkee pelin hyvin? Ei nyt hirveästi myöskään tee mieli maksaa ainakaan yli 10 euroa lipusta? C3 vastaan? Onko Tapparan peleihin lippua työttömille, jos on niin mihin hintaan?
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tuolta voit katella. Tapparan fanikatsomo on tuo C3. Perinteisesti Turkkulaiset on majailleet tuola E-parvella, Tony Halmetta myöden. Tiedän, ei ole, mutta TPS paita sillä oli. Lähempänä peliä tietysti olet esim D päädyssä. Alariveille saa halvimmalla. siitähän siten vaivihkaa voi nousta ylemmäs. Järkkärit on lähes poikkeuksetta sen verran virkaintoisia, (ihammulkkuja) että puuttuvat siihenkin, nähdessään. Käytännössä ostat D2 alariville paikan ja sieltä kapuat huippupaikalle ihmisten vallattua ensin omansa. Tämä vinkki on puoli-ilmainen. Juuri D päädyssä ei ole ketään Tamperelaisia, paitsi muutama ilmaislipun jostakin saanut piruparka.
Lippupalveluhan myy Tapparan peleihin lippuja. Ennakosta vaan ei kannata ostaa, nimittäin se on niin nerokasta että maksaa enempi. Loppuunmyyty halli ei ole, eli ajoissa lippuluukulle vaan. Varttia vaille se jonoutuu, sitä aikasemmin ei tarvi jonottaa. Perinteistä siis.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tepsi latoo ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin neljä maalia joka ei sitten totutusti riitä voittoon vaan Tappara jauhaa Tepsin jäähyillessä pelin ainakin tasoihin. Näin ainakin pessimisti ajattelee.

Toivottavasti ottelu säilyy tasaisena alusta loppuun saakka jolloin todennäköisesti mitään mustaa hetkeä ei ole ollut vierasjoukkueen esityksessä. Vieläkö Leggiolle annetaan mahdollisuus vai aloittaako Engren vai jopa Ortio maalilla? Hurme ei taida vielä ehtiä..

Joskus olisi mielenkiintoista nähdä miltä näyttää Filppulan juonikkuus + Plihalin suoraviivaisuus samassa kentässä. Eli Plihal vasempaan laitaan, Filppula keskelle ja esim. Venäläinen oikeaan rightin miehenä. Tämä on puhdasta spekulointia ja voipi olla että torstain loistavan Kärpät-voiton jälkeen ketjuja ei muutella.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tepsi latoo ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin neljä maalia joka ei sitten totutusti riitä voittoon vaan Tappara jauhaa Tepsin jäähyillessä pelin ainakin tasoihin. Näin ainakin pessimisti ajattelee.

Toivottavasti ottelu säilyy tasaisena alusta loppuun saakka jolloin todennäköisesti mitään mustaa hetkeä ei ole ollut vierasjoukkueen esityksessä. Vieläkö Leggiolle annetaan mahdollisuus vai aloittaako Engren vai jopa Ortio maalilla? Hurme ei taida vielä ehtiä..

Joskus olisi mielenkiintoista nähdä miltä näyttää Filppulan juonikkuus + Plihalin suoraviivaisuus samassa kentässä. Eli Plihal vasempaan laitaan, Filppula keskelle ja esim. Venäläinen oikeaan rightin miehenä. Tämä on puhdasta spekulointia ja voipi olla että torstain loistavan Kärpät-voiton jälkeen ketjuja ei muutella.
Nyt ei olla 80-luvulla(ikävä kyllä). TPS latoo tosiaan sen neljä maalia ja Tappara "herää" pelaamaan n.5min ennen loppua ja eihän se mihinkään riitä. Näin ajattelee realisti.
 
TPS:

Birner-Plihal-Erkinjuntti

Vahalahti-Uusikartano-Venäläinen

Hattunen-Filppula-Suominen

Reivonen-Kokkala-Kolu



Nordlund-Järvinen

Skålberg-Halonen

Berg-Campbell


Ortio-Engren

Eli siis samaa kuin viimeksi Kärppiä vastaan.

Jatkoajan ennakon mukaan TPS:n maalissa pelaisi Jani Ortio mutta toivon että paikan saa Kärppiä vastaan pelannut Joni Ortio ;)
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara tänään:

26 Jonas Enlund - 21 Jori Lehterä - 73 Niclas Lucenius
22 Kim Strömberg - 8 Janne Ojanen - 20 Jyri Junnila
30 Ville Nieminen - 44 Steve Guolla - (vaihtuva laita)
81 Jukka Peltola - 17 Joonas Koskinen - 28 Jarkko Pyymäki

15 Jussi Halme - 77 Harri Ilvonen
6 Pekka Saravo - 18 Tuukka Mäntylä
82 Atte Pentikäinen - 16 Jesse Turkulainen
9 Juha Leimu

34 Mika Lehto
(29 Harri Säteri)

Ilvonen ja Nieminen tekevät paluun kokoonpanoon, Koskela ja Lähde ovat jääneet sivuun. Lehto aloittaa pitkästä aikaa maalissa.

Eiköhän Lehterän kenttä jälleen muutaman maalin värkkää. Puolustuksesta sitten riippuu, riittääkö se voittoon. Muilta ketjuilta ei uskalla odottaa tehoja, niin jäässä ne ovat olleet.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli siis samaa kuin viimeksi Kärppiä vastaan.

Se muutos noissa kokoonpanoissa on, että Radjan lähdettyä takaisin jenkkeihin, tekee Hattunen paluun Filppulan rinnalle. Harjoituskauden tehokaksikko voisi näyttää, ettei se tehoilu ollut pelkästään suonenvedoista johtuvaa.

Leggio potee edelleen aivotärähdystä, ja muutenkin Turussa on maalivahdit hieman kortilla tällä hetkellä. Ortion peluuttaminen tässä vaiheessa on oikein tervetullutta. Toivottavasti joukkue taistelee tänään samalla tavalla kuin Kärppiä vastaan.

Suomisella on melko kuiva kausi menossa. Vain yksi syöttöpiste kuudessa viime ottelussa. Ennakolta odottaisin UK:n ketjun vastaavan Tepsin tehoiluista.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Ei ole hetkeen tullut palstalla kapinoitua, mutta nyt alkaa kerta kaikkiaan riittää tuo rämpiminen. Siis joukkue ei voi menestyä jos käytännössä joka pelissä soi omissa 5-6 kertaa. Hyökkäys on hoitanut oman leiviskänsä kunnialla, mutta puolustus/maalivahtiosaston touhu on täysin ala-arvoista. En oo pelejä niin paljon seurannut että osaisin sanoa kumman vika on. Maalivahdeilla nyt ainakin on torjuntaprosentit niin säälittävät että sen porukan olisi syytä ryhdistäytyä. Salakin avulla tämäkin joukkue olisi aika korkealla taulukossa. Oma pää kuntoon tai ei ole mitään asiaa pleijareihin.

Edit: niin ja nuo synkät hetket, miksi niitä pitää tulla? Monessa pelissä homma on hävitty jo ekassa erässä. Tällä kertaa päästiin toiseen, jolloin viidessä minuutissa napsui kolme kertaa omissa ja homma oli taputeltu. Ryhtiä siihen touhuun.
 

12961

Jäsen
Taas löytyi se pakollinen 10 min kestävä housuunpaskominen, jonka aikana tappara väänsi sen 3 maalia. Haloo, ei näitä pelejä näin voiteta. Yksi taisi olla vielä se Hattusen C-junnutason virhe oman maalin edessä? Ei sitä vitun jalkakynää tarvitse joka paikassa vääntää.

Imikö Ortio, vai oliko tuo vaan herätys parhaillaan housuihinsa ripuloivalle joukkueelle.

Toivottavasti tuolle vasta heräämistä aloittaneelle Plihalille ei tullut mitään pidempiaikaista vaivaa jalkaansa. Koukki edellisessä tilanteessa ja kaatui oman jalkansa päälle?

Laukaisukartan perusteella molemmilla on ollut oman maalin puolustaminen erittäin heikkoa, onhan sieltä maalinedustasta laukauksia riittämiin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Imikö Ortio, vai oliko tuo vaan herätys parhaillaan housuihinsa ripuloivalle joukkueelle.

Toivottavasti tuolle vasta heräämistä aloittaneelle Plihalille ei tullut mitään pidempiaikaista vaivaa jalkaansa. Koukki edellisessä tilanteessa ja kaatui oman jalkansa päälle?

Laukaisukartan perusteella molemmilla on ollut oman maalin puolustaminen erittäin heikkoa, onhan sieltä maalinedustasta laukauksia riittämiin.

En nyt tiedä imemisistä. Pari yv-maalia, 2 kilahti aivan yläkulmaan ja yhteen Hattunen teki tosiaan ihan ok esityön. Toki jonkun olisi voinut liimatakin.

Plihal koukki ja kaatui miehen mukana. Siitä liukui luikkarit edellä suoraan laitaan ja polvi sökönä.

E: Eli ei mennyt Plihalilta nilkka vaan polvilumpio käynyt pois paikaltaan.

Täysin samoja ongelmia oli molemmilla joukkueilla eli ei päästy omista millään pois. Puolustuspeli aivan käsittämätöntä. Tuohon päälle vielä söpöt kotituomarit niin vitutus on suunnaton. Tuomaritoiminta kaiken kaikkiaan järkyttävää. Vähemmän huonompi eli parempi voitti.
 
Viimeksi muokattu:

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Täysin samoja ongelmia oli molemmilla joukkueilla eli ei päästy omista millään pois. Puolustuspeli aivan käsittämätöntä. Tuohon päälle vielä söpöt kotituomarit niin vitutus on suunnaton. Tuomaritoiminta kaiken kaikkiaan järkyttävää. Vähemmän huonompi eli parempi voitti.

Tepsin peli kaatui tänään maalivahtivalintaan osittain koska Engrenin tullessa maaliin tilanne rauhoittuii. Puolustus sen sijaan oli kujalla koko pelin. Mitä tekee jäällä eräs Aki Berg, ukko on hidas kun mikä ja heittäen mennään ohi joka suunnalta. Akin puolustukseksi voi sanoa niin mentiin kaikista muistakin Turkulaispakeista joten Suikkasella riittää sarkaa. Hyökkäyspäässä Tepsillä peli kunnossa mutta puolustuspäässä ei, Tapparan ukot meni tosiaan heittäen ohi aika monta kertaa. Tuomareiden arpomisesta sen verran että että tapparan jäähyt meni suht oikein mutta pari Tepsi-jäähyy tuli aikas helponlaisesti. Hauskin episodi oli se kun Atte komennettiin suihkuun Järvinen episodin jälkeen tuomarin toimesta ja sitten hovissa muuttui tuomio 2+2 jäähyksi molemmille. Mutta ei herrat Boman-Tuomisto peliä ratkaisseet, siksi huono TPS oli pari erää. Ainoo positiivinen juttu Tapparalla oli se ettei Koskela ja Korhonen mahtunu kokoonpanoon ja Pyy teki maalin.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Normisuoritus Tepsiltä. Hyökkäys teki sen yhden maalin joka erään ja omiin meni tutut viisi maalia ja yksi sitten vielä tyhjiin. TPS on nyt sarjan eniten maaleja päästänyt joukkue ja edelleen myös kolmanneksi eniten maaleja tehnyt. TPS:n maaliero on ihan tyypillinen häntäpään porukalle, ts sarjataulukon peräpäästä löytyy usein joku joukkue, joka kyllä tekee paljon maaleja, mutta päästää niitä sitäkin enemmän. Sen sijaan vähän maaleja päästäviä joukkueita ei sarjataulukon hänniltä koskaan löydä. Tämä oli nyt 11:s ottelu peräkkäin, jossa TPS päästi vähintään kolme maalia. Itse asiassa näissä edellisissä 11 ottelussa kiekkoa on omasta maalista kaivettu 46 kertaa eli 4,2 kertaa ottelua kohden. Tuo on aivan järkyttävä luku.

Monet tuntuvat ihmettelevän, että TPS pelaa muuten ihan hyvin, mutta joka matsissa tulee huono 10 minuutin jakso, jonka aikana vastustaja tekee kolme tai neljäkin maalia. Eihän siinä mitään erikoista ole, että joka pelissä tulee vaihe, jolloin vastustaja saa ottelusta paremman otteen. Ongelma on siinä, että Tepsin puolustuspeli on niin heikkoa, että vastustajan momentum realisoituu joka kerta muutaman maalin muodossa.

Sen Ortion voi lähettää takaisin vaikka sinne TuToon. Turha nuorta poikaa pitää Tepsin maalilla enempää kärsimässä enää tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tuomareiden arpomisesta sen verran että että

Jännä tuomio oli myös tuo Sami Venäläisen saama korkea maila heti kolmannen erän alkuun... Eihän siinä meinattu löytää millään oikeaa miestä boksiin. Ei tilannetta tainnut kukaan muu nähdäkään kuin toinen päätuomareista.

Ei ollut herroilla tänään linjaa ollenkaan, toisin kuin esimerkiksi illan Lukko-HIFK-pelin pillipiipareilla, jotka hoitivat leiviskänsä mainiosti. Oli muuten pelikin aaaaavistuksen näppärämmän näköistä kuin tämä kaamos-matsi.
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Aika ihmeellinen tuomarilinja koko pelin, TPS:n 1-1 kavennusta edelsi kaksi tilannetta jos joku toinen tuomari olisi puhaltanut kakkose(n/t) ja sitten kolmannessa erässä Tapparalta jäi puhaltamatta ainakin 3 selvää jäähyä ja tilanteet tulivat kyllä aika peräjälkeen. Ainoa "valopilikku" oli 2+2 Menninkäiselle ja Järviselle pystypainista.

Plihal koukki Enludin kumoon joka taisi mennä kuuppa edellä laitaan mutta taas Plihal tosiaan särki jalkansa tilanteessa.

Lehto oli ihan ok mutta vähän epävarman oloinen ja pomputteli taas joista TPS rankaisi kaksi kertaa lähes tulkoon samalla tavalla.

Villeltä hyvää punnerrusta läpi pelin vaikka yhden aivan käsittämättömän estämisjäähyn istuikin. Mukavaa nähdä Guollalla pisteitä tilillään ja Turkulainen on huomattavasti parempi kuin Korhonen. Leimulta jälleen hyvää viivapeliä ja sataset paukkuu pian Jannella jos jatkaisi samaan tahtiin per tuleva peli.

TPS:stä jäi mieleen Birner joka kovasti yritti ja Berg joka järjestään hävisi kaksin kamppailuja. Ortiota on turha syyttää maaleista täysin koska 2 erää TPS oli tosi paska, Engren rauhoitti peliä ja eipä Tappara enää samalla tarmolla pelissä puuhastellut.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Peliä on nähnyt kuin maalikoosteen eli maaleista pari sanaa. Ei voi hirveästi laittaa Ortion piikkiin noita maaleja. Oli aika hiton hyviä laukauksia. Niiden perusteella Tapparalla onnistui maalipaikoissa kaikki mahdollinen, mutta kun en muuten nähnyt peliä niin voi olla, että ollut parempia paikkoja joista eivät laittaneet. Lehterän maalin voi sanoa olleen ihan kiinniotettavissa, kun tuli epäonnistuneena keskelle, mutta onetimerit sivuttaisliikkeessä harvoin ovat molken maaleja.

Silmälle pistävää tepsin maaleissa oli kolmatta lukuunottamatta, että suht nättejä olivat. Hienoja maaleja ollaan koko kausi tehty, mutta taitaa olla enemmänkin oire suuremmassa kuvassa. Juurikin Suikkasen mainitsemaa neppailua aivan liikaa ja haetaan liian hienoa ratkaisua. Samaa olen havainnut tällä kaudella näkemissäni peleissä. Vastuun siirtelyä, liian vähän ja huonoja laukauksia.

Kuten aiemmin jo sanottua niin taas pelissä musta jakso. Toki nämä mustat jaksot menevät oman tasonkin piikkiin, mutta kyllä tuossa jotain mätää on ja pahasti. Vastaavasti TPS on pystynyt itsekin näihin todella vahvoihin jaksoihin, jotka kuitenkin on kuivuneet liian usein juuri noihin mustiin hetkiin. Nuo omat "maalipiikit" eivät kylläkään ole koskaan tulleet tappiotilanteessa, vaan tasatilanteessa. Vastustajat siis pystyvät pelaamaan johtoasemassa toisin kuin me. Tasaisuus puuttuu täysin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Pitää nostaa esiin muiden paljon parjaama ja jo flopiksikin tuomittu T.Mäntylä ennen kuin puoltakaan kaudesta on pelattu.
0+1, teholuku +4 ja valinta yhden IS-tähden pelaajaksi eivät tietenkään riitä Iltapulujen uutiskynnyksen ylittämiseen, joten siksi erikseen tämä maininta.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Pitää nostaa esiin muiden paljon parjaama ja jo flopiksikin tuomittu T.Mäntylä ennen kuin puoltakaan kaudesta on pelattu.
0+1, teholuku +4 ja valinta yhden IS-tähden pelaajaksi eivät tietenkään riitä Iltapulujen uutiskynnyksen ylittämiseen, joten siksi erikseen tämä maininta.

Törkeää osoittaa tuollaista piittaamattomuutta vastustajista. Noin hyvät otteet aiheuttavat mielipahaa ja vielä meni voittamaankin. Odotan jo innolla Petteri Linnavallin seuraavaa objektiivista hyökkäystä SM-Liigaa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Pitää nostaa esiin muiden paljon parjaama ja jo flopiksikin tuomittu T.Mäntylä ennen kuin puoltakaan kaudesta on pelattu.
0+1, teholuku +4 ja valinta yhden IS-tähden pelaajaksi eivät tietenkään riitä Iltapulujen uutiskynnyksen ylittämiseen, joten siksi erikseen tämä maininta.

Eikös toi nyt ole sitä mitä tältä pelaajalta oikeasti odotetaankin/vaaditaan? Siksi se ei ylitä uutiskynnystä. Nämä Mäntylän törttöilyt ovat taas olleet sellaisia mitkä eivät kuulu normaalisti jääkiekko-otteluun.
 
Pitää nostaa esiin muiden paljon parjaama ja jo flopiksikin tuomittu T.Mäntylä ennen kuin puoltakaan kaudesta on pelattu.
0+1, teholuku +4 ja valinta yhden IS-tähden pelaajaksi eivät tietenkään riitä Iltapulujen uutiskynnyksen ylittämiseen, joten siksi erikseen tämä maininta.

Mäntylä pelasi erinomaisen pelin. Mukavaa huomata, että tämä julkinen ajojahti ei ole vaikuttanut hänen peliinsä tipan vertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös