La 28.10.2017 Ässät - HIFK

  • 4 389
  • 17

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämän illan ottelu on siis Porin Ässien 50v-juhlaottelu, sillä vuonna 1967 yhdistettiin silloisessa SM-sarjassa pelanneet kaksi porilaisjoukkuetta: Porin Karhut ja Rosenlewin Urheilijat. Pienenä historiikkina mainittakoon, että ensimmäinen ehdotus oli RU:n sulauttaminen Karhuihin, koska se oli kuitenkin kaupungin "oma" joukkue. Tämä ei kuitenkaan tullut kuuloonkaan Rosenlewin puolelle, vaan vaatimuksena oli että uusi joukkue pitää myös nimetä uudelleen. Karhut ja RU olivat molemmat kovatasoisia joukkueita SM-sarjassa, joten ihmisten ajatuksissa ja toiveissa tietysti oli, että näin saadaan kaupunkiin yksi superjoukkue. Tämä superjoukkue kantaa siis tänäkin päivänä nimeä Porin Ässät

Ottelu alkaa vasta 18.30, ja ennen peliä luvassa siis tavallista enemmän ohjelmaa, kuten alumniottelu sekä Veli-Pekka Ketolan juhlapuhe. Eli kiekko siis putoaa jäähän jonkin verran myöhemmin kuin 18.30, illan ohjelma löytyy alta, esimerkiksi paikanpäälle saapuville HIFK-faneille tämä tiedoksi

50-vuotisjuhlaottelu Ässät - HIFK lauantaina | Porin Ässät

Illan peliä spekuloiden näyttäisi siltä, että HIFK on pikkuhiljaa saanut vähän paremmin juonen päästä kiinni. Ilmeisesti peliotteet kuitenkin yhä heittelevät, helsinkiläiset kertokoot enemmän. Ässillä on edelleen kotona.. jos nyt ei vaikeaa, niin luvalla sanoen ainakin nihkeää. Tänään jos joskus olisi kuitenkin taas pitkästä aikaa sen täydellisen hyväryhtisen kotiesityksen paikka, tällaiset spesiaaliottelut Ässillä kun on ollut valitettavan monesti tapana hävitä. Erikoistilannepelaaminen on edelleen se isoin ongelma, 5vs5 pelissä Ässät kyllä pärjäävät aikalailla ketä vastaan hyvänsä..

Illan toiveissa onkin siis vain ja ainoastaan ryhdikäs esitys varmastikin aika runsaslukuisen kotiyleisön edessä. Tämä nyt on tällaisen juhlaottelun aivan ehdoton vaatimus. Pakko muuten sen enempää nuoleskelematta myös sanoa, että HIFK on kyllä erinomaisen sopiva vastustaja tähän juhlaotteluun
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juurikin tämä juhlaottelu tulee olemaan Ässille vaikea, menee vielä normaalia lauantai-illan kotiottelua helpommin väkisin yrittämiseksi koska tämä ottelu "pitää voittaa täyden kotiyleisön kunniaksi" Toinen puoli tietysti on, että jos kaikki menee putkeen ja 3p napataan niin Isomäen kattila kiehuu vielä pelin jälkeenkin.

Juhlapeli on sekä uhka että mahdollisuus, katsotaan kumpaan Ässät tänään tarttuu kiinni.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Toiveeni on, että tuomarit pysyvät sopivan näkymättöminä. Pienet nokkapokat kuuluvat peliin ja sopiva ärsyttäminen.

Mielenkiintoinen peli tulossa ja odotuksena on vain Ässien voitto. IFK pelasi eilen, joten, jos nyt ei sitten annettaisi kahta maalia eteen, niin uskon pelin loppua kohden Ässien liikkeen jyräävän vastustajan...
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Karhuhallissa taitaa Insomnia-pelitapahtuma jatkua koko viikonlopun, joten Karhuhallin parkkipaikka taitaa olla suljettu kiekkopeliin tulijoilta torstain tapaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea Poriin!

Illan kruunaisi reilu ja miehekäs tappelunpoikanen vanhojen aikojen kunniaksi.
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Onnea vaan Ässille! Paikan päälle tullaan ja toivottavasti kotimatkalle poistutaan yhtä hyvillä mielin kuin eilen Nordikselta.
Aina ennen tullut fanidösällä, paitsi kerran mutta siitä on niin kauan aikaa että silloin pelattiin jatkoaika ja se oli siinä eli mitenkä on pysäköinnin laita hallilla nykyään? Maksaako jotain ja miten paljon paikkoja on?
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Onnea Ässille merkkipäivän johdosta ja mielenkiintoinen kamppailu tulossa. IFK tosin eilen joutui vääntämään tosissaan kolmen pisteen eteen, mutta ei selitellä etukäteen sillä. Alkaisi jo.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oli mukava nähdä Suhonen alun seremoniassa. Miehestä voi olla montaa mieltä. Menee Rautakallion kanssa kiukuttelussa samaan kategoriaan. Saavutuksien puolesta paidan voisi hilata kattoon.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mukavat 3p jäivät Poriin. Kolmannessa erässä Ässät oli kovan jyrän alla kun IFK painoi päälle mutta se kestettiin osin kovalla taistelulla ja osin tuurillakin. Ässiltä tippui kesken pelin Appelgren ja Blood, myös Peltola kävi hetken kopissa. Näytti myös IFK:n ukoille tulevan kolhuja, Sopanen sai mailasta naamaan ja Eronen nilkutti pelin loppu hetkillä vaikean näköisesti vaihtoaitioon. No nyt on taas hetki aikaa paikkailla kolhuja ennen seuraavia pelejä.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tykkäsin vaikka tappio tulikin! Tuomarit antoi poikien pelata ja hyvää vääntöä puolin ja toisin. Kyllä näistä fyysisistä peleistä vaan syttyy! Hienon juhlaottelun oli Ässät järjestäneet!
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Aika monitahoinen matsi. Åsten psyykkas hieman Matushkinia, Ässillä ottelun paras painostus ja sitten sai Sopanen Salmen mailasta otsaan. Muutama minuutti tästä peli 0-2.

2. erässä Kotkaniemi hieman avointa kaistaa ja heti räpsähti. Matushkinin yv-osuma ja Lähteenmäen kärsivällinen alustus voittomaaliin. Laganierelle 0+3 tehoketjun jäsenenä. Yks parhaista peleistään tällä kaudella, oli suht vahva ja hyvä kiekon kanssa.

3. erä pitkälti yhtä maalia. Väännettiin, painittiin ja otettiin osumaa, puolin ja toisin. Joku vois sanoa että Ässille olis voinu viheltää jäähyn, pari enempi, Joku toinen puolestaan että IFK sai kaks selkeetä maalipaikkaa esto-rikkeen avustuksella. Tiivis kamppailupelaaminen, Andy ja hitunen tuuria piti Ässien maalin puhtaana.

Harvemmin näkee näin paljon ukkoa laonneena. Kaiken kaikkiaan hyvä matsi. Sopivasti yritystä ja sähinää, Tyrväinen ei saanu keilattua Peltolaa/Kotkaniemeä pahemmin ja Blood, Appelgren. Ne selvinnee aikanaan,
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viihdyttävä peli ja viihtyvyys nousi vain kolmanteen erään kun ne tyhjäpäät hiljennettiin/hiljentyivät siellä päädyn mikin vieressä.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Ensinnä propsit IFK:n naiskatsojille. Hienosti sijoituttu mikkien eteen ja välitetty sitä tunnelmaa <3 Lisäpropsit omille huudoille taputtamisesta.

Olihan peli. Vain kuolleet vihellettiin jäähyjen muodossa ja porukkaa lakosi kuni viljaa. Bloodin poissaolo varsinkin näkyi loppua kohden aika lujaa.
Varttinen jaksaa painaa ja Matushkin on kyllä uhka molemmissa päissä. Hienoa nähdä YV:n pyöritystä pakilta. Kuparinen taisi jopa pelata hyvin? On jo hetken pelannut paremmin mun mielestä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Jonkun varatankin SeePee Alin onnistui löytämään kolmanteen erään ja Rööperi-Krisut kävivät päälle kuin entinen lähetyssaarnaaja.

Hieno oli taistelu, juhlapeli sai arvoisensa näytöksen ja menee helposti klassikko-otteluiden karsinaan. Matu ja Laga ilmiliekeissä toisessa erässä, onneksi se riitti tänään.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuli kyllä spontaani repeäminen matsia katsoessa ruudun välityksellä kun katsomossa heiluteltiin pahvista Finley hahmoa hame päällä :D Ihan hauskaa kuittailua porilaisyleisöltä. Matsi oli kyllä muutenkin viihdyttävää katsottavaa ja tuollaista fyysistä lätkää on kyllä ilo seurata.
 

tolling

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle.
Tykkäsin vaikka tappio tulikin! Tuomarit antoi poikien pelata ja hyvää vääntöä puolin ja toisin. Kyllä näistä fyysisistä peleistä vaan syttyy! Hienon juhlaottelun oli Ässät järjestäneet!
Ehdottomasti samaa mieltä. Tuomarit oli hyvin pelissä sisällä ja puhdasta peliä molemmilta. Hieno kiekkopeli! Niinkuin HIFK:ta vastaan aina. Nyt tuli voitto, kiitos Maximin. Olipa upea tapahtuma ja Vellun puhe oli piste kaiken päälle.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Täytyy sanoa että nää HIFK-matsit on kerta toisensa jälkeen hemmetin viihdyttäviä. Kun on molemmat joukkueet perinteisesti sellaista railakasta äijälätkää pelaavia ja vielä tuomarit antaa pelata niin on näitä aina vaan mukava katsoa.

Oli hauska huomata myös miten seisomakatsomo näytti mielipiteensä Joe Finleyn toiminnasta ja sen miehekkyydestä edellisessä kohtaamisessa :)

Peli oli Ässien kannalta ihan mukiinmenevää ensimmäiset kaksi erää. Kolmannessa oltiin kyllä ihan sillassa ja voi ehkä kiittää kiekkojumalia siitä ettei HIFK saanut lyötyä tasoihin kovasta yrityksestä huolimatta. Olisin kyllä odottanut että HIFKin jalka olisi painanut edellispäivän ottelusta ja matkustamisesta johtuen, mutta kaikkea muuta.

Joka tapauksessa makoisat pisteet ja hieno kiekkoilta täynnä lätkäkulttuuria ja perinteitä! Kiitokset HIFKille myös!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös