La 4.3.2017 Jukurit - KooKoo

  • 5 075
  • 33

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Niin on isänmaamme kääntänyt jälleen hymyilevät, äidillistä rakkauttaan hohkavat kasvonsa varjoisten maidemme tykö ja taivaan tulipallokin luvannut kareellaan osoittaa tien Kalevankankaalle, jossa jääkiekkosoturit, nuo aikamme gladiaattorit, ottavat vielä tänäänkin mittaa toisistaan. Etenkin on parhainta hyvää että vastakkain vielä rakkaat naapurukset kaakkoisesta Suomesta ja vastavuoroinen hyväntahto ja toveruus lieneekin aiheuttanut osaltaan myös lupauksen liki määrättömästä auringonkilosta urheilujuhlapäivämme kunniaksi.

Ja juhlapäivästähän todellakin kyse on, eikä panoksena kullan ja kunnian lisäksi vähempää kuin mahdollisuus pitää jatkopelitoiveita elossa. Toki mahdollisuus tällä hetkellä hieman vähäisempi itsestäni katsottuna eteläisillä vieraillamme ja keväthangilla suorastaan hurjaan viriiliyteen innostuneen Ilveksen vauhti huomioiden myös kotoisammille sotureilleni harmillisen kaukaiseksi jälleen karannut, mutta yhtäkaikki mahdollisuus on olemassa.

Taistelevasta osastosta ainakin kotijoukkueen suhteen turvallista veikata, että samoilla mennään kuin tähänkin asti. Syynä on luonnollisesti lisääntyneessä valossa löytynyt hyvä pelivire (kaamoskausi ei Jukureille antoisa ollut), mutta pieneltä osin myös se ettei pelaavan kokoonpanon ulkopuolella yhtään ukkoa enää olekaan. Kotijoukkueen tehotoiveet keskittyvät alkukauden tapaan vahvasti kakkosketjun harteille ja etenkin uutta kevättään elävän H. Koiviston luotetaan kaatavan vettä lauantaisaunan kiukaalle.

Parahinta tervetuloa Kalevankankaalle sekä kaukaloon, että katsomon puolelle, eteläiset naapurimme. Illan tunnelmaa ennakoiden linkitän nyt kappaleen jota päässemme kuulemaan likempänä kellonlyömää seitsemän:
Tapio Rautavaara - Löylyä lissää - YouTube

(Onko se junttimaista? On. Onko se oikein? Kyllä.)
 
Savon Poika

Jäsen
Suosikkijoukkue
1970, Keni Karalahti
Jukurit tänään:

#9 Roine - #12 Asplund - #33 Ritamäki
#38 Tallberg - #82 H. Koivisto - #18 Budish
#23 Laakkonen - #14 Nättinen - #54 Piitulainen
#19 Lähde - #25 Kalliola - #39 Sipiläinen

#43 Jaatinen - #55 M. Koivisto
#5 Hyvärinen - #10 Kauppinen
#52 Hietanen - #4 Suhonen

Maalissa Rajaniemi ja 13. hyökkääjä tänään sairastuvalta palannut Henritius.

Helppo matsi ei ole ainekaan tiedossa sinikeltaisille, jos lähdetään samalla mentaliteetilla pelaamaan kuin SaiPaa vastaan kun piti olla niin ''varmavoitto''. Ei auta kyllä kuin luottaa siihen, että henkisellä puolella on pojat pistetty kondikseen tämmöisiin matseihin missä vastustajalla ei ole enään mahdollisuuksia jatkopeleihin.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Helppo matsi ei ole ainekaan tiedossa sinikeltaisille, jos lähdetään samalla mentaliteetilla pelaamaan kuin SaiPaa vastaan kun piti olla niin ''varmavoitto''. Ei auta kyllä kuin luottaa siihen, että henkisellä puolella on pojat pistetty kondikseen tämmöisiin matseihin missä vastustajalla ei ole enään mahdollisuuksia jatkopeleihin.
Hahlin Juppe mainitsi SaiPa matsin esimerkkinä epäonnistuneesta paineidensiedosta "varman" matsin alla Jatkiksen ennakossa, mutta meinasi myös että tuosta olisi otettu opiksi eikä samanlaista puristamista tänään peli olisi. Vastustajallahan toki on vielä mahdollisuudet, vaikkakin toki melko teoreettiset. Jukurien omassa ennakossa muistutti että aiemmissa kohtaamisissa Jukurit kuitenkin ollut pelillisesti edellä. Toki aiemmilla matseilla ei tässä vaiheessa mitään merkitystä ole ja paras yhdestä sapluunalla vedetään kausi loppuun, päättyi se sitten milloin tahansa.

A-junnut päättivät muuten kotikautensa pariin 3 pisteen voittoon, niillä poseilla edareillekin tulosvoittoisia tehoja loppukauteen!
 
Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Eniten kiinnostaa, että onko Jukurien matsien jälkeen todella siellä pukukopissa ollut joku mediaäijä ledivalohattu päässä?

Ja toki myös, että saiko Topi sen mitä luvattiin?
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Lyhyestä virsi kaunis, pannaanko pussiin vai pakettiin? Pakettiin laitettiin. 8-4 pisteet meille näistä keskinäisistä ja KooKoon puolelta parasta antia viimeiseen kohtaamiseen oli kannattajien sena-esittelyt ja perus junttila huudot. Välimaalle ensi kaudeksi mietittävää, kuinka paremmin pystyisi vihkoon vetämään. Palataan siis ensi kaudella yhtä viileissä merkeissä.
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onhan se tietyllä tavalla kukkaista - vaiko jopa kulttuurihistoriallista - että sarjatasot vaihtuu, mutta Jukurit kairaa KooKoota annastiinaan vuosikymmenestä toiseen. On se myös mikkeliläisittäin erittäin nautinnollista.

Ei sovi sitäkään unohtaa, että bisneshai Välimaa on täydellinen sonta ihmiseksi. Hyvä KooKoo! sanoisi Tauru osakeyhtiö.

Jukureilta hyvä peli. Tunne ja järki (järki suurilta osin) yhdistyivät vastaansanomattomasti. Vai mitä @Lähemäen Dynamo ?
 
Erinomainen peli. Peli toimi ja tunne toimi.

Pakko sanoa, että muutama lasi on nyt mennyt mehua ja se ei yleensä omalla kohdallani ole hyvä yhtälö tämän internetin käytön suhteen :)
Vielä kertaalleen on mainittava Välimaan kusipää, joka teki ehkä pääsarjatasolla historiaa sen suhteen, että aloitti estämään vieraskannattajien pääsyn halliin, koska oma kannatus oli "sekaisin". Lol, Vittu mitä paskaa.
 
Konkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onnittelut vaan jukureille hienosta kaudesta,ei kouvolaan ole vieraskannattajia estetty tulemasta,mutta jos ei ole rahaa niin sitä varten sossu.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sellainen pelailu. Onnea Jukureille voitosta ja pudotuspelihaaveet ovat siis vielä olemassa.

Onhan se tietyllä tavalla kukkaista - vaiko jopa kulttuurihistoriallista - että sarjatasot vaihtuu, mutta Jukurit kairaa KooKoota annastiinaan vuosikymmenestä toiseen.

Noh, edelleen näiden joukkueiden pelatessa samassa sarjassa ja kun panoksena on ollut molemmilla muutakin kuin Mehupurkki, voitot menevät Kouvolaan 1-0... :P

Vielä kertaalleen on mainittava Välimaan kusipää

Ainakin ihon alle Välimaa tuntuu päässeen.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onnittelut vaan jukureille hienosta kaudesta,ei kouvolaan ole vieraskannattajia estetty tulemasta,mutta jos ei ole rahaa niin sitä varten sossu.
Meillä mikkelissä sossu ei maksa lippuja. Mutta hienoa että Kouvolassa yhteiskunta auttaa KooKoota saamaan katsojat halliin.
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
On se vaan aina yhtä hauskaa vaikka oma joukkue voittaa, niin päähuomion saa KooKoo ja Välimaa, ei oma joukkue eikä sen esitys. No, käyhän se niinkin ja kertoo kaiken oleellisen.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Sellainen pelailu. Onnea Jukureille voitosta ja pudotuspelihaaveet ovat siis vielä olemassa.

Noh, edelleen näiden joukkueiden pelatessa samassa sarjassa ja kun panoksena on ollut molemmilla muutakin kuin Mehupurkki, voitot menevät Kouvolaan 1-0... :P

Kun näkökulmia riittävästi pyörittelee, niin saattaahan sieltä mielestään kissankultaa löytää.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kyllä täytyy ihmetellä Kouvolan kiekkojoukkueen tai koko yhteisön matkaa tähän päivään saakka. Tämän päivän pelin vieraskatsomo oli yhtäkuin koko organisaatio. Pahatapainen, öykkäröivä, luotaansatyöntävä tuomiota odottava keskenkasvuinen nulikka.

No, se siitä. Harmi vaan, että kiri alkoi liian myöhään. Playoff-juna taisi mennä jo.

Plussat alakerran herrahidalgo Jaatiselle
Miinukset Ritamäelle
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kun näkökulmia riittävästi pyörittelee, niin saattaahan sieltä mielestään kissankultaa löytää.

Eipä tuota hirveästi tarvitse pyöritellä. Kun ko. tilanne* osui kohdalle keväällä 2014, niin KooKoo hoiti. Simpele as that.

Ei se toki sitä poista, että mieluusti ei Jukureille olisi muutoin Mestiksessä niin usein hävinnyt.

* = käytännössä varma nosto Liigaan eli ensimmäistä kertaa oikeasti iso panos molemmilla.
 
Ihan puhdasta kaakkelia. Tapeltiin vuosikaudet verissäpäin Mestiksessä, haitte ensimmäistä mestaruutta keskisormet pystyssä vuosikaudet. Hienolla joukkueella 2014-15 voititte väsyneet Jukurit. Toki oikeaan paikkaan. Se ei poista sitä tosiasiaa, että KooKoolla oli aiemminkin ns. ruuti pesässä, mutta ei mahda mitään kun kuokkaan otitte.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tapeltiin vuosikaudet verissäpäin Mestiksessä, haitte ensimmäistä mestaruutta keskisormet pystyssä vuosikaudet. Hienolla joukkueella 2014-15 voititte väsyneet Jukurit. Toki oikeaan paikkaan. Se ei poista sitä tosiasiaa, että KooKoolla oli aiemminkin ns. ruuti pesässä, mutta ei mahda mitään kun kuokkaan otitte.

Jep, näin tehtiin, mutta mitä sitten? Kuten sanottua, niin kyllähän niitä mestaruuksia olisi KooKoolle aikaisemminkin suonut, vaikka Mehupurkista pelattiinkin, ei siinä.

Tosipanoksella 1-0 ja se siitä. :D Tänään Jukureille puolestaaan 4-2 ja jatketaan toisessa ketjussa, jos on tarvetta.
 
Tosipanos oli joka vuosi. Verta, hikeä ja kyyneleitä.. joskus vielä kertaalleen syötyä salaattia ja kanankoipia.
Tosipanos oli myös tänä vuonna, mutta kuten mestisajoista tutuksi tulleen kaavan mukaan mennään, perävaloja kattelitte. Ai että, mahtaa vituttaa.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tosipanos oli joka vuosi.

En kirjoita:

Kun näkökulmia riittävästi pyörittelee, niin saattaahan sieltä mielestään kissankultaa löytää.

Sovitaan siis, että asia on juuri kuten kirjoitit. Hyvin veistetty ja vastaansanomattomasti todettu. :D

Ai että, mahtaa vituttaa.

Eipä oikeastaan.

Sijat 11-15 ovat aikalailla samat, mutta sovitaan nyt kuitenkin, että asia on kuten kirjoitit. Kyllä niin kamalasti meitä harmittaa. :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös