Kupittaan uusi monitoimihalli

  • 22 114
  • 104

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Turun Sanomat kirjoitti:
- Ei meitä haittaa, että TuTolla on hyvät tilat, mutta se harmittaa, että meidän tilanteemme on näin huono. Se on väärin huoltajiemme työtä kohtaan, toteaa Pyrkivän manageri Veijo Tuominen.
- Vaikka on se kieltämättä outoa, että TuTon 1. divarissa pelaavat juniorit menevät meidän edellemme.

Luulisi olevan kaikkien etu ottaa uusista halleista kaikki mahdollinen hyöty irti mahdollisimman suurilla käyttäjämäärillä, niin kaupungin kuin myös yksityisen harjoitushallin omistajan. Nykyisessä tilanteessa, kun puhutaan ilmaston lämpenemisestä yms., voi jäähallien käyttäjämäärät nousta vielä paljonkin lähi tulevaisuudessa. Hallien pyörittäminen voi siis hyvinkin lyödä pian leiville, mikäli käyttäjistä pidetään tarpeeksi vain tarpeeksi huolta. Toinen vaihtoehto on sitten radikaali harrastajien ja käyttäjämäärien lasku, joka johtaa varmasti suomalaisen ja turkulaisen jääkiekon tason tippumiseen.

Tilasta on varmasti puutetta ja epäilisin ehkä yhden syyn voivan lyötyä nimenomaan harjoitushallista. Onko tiloja edes mitoitettu kahden hallin käyttöön? Käsittääkseni kuitenkin suuri osa tiloista on yhteisiä ja molempien hallien käytössä. Kyllä syyttävä sormi tilojen puutteesta on annettava huonoon mitoitukseen hallien käyttäjämäärien suhteen, tosin näistäkin on varmasti karsittu, kun rahasta on kaikilla aina pulaa.

Katselin tuossa myös harjoitushallin tuntiveloitusta, joka on käytännössä tupla kaupungin vastaavaan hintaan. Mikäli homma on tuottoisaa, niin mikä estää rakentamasta myös lisää tiloja, pientä käyttömaksua/vuokraa vastaan?
 
Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Radio Suomen Mestismakasiinissa Jukureiden toimitusjohtaja kävi mm. hallikriteerejä läpi ja mainitsi että Kupittaan uutta hallia pystytään laajentamaan jopa 5000 henkeä vetäväksi. Miten tuo käytännössä toteutuisi? Onko esim. tilaa rakentaa ns.toinen kerros eli jonkinlainen kiertävä parvi?

Onko hallista muuten muita kuvia netissä nähtävillä kuin nuo Jatkoajan uutisessa olleet kuvat, kotisivuja tms?
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hartiapankki kirjoitti:

Jaa. Kuullostaa aika oudolta. Periaatteessa halliin saisi nopeasti sellaiset 300-400 istumapaikkaa lisää, mutta silloin kantava ajatus päätyjen anniskelualueesta jouduttaisiin uhraamaan. Halli on oikeasti niin matala, ettei ylöspäin ole juurikaan tilaa menneä. Siihen kun lisätään vielä Turun kaupungin persaukisuus ja hallin ihan sopiva koko tämänhetkiseen käyttötarkoitukseen, niin tuo kuullostaa kyllä aika kaukaa haetulta. Tiedä sitten mistä tuollainen kommentti on alkunsa saanut.

Hartiapankki kirjoitti:
Onko hallista muuten muita kuvia netissä nähtävillä kuin nuo Jatkoajan uutisessa olleet kuvat, kotisivuja tms?

Tänään tulee Urheilukanavalta oikein liikkuvaa kuvaa tuutin täydeltä.
 
Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Joo, itsekin hieman ihmettelin tuota laajennuskapasiteettia jos ajatellaan että siinä olisi vielä varaa lähes kaksinkertaistaa se. Eiköhän k.o. henkilölle tullut arviointivirhe.

Charlie Horse kirjoitti:
Tänään tulee Urheilukanavalta oikein liikkuvaa kuvaa tuutin täydeltä.

Perhana, niinpäs tuleekin! Eiköhän urheilukanavan äijät tee jonkinlaisen esittelykierroksen hallissa ennakkotunnelmien yhteydessä.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Sen haluaisin tietää, että miten tuo halli meinataan saada 5000 katsojaa vetäväksi? Ainoa mikä minulle tuli mieleen oli, että päätyjen pystybaarit poistetaan ja tilalle tulee katsomot ja pystybaarien alapuolella olevat istumakatsomot muutetaan seisomakatsomoksi näiden uusien osien kanssa, mutta ei taida silloinkaan tulla ihan tuota 5000 paikkaa täyteen.

Pientä noottia pitää antaa tulostaululla olevista tilanteista muilta paikkakunnilta ja liigasta, ne vaihtuvat tuskastuttavan hitaasti ja en varmasti ole ainoa joka olisi toivonut niiden vaihtuvan nopeammin sillä välillä tuntui, että saman ottelun tilanne oli taululla viisi minuuttia ennen kuin tuli tilanne seuraavasta pelistä.

Myös hallin suunnittelijoille vähän noottia, olisi kuvitellut, että sen verran olisi asiaa mietitty, että penkkejä ei olisi laitettu niin, että ne estävät näkyvyyden sieltä tilastokopeista ja aitioista kentälle ja viimeistään rakennusvaiheessa sille olisi jotain tehty.

Muuten hieno ja toimiva halli.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Jykke1978 kirjoitti:
Pientä noottia pitää antaa tulostaululla olevista tilanteista muilta paikkakunnilta ja liigasta, ne vaihtuvat tuskastuttavan hitaasti ja en varmasti ole ainoa joka olisi toivonut niiden vaihtuvan nopeammin sillä välillä tuntui, että saman ottelun tilanne oli taululla viisi minuuttia ennen kuin tuli tilanne seuraavasta pelistä.

Sen verran tästä että tilanteet tulostauluilla vaihtuu sitä mukaan, kun tilanne on jossain muuttunut.
 
Kliz

Jäsen
Eilen tuli sitten käytyä ensimmäistä kertaa uudessa hallissa ja täytyy sanoa, että oli kyllä erittäin upea. Katsomot ovat rakennettu hyvin, tuntui siltä, että olin tosiaan se kuudes kenttäpelaaja. :)

Ainoa miinus tulee summerista, jengihän pitelee korvista kiinni aina kun erä loppuu.
 
Viimeksi muokattu:

monsieur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pitäisi mennä ensimmäistä kertaa Kupittaalle ottelua katsomaan. Onko halli kylmä, onko syytä pukeutua eskimoksi?
 
Potvin#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, KalPa, Hurtat
Miten TuTo voi pelata liigaa 3000 katsojan hallissa? Käsittääkseni sielläpäin on tavoitteena nousta ja noilla esityksille voi KalPalle jo vähän lyödä kampoihin....
 
1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + Maajoukkue + NHL
Potvin#29 kirjoitti:
Miten TuTo voi pelata liigaa 3000 katsojan hallissa? Käsittääkseni sielläpäin on tavoitteena nousta ja noilla esityksille voi KalPalle jo vähän lyödä kampoihin....
O han siäl se 11820 katsojaa vetävä siilo....
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Potvin#29 kirjoitti:
Miten TuTo voi pelata liigaa 3000 katsojan hallissa? Käsittääkseni sielläpäin on tavoitteena nousta ja noilla esityksille voi KalPalle jo vähän lyödä kampoihin....

Periaatteessa halli saadaan laajennettua penkkejä repimällä 4000 katsojaan. Toisaalta sieltä puuttuu aitiot ja vip-tilat, jotka kuitenkin aika suuren osan joukkueen tuloista tekevät. Niiden laajentamiseen en usko kovin helposti rahaa löytyvän.
 
Seisomapaikoin halli saadaan vetämään 4000 katsojaa, ja sen pitäisi riittää. Ja ainahan Turussa isompikin halli esim. paikallisotteluja varten. Toivottavasti päästään testaamaan KalPa, vaikka edessä on monta tiukkaa peliä ennen sitä.
 
Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Potvin#29 kirjoitti:
Miten TuTo voi pelata liigaa 3000 katsojan hallissa?
Sehän olisi mahtava asia jos TuTo pelaisi kaikki ottelut Kupittaalla, eikä Elysee Areenassa. Ajatuksena 3000-4000 ihmistä olisi vain positiivinen asia. Jokaisessa ottelussa halli olisi periaatteessa täynnä.
Vertailun vuoksi Mora IK käyttää hallinaan FM Mattsson Arenaa, johon mahtuu 4500 yhteensä ja niistä paikoista 1500 on seisomapaikkoja. Mielestäni hallin koko ei voi olla esteenä.
 
Viimeksi muokattu:

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Baarimikko kirjoitti:
Sehän olisi mahtava asia jos TuTo pelaisi kaikki ottelut Kupittaalla, eikä Elysee Areenassa. Ajatuksena 3000-4000 ihmistä olisi vain positiivinen asia. Jokaisessa ottelussa halli olisi periaatteessa täynnä.
Vertailun vuoksi Mora IK käyttää hallinaan FM Mattsson Arenaa, johon mahtuu 4500 yhteensä ja niistä paikoista 1500 on seisomapaikkoja. Mielestäni hallin koko ei voi olla esteenä.

Ja ei esim Hippoksen halli Jyväskylässäkään taida vetää kuin korkeintaan 4000.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
1922 kirjoitti:
O han siäl se 11820 katsojaa vetävä siilo....

Niin on joo. Ongelma vaan on, että niissä perkeleen teennäisissä vaatimuksissa sanotaan, että 5000 paikkaa ja snagareiden myyntioikeudet. TuTolla on Kupittaalla oikeudet, mutta Turkuhallissa sitä ei olisi.

Jaakko kirjoitti:
Periaatteessa halli saadaan laajennettua penkkejä repimällä 4000 katsojaan. Toisaalta sieltä puuttuu aitiot ja vip-tilat, jotka kuitenkin aika suuren osan joukkueen tuloista tekevät. Niiden laajentamiseen en usko kovin helposti rahaa löytyvän.

Mielestäni siinä ei olisi edes mitään järkeä. Halli on hyvä ja oikea todellinen kiekkohalli, eikä mikään sirkusareena. Toivottavasti niistä "ehdoista" päästäisiin sopimukseen muuten, ettei tarvitse alkaa väkisin tekemään jotain ihmeellisiä virityksiä vain ja ainoastaan sen takia.

Ja todetaan nyt vielä, että pitkä on tie "karsintoihin" ja mahdollisesti sen voittoon ja vielä pidempi matka läpi kabinettikisoista, mutta mahdollista se on. Tällä hetkellä on silti aivan turha spekuloida millään ensi kauden jutuilla. Pelaillaan ensin ja ihmetellään sitten, jos on tarvetta.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Charlie Horse kirjoitti:
Mielestäni siinä ei olisi edes mitään järkeä. Halli on hyvä ja oikea todellinen kiekkohalli, eikä mikään sirkusareena. Toivottavasti niistä "ehdoista" päästäisiin sopimukseen muuten, ettei tarvitse alkaa väkisin tekemään jotain ihmeellisiä virityksiä vain ja ainoastaan sen takia.

Näillä sirkushuveilla ne pelaajat ostetaan, jota kansa tulee katsomaan. Jos ei ole yritysvieraita, joita sponsorit sinne tuo, ei ole pelaajia ja eikä myöskään katsojia. Näi se valitettvasti pöyrii. Toinen vaihtoehto on nostaa lippujen taivaisiin, mutta ei sekään kovin kestävä ratkaisu olisi.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Eikös hallissa pari aitiota ole? Ainakin olen ollut siinä käsityksessä, että siellä olisi pari aitiota siellä vaihtoaitioiden puolella.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jykke1978 kirjoitti:
Eikös hallissa pari aitiota ole? Ainakin olen ollut siinä käsityksessä, että siellä olisi pari aitiota siellä vaihtoaitioiden puolella.
Onhan siellä samanlaiset "aitiot", kuin vanhalla Kuppiksellakin oli.
 
Onko kenelläkään tietoa miten TuTo aikoo esittää halliasiansa sm-liigalle..
JOS TuTo pääsisi karsimaan jumbojoukkuetta vastaan ja voittaisi, esitettäisiinkö liigalle ehdotus, joka mahdollistaa kupittaalla pelaamisen?

Heinonen - "Kupittaan uutta 3000 istumapaikan hallia voidaan tarpeen vaatiessa kasvattaa seisomapaikoilla, vaikkei siitä liigan vaatimaa 5000 katsojan hallia saakaan".

Tuossa tulee ilmi että hallia ei pysty laajentamaan liigan kriteriien vaatimaksi. Ja selvästi on tullut ilmi, että nämä vaatimukset täytyy täyttää joten siinä tapauksessa ainoa mahdollisuus olisi turkuhalli. En usko että liiga on valmis joustamaan tässä asiassa..
 
TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
KupittaanVelho kirjoitti:

No nyt viime aikoinahan on liigan puolelta halliasiassa vilahdellut sellaisia kommenttaja, kuin "vähintään 4000 katsojan halli" ja "noin 5000 katsojaa vetävä halli".
No esimerkiksi JYP:in kotihalliin mahtuu vain 4500 katsojaa, joten onko kohtuullista vaatia mahdolliselta nousijaltakaan sen enempää? Kupittaa pystyttäisiin tarvittaessa kuulemani mukaan laajentamaan seisomapaikoilla yli 4000 katsojan halliksi ja ilmeisesti on toivoa, että tuo liigalle riittäisi. Ellei, niin onhan sitten tuo Artukaisten viljasiilo.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
TuTo fani-79 kirjoitti:
No nyt viime aikoinahan on liigan puolelta halliasiassa vilahdellut sellaisia kommenttaja, kuin "vähintään 4000 katsojan halli" ja "noin 5000 katsojaa vetävä halli".
No esimerkiksi JYP:in kotihalliin mahtuu vain 4500 katsojaa, joten onko kohtuullista vaatia mahdolliselta nousijaltakaan sen enempää? Kupittaa pystyttäisiin tarvittaessa kuulemani mukaan laajentamaan seisomapaikoilla yli 4000 katsojan halliksi ja ilmeisesti on toivoa, että tuo liigalle riittäisi. Ellei, niin onhan sitten tuo Artukaisten viljasiilo.

Seisomakatsomoissa on tunnelmaa, suorat päädyt tai kulmat voisi hyvin muuttaa seisomakatsomoiksi ja jättää laidat istumapaikoiksi.

Viljasiiloa voisi käyttää hätävarana paikallispeleissä, mutta muuten pitäisi Kupittaalla pärjätä. Ja mikäli TPS:llä yleisömäärät vielä laskevat entisestään ensi kaudella, niin eiköhän auransiltalaisten paikallisjärjestökin voi pelata pelinsä Kupittaalla, ettei tarvitse tyhjille seinille pelata. Viime vuonnahan taisi säälipleijareissa olla Turkuhallissa reilut 3000 katsojaa, kun eivät ne juuri ketään kiinnostaneet. Tuskinpa kiinnostavat säälipleijarit tänäkään vuonna, pelattiin ne missä tahansa.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Moro Lahesta.

Pääseeköhän tuonne Kupittaan halliin näin arkisin päiväsaikaan sisälle jostain ovista pällistelemään areenaa ja yleisötiloja? Puuttuu nimittäin vielä hallibongauksista, mutta huomenna olisi tuokin puute mahollista päästä ohi ajaessa korjaamaan.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Moro Lahesta.
Pääseeköhän tuonne Kupittaan halliin näin arkisin päiväsaikaan sisälle jostain ovista pällistelemään areenaa ja yleisötiloja? Puuttuu nimittäin vielä hallibongauksista, mutta huomenna olisi tuokin puute mahollista päästä ohi ajaessa korjaamaan.

Painelet vaan sisälle "alaovesta", siitä josta pelaajatkin halliin kulkevat. Ovi löytyy Veritas Stadionin sivulta, näet sen kyllä kun sinne hallin parkkipaikalle kurvaat. Ovesta sisään astuttuasi olet kahviossa, jonka myyntitiskin oikealta puolelta (järkkärien kopin päästä) löytyy ovi jonka takana on rappuset hallin katsomo-osaan. Omien kokemuksien mukaan ei ole koskaan ollut lukossa, eli sinne vaan tsiigailemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös