Lätkävaimot

  • 35 241
  • 198

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt kaikki mukaan tähän.

Ei kukaan voi olla niin sydämetön ettei lahjoittaisi rahaa siihen että käyttää 500k€ vuodessa elämiseen ja kotona makaamiseen.
En minäkään niin sydämetön ole, etten oikaisisi, että kyllä Helena on vissiin niitä lapsia hoitanut paljon enemmän kuin Mikko. Tälle täytyy luonnollisesti laskea jokin arvo. Helenan kannalta oli vain ikävää, että hän ehti polttaa ne erorahat hyvisssä ajoin. Se ei ollut kovin viisasta. Se oli Helenalta ihan karmea virhe, josta hän nyt kärsii.
 
En minäkään niin sydämetön ole, etten oikaisisi, että kyllä Helena on vissiin niitä lapsia hoitanut paljon enemmän kuin Mikko. Tälle täytyy luonnollisesti laskea jokin arvo.
Tämä on täysin totta, mutta varsin monelta on jäänyt huomioimatta se seikka että kotona on ollut myös ainakin lastenhoitaja ja kodinhoitaja. Aikaa on jäänyt amexin vingutukseen myös avioliiton aikana.

Varmasti on myös pitänyt huolta lapsista, mutta itselle hieman särähtää korvaan kun rouvasta on tehty uhria joka on ”pitänyt yksin kodin kasassa ja kasvattanut lapset”. Aikaa ja rahaa on ollut hieman eri tavalla toteuttaa omia kiinnostuksen kohteitaan verrattuna tavallisen reissutyötä tekevän duunarin puolisoon joka hoitaa lapsia kotona.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä on täysin totta, mutta varsin monelta on jäänyt huomioimatta se seikka että kotona on ollut myös ainakin lastenhoitaja ja kodinhoitaja. Aikaa on jäänyt amexin vingutukseen myös avioliiton aikana.

Varmasti on myös pitänyt huolta lapsista, mutta itselle hieman särähtää korvaan kun rouvasta on tehty uhria joka on ”pitänyt yksin kodin kasassa ja kasvattanut lapset”. Aikaa ja rahaa on ollut hieman eri tavalla toteuttaa omia kiinnostuksen kohteitaan verrattuna tavallisen reissutyötä tekevän duunarin puolisoon joka hoitaa lapsia kotona.
Kyllä, on varmasti totta, että lastenhoitajat ja kaikki tällaiset palvelut ovat olleet. Ja tämän on Mikko maksanut. Silti uskaltaisin väittää, että se läheisempi vanhempi on ollut Helena, koska Mikko on ollut paljon poissa.

Ongelma on se, että Helena haluaisi jatkaa totuttua elämäänsä Mikon piikkiin. Mikollehan se ei tietenkään käy, eikä tarvitsekaan käydä.

Mikko myös käsittääkseni maksoi Helenan lakimiehet tässä keississä. Aika hyvät lakimiehet palkkasi, koska Mikko vei tässä Helenaa ihan 6-0.

Myönnän, että Helenalle on käynyt tässä todella kusisesti, mutta hän itse ei ole varmistanut selustaansa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Onko Helenalla joku neurologinen syy, mikä estää häntä hakemasta töitä? Jos on, niin ainakin Suomessa hänen olisi mahdollista hakea jonkinlaista rahallista tukea itselleen. Jenkeissä käsittääkseni ei tuollaista mahdollisuutta ole.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Rukoilen mieluummin (omassa aikataulussani ja sitten vasta, kun minua huvittaa) kuin annan Helenalle senttiäkään rahaa. Ilmeisesti aika moni on tehnyt saman valinnan rahasummasta päätellen.
Ihan hauska letkautus tuolta lahjoittajalistalta:
Anonymous Donor
It really is amazing how changing lawyers 7 times, not accepting any rational settlements and causing your own chaos can add up those $$... heres 5 bucks, dont spend it all in one place

Mutta kyllähän tuosta hommasta tosiaan siinäkin mielessä puuttuu järki että MAGA-Hellu lienee USA:ssa E-2 viisumilla jossa on 2 vuoden määräaika ja jota jatketaan ilmeisesti vain jos pystyy investoimaan riittävän ison summan liiketoimintaan(tähän lienee mennyt iso osa Mikon antamista rahoista aiemmin). Eli Helena todennäköisesti karkotetaan USA:sta lähitulevaisuudessa ja hän nyt yrittää vääntää silti muksut tuonne.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Helena Koivulla on jotenkin kylmä ja ilkeä katse. Silmistä jotenkin aistii ettei kaikki ole ihan hyvin.

Sirpa Selänne puolestaan on lämminhenkisen tuntuinen ihminen ja ehdottomasti oma suosikkinii lätkävaimoista. Niin kuin joku aiemmiin sanoikin, tuntuvan Teemun kanssa olevan aidosti onnellisia keskenään ja toistensa parhaat ystävät.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Nyt Helena on matkalla tapaamaan lapsiaan. Eikös sen nyt pitänyt olla tyyliin ihan mahdotonta, että lentäisi jenkkilästä pois? Eikö se just itkenyt, ettei pääse takaisin, jos lähtee sieltä menemään?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toi Ameriikan Justiinan keräys on ehkä törkeintä ikinä missään. Siis oikeasti hävytöntä. Samaisella uskovaisten keräyssivustolla kerätään rahaa kuolemansairaiden lasten sairaanhoitokustannuksiin ja muille oikeasti avuntarpeessa oleville ihmisille ja sitten sinne perustetaan keräys valheellisilla perusteilla naiselle, joka on juuri hassanut käytännössä koko avioehdon hänelle takaaman korvauksen, n. 1M$. Mulla menee rillit totaalihuuruun näin realiteeteista irrallaan olevien, suorastaan törkeiden ihmisten kanssa. Sanon vaan, että helvetissä on ihan erityinen paikka tällaisille ihmisille, erityisesti uskovaisille. Puistattavaa.

Helenan teki muuten viisuminsa uusintatoiveiden kannalta ison virheen:
"Helena’s obstruction on the children’s passports, detailed in earlier orders, and her provision of false information to the police (“a burglary is in process”) when the realtor showed up at the agreed-upon time for a walk-through of the Edina home, caused Mikko increased legal fees and costs of $15,550."

Tällaiselle ihmiselle, joka kerjää rahaa, feikkaa ryöstöjä ja jakaa lastensa kuvia somessa tauotta samalla ex-miestään törkeästi solvaten, joillakin riittää silti vielä sympatiaa ja ovat ihan aidosti sitä mieltä, että Helena on tässä jollain tavalla uhriasemassa ja Mikko on paska mies. ”Kun sitä rahaa kuitenkin on”, kuten Helena asian on ilmaissut.

Helenan pitäisi hoitaa nyt oma päänsä kuntoon ja pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joita tämä sekoilu on koskettanut ja sitten aloittaa elämänsä Suomessa. Jos meinaa huoltajuudestaan pitää kiinni, asuinpaikan on löydyttävä jostain Turun välittömästä läheisyydestä, koska lasten elämä on nyt siellä. Kun lapset ovat vanhempia, hän voi muuttaa ihan mihin vain. Siihen asti elämä on rakennettava lasten ehdoilla ja heidän hyvinvointinsa edellä.

Tämä on kyllä sellainen farssi, ettei tällaista voi kukaan käsikirjoittaa. Ja tämä kaikki olisi ollut täysin vältettävissä, jos Helenalla olisi yhtään realiteetit hallussa ja lainkaan järkeä päässä. Lapsiparat. Ja Mikko-parka. Toivottavasti tämä painajainen loppuu joskus. Jos Helena nyt lapsensa saa tavata, toivottavasti se tapahtuu valvotusti, ettei ala lapsille kertoa, miten äiti yrittää järjestää heidät takaisin kotiin Minnesotaan ja kuinka lasten kaveritkin heitä kaipaavat ja jotkut ovat saaneet ahdistuskohtauksia, kun ovat kuullet, miten Koivujen lapset on kidnapattu Suomeen. Koska tällaisia juttuja hän julkisesti on suustaan päästellyt.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mä oon ihmetellyt tota, että Helena nyt ilmeisesti jollain taskunpohjilta raapimillaan pennosilla sai matkustettua Suomeen, ja instagramissa itki että minä haluan nähdä lapseni. Mutta nyt se sitten näköjään vaan hengailee joidenkin kenen lie kavereidensa kanssa, unohtiko se ne lapsensa nyt jo? Vai eikö se saa nähdä niitä nyt jostain oikeussyistä joista minä vaan en mitään tajua? Luulisi että Koivujen jengikin kuitenkin tahtoisi päästää Mikon lapset äitiään näkemään - olettaen että niillä tosiaan on äitiään ikävä. Kai niillä on?

En minä tajua tätä hommaa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Helena haluaa pysyä tapetilla keinolla millä hyvänsä varsinkin nyt, kun hänen pääasiallinen elättäjänsä on katkaissut taloudellisen suhteensa häneen. Moni muu nainen tuossa tilanteessa nielisi ylpeytensä ja palaisi takaisin sorvin ääreen, mutta Helena kuvittelee tällaisen uhriutumisen takaavan hänelle sen, että jossain vaiheessa Mikko tai joku muu avaisi hänelle lompakkonsa. Häntä voinee hyvällä syyllä sanoa narsistiksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä oon ihmetellyt tota, että Helena nyt ilmeisesti jollain taskunpohjilta raapimillaan pennosilla sai matkustettua Suomeen, ja instagramissa itki että minä haluan nähdä lapseni. Mutta nyt se sitten näköjään vaan hengailee joidenkin kenen lie kavereidensa kanssa, unohtiko se ne lapsensa nyt jo?
Helene Koivu kommentoi Minnesotassa ollessaan "En tiedä milloin näen lapsiani".

Nyt saapunut Suomeen ja Seiskassa otsikko "Suomeen saapunut Helena Koivu - En tiedä milloin näen lapsiani".
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä oon ihmetellyt tota, että Helena nyt ilmeisesti jollain taskunpohjilta raapimillaan pennosilla sai matkustettua Suomeen, ja instagramissa itki että minä haluan nähdä lapseni. Mutta nyt se sitten näköjään vaan hengailee joidenkin kenen lie kavereidensa kanssa, unohtiko se ne lapsensa nyt jo? Vai eikö se saa nähdä niitä nyt jostain oikeussyistä joista minä vaan en mitään tajua? Luulisi että Koivujen jengikin kuitenkin tahtoisi päästää Mikon lapset äitiään näkemään - olettaen että niillä tosiaan on äitiään ikävä. Kai niillä on?

En minä tajua tätä hommaa.

Seiska maksoi matkan. Alun perin tarkoitus oli ilmeisesti saada jo tämän viikon lehteen juttu Helenasta itkevine lapsineen, mutta kaikkien suureksi yllätykseksi lapsilla olikin oma elämä kouluineen ja harrastuksineen päällä, eikä Helena päässytkään kunniakujaa pitkin tapaamaan lapsia. Panu Hörkköhän oli jo lentokentällä Helenaa kuvaamassa, joten emme ole vielä nähneet kaikkea. Somessakin on suht hiljaista, siis Helenan mittapuulla, joten eiköhän parhaat palat säästetä Seiskan yksinoikeudella haastatteluun. Se on huomattavasti myyvempi, kun myös lapsista on tuoreita kuvia eikä vain niitä vuosienkin takaisia ”I want my babies back”-kuvia, joita on julkaistu valehtelematta satoja ihan viime viikkojen aikana.

Olen enemmän kuin mielelläni väärässä tämän em. skenaarion suhteen, mutta en pidätä hengitystäni. Lasten pitäisi saada olla äitinsä kanssa ilman, että koko ajan joku kuvaa jotain. Hyvin ahdistava ajatuskin. Tosin nämä lapset ovat varmaan siihen jo tottuneetkin, koska pelkästään julkaistuja kuvia on todella paljon. Itselläni ei ole lapsiperhearjessa ollut todellakaan aikaa kuvata omaa elämää edes joka päivä. Ei tosin ole tarvettakaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minähän sanoin, että Seiska on kuvioissa mukana.


Helenalla ja Mikolla on lasten yhteishuoltajuus. Perheen vanhimmat lapset ovat jo aloittaneet koulun Turussa mutta ilman Helenan suostumusta.

Helena on hämmästellyt jenkkioikeuden päätöstä siitä, että lapset päätettiin sijoittaa Turkuun.

– Miksi Turkuun, minulla ei ole kaupunkiin mitään yhteyttä? Sisareni asuvat Helsingissä ja vanhempani Virossa. Tässä on katsottu vain Mikon etuja, Helena tuskaili Seiskalle jo aiemmin.

Kukaan ei kysynyt häneltä suostumusta lasten kouluun menemiselle? Ja miksi Turkuun, miksei Helsinkiin? Koska pöydällä oli kaksi vaihtoehtoa: Mikon kanssa Turkuun tai Helenan kanssa Minnesotaan?

Lisäksi jutussa oli maininta, että hän omistaisi puolet Mikon kesähuvilasta. Ei omista, vaan puolet huvilaa varten otetusta lainasta oli Helenan nimissä ja Mikko on ottanut koko lainan nimiinsä v. 2021. Tämä lukee niissä oikeuden pöytäkirjoissa, joita Helena ei ilmeisesti vieläkään ole itse lukenut. Niissä samaisissa pöytäkirjoissa Helena on itse myöntänyt, ettei omista huvilaa eikä ole siitä osuutta itselleen edes vaatinut.

Itseäni kiinnostaa, onko Helena ollut näin saapas koko avioliiton vai katosivatko kaikki aivosolut, kun Mikon lompakko poistui kuvioista?
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Itseäni kiinnostaa, onko Helena ollut näin saapas koko avioliiton vai katosivatko kaikki aivosolut, kun Mikon lompakko poistui kuvioista?

Ei ole välttämättä ollut aiempaa kokemusta rahankäytöstä (joku kassaneitihän se on tms), eikä ole sitä myöskään miljonäärin rinnalla oppinut. Tulos on tämä, vähän kuin se klisee lottovoittajasta, joka vaan tuhlasi kaiken typeryyttään.
 

444

Jäsen
Itseäni kiinnostaa, onko Helena ollut näin saapas koko avioliiton vai katosivatko kaikki aivosolut, kun Mikon lompakko poistui kuvioista?
Mä vähän luulen, että ne molemmat aivosolut surkastuivat siinä vaiheessa, kun Mikon lompakko astui mukaan kuvioihin. Ei ole ollut mitään mielenkiintoa kehittää itseään liiton aikana, koska ”rahaa on”.

Näyttää koko keissi taas Seiskan moraalin aika armottomasti. Maalaillaan kuvaa, jossa ex-vaimo on jätetty aivan heitteille eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta nähdä lapsiaan tyyliin ikinä. Samalla unohtuu mainita, että samainen ex-rouva on pistänyt kahdessa vuodessa miljoonan haisemaan, keskimäärin 1400€ joka ikinen päivä, ja kuulemma ihan perus elämiseen eikä mihinkään ylellisyyksiin. En mä sitä kiistä, etteikö varmaan voi olla kova paikka pudota luksusrouvan miljonääriarjesta tavalliseksi kuolevaiseksi, mutta voihan sitä itsekin tehdä asioita itsensä eteen, muutakin kuin uikuttaa paskalehdistölle surkeuttaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole välttämättä ollut aiempaa kokemusta rahankäytöstä (joku kassaneitihän se on tms), eikä ole sitä myöskään miljonäärin rinnalla oppinut. Tulos on tämä, vähän kuin se klisee lottovoittajasta, joka vaan tuhlasi kaiken typeryyttään.

Tuntuu erikoiselta, että Virosta 8 v:nä Suomeen paremman elämän toivossa muuttanut ja kesätyöstään 1000€/kk Mikon tapaamishetkellä ansainnut ei-huippupalkka-alalle opiskellut Helena, olisi unohtanut 10 v:ssä omat lähtökohtansa. Mutta kaiketi sekin on mahdollista, jos on assosioinut itsensä ns. paremmaksi väeksi ja nyt "joutuu" palaamaan tavallisen rahvaan joukkoon. En vain pysty ymmärtämään, miten joku ihminen voi olla noin typerä, avuton ja röyhkeä.

Tässä voi toki olla kulttuurillisiakin piirteitä mukana: ex-itä-blokin maissa miehen tehtävänä oli (ja on osin edelleenkin) elättää nainen ja naisen tehtävä oli pitää miehestä huolta ja kohdella kuin kuningasta. Niin kauan, kun mies lompakkoineen tulee kotiin, kaikki on hyvin. Oletan, että myös hurmoshenkiseen uskonyhteisöön hurahtamisella on ollut tekemistä sekä eron vireillepanon että jälkiseuraamusten kanssa. Ne Ameriikan ystäväthän ovat kansoittaneet mm. Seiskan somet ja pommittaneet, että Helenalle kuuluu ainakin viis miljoonaa, hei! Varmaan sattumalta eksyneet suomalaisen Seiskan sivuillekin. Olen muutamat kommentit käynyt lukemassa ja on niin törkeitä kirjoituksia ja suoranaisia valheita Mikosta, että ei toisaalta tarvitse kauheasti ihmetellä, ettei Helenan sivistys nyt ainakaan USA-vuosien aikana nousemaan päässyt.

Mä vähän luulen, että ne molemmat aivosolut surkastuivat siinä vaiheessa, kun Mikon lompakko astui mukaan kuvioihin. Ei ole ollut mitään mielenkiintoa kehittää itseään liiton aikana, koska ”rahaa on”.

Näyttää koko keissi taas Seiskan moraalin aika armottomasti. Maalaillaan kuvaa, jossa ex-vaimo on jätetty aivan heitteille eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta nähdä lapsiaan tyyliin ikinä. Samalla unohtuu mainita, että samainen ex-rouva on pistänyt kahdessa vuodessa miljoonan haisemaan, keskimäärin 1400€ joka ikinen päivä, ja kuulemma ihan perus elämiseen eikä mihinkään ylellisyyksiin. En mä sitä kiistä, etteikö varmaan voi olla kova paikka pudota luksusrouvan miljonääriarjesta tavalliseksi kuolevaiseksi, mutta voihan sitä itsekin tehdä asioita itsensä eteen, muutakin kuin uikuttaa paskalehdistölle surkeuttaan.

Eniten mua ihmetyttää, että Seiska rummuttaa tätä Helenan narratiivia ihan täysillä lapset etulinjassa, vaikka todistetut faktat eivät tue Helenan kertomusta yhtään. Yleensä Seiskan jutut ovat kuitenkin olleet "vain jonkin verran väritettyjä" ja lapset on pidetty pois otsikoista. On vähän eri asia, jos kaksi aikuista lapsetonta julkkistyrkkyä käsittelee eroaan vuoroviikoin Seiskassa kuin tämä Koivujen ero. Hämmentävintä on se, että KAIKKI, mitä Helena on julkisuudessa sanonut, on joko puhtaasti valetta tai hyvin vahvasti taktista totuutta.

Helenaa ei todellakaan ole jätetty heitteille, kaikkea muuta. Hän sai 180000€/avioliittovuosi ja elatuksen kodin- ja lastenhoitoapuineen n. 10v. ajan. Mikko myös toimitti kaikki vaaditut taloudelliset selvitykset oikeudelle, Helena ei toimittanut ensimmäistäkään. Hän ei halunnut selvittää ollenkaan, mihin rahansa on kuluttanut. Mä vähän veikkaan, että hänellä on kyllä rahaa jossain jemmassa, ehkä sukulaisille siirrettynä, mutta hänhän ei voi sitä ikinä julkisesti myöntää. Parastahan tässä olisi, jos vaikka äidille siirretyt Helenan omaa tulevaisuutta varten jemmatut rahat äiti olisikin laittanut omaan elämäänsä. Koska hei, kyllähän nyt sukulaisista pidetään huolta :D. En yllättyisi tässä saagassa enää mistään.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Seiska tietää vuosien ja vuosikymmenien kokemuksella, millä tavalla saadaan lukijoita ja sitä kautta rahaa pöytään ja siksi he ovat erikoistuneet näihin helenakoivuihin, jollaisia ilmaantuu aina tasaisin väliajoin julkisuuteen. Kyllähän Seiskankin päätoimittaja tietää, että Helena on rikkinäinen ihminen, joten kaksiteräisellä miekalla tasapainottelua tämä touhu on, mutta silloin pitää takoa, kun rauta on kuumaa.

Minuakin ihmetyttää tämä kyseisen daamin heittäytyminen täysin avuttomaksi eronsa jälkeen, kun hän on kerran vuosikausien ajan paiskinut duunia ravintola- ja hotellialalla ennen Mikkoon tutustumista. Eivät ne taidot ole mihinkään vuosien saatossa kadonneet ja Suomessahan on suorastaan huutava pula tuon alan työntekijöistä. Ilmeisesti Helena vaan kuvittelee olevansa edelleen tuollaisen rahvaan ammatin yläpuolella ja olevansa oikeutettu kuluttamaan jonkun miehen rahoja, kun on kerran päässyt siihen asemaan. Kaikella on aikansa ja jossain vaiheessa Helenakin sen tajuaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa aiemmin linkittämässäni Seiska jutussa Helena myös kertoo, ettei vielä tiedä jääkö Suomeen vai palaako Amerikkaan. Liekö sekin taktinen totuus, mutta eihän yhteishuoltajuudessa voi noin elää. Mikko pärjännee varmasti henkilökohtaisella tasolla, ihan sama missä Helena asuu, mutta lapsillehan tällainen tilanne on väärin. Mikolle vain epäreilu. Kun ei varmaan Mikonkaan toive ole elää niin kuin Helenaa ei olisi lainkaan olemassa. Mutta tavallaan nyt on melkein pakko. Ja jos et huomioi Helenan mielipidettä tai toiveita siellä toisella puolella maapalloa, Helena kyllä muistaa mainita siitä. Joko Seiskassa tai muuten. Hirveetä skeidaa.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Helenalla on taas jotain biiffiä, Seiskan kauttahan nämä uutiset näyttävät pulpahtelevan iltapäivälehtiin nousevan.

Kävin mielenkiinnosta katsomassa miten keräys jakselee, ja siellähän oli mielenkiintoista lisätietoa kuinka Helena oli joutunut edustamaan itseään kun ei saanut epätoivoisesti tarvitsemaansa kymppitonnia kasaan. Sivumennen sanoen aika karsea lahjoituskohde; virolais-suomalais-jenkkiläisen lätkävaimon asianajajien kustannukset.

Niin tai näin, itsensä edustamisella oli tuhoisat seuraukset: lapset joutuvat viettämään joulun isänsä kanssa! Melkoinen rangaistus kyllä, tuomarilla varmaan käsi tärissyt tällaista tappotuomiota jakaessaan. Tässä vielä sama englanniksi uhrittaren itsensä vuodattamana:
"I need an attorney who can protect me. At the last court hearing, I represented myself. That resulted in the kids being ordered to spend Christmas Eve with their dad. "
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös