Kurinpitopäätökset kaudella 2014–2015

  • 144 425
  • 879

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No onhan tuo nyt ihan naurettavaa, jos tuollaisesta pelikieltoa tulee. Aikuisia ihmisiä kuitenkin jokainen osapuoli. Päivänselvä vahinko.
 
Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Huolimattomuutta Ruohomaalta. Tuomarin koskemattomuudessa se viiva vain on syytä vetää hyvin alas. Yhtään tuomarin 'vahingossa' ajelua ei haluta nähdä, joten selvintä on, että oikeistakin vahingoista tulee rankkua. Sama kuin korkeiden mailojen kohdalla, vahinkoja nekin lähes aina on, mutta pelaaja on vastuussa sekä mailastaan että siitä, ettei törmää tuomariin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuomari ei ollut ihan terävimmillään, mutta ei ollut toisaalta Ruohomaakaan. Videon perusteellä näyttää, että hän olisi ehtinyt kiekkoon jopa paremmin tai ainakin yhtä hyvin luistelemalla hiukan enemmän irti laidasta.
Päivänselvä ja raju kontakti tuomariin. Olisi mahdotonta antaa näistä rangaistuksia pelkästään tahallisuuden perusteella (vrt case Abid-Armia), joten 1 pelin pelikielto minusta ihan ok.

Nyt vasta huomasin että Liusjärvi antaa päätöksensä videomuodossa. Ehdottoman hieno uudistus, jonka ainoaksi uhaksi näen sen, että päätösten antaminen kestää aiempaa kauemmin. Toivottavasti ei. Mitenköhän kurinpitoryhmän päätökset, kertooko ne videolla Järvi?
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ruohomaa olisi pystynyt väistämään tuomaria, pelikielto on oikea tuomio. Tuomarit ovat osa peliä, kiekko voi osua heihin, he voivat luistella pelaajan luistelulinjalle, nämä asiat pelaajien täytyy ottaa huomioon.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Olisi mutta samassa pelissä ei sitten mennyt käsittelyyn tapaus jossa SaiPan pelaaja veti tuomaria poikittaisella mailalla.
Jos näitä otetaan käsittelyyn niin sitten on kaikkien osumien mentävä kurinpidon hommiin eikä vain osan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Olisi mutta samassa pelissä ei sitten mennyt käsittelyyn tapaus jossa SaiPan pelaaja veti tuomaria poikittaisella mailalla.
Jos näitä otetaan käsittelyyn niin sitten on kaikkien osumien mentävä kurinpidon hommiin eikä vain osan.
Tämä on totta kyllä, että kaikki tilanteet tulee rangaista samalla asteikolla. Nyt vaan ei kukaan ole tästä vaivautunut videota laittamaan, niin asiaa on aika turha huudella, kun ei voi oikein ottaa kantaa muutaman KalPa kannattajan väitteisiin.

Valitettava tosiasia on, että jotkut pelaajat kuvittelevat että tuomarit aina väistää ja omaa silmät selässäkin ja että he ovat jotain pomoja tuolla jäällä. Nytkin mitään ei olisi tapahtunut jos pelaaja olisi tuossa tilanteessa toiminut oikein ja mennyt suoraan kiekkoa kohti tai viitsinyt otta sen pienen väistöliikkeen vasemmalle. Sen sijaan koohotettiin suoraan dumarista läpi ajatusmallilla "vittuakos on eessä" tämä ajatusmalli on valitettavan yleinen pelaajien keskuudessa ja se on aina tuomari joka on edessä, ei koskaan pelaaja joka tyhmänä luistelee päin tai vetää kiekolla suoraan kohti vaikka tilaa olisi 5 metriä molemmin puolin.

Pelin verran istumista on ihan hyvä tuomio tuollaisesta.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ruohomaa olisi pystynyt väistämään tuomaria, pelikielto on oikea tuomio. Tuomarit ovat osa peliä, kiekko voi osua heihin, he voivat luistella pelaajan luistelulinjalle, nämä asiat pelaajien täytyy ottaa huomioon.
Olihan tuo Ruohomaan tilanne aivan selvääkin selkeämpikin vahinko. Ei tuollaisista voi pelikieltoa antaa, tai ei siis pitäisi voida. Tuosta vastauksestasi saa sen käsityksen että pelaaja on vastuussa myös, jos kiekko osuu tuomariin. Et kai sentään nyt ihan sitä tarkoittanut, että jos rännikiekko kopsahtaa tuomarin reiteen niin pelikieltoa? Kyllä rangaistavuuden rajan rikkoutuminen vaatii tahallisuutta, ja sitä ei kyllä Ruohomaan tapauksesta löydä hakemallakaan.
 
Ruohomaa olisi voinut olla huolellisempi, tästä huolimattomuudesta sääntökirja määrää hänelle pelikieltoa.

Tarkoitan tilannetta, jossa kiekko esim. muuttaa tuomarin luistimesta suuntaa ja pelaaja pääsee yksin läpi eli tuomari on yksi elementti kaukalossa. Spinan tapaus oli esimerkki tästä eli Spina kadotti kiekon tuomarin jalkoihin, tämä kuuluu peliin. Spinan poikittainen ei kuulu.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toivottavasti tämä Ruohomaan saama rangaistuslinja ei jatku KalPan eikä minkään muunkaan joukkueen kohdalla. Ihan turhaa ja typerää jaella tuollaisista pelikieltoja. Menee ihan farssiks koko homma, jos tällainen linja jatkuisi. Vaikka KalPaa kannatankin, niin ei haittaa silti että Ruohomaa sai yhden ottelun kiellon. Siihen ei KalPan pelit kaadu. Henkilökohtaisella tasolla varmaan harmi homma Ruohomaalle.

Sit jos on aihetta antaa pelikieltoa tuomarien ajelemisesta, niin sitten niitä soisi tulevankin ihan kunnolla eikä yhtä.
 
Minä taas toivoin, että tämä linja jatkuu. Ruohomaan tilanteessa pelaajalla oli mahdollisuus väistään, mutta hänelle kiekko olikin tärkeämpi kuin tuomari. Kuten sanoin, tuomarit ovat osa peliä ja pelaajien pitää ottaa heidät huomioon. Sinä ja moni pelaaja katsovat, että tuomarit eivät kuulu peliin, mahdollinen maalipaikka on tärkeämpi kuin tuomarin turvallisuus.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Minä taas toivoin, että tämä linja jatkuu. Ruohomaan tilanteessa pelaajalla oli mahdollisuus väistään, mutta hänelle kiekko olikin tärkeämpi kuin tuomari. Kuten sanoin, tuomarit ovat osa peliä ja pelaajien pitää ottaa heidät huomioon. Sinä ja moni pelaaja katsovat, että tuomarit eivät kuulu peliin, mahdollinen maalipaikka on tärkeämpi kuin tuomarin turvallisuus.
No linjahan ei jatkunut kun Spina ei saanut pelikieltoa.
Tämä on SM-liigan suurin ongelma, että vastaavanlaiset tilanteet eivät johda vastaavaan rangaistuksen jokaisessa tilanteessa.
Yhä tuomarin ajelu poikkarilla on vaarallisempi temppu kuin Ruohomaan huolimaton pelaaminen, sillä tuomareilla ei ole juuri suojia yläkropassaan.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Aivan turhaan tuosta mitään pelikieltoja on pistää. Tottakai se kiekko on pelitilanteessa tärkeämpi kuin katsoa missä neljä tuomaria mahtaa juuri nyt pyöriä. Vahinko mikä vahinko, kun Ruohomaa pelasi peliä, pitääkö vastaisuudessa kaikkien pelaajien ensisijaisesti seurata missä tuomarit menevät ja sitten katsoa kiekkoa? Onko se pelin idea? Ei minun mielestäni.

Ihmettelisin kovin, jos herra TosiFani kävelee kaupungilla ajatuksissaan ja törmää päistikkaa poliisiin, joka välittömästi niputtaa herran rautoihin ja vie asemalle saamaan sakon järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta / pahoinpitelystä, että olisiko hän silloinkin ihan fine tilanteen kanssa?
 
Varsin heikko esimerkki. Mikäli Ruohomaa ei oikeasti nähnyt tuomaria, hänen kannattaa käydä optikolla. Ruohomaa olisi pystynyt väistämään halutessaan, hän ei halunnut.

Kysymys on tuomarin arvostuksesta kaukalossa. Tuomari ei voi olla sellainen objekti kaukalossa, jota voidaan töniä tai luistella yli vaan pelaajien tulee kunnioittaa tuomareita.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kysymys on tuomarin arvostuksesta kaukalossa. Tuomari ei voi olla sellainen objekti kaukalossa, jota voidaan töniä tai luistella yli vaan pelaajien tulee kunnioittaa tuomareita.

Olen kanssasi 100% samaa mieltä, että tuomareita pitää kentällä kunnioittaa ja myös väistellä tarpeen mukaan. Mutta on kaksi aivan eri asiaa tönäistä tosissaan tuomaria tai antaa poikkaria, kuin törmätä tuomariin. Mikäli näistä haluaa antaa pelikieltoja, niin silloin pitää olla osoitus, että pelaaja ei tuomaria kunnioittanut eli täysin tahallisesti tönäisee tai huitaisee dumaria ja tällöin kuuluu antaa kunnon tuomio = yli 3 peliä pelikieltoa.

Tosiasia on, että törmäilyjä sattuu pelaajien ja tuomareiden kesken näin vauhdikkaassa lajissa. Siinä pitäisi vain kummallakin osapuolella olla puskuria sisäistää tämä asia. Oma, siis todella valistunut ja ammattimainen mielipiteeni, jota varmasti kaikki kuuntelevat on: Tarkoitukselliset ja tahalliset tuomareiden tönimiset pitää ottaa vakavasti ja rangaista kunnolla. Törmäilyt ja muut pelin tuoksinassa silloin tällöin tapahtuvat mukkelis-makkeloinnit otetaan osana vauhdikasta peliä ja annetaan kummankin hoitaa duuninsa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Tarkoitukselliset ja tahalliset tuomareiden tönimiset pitää ottaa vakavasti ja rangaista kunnolla. Törmäilyt ja muut pelin tuoksinassa silloin tällöin tapahtuvat mukkelis-makkeloinnit otetaan osana vauhdikasta peliä ja annetaan kummankin hoitaa duuninsa.

Huolimattomuus käsittääkseni mainitaan säännöissä ja hyvä niin. Ruohomaa olisi voinut välttää kontaktin pienellä huolellisuudella.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Huolimattomuus käsittääkseni mainitaan säännöissä ja hyvä niin. Ruohomaa olisi voinut välttää kontaktin pienellä huolellisuudella.

Mikäli mainitaan, niin eipä siinä sitten mussuttamista ole. Tosin olen edelleen sitä mieltä, että siinä tapauksessa rangaistuksen tulee olla merkittävä. Nää on nyt niitä, että miten tämän kukin haluaa nähdä. Omasta mielestä säännön tulee silloin olla yksiselitteinen ja seuraamusten kovat, tai sitten annetaan ns. pelin jatkua.
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen kultakypärä Rautiaiselle yhden pelin panna taklauksesta Sportin Generousiin. Näin sirkutteli Ilveksen UTJ Juha Pajuoja radiossa.
 
axe

Jäsen
Kaikista kevyistä törmäyksistä ja normikampeista jaellaan pelikieltoja, mutta sitten kun saadaan pitkästä aikaa oikein kunnon vastustajaa kunnioittamaton tappoyritystaklaus, niin ei mene edes kurinpitoon? Huhhuh, mitä touhua.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Ai Keräsen?? :D No eihän siinä olisi ollut mitään, jos Tikkanen osaisi pysyä luistimillaan pystyssä. Juuri ennen taklausta kompuroi. Oma moka.
 
Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
kun saadaan pitkästä aikaa oikein kunnon vastustajaa kunnioittamaton tappoyritystaklaus, niin ei mene edes kurinpitoon?

Päivän paras viesti, kiitos nauruista. Keräseltä hieno taklaus, eikä mitään olisi tapahtunut, jos Tikkanen olisi osannut pelata tilanteen oikein eikä hän olisi horjahtanut ennen kontaktia. Toivottavasti Tikkanen on kuitenkin kunnossa.
 
Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ai Keräsen?? :D No eihän siinä olisi ollut mitään, jos Tikkanen osaisi pysyä luistimillaan pystyssä. Juuri ennen taklausta kompuroi. Oma moka.

Jos vastustaja kompuroi niin silloin saa vetää puolenkentän vauhdeilla kyynärpäällä päähän? Mikä vittu siinä on niin vaikea ymmärtää että päähän osunut on päähän osunut eikä sitä lievennä vaikka vastustaja tekisi mitä. Keränen lisäksi on rikoksenuusija eikä jäänyt kyseisen näädän viimeiseksi possuiluksi. Tuollaisia pygmirottia pitäisi vetää poikkarilla suuhun.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Keräsen tapauksessa tullaan enemmänkin taas siihen vastustajan kunnioittamiseen. Tikkasen huomio on toisessa kärppäläisessä ja kiekossa. Siitä huolimatta Keränen ajaa vauhdilla yli. Nämä olivat hienoja 80-90 luvuilla, kun vauhdit ja varusteet olivat vähän eri luokkaa kuin tänä päivänä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös