La 12.12.2009 HeKi - D Team

  • 1 225
  • 6

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Neljän ottelun tappioputkestaan huolimatta edelleen Mestistä johtava D Team yrittää tänään päästä takaisin voittokantaan Heinolassa. Kotijoukkue HeKi hävisi keskiviikkona Vaasassa Sportille vasta jatkoajalla ja on ilmeisesti pelannut viime otteluissaan paremmin kuin tulosten ja sarjasijoituksen perusteella voisi kuvitella. Joukkueet ovat kohdanneet syksyn aikana kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla voiton on ottanut D Team. Syyskussa Jyväskylässä D voitti selvästi 6-2, mutta Heinolassa lokakuun puolella ottelu oli tiukempi päättyen 1-2 vierasjoukkueen voittoon.

Joukkueiden kokoonpanot paljastetaan parin tunnin sisällä ja tällä hetkellä ovat tiedossa vain ne, jotka ovat varmasti sivussa illan ottelusta. D Teamilta poissa ovat vielä tämän päivän Porissa vuokralla oleva Tuomo Laukkanen sekä JYPissä eilen pelanneet Miika Lahti ja Jasse Ikonen. Sen sijaan Pekka Jormakka toivottavasti pelaa tänään D-paidassa, ellei JYP ole ottanut häntä mukaansa Poriin.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Itse uskon D Teamin pelin paranevan koko ajan, kun on totuttu siihen, että miehiä vakikokoonpanosta on loukkaantuneena ja JYPissä (Vänttisen ja Hakkaraisen loukkaantumisten tähden) normaalia enemmän.

Maalintekijöitä D:stä pitäisi löytyä nytkin, joten tuskin tämänviikkoinen 0-linja enää jatkuu. Jukureita vastaan ei maaleja saatu aikaan, mutta toivotaan, että ne jäi varastoon Heinolaan.

HeKi ote on ollut vahva otteluraporttejen perusteella viime aikoina, eli hyvä mittari D Teamille on tänään vastassa. Aika luottavainen olen vierasvoiton suhteen tänään. Toki Virpiö, Poukkula ja Laukkanen mieluusti saisivat taas rinkiin liittyä. Lahden Miikalle ja Ikosen Jasselle suon kaikin mokomin näytönopaikan liigassa.

Ikonen laukoi eilen hienon maalin ja Lahti täytti hyvin paikkansa kokoonpanossa. Näin tuo D Team leveyttä JYPin pelaaja-arsenaaliin loukkaantumisten yllättäessä. Toki hankalampi paikka on se, että JYPillä ja D Teamilla on samanaikaisesti miehiä sairastuvalla - toisaalta nyt saa D Teamin koko pelaajisto ja JYP:n A:n parhaimmisto myös näytönpaikkaa ja kasvunmahdollisuutta. Kaudren jatkoa ja ennen kaikkea tulevia vuosia ajatelen oikein hyvä juttu kuitenkin tämäkin.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
D Team tänään

4.
20 VARJAMO Teemu 15 MAASALO Taneli 16 SAARI Joonas

3.
28 AUVITU Yohann 11 LAHTINEN Pirkka (C) 29 VIRTANEN Jonne
2 SILVENNOINEN Riku 4 MUOTKA Petteri (A)

2.
37 JORMAKKA Kaarlo 26 PELKONEN Jaakko 10 HEINONEN Henri
5 JAATINEN Antti 3 TAIPALUS Lauri

1.
8 JORMAKKA Pekka 18 PIIROINEN Samuli 9 HEIKKINEN Timo-Pekka (A)
12 KULMALA Vesa 6 KOISTINEN Matti

MV 30 KAULIO Niko
35 LAITINEN Jarno (AM)

Ketjut näyttävät ihan toimivilta ja molempien Jormakoiden kehissä olo hieno juttu. Etenkin poissaolijoita muuten riittää. Tiukka otatus Heinolassa on varmasti tulossa.
 

Rud1us

Jäsen
Suosikkijoukkue
HeKi
Eihän tässä HeKin kannalla ole muuta tavoiteltavaa kuin voitto. Ihan sama millaista peliä pelaavat, kunhan saadaan pisteitä. Vaasasta yksi piste on hyvin, mutta enää tuollaiset satunnaiset yhden pisteen ottelut eivät auta. HeKi tarvitsee voittoja, kolmen pisteen voittoja. D Teamilla on mennyt vähän heikommin, kun taas HeKi on ollut hyvässä vedossa, joten tänään voisi olla jopa täysin mahdollista voitttaa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
D Teamin tappioputki näköjään jatkui, mutta piste sentään tuli ja vain TuTo meni sarjataulukossa ohi. Taneli Maasalo teki Heinolassa ensimmäisen Mestis-maalinsa ja syötti yhden maalin, joten hänen saldonsa tämän viikon kolmessa ottelussa oli 1+2. Hienoa, että hänkin on saanut pistetilinsä kunnolla auki.

Oliko joku palstalainen eilen jäähallissa reilun 300 katsojan joukossa? Kommentteja ottelusta olisi mukava lukea, etenkin kun Jatkoajan otteluraporttiakaan ei ole etusivulle ilmestynyt.
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Oliko joku palstalainen eilen jäähallissa reilun 300 katsojan joukossa? Kommentteja ottelusta olisi mukava lukea, etenkin kun Jatkoajan otteluraporttiakaan ei ole etusivulle ilmestynyt.

Paikalla olin, tosin muutaman oluen nauttineena.

Kokonaisuutena kuvailisin ottelua kohtalaisen tasaiseksi, sillä vaikka HeKi hieman ottelua hallitsikin, oli D teamilla noin yhtäläinen määrä hyviä maalitilanteita. Ottelu oli erittäin vauhdikas ja mielestäni hyvin viihdyttävä.

Laitinen pelasi hyvän ottelun, onnistui mm. pelastamaan useita erittäin vaarallisia tilanteita. Kuusela ja Hovinen pelasivat myös varman ottelun. Erityisesti Hovinen otti muutaman loistavan pelastuksen kolmannessa erässä ja olikin suuressa roolissa, kun HeKi taisteli itsensä jatkoajalle ja rankkareissa Hovi torjui kaikki D teamin yritykset.

Jonne Virtanen oli mielestäni hyvällä pelipäällä ja osoitti jopa kiekollista lahjakkuutta. Lahtisen maali oli suurelta osin Virtasen ansiota. Virtanen voitti laidassa kaksinkamppailun HeKin pelaajaa vastaan ja syötti Auvitulle, mistä sitten kiekko Lahtiselle ja maaliin. Tuo mainitsemani kaksinkamppailu voitto ei ollut mikään voimalla läpi ratkaisu, vaan Virtanen kanavoi Antti Virtasta erittäin vahvasti, vieden kiekon pari kertaa HeKin miehen puikoista ja sitten olikin jo aika antaa tarkaa ja laadukas syöttö Auvitulle.

Kaarlo Jormakan saama jäähy oli aika erikoinen. Tai oikeastaan jäähyssä ei ole mitään ihmettelemistä, mutta Jormakka ajettiin tilanteen jälkeen ulos kentältä. Noin viiden minuutin ihmettelyn ja HeKin pelaajan henkiinjäämisen jälkeen tuomarit totesivat että 2+10 taitaa kuitenkin riittää, joten ei kun Jormakkaa kopista hakemaan.

HeKin pelaajista en valitettavasti osaa antaa erikoisempaa raporttia, sillä en heitä juurikaan tunne, eli nimet ja suoritukset eivät jääneet mieleen.

Lopuksi tahtoisin kiittää sitä nuorta kaveria jonka kanssa keskusteltiin ensimmäisessä ja toisessa erässä. Kaverilla ei ollut ikää kuin kymmenisen vuotta, mutta analyysi ja tietomäärä oli huomattava. Oli kuulemma paikallinen kaveri, mutta käy myös aktiivisesti katsomassa Pelicansin pelejä.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Ekanakin todellinen yleisöfloppi jälleen Heinolassa. Paikalla oltiin, ja olen samaa mieltä että viihdyttävä ottelu koettiin D:tä vastaan. Heikkinen jäi D:ltä parhaiten mieleen, oli mukana varmaan jokaisessa mylläkässä HeKi-päädyssä. HeKiltä mm. Makkonen (eritoten), Tyrväinen ja hieman yllättäen Tommi Lipasti loistivat kentällä. Maalivahdeilla onnistunut ilta, molammissa päissä varmaa työskentelyä eikä kiekotkaan pomppinut.

Illan trendi oli, että HeKi painosti. D teki maalin jonka jälkeen HeKi vimmatusti haki tasoitusta, kun se viimein saatiin, niin ei aikaakaan kun omassa päässä jo soi. 3-3 tasoituksen jälkeen, heti seuraavassa vaihdossa, Hoviselta kertakaikkisen tärkeä, puolittaisen läpiajon torjunta. Rankkareissa torjui pitkälti isolla koollaan. Makkosen voittomaali oli hieman onnekas, mutta kaikki lasketaan kuten tiedämme.

Hyvillä mielin sai lähteä kotiin. Nyt alla peräti kolmen ottelun pisteputki (aaltoja ja huokauksia), vielä kun Jokipo:lta ennen joulua saataisiin muutama, ehkä kolmekin hilua, niin hyvillä mielin päästään kinkkua popsimaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös