Kuuntelussa juuri nyt

  • 1 881 140
  • 21 519

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Ps. Mitkä ranskalaiset punk-bändit? Varsinkin ne paskat. Suosituksia!
En valitettavasti pysty nimeämään bändejä. Kun majailin aikoinaan Toulousissa, silloinen kämppikseni niitä esitteli. Ranskankieli yhdistettynä vihaiseen mättöön ei vaan kuulosta uskottavalta. Toisin kuin suomi. Viinin ja juustojen lomassa esim. Sielun Veljet toimii mainiosti.
 
M10

Jäsen
Gojira on halpa sekoitus Toolia ja yhdentekevää death metal -nysväystä. Näitä bändejä tuntuu kasvavan kuin sieniä sateella, vähän kuin doom-/sludge -kopioita toisista doom-/sludge -kopioista. Liika ähky.

Gojiran uudet levyt on menneet turhan kliinisiksi ja radioystävällisiksi omaan makuun, mutta kyllähän heidän albumi From Mars To Sirius on yksi 2000-luvun kovimmista metallilevyistä. Piste. Loivat ihan oman soundinsa tuolloin eikä se nykyään ole ihan helppoa.

Mutta tänään kyllä minut lyötiin niin ällikällä kun joku vaan voidaan lyödä. Tiedättekö bändin nimeltä Extol? Eli tuo kristitty bändi Norjasta, jonka musiikki on progressiivisen koukeroista ja sitäkin raskaampaa. Haastavia monimuotoisia riffejä yhdistettynä blastbeatiin ja thrasmetalliin. Ei mikään myyntimenestys koskaan, sillä musiikki on melko haastavaa eikä lainkaan radioystävällistä. Silti arvostettu bändi musapiireissä ja heillä oli vankka fanikunta (johon itsekin kuulun).

Extol - Wastelands - YouTube

Ole Børud oli tuon bändin isä ja äiti. Nerokas kitaristi ja säveltäjä, omasta mielestä. Tuli nähtyä Extol pari kertaa livenäkin Opethin lämppärinä joskus reilut 10 vuotta sitten.

Sain tänään vihiä, että mies on siirtynyt soolouralle ja sanoisin, että tämä materiaali on ehkä hivenen erilaista kun Extol :)

Ole Børud - Keep Movin (FULL ALBUM 2011) - YouTube

..mutta muutaman kerran tuon levyn läpi kuunnelleena, että hienosti taipuu funkki kristityltä metallimieheltäkin. Børud vastannut siis säveltämisestä, soitoista ja laulusta tuolla levyllä. Aika velho.

Tässä kaveri vetää bändinsä kanssa livenä

Ole Børud - Keep Movin - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Muistan Extolin, The Blueprint Dives tuli joskus kuunneltua muutamaan otteeseen läpi, muuten aina vähän missannut tuon bändin. Itselle muuten kovin Gojiran tekele on debyytti Terra Incognita, tosin myönnettäköön että tuohon albumiin liittyy paljon nostalgisuusviboja ja sitä kautta nostaa tällä hetkellä pisteitä.
 
Blueprintiin aikaan näin ne just livenä. Siinä on pari aika kamalaa biisiä, joilla selvästi ehkä haettiin vähän isompaa kaupallista menestystä, mutta on silläkin levyllä hetkensä. Extolin parhaat levyt on Undeceived ja Synergy. Myös tuo viimeiseksi jäänyt s/t on ihan kelpo lätty.

Joo! Terra Incognita on kova.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se on kyllä upea fiilis, kun jaksaa innostua jostain uudesta bändistä aivan mielettömästi (varsinkin tällä iällä). Winterfylleth tämän efektin minulle teki ja on ollut kyllä kyseinen yhtye tehosoitossa tämän viikon. Ihmettelen, miten en ole löytänyt tätä kokoonpanoa ennen, koska alan julkaisuja tulee kuitenkin tiiviisti seurattua ja tällä kyseisellä pumpullakin ikää jo yli kymmenen vuotta. No, niin tai näin, yhtyeellä on siis kappaleissaan varsin blackmetalmainen tunnelma harmonisilla kitaroilla ja suhteellisen nopealla temmolla varustettuna. Sinänsä mitään uutta ja mullistavaa tämä ei varmasti tarjoa, mutta joku tässä iskee todella kovaa. Johtuukohan siitä, ettei tässä voi sivuuttaa lievää postrockmaista rentoutta ja soundia.

Winterfylleth - A Valley Thick With Oaks - YouTube
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Black Metal Raccoons on hyvää häröilyä. Eivät ole black metallia, mutta saattavat olla pesukarhuja. Kai tämä jonnekin 80-lukulaisen goottirockin kategoriaan tipahtaa. Kahden näkemäni livekeikan visualisointien pohjalta tulee myös mieleen Mew helvetistä.

Vaikkapa biisit 1420 MHz, Illusion of Time ja DNA, The Cosmic Snake kannattaa tsekata.
 
Ajattelin joskus nimen kuultuani, että tämä on joku Eagles Of Death Metalin sivuprojekti, asiaan ei auttanut se, että toinen jäsenistä näyttää hieman Josh Hommelta (jonka yhteyden varmasti moni tajuaa) mutta ei, vieläpä tämä orkesteri Suomesta. Pistetäänpä tarkempaan kuunteluun. Mew helvetistä kuulostaa muuten erittäin hyvältä.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Laibachilta tunsin ehkä pari biisiä ennen kuin näin perjantaina Night Visions -festareilla bändiä käsittelevän dokkarin Liberation Day, ja sittemmin olen tutustunut vähän paremmin. Mm. nämä ovat olleet kuuntelussa:

Laibach - Opus Dei (Life is Life) Official Video - YouTube
Laibach - Jesus Christ Superstar ( Song of Judas ) - YouTube
Laibach - Tanz mit Laibach (Official video) - YouTube
Laibach - The Whistleblowers (Spectre) official video - YouTube
Laibach - Anglia (Volk) Official Video - YouTube
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Makthaverskan - III

Oikein kivaa post-punkkia Ruotsista. Tulee mieleen Stone Roses. Vähän kaoottisempi kokonaisuus toki tämä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Armoton synthwave-kausi päällä. Levylautasella pyörinyt mm. seuraavia rieskoja:

Carpenter Brut - Trilogy
Confrontational - A Dance of Shadows
Dan Terminus - Automated Refrains
Dance With the Dead - Near Dark
FM-84 - Atlas
Gost - Non Paradisi
KRISTINE - S/T
Perturbator - Dangerous Days
The Midnight - Nocturnal
Timecop1983 - Journeys
 
Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Armoton synthwave-kausi päällä.
Kaupunkilaisvelvollisuutenani on tietysti suositella NightStopia. Musan voi kuvailla olevan genressään maailmanluokkaa ilman kotiinpäin vetämistäkin (artisti siis Jyväskylästä) ja aika mukavasti mainetta mies onkin jo ehtinyt synthwave-piireissä saavuttaa.

Siinä edellisen sivun ranskalistassa sulta jäi mainitsematta maansa kiistattomin nero, Franck "Danger" Rivoire. July 2013 on mun mielestä täydellisin elektronisen musiikin teos joka on koskaan äänitetty eikä muutkaan EP:t jää kauaksi. Viimein tänä vuonna ulos tullut LP oli tosin pieni pettymys, niin saatanan suunnattoman suuret odotukset taisivat vain määritellä lopputulemaa väkisinkin jo etukäteen.

Mä oon kuunnellut viimeisen viikon ajan lähinnä Furi Soundtrackia. Pelistä mulla ei ole mitään hajua, mutta soundtrack maistuu vuoden tauon jälkeen entistä paremmalta – tasoa Tekken 3. Mukana muun muassa Carpenter Brut, Danger ja The Toxic Avenger, jonka olisi myöskin suonut lukeutuvan niihin lueteltuihin ranskalaisnimiin. Ranskalaisten sijaan suurin suosikkini tolta julkaisulta on tällä hetkellä kuitenkin tukholmalaisen Waveshaperin 'Wisdom of Rage'.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yle Areena: Litku Klemetti

Upeat biisit, nokkelat sanoitukset ja tuo karisma! Silti Sanna "Litku" Klemetin välispiikit ovat niin ihanan ujoja. Niin ujosti se antoi kättäänkin pari viikkoa sitten Downtownissa.

Nero nainen. Se kantaa pitkälle. En tiedä, onko joku sanonut tätä aiemmin, mutta minusta Litku Klemetti on vähän kuin naispuolinen Rauli Badding. Ujo, mutta niin karismaattinen, ja loistava tulkitsija.

Sitä paitsi Litku osaa kiteyttää asiat niin nerokkaasti:

"Minä suhtaudun ilmastonmuutokseen
paremmin kuin sun rakkaudenpuutokseen"
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mogwai se on kuuntelussa pitkästä aikaa. Surullinen biisi ja alakuloinen musiikkihan se minulle toimii. Kommenttikenttä on myös melkoisen diippi, vähän on kuitenkin eri tasolla kun videossa, missä kumikana laulaa Despacitoa.

Hieno yhtye.

Mogwai - Take Me Somewhere Nice - YouTube
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Yle Areena: Litku Klemetti

Upeat biisit, nokkelat sanoitukset ja tuo karisma! Silti Sanna "Litku" Klemetin välispiikit ovat niin ihanan ujoja. Niin ujosti se antoi kättäänkin pari viikkoa sitten Downtownissa.

Nero nainen. Se kantaa pitkälle. En tiedä, onko joku sanonut tätä aiemmin, mutta minusta Litku Klemetti on vähän kuin naispuolinen Rauli Badding. Ujo, mutta niin karismaattinen, ja loistava tulkitsija.

Sitä paitsi Litku osaa kiteyttää asiat niin nerokkaasti:

"Minä suhtaudun ilmastonmuutokseen
paremmin kuin sun rakkaudenpuutokseen"
Kiitos muuten tästä. Tämän innoittamana tutustuin Litkun musiikkiin ja tuohon Yleltä tulleeseen keikkaan. Olen aivan pirun myyty!

Sitä jotenkin vaan näin vanhana jääränä on tottunut kuuntelemaan niitä vanhoja suosikkejaan ja uuden musiikin löytäminen näin puhemusiikin juhlakautena on pirun vaikeaa.

Sitä oikein innostuu ja muuttuu melkein pikkupojaksi, kun löytää näin hyvää uutta musaa.
 
Hienoa kuulla! Litku on kova!

Itsekin tunnistan tuon tilanteen näin nelikymppisenä rokkipoliisina. On vaikea löytää hyvää uutta musiikkia, kun on muka kuullut kaiken. Mutta sitten tulee uusia nuorempia artisteja, jotka laittavat ne tutut hienot jutut taas vähän eri järjestykseen. Mielestäni se on uutta, koska suurin osa pop- ja rock-musiikistahan on kierrätystä, eikä jostain räpistä sun muusta paskasta ole kestäväksi perustaksi millekään musiikille.

Litku on laittanut myllyyn punkin, popin ja 70-luvun Suomi-iskelmän. Lopputulos on loistava. Litku forever!
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös