Kurkistus tulevaisuuteen

  • 18 405
  • 53

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joulutauko on koittanut, ja KalPa on estradin verhojen takaa näkyneen kurkistuksen jälkeen ottanut liigapeleistä tukevan otteen ja perustuntuman. Kevätpuolisko kertoo lienee enemmän. Pysyykö KalPa pienempänä isojen tahdissa, ja, miltä ensi kausi tulee näyttämään? Pieniniemen äskettäin julkistettu uusi sopimus ei tuo uusia tuulahduksia ainakaan penkin taakse, mutta pelaajalista voi muuttua paljoltikin.

Tästä kaudesta. KalPan peli on ollut juuri sitä mitä odottaa saattoi. Kiteytettynä pelaajamme ovat perussuorittajia. Perussuoritus suorituksena on vähimmäisvaatimus mitä KalPan edustama sarjataso vaatii jokaiselta pelaajalta, ja ottaen huomioon KalPan pelaajalistan, niin jokaisen pelaajan täytyisi joka pelissä jopa ylittää oman tasonsa. Niin kuin kaikki tietää, niin lähtökohdat liigakauteen eivät olleet mitkään hirvittävän herkulliset; päätös liigaan pääsystä venyi pitkälle, ja näin ollen sopimusneuvottelut liigatason kriteerit täyttävälle joukkueelle olivat epätyydyttävät. Ja sen näkee: nykyisessä "rosterissa" on muutama sellainen pelaaja, mitkä puolestani voisi sysätä vaikka 80 km pohjoisemmaksi, pelaamaan viihdyttävää, "yleisön sytyttävää" kiekkoa. Mielestäni yhden ainoan täsmävahvistuksen ansiosta KalPa on juuri voittanut tiukkoja pelejä tällä kaudella, ja vastuunkantoa ratkaisuista toivoisikin useammalle kuin yhdelle.

14 joukkueen SM-liiga ei ole yhtä viihdyttävä kuin esim. 13 joukkueen muinainen liiga. Tällä kaudella varsinkin joukkueiden pelaajalistojen erot eivät voi olla näkymättä kentällä. KalPan etuna tulevaisuutta ajatellen voi ehdottomasti pitää niitä lukuisia kasvatteja, jotka ovat suomalaisen kiekon kärkinimiä maailmalla. Monihan meistä näkisi näiden pelaajien viilettävän juuri KalPa-paidassa, eikö totta? Totuus kulissien takana kuitenkin on, että M. Pieniniemen seisoessa penkin takana monikaan näistä pelaajista ei ole palaamassa KalPaan. Muita perusteluja tälle väitteelle en kehittele, tiedän vain faktana että Pieniniemi valmentajana ei houkuttele Kuopioon kokeneita pelaajiamme (jos omistusmuotoa käyttää saa). Kuten joku täällä on aiemmin sanonut, niin Pieniniemi on juuri nykyisen KalPan näköinen valmentaja. Tulevaisuuden KalPa on eri. Sitä ei kukaan kiistä, etteikö Pieniniemi olisi tehnyt hienoa työtä KalPan eteen, ja etteikö tulosta olisi tullut. Tämänkin kauden esitykset ovat pääosin olleet vain positiivisia, ottaen huomioon kaikki nykypäivän KalPaan vaikuttaneet tekijät. Kyllähän Kuopio halutaan taas kiekkoilun kärkikaupungiksi myös miesten tasolla, kun junioreissa sitä jo ollaan, eikö?

Puolisko vaihtuu noin viikon kuluttua kevääksi, ja se tuo tullessaan monia uusia tuulia Kuopioonkin saakka. Syyskauden hyvät jaksot olisi käännettävä vahvuudeksi, ja pelata yhtä iloista kiekkoa kuin silloin synkkinä marraskuun iltoina. Lähtökohdat ensi kauteen ovat huomattavasti paremmat, kuin viime kaudella. SM-liigapaikka Kuopiossa on toistaiseksi stabiili, ja joukkueen rakennuskin päästään aloittamaan hyvissä ajoin. Itse toivon kaikessa realistisuudessani (kuitenkin), että KalPan joukkue näyttäisi huomattavasti toiselta, kuin tänä vuonna. Herkullisimmissa mielikuvissani näen KalPan jopa liigan kärkiporukkana, jos kaikki natsaa kohdalleen. Pidetään vain käsiä kyynärpäitä myöten ristissä, ja toivotaan toivotaan, että niitä täsmävahvistuksia viilettää ensi kaudella montussa enemmän kuin se yksi. Ja se yksikin voisi siellä olla. Olis hirveen kiva.

Kiitti.
 

Are

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, S.L Benfica, Getafe, Pool
Igor33 kirjoitti:
14 joukkueen SM-liiga ei ole yhtä viihdyttävä kuin esim. 13 joukkueen muinainen liiga. Tällä kaudella varsinkin joukkueiden pelaajalistojen erot eivät voi olla näkymättä kentällä.

Itse en näkisi 14 joukkueen liigassa mitään suurempaa eroa verrattuna tuohon 13 jengin liigaan. KalPa siis nousi neljänneksitoista mukaan liigaperheeseen ja otti alkukaudesta pari kertaa rökälenumeroin pannuun. Joka tapauksessa, myös edellisinä kausina on liiga jakautunut aikaisessa vaiheessa kautta selkeästi "isoihin" ja "pieniin". Päinvastoin, tällä kaudella pienet seurat ovat pärjänneet mielestäni viime vuosina nähtyä paremmin. Suurimmat propsit Jyväskylän suuntaan. Kärjistäen voit verrata Jokerien ja JYPin pelaajalistoja. Eroa pitäisi olla kuin yöllä ja päivällä Hjalliksen joukkojen suuntaan, mutta sarjataulukko kertoo aivan toista. Samoin esimerkiksi TPS:llä pitäisi olla huomattavasti kovempi nimilista kuin Ässillä, mutta pisteitä porilaisten pussissa on selkeästi enemmän.

Mielipiteitä on monia, mutta omasta mielestäni SM-liigan viihdearvo ei tällä kaudella poikkea edellisistä kausista ainakaan negatiiviseen suuntaan. Tosin liigan johto tekee kaikkensa karsiakseen viihdyttäviä elementtejä, kuten taklaukset pois liigastamme.

Igor33 kirjoitti:
KalPan etuna tulevaisuutta ajatellen voi ehdottomasti pitää niitä lukuisia kasvatteja, jotka ovat suomalaisen kiekon kärkinimiä maailmalla. Monihan meistä näkisi näiden pelaajien viilettävän juuri KalPa-paidassa, eikö totta? Totuus kulissien takana kuitenkin on, että M. Pieniniemen seisoessa penkin takana monikaan näistä pelaajista ei ole palaamassa KalPaan. Muita perusteluja tälle väitteelle en kehittele, tiedän vain faktana että Pieniniemi valmentajana ei houkuttele Kuopioon kokeneita pelaajiamme (jos omistusmuotoa käyttää saa). Kuten joku täällä on aiemmin sanonut, niin Pieniniemi on juuri nykyisen KalPan näköinen valmentaja.

Näetkö tosiaan tuon seikan johtuvan valmennuksesta? Ketä odottelit/odottelet takaisin? Itse näkisin, että ne KalPan kasvateista joita voidaan odotella jossain vaiheessa takaisin Kuopioon ovat sellaisessa vaiheessa urallaan ettei paluu Kuopioon ole vielä ainakaan pariin vuoteen ajankohtainen. Itse mietin tässä kohti esimerkiksi Tarvaista ja Uhlbackia, jotka siis ovat tällä hetkellä kategoriassa Euro Hockey Tour-maajoukkuepelaajat. Luulisinpa, että herroja houkuttaa vielä muutama vuosi tienata selkeästi isompia palkkarahoja, kuin Kuopiossa on koskaan heille varaa maksaa isommista ja rikkaammista seuroista. Lisäksi herrojen nykyiset seurat tarjoavat tilaisuuden tavoitella sarjoissaan kärkisijoja.Sama homma tietty Voutilaisen, Jokelan, Laakkosen yms. muiden kohdalla.

Igor33 kirjoitti:
Puolisko vaihtuu noin viikon kuluttua kevääksi, ja se tuo tullessaan monia uusia tuulia Kuopioonkin saakka. Syyskauden hyvät jaksot olisi käännettävä vahvuudeksi, ja pelata yhtä iloista kiekkoa kuin silloin synkkinä marraskuun iltoina. Lähtökohdat ensi kauteen ovat huomattavasti paremmat, kuin viime kaudella. SM-liigapaikka Kuopiossa on toistaiseksi stabiili, ja joukkueen rakennuskin päästään aloittamaan hyvissä ajoin. Itse toivon kaikessa realistisuudessani (kuitenkin), että KalPan joukkue näyttäisi huomattavasti toiselta, kuin tänä vuonna. Herkullisimmissa mielikuvissani näen KalPan jopa liigan kärkiporukkana, jos kaikki natsaa kohdalleen. Pidetään vain käsiä kyynärpäitä myöten ristissä, ja toivotaan toivotaan, että niitä täsmävahvistuksia viilettää ensi kaudella montussa enemmän kuin se yksi. Ja se yksikin voisi siellä olla. Olis hirveen kiva.

Lähtökohdat ovat toki paremmat ensi kauteen lähdettäessä, mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että joukkue tulisi kokemaan mitään valtavia mullistuksia. KalPan johto on korostanut jo useampaankiin otteeseen pitkäjänteisen rakentamisen nimiin ja suuri vaihtuvuus olisi 1) ristiriidassa tämän strategian kanssa sekä 2) taloudellisesti raskas vaihtoehto. Uskon, että Kuopiossa on opittu sen verran historiasta, ettei millekään big spender- linjalle lähdetä. En halua taas nähdä tilannetta, jossa seura ottaa valtavia taloudellisia riskejä tavoitellakseen lyhytaikaista menestystä. Bileiden päätyttyä ja huuman haihduttua jää käteen vaan valtava lasku. Näinhän kävi esim. 1990-luvun alkuvuosina. Hopeaa tuli, mutta seuraukset olivat tuhoisat.

Mieluummin kasvatetaan nykyisen joukkueen nuoremmista jätkistä + hyvin pärjäävistä A-junnareista perusrunko, jota vahvistetaan sitten mahdollisuuksien mukaan kokeneilla paluumuuttajilla. Höysteeksi tietty tarkkaan scoutatut ulkomaalaisvahvistukset (á la Kurka, jota tosin ei ensi kaudella Niiralassa nähdä. Mutta siis samanlaisia janttereita).

Omassa realismissani odotan ja toivon KalPan siis muutaman vuoden säteellä taistelevan tiensä pudotuspeleihin. Mukavaahan se on, että uskoa ja toivoa kärkisijojen tavoittelun suhteen löytyy, mutta itse näkisin sen olevan tällä hetkellä hyvin kaukana realismista. Edes pidemmän aikavälin tähtäimellä. Tietty joku nappikausi voi väliin napsahtaa, mutta aivan kärkisijoillekko?
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Niin ensi vuoden sopimuksista

Salonen
- Toivotaan toivotaan että rupee reenaamaan ja jättää tiskillä roikkumisen vähemmälle. Pelaa keväällä paremmin kuin syksyllä. Huonommin tuskin voi mies enää palata. Ensi kausi? Toivotaan toivotaan...

Kenig
- Onnistumiset vähissä - itseluottamus kateissa. Jos vastuuta tulee jatkossa samaan tahtiin pitää ruveta jo osumaan maalitolppien väliin.

Qvist
- Tulevaisuudessa mahdollisuudet vaikka mihin, myös ikuiseksi lupaukseksi. Voimaa pitäisi saada jostain. Sali?

Vidgren
- Olen odottanut Simoltakin enemmän tällä kaudella. Uskon että tulee keväällä. Ensi kaudella lyö itsensä lopullisesti läpi.

Kiiskinen
- Ensi kaudella kolmos- / neloskenttään. Luvassa enemmän vastuuta kuin tänä vuonna.

Alastalo
- Hyvä ratkaisu seurajohdolta. Köyhän miehen Nummelin.

Jatkopahvit: Suhonen ( saadaanko jäämään mitenkään?), Pisto (tuo kokemusta, vaikka virheetöntä iltaa tuskin sattuu kohdalle, Ahosilta (potentiaali paljon parempaan), Hakkarainen ( paras sentteri tällä kaudella), Kuuluvainen (asennepelaaja, jota joukkue tarvitsee).
Kurkahan nyt on ollut numero yksi, mutta pahoin pelkään että tämä täsmähankinta ostetaan isolla rahalla muualle.

Ulos: Saavinen (hirveä hätäilijä), Pöllänen (maalintekijä?), Max (väärä sarja), Miettinen (väärä sarja, vaikka onkin kasvatti niin laitetaan vaikka Rovaniemelle muutamaksi kaudeksi).

Kuronen, Komulainen, Savolainen, Kaartinen, Hämäläinen, Kekäläinen, Huohvanainen: Kaartinen naputtelee silloin tällöin pisteitä, mutta on pitkiä aikoja melko näkymätön. Muista oikein ei tiedä. Kuronen on parantunut alkukaudesta eniten. Hämäläiseltä odottaisi enemmän.

Kalle Kerman, Tommi Miettinen, Jussi Tarvainen ja toinen molari Ikun kaveriksi. Pari fyysistä kanukkia pakiksi ja Timosen Jussi Saipasta. Rupeaisi rosteri näyttämään jo kelvolliselle. Niin ja rahaakin pitäs vielä löytyä jostain!

Jouluja.
 

Are

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, S.L Benfica, Getafe, Pool
Brian Glough kirjoitti:
.

Kalle Kerman, Tommi Miettinen, Jussi Tarvainen ja toinen molari Ikun kaveriksi. Pari fyysistä kanukkia pakiksi ja Timosen Jussi Saipasta. Rupeaisi rosteri näyttämään jo kelvolliselle. Niin ja rahaakin pitäs vielä löytyä jostain!

Itse aloitan suuremman spekuloinnin nimillä hieman myöhemmin, mutta sen verran pitää ottaa asiaa esille, että tarttis jostain kaivaa varmaan nuori veskarilupaus kehittymään kakkoseksi. Kaikella kunnioituksella Luostarista kohtaan, joka on tehnyt helevetin pitkän päivätyön KalPan eteen, niin pidemmällä tähtäimellä tarvitaan nuorempi jätkä kakkoseksi. A-junnujen riveissä Lindström on ainakin tilastojen valossa pelannut todella hyvin. Ongelma on, että miehen pelaajaoikeudet ovat Virmasen firmassa.

Nissinen voisi olla mahdollinen, mutta haluaisi taas luultavasti enemmän pelejä kuin on Ikun kakkosena tarjolla. Kilpeläinen puolestaan on jo osa Ässien tulevaisuuden projekteja.

Noista nimistä mitä Brian Glough toi esille taisi Miettinen tehdä kerralla parin vuoden sopimuksen Sveitsiin. Siellä tosin tapahtuu usein muutoksia nopeaankin tahtiin, jos ei seura ole tyytyväinen vahvistuksiin. Ilmeisesti aloitti kuitenkin pelinsä ihan ok. Tarvaista sivusinkin hetki sitten pari viestiä ylempänä.

Timosen Jussin siirtyminen KalPaan on varmaan aika lähellä ja tuntuisi enemmän kuin luonnolliselta liikkeeltä. Ja myös täällä on toivomuslistalla lisää fyysisyyttä jengiin. Ja mielellään myös hieman paremmassa kiekollisessa paketissa kuin esim. Rossiter.
 
Viimeksi muokattu:

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oikein asiallista keskustelua, veli Are. Monta ajatuksiani täsmentävää seikkaa sieltä löytyi, ihan kuin toisesta kädestäni kirjoitettuna.
Are kirjoitti:
Näetkö tosiaan tuon seikan johtuvan valmennuksesta? Ketä odottelit/odottelet takaisin? Itse näkisin, että ne KalPan kasvateista joita voidaan odotella jossain vaiheessa takaisin Kuopioon ovat sellaisessa vaiheessa urallaan ettei paluu Kuopioon ole vielä ainakaan pariin vuoteen ajankohtainen.
Seikkoja on varmasti useita, mitkä vaikuttavat pelaajien paluuseen / palaamattomuuteen kotiseudulle, ja heitin vain Pieniniemen yhtenä niistä. Faktahan on se, että jotkut puhkeavat kukkaan tiettyjen valmentajien opissa (vrt. HPK), ja jotkut nuutuvat kuin maaliskuun leskenlehdet. Nimeltä en ketään toivelistastani osaa eritellä. Mutta uskonpa, että euroopassa pelaavista kuopiolaisista kuka tahansa olisi vahvistus KalPan nykyiseen pelaajistoon. Rahoituspuolihan väistämättä tulee tietyssä pisteessä vastaan (sen tajuan jopa minä), mutta uskon, että jokusen kuopiolaisen kotiinpaluu sysäisi liikkeelle pienenpienen dominoefektin, ja näin ollen kiinnostusta löytyisi myös muualta kuin kotikaupungin pojista. Eiks je?

Are kirjoitti:
Omassa realismissani odotan ja toivon KalPan siis muutaman vuoden säteellä taistelevan tiensä pudotuspeleihin. Mukavaahan se on, että uskoa ja toivoa kärkisijojen tavoittelun suhteen löytyy, mutta itse näkisin sen olevan tällä hetkellä hyvin kaukana realismista. Edes pidemmän aikavälin tähtäimellä. Tietty joku nappikausi voi väliin napsahtaa, mutta aivan kärkisijoillekko?
Liigan kärkisijoista en villeimmissä unelmissanikaan osaa haaveilla, mutta kuten mainitsit JYP2005-ilmiöstä, on se täysin mahdollinen täälläkin. Liigan kärkikahinoihin ei nykypäivänä edetä näköjään edes rahalla, siksi nostinkin ilmoille tulevaan kauteen panostamisen, ja huoliteltujen ratkaisujen tekemisen. Kuopiossa pelataan tällä hetkellä hyvää jääkiekkoa. Kun yleisöäkin on ollut yli odotusten (yleisökeskiarvon), ja talous on kohdallaan, en näe mitään estettä menestyvälle kuopiolaisseuralle tulevaisuudessa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Are kirjoitti:
Noista nimistä mitä Brian Glough toi esille taisi Miettinen tehdä kerralla parin vuoden sopimuksen Sveitsiin. Siellä tosin tapahtuu usein muutoksia nopeaankin tahtiin, jos ei seura ole tyytyväinen vahvistuksiin. Ilmeisesti aloitti kuitenkin pelinsä ihan ok. Tarvaista sivusinkin hetki sitten pari viestiä ylempänä.

Miettinen tekin minun käsityksen mukaan loppukauden kattavan pahvin Sveitsiin.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Tietääkseni seuraavilla pelaajilla on sopimus ensikaudeksi. Saa täydentää listaa jos tietoni on vajavaista.

Maalivahdit:

Kimmo Kapanen -2007 optio 2008

Puolustajat:

Juha Alastalo -2008

hyökkääjät:

Eetu Qvist (kh) -2007
Simo Vidgren (lh) -2007
Kasper Kenig (lh) -2007
Sami Salonen (kh) -2007
Marko Ahosilta (lh) -2007


EDIT:

Omasta mielestäni jos tuohon saisi jatkosopimukset Suhoselle, Pistolle, Komulaiselle, Kuuluvaiselle, Kiiskiselle, Kaartiselle, Huohvanaiselle sekä Tuppuraiselle niin sitten voitaisiin keskittyä vahvistusten etsimiseen. Tietenkin noistakin voi tinkiä jos löytyy pätevämpiä tilalle. Hakkarainen, Hämäläinen kysymysmerkkejä? Vähän sitä roolitustakin pitänee mietiskellä...
 
Viimeksi muokattu:

Kraztog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Ac Milan,ManU,KuPS, Penguins
muzakian kirjoitti:
Tietääkseni seuraavilla pelaajilla on sopimus ensikaudeksi. Saa täydentää listaa jos tietoni on vajavaista.

Maalivahdit:

Kimmo Kapanen -2007 optio 2008

Puolustajat:

Juha Alastalo -2008

hyökkääjät:

Eetu Qvist (kh) -2007
Simo Vidgren (lh) -2007
Kasper Kenig (lh) -2007
Sami Salonen (kh) -2007
Marko Ahosilta (lh) -2007


EDIT:

Omasta mielestäni jos tuohon saisi jatkosopimukset Suhoselle, Pistolle, Komulaiselle, Kuuluvaiselle, Kiiskiselle, Kaartiselle, Huohvanaiselle sekä Tuppuraiselle niin sitten voitaisiin keskittyä vahvistusten etsimiseen. Tietenkin noistakin voi tinkiä jos löytyy pätevämpiä tilalle. Hakkarainen, Hämäläinen kysymysmerkkejä? Vähän sitä roolitustakin pitänee mietiskellä...

Hämäläinen on yksi niistä joiden soisin vaihtavan maisemaa,tai jatkaisi 3-4 kentissä,Hämäläinen on yhtä hyvä kuin hänen laiturinsa ovat,eli viime kaudella mestiksessä Make ja Kaspu saivat Hämäläisen näyttämään hyvältä.Hakkaraista voi miettiä kauden lopun lähestyessä tarkemmin,ollut positiivinen yllätys.
Itse odotan Miettisen palaavan jo ensi vuonna Kalpan paitaan,myös Jussi Timosta odottelen kallaveden rannoille.Tarvainenkaan ei ole mahdoton.
 

kaksyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kraztog kirjoitti:
Hämäläinen on yksi niistä joiden soisin vaihtavan maisemaa,tai jatkaisi 3-4 kentissä,Hämäläinen on yhtä hyvä kuin hänen laiturinsa ovat,eli viime kaudella mestiksessä Make ja Kaspu saivat Hämäläisen näyttämään hyvältä.
Eiköhän Hämäläisellä ole ollut suuri rooli siinä, että ketjukaverit ovat näyttäneet hyvältä, sillä mies hoitaa puolustusvelvoitteetkin moitteettomasti. Esimerkkiä voi hakea toissakaudelta, kun Somppi sai Hämäläisen rinnalla aikaan komeat tehot hurjasta hukkaprosentista huolimatta, mutta Sompin siirryttyä Hämäläisen laidalta putosivat tehot radikaalisti ja mies hävisi massaan. Omissa kaavailussani junioreiden maajoukkueiden luottomiehiin kuulunut Hämäläinen on ehdottomasti sopimuspaperin arvoinen, monikäyttöinen sentteri, joka on yleensä vain parantanut suoritustaan vastuun myötä.

Pieniniemen jatkosopimuksen julkaiseminen jo tässä vaiheessa kautta oli todella mieluinen uutinen, joka antaa hyvät lähtökohdat joukkueen kasaamiseen tulevalle kaudelle. Kun Pieniniemeä tässä ketjussa kritisoitiin "KalPan näköisenä valmentajana", näen minä tämän ainoastaan positiivisena. Tämä tuskin karkoittaa pelaajia, päinvastoin, moni pelaaja varmasti mieluummin kehittyy juuri kiekolliseen peliin pyrkivässä joukkueessa. Toki kokeneemmille ulkomaisia sarjoja kolunneille pelaajille treenaamaan joutuminen saattaisi tulla shokkina...

Nyky-KalPasta jatkosopimuksen ehdottomasti kirjoituttaisin Kurkalla ja Suhosella, mutta realistisesti ajateltuna etenkin ensimmäisen kohdalla sopimukseen pääseminen vaatisi varmaankin sopivan herkkää olotilaa valomerkin jälkeen ja vielä silloinkin side silmillä. Suhosen kausi ei ole vielä ollut sellaista riemujuhlaa, kuin optimistisimmat odottivat, mutta miehelle on varmasti kysyntää kauden jälkeen, joten miehen jatko KalPassa olisi merkittävä voitto sopimusrintamalla.

Etenkin puolustuksessa KalPan tilanne on kinkkinen, sillä kausi on useimmille Liigassa ensimmäinen ja kasvattaa pelaajia merkittävästi. Optiot ensi kaudesta on Suhosta, Rossiteria ja Tseliosta lukuunottamatta kaikilla. Näistä romukoppaan laittaisin jo Saavisen sopimuksen, sillä miehellä ei ole KalPalle mitään annettavaa. Kaikilla muilla on vielä mahdollisuudet jatkoon KalPassa, sillä muut Liigajoukkueet heitä tuskin kuumimmin tavoittelevat, mutta tämän kauden ja ensi kesän harjoittelun myötä tapahtuva kehitys voi muokata heistä kelvollisen puolustuksen muutaman täsmävahvistuksen avulla. Onhan pelaajien kehitys jo nyt pistänyt ajoittain jauhot suuhun.

Hyökkäyksestä olikin mainittu jo sopimukselliset, mutta optiot ovat myös Kiiskisellä, Tuppuraisella, Pölläsellä, Huohvanaisella, M.Kenigillä, Kekäläisellä ja Kuuluvaisella. Näistä kiinnittäisin Kiiskisen, Tuppuraisen, Huohvanaisen ja jopa Kuuluvaisen, ettei keskusteluaiheet täysin tyrehdy.

Jo sopimuksen alla olevista pelaajista antaisin vielä Saloselle mahdollisuuden ensi kaudella - mikäli häntä ei ykkössentteriksi enää sovitella. Kasper Kenigin sopimusta joutuu ikävä kyllä tarkistelemaan suurennuslasilla, ellei otteet keväällä piristy. Ahosillan loukkaantumiset varjostavat miehen jatkoa ensi kaudella, nyt häneltä kysytään sisua treenata itsensä Liigakuntoon.

Nykyisestä joukkueesta on mahdollista koota pääsarjatasolla vuotta kokeneempi runko, sillä radikaaliin "osto- ja myyntiliike" tyyppiseen toimintaan sisältyy taloudellisten uhkakuvien lisäksi myös muita riskejä.

Tulipa paljon tekstiä ja vain vähän uutta asiaa. Merkki siitä, että saisivat ottelut jo jatkua?
 

H2O2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Brian Glough kirjoitti:
Niin ensi vuoden sopimuksista

Jatkopahvit: Suhonen ( saadaanko jäämään mitenkään?)

Suhosta tuskin nähdään enää ensi kaudella KalPassa. Kuuleman mukaan miehellä oli jo viime kesänä laukut pakattuna ja suunta kohti isompia tilipusseja mutta KalPa ei suostunut purkamaan sopimusta. Uuden sopimuksen palkkavaade tulisi luultavasti olemaan sitä luokkaa, että nykyisillä näytöillä ja loukkaantumisherkkyydellä ei pikkuseuran kannata sitä edes harkita.

Paras vaihtoehto olisi realisoida Suhonen nyt kun Etelässä on muutama isohko seura etsimässä kiekollista pakkia. Sopimuksen ollessa vielä voimassa, saisi KalPakin siirrosta hieman rahapussintäytettä. Vielä kun asia uutisoidaan siten, että siirrossa oli kyse pelaajan halusta siirtyä parempaan seuraan, ei yleisölle edes tule mielikuvaa pelaajien dumppauksesta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
H2O2 kirjoitti:
Paras vaihtoehto olisi realisoida Suhonen nyt kun Etelässä on muutama isohko seura etsimässä kiekollista pakkia. Sopimuksen ollessa vielä voimassa, saisi KalPakin siirrosta hieman rahapussintäytettä. Vielä kun asia uutisoidaan siten, että siirrossa oli kyse pelaajan halusta siirtyä parempaan seuraan, ei yleisölle edes tule mielikuvaa pelaajien dumppauksesta.

Mites olisi HIFK ja Penan shekkivihko? Joululuhumussa Penalta saattaisi tulla rahakaskin tarjous...
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
H2O2 kirjoitti:
Suhosta tuskin nähdään enää ensi kaudella KalPassa. Kuuleman mukaan miehellä oli jo viime kesänä laukut pakattuna ja suunta kohti isompia tilipusseja mutta KalPa ei suostunut purkamaan
sopimusta. Uuden sopimuksen palkkavaade tulisi luultavasti olemaan sitä luokkaa, että nykyisillä näytöillä ja loukkaantumisherkkyydellä ei pikkuseuran kannata sitä edes harkita.

Paras vaihtoehto olisi realisoida Suhonen nyt kun Etelässä on muutama isohko seura etsimässä kiekollista pakkia. Sopimuksen ollessa vielä voimassa, saisi KalPakin siirrosta hieman
rahapussintäytettä. Vielä kun asia uutisoidaan siten, että siirrossa oli kyse pelaajan halusta siirtyä parempaan seuraan, ei yleisölle edes tule mielikuvaa pelaajien dumppauksesta.
Nimeomaan kesken kauden Seveä ei voi päästää sillä silloin tämän kauden hommasta menee uskottavuus kokonaan ja sama koskee sekä Kapasta, että Kurkaa.
Tällä kaudella ei ole varaa tehdä budjetin keventämistä.
Kyseisen kolmikon jatkaminen Kuopiossa olisi erittäin mieluista, mutta todennäköisesti vain yksi eli Kapanen jatkaa KalPan paidassa.

Ensi kaudelle jo nyt jatkosopimuksen omaavien kavereiden Qvist, Vidgren, K.Kenig, Salonen, Ahosilta lisäksi sopimukset seuraaville herroille tämän hetken näyttöjen mukaan seuraaville hyökkääjille:
Hakkarainen, Huohvanainen, Kiiskinen, Kuuluvainen, Tuppurainen.
Kasper Kenigin ja Marko Ahosillan jatko KalPa paidassa ratkeaa pitkälti kevään myötä jos Kasper saa saman rohkeuden ajaa tilanteisiin mitä vielä alku syksystä oli jäljellä on jatko todennäköinen,
Ahosillan kohdalla taas ensi kesän on merkittävässä roolissa mikäli alla on ehjä kesäharjoittelu on liigatasolle läpimurron paikka lähellä muuten tilanne Maken kohdalla näyttää pahalta.
Hyökkääjistä tämän hetken näytöillä harkintaan listaan menee Kaartinen, muista hyökkääjistä taas Pöllänen, Max Kenig, Hämäläinen, Tiihonen,
Miettinen ja Kekäläinen saavat etsiä uutta kotia sillä ainakin seurajohdon puheitten mukaan ensi kaudella viitoskentällinen rakennettaisiin nykyisten A-junnujen pohjalle.

Puolustajien osalta taas Saavisen voisi jo tämä talvena heivata muihin maisemiin,
mitä todennäköisimmin myös molemmat ulkomaalaiset (Rossiter ja Tselios) vaihtuvat vaikka toki väriä ovat tuoneet joukkueeseen.
Kysymysmerkiksi näin puolustuksessa jää ennen kaikkea Jussi Savolaisen jatko, Jussilla on lahjoja mutta kehityksessä pitäisi nyt ottaa se seuraava askel liigan runkopuolustajaksi,
kuten jo junioreissa pakkiparina pelannut Juho Kuronen on loppusyksystä tehnyt.
Eli seuraaville puolustajille jatkoa: Komulainen, Kuronen, Kuusisto, Pisto.

Näin suurimmiksi hankinnoiksi ensi kaudelle jäisi kaksi ykköskentän laituria, Miettisen Tommin paluu? toive lähinnä,
Suhosen korvaaja, fyysinen oman maalin puhtaana pitävä pakki ja uusi kakkosmaalivahti Luostarisen tilalle toiveissa nuori kehityskelpoinen veskari.

Hyökkääjät:
Salonen 2007
xxx/Kurka
xxx
Vidgren 2007
Qvist 2007
Ahosilta 2007
Kasper Kenig 2007

Kiiskinen?
Tuppurainen?
Huohvanainen?
Hakkairainen?
Kuuluvainen?
Kaartinen??? Kevät ratkaisee


Puolustajat:
Alastalo 2008
xxx/Suhonen
xxx
Kuronen?
Pisto?
Kuusisto?
Komulainen?
Savolainen??? Kevät ratkaisee


Maalivahdit:
Kimmo Kapanen 2007 optio 2008
xxx
 

H2O2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oletko Jani huomannut että Suhonen ei ole ollut tällä kaudella yhtä suuressa roolissa kuin Mestiksessä, taisipa KalPa pelata vielä parhaat ottelunsa silloin kun Suhonen oli loukkaantuneena. Kapasen tai Kurkan kauppaaminen näyttäisi todellakin luovuttamiselta mutta Suhosen myynti olisi vain loukkaantumisherkän ylisuurilla odotuksilla ladatun pelaajan siirto maksuhaluiseen seuraan. Vielä jos tilalle saataisiin jostain vähäiseen rooliin jäänyt oma nuori lupaus (Timonen?) niin tilanne olisi parempi kuin hyvä.
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
H2O2 kirjoitti:
Oletko Jani huomannut että Suhonen ei ole ollut tällä kaudella yhtä suuressa roolissa kuin Mestiksessä, taisipa KalPa pelata vielä parhaat ottelunsa silloin kun Suhonen oli loukkaantuneena. Kapasen tai Kurkan kauppaaminen näyttäisi todellakin luovuttamiselta mutta Suhosen myynti olisi vain loukkaantumisherkän ylisuurilla odotuksilla ladatun pelaajan siirto maksuhaluiseen seuraan. Vielä jos tilalle saataisiin jostain vähäiseen rooliin jäänyt oma nuori lupaus (Timonen?) niin tilanne olisi parempi kuin hyvä.
Suhonen on yksi niistä ainoista KalPan kasvateista, jotka ovat pysyneet Kuopiossa suuresta ulkomaailman halukkuudesta huolimatta. Mielestäni Suhonen on tälläkin kaudella ollut täysin suvereeni KalPan puolustuksessa; kiekollisen pelin vastuu on (valitettavasti) täysin hänen harteillaan puolustuksen osalta ja peliminuuttejakin hän saa Kuopiossa enemmän kuin missään muussa liigaseurassa tulisi saamaan. Nivusvamman jäljiltä Seven peli oli silminnähden hakusessa ennen joulutaukoa, mutta uskonpa että mies äityy kevätpuoliskolla vielä hyvään piste- / pelitahtiin. Raha vaan valitettavasti määrää tässäkin lajissa liian kanssa, täytyy vain toivoa että Suhonen jatkaa KalPassa ensikin kaudella. Luulisi kuitenkin johdon tajuavan Seven hinta-laatusuhteen.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuo Suhosen kesken kauden/kesällä myynti tahi vaihto johonkin omaan kasvattiin tuntuu jo todennäköiseltä. Mielestäni paras vaihtoehto olisi vaihto Timosen Jussiin jo vaikka kesken kauden ja tukku rahaa tietty mukaan. Sillä tuskin olisi niin suurta merkitystä uskottavuuteen kuin vaikka johonkin suur seuraan myynnillä.

Sitten muista sopimuksista niin minua ihmetyttää suuresti kun lähes kaikki täällä olisivat lyömässä Pistolle sopimusta pöytään. Tympäsi jo viime keväällä kun tuli tieto että Pisto jatkaa. Vaikka onkin kokenut niin uskomattoman määrän virheitä saa aina pelissään aikaseks. Nyt vielä selkä paskana ja jos oikein muistan niin on välilevyn pullistuma. Todennäköisesti ei palaa kaukaloon ainakaan enää terävämpänä kuin ennen loukkaantumistaan.

Minun mielestä Kuuluvainenkaan ei ole esittänyt oikein mitään sen Kalpa-Jokerit -ottelun jälkeen vai olenko väärässä?

Pistäsin myös senttereissä Hämäläisen ainakin M Kenigin ja Miettisen edelle. Hakkaraisella varmaan kevät ratkaisee jatkosta, jos esittää samallaisia otteita ku ajoittain syksyllä nii varma jatko.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
H2O2 kirjoitti:
Oletko Jani huomannut että Suhonen ei ole ollut tällä kaudella yhtä suuressa roolissa kuin Mestiksessä, taisipa KalPa pelata vielä parhaat ottelunsa silloin kun Suhonen oli loukkaantuneena. Kapasen tai Kurkan kauppaaminen näyttäisi todellakin luovuttamiselta mutta Suhosen myynti olisi vain loukkaantumisherkän ylisuurilla odotuksilla ladatun pelaajan siirto maksuhaluiseen seuraan. Vielä jos tilalle saataisiin jostain vähäiseen rooliin jäänyt oma nuori lupaus (Timonen?) niin tilanne olisi parempi kuin hyvä.
Ei ole kiekollisesti yhtä suuressa roolissa kuin viime kaudella harva siihen pystyisi kun sarjataso vaihtuu samalla,
kuitenkin Suhonen on se eniten pelaava puolustaja kun terveenä ja ei ole Seve ollut täysin terve tuon pienen loukkaantumisen jälkeenkään.
Tässä tilanteessa on vain pakko peluuttaa kaikkia niitä miehiä, jotka on saatu kaukaloon ja näin Sevenkin pelin taso on kärsinyt.
Suhonen on omia poikia joiden varaan liiganousua ja liigajoukkuetta on rakennettu.
Samoin Seven uskollisuus KalPaa kohtaa on ollut kovaa luokkaa vaikka vaihtoehtoja on ollut lähteä pois.

SaiPa ei todellakaan ole niitä seuroja joihin Suhosta edes kannattaisi myydä vahvistaa pahimpia kilpailijoita ja samalla heikentää omaa joukkuetta.
Kaiken lisäksi ei SaiPalla ole antaa rahaa tai riittävän tasokkaita pelaajia lisää välirahana Suhosesta, sillä Timosen Jussi yksin ei ole riittävä hinta.
Kiekollisena pelaajana ei KalPan kokoonpanosta kukaan pysty paikkaamaan Seven ruutua tällä hetkellä.
Tärkeimpänä seikkana kuitenkin miksi Suhonen edes lähtisi SaiPaan ei siellä niitä mitaleja tule saamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
AnFa kirjoitti:
Sitten muista sopimuksista niin minua ihmetyttää suuresti kun lähes kaikki täällä olisivat lyömässä Pistolle sopimusta pöytään. Tympäsi jo viime keväällä kun tuli tieto että Pisto jatkaa. Vaikka onkin kokenut niin uskomattoman määrän virheitä saa aina pelissään aikaseks. Nyt vielä selkä paskana ja jos oikein muistan niin on välilevyn pullistuma. Todennäköisesti ei palaa kaukaloon ainakaan enää terävämpänä kuin ennen loukkaantumistaan.
Jermu Pisto muodosti alkukaudesta KalPan selkeästi parhaan pakkiparin yhdessä Matti Kuusiston kanssa.
Muutenkin Pisto tuo puolustukseen kokemusta enemmän kuin muilla yhteensä ja on samalla omia poikia.
Jeken puuttumisen on huomannut varsinkin kun puolustuksesta oli enemmän ukkoja telakalla kerralla.
Ainoita KalPan puolustajia, joka pystyy pelaamaan riittävän yksinkertaisesti ja fyysisesti.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
AnFa kirjoitti:
Tuo Suhosen kesken kauden/kesällä myynti tahi vaihto johonkin omaan kasvattiin tuntuu jo todennäköiseltä. Mielestäni paras vaihtoehto olisi vaihto Timosen Jussiin jo vaikka kesken kauden ja tukku rahaa tietty mukaan. Sillä tuskin olisi niin suurta merkitystä uskottavuuteen kuin vaikka johonkin suur seuraan myynnillä.

Miten se tuntuu todennäköiseltä? En pysty sanomaan, että se täysin mahdoton ajatus olisi, mutta kaikkea muuta kuin todennäköinen kuitenkin. Aika yllättynyt olisin jos Suhonen kesken kauden lähtisi mihinkään.

Ja kaikkein typerintähän olisi Suhonen kaupata SaiPaan tai mihinkään muuhun pikkuseuraan; nämä seurathan tulevaisuudessa (toivottavasti jo ensi kaudella) taistelevat samoista sijoituksista KalPan kanssa. Suurseuroissa pelaaminen ei olisi niin suuri vahinko. Ja kuten Jani82 jo totesi, miksi Suhonen edes SaiPaan lähtisi? Tulevaisuuden näkymät eivät Lappeenrannassa juuri sen ruusuisemmat ole kuin Kuopiossakaan ja rahakasta sopimustarjoustakin lienee siltä suunnalta turha odottaa.

AnFa kirjoitti:
Sitten muista sopimuksista niin minua ihmetyttää suuresti kun lähes kaikki täällä olisivat lyömässä Pistolle sopimusta pöytään. Tympäsi jo viime keväällä kun tuli tieto että Pisto jatkaa.

Nimen omaan viime keväänä tympäisi - syksy muutti ajatukset. Viime kaudella Pisto oli todellinen floppi; vuosikausia liigaa kolunneen, parasta ikäänsä lähentelevän puolustajan olisi kuvitellut olevan Mestiksessä todellinen profiilipakki, mutta lopputulos oli kaikkea muuta. Tänä syksynä Pisto on kuitenkin ollut aivan kuin eri mies ja olikin todella harmi kun loukkaantuminen katkaisi hyvin menneen alkukauden.

En minäkään vielä Pistolle sopimusta tarjoaisi, mutta jos hän kevätkaudella jatkaa siitä mihin ennen loukkaantumistaan jäi, niin ehdotomasti vain sopimuspaperia nenän eteen. Vaikka puolustus vahvistuisikin merkittävästi uusilla miehillä, kyllä tuolle Pistolle tilaa löytyisi.

AnFa kirjoitti:
Minun mielestä Kuuluvainenkaan ei ole esittänyt oikein mitään sen Kalpa-Jokerit -ottelun jälkeen vai olenko väärässä?

No, se riippuu ihan siitä mitä Kuuluvaiselta odottaa. Tuossa Jokerit-matsissahan Kuuluvainen teki sitä mikä ei varsinaisesti hänen roolinsa ja omin alansa ole: maaleja. Tuo kyseinen peli oli Kuuluvaiselta täysin nappisuoritus ja ihme olisikin jos hän vastaavaa esittäisi illasta toiseen.

Sen sijaan perushyvää kahden suunnan peliä hän on esittänyt ja olen varsin tyytyväinen hänen otteisiinsa. Kyseessä on kuitenkin nuorisälli, joka pelaa vasta toista kauttaan miesten sarjoissa ja ensimmäistään liigassa. Lisäksi Kuuluvainen edustaa joukkueessa juuri sitä mitä KalPasta valitettavan usein on puuttunut - fyysisyyttä. Omia kasvatteja ja ainakin ikänsä puolesta vielä täysin kehityskelpoinen. Ehdottomasti jatkosopimuksen arvoinen.
 

H2O2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jani82 kirjoitti:
SaiPa ei todellakaan ole niitä seuroja joihin Suhosta edes kannattaisi myydä vahvistaa pahimpia kilpailijoita ja samalla heikentää omaa joukkuetta.

En minä ainakaan ollut Suhosta Saipaan viemässä että en nyt tiedä mihin tässä viittaat. Timosta käytin esimerkkinä vähälle vastuulle jääneestä omasta kasvatista.

Pistosta olen kyllä kanssasi samaa mieltä, varma peruspakki jolle ei tosin kannata antaa kiekkoa omassa päässä.

Kirjoittelen lisää paremmalla ajalla
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä kyllä kateeksi käy Sirviötä ja kumppaneita. Esimerkiksi tämä tapaus Suhonen. On selvää että mies pelaa tällä hetkellä 99% KalPalle mutta yhtä varmaa on myös se ettei Seve ole jäämässä Kuopioon. Laittaakko siis mies myyntiin ja netota vähän ensi kautta varten vai säilyttää tässä touhussa edes jonkun asteinen moraali omia kasvatteja kohtaan. Kannatan jälkimmäistä, ei tämä kiekkopisnes yhteen mieheen kaadu (?).

Sitten jatkopahveista.
Salonen. Luotettiin sitten mieheen kuin hullu puuroon ja iskettiin suoraan kahden kauden paperi. Virhe numero 1.

Pakeista säilyttäisin Savolaisen (potentiaalia on vaikka mihin), (Suhosen), Kurosen (peruspakki), Rossiterin( osaa se muutakin kuin hanskata), Piston kokemus(jos toipuu), Kuusiston( vähän enemmän kuin peruspakki), Alastalon (kuhan nyt toipuu ensin)ja Komulaisen(tulevaisuuden nimi, kannattaa satsata). Tiihosen nostaisin kolmosen laituriksi (synnynnäinen maalintekijä, pakkina pikkuisen liian lähellä omaa maalia...)

Hyökkääjistä jatkoa toivoisin ainakin Kurkalle, Hämäläiselle, K.Kenigille, Qvistille, Vidgrenille, Ahosillalle ja Kaartiselle

Sitten ns.Paremman puutteessa menee nämä Kuuluvaiset, Hakkaraiset, Tuppuraiset ym.

Sillä rajalla keikkuu ainakin M.Kenig, Miettinen ja Saavinen

Huh huh. Onneksi ei tarvitse minun näillä asioilla pahemmin päätäni vaivata, kovin nimittäin ovat vaikeita asioita.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Jarno Niinimäki takas KalPa nuttuun samoin Hokin Antti Halonen .Jokipoikien Lehikoinen voisi olla hyvä tulevaisuuden satsaus. Jaa Rossiterille ehdottomasti 1+1 vuotinen jatkopahvi samoin Huovanaiselle , Tuppuraiselle ja Hakille.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Icepowerman kirjoitti:
Jarno Niinimäki takas KalPa nuttuun samoin Hokin Antti Halonen .Jokipoikien Lehikoinen voisi olla hyvä tulevaisuuden satsaus. Jaa Rossiterille ehdottomasti 1+1 vuotinen jatkopahvi samoin Huovanaiselle , Tuppuraiselle ja Hakille.
Eli haetaan vaan lisää näytä Mestiksessä hyviä, mutta Liigassa aivan liian köykäisiä kavereita? Ei näin. Niinimäkikin on useamman kerran yrittänyt eri liigajengeihin mukaan, ei ole onnistanut.
Jatkopahveista olen samaa mieltä, tosin nämä kaverit kuuluu olla tulevaisuudessa vain ja ainoastaan puolustustehtäviä varten. Eli siis 4.kentän miehiä.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Zorba kirjoitti:
Eli haetaan vaan lisää näytä Mestiksessä hyviä, mutta Liigassa aivan liian köykäisiä kavereita? Ei näin. Niinimäkikin on useamman kerran yrittänyt eri liigajengeihin mukaan, ei ole onnistanut.
Jatkopahveista olen samaa mieltä, tosin nämä kaverit kuuluu olla tulevaisuudessa vain ja ainoastaan puolustustehtäviä varten. Eli siis 4.kentän miehiä.
Eri asia yrittää Tapparaan kuin Kalpaan(Niinimäki). Halonen menisi heittämällä kolmeen ensimmäiseen pakkipariin.Halosen taakse jäisi tällähetkellä pelaavista Savolainen, Kuronen ja Saavinen. Voimallisestikkin Halonen ylivertainen edellämainttuihin nähden ja näinollen pystyy pistämään vastujaa seinälle toisin kuin esim Kuronen tai Saavinen joilla ei voima riitä.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Icepowerman kirjoitti:
Eri asia yrittää Tapparaan kuin Kalpaan(Niinimäki).
En väittänytkään ettei mahtuisi nykyrosteriin. Asia nyt vain on niin, että ei Liigassa pärjää Mestis-miehillä. Ja Niinimäellä on ollut tilaisuuksia yrittää Liigaan, huonoin tuloksin. Joten onko järkevää tehdä ensi kaudeksi samat virheet kuin tänä vuonna(tosin tämä vuosi oli tietoinen valinta). Eli hankkia Mestiksessä hyviä, mutta liigassa aivan liian heppoisia pelaajia.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Icepowerman kirjoitti:
Halonen menisi heittämällä kolmeen ensimmäiseen pakkipariin.Halosen taakse jäisi tällähetkellä pelaavista Savolainen, Kuronen ja Saavinen.

Ensi kauden vahvistukset olisi syytä etsiä kahteen ensimmäiseen pakkipariin - loput paikat pystytään miehittämään nykyisillä miehillä.

Saavinen voitanee jo varmuudella laskea pois ensi kauden rosterin hahmotelmista ja Kuronen sekä Savolainen (+Pisto & Kuusisto) pelaavat koko ajan tulevaisuudestaan liigatasolla.

Ainoastaan Alastalolla on jo sopimus ensi kaudesta ja nykypakeista Suhonen on ainoa mies jolle ehdottomasti pitää tarjota sopimusta (se on sitten eri asia onko Suhosella halua jatkaa Kuopiossa). Jos Pisto pystyy jatkamaan siitä mihin syksyllä jäi, ehdottomasti jatkopahvia hänelle.

Tselios voitanee jättää pois laskuista; jos hän jatkaa kuten tähän asti, ei hän täytä ulkomaalaisvahvistuksen kriteereitä. Toisaalta taas, jos hän pelaa onnistuneen kevätkauden, vievät isommat seurat hänet.

Rossiterista luopuisin, jos hänen tilalleen löydetään kotimainen vastine (eli siis kokoa ja fyysisyyttä). Näin vapautuisi yksi ulkomaalaispaikka.

Komulaiselle tulisi myös tarjota jatkoa. Nuori pelaaja, joka varmasti pystyisi täyttämään ainakin 7. tai 8. pakin paikan. Jos peliaikaa ei tahdo liigajoukkueesta löytyä (eli O-P ei ylitä odotuksia ja loukkaantumisia ei satu), niin visiitille Joensuuhun.


Eli ehkä jotain tämän suuntaista:

Suhonen/korvaaja - vahvistus
Alastalo - vahvistus/(Rossiter)*
Pisto - Timonen?/Savolainen/Kuusisto/Kuronen
Savolainen/Kuusisto/Kuronen - Komulainen

* mielellään fyysinen pakki, jonka kiekolliset taidot kuitenkin paremmat kuin Rossiterilla
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös