Lätkämanageri: Jatkoaika 2-liigan keskustelu

  • 559 327
  • 9 691

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Playoffit pyörähtävät ensi yönä käyntiin eikä kukaan muka ole vielä kerennyt kirjoitella tänne? Saan siis nähtävästi kunnian rikkoa radiohiljaisuuden.

Oxen pääsi kuin pääsikin kahdeksan parhaan joukkoon, lopulta ihan selkeällä erolla viivan alle jääneeseen UHL Flamesiin. Ennen viime yötä ei tiennyt kyllä yhtään kuka vastaan tulee, kun runkosarjan sijat 1-2, 3-4 ja 6-8 olivat senhetkisillä päätöskierroksen tuloksilla pisteen-parin sisällä. Lopulta rouva Fortuna arpoi Martin Jonesin suosiollisella avustuksella Oxenille lopputuloksissa sijan 8 ja vastustajaksi runkosarjan voittajaksi kiilanneen HC Doomin. Kyse oli siis siitä, että Jones imuroi Columbusta vastaan itsensä vaihtoon ja vastustajani TeamKoivun riveissä ollut Aaron Dell pääsi tolppien väliin torjumaan loput 14 Jackets-kutia ja kääntämään sekä maalikeskiarvon että torjuntaprosentin tappioiksi. Ilman tuota vastaan olisi tullut Bighorn Tomahawks, joka olisi ollut selkeästi helpompi vastus kuin Doom tai Särjet. Noh, kaikki pitää voittaa matkalla mestaruuteen eli runkosarjavoittajasta on hyvä aloittaa!

Vaikka HC Doom on matchupissa selkeä ennakkosuosikki sekä runkosarjasijoituksen että viimeaikaisten otteiden perusteella, niin ei Oxen aivan vailla mahdollisuuksia ole. Voitto vaatisi tosin muutamilta avainpelaajilta (viimeiset 14 päivää John Tavares 0+1, Jake Muzzin 0+2, Pens-molarit GAA ~5.0 SV% ~86) tasonnostoa ja joukkueen täytemiehiltä muutakin kuin rosteripaikan täyttöä. James Nealia ja Matt Murraytä kaivattaisiin lisäksi saikulta kuumeisesti takaisin ruotuun. Todennäköisesti tässä käy niin, että viikko sitten poisheittämäni Carl Söderberg ratkoo tämän matchupin jollain av-voittomaalilla. Mies pelasi ennen tiputusta 18 peliä tehoin 1+1 ja on sen jälkeen tehnyt Doomissa kolmeen peliin tehot 1+3. Olisi varmaan pitänyt heittää Tavares ennemmin pois.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Oxen pääsi kuin pääsikin kahdeksan parhaan joukkoon, lopulta ihan selkeällä erolla viivan alle jääneeseen UHL Flamesiin.

UHL Flames ei saanut vastaansa kauden lopussa täysin joukkueensa jättäneen susijengin, kuten kävi sinulla toiseksi viimeisellä viikolla... Se saattoi olla ratkaiseva ja samalla hieman epäreilu voitto, joka käänsi tämän asetelman sinun eduksesi.
 

Särki

Jäsen
Njooh, kyllä UHL Flamesin aikainen kesäloma selittyy parhaiten oman joukkueen totaalisesta nyykähtämisestä viimeisten vikkojen aikana. Sarjataulukon kakkospaikalta tiputtiin sitten yhdeksänneksi ja kaudesta ei jäänyt käteen kuin känsät. Maalivahtipeli, jonkä piti olla joukkueen tuki ja turva, petti kauden tärkeimmässä vaiheessa pahiten. Holtby ja varsinkin Lundqvist pelasivat viime aikoina aivan katastrofaalisia viikkoja ja tuhosivat maalivahtikategoriat vastustajille. Toinen kategoria mistä käy UHL Flamesin notkahdus parhaiten esille oli tehotilasto (+-), viimeisten viikkojen aikana joukkue keräsi komeita miinussaldoja kun alkukaudesta tilasto pysyi plussan puolella.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
UHL Flames ei saanut vastaansa kauden lopussa täysin joukkueensa jättäneen susijengin, kuten kävi sinulla toiseksi viimeisellä viikolla... Se saattoi olla ratkaiseva ja samalla hieman epäreilu voitto, joka käänsi tämän asetelman sinun eduksesi.

Susijengi oli Oxenia vastaan alkuviikon tuuliajolla, mutta laittoi itse asiassa kokoonpanot kuntoon torstain jälkeen. Ilman penkityksiä lopputulos olisi ollut 13-4:n sijaan 11-6 eli playoffpaikka ei siihen ratkennut, toki ero viivaan olisi ollut pienempi.

Puolivälierät alkoivat otaniemeläisten kannalta makoisasti, kun seitsemän tulessa ollutta pelaajaa takoivat tehot 4+5 ja Jarrykin voitti starttinsa päästämättä viittä maalia. Saa nähdä jäikö tämä tehokkuus yhden yön ihmeeksi, vai aukesiko ketsuppipullo oikein kunnolla.
 

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Paavolan Sisulla on pieni juhlan paikka! Korpivaellus on päättynyt ja ollaan mukana jatkopeleissä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013, kun kuudes sija runkosarjassa varmistui viimeisellä kierroksella.

Valitettavasti taistossa Bighornia vastaan kaksi parasta sentteriä on lasaretissa (Bergeron & Eichel), joten muita pelaajilta vaaditaan nyt venymistä. Menestymistä helpottaisi St. Louisin otteiden parantuminen, mutta se taitaa jäädä toteutumatta.
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Voihan Saatanat! Ny sitä mennään jännäkakka housussa kohti mestaruutta. Vai mennäänkö.

H.C. Andersenin pelaajisto näyttää löytäneen kohtuullisen kevätvireen juuri oikeaan saumaan. Se, riittääkö vire Saatanoita vastaan ja sattuuko pottiviikot pufotuspeleihin, jää nähtäväksi.

Eiköhän tästä mennä jatkoon, että heilahtaa! Hakkaa päälle Tanskan poika!

@ISH Syksyllä sitten taas ruletti pyörimään.
 
Lopullinen sijoitus 11. Draftissa tuli tehtyä useita tyhmiä valintoja ja noita en enää siirroilla saanut paikattua. Varsinkin maalivahtien kanssa homma meni lopulta aivan metsään, kun Crawford loukkaantui ja Buffalon kaksikolla yritettiin rimpuilla menossa mukana.

Onnittelut jatkoon päässeille!
 

Fallossymboli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voihan Saatanat! Ny sitä mennään jännäkakka housussa kohti mestaruutta. Vai mennäänkö.

H.C. Andersenin pelaajisto näyttää löytäneen kohtuullisen kevätvireen juuri oikeaan saumaan. Se, riittääkö vire Saatanoita vastaan ja sattuuko pottiviikot pufotuspeleihin, jää nähtäväksi.

Andersenin Hatrick Laine paiskoi heti hattutempun mutta Saatanoiden Bjugstad vastasi samalla mitalla. Maalivahtipelissä heitän heti dopingepäilyt ilmoille kun joku nevöhööd Rinne veti heti hatusta nollapelin ja se kakkosmolarikin voitti mahtiprosenteilla. Luomu-Khudobin sentään kairasi voiton asiallisilla 85,7 prosenteilla ja Schneider katsoi parhaaksi antaa Kinkaidille glooriaa.

Näistä lähtökohdista Saatanat vie 8-6. Oliko muita kysymyksiä?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Vähän meinasin jo pelästyä tuossa kun näyttivät Bobrovskylle day to day statusta mutta onneksi palaa tolppien väliin niin ei tarvinnut ihan vielä luovuttaa. Tiukka ottelu käynnissä, tässä voi käydä vielä vaikka miten!
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Viikko sitten kaipailemani tasonnosto sitten toteutui ja Oxen tipautti runkosarjavoittaja HC Doomin kesälomille. Aika yllätyksellinen ykköskierros oli, kun runkosarjan kolmen parhaan joukkueen kausi päättyi heti kärkeen. Oxenin valttina Doomia vastaan oli tasaisuus, kun tehoja ja muitakin tilastoja tuli varsin laajalta rintamalta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Satusetiä vastaan, joskin loukkaantumistilanne nostaa hieman tummia pilviä taivaalle, kun punaista pukkaa useammallakin pelaajalla ja kukaan ei toistaiseksi ole päätynyt IR-listalle eli roikkuvat mukana viemässä rosteripaikkoja. Viime viikon perusteella odotettavissa on hyvin tasainen matchup, jossa HCA lienee hiuksenhieno suosikki.
 

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Perkule, koko jengi vastasi huutoon (vain kaksi pelaaja veti viikon kiikareilla) ja runkosarjan kolmonen Bighorn kaatui hienosti 11-7! Kummallisia suonenvetoja nähtiin monelta pelaajalta, joten viime viikon statseilla oltaisiin todella vahvoilla seuraavaa vastusta, Cowtown Houndsia vastaan.

Valitettavasti niin Eichel kuin Bergeronkin jatkavat katsomossa, joten venymistä tarvitaan taas. Kummallista olla mukana tässä vaiheessa kautta, kevät on hienoa aikaa!
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Nyyh. Hirviä viikko ja vähän pelejä ja perkele. Tähän loppui taival. Ärsyttää, ettei hyvän kauden jälkeen pystynyt ratkaisevalla herkellä olemaan parhaimmillaan.

Onnittelut Otaniemeen!
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Nyyh. Hirviä viikko ja vähän pelejä ja perkele. Tähän loppui taival. Ärsyttää, ettei hyvän kauden jälkeen pystynyt ratkaisevalla herkellä olemaan parhaimmillaan.

Onnittelut Otaniemeen!

Kiitoksia! Täytyy kyllä sanoa, että melkoisella tuurilla näyttää Oxen pääsevän taistelemaan kannusta. Tämänviikkoisilla esityksillä oltaisiin hävitty välierä n. 99 kertaa sadasta, mutta niin vain sieltä on voitto melko varmasti tulossa. Maalivahdit nyt ovat olleet ihan OK-tasolla, mutta kenttäpelaajilla on ruuti vaihteeksi litimärkää. Finaalissa tällaisilla esityksillä tulee selvä tappio riippumatta siitä, onko vastassa Paavolan Sisu vai Cowtown Hounds, joten hopealta haiskahtaa tässä vaiheessa elleivät otteet tuosta parane. Toisaalta teemana on ollut läpi kauden se, että rimpuillaan mukana ja voitetaan tärkeät matsit, joten saapa nähdä sitten. Kävi miten kävi, niin kausi on ollut kyllä todella omituinen; joukkue ei ole nollapelejä lukuunottamatta missään kategoriassa edes lähellä liigan kärkeä, mutta pelit vaan jatkuvat ja jatkuvat.
 

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Paavona Sisu on finaalissa! Toista kertaa liigan historiassa, edellinen visiitti oli vuonna 2005. Tällöin pataan tuli Team Koivulta, jonka ratkaisijoita olivat mm. Paul Kariya, Marian Hossa, Sheldon Souray, Tomas Kaberle & Zdeno Chara ja huutoon eivät runkosarjan ykkössijasta huolimatta pystyneet vastaamaan ko. kauden tukipilarini Eric Staal, Nicklas Lindström, Jonathan Cheechoo ja Rob Blake.

Katselin, että viimeisen kahden viikon ajalta Otaniemeä vastaan olisi tullut tasuri ja voitto, joten tiukkaa taistoa on varmaankin luvassa. Vastustajan rosterissa on potentiaalia aika hurjaan ilotulitukseen (mm. Tavares, Voracek ja Subban), mutta väännetään nyt vielä viimeinen viikko asenteella, kun on mestaruus tarjolla. Onneksi Sisu sai viikonloppuna Eichelin takaisin kokoonpanoon ja muuten joukkue onkin terveenä loppukauden sivussa olevaa Bergeronia lukuunottamatta.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Finaalipari on tällä kaudella siis Paavolan Sisu - Otaniemi Oxen. Tästä olisi joku kerännyt sievoisen potin itselleen, jos kohde olisi ollut vedonlyöntitoimistojen listoilla - sen verran puskista kumpikin joukkue finaaliin itsensä kampesi. Myös Oxenille finaalivisiitti on toinen, edellisen kerran kannusta taisteltiin kaksi kautta sitten ja silloin runkosarjan voittaneet otaniemeläiset veivät nimiinsä myös mestaruuden. Tällä kertaa lähtökohdat ovat tosiaan varsin erilaiset, kun playoffeihin mentiin niukin naukin paikan auringossa varmistuttua vasta runkosarjan päätöskierroksella. Viimeaikaisten esitysten perusteella Sisu on finaalissa suosikki, joskaan erot eivät ole suuren suuret. Maalivahdeissa Oxen on selvästi edellä etenkin mikäli Murray palaa Pens-ruotuun. Sisun kenttäpelaajat ovat puolestaan tasaisempia suorittajia, joten heillä on sillä osastolla etu. Mestaruus ratkeaa siis siihen, miten suurella erolla Sisun kenttämiehitys Oxenin vastaavan päihittää; viime viikon esityksillä mestari on Sisu, mutta jos otaniemeläiset saavat tehoja aikaiseksi niin mahdollisuudet voittoon ovat olemassa.

Loukkaantumistilanne on Oxenilla niin ikään helpottamassa, kun James Neal palasi jo saikulta ja Matt Murray on tosiaan myös tervehtymässä. M-A Vlasic loukkaantui viikonloppuna, mutta hän ei varsinaisesti ole korvaamaton eikä vamma ilmeisesti ole mikään vakava. Tällä saralla Oxenilla on siis etu, kun Sisun ykkössentteri Bergeron tuskin palaa askiin vielä tällä viikolla ja hänen panostaan ei pysty korvaamaan vapaista napatulla pelaajalla.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Otaniemi Oxen palasi vuoden tauon jälkeen kultakantaan! Finaalimatsin kulku oli kuin Oxenin koko kausi typistettynä, kun maanantaista lauantaihin oltiin tappiolla välillä selvästikin, mutta niin vain homma kääntyi viimeisellä kierroksella voitoksi. Tilanne oli ennen viimeisiä pelejä Sisulle 9-6, mutta jo silloin pidin voittoa todennäköisempänä kuin tappiota, kun tiesin torjuntojen kääntyvän varmuudella Otaniemeen ja kenttäpelaajillani oli enemmän pelejä edessä kuin vastustajan vastaavilla usean kategorian ollessa joko tasan tai lähes tasan. Lopulta matchup päättyi 8-6, kun sekä Jets että Pens voittivat ottelunsa ja pelaajani jäähyilivät yhteensä 10 minuutin edestä tehopinnojen mentyä tasan.

Ketään yksittäistä pelaajaa ei joukkueesta oikein voi finaaliviikon MVP:ksi nostaa, kun onnistumiset jakautuivat aika tasaisesti kautta linjan. Koko kautta ajatellen arvokkain pelaaja oli Connor Hellebyuck, jota ilman Oxenin kausi olisi saattanut päättyä jo ennen playoffeja. Hän oli myös takuumiehenä kahdella ensimmäisellä playoffkierroksella ja nappasi finaalissakin kaksi voittoa, vaikka pelit muuten menivätkin normaalitasoa heikommin. Pandaloordien kanssa tehty treidi osoittautui siis lopulta erinomaiseksi, vaikka McJeesuksesta luopuminen luonnollisesti kaupantekohetkellä kirpaisikin. Kenttäpelaajista voi kausitilastoissa nostaa esille John Tavaresin, Jakub Voracekin, PK Subbanin sekä Jake Muzzinin. Ko. nelikko oli erittäin tehokas ja vastasi leijonanosasta Oxenin tehoja etenkin ylivoimalla. Sam Reinhart ansaitsee myös kunniamaininnan kevätkauden osalta; jossain vaiheessa olin jo melkein heittämässä häntä waivereihin, kun tehot olivat hukassa, mutta onneksi olin hänen suhteensa kärsivällinen.

Kiitoksia kaikille kaudesta, ensi vuonna yritetään sitten puolustaa mestaruutta vähän paremmalla menestyksellä kuin edelliskerralla!
 

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Otaniemi Oxen palasi vuoden tauon jälkeen kultakantaan!

Onnittelut! Tiukka finaalisarja, joka tosiaan ratkesi aivan viime hetkillä. Voitto oli tarjolla Sisulle, kun pelkästään yksi yv-maali viikon aikana (esim. Eichel 14 vetoa viikon aikana kiikareilla) olisi kääntänyt voiton Paavolaan. Otaniemi oli vaan juuri karvan verran parempi.

Sisun kausi oli joka tapauksessa hieno, runkosarjasta jatkoon pitkästä aikaa ja vielä finaaliin. Kiitos kaikille kaudesta!
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Onnittelut Otaniemeen! H.C. Andersenin kausi päättyi pronssijuhliin. Ensi kaudella sitten kirkastamaan tätä sijoitusta!
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
On elokuun 1. päivä joten perinteen mukaan avataan ilmoittautumiset.

Ensin saavat ilmoittautua vain viime kaudella mukana olleet pl. joukkueen Panda manageri. Katsotaan tuleeko liiga täyteen.

Olisi myös hienoa jos pois jäävät kävisivät asiasta ilmoittamassa.

Toki taukoa pitäneet Jatkoaika2-veteraanit voivat laittaa vaikka yksityisviestiä jos ovat tekemässä paluuta.

1. ISH
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös