Lähikuvassa-Jere Karalahti

  • 1 516 154
  • 4 353

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdollinen vankeus=rangaistus rikoksesta.

Niin kauan kuin ehdollinen vankeustuomio on voimassa SM-liigalla ei ole mitään syytä antaa Jerelle pelilupaa.

Joo, kaikkien rikollisten työnsaantimahdollisuudet pitäisi estää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tällä tavoin pystyttäisiin maksimoimaan yhteiskunnasta syrjäytyminen, ja maailma olisi kaikille huomattavasti parempi paikka elää.
 
Viljuri

Jäsen
Syyksi luettu rikos tai rikokset ovat nyt kuitenkin eri kategoriassa kuin rattijuopumus tai vastaava, joten liigan päättävillä elimillä on edessä sen pohtiminen, että minkälaista viestiä liiga tässä asiassa haluaa ympäröivälle yhteiskunnalle ja yhteistyökumppaneille lähettää. Vaikka asiaa ei tietysti voi harkita missään umpiossa, laillisuutta ja kilpailusääntöjä on pyrittävä noudattamaan, ja on otettava myöskin huomioon pelaajan oikeusturva.

Tuomioistuimen mittaaman rangaistuksen muodolla ja määrällä ei tältä osin ole niin paljoa tekemistä tämän asian kanssa, vaikka tietysti roskalehtijulkisuudessa ja/tai ammattirikollisten parissa ehdollisia vankeusrangaistuksia ei pidetä juuri "minään".
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, kaikkien rikollisten työnsaantimahdollisuudet pitäisi estää kaikin käytettävissä olevin keinoin.

SM-liiga voi onneksi tosiaan valita haluaako toimia rikollisliigana vai ei.

Tällä tavoin pystyttäisiin maksimoimaan yhteiskunnasta syrjäytyminen, ja maailma olisi kaikille huomattavasti parempi paikka elää.

Jerkulle on annettu SM-liigan taholta niin monta mahdollisuutta hoitaa itsensä kuntoon, ettei tätä paskaa nyt enää voi kyllä SM-liigan ämpäriin kaataa.

Katsotaan sitten vaikka asiaa uudestaan, kun tuo ehdollinen on lusittu. Tämän jälkeenhän Jere on tuomionsa kärsinyt ja SM-liiga on pakotettu antamaan Jerkulle uuden tilaisuuden taas kerran.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
SM-liiga voi onneksi tosiaan valita haluaako toimia rikollisliigana vai ei.

SM-liiga voi onneksi myös päättää sen, kuinka kauan se haluaa asian kanssa venkoilla. Moraalisesti on aivan se ja sama, saako Jere pelata ensi kaudella, vai pitääkö odottaa pidemmälle. En usko SM-liigan haluavan sitä, että Jere pyörii vielä näiden oikeusjuttujen jälkeen sen takia otsikoissa, että "tapellaan" peliluvasta.
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Pulliainen suhisee tuomiosta:

- Ehdollista on jäljellä seitsemän kuukautta. Se on sanottava, että edes Suomen kiekkotuomarit eivät ole noin huonoja. He eivät anna syöttöpistettä tekemättömästä maalista, Pulliainen kommentoi asiaa MTV3:lle.

Suora lainaus siis, mutta enään ihmettelen, etteikö Pulliainen ole viimekaudella seurannut Hirson tekemisiä...?

Edit: linkki itse juttuun: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1670135
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
SM-liiga voi onneksi myös päättää sen, kuinka kauan se haluaa asian kanssa venkoilla. Moraalisesti on aivan se ja sama, saako Jere pelata ensi kaudella, vai pitääkö odottaa pidemmälle. En usko SM-liigan haluavan sitä, että Jere pyörii vielä näiden oikeusjuttujen jälkeen sen takia otsikoissa, että "tapellaan" peliluvasta.

Mitäs venkoilemista tässä nyt tarvitaan. Asiahan on vitun yksinkertainen, kun SM-liiga ilmoittaa että Jere saa peliluvan heti kun on lusinut ehdollisen vankeutenssa. Eli jos sitä Jerkun ehdollista nyt on se 7 kuukautta jäljellä niin Jerkku voi tehdä Hifkin kanssa sopimuksen marraskuun alussa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eli jos sitä Jerkun ehdollista nyt on se 7 kuukautta jäljellä niin Jerkku voi tehdä Hifkin kanssa sopimuksen marraskuun alussa.

Niin tai voihan sen sopimuksen tehdä jo aikaisemmin. Jere voi sitten vetää brenkkua marraskuun alkuun asti, kunnes pelilupa saadaan. Sitten Jere liittyy jengiin ja tuo mukanaan sen tinkimättömän ammattimaisen asennoitumisen jääkiekkoon joka tämän kauden jengistä puuttui...
 
maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MTV3 kertoo internetsivuillaan, että SM-liigapomoilta on tullut "jyrkkä ei" Jeren pelaamiselle SM-liigassa. Yhteyttä on otettu jokaiseen seuraan ja vastaukset vaihtelivat lähinnä välillä "en kommentoi" ja "ei tule pelaamaan meillä". Juttu ei sinällään paljoa kerro, koska tuskin kukaan liigapomo paljastaisi neuvotteluyhteyden olemassaoloa. Monet kuitenkin suhtautuvat sen verran kauhulla Jeren pelaamiseen, että vaikea nähdä Jereä kotoisessa liigassamme.

Tässä vielä tuo kyseinen juttu:
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2009/03/848407

Ja tässä kaksi SM-liigan toimitusjohtajaa antaa kommenttinsa nimettömänä:
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2009/03/848421

– Emme ole kiinnostuneita. Syyt ovat pelilliset, eivät kaukalon ulkopuoliset, tokaisi toinen.
Aika mielenkiintoinen tuo toinen nimetön kommentti. Mielestäni Jere mahtuu kunnossa ollessaan jokaiseen SM-liigajoukkueeseen.
 
PJx

Jäsen
Mitäs venkoilemista tässä nyt tarvitaan. Asiahan on vitun yksinkertainen, kun SM-liiga ilmoittaa että Jere saa peliluvan heti kun on lusinut ehdollisen vankeutenssa. Eli jos sitä Jerkun ehdollista nyt on se 7 kuukautta jäljellä niin Jerkku voi tehdä Hifkin kanssa sopimuksen marraskuun alussa.
Eiköhän me amatöörijuristit jätetä venkoilu laista jotain ymmärtäville. Käsittäisin asian niin, että lupa on myönnettävä, jos laillista syytä sen epäämiselle ei ole.

Nyt herää kysymys siitä, mikä tällainen syy voisi olla. Muistaakseni ADT:n puolelta on annettu ymmärtää, ettei ADT ole aktiivinen tässä asiassa. Pelkkiin imagosyihin ei liene syytä vedota, ettei tule jälkiseurauksia.

Kokonaan toinen juttu on, minkä liiga-seuran etu on tehdä sopimus miehen kanssa. Jos halukkaita ei löydy, niin turha pohtia asiaa sen enempää.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitäs venkoilemista tässä nyt tarvitaan. Asiahan on vitun yksinkertainen, kun SM-liiga ilmoittaa että Jere saa peliluvan heti kun on lusinut ehdollisen vankeutenssa. Eli jos sitä Jerkun ehdollista nyt on se 7 kuukautta jäljellä niin Jerkku voi tehdä Hifkin kanssa sopimuksen marraskuun alussa.

No mitäs merkitystä sillä on, saatko pelata marrakuussa, vai jo liigakauden alusta? Todennäköisesti Jere ei suomessa pelaa, mutta jos pelaisi, niin olisi aikamoista pelleilyä tuollaiset 1-2 kuukauden erot peliluvassa. Ehdollinen tuomio on huumehörhöilyyn, ei sentään jääkiekkoon.

Ylen sivuilla Jukka-Pekka Vuorinen kertoo, että Karalahti saa pelata SM-liigassa ensi kaudella.

http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiek...karalahden_tervetulleeksi_liigaan_141935.html

Täysin oikea ratkaisu. Ei lisättävää eikä kommentoitavaa.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
MTV3 kertoo internetsivuillaan, että SM-liigapomoilta on tullut "jyrkkä ei" Jeren pelaamiselle SM-liigassa. Yhteyttä on otettu jokaiseen seuraan ja vastaukset vaihtelivat lähinnä välillä "en kommentoi" ja "ei tule pelaamaan meillä". Juttu ei sinällään paljoa kerro, koska tuskin kukaan liigapomo paljastaisi neuvotteluyhteyden olemassaoloa. Monet kuitenkin suhtautuvat sen verran kauhulla Jeren pelaamiseen, että vaikea nähdä Jereä kotoisessa liigassamme.
Juu, "jyrkkä ei" todellakin. Ainoastaan Jokerit, Lukko ja SaiPa sanoivat jyrkästi ei. HPK ja Kalpa antoivat ymmärtää, ettei Karalahti pelaa heillä. Muut 9 seuraa tuossa jättivät kommentoimatta tai toimitusjohtajia ei tavoitettu. Muun muassa juuri nämä joukkueet, joiden luulisi olevan lähimpänä Karalahden hankkimista Suomessa (HIFK, Kärpät, Ilves) eivät sanoneet mitään suuntaan tai toiseen.

Tervetuloa takaisin Ouluun vaan mun puolesta.
 
Jaahas, eli Karalahti on tuomittu avunannosta rikokseen, josta ketään ei ole suoranaisesti syytteessä? Tässäkö nyt paikka viedä juttu KKO:hon. Surkea veto Karalahden tiimiltä, jos näin käy. Itse en nimittäin usko, että KKO tuomitsee Karalahden ehdonalaiseen vaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Tässä nyt olettamana, että Karalahti on syyllistynyt siihen, mistä hänet on tuomittukin. Heh, hullua edes sanoa noin...

EDIT: Syyttäjälläkin on valituslupahakemus ilmeisesti tulossa, koska Jereä ei tuomittu menettämään valtiolle rahoitukseen käytettyä 10 000 euroa. Kuumat paikat tulossa, korkein oikeus tuskin on kovin helläkätinen. Toisaalta tämä syyttäjän argumentti vaikuttaa valitusluvan kannalta paljon Karalahden argumenttia heppoisemmalta, että KKO saattaisi sen hylätä.
 
Viimeksi muokattu:

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Saa nähdä, saako syyttäjä valituslupaa. Minun mielestäni se olisi kyllä ajan ja rahan haaskaamista ja pois tärkeämmiltä jutuilta. Eikö tuo tuomio jo riitä.

Jerelle tervetuloa takaisin HIFK:hon, jos hölmöilyt ovat takanapäin ja osaa pysyä erossa brenkusta pelikauden aikana
 
Mister

Jäsen
Lainkaan ottamatta kantaa muihin asioihin...

- Lähtökohta on, että jos siviilissä töppäillään, niin siviilissä myös kärsitään. Jos kyse ei ole mistään antidopingrikkomuksesta, tuomiot eivät koske urheilupuolta, Vuorinen sanoo Ylelle.

Tämä on tuomion valossa tavallaan mielenkiintoinen lausunto.

Tuomion mukaan Karalahti osallistui Virosta hankittavaksi aiotun amfetamiinierän rahoitukseen luovuttamalla 10 000 euroa eteenpäin tietoisena siitä, että ne menevät huumekauppoihin.

Kyseessä on kuitenkin WADA:n listalla olevan piristeen kauppaaminen. Tiettyjä kilpailukieltoja on annettu mm. doping-aineita urheilijoille toimittaneille valmentajille yms. Sen valossa jotenkin aika mielenkiintoinen kommentti.

Vaikka lienee selvää, että kyseessä on huvi- eikä urheilukäyttöön tarkoitettua kamaa, oli tuo nähdäkseni Vuoriselta jotenkin... outo kommentti.
 
Dennis

Mitäs tekemistä Vuorisella on WADAn kanssa? WADA on todennut ykskantaan, ettei sillä ole intressejä tämän asian suhteen doping -mielessä ja kun doping -valvonta Suomessa kuuluu WADAlle, ei SM -liigalle, niin Vuorinen kommentoi vain oman osa-alueensa kantilta tätä. Toisin sanoen - jos tästä pitäisi joku doping -rikkomuksen nojalla annettava kilpailukielto langettaa, niin sitä ei tee SM -liiga vaan WADA.
 
Niin, epäilinkin ettei viestini sävy ehkä tavoita kaikkia. Lisäksi epäilin vahvasti, että viestilläni ymmärretään syvempi yhteys Karalahteen, kun pointti nimenomaan oli yhden Vuorisen kommentin ihmettely.

Kyse ei todellakaan ole siitä, että Karalahti olisi tuomittu mistään dopingrikkomuksesta. Kyse ei ole siitäkään, että Karalahdelle tulisi välttämättä antaa mitään kilpailukieltoa sen enempää WADAn, Suomen Antidopingtoimikunnan (joka muuten vastaa dopingvalvonnasta Suomessa ) kuin SM-liigankaan toimesta.

On kyse vain ja ainoastaan Vuorisen kommentin sävystä, joka on mielestäni outo. Mielestäni oli jotenkin harkitsematonta ottaa koko "antidopingrikkomusta" edes puheeksi. Oli tarpeetonta antaa liigalta mitään viestejä, joiden mukaan kiellettyjen aineiden kanssa on liigan puolesta kiellettyä läträtä ainoastaan, jos niistä jää doping-testeissä kiinni.

No, tuohan nyt oli tietenin kärjistettyä. Kuitenkin kommentti ontui mielestäni antidopingtyön kannalta. Jäi jotenkin sellainen tunne, ettei Vuorinen mieltänyt amfetamiinia potentiaalisesti dopingiksi. Ymmärrän hyvin, että kovin moni muu ei tätä varmaan miellä samalla tavalla. Kuitenkin ensimmäisenä tuon luettuani ihmettelin itsekseni, miksi Vuorinen ylipäätään sanoo jotain tuollaista, kun dopingaineista kuitenkin on kyse.

Äh, antaa olla.
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Nytpähän vaihtoehdot ja kikkailut huumeiden kanssa on selvät. Kerran vielä Jere, ja sitten häkkiin.

Kyllähän Jerellekin nyt ilman muuta kuuluu vielä yksi, se viimeinen mahdollisuus...

Suhteessa Helsingin hovioikeuden tähänastiseen rangaistuskäytäntöön tuomio oli kyllä melkoisen mielenkiintoinen.
 
lihaani

Jäsen
Amfetamiinihan on ensimmäisiä jo 70-luvun alussa dopingainelistalle laitettuja piristeitä. Jo 50-luvulla Haku-Veikot ja Kallu Hämäläiset pistivät silloin aivan laillista Pervitiiniä (=amfetamiini) poskeen ja suksi kulki.

WADA ehkä katsoo, ettei Karalahti ollut rahoittamassa piriä urheilu-, vaan "viihdekäyttöön". Joten kilpailukieltoa ei langeteta. Minusta moraalia venytetään tässäkin aivan äärirajoille.

Pelitaidoltaanhan Jere mahtuu jokaisen liigajoukkueen ykkös- tai kakkoskenttään. Mutta melkoinen riski sijoittaa kroonisesti päihderiippuvaiseenn pikkurikolliseen, johon ei voi luottaa pätkän vertaa, ja jolla on valmiiksi huumerikostuomio päällä.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Asiahan on vitun yksinkertainen, kun SM-liiga ilmoittaa että Jere saa peliluvan heti kun on lusinut ehdollisen vankeutenssa. Eli jos sitä Jerkun ehdollista nyt on se 7 kuukautta jäljellä niin Jerkku voi tehdä Hifkin kanssa sopimuksen marraskuun alussa.
Asia on tosiaan erittäin yksinkertainen. Niin yksinkertainen, että ainakaan nimimerkki Ohmi ei tajua siitä pätkääkään. Eikä ilmeisesti lähteenä toiminut Juuso Pulliainen.

Ehdollinen vankeusrangaistus = rangaistus on ehdollinen

Miten helvetissä ehdollista rangaistusta voi olle jäljellä yhtään sen vähempää, kuin sitä on tuomittu? Ei ehdollinen rangaistus ala kulua, senhän ymmärtää jokainen suomen kieltä edes välttävästi taitava henkilö. Eri asia on, että ehdolliseen rangaistukseen kuuluu koeaika, jonka aikana rangaistus voidaan panna täytäntöön.

SM-liigan kanta on täysin selvä ja Karalahti voi tehdä sopimuksen liigaseuran kanssa koska huvittaaa.
 
Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli jos sitä Jerkun ehdollista nyt on se 7 kuukautta jäljellä niin Jerkku voi tehdä Hifkin kanssa sopimuksen marraskuun alussa.

Mutta taitaa tehdä jo paljon aikaisemmin ja Jere on kaukalossa heti kauden alusta. Jerehän on Suomessa ja treenaa täyttä päätä ensi kautta varten.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jerehän on Suomessa ja treenaa täyttä päätä ensi kautta varten.

Missä baarissa?

No niin puujalkavitsit sikseen. Oma veikkauseni on, että Jere pelaa ensi kaudella Suomessa ja nimenomaan IFK:ssa. En ole tämän ajatuksen kannattaja ("äijä" on nähty ja koettu), mutta jos pelkkä Jeren mukana olo tuo sen +500 amisviistä Nordikselle lisää, niin tulkoon joukkueseen. Lisää katsojia kaivataan kuitenkin kipeästi. Vaikka itse en haluaisi Jereä enää takaisin, niin en kuitenkaan "Carloksia" tee eli matseissa kyllä käyn ;). On tossa jengissä ennenkin ollut pelaajia joita en sinne olisi halunnut. Ei muuta kuin "keep your head up". Ja tämä tarkoittaa siis Jereä.
 
lakimies

Jäsen
Asia on tosiaan erittäin yksinkertainen. Niin yksinkertainen, että ainakaan nimimerkki Ohmi ei tajua siitä pätkääkään. Eikä ilmeisesti lähteenä toiminut Juuso Pulliainen.

Ehdollinen vankeusrangaistus = rangaistus on ehdollinen

Miten helvetissä ehdollista rangaistusta voi olle jäljellä yhtään sen vähempää, kuin sitä on tuomittu? Ei ehdollinen rangaistus ala kulua, senhän ymmärtää jokainen suomen kieltä edes välttävästi taitava henkilö. Eri asia on, että ehdolliseen rangaistukseen kuuluu koeaika, jonka aikana rangaistus voidaan panna täytäntöön.

SM-liigan kanta on täysin selvä ja Karalahti voi tehdä sopimuksen liigaseuran kanssa koska huvittaaa.

Tuli kanssa naureskeltua näille Pulliaisen hölmöille jutuille. Kannattaisi jättää kommentoimatta ainakin julkisuudessa, kun ei asiasta näytä mitään ymmärtävän.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta taitaa tehdä jo paljon aikaisemmin ja Jere on kaukalossa heti kauden alusta. Jerehän on Suomessa ja treenaa täyttä päätä ensi kautta varten.

Olkoon siten näin. Erittäin suuri imagotappio SM-liigalle ja suuri tappio jääkiekkoa seuraavalle nuorisolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös