La 12.9.2015 TPS - HPK

  • 6 509
  • 34

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Jaa-a... mä en kyllä yhtään varautunut avaamaan otteluketjua TPS:n kauden 2015-16 avausmatsiin. Toivoin tuossa pitkin iltaa, että SM-liigan avauskierroksen jälkeen joku noheva TPS-kirjoittaja olisi ketjun avannut, mutta toiveeni oli näemmä turha. Tosin niinhän CHL:n lohkovaiheessakin 75% (3/4) otteluketjujen avauksista ulkoistettiin meikäläisen harteille.

SM-liigan viidestätoista joukkueesta TPS oli ainoa, joka "huilasi" avauskierroksen. Tästä saattaa olla etua kotijoukkueelle, sillä HPK:n kauden avausmatsi on päättynyt vain 20 tuntia ennen TPS-HPK -matsin alkua. Tässä ajassa hämeenlinnalaisten täytyy vetää loppuverryttelyt, kunnon yöunet sekä parin tunnin siirtyminen Turkuun. Kuten sanottua: ehkä tämä antaa pientä etua TPS:lle. Toisaalta TPS:n tuore päävalmentaja Ari-Pekka Selin olisi halunnut aloittaa kautensa jo perjantaina muiden joukkueiden mukana. 11.09.2015 - TS Kiekon otteluennakossa - eli käytännössä TPS:n otteluennakossa (TPS on nykyisellään ulkoistanut otteluennakoidensa kirjoittamisen Turun Sanomille) Selin kertoo seuraavaa:

"– Olisi varmaan ollut meillekin parempi päästä pelaamaan heti perjantaina, TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin miettii.
– HPK:lle se on etu, että heillä on lauantaina jo yksi peli alla. Meidän haasteemme on päästä nopeasti kiinni kamppailupelaamiseen.
"

Tosin kyllähän TPS:kin on täysimittaisia kamppailuja pelannut ennen sarjakauden alkua. Tampere Cupissa TPS kohtasi kaksi vahvaa mitalisuosikkia HIFK:n (14.08.2015) ja Tapparan (15.08.2015). Näistä ei lopputuloksina ollut muuta kuin perseraiskaukset (0-4 ja 1-5), mutta sen jälkeen tahti on parantunut. Ensin tiistaina 18.08.2015 kaatui sarjatulokas KooKoo kotiluolassaan lukemin 3-1. Viimeisen harjoitusottelun jälkeen TPS:n ohjelmassa oli neljä CHL-ottelua kahta keskieurooppalaista joukkuetta vastaan. Itävaltalainen EHC Linz kaatui kotikentällä (20.08.2015) selvin lukemin 6-1 ja vieraskentällä (27.08.2015) jatkoajalla Eric Perrinin ensimmäisellä TPS-osumalla lukemin 3-2. Saksalainen Düsseldorfer EG oli vaikeampi vastus: DEG:n kotiluolasta Domesta (29.08.2015) TPS kaivoi väkisin 5-4 voiton Harri Tikkasen viimeisen minuutin onnistumisella - kotipeli ja samalla myös viimeinen SM-liigaan valmisteleva ottelu (03.09.2015) oli TPS:lta huomattavasti nihkeämpi. DEG vei Turusta rankkarivoiton Saksaan loppulukemin 2-1.

Lopputulema TPS:n viidestä edellisestä täysimittaisesta ottelusta on kolme voittoa ja pari kertaa ollaan menty jatkoille. Jatkot ovat päättyneet fifty-fifty, joten ennemmin käyttäisin TPS:n viimeisimmistä otteluista kaavaa 3-2-0. Positiivista luonnollisesti on se, että Tapparan jälkeen yksikään joukkue ei ole TPS:a pystynyt kaatamaan varsinaisella peliajalla. Kiistämätön fakta on kuitenkin se, että TPS:n viimeisimmästä (CHL-) ottelusta on aikaa jo kahdeksan vuorokautta - vastaavasti HPK voitti Pelicansin SM-liigaottelussa lukemin 4-1 vain muutama tunti sitten.

Tämän hetkisten tietojen mukaan TPS:n parhaasta mahdollisesta kokoonpanosta puuttuu ainoastaan liettualaissentteri Tadas Kumeliauskas lievän käsivamman (?) johdosta. TPS:n sentteriosasto on kuitenkin sen verran vahva, että Tadas lienee jo kolmatta kauttaan peräkkäin TPS:n "jokerikortti" - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. TPS:n sentterikalusto mennee avausmatsissa seuraavasti: Eric Perrin - Tero Koskiranta - Ville-Vesa Vainiola - Jonne Virtanen. Kova työ Tadaksella on edessään, että tervehdyttyään hän pystyy oman paikkansa tuosta kvartetista ottamaan - mutta ainakin täällä päässä luotto on kova. Enhän mä muuten omistaisi esim. Tadaksen pinkkiä TPS-gamewornpaitaa Roosa Nauha -kampanjasta syksyltä 2014.

Ykkösketjun sentteri Eric Perrin saanee laidoilleen Jerry Ahtolan ja Dave Spinan. Lauri Tukonen ja Tomi Kallio ovat jo tässä vaiheessa lähes erottamaton parivaljakko, joten heidän keskelleen sijoittunee Tero Koskiranta. Ilkka Pikkarainen ja Ville-Vesa Vainiola tekivät erinomaista työtä jo viime kaudella, joka on jatkunut pre-seasonilla, joten heidän seurakseen tullee harjoitus- ja CHL-matseissa edukseen esiintynyt Julius Vähätalo. Patrik Moisio täydentänee joukkueen suurimman (Jonne Virtanen 193cm/113kg) ja joukkueen pienimmän (Niklas Salo 165cm/69kg) pelaajan muodostaman hyökkäystrion.

TPS-pakistossa Henrik Tallinder ja Petteri Nummelin tulevat urakoimaan suurimmat minuutit. Kaksikkoa täydentävät loistavasti pelannut Harri Tikkanen sekä Tomas Mojzis. 19 kenttäpelaajan ryhmittymän täydentänevät Jani Forsström, Niklas Friman sekä mahdollisesti Markus Kojo. Myös Elmeri Eronen tai Miro Keskitalo ovat mahdollisia nimiä. Markus Kojon tilanne on erittäin mielenkiintoinen. Viimeisin virallinen (ja siten myös luotettava?) tieto on 22.07.2015 julkaistu TPS:n tiedote.

22.07.2015 - TPS: Tomi Kallio palaa kotiin

"Viime kauden Venäjän MHL-sarjassa päättänyt Markus Kojo siirtyy Turkuun kahden seuraavan kauden ajaksi.
-Markuksen kanssa on tehty 1+1 vuotinen sopimus. Tulevan kauden hän pelaa TUTOn riveissä lainalla. Hänestä on kehittymässä tulevaisuuteen iso ja vahva peruspakki, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kertoo.
"

Harjoitus- ja CHL-otteluiden perusteella pitäisin ihmeenä, mikäli Markus Kojo EI pelaisi mustavalkoisessa nutussa jo heti TPS:n avausottelusta lähtien. Mutta kuten todettua: mitään virallista tietoa tällaisesta mahdollisuudesta ei ole ainakaan virallisesti julkaistu.

Todennäköisesti TPS:n alakerran lukkona toimii hämeenlinnalaisillekin erittäin tuttu kaveri: Teemu Lassila. Alexander Georgiev avannee vaihtoaition luukkua ja Oskari Setänen on alkukaudeksi heivattu lainasopimuksella Aurajoen toiselle puolen TuTo:n riveihin.

Raporttien mukaan HPK pääsi avaamaan SM-liigakautensa 2015-16 Pelicansia vastaan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Paluumuuttajat Antti Miettinen ja Riku Hahl ovat luonnollisesti keränneet suurimmat otsikot. Puolivaloilla luettujen matsiraporttien perusteella ykkösketjun laituri Peter Leblanc on todellinen vahvistus - sitä vastoin suurin odotuksin hankittu ex-Ilves Vojtech Polak oli avausottelussa hienoinen pettymys. Myöskään Patrick Holland ei ainakaan ensimmäisessä ottelussaan ollut vakuuttava. Oma arvioni oli välittömästi sopimuksen julkaisusta lähtien, että Holland tulee viettämään joulunsa jossain muualla kuin Hämeenlinnassa - ainakaan toistaiseksi en ole ollut pettynyt omiin arvioihini. Puolustaja Santeri Saari sekä maalivahti Jere Myllyniemi olivat käsittääkseni todella kovassa iskussa heti alkumetreiltä lähtien. Myllyniemi (16/17) tosin ei joutunut mihinkään hirvittävän ankaraan testiin Pelicans-hyökkäyksen käsittelyssä.

Henkilökohtaisesti ehkä suurin mielenkiintoni Kerhon pelaajista kohdistunee puolustaja Joonas Lehtivuoreen. Syytä tälle en osaa mainita - ehkä olen jonain vuonna alitajuisesti toivonut miestä TPS:n takalinjoille? Toisaalta mä olen erittäin tyytyväinen siihen, että TPS:n puolustuksessa luutii Harri Tikkanen Joonas Lehtivuoren sijaan. Tuskin nämä koskaan olivatkaan vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta oletan Lehtivuoren tuottavan vielä monia ikimuistoisia hetkiä HPK-kannattajille.

BRING IT ON!!! - lippua mulla ei vielä ole illan otteluun, mutta paikalla ollaan!
Toivottavasti huomenna saan todistaa TPS:n kauden (oikeata) avausvoittoa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2006-07!
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Toivottavasti huomenna saan todistaa TPS:n kauden (oikeata) avausvoittoa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2006-07!
Kuten todettua - TPS:lla on melkoinen värisuora kauden avausotteluista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Edellinen oikea voitto tuli syksyllä 2006 SaiPa:n kustannuksella.

14.09.2006 TPS - SAI 7- 3 (1-1,4-1,2-1) 7262
13.09.2007 HPK - TPS 4- 1 (2-0,2-0,0-1) 3396
13.09.2008 JOK - TPS 3- 0 (2-0,0-0,1-0) 7792
10.09.2009 HPK - TPS 1- 2 (0-1,0-0,1-0,0-1) JA 3706
16.09.2010 TPS - HPK 5- 4 (1-2,1-0,2-2,0-0,1-0) VL 7220
15.09.2011 HPK - TPS 6- 3 (3-1,1-1,2-1) 4988
13.09.2012 TPS - HPK 2- 3 (1-0,1-1,0-1,0-1) JA 4892
12.09.2013 BLU - TPS 4- 3 (1-0,2-2,0-1,1-0) JA N/A
12.09.2014 TPS - KÄR 2- 5 (1-0,1-2,0-3) 10362


Syyskuussa 2010 mä olin paikan päällä todistamassa mestaruusviirin nostoa, mutta yksikään oikea kannattaja ei voi tuollaista pippelimiekkailuvoittoa verrata oikein kunnon pers'panoon. Syksyllä 2014 (14.09.2014) Porin Ässät sentään kaatui kauden ensimmäisessä kotiottelussa selvin lukemin 6-3, joten Francis Paren kahden (pelitilanne-) rankkarimaalin ansiosta mulla on sentään kohtuullisen hyvät muistot ihan viime ajoiltakin kauden avajaispeijaisista.

Aiemmin tapahtunutta:

16.09.2010 TPS - HPK 4- 4 7220 - VL 5- 4 Tomas Plihal - debyytti: Markus Palmroth
29.11.2010 TPS - HPK 2- 2 4553 - VL 3- 2 Marko Virtala
30.12.2010 TPS - HPK 6- 2 4894 - Antti Erkinjuntti 2+1
04.10.2011 TPS - HPK 3- 3 4187 - JA 3- 4 Arsi Piispanen (63:03) - Arsi Piispanen 2+1
25.02.2012 TPS - HPK 3- 3 6770 - VL 4- 3 Tomas Plihal
13.09.2012 TPS - HPK 2- 2 4892 - JA 2- 3 Arsi Piispanen (61:29)
07.03.2013 TPS - HPK 0- 4 4726 - Mika Järvinen 26/26 - debyytti: Hannu Kuru
19.10.2013 TPS - HPK 0- 3 4823 - Juuse Saros 33/33
06.03.2014 TPS - HPK 2- 3 6056
24.10.2014 TPS - HPK 2- 2 5020 -
VL 2- 3 Eero Somervuori
12.03.2015 TPS - HPK 5- 2 5109 - Petteri Nummelin 1+3, Jakub Nakladal 0+4, Mikko Rantanen 2+1

Ottelut: 11
Maalit (60min): 29-30
Perinteisen kaavan mukaan: 2-4-5 - pisteet 8-14
Nykyisen pelleilyn mukaan: 2-3-3-3 - pisteet 15-18

Jotakuinkin tällaisilla odotuksilla mennään - 2-2 tai 3-3 -lukemat 60min pelin jälkeen eivät olisi mikään täydellinen yllätys? Tosin tänä päivänä kesä on TPS-kannattajan parasta aikaa - odotukset kauden suhteen ovat harvinaisen korkealla vuosi toisensa jälkeen eikä off-seasonilla voida hävitä yhtään matsia. Noin kymmenen vuoden odotuksen jälkeen Tomi Kallio pukee jälleen TPS-paidan päälleen SM-liigaotteluun, joten luvassa on rumaa jälkeä. Tompan tehot 1+2 puhuvat omaa kieltään ja videotaululla vilkkuu lukemat 4-1 Dirlandan soidessa taustalla.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Maltilliset odotukset on, toki kutkuttava fiilis että kausi alkaa. Hallille paikalle ehdottomasti, kuulostaa muuten erittäin lupaavalle että TPS on uudistanut ottelutapahtumansa show-, valo- ja musiikkipuolta. Sitä on kaivattu!

HPK aloitti eilen savottansa Liigassa ja suoriutui ilmeisen hyvin Pelicansia vastaan. On TPS:n kannalta tärkeää saada hyvä, energinen startti otteluun ettei tule mitään kipsiä varmasti hyvin valmiina olevan Kerhon hyödynnettäväksi.

Kokoonpanoja odotellessa, TPS:n osalta kaikki paitsi Tadas tosiaan terveinä mutta pakiston rakenne esimerkiksi kiinnostaa allekirjoittanutta suuresti. Onko Kojo inessä, entä Keskitalo? Onhan meillä melkoinen joukkue taas kasassa, pitää toivoa että tekeminen vihdoin alkaa lähennellä sitä tasoa kuin mitä käytetyt valuutat oikeasti edustavat.

HPK ei ole niin nimivahva kuin illan kotijoukkue, mutta tuo ei ole TPS:n osalta mitään merkinnyt edellisinä kausina. Selin ja Kallio ovat peräänkuuluttaneet nöyryyttä ja positiivisuutta ja ovat kumpainenkin huomauttaneet ettei pelikirjan osalta olla vielä valmiita. No, tuskin on vielä kukaan muukaan sen osalta saanut työtään valmiiksi joten itse aistin ainakin pientä odotusten madaltamista päävalmentajaltamme. Pelaa todennäköisesti mediapeliä ja yrittää hakea ennakkoasetelmia joissa TPS ei olisi kovin suuri suosikki.

Itse olen sitä mieltä että eilisen hyvän pelinsä vuoksi Kerho on tätä suosikki-statusta vähän TPS:ltä repinyt käsistä, mutta että lähtökohdat edelleen ovat hyvin ympäripyöreät. Koska on kotiottelunsa ja väkeä tulee olemaan hallilla niin kyllähän TPS:n pitää peliä lähteä viemään ja olemaan kiekollisesti aloitteellinen.

Uskon pelin olevan vielä molemmilla vähän hakemista, mutta että TPS kairaa niukan kotivoiton tästä. Laitan vitutusvakuutuksen kuitenkin vieraskorean tulosvedon muodossa.

Mukavaa kiekkoiltaa kaikille!
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Jaa-a... mä en kyllä yhtään varautunut avaamaan otteluketjua TPS:n kauden 2015-16 avausmatsiin. Toivoin tuossa pitkin iltaa, että SM-liigan avauskierroksen jälkeen joku noheva TPS-kirjoittaja olisi ketjun avannut, mutta toiveeni oli näemmä turha. Tosin niinhän CHL:n lohkovaiheessakin 75% (3/4) otteluketjujen avauksista ulkoistettiin meikäläisen harteille.

"He's the hero Jatkoajan Keskustelupalsta deserves, but not the one it needs right now. So we'll hunt him. Because he can take it. Because he's not our hero. He's a silent guardian, a watchful protector. The Mr.Fox."
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Jos HPK:n jalat eivät loppuneet eiliseen peliin on odotettavissa tiukka peli. Eilisessä ottelussa Kerho oli todella kevyellä jalalla liikkeellä, kun Pelicans sai kiekon oli päällä jo heti kaksi oranssia. HPK:lta kannattanee erityisesti seurata ykköskentän ja Paajasen kentän peliä. Nämä kaksi ketjua pystyvät luomaan hyvin painetta vastustajan päätyyn ja saamaan pitkiä pyörityksiä. Myös Santeri Saari todennäköisesti yllättää jos ei ole Hämeenlinnalainen.

HPK:n kokoonpanoon toivoisin muutosta siihen että Karevaara voitaisiin jättää kotiin. Eetu Tuulola tai Eetu-Ville Arkiomaa pystyvät tuomaan huomattavasti enemmän kentälle kuin Karevaara, joka jostain ihmeen syystä saa jopa YV-vastuuta.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"He's the hero Jatkoajan Keskustelupalsta deserves, but not the one it needs right now. So we'll hunt him. Because he can take it. Because he's not our hero. He's a silent guardian, a watchful protector. The Mr.Fox."

Itse olisin voinut avata, mutta en eilen kerennyt ja arvasin että Mr.Foxilla menee tunteisiin jos ei matsiketjua tarpeeksi aikaisin lyödä tulille joten ihan hyvä että sankari itse nyt sitten teki ansiokkaan työn.

Miksi Santeri Saari yllättäisi muut kuin hämeenlinnalaiset? Itse ainakin erittäin hyvin perillä miehen edesottamuksista. Toki jotain satunnaiskatselijaa ei ole tuo nimi aiemmin kiinnostanut mutta on omaan silmääni yksi kiehtovimpia kotimaisia nuoria puolustajia tässä sarjassa.
 

Fremont

Jäsen
Miksi Santeri Saari yllättäisi muut kuin hämeenlinnalaiset? Itse ainakin erittäin hyvin perillä miehen edesottamuksista. Toki jotain satunnaiskatselijaa ei ole tuo nimi aiemmin kiinnostanut mutta on omaan silmääni yksi kiehtovimpia kotimaisia nuoria puolustajia tässä sarjassa.
Harmi että "vietiin" toinen syöttöpiste Pelicans-matsissa, kuuluu nimittäin Liigapörssin kentälliseeni.

Vuoden tauon jälkeen kauden avauspeliä katsomassa. Puolustus vanhaan malliin erikoistarkkailun alla, D-katsomosta löytyi paikka.
HPK:lle eilen loisto alku, toivottavasti tänään Tepsille, veikata ei uskalla...
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itselläni ei ole oikeastaan mitään odotuksia. Totta kai olen innostunut, että kausi vihdoin ja viimein alkaa ja olen myös menossa paikan päälle. En tiedä mitä tolta joukkueelta odottaa. Kai se pistetili olisi kiva avata, ettei heti tiputa sarjataulukon hännille. HPK tosin vaikuttaa kovalta ja olen sen mennyt HPK-ketjuun kertomaan, että pelaavat tällä kaudella suorasta pudotuspelipaikasta. Tämähän on vain minun mielipiteeni, mutta ei parane yhtään lähteä takki auki. Pelikaanitkin lensi eilen turbiiniin aika nätisti, saa nähä miten Tepsukoille käy ja löytääkö yleisö halliin.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS tänään:

#32 Lauri Tukonen - #60 Tero Koskiranta - #71 Tomi Kallio
#84 Ilkka Pikkarainen - #91 Ville-Vesa Vainiola - #48 Julius Vähätalo
#22 Jerry Ahtola - #10 Eric Perrin - #12 Dave Spina
#50 Niklas Salo - #29 Jonne Virtanen - #44 Elias Karvonen

# 7 Henrik Tallinder - # 4 Tomas Mojzis
#20 Jani Forsström - # 3 Petteri Nummelin
# 6 Niklas Friman - #55 Harri Tikkanen
#36 Elmeri Eronen

#35 Teemu Lassila
(#30 Aleksander Georgiev)

Mainittavimpia poissaolijoita hyökkääjistä ovat siis #17 Tadas Kumeliauskas (käsivamma, paluu syyskuun puolivälin jälkeen) sekä #78 Patrik Moisio (ei vain mahdu kokoonpanoon?). #26 Markus Kojo ei oletuksista ja toiveista huolimatta ole kokoonpanossa. Myös #46 Miro Keskitalon kohtalo hieman ihmetyttää - mistään vammasta ei ole uutisoitu, mutta ei kuitenkaan näy kokoonpanossa. Aiemmin jossain toisaalla oli mainittu, että Keskitalo ei ole esiintynyt edes junioreissa. Harjoituskaudellakin vastuuta tuli vain kahdessa ottelussa - Tampere Cupin jälkimmäisessä kamppailussa Tapparaa vastaan sekä Kouvolan matsissa. CHL-otteluitakaan ei tainnut Keskitalon kohdalle osua yhtään.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Oikeastaan ihan hyvä että Nummelin pelaa Forren parina eikä Tallinderin, koska oletan että nyt pikku- Numpalle ei kerry peliaikaa tasakentällisin niin paljon. Ainakin toivon niin, sillä nykyisin Nummelinin vahvuudet rajoittuvat lähes pelkästään ylivoimille. Petun asentaminen av:lle on jo erittäin irvokasta vastustajan ja kannattajien aliarvioimista.

Erittäin jännittynein mielin odottelen avauspeliä. Jumboksikin arveltu HPK kukisti eilen niin selvästi Pelsut että pelkään ottelusta tulevan kotijoukkueelle vaikean. Tosin, sitä paremmaltahan voitto maistuu mitä epätodennäköisenä sitä pitää. Veikkaan että varsinainen peliaika päättyy 2-2 ja jatkoajalla ratkaisun iskee Juhani Jasu ajassa 63.32.

Tepsiltä seurannassa ainakin: Lauri Tukonen - joko vihdoin tulisi se kausi jonka Late pääsisi vetämään ilman pahempia kolhuja? Jos näin käy, kaveri löytyy takuulla liigan pistepörssistä 20:n parhaan joukosta. Tomi Kallio - Kokenut korkean tason paluumuuttaja jolta odotetaan esimerkillistä taistelua joukkueen puolesta, jos ei tehopisteitä, niin kaikkea muuta hyvää. Eric Perrin - pehmeäkätinen taitosentteri, ainakin vielä viime kaudella yksi liigan parhaista pelaajista. Tehopiste(itä) odotettavissa joka ikisestä ottelusta.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oikeastaan ihan hyvä että Nummelin pelaa Forren parina eikä Tallinderin....

Toi Tallinder - Mojzis pari oli viime DEG -pelissä ihan perkeleen huono. Siis Tepsin surkein pakkipari. Miksi piti toimiva Mojzis - Forsström -pari mennä rikkomaan voi vittu... Vituttaa jo ennen peliä, tästä ei hyvä seuraa.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kerholla ainakin kunnon kerroin: 4,10. Tosin on tuolla kertoimella katetta, muistaakseni levanneempi kotijoukkue on vienyt todella isolla prosentilla vierajoukkuetta, joka on edellisena paivana pelannut. Kerholla oli hyva avaus, mutta oli siella paljon Pelicansinkin surkeutta. Kerho teki 4 maalia, vaikka ylivoima oli surkeata kuraa ja kakkosketju ei toiminut yhtaan. TPS on vaarallinen ja Selinin ja Pikkaraisen jengi puolustaa hyvin, joten en usko, etta maaleilla juhlitaan. Oma toive olisi, etta eilisesta jatkettaisiin ja kakkosketju + ylivoima toimisi. Lisaksi Karevaara pois kokoonpanosta + ylivoimasta ja tilalle vaikka Jassika Tuulola.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
On tämä taas hienoa. Pelin alkuun reilu nelisen tuntia ja kova jännityshän on ollut tässä aamusta asti päällä. En paljoa mitään odota, mutta vituttaahan se jos turpaan tulee. Voitto olisi tärkeä kairata.

TPS:ltä erityistarkkailuun itse maestro Eric Perrin sekä Kallion Tomppa. Molemmilla putki kulkee vähän helvetin hyvin ikään nähden. HPK:n kannattajille seurantaan näin ei-niin-tunnetuista pelureista Julius Vähätalo. Itse aion HPK:n puolelta seurata suurella mielenkiinnolla Santeri Saarta sekä Sakari Mannista.
 

Ralph

Jäsen
Vierasjoukkue Hämeenlinnan Pallokerho hyppää Turun lauantai-iltaan seuraavassa miehityksessä:

#81 Peter LeBlanc - #65 Sakari Manninen - #20 Antti Miettinen (A)
#33 Vojtech Polak - #32 Riku Hahl (C) - #37 Patrick Holland
#91 Heikki Liedes - #16 Juhani Jasu - #87 Joona Karevaara
#26 Waltteri Hopponen - #7 Otto Paajanen (A) - #12 Juha Koivisto

#4 Santeri Saari - #74 Petteri Nikkilä
#3 Joonas Lehtivuori - #36 Joni Tuulola
#25 Henrik Forsberg - #22 Henri Auvinen
#89 Matias Haaranen

#38 Jere Myllyniemi
#31 Kristian Järvinen

HPK ei tee pienintäkään muutosta eiliseen kokoonpanoon. Myllyniemi jatkaa toisena päivänä putkeen maalilla, toki ei joutunut eilen koville, joten varmasti jaksaa. Olisin itse tahtonut nähdä Järvisen maalilla, mutta minä en näitä päätä. Ja Karevaaran olisi voinut jättää kotiin ja ottaa tilalle Eetu Tuulolan. Mutta toisaalta, Karevaara on tehnyt tällä kaudella enemmän tehopisteitä kuin koko TPS:n joukkue yhteensä, joten sinänsä sellainen henkinen yliote on Kerholla aina, kun Karevaara jäälle hyppää.

Eiköhän nimivahva ja levännyt Tepsi tämän pelin hoida. Veikkaan näennäisesti tasaista ottelua, jossa kuitenkin TPS on jatkuvasti hieman niskan päällä ja se riittää heille. Sanotaan nyt, että 4-2 TPS:lle, ei tule tyhjiin osumaa. HPK:lta osuvat Peter LeBlanc ja Vojtech Polak.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jollain tapaa tämä kauden korkkaaminen on kolmea pistettäkin tärkeämpi matsi. Vaikka turkulainen kiekkoyleisö on saanut nauttia jo CHL:n puolella Linzin kuritusta kotihallissa, niin pitää muistaa että vasta nyt tämä varsinainen leikki ja kasvojen peseminen alkaa menneestä (menneistä) kausista. Yleisöä on toivottavasti tulossa hyvin, joten mikäs olisi parempaa kuin antaa kerholle kunnon selkäsauna heti ensimmäisessä matsissa ja saada hyvä flow syyskuulle. Jostain syystä mulla on tuo 2010 syksyn kauden avaus mielessä ja silloinkin tuli kerho vastaan, kun viiri nosteltiin kattoon. Siitähän tuli odotetun nihkeää ja en yhtään ihmettelisi jos tästä tulee samanlainen nuhjuinen matsi.

Ollaan kaikesta huolimatta optimistisia ja sanotaan 4-3 Tepsille, ei tule olemaan kaunista kiekkoa, mutta sitäkin tehokkaampaa ja ei suinkaan molareiden ilta. Tästä se lähtee!
 
Minä luotan siihen, että TPS on edelliskausien tapaan varma pitkävetokohde. Lisäksi Kerhon ylikerroin eilisen voitto-ottelun jälkeen on sen verran houkuttava, että pakko tuohon oli muutama kymppi laittaa. Saa nähdä miten käy. Onko jollain tiedossa hyvää streamia, josta ko. peliä voisi tihrustella?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Näin alkukaudesta tasonvaihtelut voivat olla huomattaviakin otteluiden välillä. Tepsillä tosin edellisestä liigamatsista on huomattavan paljon Kerhoa enemmän, joten sille en laske kovin paljon painoarvoa. Ja onhan tuo kova vaihtuvuuskin oma mausteensa kotijoukkuetta etukäteen arvioitaessa. Eli Tepsin nykytaso on siis kaikin puolin ihan puhdas arvoitus. Tomi Kallion paluu on mielenkiintoinen juttu. Iki-inhokki meikäläiselle, mutta johtuu ihan puhtaasti siitä, että on aika ikävä vastustaja. Toinen ikävä vastustaja on I. Pikkarainen, mutta ihan toisella tavalla. Nikkilä voisi käydä hiukan kuiskuttelemassa, saataisiin hiukan viihdearvoa lisää otteluun. Pettymyspuolelle on laskettava Patrik-duon puuttuminen. Toisen polven Virta ei sitten pelaa ilmeisesti peliäkään tällä kaudella liigassa ja Moisio ei huhuista huolimatta taida sittenkään kantaa Tepsiä yksinään mestaruuteen.

Kerhoa taas on paha arvioida eilisen perusteella. Kelvollisesta kotiavauksesta alle vuorokaudessa vieraspeliin, mutta Pelicans ei tosin ollut kummoinenkaan mittari, vaikka arvon lätkätoimittajat varmaan pitävät eilistä tulosta koko kauden suurimpana yllätyksenä.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Nikkilä voisi käydä hiukan kuiskuttelemassa, saataisiin hiukan viihdearvoa lisää otteluun.

Valitettavasti Nikkilä taitaa olla vielä vähän liian nuori tähän leikkiin. On meinaan TPS:llä heittää kohtuullinen määrä fyysistä osaamista.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä vaiheessa tämä tuntuu vielä erityisen nautinnolliselta kun pitkän odotuksen jälkeen uusi kausi on käynnistymässä. TPS:llä on kilpailukykyinen joukkue mutta epävarmuustekijöitä on silti enemmän kuin paljon. Pitääkö puolustus? Onnistuuko Lassila maalilla? Tekeekö meidän hyökkäys enemmän kuin yhden maalin?

Edellisen kerran TPS on ottanut kauden avauksesta täyden pistepotin kai yhdeksän vuotta sitten, joten siinä on tälle illalle tavoitetta kerrakseen. Kerho saa pienen edun siitä, että se avasi kautensa jo eilen. TPS:n pitää olla alussa hyvin hereillä, jottei vahinkoja pääse sattumaan. Uskon vahvasti, että tänään on meidän ilta! Hanat kaakkoon ja armoton taistelu päälle.
 

Ralph

Jäsen
Valitettavasti Nikkilä taitaa olla vielä vähän liian nuori tähän leikkiin.
Iälläkö fyysisyys hoidetaan? Siinä tapauksessa Antti Miettinen pitänee laittaa kovistelemaan. Tai sitten alistaja-Nikkilää ei voisi vähempää kiinnostaa, kuinka paljon vanhempi Ilkka Pikkarainen tai kuka tahansa muukaan on.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Valitettavasti Nikkilä taitaa olla vielä vähän liian nuori tähän leikkiin. On meinaan TPS:llä heittää kohtuullinen määrä fyysistä osaamista.
Puhuinkin viihdearvosta. Ei Nikkilä mikään hanskaaja ole, mutta hyvä kuiskuttelemaan. Ja Pikkarainen on juuri otollista maaperää tälle touhulle.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Aijai, kotiavaus ja jopa vakuuttava 3-1 voitto. Tehtiin kaikki pelin maalitkin (Forsström pisti molempiin päihin). Hyvin oli TPS:llä peli hanskassa oikeastaan toisen erän jälkimmäistä puoliskoa lukuunottamatta.

Spina näytti siltä, että luistin kulkee vähän eri tasolla kuin muilla kentän 9 pelaajalla. Lassila oli myös vakuuttava. Salolle uran ensimmäisestä erityismaininta (taisi ollakin jo kolmas läpiajo TPS:lle tänään).

Lisäksi, jos tämä on sitä täysin kesken olevaa peliä, niin aika kivasti tuo on jo muotoutumassa jos vertaa edellisiin kausiin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ei tuo nyt mikään vakuuttava voitto ollut. Oli Kerhon tasoituskin todella lähellä. Ilman HPKn eilistä peliä olisi voinut mennä toisinpäin nuo numerot.

Ei sillä, hyvin Tepsi pelasi, mutta en näkisi Kerhon vastaavanlaista voittoa mitenkään vakuuttavana.

Myllyniemi oli hyvä ja Paajasen ketju painoi peliä jälleen vastustajan päätyyn. Pantse voisi istuttaa välillä jonkun maalintekijän ko. ketjuun niin varmasti syntyisi tulosta. Nähtiin tuo jo viime kaudella kun Viedensky pelasi Oton ja Koiviston kanssa.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Niinno, meille nää kauden ekat voitot on arkipäivää... Nimim. edellisestä 9 vuotta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös