La 17.10.2015 KooKoo - Blues

  • 4 649
  • 26

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Kyllähän tuo Blues-matsin tehotilasto kertoo karua kieltään meidän "Mestis"-miesten onnistumisesta. Juutilainen -3, Kangasmäki -3 ja Koivisto -1 parin minuutin peliajalla. Lisäksi Marlolla ja Pellillä kummallakin -2. Varsinkin Pellin tekeminen on omaan silmään näyttänyt aikamoiselta selviytymistaistelulta, valitettavasti. Koponen taas pärjää liigavauhdissa mielestäni hyvin ja tuo kaivattua fyysisyyttä alakertaan. Marlo on nyt viime peleissä kärsinyt pakkiparinsa otteista. Koponen jatkoon, ehdottomasti. Toivottavasti Nyqvist ja Eklund saataisiin askiin asap, jotta Pellin minuutteja saadaan alaspäin. Ihan vielä ei ole Pellin aika.

Positiivisena asiana nostaisin Västilän pelin. 23min peliaikaa ja tehotilasto 2 plussan puolella. Muutenkin Västilä on ollut koko kauden ihan ok ja saanut tarpeettoman paljon rapaa niskaan.
 
Unohdin viitata tähän lauseeseen viestissä. Pitäisikö siis kaikki rikkeitä, jotka jäävät tuomarilta viheltämättä pitää hienoina suorituksina? Minun mielestäni ei.
Ei tietenkään pitäisi. Tämän tyyliset poikkeuksellisen oivaltavat temput kuitenkin usein mielestäni hienoja suorituksia ovat, vaikka olisivatkin sääntökirjan tai pelin hengen vastaisia. Voidaan ottaa toinen esimerkki, viime kaudella AHL:ssä David Leggio huomasi vastustajan saavan 2-0 hyökkäyksen ja päätti tyynesti vaihtaa sen rangaistuslaukaukseen heittämällä koko maalin ympäri ämpäri kohti päätylautaa ja torjui rankkarin (YouTube). Tai kolmas, Juha Juujärven maalivahdinvekslaus -aikalisät. Tai neljäs, perinteinen yritys vaikuttaa pelin momentumiin haastamalla vastustajan jässikkä nyrkkitappeluun (YouTube) silloin kun pelillisesti ei ole mitään jakoa.

Oleellinen pointti kysymyksesi asetteluun nähden kuitenkin on, etten minä nähnyt tuossa mitään rikettä. Jos etupuolelta puolustava pelaaja voi käytännössä kaataa maalivahdin alueen kaarella maalintekoa yrittävän kiekollisen hyökkääjän ylävartaloon kohdistetulla poikittaisella mailalla, niin miksei sitä sitten maalivahtikin voisi vastaavalla tökkäisyllä vähän horjuttaa.

Se "kuuluuko jäähy antaa vai ei" riippuu objektiivisesti ainoastaan siitä miten vastaava tilanne useimmiten tulkitaan. En ole koskaan nähnyt tuollaisesta rangaistusta veskarille tuomittavan. Subjektiiviset mielipiteemme taas ovat kuin persereikiä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös