La 21.3.2009 Jokerit - Kärpät (5. puolivälierä)

  • 296 509
  • 52

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Luvassa lauantai-illan kiimaa, kun sarja lähenee vääjämättä loppuaan. Tiistaina hienolla taistelulla syntynyt Jokereiden orastava toivo murskattiin torstaina Raksilan illassa, ja tänäiseen otteluun on vain yksi ennakkosuosikki.

Kumpikin joukkue on runkosarjassa nojannut vahvasti tähtiinsä, joskin Kärpillä tähtiä tuikki muutama enemmän. Ihmetystä kehnoilla otteillaan herättänyt ketju Koivisto-Viuhkola-Kuusela keräsi kaksi pinnaa mieheen edellisessä ottelussa, joten ihmettelyt ja spekulaatiot voidaan lopettaa. Ja Corsokin pääsi tehopisteiden makuun. Kevättä on siis rinnassa näilläkin kavereilla.

Samaan aikaan Jokerileirissä joukkueen suurin tähti heittää pyyhkeen kehään. On käsittämätöntä, että ykkösmaalivahti toteaa julkisesti toivon jo menneen, kun jokerinäkökulmasta pitäisi olla kolme peliä jäljellä. Itse valmentajana en antaisi kaverin edes pukea otteluun. Nähtäväksi jää miten käy.

Kärpillä siis suunta on ylöspäin koko joukkueen hiljalleen herätessä kevääseen, Jokereilla suunta on alaspäin, osan joukkueesta jo hiljalleen etsiskellessä aurinkorasvaa ja rantapyyhkeitä. Kun aiemmat materiaalierot ja pelilliset seikat ole miksikään muuttuneet, pitäisi tänäisen pelin lopputuleman olla täysin selvä. Sämpylät on nyt syöty jokerileirissä.

Pohjoispäädyssä EtäKärpät ja KFC antavat täyden tukensa joukkueelle entiseen malliin, ja menosta tulee hurjaa! Onko Eteläpäädystä vastaamaan huutoon ja seisomaan joukkueensa takana tuli mitä tuli, vai keskittyykö se murjottamaan pelissä ja murjomaan pelin jälkeen?

Hieno kiekkoilta edessä!
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Onko Eteläpäädystä vastaamaan huutoon ja seisomaan joukkueensa takana tuli mitä tuli, vai keskittyykö se murjottamaan pelissä ja murjomaan pelin jälkeen?

Ei keskity murjottamaan, mutta hamedienne on kohde johon isketään. Juuso pelaa tänään nollapelin ja taistelu jatkuu. Ei mitään hienouksia vaan poroa seinälle ja voitto kotiin.

Mä lähden tankkaamaan.
 

tutzba

Jäsen
taistelu jatkuu

Kyllä jumalauta jatkuu!

Nyt on sellainen tunne, että tämä sarja etenee seitsemään otteluun. Ihan sitten vaikka siksi, että kun en pääse tänään paikan päälle katsomaan matsia, ja Hartwallille haluaisin vielä ottelun merkeissä tällä kaudella päästä. On se jumalauta kumma miten hommaa aina jotain muuta menoa ratkaisuhetkille.

Riksman on toivottavasti nollannut päänsä, kuten koko muukin jengi. Samanlainen taistelu vaan päälle kuin mitä tiistaina oli, ja ottelusarja jatkuu.

Gonna fly now!
 
Viimeksi muokattu:

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Sarjan ehdottomasti vaikein peli tähän asti. Mitään ei tule todellakaan ilmaiseksi. Juusokin on voinut sisuuntua viime pelistä sekä iltapäivälehtien lööpeistä. Nyt tarvitaan Kärppä-joukkueelta sitä kovaa duunia. Viimeksi jaffalla oli 7-8 ensimmäistä minuuttia mahtavaa meininkiä mutta sitten hieman alkoi duracelit hyytyä. Nyt pitää jaksaa painaa pidempään.

Jokerit on kuitenkin vaarallinen nippu ja hurmoksen saadessaan kaikki on mahdollista. Siimaa ei ole varaa antaa tuumaakaan tai kohta pelataan sitä 7. ottelua. No olisihan sekin tavallaan aika hienoa. Nouseeko Jokerit niinkuin Blues viime keväänä? Jokatapauksessa hienoa kiekko-iltaa odotellessa, kyllähän tänään vähintään se 1 perus jatkoerä pelataan!
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
On käsittämätöntä, että ykkösmaalivahti toteaa julkisesti toivon jo menneen...
Jahans, tähän asti olin vain lukenut aiheesta, nyt kävin kuuntelemassa tuon klipin. On kyllä sen verran toskalamainen äänensävy Juusolla että otanpa tämän kommentin takaisin.
 

JokeriJätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuhlaajapoika
Jahans, tähän asti olin vain lukenut aiheesta, nyt kävin kuuntelemassa tuon klipin. On kyllä sen verran toskalamainen äänensävy Juusolla että otanpa tämän kommentin takaisin.

Itsekin ajattelin, että eiköhän tässä ole kyseessä ammattimiehen mediapeli. Ollaan julkisesti "kädet pystyssä", niin että vastustajan pelaajat luulevat tiedossa olevan helpon iltapuhteen. Ja sitten kun ei olekaan, menee Buddhalta ja hänen näätä-alaisiltaan haavi auki, kun Riksman on liekeissä ja taululla kotijoukkueen neljän maalin johto.

Juuso on ammattimies, ja tietää, mitä kannattaa tehdä kun veitsi kurkulla pelataan!
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Itsekin ajattelin, että eiköhän tässä ole kyseessä ammattimiehen mediapeli. Ollaan julkisesti "kädet pystyssä", niin että vastustajan pelaajat luulevat tiedossa olevan helpon iltapuhteen. Ja sitten kun ei olekaan, menee Buddhalta ja hänen näätä-alaisiltaan haavi auki, kun Riksman on liekeissä ja taululla kotijoukkueen neljän maalin johto.

Tuskin on yhtään mitään vaikutusta Kärppien pelaamiseen, oli Juuso päästellyt mitä sammakoita suustansa tahansa. Ainoastaan silloin, jos Vuorio pelaa, oli sammakoilla merkitystä illan peliin. Joka tapauksessa tyhmä kommentti Riksmanilta, oli se "ammattimiehen mediapeli" tai ei. Mitään hyötyä siitä ei Jokereille ollut, tuskin paljoa haittakaan.

Edit: Eikä edes pelaa. Juuso taistelee varmasti alusta loppuun kuten yleensäkin, ja Kärpät pelaa samalla tavalla kuin silloinkin, jos Juuso ei olisi antanut tyhmää kommenttia.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joo mullakin jäi kyllä vähän "vittuillessani löpötän" mielikuva tuosta Juuson haastattelusta, eli pilkettä löytyy hältäkin. Niinku pittääki.

Kova matsi tulossa, avausmaali on nyt kyllä ainakin Jokereiden puolesta kova juttu tänään, imo. Eli jos Kärpät nappaa avausosuman, niin napsuuko ranka Narripakalla samantien?

Nyt vähän safkaa naamariin, sitten Sportin kautta hallille pistämään Narripakka kesälomille!
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Mitään hyötyä siitä ei Jokereille ollut, tuskin paljoa haittakaan.

Joo, tuskinpa näitä noteerataan Kärppä-kopissa mitenkään. Sen sijaan yksittäinen helsinkiläinen kiekonseuraaja voi jättää pelin väliin luettuaan kyseisen kommentin päivän iltalehdestä. Että miinukselle menee omasta mielestä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Kärpät tonight:

Andersson - Corso - Aaltonen
Forrest - Korpikari

Koivisto - Viuhkola - Kuusela
Boumedienne - Järventie

Normio - Paakkolanvaara - Alikoski
Mikkola - Grönholm

Viitakoski - Karppinen - Aarnio
Ohtamaa - Keränen(13.h)


Tarkki (Koivisto)
 

JokeriJätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuhlaajapoika
Joo, tuskinpa näitä noteerataan Kärppä-kopissa mitenkään. Sen sijaan yksittäinen helsinkiläinen kiekonseuraaja voi jättää pelin väliin luettuaan kyseisen kommentin päivän iltalehdestä. Että miinukselle menee omasta mielestä.

Ei siellä niitä kravattikauloja tarvitakaan. Jos joku korkeintaan golfaplodien antaja jää pelistä tuon takia himaan vaaleanpunaisen kravattinsa kanssa niin KYYNEL! Ei paljoa Jokereiden kassassa tunnu joku hukattu 20 egee kertaa kymmenen kun fanit kiskovat olutta moninkertaisesti saman summan.

Ja lisäksi palstamillejähän tuo toi. Ja iso määrä palstamillejä houkuttelee enemmän sponsoreita ensi kaudelle, joten ei tuo nyt ihan omaan nilkkaankaan osu. Näissä hommia any bublicity is good bublicity. Mutta älkööt äänekkäät puhuko ensi kaudesta mitään kun tämäkin sarja on kesken!
 
Juuso on ammattimies, ja tietää, mitä kannattaa tehdä kun veitsi kurkulla pelataan!

Näin on, Juusolla onkin kokemusta ja näyttöä että kuinka näissä tilanteissa pelataan.

Tiukkahan pelistä tulee, se on sanomattakin selvää. Toivottavasti Kärpät ei lähde kovin puolustusvoittoisella pelillä liikkeellä, sillä hyökkäys on Kärpillä se vahvin osa-alue maalivahtipelin lisäksi verrattuna Jokereihin. Reilusti vain hyökkäysvoittoinen meno päälle ja varmasti Kärpät luo enemmän hyviä maalintekotilanteita kuin Jokerit. Tylsästi sanottu mutta viimeistely ratkaisee.
 
Sarjan katkaiseminen on yleensä peleistä se vaikein. Harvoin käy niin, että vastustaja vain kellahtaa selälleen ja odottaa summeria. Yleensä käy juuri niin päin, että veitsi kurkulla pelaava joukkue laittaa kaiken oman ja varastetun energiansa kaukaloon ja ottaa voiton väkisin.

Illalla nähdään, löytyykö Kärpiltä keinoja pysäyttää vyöry.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jepjep, jännä ilta tulossa. Jokerit tietää miten Kärpät kaadetaan (tiistai) ja Jokerit tietää myös miten homma ryssitään (torstai) joten uskon että tänään ei Jokeriukot paljoa jäähyaition penkkiä kuluta.
Toisaalta, Kärpillä on hyvässä muistissa tuo tiistain peli. Jos ei peli mene nappiin niin mitään ei tältä illalta jää käteen. Ja pakkohan se on todeta että kohtuu paineettomasti saa tänään vierailija pelata. Jos tulee voitto niin loistohomma mutta jos ei tänään niin sitten maanantain kotipelissä jossa tuomarit taas viheltää aiheettomasti Jokereille semmoset 100 minuuttia jäähyjä.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Kyllä Kärpät pitää siitä huolen, että tänään pelataan Hanlonin Jokereiden viimeinen peli. Eivät he halua pidentää sarjaa, vaan tulevat valmiina kaukaloon.

Tylsän tehokas Kärppälauma raapii sen voiton muutaman maalin erolla ja Jokeripelaajien biitsikausi voi alkaa.

1-4, sanoisin. Heippa Glen!
 

Weasels

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Illan mielenkiintoisin seurattava on mielestäni se, tulevatko tanssifinalistipari Heluna ja seiskaPasi kolmannen erän lopussa piirtelemään kuvioitaan areenan jäähän vai onko tyytyminen seinäruusun osaan. Muuta käyttöähän tuolle vallan söötille tanssiparille ei playoffseissa ole. Nyt olisi viimeinen tilaisuus ennen kesälomaa.
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Pienessä sievässä on mukava kirjoitella..

Oulun humppaveikot esittää: kesälomahumppa!

Tämä kausi on ollut raskas ja vaikea. Jokereiden passiivinen ja mollivoittoinen hyökkäyspeli on nyt loppumassa. Viimeinen tanssi ja sitten kotiin.

Toivon vaan, fanien ja pelaajien puolesta, että tänään "kaadutaan taistellen". Kaikki on jääkiekossa mahdollista, mutta Kärppien taitavempi ja paremmin valmennettu joukkue kyllä jatkopaikan ansaitsee.

Nyt vaan kossu pakkaseen ja odottelemaan radioselostusta...

Nm. Yleensä optimisti, mutta nyt realisti.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tänään taitaa kyllä olla kyseessä Jokerien viimeinen kotiottelu tällä kaudella. Vaikka joukkue voittaisikin tänään, niin en usko enää tällä kaudella voittoon Oulussa. Vaikka kuinka pitäisi tietysti taistella ja toivoa omia loppuun asti, realiteetit täytyy muistaa. En milläään usko Kärppien häviävän kolmea peliä peräkkäin tänä keväänä.

Toki silti odotan, että Jokerit taistelee ainakin samalla sydämellä mitä tiistain pelissä. Kärpät tulee varmasti taas vauhdilla ja haluaa tehdä heti alkuun ratkaisuja, jos maali tai varsinkin kaksi tulee, niin sitten on kyllä Jokerien eväät syöty. Tätähän Kärpät haki varsin hyvin myös tiistain pelissä, mutta silloin ei onnistunut.

Katsomo voisi kyllä muistuttaa sopivasti Bumea aina tilaisuuden tullen, toki järkevissä rajoissa. Olihan tuo Lingin keihästys ihan selvä enkä sitä rangaistusta mitenkään kyseenalaista. Vaan aika nätisti Bumekin teki "cristiano ronaldot" tilanteessa. Jumalauta, jos Jooseppi on oikeasti se "kovin-ikinä-missään", jota jo Tappara-fanit vannoi 10 vuotta sitten, niin se ei olisi ainakaan kierinyt jäällä, vaan kenties antanut luuvitosta Lingille.

Jos tosiaan Jokerien kausi päättyy tänään lopullisesti, saas nähdä muistetaanko Hanlonia jotenkin erityisesti...
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Jaahas. Kiimaa ilmassa ja tänään olisi se ensimmäinen ottelupallo tähän sarjaan. Aaltonen on parantanut peliään kuin sika juoksuaan, lupaa hyvää. Andersson on totutun vahva ja Viuhkolatkin onnistuivat torstaina. Kolmonen ja nelonen komppaa. Hyvää fiilistä siis pukkaa illan osalta.

Edellinen Limuliiterikeikka meni täysin reisille, joten tänään paukkukoon. Hartsportit on kaapissa, ainoastaan kiekko puuttuu.

Toivotaan kovaa ja rehtiä peliä. Poro on parasta!
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Odotettavissa on muutama hyvitysjäähy, esim. kevyehkö vitonen Kärpille ja Jokerit pääsee kerran pelaamaan 5vs3 yv. Kärppien pitäisi saada hyvä lähtö otteluun, tai tiukaksi menee.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jumalauta, jos Jooseppi on oikeasti se "kovin-ikinä-missään", jota jo Tappara-fanit vannoi 10 vuotta sitten, niin se ei olisi ainakaan kierinyt jäällä, vaan kenties antanut luuvitosta Lingille.

Runkosarjassa ehkä. Nyt pelataan playoffeja ja Bume olisi ollut tyhmä jos olisi ruvennut tilanteessa hanskaamaan. Joukkuepelaaja sanon ma. Mutta se siitä.

Aikalailla kaikki ovat Kärpistä nostaneet "profiiliaan", mutta Corso voisi tänään väläyttää osaamistaan. Runkosarjassa aivan pitelemätön mutta nyt playoffeissa hieman hukassa. Nooh, onhan tässä ainakin 3 peliä vielä aikaa.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Näin on, Juusolla onkin kokemusta ja näyttöä että kuinka näissä tilanteissa pelataan.

Tiukkahan pelistä tulee, se on sanomattakin selvää. Toivottavasti Kärpät ei lähde kovin puolustusvoittoisella pelillä liikkeellä, sillä hyökkäys on Kärpillä se vahvin osa-alue maalivahtipelin lisäksi verrattuna Jokereihin. Reilusti vain hyökkäysvoittoinen meno päälle ja varmasti Kärpät luo enemmän hyviä maalintekotilanteita kuin Jokerit. Tylsästi sanottu mutta viimeistely ratkaisee.

Samaa mieltä, hyökätä pitää heti alusta lähtien. Ja tehdä maali. Jokerit pelaa varmasti tiukkaa puolustuspeliä ja iskee vastaiskuja suoraan maalia kohti, joten hyökkäyksissä ei parane painaa päättömästi liian syvälle. Eli suunta pitää olla suoraan maalille. Tiukka peli tulossa, vähämaalinen ja menee jatkoeriin.
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Vilpittimöt onnittelut Ouluun. Eikä edes vituta! Ehkä se johtuu voimakkaasta humalastilasta..tai sitten tämän kauden surkeasta kiekosta.

Kiitos ja hyvästi
*virtuaalirantapallo*
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vilpittimöt onnittelut Ouluun. Eikä edes vituta! Ehkä se johtuu voimakkaasta humalastilasta..tai sitten tämän kauden surkeasta kiekosta.

Mukava nähdä että Jokerifanien joukosta löytyy henkilöitä jotka osaavat "hävitä'" kunniakkaasti. Toivottavasti huomenna ei tartte lukea niistä toisenlaisista höyrypäistä.

Kuulapään sanoihin on hyvä lopettaa tämä ottelusarja. "Nyt syömään ja pojille muutama olut" =P
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös