La 5.12.2009 Ässät-Ilves

  • 4 918
  • 23

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Viimeinen rutistus ennen joulupukin tuloa alkaa, ja käytännössä Ässillä sen voinee katsoa alkavan tästä pelistä. Neljä peliä jäljellä, ja ainakin kolme niistä on hyvinkin vietävissä. Toivoin maaottelutauolla että jouluun mennessä kasassa olisi noin 40 pistettä, joten tässähän tosiaan uhkaa tulla jopa kiire sen kanssa..

Kuten todettua, Padan peli-ilme on muodostunut pikkuhiljaa ihan hyväksi vaikkei se mitään taukoamatonta pisteryöppyä olekaan aiheuttanut. Otteet ovat kuitenkin tasaantuneet, ja joka ottelussa kyetään tosissaan taistelemaan voitosta. Viidestä viime ottelusta kolme voittoa, ja tappiopeleistäkin olisi ollut voitot otettavissa joten pelillisesti en ole juurikaan huolissani, sen säilyminen on nyt isoin tekijä..

Ilves on yksi niistä joukkueista joiden tekemisiä en ole seurannut syksyn aikana käytännössä yhtään, joten mitään analyysiä en sen kummemmin heitä. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että nimenomaan peli-ilmeen suhteen on tupsukorvilla ollut viime aikoina paljonkin petrattavaa.. eli sikäli oltaisiin siis aavistuksen niskan päällä illan otteluun lähdettäessä..

Ei kait minulla muuta.. kolme pistettä, kiitos!
 
Ilves spedeilee Porissa tänään tälläisellä kokoonpanolla:

Marjamäki - Genoway - Pesonen
Kuukka - Seikola

Korhonen - Kauvosaari - Anttila
Tukio - Akkanen

Salonen - Määttänen - Snellman
Bruun - Hulkkonen

Sandvik - Myttynen - Pellinen

Pitkämäki
(Aittokallio)

Ei siis muutoksia torstain umpisurkeaan kotipeliin. Puolustukseen tarvittaisiin pikaisesti kilpailua pelipainoista, ainakin kaksikon Hulkkonen ja Tukio soisi näkevän Lempäälässä jonkin aikaa ja nelosen Pellisenkään pelirohkeus ei näyttäisi riittävän tälle tasolle. Siirtohuhuissa pyörinyt Snellman oli sen sijaan torstaina joukkueen yritteiliäimpiä. Kaikenkaikkiaan suuri yllätys ettei kokoonpanossa muutoksia.

Ilveshän yllättää aina, joten tänään taas kaikki mahdollista. Pisteitä tarvittaisiin jokatapauksessa kipeästi.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Ilves on yksi niistä joukkueista joiden tekemisiä en ole seurannut syksyn aikana käytännössä yhtään, joten mitään analyysiä en sen kummemmin heitä. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että nimenomaan peli-ilmeen suhteen on tupsukorvilla ollut viime aikoina paljonkin petrattavaa.. eli sikäli oltaisiin siis aavistuksen niskan päällä illan otteluun lähdettäessä..

Eikä vain aavistuksen... mikäli Ilves jatkaa samalla peli-ilmeellä mitä neljässä edellisessä pelissä ollaan nähty, on luvassa kylmää kyytiä punaiselta.

Toivotaan nyt kuitenkin että miehistö saa jostain kaivettua motivaatiota, että nähtäisiin illalla edes taisteleva Ilves.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Ässät näyttää lähtevän seuraavalla kokoonpanolla liikkeelle:

Luomala - Niemi - Kivenmäki
Uusitalo - Kuusisto

Huhtanen - Sillanpää - Mäkilä
Määttä - Milam

Huhtala - Savinainen - Salminen
Jyrkkiö - Iliakis

Forsbacka - Laukkanen - Zaborsky

Rynnäs
(Kilpeläinen)
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vielä Ilveksen edelliseen peliin, SaiPa-matsiin asti, jaksoin uskoa että kelkka ja kurssi vielä kääntyy, mutta nyt on viimeistekin uskonrippeet menneet. Ei se käänny. Ilves pelaa ihan paskasti, vaikka useimpien kavereiden henkilökohtaista taitotasoa en epäilekään.

Erikoistilannepelaaminen ei toimi, paitsioita tulee vitusti, syöttöpelissä ei oikein ole ideaa tai ainakaan uudistuvuutta ja maalivahditkin haparoi vuorotellen. Alkaa vitutus nousta jo ihan tätä kirjoittaessa.

Kai se Genowayn ketju väkisin maalin tai kaksi tekee, mutta ei se tule riittämään. Jos kummatkin joukkueet esittävät normaalisuorituksen päättyy matsi Ässien noin kolmen maalin voittoon. Valitettavasti.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Pitäkäähän porilaiset meteliä tänään jos se vaikka herättäisi Ilveksenkin pelaamaan! Itse olen tulossa paikanpäälle ja kolme pistettä on tilauksessa. Kovin luottavainen olo ei ole ihan Ilveksen omien velliperseotteiden takia, mutta Poriin voi lähteä katsastamaan pelkän Isomäen tunnelman :)

Kaksi kertaa olen paikanpäällä ollut ja pelit ovat päättyneet 2-0 ja 4-5. Kotijoukkue luonnollisesti ensin mainittuna.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintonen peli tulossa, Kaukosäätimelle voin heti luvata että minä en ainakaan pidä meteliä. Sen verran nuha verottaa volyymia miehestä...

Toivon että Ilves pelaa illan ottelua samalla tavalla kuin torstaina Saipaa vastaan. Saipa vei peliä miten tahtoi.


Jos jotain illan taistelupareja vois laittaa niin;

Mave vs. Genoway, kumman lätyt puree tänään paremmin.

Luomala vs. Pesonen, maalipyssyt vastakkain.

Rynnäs vs. Pitkämäki, kumpi pelaa joukkueelleen voiton.

Uusitalo vs. Seikola, molempien ykköspakit vastakkain.

Huhtala vs. Marjamäki, Ilveksen kasvatti Huhtala ässäpaidassa ja Ässien kasvatti Marjamäki tupsukorvissa.


Toivotaan nyt että näistä taistelupareista menee voitot 5-0 padalle.
 

MaZa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Reipas
Sinänsä mielenkiintoiset tämä ja seuraava kierros siinä mielessä että oikealla suoritustasolla Ilveksen ja muiden joukkueiden toimesta saadaan Ilves jo ensi viikon tiistaina liigajumboksi. Ilveksen panosta en epäile tässä taistossa yhtään, mutta saas nähdä että riittääkö muidenkin joukkueiden puhti tässä.

Eli tänään vierailijoille aina vittumaisessa Isomäessä Ässille tulossa suurinumeroinen voitto taas vaihteeksi alistuneesta kissa"pedosta". Suurimmat jännityksen aiheet taitavat olla että saako Genowayn kenttä tehtyä sen ainokaisen, montako jäähyä Mätsky koukkaa hyökkäyspäässä ja kuinka pahasti Masin kasetti menee.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinänsä mielenkiintoiset tämä ja seuraava kierros siinä mielessä että oikealla suoritustasolla Ilveksen ja muiden joukkueiden toimesta saadaan Ilves jo ensi viikon tiistaina liigajumboksi...

Jos Ilveksen suoritustaso on torstain tasoa, tässä tehtävässä ei pitäisi olla ongelmia. Silti en löisi tiliäni vetoa Ässien puolesta, vaikka Veikkaus siihen yrittää houkutella. Edelleen Ässillä on nuori ja kokematon joukkue, jolle suosikkiaseman käsittely voi olla vaikeaa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Huh, huh!! Kylläpäs puuskuttaa.. niin se hyvänolon tunne vain tuli puseroon, ja siihen homma sitten meinasi kaatua. Väkevä alku pelasti, mutta se siitä että hyvä peli-ilme kantaa koko 60min, itsestään selvää se ei todellakaan ole. Tämä oli arvokas muistutus siitä..

Noh, kuka näitä muistaa enää parin päivän päästä. Täydet pisteet ovat pääasia..
 

Tuamas

Jäsen
Rynnäs 5 - Pitkämäki 0

Pelin ratkaisu kulminoitui pitkälti siihen, että Rynnäs onnistui Ässien maalilla ja Pitkämäki epäonnistui Ilveksen maalinsuulla.

Oli kyllä kaikin puolin viihdyttävää peliä, taklauksia, maaleja, intensiteettiä ja tilanteita.

Milamilta hyvä peli, hienoja niitejä ja muutenkin hienoa peliä, Määtä oli kentän huonoin.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Taas päästettiin vihollinen pari maalia edelle, niin onhan sieltä vaikea kiriä rinnalle varsinkaan vieraissa. Ilmeisesti ei missään vaiheessa luovutettu, mutta ei vaan riittänyt. Onnea vaan Ässille 3 pisteestä.

Viimeisestä 15 ottelusta 12 päättynyt tappioon. Ei kovin valoisalta näytä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
huhhuh, olipas jännä ottelu.

Ylivoimaa tarjottiin molemmille huolella, ei vaan kelvannut erityisemmin.

Määttä oli aivan paska tänään, siis totaali paska. Milam oli ehkä jopa paras ässäpakki tänään.

Ässien neloselta loistava eka erä. Huhtanen oli taas kerran ottelun parhaimmistoa. Ekat 20min pelattiin , sitten meni puuroksi. Jännä matsi oli kyllä mutta henkilökohtaisia virheitä kokoajan.

Tuomareilta mielenkiintonen esitys ,ei hyvä eikä huono. Ehkä illan huipennus oli kun Ässät pelasi 6vs5 Ilvestä vastaan about 30s, ja Rynnäs oli maalissa. Hohhoijaa!

Tärkeät pisteet jäivät Poriin.
 
Viimeksi muokattu:

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Hyvän alun jälkeen omaa tyhmyyttään päästettiin Ilves mukaan. Omassa päässä tuli todella paljon pahoja kiekonmenetyksiä ja lopulta niiden takia ote irtosi. Onneksi alku oli noinkin väkevä mitä se oli. Tuomareilla oli taas lauantain kunniaksi virallinen lottokone päällä, mutta tasaisen huono se kummallekin joukkueelle oli. Mutta onneksi kävi nyt näin ja 3 pistettä jäi Poriin.

Niin ja Salmisen maali oli seminätti.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Onneksi Ässät pääsi nauttimaan Ilveksen paskuudesta. Poriin kun toivon ainoastaan hyvää. Onneksi itse saan nauttia Ilveksen paskuudesta vuodesta toiseen. Itselleni kun toivon ainoastaan hyvää. Onko tässä mitään logiikkaa? Ei sitten hevonpaskan vertaa...

Kaikki tarpeellinen tämän kauden Ilveksestä lienee sanottu. Itse menen viettämään hiljaiseloa ja palaan asiaan jälleen keväällä jatkosopimusten merkeissä. Kauden 2009-2010 peleihin ei tarvitse ottaa enää minkäänlaista kantaa.

edit: Ilves, hasita paksa!!!
 

Sheplak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ennen ässien voittomaalia Ässillä oli ainakin 20 sekuntia kuusi äijää kentällä. Luomala pääsi hiipimään vaihtoon, ja tuomarit eikä Ilveksen vaihtopenkki reagoineet lainkaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ässät oli 3-1 maaliin saakka täysin suvereeni kentällä. Sitten Määttä sohlasi kiekon Ipalle ja nämä pääsivät peliin kiinni. Sen jälkeen sitten pelistä tulikin melkoinen nitropeli.

Tuomarit olivat kyllä omiaan sotkemaan peliä. Ihan käsittämättömiä ratkaisuja taas. Ensin köykäinen 5-3 ylivoima ja Ipan maali hyvitetään antamalla Ässille täysin ansaitsematon ylivoima. Sen jälkeen isomman taklatessa pienempää sai Anttila jäähyn puhtaasta taklauksesta ja ottelun kruunasi Kivenmäen jäähy jossa odotettiin Ilvekselle jäähyä kiinnipitämisestä tai estämisestä mutta jostain löytyikin Mavelta huitominen. Eikä tuo Orelmakaan voi linjalla olla tyytyväinen tuomioihinsa. Niin selkeitä paitsioita meni sormien lävitse että mahtaako edes leikkaus auttaa tuollaiseen kierosilmäisyyteen.

Ei jumalauta, Tero Määtällä on vielä ensi kaudesta jatkosopimus. Varmasti kesän jälkeen tulee taas uusi ennätyslukema vaa'alle ja sitten samat paskat otteet jatkuvat. Tätä menoa myös miinustilasto saa uuden ennätyksen. Ja sitten nämä meidän valmentajat peluuttavat herraa ylivoimalla vaikka mitään edellytyksiä siihen ei ole. Tänään oli myös Jyrkkiöltä hemmetin huono peli vaikka syötön saikin voittomaaliin. Kuitenkin näitä paskoja pelejä on Jesselle tullut aika vähän tällä kaudella. Savinainen oli jatkosopimuksestaan huolimatta totutun paska. Kannattaako kaveria peluuttaa sentterinäkään kun siihen paikalle olisi Zaborsky joka oli tänään parempi.

Ipalla on kyllä kova ykkösketju (vai oliko se järjestyksessä eka). Muuten koko joukkue oli kyllä melkoisen tasapaksu. Pellisenkin huomasin ekaa kertaa kolmannessa erässä ja senkin tilanteen jälkeen herran tullessa vaihtoon. Ei ole Ossille käyttöä Ässissä. Ja Aittokalliolle ei ole merkitty yhtään torjuntaa vaikka Ässähyökkäys sössittiinkin herran syliin kolmannen erän lopussa.

Aika paska peli lopulta, onneksi Ässät voitti vaikka yllättävän tiukille menikin.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Jänskä peli, tosin omaa tyhmyyttä päästettiin kaveri peliin mukaan.

Määttä - Jyrkkiö parivaljakko terrorisoi Ässien peliä tänään ihan kiitettävästi. Ensin 3-0 tilanteessa joku hyökkääjistä vetää tolppaan, Ilves vastaiskuun ja menettää kiekon, mitä tekee Määttä? Syöttää Masille oman maalin takaa ja Masi namuttelee Pesoselle parhaaseen maalintekopaikkaan ja ylämummo soi. Perään yv:llä Jyrrkiö ottaa purun kiinni "hallitulla" rintakuolletuksella, ja hups, kiekko keskialueelle ja kirahvi läpi. Miten tuo kaksikko voi olla omaan päähän noin vitun iso riski? Miksi ne pelaa samassa kentässä? Hajottiko Rocky tuon parivaljakon jossain vaiheessa? Vittu melkein maksoi voiton tänään.

No veti Tero komean laarditaklauksen jossain vaiheessa, eli on siitä jotain hyötyäkin. Kilohinta vaan tuppaa nousemaan hurjan isoksi.

Saken maali oli kaffetus parhaimmasta päästä, ensin pakki kujalle, housu jäihin ja yläpömpeliin. Kaunis maali.

Ilveksestä "näkyvin" oli yllättäen Anttila, vaikka kiekon kanssa olikin ihan lapanen. Eihän tollasta puhelinpylvästä voi olla huomaamatta. Genoway oli hyvä ja Pesosella on hurjan kova veto. Ei paljoa jäänyt ensimmäisessä maalissa Rynnäkselle saumoja torjuntaan.

Dumarit nyt oli taas hippasen kujalla, tosin tasapuolisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Olihan se viihdyttävä peli, mutta haluaisin korja väittämän, että Ässät päästi Ilveksen peliin mukaan. Ilves väänsi itse itsensä peliin mukaan kun huomasi että karvaamalla kahdella tai jopa kolmella Ässien pakeilta tulee järkyttäviä hasardeja. Toki tämän huomaamiseen tarvittiinMäätän lahjoitus Marjamäelle jonka syötöstä Pesonen kiitti.

Marko Kivenmäki on kyllä aikamoinen pellehyppääjä, mutta Anttilan taklausjäähy oli ihan aiheellinen sillä se tuli selän puolelta. Turhautuneen miehen tyhmä temppu.

Ja sitten tämä Huhtala! Voi jumalauta millaiseksi ämmäksi se Porissa ollaan kasvatettu! Bruun lähestyi laitaa pitkin polkevaa Tommi poikaa niin Tommi päättää tehdä tyylipuhtaan puolipolviasennon, että varmasti kolahtaa päähän taklaus! Siitä sitten päähän kohtistuneesta taklauksesta jäähy kun toisen pää on metrin korkeudessa! Satuttu ilmeisesti jalkaansakin kun oli juuri mainitsemassani puolipolviasennossa ja sorkka jäi jotenkin väännyksiin.

Pesosella oli neljä (4) hyvää paikkaa laukausta kiekko reppuun, mutta näistä vain yksi (1) meni maaliakohti ja sitä myöten maaliin.

Rynnäs ei ollut mitenkään erikoisesti parempi kuin Pitkämäki. Pitkämäen olisi kuulunut ottaa ainakin se vanhan aikainen mikä livahti längistä.

Itseäni ei tappio edes vituta eikä voitto olisi saanut suupieliä hymyyn. Tämä on erittäin paljon sanottu minulta, mutta se kertoo rajulla tavalla kuinka suossa Ilves kulkee tällä hetkellä.
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja sitten tämä Huhtala! Voi jumalauta millaiseksi ämmäksi se Porissa ollaan kasvatettu! Bruun lähestyi laitaa pitkin polkevaa Tommi poikaa niin Tommi päättää tehdä tyylipuhtaan puolipolviasennon, että varmasti kolahtaa päähän taklaus! Siitä sitten päähän kohtistuneesta taklauksesta jäähy kun toisen pää on metrin korkeudessa! Satuttu ilmeisesti jalkaansakin kun oli juuri mainitsemassani puolipolviasennossa ja sorkka jäi jotenkin väännyksiin.

No no, juodaan sitä fantasidukkaa vähemmän. Ei se Tommin vika ollut, ei tosin Bruuninkaan. Tuomarit tottakai viheltää kun näyttää pahalta. Huhtala meni laidassa lujaa, Bruuni taklasi ja Tommin pää oli alhaalla, mutta ei tuo tilanne mikään filmi ollut tosiaankaan.. Huonoa tuuria, juuri sitä mitä nopeissa pelitilanteissa voi sattua.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
No no, juodaan sitä fantasidukkaa vähemmän. Ei se Tommin vika ollut, ei tosin Bruuninkaan. Tuomarit tottakai viheltää kun näyttää pahalta. Huhtala meni laidassa lujaa, Bruuni taklasi ja Tommin pää oli alhaalla, mutta ei tuo tilanne mikään filmi ollut tosiaankaan.. Huonoa tuuria, juuri sitä mitä nopeissa pelitilanteissa voi sattua.

Ei ollut filmi ei ja poikaa sattui oikeasti. Jalka vääntyi ikävästi. Mutta itse näin tilanteen kuitenkin niin, että Huhtala kakki housuunsa kun näki ison ja pahan Bruunin tulevan. Laski itsensä polviasentoon, sitten kolahti ja jalkakin vääntyi.

Jäähystä saamme syyttää SM-Liigan sääntöjä. Vastustaja laskee päänsä metrin korkeudelle niin siitä annetaan sitten päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10. Hyvää päivää.
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ollut filmi ei ja poikaa sattui oikeasti. Jalka vääntyi ikävästi. Mutta itse näin tilanteen kuitenkin niin, että Huhtala kakki housuunsa kun näki ison ja pahan Bruunin tulevan. Laski itsensä polviasentoon, sitten kolahti ja jalkakin vääntyi.

Miksi olisi itsensä tahallaan polviasentoon laskenut, kun varmaan tietää miten siinä voi käydä?
 

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Olipa karmaiseva ensimmäinen erä ilvekseltä. Ei saanut kyllä mitään aikaiseksi.
Toisessa erässä Ässien tempo laski ja Ipa pääsi ilmaiseksi mukaan, vaikka sitä ennen Ässät ehtikin yhden maalin vielä tehdä.
Loppupeli olikin tasaista coast to coast peliä, jossa molemmilla oli paikkoja tasaisesti. Lähes kaikki ottelun maalit syntyi aikamoisista pakkien kömmähdyksistä. En kyllä näe, että kumpikaan joukkue näillä alakerroilla kovin korkealle sarjataulukossa nousee.

Mälkiä oli kehunut ottelun jälkeen hyvää peli-ilmettä: Tarkoittaako hyvä peli-ilme Mälkiälle sitä, että lähes kaikki äijjät käy pirun kuumana, joka tilanteen jälkeen. Bruun kävi kuumana ehkä jopa aiheesta, kun niin monta outoa jäähyä sai + siihen päälle vielä uskomaton kymppi päähän kohdistuneesta taklauksesta. Muista pelaajista hermona kävi esim. Genoway ja Kuukka, jotka pyrkivät joka vaihdossa kuumentamaan vastustajaa. Onneksi ei mennyt kummaltakaan yli.

Hei, Milam oli leikannu tukkansa! En meinannu tunnistaa! :)
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ennen ässien voittomaalia Ässillä oli ainakin 20 sekuntia kuusi äijää kentällä. Luomala pääsi hiipimään vaihtoon, ja tuomarit eikä Ilveksen vaihtopenkki reagoineet lainkaan.
Jussi Ahon mukaan kolmannessa erässä pelikello oli jossain välissä ainakin minuutin pyörimättä vaikka peli kävi. Ilves sai näin ilmaista takaa- ajoaikaa ilmeisesti? Huomasiko tätä joku muu? Toimitsijat ja tuomarit eivät ainakaan reagoineet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös